Väärin vai oikein

Satu5etä

Pekka on ollut töissä työpaikalla määräaikaisena kesäkuusta alkaen vuoden työsopimuksella josta puhuttiin että jatketaan tarvittaessa. Matti on ollut aikaisemmin työpaikalla kesätöissä kuten myös pekka jo monina vuosina. Ja niin myös tänä kesänä Matti tuli kesätöihin kesäkuun alussa. Koitti ajankohta jolloin Pekan työsopimus oli päättymässä ja myös Matti oli pidempää työtä vailla. Kävi näin, että Pekka kuka oli ollut töissä jo yli vuoden saikin vain neljän kuukauden sopimuksen ja Matti, joka oli ollut vain kaksi kuukautta kesätöissä saikin samantien vuoden työsopimuksen. Suurella todennäköisyydellä Pekan sopimusta ei enään tästä jatketa koska toiminta kyseisessä työpaikassa alkaa loppumaan. Ei oikein mahdu ymmärrykseen?

Molemmat siis tekevät samoja hommia samalla tietotaidolla.

Jos itse olisin pomo, hankkisin ensin vanhoille töitä ja sitten katsottaisiin jääkö uusille mitään, mutta ei tässä tapauksessa. Jotenkin tuntuu että tässä pelataan suhteilla tai jokin muu koira tässä on haudattuna. Jaetaanko työpaikat naaman perusteella?

Kysymys kuuluukin mitä Pekan tulisi tehdä? Onko Pekalla mitään oikeutta valittaa asiasta kellekkään koska on vain määräaikainen?

Työnantajana on kaupunki.

1

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2973
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe