Mieheni narahti rinnakkassuhteesta kuukausi sitten. Hän oli aktiivisesti hakenut avioliittomme ulkopuolelta seuraa ja onnistunut löytämään naisen, jonka kanssa hän on valmis perustamaan uusioperheen. Kaikki on käynyt todella nopeasti, itse olen vieläkin hyvin epäuskoinen ja järkyttynyt tapahtuneesta.
Olemme olleet yhdessä 10vuotta, josta kuusi naimisisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa olen ollut kotona useampia vuosia. Teen paljon kotitöitä ja hoidan muutenkin taloutta kiitettävästi. Ja tässä kiitos... En ole mielestäni mikään pirttihirmu, olen antanut mieheni tulla ja mennä työreissuilla ym. vapaa-aikana suhteellisen vapaasti. Olen luottanut mieheeni täydellisesti. Toisaalta minua on harmittaniut oman aikani vähäisyys. Emme myöskään pikkulapsiaikana ole hoitaneet parisuhdettamme juuri lainkaan. Minusta on tuntunut, että arki on vienyt aika paljon mehuja. Tästä huolimatta pidän kuitenkin itsestäni hyvää huolta ja olen ihan kivan näköinen nainen.
Mieheni sivusuhde on kestänyt jo vuoden päivät ja olen tulla hulluksi, kun mietin vuoden aikana tapahtuneita asioita. Milloin mieheni on valehdellut menoistaan ja samalla etsin selityksiä miehen oudolle käyttäytymiselle. Olen yrittänyt tivata syytä uskottomuuteen. Mieheni syyttää minua siitä, että olen kohdellut häntä huonosti, en ole tarpeeksi kiittänyt häntä eri asioista tai vahvistanut hänen "miehisyyttään". Jotenkin koen, että kahden pienen lapsen kanssa, huomio vain siirtyy parisuhteesta perheeseen, lähinnä lapsiin. Seksielämä meillä on ollut ihan ok. Ei mitenkään intohimon kyllästämä, mutta tyydyttävä kuitenkin. Tosin raskaus- ja imetysaikana koen aika luonnollisena sen, että petipuuhat ovat vähäisempiä.
Olen nyt kuukauden verran yrittänyt ymmärtää tapahtunutta. Olen äärimmäisen surullinen, mutta myös vihainen. Mieheni on hyvä isä ja muutenkin hyvä mies. Hän osallistuu kiitettävästi kaikkeen kotona tapahtuvaan. En vain voi ymmärtää, miksei hän ole puhunut kunnolla "kärsimistään" asioista. Uskon, että olisimme voineet ne selvittää. Tosin nyt kaikki tuntuu olevan liian myöhäistä.
Mieheni on kirjoittanut avioeropaperit ja peli on sillä selvä. Harmittaa kovasti, kun hän ei edes malttanut odottaa pariterapiaa, joka on sovittu kuukauden päähän. Itselläni on moni tulevaisuuden suunnitelma auki. Mihin muuttaa? Entä lapset? Mieheni jopa ehdotti "kulissiliittoa", kunnes löytäisimme uudet kodit. Mielestäni tämä on aivan sairasta. Minua oksettaa nähdä miestäni, mutta valitettavasti minun pitää se kestää lasten takia. Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan. Avaimia hän ei kuulemma anna, koska omistaa talostamme puolet. Miten julmaa ja laskelmoivaa.
Olen miettinyt muuttoa 300 km päähän omalle kotiseudulleni. Olisin valmis ottamaan lapset mukaani. Mitenköhän tälläisissä tapauksissa lapsen oikeus isään toteutuu? Voinko saada yksinhuoltajuuden? Miten elatusmaksut määriytyvät? Onko se täysin sopimuksenvarainen asia vai onko se tietty prosenttiosuus palkasta?
Kohtalotovereita?
Olemme olleet yhdessä 10vuotta, josta kuusi naimisisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa olen ollut kotona useampia vuosia. Teen paljon kotitöitä ja hoidan muutenkin taloutta kiitettävästi. Ja tässä kiitos... En ole mielestäni mikään pirttihirmu, olen antanut mieheni tulla ja mennä työreissuilla ym. vapaa-aikana suhteellisen vapaasti. Olen luottanut mieheeni täydellisesti. Toisaalta minua on harmittaniut oman aikani vähäisyys. Emme myöskään pikkulapsiaikana ole hoitaneet parisuhdettamme juuri lainkaan. Minusta on tuntunut, että arki on vienyt aika paljon mehuja. Tästä huolimatta pidän kuitenkin itsestäni hyvää huolta ja olen ihan kivan näköinen nainen.
Mieheni sivusuhde on kestänyt jo vuoden päivät ja olen tulla hulluksi, kun mietin vuoden aikana tapahtuneita asioita. Milloin mieheni on valehdellut menoistaan ja samalla etsin selityksiä miehen oudolle käyttäytymiselle. Olen yrittänyt tivata syytä uskottomuuteen. Mieheni syyttää minua siitä, että olen kohdellut häntä huonosti, en ole tarpeeksi kiittänyt häntä eri asioista tai vahvistanut hänen "miehisyyttään". Jotenkin koen, että kahden pienen lapsen kanssa, huomio vain siirtyy parisuhteesta perheeseen, lähinnä lapsiin. Seksielämä meillä on ollut ihan ok. Ei mitenkään intohimon kyllästämä, mutta tyydyttävä kuitenkin. Tosin raskaus- ja imetysaikana koen aika luonnollisena sen, että petipuuhat ovat vähäisempiä.
Olen nyt kuukauden verran yrittänyt ymmärtää tapahtunutta. Olen äärimmäisen surullinen, mutta myös vihainen. Mieheni on hyvä isä ja muutenkin hyvä mies. Hän osallistuu kiitettävästi kaikkeen kotona tapahtuvaan. En vain voi ymmärtää, miksei hän ole puhunut kunnolla "kärsimistään" asioista. Uskon, että olisimme voineet ne selvittää. Tosin nyt kaikki tuntuu olevan liian myöhäistä.
Mieheni on kirjoittanut avioeropaperit ja peli on sillä selvä. Harmittaa kovasti, kun hän ei edes malttanut odottaa pariterapiaa, joka on sovittu kuukauden päähän. Itselläni on moni tulevaisuuden suunnitelma auki. Mihin muuttaa? Entä lapset? Mieheni jopa ehdotti "kulissiliittoa", kunnes löytäisimme uudet kodit. Mielestäni tämä on aivan sairasta. Minua oksettaa nähdä miestäni, mutta valitettavasti minun pitää se kestää lasten takia. Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan. Avaimia hän ei kuulemma anna, koska omistaa talostamme puolet. Miten julmaa ja laskelmoivaa.
