Hei!
Puran tänne omaa huonoa oloani..en voi tehdä sitä muualle.. olen niin pettynyt itseeni ja siihen millainen typerys olen ollutkaan!
Tämä on klassinen tarina,niin minä luulen..
Ihastuin ja rakastuin palavasti työkaveriini,joka oli perheellinen mies. Tarinan alussa olin itsekkin avioliiton satamassa,mutta en onnellisessa,kävin eropäätöstä läpi. Tämä mies ei siihen päätökseen liittynyt millään tavalla. En ainakaan myönnä sitä. Koskaan en ollut pettänyt ex-miestäni,olin kiltti ja mukava vaimo. En ollut onnellinen.
Me ystävystyimme,ihastuimme ja rakastuimme..olin miehen "salarakas".. suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta jne. Tapahtui kaikkea,mies kertoi puolisolleen minusta...lupasi hänelle erota minusta..mitä ei kuitenkaan tapahtunut,emme pystyneet siihen..hän kertoi minulle koko ajan miten hän ei halua yrittää vaimon kanssa,ajattelee vain minua,rakastaa jne. tapasimme töissä ja aina,kun mies halusi tavata..soittelimme/viestimme päivittäin..hän tuntui niin oikealta.. koitin ymmärtää häntä ja sitä miten raskas eropäätös on hänelle,annoin hänelle aikaa..
Sitten vaimo sai tietää,että tarinamme oli jatkunut..hän heitti miehen pihalle,joka tuli luokseni..viipyi luonani pari yötä ja hän ei kestänyt eroa lapsistaan,hän itki ja oli todella murtunut..Olin todella pahoillani miehen puolesta... Vaimo otti miehen takaisin kotiin..mies kertoo rakastavansa minua eikä unhoita minua koskaan..mutta lapset ovat niin tärkeät.. Mies tietää tarkkaan minun tunteeni ja ajatukseni ja minä luulin tietäväni hänen.. Lopetimme suhteen ja yhteydenpidon juuri..kyynelten virtaamana..
Minulla on todella tyhjä ja tympeä olo..Miten saatoin olla niin typerä,että kuvittelin meidän joskus olevan yhtä suurta perhettä.. Tunnen itseni niin likaiseksi ja idiootiksi.. Miksi uskoin häntä? Miksi lähdin tähän mukaan? Mietin myös millainen vaimo ottaa pettäjä miehen takaisin? Valehteliko mies myös minulle samallatavalla kuin vaimolleen? Ehkä heidät on tarkoitettu yhteen omalla tavallaan...
Kunpa tietäisin miten tästä selviän.... sydämmeni on särkynyt pieniksi palasiksi..
Olen täysin turtana..:(
Puran tänne omaa huonoa oloani..en voi tehdä sitä muualle.. olen niin pettynyt itseeni ja siihen millainen typerys olen ollutkaan!
Tämä on klassinen tarina,niin minä luulen..
Ihastuin ja rakastuin palavasti työkaveriini,joka oli perheellinen mies. Tarinan alussa olin itsekkin avioliiton satamassa,mutta en onnellisessa,kävin eropäätöstä läpi. Tämä mies ei siihen päätökseen liittynyt millään tavalla. En ainakaan myönnä sitä. Koskaan en ollut pettänyt ex-miestäni,olin kiltti ja mukava vaimo. En ollut onnellinen.
Me ystävystyimme,ihastuimme ja rakastuimme..olin miehen "salarakas".. suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta jne. Tapahtui kaikkea,mies kertoi puolisolleen minusta...lupasi hänelle erota minusta..mitä ei kuitenkaan tapahtunut,emme pystyneet siihen..hän kertoi minulle koko ajan miten hän ei halua yrittää vaimon kanssa,ajattelee vain minua,rakastaa jne. tapasimme töissä ja aina,kun mies halusi tavata..soittelimme/viestimme päivittäin..hän tuntui niin oikealta.. koitin ymmärtää häntä ja sitä miten raskas eropäätös on hänelle,annoin hänelle aikaa..
