Olen saanut kokea petetyksi tulemisen tuskan ja pohtinut kovin mikä olis järjellinen suhtautuminen asiaan.Olen miettinyt, että mitenkä ihmiset näissä tilanteissa toimii ja onko oma tyylini käsitellä asiaa oikein.Tilastothan kertovat aika karuja lukuja esim. uudelleen pettävien määrästä , suhteiden kaatumisista/hajoamisista (muutaman vuoden sisään tapahtuneesta). Kaikkea näitä miettiessä on vain hyvin yksinkertainen neuvo tähän projektiin.JOKAINEN SUHDE toipuu omalla tavallaan tai ei toivu. Mitään sääntöä ei ole ja ei ole oikeaa eikä väärää tapaa.Väkivalta näissä jutuissa ei mielestäni ole oikein, vaikka ymmärrän ihmisiä, jotka siihenkin sortuvat.Tässä kaiken kaikkiaan myllertävät yleensä kaikki mahdolliset tunteet.
Minun mielestä pettäminen on väärin ja en sitä koskaan hyväksy.Eri asia on antaa anteeks ja yrittää luottaa taas kumppaniin.Ihmiset jotka pettävät eivät oikeasti rakasta ,se on mahdoton yhtälö.Olen muuten mies
Minun mielestä pettäminen on väärin ja en sitä koskaan hyväksy.Eri asia on antaa anteeks ja yrittää luottaa taas kumppaniin.Ihmiset jotka pettävät eivät oikeasti rakasta ,se on mahdoton yhtälö.Olen muuten mies
Vastaukset 5
Vanhimmat
pahasta muistin virkistämiseksi jos on hölmöillyt. Ihan sama onko iskun kohteena mies tai nainen näin tasa-arvon aikakautena. Kummasti vähentää omaa vitutusta. Ja antaahan se muillekin ajattelemisen aihetta.
kyllä se tuollaisessa tilanteessa menee ihan päikseen, eli jos pettäjää lyö (tai pettää), ei sitä kyllä synniksi lasketa!
se joka varkaalta varastaa, saa anteeksi.
Tosiasia on, että luottamus ei palaudu koskaan. Kun ei muutenkaan luota ihmisiin, niin mulla ainakin epäluulo on vain vahvistunut eikä tällä iällä enää ole tarvetta antaa elämälle mahdollisuutta. Ihmiset on lieroja käärmeitä sukupuoleen katsomatta. Yrittää täällä nyt vain pelailla ja selvitä. Mä olen kertakaikkisesti antanut periksi. Mulla oli vielä jokuaika sitten sellanen utopia, että on muka vielä mahdollisuus ja muka rakkautta. Hevonkukkua. Mun sanomisiin"läliläli osastolla" ei kannata uskoa kenenkään. Olen sisäisesti kuollut ja rakkaudesta puhun ainoastaan ja vain viihdyttääksen itseäni. Mulla ei ole ikävä ketään ja etsin vain jännitystä tylsään arkeen, enkä kaipaa mitään uusperhepaskaa tai mitään muutakaan karanneita, uskottomia ukkomiehiä, enkä muitakaan hurlumhei veikkoja elämääni, joita ainoastaan tuntuu olevan tarjolla.
Mies "jäi kiinni" 3kk sitten. En jaksanut tehdä asialle heti mitään, joten päätin antaa ajan kulua ja miettiä seuraavaa siirtoa kaikessa rauhassa. Nyt tuntuu, että en voi antaa anteeksi tai unohtaa, sillä näiden kuukausien aikana mies on vielä pelannut omaa peliään ja valehdellut. Hän myös kieltäytyy jyrkästi puhumasta asiasta ja vaatii minua unohtamaan koko asian.
Olisin ehkä selvinnyt tästä vähin naarmuin, jos mies olisi ollut heti alussa yhteistyöhalukas. Nyt on vain vahvistunut mielikuva siitä, että mies on läpikotaisin epäluotettava ja kaksinaamainen. Hän osaa järkyttävän hyvin valehdella vakuuttavasti katsomalla ilmekään värähtämättä suoraan silmiin. Olen käynyt tuskan pohjamutia myöten, koko kesä on mennyt itkiessä toukokuusta lähtien. En uskaltaisi enää luottaa, sillä seuraava isku olisi jo tappava.
Juuri tuo on pahinta, että toinen on valehdellut ilmekään värähtämättä. Miten semmoseen ihmiseen voi luottaa joka valehtelee ja salailee, ei mitenkään. Eilen viimeksi sain taas oikein kunnon raivarin tuon salailun takia. Minulta ei salailla mitään missään asiassa jos yhteiselämää jatketaan ja kun nyt tuommonen taas kävi ilmi niin helvetti on irti! Mokoma luikki perkele vielä minä opetan tuolle tekojensa seuraukset!