Olen 49-vuotias ja pari vuotta sitten eronnut 20 vuotta kestäneestä liitosta.
Olen pohtinut, miksi minua ei seksi kovasti liittomme alkuvaiheita lukuunottamatta kiinnostanut. Sama seksuaalisuus minussa pysyi silti kaikki nämä vuodet. Mutta miksi aviomieheni ei sittenkään seksuaalisessa mielessä kiinnostanut. Nuorena kyllä kovastikin, mihin se katosi?
1) Lapset ja äitinä olo vaikutti minun seksuaalisuuteeni. Nuorena äitinä rooleja oli niin monia. Piti pärjätä kaikessa. Ristiriitaisinta oli olla hyvä äiti ja rietas aviovuoteessa. Oma naiseus ikäänkuin riistettiin äitiyden alttarille. Olinko enää edes seksuaalisesti kiinnostava?
2) Mieheni paha olo seksuaalisesti ahdisti. Siksi opinkin hyvin nopeasti, että seksistä ei pidä kieltäytyä. Eihän se ikävää ollut (tylsää ehkä vähän) ja nautin siitä, että mies sai nauttia ja oli tyytyväinen taas vähän aikaan.
3) Mies yritti keskustella siitä, että minun pitäisi haluta. En nähnyt asiassa mitään ulospääsykeinoa. Yritinhän kaikkeni, mutta en halunnut esittää himokasta, jos en sitä ollut. Voiko joku pakottaa itsensä himokkaaksi miehen tähden? Eikö se riitä, että antaa ja yrittää toisen tyydyttää?
4) Sitä en tiedä, hiipuuko intohimo vuosien myötä väistämättä. Tapahtuuko näin kaikille? Voiko sen muka estää tiedostamalla?
5) Oliko kumppaninvalintani alunperinkin väärä? Nuorena seksikokemukset olivat aika onnettomia. Aviomiehen kanssa seksi oli kuivakkaa, nyt sen vasta ymmärrän. Olen eron jälkeen tavannut miehen, joka kiihottaa minua valtavasti. Seksimme on aivan ihanaa, sillä meillä on samansuuntaiset mieltymykset. Arvostamme muutenkin toisiamme ja suhteemme perusta on vankka ilman seksiäkin. Haluamme parisuhteelta hyvää seksiä ja se on kummallekin tärkeää.
6) Olen tajunnut eron jälkeen, että seksimme keskittyi miehen tyydyttämiseen. Olisko yksi syy himoni hiipumiseen ollut se, että en kokenut itseäni haluttavaksi naiseksi? Että seksi olisi ollut ihanaa nimen omaan minun vuokseni eikä sen vuoksi, että olin velvollinen siihen aviovaimona. Minähän olin aina saatavana.
7) Nelikymppisenä avioliittomme viime vuosina heräsin. Miksi se, että seksimme oli surkeaa, oli vain minun syytäni? Järkytin miestäni sanomalla, että seksimme oli surkeaa minunkin mielestäni.
8) On todella ahdistavaa tuntea miehen seksuaalinen tyytymättömyys. Ja todella turhauttavaa, kun ei asialle mitään voi. Voin palvella ja yrittää, mutta en voi itseäni pakottaa muuksi kuin olen. Kierre oli valmis. Yhä enemmän mieheltä ilmaistunutta tyytymättömyyttä aiheutti minussa sen, että homma alkoi tuntua vieläkin vaikeammalta. Pelkäsin, että rupean inhoamaan seksiä. Seksuaalisuutensa uhraamienen aviomiehen vuoksi tuntui raskaalta ja pelottavalta. Lähellä oltiin, mutta silti yritin loppuun asti.
9) Ajattelin lopulta, että ota tai jätä. Mies jätti. Se oli hyvä ratkaisu varmaan kummallekin! Ajatella, että olisin uskollisena vaimona pettävän miehen rinnalla menettänyt kaiken tämän seksuaalisen riemun, mitä nyt koen.