Sitten vaimo sai tietää,että tarinamme oli jatkunut..hän heitti miehen pihalle,joka tuli luokseni..viipyi luonani pari yötä ja hän ei kestänyt eroa lapsistaan,hän itki ja oli todella murtunut..Olin todella pahoillani miehen puolesta... Vaimo otti miehen takaisin kotiin..mies kertoo rakastavansa minua eikä unhoita minua koskaan..mutta lapset ovat niin tärkeät.. Mies tietää tarkkaan minun tunteeni ja ajatukseni ja minä luulin tietäväni hänen.. Lopetimme suhteen ja yhteydenpidon juuri..kyynelten virtaamana..
Minulla on todella tyhjä ja tympeä olo..Miten saatoin olla niin typerä,että kuvittelin meidän joskus olevan yhtä suurta perhettä.. Tunnen itseni niin likaiseksi ja idiootiksi.. Miksi uskoin häntä? Miksi lähdin tähän mukaan? Mietin myös millainen vaimo ottaa pettäjä miehen takaisin? Valehteliko mies myös minulle samallatavalla kuin vaimolleen? Ehkä heidät on tarkoitettu yhteen omalla tavallaan...
Kunpa tietäisin miten tästä selviän.... sydämmeni on särkynyt pieniksi palasiksi..
Olen täysin turtana..:(
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jotka vannoo rakkauttaan mutta juoksee oitis vaimon helmoihin kun päätös pitäis tehdä.Miksi ei pysynyt vaimon luona alkujaankin.
Luultavasti mies valehteli vuorotellen sekä sinulle että vaimolleen. Ihmettelet, miksi vaimo otti miehen takaisin. Luultavasti siksi, että mies valehteli hänelle jälleen ja vakuutteli rakastavansa häntä ja oppineensa virheistään ja sanoi sinun olleen pelkkä erehdys. Niinhän ne ukkomiehet aina tekevät. Miksi ihmeessä kuvittelet, että hän olisi muka sinulle ollut rehellinen, kun ei kerran ollut sitä vaimolleenkaan? Mikä tekee muka sinusta niin erikoislaatuisen, ettei sinulle valehdella, jos jopa omien lasten äidillekin valehdellaan? Ja loppujen lopuksi olisitko oikeasti halunnut tuollaisen petturin riesaksesi pidemmän päälle? Luultavasti hän olisi ennemmin tai myöhemmin pettänyt sinuakin. Pantteri harvoin pääsee pilkuistaan.
Ei voi muuta kuin huokaista taas tätä naisten hyväuskoisuutta, niin vaimojen kuin rakastajattarienkin. Molemmat ovat miehen vedätettävissä. Ehkä seuraavan kerran harkitset kaksi kertaa, ennen kuin sorrut ukkomieheen. Ehkä toivottavasti muistat, että mies joka on epärehellinen vaimolleen on epärehellinen kaikille muillekin. Se on vain karu ja kylmä totuus. Sitä eivät mitkään lipevät "rakkaudentunnustukset" muuksi muuta.
totuus on se ettemme me ihmiset aina tiedä ihan_oikeasti_mitä_haluamme. Onhan siinä miehelläkin olleet tunteet sekaisin ja et tiedä varmasti kaikkea mitä hänen ja vaimon "pakka" on sisältänyt. Et pysty mitenkään sitä tietää tai millainen vaimo on...aavistaa vaan.
Kerranhan sitä ihminen tekee tollaisen "peliliikkeen", ei kestä aloittamaansa peliä, rakastuu (tai kuvittelee rakastuneensa koska elänyt rakkaudettomassa liitossa) ja syyllistyy, perääntyy, jojoilee edes takaisin...miehellä on varmasti monta syytä miksi hän ei sitten tahtonutkaan yrittää kanssasi. Ehkä se suurin sitten kuitenkin on se että joko hän ei kuitenkaan ollutkaan sinuun rakastunut ollenkaan tai sitten hän on yksinkertaisesti syyllistynyt ja murheen murtama pelaamastaan pelistä vielä lasten kustannuksella.