Olen miettinyt muuttoa 300 km päähän omalle kotiseudulleni. Olisin valmis ottamaan lapset mukaani. Mitenköhän tälläisissä tapauksissa lapsen oikeus isään toteutuu? Voinko saada yksinhuoltajuuden? Miten elatusmaksut määriytyvät? Onko se täysin sopimuksenvarainen asia vai onko se tietty prosenttiosuus palkasta?
Kohtalotovereita?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Älä ole reppana vaan heti muutto-auto pihaan ja pois. ei tässä pariterapiat auta. Oletnyt yksin, mutta myöhemmin aurinko paistaa risukasaankin.
Miehellesi on varmaan vain tullut tilaisuus eteen ja tehnyt sen huonon valinnan. Olen itse mies joka ei petä. Kuten minun isäni ja hänen isänsä ja niin edelleen. Pettäminen on geeneistä kiinni valitettavasti tai ainakin olen näin ymmärtänyt ja nähnyt monen tapauksen joilla tapahtunut perheen isommassa päässä sama homma.
Pätee siis miehiin ja naisiin. Rakastuin itse naiseen jonka isä oli pettäjä tyyppiä äiti ei. Rakastettuni sai pettäjä geenin ja hänen siskonsa ei (onnellisesti naimisissa). Yleensäkkin lapset vaikeista perhesuhteista ovat mitä mahdollisimman petollisia (patoutunutta vihaa kai ?)
vai vain seikkailunhalu?
Ymmärrän, että pitkässä parisuhteessa tunteet tasaanutuvat. Uusi suhde voidana kokea jännittävänä ja uudenlaisena "heräämisenä", varsinkin, kun saadaan tunteille vastakaikua. Itse pidän tietynlaisesta turvallisuudentunteesta parisuhteessa. Olemme olleet nuoria seurustelun alussa, mutta suhteemme on edennyt ja edelleen koen mieheni haluttavana. Olisi helppoa käsitellä tätä asiaa, jos tunteeni olisivat viilentyneet. Monasti eroavalla parilla on takanaa riitaisa suhde ja ongelmia on yritetty käsitellä useamman vuoden ajan. Minulle tämä tuli aivan puun takaa. Tuntuu, että olenko tosiaan niin tyhmä, etten ole huomannut mieheni todellisia tunteita minua ja perhettämme kohtaan.
Suren asiaa erityisesti lasten takia. Isä on lapsille todella tärkeä. Heikottaa vaan ajatella sitä, millainen isä tuollainen narsistinen selkärangaton petturi on lapsilleen. Hirvittää myös uuden naisen ja mieheni suunnitelmat uusioperheestä. Todella paska tilanne muksuille. Olla siinä nyt uuden äidin ja lasten kanssa jakamassa isänsä huomiota. Tästä syystä haluaisin viedä lapset niin kauas isästään, etteivät he joudu usein kiusallisiin uusperhekuvioihin. Mieheni ei varmasti ymmärrä, miten raastavan teon hän on tehnyt pienille lapsilleen.
Älä anna miehen syyllistää. Hän on yksin vastuussa aviorikoksesta, oli tilanne sitten ihan mikä hyvänsä. Asiat otetaan puheeksi silloin kun ne vaivaavat, eikä niitä käytetä tekosyynä jälkeenpäin.
Ja muuta ihmeessä sinne, missä sinulla on tukijoukkoja. Mies saa tulla sinne tapaaman lapsiaan jos lemmenleikeiltään ehtii.
ps. Eikö miehillä nykyään ole selkärankaa saati munaa seistä lupaustensa takana?
"Eikö miehillä nykyään ole selkärankaa saati munaa seistä lupaustensa takana?"
Ei näköjään.
Tentatessani syitä uskottomuuteen, mieheni sanoi hänen ottaneen monta kertaa asiat esille. Minun olisi kuulemma pitänyt "puhua hänelle kauniimmin", "pussailla tai hellitellä arjessa". Sen sijaan hän sai kuulla vittuilua (joskus). Kaipa hän oli kerännyt näistä ns. katkeruuspankkia ja arvottomuuden tunteessaan lähtenyt etsiä uutta naista. Minulla on vain sellainen olo, että arjen pyörityksissä sitä on vain välillä niin väsynyt, ettei osaa huomioida toista tarpeeksi.
Tosin olisin suhtautunut hänen toiveisiin hyvin eri tavalla, jos mieheni olisi istuttanut minut alas ja sanonut suoraan, että jos näihin asioihin ei tule muutosta, otan avioeron. Tällöin olisin tajunnut miten vakavasti hän kärsii.
Hei!
Kirjoitin oman tarinani särkynyt sydän palstalle.. Olen ollut ns."toinen nainen"..
En ole ylpeä itsestäni alkuunkaan..en koskaan uskonut,että minulle käy näin..
Olen miettinyt,miksi/mistä johtuu,että kyseisen miehen vaimo otti vielä miehen takaisin...tai onko heillä nyt kaikki lopun edellä..en tiedä. Heillä on paljon keskeneräisiä asioita..Joita saavat nyt rauhassa käydä läpi.Mies sanoi,että aika näyttää mitä tapahtuu..Mietin millainen vaimo ottaa pettäjä miehen takaisin? Miten hän voi luottaa,kestää ja uskoa mitä mies kertoo tai tekee? Missä on vaimon itsekunnioitus? Vai onko takana pelko yksin olemisesta,pärjäämisestä..lapset?
Tähän ei ole varmasti yksiselitteistä vastausta. Keskeistä näyttää olevan se, että mies haluaa jatkaa avioliittoaan. Hänen tunteensa vaimoaan ja lapsiaan kohtaan ovat siis vahvempia kuin sinua kohtaan. Tähän vaikuttanee myös se, miten kauan olette ehtineet tapailla ja miten voimakkaaksi tunteet ovat kehittyneet.
Luottamus on varmasti mennyt. Itsekunnioitus niin ikään.
Loppujen lopuksi on varmasti paljon miehiä, joita sitoo aviopuolison kanssa koettu yhteinen historia, talous ja tietenkin lapset. He eivät ole valmiita luopumaan siitä. Monet pettää, mutta eivät halua koskaan jäädä kiinni.
taas yksi kakkonen vinkuu, kun vaimo onkin ottanut pettävän miehensä takaisin. Missä oli lumppu oma itsekunnioituksesi kun ukkomiestä nait?