Monet menevät nuorena liittoon ja heräävät lopulta siihen, että ovat seksuaalisesti kasvaneet eri suuntiin. Jos jompi kumpi ei tätä hyväksy ja tyydy osaansa, on parempi erota kuin piinata. Tämä on minun oppini omassa elämässäni.
Olen pohtinut, miksi minua ei seksi kovasti liittomme alkuvaiheita lukuunottamatta kiinnostanut. Sama seksuaalisuus minussa pysyi silti kaikki nämä vuodet. Mutta miksi aviomieheni ei sittenkään seksuaalisessa mielessä kiinnostanut. Nuorena kyllä kovastikin, mihin se katosi?
1) Lapset ja äitinä olo vaikutti minun seksuaalisuuteeni. Nuorena äitinä rooleja oli niin monia. Piti pärjätä kaikessa. Ristiriitaisinta oli olla hyvä äiti ja rietas aviovuoteessa. Oma naiseus ikäänkuin riistettiin äitiyden alttarille. Olinko enää edes seksuaalisesti kiinnostava?
2) Mieheni paha olo seksuaalisesti ahdisti. Siksi opinkin hyvin nopeasti, että seksistä ei pidä kieltäytyä. Eihän se ikävää ollut (tylsää ehkä vähän) ja nautin siitä, että mies sai nauttia ja oli tyytyväinen taas vähän aikaan.
3) Mies yritti keskustella siitä, että minun pitäisi haluta. En nähnyt asiassa mitään ulospääsykeinoa. Yritinhän kaikkeni, mutta en halunnut esittää himokasta, jos en sitä ollut. Voiko joku pakottaa itsensä himokkaaksi miehen tähden? Eikö se riitä, että antaa ja yrittää toisen tyydyttää?
4) Sitä en tiedä, hiipuuko intohimo vuosien myötä väistämättä. Tapahtuuko näin kaikille? Voiko sen muka estää tiedostamalla?
5) Oliko kumppaninvalintani alunperinkin väärä? Nuorena seksikokemukset olivat aika onnettomia. Aviomiehen kanssa seksi oli kuivakkaa, nyt sen vasta ymmärrän. Olen eron jälkeen tavannut miehen, joka kiihottaa minua valtavasti. Seksimme on aivan ihanaa, sillä meillä on samansuuntaiset mieltymykset. Arvostamme muutenkin toisiamme ja suhteemme perusta on vankka ilman seksiäkin. Haluamme parisuhteelta hyvää seksiä ja se on kummallekin tärkeää.
6) Olen tajunnut eron jälkeen, että seksimme keskittyi miehen tyydyttämiseen. Olisko yksi syy himoni hiipumiseen ollut se, että en kokenut itseäni haluttavaksi naiseksi? Että seksi olisi ollut ihanaa nimen omaan minun vuokseni eikä sen vuoksi, että olin velvollinen siihen aviovaimona. Minähän olin aina saatavana.
7) Nelikymppisenä avioliittomme viime vuosina heräsin. Miksi se, että seksimme oli surkeaa, oli vain minun syytäni? Järkytin miestäni sanomalla, että seksimme oli surkeaa minunkin mielestäni.
8) On todella ahdistavaa tuntea miehen seksuaalinen tyytymättömyys. Ja todella turhauttavaa, kun ei asialle mitään voi. Voin palvella ja yrittää, mutta en voi itseäni pakottaa muuksi kuin olen. Kierre oli valmis. Yhä enemmän mieheltä ilmaistunutta tyytymättömyyttä aiheutti minussa sen, että homma alkoi tuntua vieläkin vaikeammalta. Pelkäsin, että rupean inhoamaan seksiä. Seksuaalisuutensa uhraamienen aviomiehen vuoksi tuntui raskaalta ja pelottavalta. Lähellä oltiin, mutta silti yritin loppuun asti.
9) Ajattelin lopulta, että ota tai jätä. Mies jätti. Se oli hyvä ratkaisu varmaan kummallekin! Ajatella, että olisin uskollisena vaimona pettävän miehen rinnalla menettänyt kaiken tämän seksuaalisen riemun, mitä nyt koen.