Joku mies joskus sanoi että jos olisi vapaa, lähtisi mutta koska tietäisi että ilman lapsiaan olisi onneton, ei lähde. Ehkä mies on raukka? Ehkä se rakastaakin vielä vaimoaan? Ehkä jotain siltä väliltä.
Luulisin että hän myös pelkää...avioeroon missä on vielä lapset liittyy aika monta muutakin juttua, kuten suvun halveksunta, taloudelliset asiat..voihan olla että mies miettii näitäkin. Ehkä koettaa nyt uudelleen vaimon kanssa ja syyllisyydestään uhrautuu liittoon vielä..? Varmasti mieskin elää sekavaa aikaa.
Uskon miehenkin elävän sekavaa aikaa.. on paljon keskeneräisiä asioita. Tuntuu niin kurjalta,kun joudun luopumaan samalla hyvästä ystävästä,joka on ollut minulle myös tavallaan "tukipilarina"..
Näin nämä tunteet vaihtelee.. Tapasimme juuri tämän miehen kanssa,vaimo tiesi asiasta. Hän oli hyvin hermostunut ja varautunut.. Sanoin hänelle,että kyllä heidän elämä jatkuu..hänen tilaisuutensa minun kanssa oli tässä.. Kertoi edelleen,että olisi ottanut minut,mutta lapset olivat etusijalla,hän oli miettinyt joko lapset tai minä.. Kertoi ottavansa minuun yhteyttä,kun ikävä tulee..tuumasin,entäs minä,jos ikävä tulee..ei virkannut mitään.. Katsoin miestä ja ajattelin mikä hölmö olinkaan ollut... Silmäni aukesivat nyt kokonaan.. En todellakaan tarvitse tuota miestä!!
Älä annakaan miehen pompotella itseäsi. Vai että ottaa yhteyttä jos tulee ikävä. Kuvittelee ilmeisesti että sinä odotat kädet ristissä uskollisesti että hän armeliaasti suvaitsee ottaa sinuun yhteyttä etkä tietenkään vilkaisekaan sillä välin muihin miehiin. Älä missään nimessä suostu moiseen. On myös mieheltä melkoista tekopyhää hurskastelua höpöttää nyt jostain lasten parhaasta muka. Jos hän olisi aidosti ja vilpittömästi ajatellut lastensa parasta, hän ei olisi tuollaista sotkua järjestänytkään vaan pyrkinyt jollain fiksummalla tavalla selvittämään avioliittonsa ongelmia. Parempi vaan, että pääsit mokomasta tuuliviiristä eroon. Hän olisi takuulla joku päivä pettänyt vielä sinuakin.
päästä kärsii koko ruumis!
Tiedän miltä sinusta tuntuu...lähdin itse samaan peliin kollegan kanssa. Olemme molemmat naimisissa. Tiesin että ei suhteesta mitään pitkäaikaista tule, silti halusin jatkaa... Puolen vuoden jälkeen päädyimme sänkyyn, yö oli ihana...ainakin minusta. Aamulla mies ilmoitti että "ei näistä hänen kokemuksensa mukaan seuraa hyvää, jotakuta aina sattuu" ja "muistaa minut aina, olen osa hänen elämäänsä, tärkeä hänelle".
Tuntuipa halvalta. Helvetin halvalta.
Koska olemme samassa työpaikassa minun on vain nieltävä kaikki, jotta yleensäkin voimme toimia yhdessä. En voi koskaan sanoa edes sitä miten sattuu. Kunpa en olisi rakastunut koskaan häneen. Nyt yritän esittää "hyvää jätkää", helpotan hänen oloaan jotta töissä on siedettävää.
