YLE1:n Aamu-tv:ssä professori Keltikangas-Järvinen puhui asiaa. Avioero ei ole lapsiperheissä hänen mukaansa hyvä ratkaisu etenkin kun perheessä on alle kouluikäisiä lapsia, jotka eivät voi puolustaa itseään ja tuoda mielipiteitään julki. He joutuvat kahden kodin välille ja kasvavat turvattomiksi, juurettomiksi aikuisiksi.
Olisiko hyvä ratkaisu siis pysyä perheenä ja yrittää kunnioittaa puolisoa, hakea terapiasta apua ja sinnitellä saman katon alla. Hellyyttä ja seksiä saa avioliiton ulkopuolelta, mikäli siihen ei enää kyetä puolison kanssa. Miksi silti rikkoa lasten perhettä ja kotia? Aikuiset voivat seurustella tahoillaan, mutta asua puolison ja lasten luona. Sivusuhteet ovat luontevia ja luonnollisia. Perheeseen ja puolisoon kuitenkin tulee sitoutua, ja heistä on myös kannettava vastuu.
Olisiko hyvä ratkaisu siis pysyä perheenä ja yrittää kunnioittaa puolisoa, hakea terapiasta apua ja sinnitellä saman katon alla. Hellyyttä ja seksiä saa avioliiton ulkopuolelta, mikäli siihen ei enää kyetä puolison kanssa. Miksi silti rikkoa lasten perhettä ja kotia? Aikuiset voivat seurustella tahoillaan, mutta asua puolison ja lasten luona. Sivusuhteet ovat luontevia ja luonnollisia. Perheeseen ja puolisoon kuitenkin tulee sitoutua, ja heistä on myös kannettava vastuu.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse olen tätä kaavaa toteuttanut ja nyt istuu tässä 50 vuotias katkerahko nainen, joka on onnellinen lasten menestymisestä elämässä ja hyvin onneton, kun rakkaudettoman elämän eli miehensä kanssa.
En tiiä sitten...
Lapset ovat kuitenkin saaneet elää ja olla kodissa, missä ei riitelyä ole pahemmin tarttenut kuunnella ja mistä ei ole tarvinnut mihinkään muuttaa, paitsi opiskelujen perään.
Ja olisinko kuitenkaan kenenkään muunkaan miehen kanssa sitä pysyvää onnea löytänyt...
Ja onhan tässä mahdollisuus nyt hyvillä mielin lähteä omaa elämää elämään, mutta miestä en halua enään toista rinnalleni, ne halut on kuitenkin kaikonneet. Sen se ikä kuitenkin teki.
hullummin kirjoitettu. Taitaa vaan monesti olla niin, että vaikka seksi ja läheisyys ei sitä haluavan puolison kanssa toimikaan, niin ei anneta lupaa hakea sitä muualta. Ei, vaikka miten olisi selväksi tehty, että liitossa ollaan ja pysytään ja pidetään sen toimivat osat kunnossa. Jotkut ihmiset kun tuntuvat ajattelevan, että heillä on täysi oikeus myös päättää toisen osapuolen seksielämästä - ja heillä on siihen yksinoikeus. Sitten, kun liiton ulkopuolinen suhde paljastuu, on helvetti irti ja eroa haetaan pyhää vihaa uhkuen.
No ei ne sivusuhteet koskaan voi olla "luontevia ja luonnollisia.."!
Kyllä se kiusaaminenkin koulussa saa aivan uudet puitteet, kun ruvetaan kuittailemaan, että "teidän äiti se taas oli Pasin isän kanssa suutelemassa rannassa..." Kuin paljon siinä sitten sitä lapsen parasta aatellaan?
Vain toisella paikkakunnalla ja salaa voi toista treffata ja ulkomaanreissuilla.
Työpaikkaromassit on sitten taas oma vittuilun lähde.
Että ei varmaan voi koskaan olla mitään luonnollista sivusuhdetta. Huoraamista se valitettavasti kansan suussa on aina.
Eikä ole ihan helppoja ne sivusuhteet muutenkaan. Itsekkin aloin sellaiseen ja nyt vaatii kanssaan naimisiin!!
Eli putosin ojasta allikkoon. Puumanaiset ei takerru, mutta niitä ei kauheesti oo vastaan tullut, katselevatkin varmaan vain nuorempia uroita.
monia onnellisia miehiä joiden vaimot saavat hakea hellyyttä ja seksiä sängyssä miehensä lisäksi. Jostain syystä tuo 'avion ulkopuolelta seksin haku' on nimenomaan miehille suunnattu kehotus/oikeus, eikä kukaan edes kysy miksi vaimo ei enää halua seksiä miehensä kanssa. Vaimon osaksi jää kulissien ylläpito ja onnellisen perheen leikkiminen,- sekö sitten pitäisi riittää aikuiselle naiselle?