Miksi mietit sitä millainen se vaimo on joka ottaa miehen takaisin. Tosiasiassa ainoa oikea tie onneen on anteeksiantokyky ja se on perin harvinainen kyky nykyään. Ei anteeksiantaminen tarkoita sitä että vaimolla ei olisi itsekunnioituta. Päinvastoin. Miehen itsekunnioitus joutuu siinä tilanteessa tosi koville sillä miehen pitäisi myös kyetä anteeksiantoon itselleen jotta suhde voisi jatkua onnellisena. Se on aika mahdonta kun ollt pettämässä ihmistä joka on luottanut sinuun. Jos vaimo luottaa ihan oikeasti, uskoo ja nyt antaa anteeksi ja luottaa edelleen niin kaikki voisivat katsoa tuota naista ylöspäin. Hän ei todellakaan kärsi eikä tunne vihaa eikä katkeruutta. Miehellä itsellään jos on samanlainen kyky antaa anteeksi itselleen, ottaa opiksi ja olla myös täst edes vaimon luottamuksen arvoinen heillä on mahdollisuus olla onnellisia.
Ei sellainen vaimo joka oikeasti antaa anteeksi pelkää mitään eikä ketään. Hänellä ei ole pelättävää.
Miehellä sen sijaan on sillä harvalla miehellä on nainen joka luottaa ja uskoo tai edes kuuntelee mitä sanottavaa miehellä pettämisensä jälkeen on ja sen mies varmasti tietää. Vaimolla ei ole menettävää mutta miehellä tuossa tilanteessa on.
En tiedä miksi mietin millainen vaimo ottaa miehen takaisin,jos mies on pettänyt vaimoaan henkisesti ja fyysisesti melkein vuoden.. Viestissäsi oli
paljon asiaa ja tiedän,että se on myös totta. En aio jäädä ruikuttamaan rannalle,vaikka olenkin tosi hajalla..ja pettynyt itseeni ja siihen miksi minä uskoin tuota miestä.. Aika näyttää miten heille käy,onnea vaan yritykseen.. Mutta minua hän ei enää saa,valintansa on tehnyt..
Inhimillisiähän nuo sinun mietteesi on. Vaimo ilmeisesti kokee sen pettämisen eri tavoin kuin sinä ajattelet sen tapahtuneen. Hänelle voi joku asia olle merkityksellisempi kuin sinulle. Tavallaan sinä olet myös pettänyt itseäsi ja mies itseään siinä missä teitä kumpaakin naista. Hyvä jos olet hajalla sillä nyt tiedät mitä et ainakaan elämältäsi halua. Et varmaan olisi tiennyt sitä ilman tätä hajoamistasi? Kuitenkin sinun on annettava anteeksi itsellesi hyväuskoisuutesi samoin kuin sen vaimon on annettava itselleen anteeksi ihan sama asia. Miehen pitää kyetä antamaan itselleen anteeksi paljon enemmän sillä hänellä on teidän molempien mielen pahoittaminen harteillaan. Toivotaan että hänkin tietää jo mitä haluaa.
Olisitko vielä valmis ottamaan tuon miehen itsellesi ? Samaahan sinusta voisi joku miettiä mitä sinä mietit siitä vaimosta ? Onhan mies sinuakin pettänyt henkisesti ja fyysisesti koko sen ajan kun on elänyt kaksoiselämää vaimon ja sinun välillä. Mies on ilmeisesti antanut sinun ymmärtää asioita eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat olleet. Luuletko ettei hän ole harrastanut vaimonkin kanssa seksiä?
Minä toivotan onnea kaikille teille kolmelle eteenpäin menoon ja sinulle rohkeutta etsiä arvoisesi mies jonka ei tarvitse pettää vaimoa sinun kanssasi. Toki haluat itse miehen joka ottaisi sinusta eron ennenkuin pettäisi sinua? Toki haluat miehen joka kunnioittaisi lastensa äitiä vaikka ei rakastaisikaan?
Olkaamme naiset vähän lojaalisempia toisillemme.
Olisi hienoa jos naiset yksinkertaisesti kieltäytyisivät harrastamasta seksiä toisten naisten miesten kanssa.
Tekisimme toisillemme hyvin ja veisimme miehiltä mahdollisuuden edes pettää.
On se vaan niin vaikeaa antaa itselleen anteeksi...Sitä miten tyhmä olen ollutkaan,antanut vedättää itseäni... Olen aina halveksinut miehiä,jotka pettää ja vastaavasti näitä naisia myös..
Nyt tiedän,ettei kaikki ole niin musta-valkoista kuin voisi luulla.. Mutta nyt olen tätäkin kokemusta rikkaampi ja kasvan ihmisenä..(toivon mukaan).. Meidän välit olivat läheiset,juttelimme ihan kaikesta..
Siinähän se side kehittyi ja yksi asia johti toiseen.. olin minä hölmö,kun annoin hänen puhua itseni pyörryksiin.. Ja uskoin kaiken.. Kysyit ottaisinko hänet nyt takaisin? Valehtelisin,jos nyt sanoisin etten ota. Tunteet on vielä niin vahvat. Mutta järkeni sanoo,ettei minun pidä ottaa,koska,jos hän olisi oikeasti ja aidosti rakastanut minua hänhän olisi luonani juuri nyt. Eikö vaan?
Sinä ihmettelet, kuinka vaimo voi ottaa petollisen miehen takaisin ja luottaa ja uskoa häneen kaiken paskan jälkeen. Olen samaa mieltä, että se on toisinaan hämmästyttävää. Mutta kysymyksen voisi asettaa toisinkin päin. Voisi ihmetellä yhtä lailla sitä, miksi toinen nainen ottaa luokseen karanneen ukkomiehen ja uskoo ja luottaa sokeasti häneen, vaikka mies on juuri osoittautunut epäluotettavaksi pettämällä vaimoaan tämän toisen naisen kanssa. Eikö oma järkikulta varoita, että jos mies pettää vaimoaan ja valehtelee hänelle, niin tuskin hän on toisellekaan naiselle kovin rehellinen. Eli on olemassa aikamoinen riski, että mies tulee tulevaisuudessa pettämään uuttakin naistaan, kun uutudenviehätys on hiipunut. Mikä siis saa toisen naisen luottamaan mieheen, joka on jo osoittanut oman petollisuutensa? Hyvä kysymys.