Sydämen lisäksi myös sieluni on sirpaleina, älkää ihmiset rakastuko. Se jäytää elämän kuin tupajumi eikä toinen edes huomaa. Rakkaus on rikollista, maksaa koko elämän. Hyvästi rakkaani, ikiajoiksi.Koskaan enään en tule sinua millään vaivaamaan edes läsnäolollani, tiesit minun rakastavan- mutta sapeli puhui -lopullisesti.
Sitä täälläkin kai kellutaan:)
Tosin mies alkuun vähän harhautti jättämällä kertomatta pienestä lapsestaan, vakuutti olevansa vapaa, taustallaan vain kuutisen vuotta sitten päättynyt suhde, joka oli käsitelty loppuun ajat sitten. Vasta kun muuta kautta kuulin että niihin aikoihin kun hän "salamaihastui" minuun, oli vasta eroprosessi toisesta naisesta menossa, ja miehen oli pakko myöntää että näin on ja että hänellä ja tällä tuoreemmalla exällä on alle vuoden ikäinen lapsi. Mutta suhde on kyllä kokonaan ohi.
Niinpä niin.
Kokemuksesta tiedän miten vauva-aika koettelee parisuhdetta, ja kunhan lapsi vähän kasvaa elämä helpottuu vanhemmillakin. Olen pitkin vuotta (tapasimme tammikuussa) sivusta seurannut miehen ja exänsä riitelyä, välirauhaa, uutta riitaa, sovintoa... Ja nyt viime aikoina varovaista lähentymistä.
Järki sanoo että lapsen vuoksi olisi parasta että mies unohtaisi minut ja palaisi exänsä luokse. Sydän sitten huutaa ikävää ja uhkaa särkyä jo ajatuksestakin. Sitä virhettä en tee että nyt heittäytyisin mustasukkaiseksi ja vaatisin mieheltä vakuutteluita suhteemme jatkumisesta, pysyttelen hiljaa ja katselen mitä tapahtuu. Pahinta olisi jos mies jäisi seilaamaan välillemme, joten kerään voimia suhteen päättämiseen sitten kerralla ja lopullisesti.
Mutta opinpahan tästä:) Ei enää miestä joka on vast'ikään eronnut.
On tämä elämä ihan hirveetä...tuntuu ettei jaksa ja kestä enää yhtään mitään.. olemme siis työkavereita tämän miehen kanssa,pakostikkin näemme töissä jne. Koitan kovasti olla normaali tavallinen iloinen minä,mutta huonolla menestyksellä...löysin itseni itkemästä työpaikan wcstä.. pahoitin mieleni toisten sanomisista jne. Ei tätä jaksa enää kukaan.. Toivon,että tämä olotila menisi äkkiä ohi..tiiän ettei se mies ole tämän arvoinen,mutta p.... milloin tämä tunne häviää...!!
Minä koitin ajatella ja toimia kuten sinä.. Toivon totisesti,että olet viisaampi kuin minä olin.. uskoin kaiken mitä hän sanoi..hän jäi seilaamaan välillemme.. Kadun sitä miksen ensimmäisellä kerralla ollut niin vahva,että juttu olisi jäänyt siihen..nyt saan kärsiä hölmöilystäni kovemmin..
Ei enää ikinä,koskaan varattuja miehiä,työkavereita..
että tunteet saattavat joskus viedä pahasti ihmismieltä ja mutkistaa elämää. Kestää oma aikansa, kun tunneihmisestä tulee realisti. Toisaalta olen tullut siihen johtopäätökseen, että sukurasitteella on oma vaikutuksensa, mutta kun tunteita oppii käsittelemään, niin on paljon helpompi elää itsensä ja muiden kanssa. Pitkän tien minäkin jouduin kulkemaan ja nyt ollaan jo kolmekymppisiä. En ole pysynyt ikäisteni tahdissa, mutta perästä tullaan ja viidenkympin villityksissä ollaankin muita vahvempia.