Monet menevät nuorena liittoon ja heräävät lopulta siihen, että ovat seksuaalisesti kasvaneet eri suuntiin. Jos jompi kumpi ei tätä hyväksy ja tyydy osaansa, on parempi erota kuin piinata. Tämä on minun oppini omassa elämässäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"2) Mieheni paha olo seksuaalisesti ahdisti. Siksi opinkin hyvin nopeasti, että seksistä ei pidä kieltäytyä. Eihän se ikävää ollut (tylsää ehkä vähän) ja nautin siitä, että mies sai nauttia ja oli tyytyväinen taas vähän aikaan."
Etkös yrittänyt hieman opettaa miestäsi huomioimaan omia tarpeitasi vaan odotit passiivisena että hän osaa lukea ajatuksesi?
"3) Mies yritti keskustella siitä, että minun pitäisi haluta. En nähnyt asiassa mitään ulospääsykeinoa. Yritinhän kaikkeni, mutta en halunnut esittää himokasta, jos en sitä ollut. Voiko joku pakottaa itsensä himokkaaksi miehen tähden? Eikö se riitä, että antaa ja yrittää toisen tyydyttää? "
Hyvä että yritti keskustella, monet ihmiset eivät osaa keskustella näistä asioista edes puolisonsa kanssa.
"7) Nelikymppisenä avioliittomme viime vuosina heräsin. Miksi se, että seksimme oli surkeaa, oli vain minun syytäni? Järkytin miestäni sanomalla, että seksimme oli surkeaa minunkin mielestäni."
Tämänkin asian olisitte voineet selvittää keskustelemalla aikaisemmin. Toki jos halusi miestäsi kohtaan olivat jo loppuneet niin eihän ne halut pelkällä keskustelulla uudelleen syty, vai syttyvätkö?
"9) Ajattelin lopulta, että ota tai jätä. Mies jätti. Se oli hyvä ratkaisu varmaan kummallekin! Ajatella, että olisin uskollisena vaimona pettävän miehen rinnalla menettänyt kaiken tämän seksuaalisen riemun, mitä nyt koen."
Miksi et itse lähtenyt epätyydyttävästä suhteesta vaan alistuit rooliisi passiivisena miehen tyydyttäjänä? Teidänkin suhteessanne siten miehesi joutui tekemään päätökset sinun puolestasi?
Olen sitä mieltä, ettei keskustelu sittenkään ole aina tie onneen. Koska en silloin tajunnut, mistä haluttomuuteni johtui, miten se keskustelemallakaan olisi selvinnyt. Eritoten, kun keskustelussa minut tuomittiin syylliseksi. Jälkikäteen olen ajatellut, että ehkä ihan oikeasti kasvoimme erillemme sekä arvoiltamme että seksuaalisesti. Jotkut pystyvät harrastamaan seksiä ihan täysillä ilman sen kummempia tunnesiteitä. Minä en.
En lähtenyt suhteesta, koska kaikki muu paitsi seksi suurin piirtein pelasi. Luulin, että pystyin mieheni tyydyttämään sillä tasolla, ettei olisi vieraissa tarvinnut käydä. Kun kerran avioliittoon menin ja lupaukseni tein, katsoin sen pitävän myötä ja vastoinkäymisissä.
Ehkä minä ajattelin silloin, että tilanne voisi muuttua... Tunnustan, olin hölmö ja sokea. Mutta silti, lopullinen päätös oli sittenkin minun. Enkä sitä miettinyt edes minuuttia.
Miksi tarinani kirjoitin? Pitkästä onnellisesta suhteesta kannattaa tietysti pitää kiinni. Mutta jos jompi kumpi tai molemmat ovat onnettomia, miksi piinata itseään. Onneksi elämme tässä ajassa ja ero on sosiaalisestikin mahdollista. Tehkää ihmiset itsellenne ja kumppanille oikeita ratkaisuja. Yrittää pitää, mutta ei loppuelämäänsä.
Paljon nousi ihmettelyä mutta jos saamasi oppi vie elämääsi eteenpäin niin hyvä niin.