Kaikki ei olekkaan niin musta-valkoista... Kun tunteet on mukana, sitä katsoo kaikkea sinisin silmin.. Sitä minä nyt pähkäilenkin,että kaikki taisi ollakkin pelkkää valhetta...vaikka hän sanoo kaiken olleen totta..ja tuntuu todella,todella pahalle.. Osaan kuvitella vaimon tunteet ja ajatukset.. totta,olisin voinut ajatella heti alussa..:( Nyt,kun mietin,niin mistä olisin voinut olla varma ettei hän olisi minua pettänyt sitten joskus... sen opin että mistään ei todellakaan voi olla varma... Olisin voinut luottaa tähän mieheen ehkä sen perusteella miten tunsin hänet,uskon häntä,koska tämä tilanne oli hänellekkin aivan uusi..
Nyt mietin myös sitä olisinko lähtenyt tähän mukaan,jos en olisi ollut sellaisessa elämän tilanteessa.. Kyllä nämä ajatukset pyörii vaikka missä.. onneksi tänne voi purkaa ajatuksiaan..
Aivan. Kun tunteet on mukana, sitä katsoo kaikkea sinisin silmin. Tämä ehkä myös selittää, miksi vaimo otti petollisen miehensä takaisin. Hänelläkin on vahvat tunteet miestä kohtaan monen vuoden yhteiselämän jälkeen. Sanoit, että olit miehen ensimmäinen syrjähyppy. Mistä olet siitä niin varma? Vaikka mies on sanonut sinulle niin, niin hänhän saattoi hyvinkin valehdella siinäkin asiassa.
Enhän minä täysin varma voi ollakkaan... Mutta se miten minä tunsin tämän miehen,meidän keskustelut jne. niin minä vaan uskon jostain syystä.... Taidan olla tässäkin asiassa nyt hölmö..
Tuo mies ei kykene rakastamaan edes itseään saati ketään muuta tai ainakin sen rakkauden vastaanottaminen on vaikeata. Epäilemättä kun on pettänyt tietoisesti ihmistä jolle on luvannut olla uskollinen?
Terveen itsetunnon omaava mies tekee ihan toisenlaisia ratkaisuja kuin tämä sinun harhakuvasi jostakin mukamas ihanasta miehestä. Sinä tunsit itsesi kokonaiseksi hänen kanssaan eikö? Tiedoksesi että olet ihan yhtä kokonainen ilman tätä miestä. Usko että sinulla on harhakuva ja käsitys jostakin mikä ei ole todellista edes. Sinä mietit että jos hän olisi rakastanut sinua hän olisi siinä mutta hei herätys, sillä ei ole merkitystä mitä hän tuntee. Sillä on mitä sinä tunnet. Et voi rakastaa tuota miestä itse vaan kuvittelet että rakastat koska hän sai sinussa herätettyä sellaisen tunteen jonka kautta elämäsi sai merkityksen.
Ihan kun se ei olisi merktksellinen ilman tuota vaimoaan pettävää miestä? Ihan kuin tuo mies olisi ainoa oikea sinulle? Kun tiedät oman arvosi et edes halua tuollaista miestä. Et todellakaan rakasta sellaista.
Totta,minä tunsin itseni taas kokonaiseksi hänen kanssaan.Ja elämäni sai taas merkityksen.Uudet tuulet puhalsivat elämääni.. Oli joku joka oli kiinostunut minusta ja ajatuksistani,ei vähätellyt niitä..Viestissäsi on paljon ajateltavaa.. Rakastuinko vain harhakuvitelmaan??
Romanttisen rakkauden harha = Sitä löytyy vain elokuvista.
Voit kokea merkityksen tunteita, intohimon tunteita ja kokonaisuuden tunteita muillakin elämän osa-alueilla kuin toisen ihmisen kautta. Sinulla on se tarve ja sen tarpeen tyydyttämiseen käytit tätä miestä kun hän vaikutti sillä hetkellä sopivalta ja sinulla oli voimakas tarve "rakastua". Tuntea itsesi tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Se on huumetta ja nyt vierotushoitoon hopi hopi jotta voit löytää nuo tunteet ihan itsestäsi ja ne löydettyäsi on todella hienoa jakaa oma upea elämä jonkun toisen kanssa jolla on yhtä ihana elämä eikä mitään omia avioliittosotkuja. Mukavan yksin olon voi sitten vaihtaa vielä mukavampaan kaksinoloon.
Olen aivan samasssa tilanteessa kuin sinä!! En voi muuta sanoa että kuin voimia! Itse hajosin täydellisesti. Tiedä, että on ainakin yksi joka käy samoja asioita läpi. Ja nyt tiedän itse, että on joku joka joutuu käymään läpi tämän saman paskan. Pahinta tässä on se että mies ei ota päästääkseen irti! Vaimo oli kysynyt mieheltään, miksi tämä ei sano minulle etten ottaisi häneen yhteyttä. Mies ei osannut vastata vaimollensa. Miksi vaimo ei pyytänyt miestänsä ottamasta minuun yhteyttä, jos toivoo jatkoa suhteelle tms. Koska tilanne tosiaan on se, että se mies on se joka minussa roikkuu. Itse yritän nuolla haavojani ja päästä tästä yli!!!!!!!!! Ja se ei onnistu jos mies yrittää koko ajan olla yhteydessä. Nyt hän on onneksi ymmärtänyt muutamaksi päiväksi jättää minut rauhaan, ja itestä tuntuu heti paremmalta! Noh, päivä kerrallaan. En voi muuta sanoa, kuin että kovan koulun joutuu tässä käymään. Joten neuvo kaikille kakkosille ja siihen ryhtymistä miettiville: Älkää! Ette ole niin vahvoja kuin luulette!
helpottaa tetää,että on joku samassa veneessä..ei tämä näköjään ihan tavatonta ole..
Olo on kyllä ihan hirvee..välillä helpottaa ja ajattelen mikä idiootti olen ollut! Sitten tulee heikkoja hetkiä ja en tee muuta kuin itken ja itken ihan missä vaan... tänään jo mietin et nyt saa itsesääli loppua ja läksin aamulenkille aikaisin...mutta mielessä hän vaan on...paska :(
Onko sulla joku spostiosoite jos haluat vaihtaa ajatuksia, ja haukkua yhdessä ne paskat suohon... ;)
että pääsit siitä paskasta eroon, ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin, on se vaan kumma kun mies ja nainen perustaa perheen, niin se on melkein aina nainen joka hoitaa lapset ja kodin, siinä pitäisi naisen vielä jaksaa olla hyvän-näköinen ja tyydyttää miehen silmää, jos noi saamattomat lantapöksyt tekisivät joskus jotain muutakin kotona kun makaisivat sohvalla haisemassa ,niin ehkä sillä naisella olisi enemmän aikaa itselleen, se on näiden saamattomien miesten vika kun kotona ei ole kaikki hyvin, voisivat mennä joskus itseensä.