Vahvista itseäsi liikunnan, joogan, mietiskelyn, musiikin ja taiteen avulla. Ilkeilijät eivät yleensä harrasta mitään muuta kuin nenänkaivelua iltaisin tv:tä töllötellen. Olen itse löytänyt oman elämäni puutarhan taiteen parista, enkä sinne rikkaruohoja ja jäteviemäreitä kaipaa.
Kiitos kannustavista sanoistasi..täältä saa edes vähän pientä lohtua ja toivonkipinää selviämisestä..olen minä itkutkin itkenyt,kun jotkut viestit ovat kolahtaneet ihan luihin ja ytimiin..
Liikuntaa olen koittanut lisätä..mutta nyt ei ole huvittanut sekään.. musiikkia olen kuunellut,mutta niitä haikeita lauluja...goodbye my lover....
Elät vaikeaa aikaa, mutta toivut varmasti. Aika parantaa haavat. Samoin myös rakastajattaresi vaimo elää vaikeaa aikaa ja itkee varmasti yhtä paljon kuin sinä. Tulevaisuudessa sinulla tulee olemaan helpompaa kuin hänellä. Sinä voit aloittaa elämäsi puhtaalta pöydältä, mutta hän ei enää voi, paitsi jos päättää jättää lopulta miehensä. Voi olla että mies pakenee silloin sinun turviisi, mutta jos niin kävisi, kannattaisi todella harkita kaksi kertaa, otatko häntä takaisin. Hän ei välttämättä olisi uskollinen sinullekaan myöhemmin tulevaisuudessa.
Nyt ehkä omien kokemustesi jälkeen ymmärrät, miksi kymmeneen käskyyn kuuluu myös käsky "Älä tee aviorikosta" ja "Älä tavoittele lähimmäisesi aviopuolisoa". Ne käskyt ovat olemassa juuri tällaisten tilanteiden välttämiseksi. Jos ihmiset enemmän kunnioittaisivat näitä kahta käskyä, säästyttäisiin monilta turhilta murheilta ja kyyneleiltä.
idea loppujen lopuksi on se, että on pakko selvitä. Tai niin minä ainakin olen sen kokenut. Tulee niin paljon takapakkia, että on pakko etsiä päivittäin hyvää mieltä tuottavia juttuja tai muuten ei kestä. Olen ajatellut, että ihminen, joka ei ottanut rakkauttani vastaan, ei sitä tarvinut. Hänellä on riittävän hyvä olla ilman minuakin. Ei ihmisen tarvitse väkisin tyrkyttää itseään kenellekään. Se on vapaa tahto jokaisella.
Ei liikunta huvita aina ketään, mutta hyötyliikuntakin on hyväksi, että ei sen tarvitse olla "huippuliikuntaa" ja suorittavaa. Haikeat laulut kuuluivat minunkin surutaipaleen alkuun. Löysin uutta musiikkia. Laulaminen on ollut tosi helpottavaa ja tanssiminen. Puhun itseilmaisutanssista, jota voi harjoittaa kotona, jos ei halua esiintyä ja mennä kurssille.
olet huorannut toisen ihmisen aviopuolison kanssa, niin opettele myös kantamaan siitä vastuu... huora!
Tulihan se sieltä. Totuus kuuluu imeväisten ja kännisten suusta. Paljonkos sitä tuli viime yönä lipitettyä viiniä? Taidat itse olla huora, kun tulet kotiin vasta 4:23.
ole kännissä, enkä käy baareissa. Mieheni on pettänyt minua työkaverinsa kanssa, ja kärsin unettomuudesta.
Jos saisin selville kuka se nainen oli, kaivaisin suolet siltä ulos ja hirttäisin sen niihin. Mieti huora sitä.
minulle, tosin minä kirjoittaja olen mies. Toki ei ihan kirjaimellisesti samoin, mutta saman suuntaisesti.