Eli vain miehen hyvinvointi on tärkeää? Johan on tyrmistyttävän paljon itkettykin huoraavien isi-parkojen oikeuksien perään saada tavata lapsiaan mielinmäärin...jos äippä hyppisi punkasta toiseen niin mikähän ois ääni kellossa silloin?
vastasiko väärään viestiin vai keksitkö näitä juttuja omasta päästäsi?
"Eli vain miehen hyvinvointi on tärkeää?"
Miten ihmeessä päädyit tähän lopputulemaan? Naisen logiikalla?
Missä eroteltiin miehet ja naiset?
Niin se vaan OIKEESTI on, niinkuin "äippä 79" kirjoittaa.
Se lukee rivien välissä, jos et huomannut, mut sähän oletkin varmaan se mies.. Hohhoijaa!
Vasta tuli Yleltä asiaohjelma, jonka sisältö oli vähän päinvastainen. Siinä kerrottiin tutkimuksesta (ruotsalaisesta tai tanskalaisesta, en nyt muista tarkasti), missä tutkittiin nuorten mielenterveysongelmien, kuten masennuksen yms. yhteyttä siihen oliko vanhemmat yhdessä vai eronneet. Eniten ongelmia oli nuorilla, joiden vanhemmilla oli ollut pahoja ongelmia suhteessa ja oli riidelty paljon, mutta silti oli pysytty yhdessä. Ne joiden vanhemmat olivat eronneet, eikä kotona ollut konflikteja, voivat yhtä hyvin kuin ne joiden vanhemmilla oli onnellinen avioliitto. Ja nekin, joiden kotona oli riitaisaa ja vanhemmat olivat eronneet, voivat siltikin paremmin kuin ne joiden riitelevät vanhemmat olivat edelleen yhdessä.
En kyllä usko, että se on oikeasti kenenkään parhaaksi, että ollaan yhdessä "lasten takia". Ja mikä parisuhteen malli se on lapselle, jos hellyyttä ja läheisyyttä haetaan kodin ulkopuolelta. Vaikkei lapsi siitä koskaan tietäisi, niin aika kylmä käsitys varmaan syntyisi parisuhteesta.
>>Eniten ongelmia oli nuorilla, joiden vanhemmilla oli ollut pahoja ongelmia suhteessa ja oli riidelty paljon, mutta silti oli pysytty yhdessä. Ne joiden vanhemmat olivat eronneet, eikä kotona ollut konflikteja, voivat yhtä hyvin kuin ne joiden vanhemmilla oli onnellinen avioliitto.
Jos parin pakkopysymiseen yhdessä ei liity harmoninen yksimielisyys lasten parhaaksi, syynä on usein pelko tulla kiristetyksi lapsilla tai elintason/ ulkopuolisen arvostuksen menettämisen pelko. Perustuuko pelko oletuksiin vai vihjailuihin/ uhkauksiin, on sitten makuasia. Armollisia peilejä harrastaa aika moni. Turha on sotkea syvimmäksi syyksi lapsia mukaan. Fiksujakin eroja on.
Onhan lasten arjen sujuttaminen tärkeää, mutta sivusuhteilla on taipumus tulla julki, ja jos ne ovat selkeästi vaihtuvia, jää kakkosille inhimisellä tasolla epäkunnioitettava ilmaisen hellyys-seksilingon rooli.
Voiko sellaiset suhteet olla henkisestikin täysin avoimia, eikö niissäkin kasva katkeruuden siemen, jonka syihin voi oikeasti vaikuttaa, eikä kaivaa tekosyitä oman itsensä ulkopuolelta.
Hieno malli lapsille, jotka joskus aikuisena (omissa kriiseissään) 40-50:nä pohtivat vanhempiensa antamia malleja elää parisuteessa, on kituutella saman katon alla riidattomassa mutta kylmässä liitossa jossa jaetaan lastenkaitsemisvuorot.
Itse mietin vielä 45v eroa aktiivisesti, kaipasin niin paljon sitä läheisyyttä mieheen, mitä taas en mieheltäni saanut. Vaakakupissa painoivat kuitenkin lapset niin paljon, etten halunnut alkaa isoon muutokseen.
Riitoja oli paljon, yritin asiaa miehelleni aukaista, mutta tulos oli aina se, että hän häipyi omille teilleen.
Keskustelua ei siis aiheesta saatua alkua pitemmälle.
Sitten annoin periksi ja hiljenin täysin. Sanoin vain miehelleni, etten enää yksin jaksa asiaa vatvoa.
Vuosikausia meni näin. Kohdistin huomioni lasten koulun käyntiin ja vapaa-ajan suunnitteluun niin, etten paljon mieheni "tiellä" ollut.
Ajatus, että mieheni oli täysin muuttunut nuoruuden ihastuksestani toiseksi piti vain hyväksyä.
Emme eronneet, kohtelimme toisiamme hyvin, paljon poissa toistemme silmistä.
Seksi menetti merkityksensä, miehelläni voi olla omia juttuja, mutta ne eivät enää kiinnosta ja onneksi hän on sen verran kuitenkin fiksu, ettei minulle niistä rehvastele.
