Kulunut otsikko mutta ei anneta sen häiritä. Hesari järjesti äänestyksen lukijoilleen, kysyen "Kuinka yleistä uskot dopingin käytön olevan huippu-urheilussa?". (Juttu on julkaistiiin 18.4.2008 Urheiluosastossa sivu B11.)
Vastaajista 84 % sanoi, että kaikki käyttävät tai, että valtaosa douppaa.
Vastaajista 13 % sanoi, että doupingia käytetään jonkin verran mutta enemmistö on rehellisä.
"Huippu-urheilu on lähes puhdasta, kiellettyjä aineita käyttävät kärähtävät testeissä." Näin uskoi vain 1% vastaajista.
Voiko huippu-urheilussa luottaa siihen, että edes suurin osa douppaajista jää kiinni? Onko esim. Usain Bolt puhdas? Testeissä hän ei ole jäänyt kiinni mutta ei jäänyt myöskään aikanaan Marion Jones, vaikka testattiin aikoinaan liekö kuinka monta kertaa. Jäi kiinni vasta, kun tunnusti niiden käytön. Eikä jääneet useimmat DDR:n huippu-urheilijatkaan ennen kuin jälkikäteen. Urheilijat näyttävät olevan aina testaajia edellä.
Noin 1% huippu-urheilijoista jää kiinni douppingin käytöstä, mikä laittaa miettimään. Onko käyttäjiä todellakin niin vähän vai eivätkö urheilijat vain jää kiinni?
Itse harrastin erästä kamppailulajia SM-tasolla ja menestyin jonkin verran PM- sekä EM-kisoissa. Voin vakuuttaa itselleni (en teille), että en käyttänyt aineita, enkä tiedä lajistani ketään kuka käyttäisi tai olisi käyttänyt. Noh lajini ei ehkä perustu niin rajusti fysiikkaan, että dopingista olisi suurta hyötyä. En sitten tiedä miten on yleisurheilussa, kun en lajin sisäpiirielämää ole kokenut...

Vastaukset 1
Vanhimmat
dopingongelmaa lähinnä kuulantyönnössä, kun juniorien leirityksestä huolehtii näköjään 20 m kerho, jossa on mukana entisiä hormoninkäyttäjiä.
Juniorille tuli kerholta leirikutsu ja loppui lajin harrastaminen viimeistään siihen. Jos puhtaan kuulantyönnön kerholta tulisi kutsu, niin voisi harkita.