Minusta tuntuu, että alttarilla annettu lupaus on aivan tyhjänpäiväinen. Lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä - iso vitsi. Kun miehelleni avioliittolupaus oli ihan samantekevä, aikuisen vastuuntuntoisen miehen pitäisi havahtua ainakin siinä vaiheessa, kun ollaan perustamassa perhettä. Tässä vahingoitetaan pienten lasten elämää peruuttamattomalla tavalla.
Ero olisi todella paljon helpompi hyväksyä, jos mieheni olisi sanonut jo ennen kaksoiselämään ryhtymistä, ettei näe meillä kahdella yhteistä tulevaisuutta. Vai onko se sitten niin, ettei mies lähde liitosta, ellei hänellä ole uusi nainen jo valmiiksi katsottuna?
Hei aloittaja
Olet kovin mustavalkoinen ja jyrkkä kannanotoissasi "tässä vahingoitetaan pienten lasten elämää peruuttamattomalla tavalla". Kypsänä aikuisen sinun tehtävänäsi on nyt ensisijaisesti huolehtia siitä, että lapset kärsivät mahdollisimman vähän ja jatkavat normaalia elämää. Sen voit tehdä omaa asennettasi muuttamalla. Tähän voit vaikuttaa olemalla jatkuvasti syyttelemättä ja mollaamatta aviomiestäsi. Sinä voit vaikuttaa siihen, millainen lastesi tulevasta elämästä tulee. Katkeroituvatko he, kuten sinäkin, vai pääsevätkö he asiasta yli aikuisen kypsän asenteen tukemana. Viisainta olisi jatkaa elämää ja katsoa asioita todella lasten kannalta. Heidän kannaltaan ei ole järkevää mustamaalata ja syyllistää heidän isäänsä vaan yrittää ylläpitää hyvä välejä isään kaikesta huolimatta. Se koituu ennenpitkää lasten parhaaksi enemmän kuin äidin syyttelevä ja vihaava asenne isää kohtaan. Katkeralla asenteellasi varmasti vahingoitat lasten elämää peruuttamattomalla tavalla. Nämä avioeroasiat ovat aikuisten välisiä asioita, lapsia niihin ei tule sotkea eikä vetää heitä mukaan kiistakapuloiksi. Anna lapsillesi siis mahdollisuus luoda hyvä suhde isäänsä ja tämän uuteen puolisoon, niele oma katkeruutesi, kostonimosi ja vihasi lasten tulevaisuuden vuoksi. He ovat syyttömiä vanhempiensa tekemisiin. Älä ala vieraannuttamaan lapsia isästään, niin ovat monet äidit katkeruuksissaan tehneet ja lapsista on tullut aikuisina masentuneita ihmisiä. Älä tee lapsista riidan välikappaleita ja lyömäaseita, joilla lyöt ja syyllistät miestä. Lasten kannalta heidän etunsa on edelleen pitää hyvät ja lämpimät välit isäänsä huolimatta siitä, että heidän vanhempansa eivät nyt sitten kuitenkaan avioliitossa tulleetkaan toimeen keskenään. Ajattele todella sitä mikä on lapsen etu. Sinä voit 100%:sti vaikuttaa siihen, millainen on lasten tulevaisuus. Tämän teet omaa asennettasi muutamalla.
kummallinen näkemys asiasta, naisen täytyy taas tukahduttaa omat tunteensa lasten vuoksi, niinkö luulet ettei ex mies hauku salaa uuden kanssa vanhaa vaimoaan, minä ainakin kertoisin lapsille sitten kun ymmärtävät että miksi avioliitto kariutui ja kenen vuoksi, näin opettaisin lapsia reaali maailmaan enkä kusettaisi pumpuliin.
Surra toki saa ja pitääkin, se kuuluu asiaan. Surutyötä voi tehdä monella tavalla ja kukin omalla tavallaan. Mutta katkeruus, kostonhimo ja viha eivät johda mihinkään. Ne tunteet tulee työstää pois ammattiauttajan kanssa, jotta vapautuu tilaa aidolle surutyölle. Kun suru surraan, niin se vapauttaa ennenpitkää elämään ilman tuhoavia ja hajottavia vihantunteita, joista kärsivät sekä lapset, ex-puoliso että henkilö itse. Katkeruuteen, kostonhimoon ja vihaan ei pidä jäädä vellomaan.
jos puoliso pettää ja jättää perheensä uuden takia niin kyllä siinä saa olla vihainen ja katkera. kuuluu asiaan. ei se niin ole, että suljen tunteen viha pois kun toinen moisen tempun teki ja suren vain kuinka kaikki meni. viha kuuluu asiaan, vaikka ero olisi tapahtunut mistä syystä hyvänsä. se jopa auttaa pääsemään yli erosta. taas se, että kauanko on hyvä olla vihainen ja katkera ja kuinka ne asiat näyttää juurikin lapsille, on eri asia. kyllä netissä saa kirjoitella mitä tahansa ja pitää saada asioita purkaa jossain! mutta lapsille ei noista asioista puhuta. minun mielestäni lapsillakin on kyllä oikeus tietää, miksi äiti ja isä ovat eronneet. mutta ei liian pienille tietenkään.
olin samankaltaisessa tilanteessa kolme vuotta sitten ja voin kertoa käyneeni koko tunneskaalan läpi. ja uskon, että se on ihan normaalia ja tervettä. kun kaikki viha ja tunteet on käyty läpi, niin ei jää mitään. entistä puolisoa kohtaan vain ei tunne mitään. pystyy jatkamaan matkaa. tietenkään tunteita ei saa näyttää hallitsemattomasti eikä kosto varmaankaan ole hyvä ratkaisu. viha pitää osata purkaa johonkin, harrastukseen tai minkä kukin kokee itselleen sopivaksi... minä en vihaa exää, ehkä hieman säälin.
Mielenkiintoista tekstiä aloittajalta, kun hän sanoo, ettei ole pirttihirmu. Sen todistaa hänen mielestään se, että hän on antanut miehensä tulla ja mennä työsreissuilla ym. Tässä piilee kuitenkin viesti, että ikäänkuin mies olisi tarvinnut häneltä luvan ja hän on sen antanut. Nainen on ollut siis suosiollinen ja antanut lupansa. Hän on määrännyt näin tapahtuvaksi. Toinen mielenkiintoinen kohta on se, että hän on "käskenyt" miehen lähteä talosta. Tätä mies ei ole tehnyt, koska omistaa puolet talosta. Mies pitää kiinni oikeuksistaan.