Olen kovin miettinyt mikä oikeesti meni pieleen ja miksi näin kävi, mutta en tiedä..vielä tänä päivänäkään.
Olin aivan rakastunut ja onneni kukkuloilla, varsinkin kun puhuttiin mitä kaikkea edessä olisi.
Nykyään olo on yksinäinen ja ei osaa edes kuvailla sitä että vieläkö oikeesti osaisi rakastua - ei tiedä osaako enään luottaa toisen sanoihin. No, sekavaa teksitä kun ajatuksetkin salpaa kun aiheesta
yrittää kirjoitella.
Oikun saisi joskus tuntea sen oikean rakkauden jossa kumpainenkin puhuisi totta, saisi vain olla toisen vieressä, rauhassa, hiljaa ja halita. :(
Voimia sinulle sinne, niitä tarvitaan.
Sun kokemukset on kuin mun kirjottamia... Melko yhteen menee kaikki mitä kirjoitit.. Tyhmä olin ja työkaveriin rakastuin.. Hänkin "rakastui" minuun, mutta perhe vei kuitenkin voiton.. Mies vakuuttelee edelleen rakkauttaan ja kertoo ettei hänellä vain ole voimia lähteä kotoa.. Koetan tässä sitten koota omaa elämääni, joka tuntuu mahdottomalta! En osaa olla vastaamatta puheluihin joita hän tekee minulle ja niiden jälkeen olen aina uudelleen palasina.. Vaikka hän teki mitä teki, rakastan häntä silti.. ja niin typerä olen edelleen, että haluan uskoa hänen vilpittömyyteensä ja niihin tarinoihin, joita hän kertoo.. Voimia sinulle! Elämän on vain voitettava..! Haluiaisin vaihtaa kokemuksia enemmän ja koettaa tukea sinua.. Jos sinulla on halua siihen ja tiedät jonkin keinon saada yhteys esim sähköpostitse ilman että s-posti jää tänne kaikkien nähtäville niin ilmoitteletko? Vertaistuella on tunnetusti suuri voima...
en ollut onnellinen = en rakastanut häntä
ja elämä ei ole pelkkää onnea... on myös alamäkiä... kenenkään kanssa ei ole ikuista onnea. vaikka rakkaus tekeekin yleensä onnelliseksi se ei takaa että aina olisi onnellinen.
Kannattaa miettiä onko kypsä rakkauteen ennen kuin lähtee leikkiin. Voi olla että rakkaus onkin vain läheisyyden kaipuuta, mutta sitten jonkin ajan kuluttua kun läheisyyden addiktio häviää, huomaakin ettei enää kaipaakaan tätä henkilöä. Rakkaus on ennemminkin kuin syvä ystävyyssuhde läpi elämän, jossa molemmat tukevat toisiaan alamäessä ja ylämäessä.
Rakkaus on uhkapeliä.
Erehdyksiä sattuu elämän varrelle kullekin. Joillakin ne tulevat näissä ihmissuhdekuvioissa. Jos ei itsellä ole lapsia, niin ei ehkä osaa tajuta, mitä on tekemässä. En halua moralisoida, mutta mielestäni pahin kuvio on sellainen, että asiassa täysin ulkopuoliset ja viattomat lapset joutuvat syyttään keskelle perhehelvettiä. Kun äidillä on paha olla miehen syrjähyppyjen vuoksi, sen joutuvat kokemaan lapsetkin. En itse haluaisi olla pyyhkimässä kyyneleitä lapsilta, joiden itkuun olen syypää.
Kuule sinä lapseton paskainen likainen huora!! Ymmärrän että syrjähyppyjä tulee pitkässä liitossa-.Mutta harvinaista olisi jos mies niin pässi että jättäisi vieraan pimpin takia vaimon ja lapset.Mieti nyt itse.
Missä lukee,että ap on lapseton..? Taidat olla vaimo,joka on ottanut pettäjä miehensä takaisin.. Et taida olla onnellinen ihminen.. nyt elät kurjassa liitossa,jossa mies juoksee vieraissa..typerys!!