Ja näin menee hyvin. Olen varautunut siihenkin, että hän joku päivä sanoo haluavansa eron, sekin sopii. Olen kuitenkin nyt tasapainossa itseni kanssa, enkä enää murehdi menneitä.Minun piti vain oppia ITSE täyttämään elämäni ja hyväksyä se tosiasia, että jokainen täällä muututaan, eikä rakkaus ole ikuista kuin lapsia kohtaan.
Toivon, ettei lapsille jäänyt riidoistamme aikanaan mitään traumoja, jotka vaikuttavat negatiivisesti heidän suhteisiinsa aikuisena. Nyt näyttää ja kuulostaa kuitenkin hyvältä, lapset eivät tunnu olevan pätkän vertaa kiinnostuneita meidän aikuisten asioista ja pyrimme huomioimaan heitä kuitenkin entiseen malliin, ilo ja nauru raikuu perheessämme lasten ollessa paikalla ja aito sellainen.
En ole katkera mistään, parhaamme varmaan yritettiin ja huomaan kasvaneeni aikuiseksi.
Ehkä aika puhua erosta tulee kuitenkin, kun lapset lähtevät muutaman vuoden päästä.
Luulen miehenikin ajattelevan niin.
Jos todella uskomme juttuusi, niin useimmiten vaimo on lasten kanssa kotona eikä käy vieraissa ja katkeroituu. Mies taas nussii missä sattuu ja ties ketä, on terveysriski kokoperheelle ja suhteet lapsiin on viileät. Lapset näkevät paljon sellaista mitä vanhemmat luulevat salaavansa. Kukaan heistä ei ole onnellinen ja tyttö-lasten itsetunto on romutettu. En halua tuota mallia lapsilleni. Erosin, olen itse ja lapseni myös ovat onnellisia. Mistä tiedän sen? Puhumme paljon. En puhu rumasti ex:ästäni lapsilleni, silti he eivät kunnioita häntä. Lapset näkevät ja tuntevat kuka heistä huolehtii ja heitä rakastaa aidosti.
Siteeraan tähän vanhaa sananlaskua. Mies, parhaiten osoitat rakkauttasi lapsillesi rakastamalla heidän äitiään. Miten se pitääkään paikkansa!
Mitenpä sitä osoittaa jos rakkaus on kuollut ja kuopattu.
Ei kaikissa perheissä kuitenkaan käydä vieraissa ja jos käydään, senkin voi tehdä fiksusti.
Tuohon en usko, että "tyttö-lasten" itsetunto nyt romuttuisi kulissiliitoissa sen kummemmin kuin poikienkaan, taisit sen vain keksiä oman ratkaisusi selittelyksi.
Eiköhän ne itsetuntojutut kehity tasan tarkkaan siitä, miten niitä perheenjäseniä kohtelee siellä kotona, oli sitten ydin perhe tai eroperhe kyseessä.
...vai nostaako se jotenkin niiden tyttöjen itsetuntoa, kun äidillä vaihtuu kuukausittain ne "poikaystävät" omien oikkujen mukaan ja isäpuolikandinaatteja riittää pilvin pimein? Hmm.
Tässä on tullut nyt käytyä kahteenkin otteeseen pariterapiassa, parin vuoden välein. Lapset ovat pieniä, ja suhde aviopuolison kanssa ei vain toimi. Henkisesti aloin itse tehdä eroprosessia jo ensimmäisen pariterapiasetin jälkeen, ja nyt käymme lähinnä vahvistaaksemme kommunikointia jatkossa, kun jatkamme vanhemmuutta kahdessa eri osoitteessa. Molemmilla kerroilla, eri terapeutit, ovat korostaneet, että hyvä ero on lapsille parempi kuin huono liitto. Lapset kyllä vaistoavat kodin rakkaudettoman ilmapiirin, jossa vanhemmat ovat yhdessä "pakosta", on sivusuhteita, ja vaikka mitä. Tottakai lapselle olisi parasta elää lapsena omien vanhempiensa kodissa - kodissa, jossa puolisot rakastavat ja kunnioittavat toisiaan. Mutta jos näin ei ole mahdollista, kun vanhemmat eivät saa luotua välilleen sellaista suhdetta, tai se jossain vaiheessa muuttuu piittaamattomuudeksi, niin sitten kahdessa erillisessä rakastavassa kodissa.
Kukahan tutkisi seuraavaksi, miten lapsen kehittymiseen vaikuttaa juuri tuo kylmän sodan kodissa varttuminen? Itse voisin hyvin vahvasti veikata, että kyllä sillä omat vaikutuksensa on.
kirjoitettu. Tuo lopussa mainitsemasi tutkimus olisi kyllä paikallaan - mutta eihän kukaan myönnä, että on lapset kasvavat "kylmän sodan kodissa"... Viimeiseen asti vakuutellaan, että kyseessä on "tavallinen, rakastava koti", vaikka vanhemmat eläisivät täysin erillisiä elämiä.