Nainen kertoo että hän on tivannut syytä uskottomuuteen, myöhemmässä kannanotossaan hän ilmoittaa tentanneensa syytä uskottomuuteen. Nainen siis tivaa ja tenttaa, hän ei ole siis yrittänyt aloittaa keskustelua vaan on vaatinut vastauksia. Mies on sanonut naisen kohdelleen häntä huonosti, myöhemmässä kannanotossa nainen myöntää jopa vittuilleensa. Nainen puolustautuu sanomalla, että lapsiperheessä huomio kiinnittyy parisuhteesta perheeseen. Tässäkin kohtaa juuri nainen on määritellyt sen, mikä on oikea tapa elää parisuhdetta. Miestä ei ole kuunneltu eikä hänen mielipidettään otettu huomioon.
Naista oksettaa nähdä miestänsä. Olikohan tämä oksettaminen voimassa jo ennen uskottomuuden paljastumista. Lisäksi nainen vetää myös lapset aseikseen taistellessaan miestään vastaan. Hän yrittää saada yleisön näkemään, kuinka julmasti mies lapsiaan kohteleekaan rakastumalla toiseen naiseen.
Tässä taistelussa ei ole voittajia, on vain häviäjiä. Edellytykset hyvään ja toinen toistaan kunnioittavaan avioliittoon on jo menetetty, mutta nyt olisi vielä yritettävä pelastaa se, mitä on pelastettavissa. Nimittäin lapset. Tarvitaan molempien puolisoiden yhteistä neuvottelua siitä, miten lasten tulevaisuus turvataan. Verinen taistelu on siirrettävä syrjään ja keskityttävä siihen, mikä on lasten etu.
Molemmilla puolisoilla on ollut osuutensa siihen, että avioliitto ei ole toiminut. Mies ei ole yksin syyllinen, hän valitsi ehkä vain sen helpoimman keinon lopettaa epätyydyttävä avioliitto; aloittamalla uusi suhde naisen kanssa, joka tällä hetkellä on ominaisuuksiltaan ilmeisesti aivan vastakkainen, kuin nykyinen vaimo.
Oli miten oli, ei ole kypsää eikä vastuuntuntoista karata avioliittonsa ongelmia uuteen suhteeseen ja jättää vanha suhde työstämättä. Siinä on olemassa riski, että toistaa uudessakin suhteessa samat virheet kuin entisessä. Lähtemällä pakoon vaikeuksia mies ikäänkuin viestitti vaimolleen, että sinä yksin olit syypää ongelmiimme ja nyt minä rankaisen sinua vaihtamalla sinut uuteen. Samalla mies sulkee silmänsä omilta virheiltään eikä opi niistä, vaan ennemmin tai myöhemmin on vastakkain samantyyppisten ongelmien kanssa uudessa ihmissuhteessaan. Itseään ei voi loputtamasti paeta hyppimällä suhteesta suhteeseen.
Kirjoituksessasi on järkeviä ajatuksia, jotka pistävät miettimään. Olen kirjoittanut aika jyrkkäsanaisesti, myönnän.
Kohta 1. Mieheni ei ole kysynyt lupaa vapaa-ajan huvireissuilleen eikä työmatkoille, ei tietenkään. Kaikki lähinnä ilmoitusluontoisia asioita. Joitakin hupimatkoja olisin voinut vastustaa, mutta ajattelin, että jos mies haluaa mennä, menköön.
Kohta 2. Tivaa/tenttaa. Avasin aluksi aivan nätisti keskustelua, halusin ymmärtää ja etsiä syitä. Kamalinta on se, että uusia valheita on paljastunut jatkuvasti.
Kohta 3. En tiedä, olenko alitajuisesti vieraantunut puolisostani jo ennen uskottomuuden paljastumista.
Kohta 4. Lapset. Tiedän, että nyt pitäisi viilentää kuohuvat tunteet lasten takia. Tämän hetkinen asumisjärjestely ym. kaikki keskeneräisyys saa vain sappeni kiehumaan.
Juuri nyt osuit asian ytimeen. Puhut karkaamisesta avioliitosta ja samalla samaistat avioliiton vankilaan, josta karataan. Mitä ilmeisemmin tältä usein monesta miehestä ja naisesta tuntuukin, että avioliitto on vankila, josta pääsee pois vain karkaamalla. Onhan papinaamen sen jo vahvistanut, että pallo on jalassa.
Entäs sitten jos avioliitosta karkaa. Mitä pahaa siinä on. Joskus ei yksinkertaisesti vain puhuminen auta mitään, sillä ei päästä eteenpäin. Joskus puhutaan jopa nyrkeillä. Ja pahimmassa tapauksessa luetaan lehdestä, että taas puoliso surmasi puolisonsa. Se on ilmeisesti silloin sen henkilön näkemä ainoa pakokeino avioliitosta, tosin huonoin mahdollinen vaihtoehto.
Pakeneminen toisen naisen hoiviin on ihan hyvä vaihtoehto. Mitä vikaa siinä on. Ihan hyvin voi olla yksinkin ja mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Huono suhde on jokatapauksessa lopetettava, keinolla millä hyvänsä. Mies ei välttämättä paennut avioliiton ongelmia vaan vaimoaan, jonka kanssa ei yksinkertaisesti sopinut yhteen. Mies saattoi myös aidosti rakastua toiseen naiseen, hänellä on siihenkin oikeus.
Miksi miehen pitäisi olla täydellinen ihminen ja virheetön. Miksi pitäisi tullakaan virheettömäksi. Kuka kestää virheetöntä aviopuolisoa. Mitä sitten jos ongelmia tulee. Jokainen ihminen on yksilö, samoin tuo mahdollinen tuleva puoliso on yksilö ja todennäköisesti erilainen kuin aiempi puoliso. Saattaapa olla jopa sovittelevampi, joustavampi, empattisempi ja viisaampi kuin entinen vaimo.
Vain sinä itse tiedät, kuinka asiat todellisuudessa ovat. Ja jos ne ovat olleet ninkuin sanot, niin silloinhan menetyksesi ei loppujen lopuksi olekaan niin kovin suuri. Mitä menetät, jos menetät valehtelevan ja pettävän, ehkä tunne-elämältään hukan kypsymättömän miehen. Ero saattaa olla jopa helpotus ja uuden elämän alku. Uusi nainen saa puolestaan valehtelevan ja puhumaan kykenemättömän miehen. Hän saa pettäjän. Mutta sinä tapaat ehkä sen oikean vielä, kunhan aikaa kuluu. Vaikutat kuitenkin ihan fiksulta ja olet miettinyt asioita. Suututtaa, sehän on selvä. Mutta selviät kyllä. Lapset antavat voimaa pärjätä. Ole leijonaemo, joka suojelee ja puolustaa ja rakastaa pentujaan.
Kirjoituksesi kuvastaa mainiolla tavalla nykypäivän hedoinistista ajattelutapaa. Eli minulla on oikeuksia, oikeuksia, oikeuksia, oikeuksia... Minulla oikeus tehdä näin ja noin ja niin. Minulla minulla minulla...
Mutta entä ne velvollisuudet sitten? Jos naimisiin mennään ja lapsia hankitaan, niin jokaisen aikuisen tulisi tajuta että se sisältää myös velvotteita eikä voi enää tehdä juuri niin kuin itseä huvittaa, vaan on otettava muitakin huomioon. Kaikissa asioissa.
Jokaisella ihmisellä on toki oikeutensa, mutta on kunnioitettava myös niitä kumppanin oikeuksia eikä polkea niitä vetoamalla omiin oikeuksiinsa. Ei voi lähteä avioliitosta sillä pohjalta, että minulla on pelkkiä oikeuksia ja tuolla toisella pelkkiä velvollisuuksia. Oikeudet ja velvollisuudet pitää olla tasapuolisesti molemmilla.
Ikävä tosiasia lienee, ettei ne ongelmat yleensä kumppania vaihtamalla parane. Sitä kun ottaa itsensä mukaan siihen uuteenkin suhteeseen ja jossain vaiheessa huomaa, että samassa kusessa ollaan taas.
Mutta eikö lapset kärsi kuitenkin enemmän perheessä missä isä ja äiti eivät kunnioita toisiaan? Jossa vanhemmat tai toinen ainakin on onneton? Lapset ansaitsee onnelliset vanhemmat. Jos edes toisella vanhemmista on eron myötä onnellinen parisuhde, se on lapsillekin onni. Petetyn ja jätetyn pitää hyväksyä tilanne, ja rakentaa oma elämä ja lasten elämä onnelliseksi myöskin. Miksi pitäisi väen väkisin pitää toinen suhteessa joka ei toimi? Siinä kärsii kaikki osapuolet.
Puhut vähän mutta asiaa. Hyvä avioero on parempi kuin huono avioliitto. Tänä päivänä ei kulissiavioliittoja tarvitse mistään syystä pitää yllä. Lapset eivät kärsi, jos aikuiset hoitavat eroasiansa asiallisesti. Vanhemmuus ei lopu vaikka avioliitto loppuukin. Lasten tasapainoisiksi kasvamiseen tarvitaan muutakin kuin avioliitto. Tarvitaan elämäänsä tyytyväiset vnhemmat, vaikka nämä eivät olisikaan keskenään naimisissa. Kulissiavioliitossa tai avioliittoon pakotettuna ei kenenkään ole hyvä olla. Vala häävieraiden edessä ei velvoita jatkamaan avioliittoa, jos se ei yksinkertaisesti toimi. Vanhemmat voivat elä täyttä elämää avioeron jälkeenkin. Avioero ei ole tänä päivänä mikään katstrofi. Lasten ei tarvitse katsella huonossa avioliitossa eläviä toinen toistaan raatelevia vanhempia, sillä se jos mikä haavoittaa lasta.
Tietysti ero voi olla katastrofi sellaiselle puolisolle, joka on täysin riippuvainen toisesta puolisosta esimekiksi taloudellisesti. Siksi jokaisen pitäisikin hankkia avioliitossa ollessaankin oma ammatti ja riippumattomuus. Mihin avioliittoa aoikeastaan enään tarvitaan. Yhdessä voi olla muutenkin kuin valan vannoittamina. Yhdessä pitää esimerkiksi aito kiintymys ja rakkaus, ei pelkkä papinaamen.
Valitettavasti asia ei ole noin yksinkertainen. Kyllä avioero voi olla täydellinen shokki, jos se tulee toiselle osapuolelle yllättäen ja puun takaa. Vaikka toinen olisi sitä mieltä että meillä on nyt suuria ongelmia ja siksi pitää erota, niin toinen voi taas olla vahvasti sitä mieltä ettei meillä missään tapauksessa niin suuria ongelmia ole, ettei niitä voisi yhteistuumin selvittää. Tällaisessa tapauksessa avioero voi hylätylle osapuolelle olla todella raadollinen ja käsittämätön. Hän ei edes kunnolla ymmärrä, miksi pitää ylipäätään erota. Myös uusi rakastuminen voi horjuttaa jättäjän arvostelukykyä. Rakastuneen sokeudella hän näkee yksipuolisesti entisessä suhteessaan vain huonoja puolia ja uudessa suhteessaan vain hyviä puolia eli ei kykene arvioimaan tilannetta realistisesti. On syytä muistaa, että myös monet jättäjät katuvat äkillistä eropäätöstään, kun vuosia on vierähtänyt. Välttämättä kun ei vaihtamalla parane, mutta harva sitä ajattelee rakastumisen huumassa. Oppivat sen vasta kantapään kautta.
Yllä olevassa tekstissä on vähän sellaisia tuntemuksia, joita itse koen. Parisuhteessa pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ajatuksistaan. Jos on huono olla, siitä pitää puhua puolison kanssa vakavasti ennen kuin lähdetään "muille teille" ja sillä tavalla, että toinen sen ymmärtää. Tällöin eron tullessa, on helpompaa tehdä ns. hyvä ero. Toinen tietää, ettei täytä puolison kaikkia tarpeita. Mielestäni parisuhteessa on sen ns. velkaa toiselle, pitää olla rehellinen.
Mieheni ei kuitenkaan pystynyt kertomaan uskottomuudestaan (ollessaan uskoton). Kiinni jääminen osoitti hänen olevan aika pelkuri. Selkärangattomuutta lisää myös se, että sain avioeropaperit postissa. Hän ei ole edes viitsinyt antaa niitä minulle suoraan käteen, vaikka tapaamme lähes päivittäin.
Huh huh, aika kurja olo.
Lisäshokkina tulee se, että sitä "entistä aviomiestä" ei ole enää olemassakaan, vaan hänen paikalleen on yllättäen astunut joku ventovieras kylmä, sieluton, salaileva kaksoisolento. Tämän vieraan kanssa sitten täytyy yhtäkkiä jatkaa väliaikaista arkea ja sopia aviorosta ja lasten "kohtalosta". Se on henkisesti raskaan sarjan stressitila!