Vähän aikaa sitten en olisi ollenkaan ymmärtänyt mitä tuollaiset tuntemukset voi olla. Olisin jopa saattanut olla jyrkin sanoin tuomitsemassa. Mutta valitettavasti elämä toi minunkin kohdalle ison virheen erään miehen kanssa. Tämä mies kyllä paljastui erittäin ailahtelevaksi ja pompotteli minua sen mukaan mitä milloinkin itse sattui haluamaan, vaikka olen luullut olevani järkevä ja omilla aivoilla ajatteleleva ihminen. Kaikesta seurauksena minulle niin pahasti särkynyt sydän etten koskaan usko sitä saavani ehjäksi. Ja se, että näkee töissä joka päivä tekee asiasta vieläkin raskaamman. Mitään auttavia sanoja minulla ei ole mutta toivon paljon voimia ja onnea vielä elämääsi.
En uskonut oloni helpottuvan koskaan..ikävä oli niin uskomaton.. En koskaan enää halua kokea samaa tuskaa..Se on totta aika parantaa,siloittaa haavat pikkuhiljaa.. Olen yhä ystävä tämän miehen kanssa,koska meillä on sama työpaikka.
...tämä olisi voinut olla minun näppäimistöltäni. Samoin kävi, toivotaan että joskus helpottaa, molemmilla.
siinä sitten kävi kuin epäilinkin, tosin ei mies kai kokonaan palannut jättämänsä perheen luokse, lapsen hoito-ongelmien vuoksi asui entisessä kodissaan kuluneista neljästä viikosta miltei kolme. Suunnitteli ja sopi koko lähtönsä selkäni takana, minulle kertoi vasta ihan viime hetkillä, romanttisen ihanan illan lopussa.
Erossa oleminen jäähdytti onneksi tunteitani, ja aika pian paluunsa jälkeen sitten sovimme että jatkamme omia polkujamme. Mies oli muuttunut etäiseksi, vältteli tapaamisia milloin mihinkin vedoten. Vaikka itse niitä aktiivisemmin ehdotteli.
Kyllähän tämä kipeää tekee, Fb-yhteys täytyy vielä hetken säilyttää kun on asiat vähän kesken, ja tuntuu pahalta nähdä hänen kuvansa ja ikävä kalvaa. Toisaalta taas ajattelen ettei ole mitään syytä miksi jatkaisin suhdetta; olen omat lapseni jo kasvattanut nuoriksi aikuisiksi, enkä halua sellaista miestä jolla on noin suuret velvoitteet entiseen elämään.
Mutta eiköhän tämä tästä taas lähde rullaamaan, kunhan yksinoloon totun:)
Mitä tällaisia pähkitte? Mies kaipaa vaihtelua elämäänsä ja on sellaiseksi luotu.
Joku tyytyy yhteen yöhön silloin tällöin ja joku toinen keventää taakkaansa hankkimalla vakituisen. Se onkin turvallisempaa kaikkien kannalta, mutta vaatii
vastapainoksi puhe- ja pelimiehen taitoja. Lopulta totuus paljastuu, ettei ollutkaan
tosissaan ja silloin hänellä on luultavasti jo uusi meneillään.
Elämä vain on tällaista. Hyväksyt tai et. Primitiiviset vaistot säilyvät geeneissä pitkään, pitkään....
Tosimies,
Olen jossakin määrin kanssasi samaa mieltä. Tai no, vähän enemmänkin. Iso osa miehistä vain kykenee jotenkin hillitsemään primitiivisemmät vaistonsa niin, että pysyvät käytännössä uskollisena, vaikka päässä liikkuisikin mitä tahansa.
