Itsearvostus on hyvä säilyttää kiperissäkin tilanteissa. - Jos nyt jostain kumman syystä kävisi niin, että kotiin palattuaan löytäisi kumppaninsa sängystä piehtaroimasta toisen naisen kanssa, niin kyllä sitä voi sen verran olla reilu, että suo toiselle tällaisen onnen hetken.
Miehen arvostus naistaan kohtaan lisääntyy tällaisesta reiluudesta ja saa miehen katsomaan naistaan uusin silmin. - Nainen voi kohota tilanteen yläpuolelle ja huomata itsessään kohentuneita henkisiä voimavaroja.
Nainen ei ole mikään miehen jatke, mistä seuraa, että nainen ei kadota itseään tämän kaltaisen yllätyksen kohdatessaan. Elämä ja yhteiselo voi jatkua miehen saaman nautinnollisen hetken jälkeenkin. - Pitkä halaus ja hellä suukottelu vieraan naisen poistuessa asunnosta kuuluu asiaan. Mikä minä olen vaatimaan heitä erkaantumaan toisistaan itseni takia! Hellyys kuuluu asiaan rakastelun jälkeen. Itse vetäytyisin hienotunteisesti hieman kauemmaksi tuossa tilanteessa, jotta he voisivat suorittaa hellyyssessionsa loppuun.
Minun ei kai tarvitse sanoa, että odotan heidän suorittavan aktinsa loppuun yllättäessäni heidän kesken rakastelun. Kuvitelkaa, mitkä paineet siitä jäisi, jos heidät väkisin erkaannutettaisiin toistaan! Siitä ei saisi kuin vihat päälle. Miksei ihminen voi olla mukava muita kohtaan!
En minäkään haluaisi, että minun toimeni keskeytettäisiin väkivaltaisesti missään arkielämän tilanteessa. Ei kukaan toivo huonoa käyttäytymistä itseään kohtaan!
Rakkaus ei synny pakotettuna.

Vastaukset 2
Vanhimmat
että ne naiset, jotka riehaantuisivat moisessa tilanteessa, ovat saaneet lapsuudessaan tuta selkäsaunoja, kun ovat tehneet ymmärtämättömyydessään jotain vähemmän toivottua?
Voisiko olla niin, että ne naiset, jotka riehaantuisivat moisissa tilanteissa eivät ole lapsuudessaan itse tulleet hyväksytyksi ihmisinä vaan heidät on tuomittu heidän tekojensa perusteella pahoiksi?
Voisiko olla niin, että ne naiset, joiden hyviä tekoja ei ole lapsuudessa palkittu, vaan ne on ohitettu itsestään selvyyksinä, eivät osaa antaa arvoa itselleen edelleenkään, vaan hakevat sitä arvostusta muiden ihmisten kautta oman itsearvostuksensa menettäneinä?
tää komppais
hähä
lisää kahvii:)