Surullista, mutta niin siinä vaan käy - surullisinta lienee myöntää, että täysin yhtä suuri syy tilanteeseen löytyy siitä peiliinkatsojasta, kuin siitä petollisesta kumppanistakin.
Kerrot, että miehesi ei tarpeeksi pontevasti liiton aikana tuonut ilmi tyytymättömyyttäään liiton epäkohtiin. Vai etkö huomannut? Vai etkö välittänyt kuunnella? Ei kiinnostanut. Moitit ehkä huonosti hoidetuista töistä. Vaikka oikeasti siinä oli se ihan hyvin kotitöitä tekevä mies, hyvä isä. Sitä on usein vaikea myöntää itselleen, että itse laiminlyö ja mitätöi toista - vuosien ajan.
Entä nyt - oletko yrittänyt rakentavasti keskustella, miten toimitte nyt tässä tilanteessa, vai oletko urkkinut merkityksettömiä yksityiskohtia, tivannut ja tentannut, sen sijaan, että olisit keskustellut tilanteen selvittämiseksi: miten asutte, miten hoidatte asiat tässä muuttuneessa tilanteessa lastesi parhaaksi. Asumisjärjestelyjen keskeneräisyys varmasti rassaa, mutta oletko yrittänyt itse hoitaa asiaa? Se varmaan auttaisi asiaa eteenpäin. Ymmärrän hyvin, että miehesi, tuleva-ex ei halua luovuttaa talon avaimia? Miksi? Mihin hänen pitäisi mennä? Miten pitkäksi aikaa odottamaan, että sinä kerrot, mitä haluat tehdä.
Erotilanteessa petetty osapuoli ottaa yleensä kaikki mahdolliset "oikeudet" itselleen. Sillä petturipuolisolla ei ole enää mitään oikeuksia. Lapsilla kiristetään, vaikka kumpikin osapuoli tietää, että se on vihoviimeinen asia, mitä pitäisi tehdä.
Jos olette päättäneet erota, niin en itse asiassa edes ymmärrä viittausta "Erityisesti pännii se, että mieheni tulee ja menee talossamme miten lystää, vaikka käskin hänen lähteä vetämään, kun ei kerran suostu päättämään sivusuhdettaan". Ei varmaan päätäkään sivusuhdettaan. Mutta miksi sinulla pitäisi olla oikeus käskeä hänen lähteä vetämään omasta talostaan, tai teidän talostanne. Tekemisistään huolimatta hänellä on yhä täysi oikeus asua siellä. Mikäli se sinusta johtuvista syistä (oksetus jne) on täysin mahdotonta, niin teidän pitäisi yhteisvastuullisesti miettiä miten tilanne hoidetaan: otatteko vuokra-asunnon ,jossa toinen teistä asuu, kunnes asumisjärjestelyt on selvät, eli jompikumpi on lunastanut talon, tai ei kumpikaan, ja talo laitetaan myyntiin.
Ja eiköhän niitä elatusmaksujakin ihan riittävästi tule ; ) lasten takia tietenkin helpointa ja ihanteellisinta olisi, että kaksi kotia sijaitsisivat kohtalaisen lähellä toisiaan, jotta vanhemmilla toteutuisi mahdollisuus jaettuun vanhemmuuteen. Se malli sitäpaitsi varmistaisi sinulle kaipaamasi oman ajan.
Menneisyyttä voi pohtia miten kauan vain, mikä meni pieleen. Mutta siihen ei voi enää vaikuttaa. Mennyt tuli elettyä tällä tyylillä, mitä siitä voi ammentaa tulevaan. Toivottavasti paljon. Tulevaisuuteemme voimme vielä vaikuttaa.
Tiedän, että tulee tunne vakuuttaa: opin tästä, muutun, haluan uuden mahdollisuuden näyttää - ja sitten kiukuttaa, kun huomaa, että kaikissa tilanteissa uutta mahdollisuutta ei vaan saa. Sekin pitää hyväksyä. Siitä ei voi vierittää täyttä vastuuta ainoastaan sen petturin harteille. Eikä lapsiperheen kiireisen arjen harteille. Myös arjessa on täysin mahdollista huomioida toista tekemättä sen erityisempää parisuhteen hoitoa. Ei sen tarvitse olla hohdokkaita matkoja ja kynttiläillallisia- arjessa huomiointi riittää. Jokainen lapsiperhe kokee luonnollisesti haasteena parin kahdenkeskisen ajan vähenemisen - mutta eivät kaikki päädy eroon. Eli kyllä arjen pyörityksessäkin on mahdollista pitää parisuhde sellaisessa tilassa, että parisuhteen rinnalle ei mahdu salasuhdetta - eikä kummallekaan osapuolelle tule edes sellainen mieleen, kun omassa suhteessa kokee itsensä arvokkaaksi, tärkeäksi. Jos pidempään salasuhteeseen lähtee, niin silloin takana on varsin usein hyvin painavia syitä. Eikä kiinnijäämisen jälkeen tunnu enää lainkaan mahdolliselta jäädä vanhaan suhteeseen, vaikka se monien käytännön asioiden vuoksi varsinkin toisesta tuntuisikin järkevältä.
Tsemppiä!
sinulle, että jos liitto on huono, siitä erotaan, eikä petetä. Pitää olla selkärankaa. Syy on aina pettäjässä! Pettämistä ei voi estää yrittämällä miellyttää enemmän pettäjää.
öh... sait sanattomaksi. voiko joku ajatella noin... ja vielä onni että miehellä on uusi onnellinen suhde erossa...voi herranen aika sentään... joo, sehän on lapsillekin vallan mainio juttu! ei se haittaa että äippä nyt on vähän masentunut ja sillee, kun isällä kuitenki menee hyvin ja on uus "äiskäkin" jo valmiina! mä en edes viittis sanoa, että mun mielestä on raukkamaista aloittaa uusi suhde kun vanha on vielä voimassa... tai edes katsella muita. jos ei miellytä, niin sitten voi lähteä lätkimään. mutta siltikin ajattelisin, että ennemmin keskusteltaisiin asioista kun kerran lapsiakin on. normaali ihminen pystyy eroamaan ensin edellisestä suhteesta ja sitten kun ero on käsitelty, etsiä uusi kumppani. kertoo hieman kyllä ihmisestäkin, jos vaihtaa lennosta... kuulostat melko itsekeskeiseltä... moraalikäsityksesi on pyllystä ja yleisten normien mukainen. lisäksi kuulostat narsistiselta...onneksi et ole minun mieheni...