Minäkin olin pitkään ns. yksiavioinen, mutta sitten annoin pikkusormen ja koko käsihän siinä meni. Ensimmäinen salasuhteeni kesti 9 kk. Se oli raastavaa. Ei siksi, että olisi ollut huono omatunto, vaan siksi, että kaiken aikaa tiesin, että suhde päättyy jonakin päivänä. En koskaan luvannut itseäni kokonaan, eikä vaatimusta esitetty. Olosuhteet ajoivat meidät erilleen.
Tuon suhteen jälkeen minulla on ollut useita vastaavia. Ja aina samalla periaatteella. Olen tehnyt tytölle selväksi, että hän saa minut määräämättömäksi ajaksi, mutta ei loppuelämäkseen. Että ymmärtääkö hän, että kaiken mahdollisen ihanan jälkeen sattuu. Ja kun vastaus on ollut myöntävä, niin ollaan heittäydytty nauttimaan hetkistä.
Sattuuko suhteitten päättyminen minuun? Kyllä, olen aina ollut rikki niiden jälkeen. Oliko viimeisin salasuhde viimeinen? Mistä sen tietää? Voi olla, että on. Voi olla ettei. Toistaiseksi olen onnistunut luovimaan avioliitossani, koska vaimoni ja minun suhde on ainutlaatuinen. Jos se päättyy, niin senkin kanssa on sitten vain elettävä.
Tiedän, että olen rikkonut sydämiä. Kyse on ollut kuitenkin ihmisten välisistä vapaaehtoisista jutuista, joissa molemmat osapuolet ovat tienneet, mihin ovat ryhtyneet. Ovat antaneet intohimoiselle rakkaudelle hetken tilaa elämässään. Tehneet elämää suurempia asioita. Ja ovat rikkaampia myöhemmin, vaikkakin hetkellisesti myös rikkonaisempia.
Suhteet eivät ole olleet pelkkää seksiä vaan kokonaisvaltaisia. Yhdessä oleminen on ollut upeaa syvällisine keskusteluineen ja hullutteluineen. Aloite eroihin on aina tullut toiselta osapuolelta - luonnollisesti - koska jossakin vaiheessa nainen kuitenkin alkaa pohtimaan suhteen tulevaisuuttomuutta ja ryhtyy ajattelemaan tunteitten sijasta järjellä. Naiset ovat paljon miehiä parempia siinä. Olen sen sisäistänyt ja senpä takia tyydynkin odottamaan naisen päätöstä, johon sitten on myös tyytyminen, koska se on syntynyt pitkällisen ahdistavan vaiheen jälkeen. Normiaika salasuhteilleni tuntuu olevan puolesta vuodesta vuoteen. Eikö se olekin se aika, jolloin suhteet muutenkin ovat parhaimmillaan? :)
Elämäni olisi helpompaa, ( mutta köyhempää) jos en olisi näin helposti ihastuva, ja jos minuun ei olisi niin helppo ihastua. En tiedä, mikä minussa vetoaa, mutta jokin se on, koska naiseni ovat olleet järjestään minua reilusti nuorempia, kauniita ja sellaisia, jotka saisivat kenet vaan. Sitä paitsi he ovat myös keskimääräistä älykkäämpiä, hyvin koulutettuja ja fiksuja, sillä vain sellaiset naiset vetoavat minuun.
Olen paha. Sori :) Kohta taas joku jossain saa kokea minut.
Tämä on yhden miehen avautuminen. Kaltaisiani on paljon.
Ja mikä hurjinta, voin olla juuri se työtoverisi, naapurisi, sukulaisesi, harrastuskaverisi, josta et kuunaan uskoisi...
En tiedä miksi luen näitä juttuja pettureista sun muista, tästäkin "pahan miehen"kirjoituksesta tuli jotenkin oksettava olo. Tekstistä välittyy niin selkeästi se kuinka sielu kumisee vain tyhjyyttään, ainut elämän tarkoitus on omat halut ja himot. Toivon todella että tuolla miehellä ei ole lapsia.
Toiveesi ei toteutunut. Minulla on lapsia. He ovat parasta, mitä olen elämässä aikaan saanut :)