Kuinka kauan teillä on kestänyt päästä jaloilleen pettämisestä tai jättämisestä? Kauanko ruokahaluttomuus, univaikeudet ja ahdistus kestivät? Miten pärjäätte nykyään? Vieläkö asia vaivaa joskus? Kauanko ikävöitte kumppania?
Tuntuu, ettei paha olo mene ohi. Olen kuin haamu, alipainoinen, harmaa, mustat renkaat silmien alla, en jaksa enkä pysty tekemään mitään, ahdistaa. Kauanko tätä tarvitsee kestää?
Tuntuu, ettei paha olo mene ohi. Olen kuin haamu, alipainoinen, harmaa, mustat renkaat silmien alla, en jaksa enkä pysty tekemään mitään, ahdistaa. Kauanko tätä tarvitsee kestää?
Vastaukset 14
Vanhimmat
itse olin petetty ja jättäjä. 2 viikkoa oli todella surkeaa aikaa, mutta ruokahalu tai toimintakyky ei mennyt koskaan. univaikeuksia oli ehkä viikon ajan.
"Miten pärjäätte nykyään?"
Hyvin. Minulla on uusi ja kaikilla järjellisellä mittarilla mitattuna parempi puoliso. Kaduttaa etten laittanut entistä suhdettani aikaisemmin poikki (tosin laitoin sen heti katki kun sain tietää pettämisestä).
"Vieläkö asia vaivaa joskus?"
Kyllä se vieläkin vituttaa. Siksipä harrastin parisen vuotta pientä nettijäynää. Tilasin kaikkiin tuntemiini exän sähköpostiosoitteisiin massoittain roskapostia.
" Kauanko ikävöitte kumppania?"
En päivääkään.
Hae apua kriisikeskuksesta!
JA PIAN!
aikansa ennen kuin tajusin, että kukaan muu ei ole syypää siihen mun pahaan oloon..siis vaikka petetään ja valehdellaan, niin itse olin ihan syypää siihen etten tajunnut lähteä vaikka vaikeeta oli. Toiset pääsee asian yli helposti, toiset ei koskaan. Itse taidan kuulua tähän jäljempään sakkiin. Tekemistä ei saa poistettua, voit silti itse valita että haluatko elää kärsimyksessä vai ymmärtää ettet pääse asian yli eikä tarvitse..Sitten taas voit hakea apua vaikka masennuslääkkeistä, jotta pääset siihen tilaan että voit tehdä järkeviä päätöksiä. Mun elämä heitti ihan sekaisin niin, etten päässyt sängystä ylös. Lääkkeiden avulla ja terapiassa pääsin jotakuinkin elävien kirjoihin. Mun pettäjämies ei ole päivääkään katunut ja nauttii elämästään yhä täysin voimin, joten miksi ihmeessä sinun pitäisi oma elämäsi pilata! Sehän se päätöksen teki pettää etkä luultavasti olisi voinut sitä mitenkään estää. Joko siis päätät nousta jaloillesi ja jatkaa suhdetta todellisesti anteeksiantaneena, tai päätät erota kun edellinen ei onnistu. Mieti, että elämä on ihan helvetin lyhyt ja onko sitä järkeä tuhlata toisen ihmisen virheiden miettimiseen? Onko sut siis jätetty pettämisen jälkeen vai miten tilanne meni? Jos kyllä, niin ei kannata itkeä pettäjän perään. Uskollisia miehiä löytyy ja yksinkin pärjää!! Voimia
Miten kauan olet itse tuntenut olosi noin kurjaksi?
Minä itkin 3kk joka päivä. Nyt alkaa rintaa puristava ahdistus helpottaa, vaikka takapakkia tulee aina välillä. Ikävä oli aluksi sitä entistä kumppania, jota ei nyt sitten yhtäkkiä ollut olemassakaan, tuntui kuin olisi jokin sieluton vieras ihminen astunut entisen rakkaan tilalle.
Riippuu tietenkin siitä, miten pahasti petettiin, kuinka kauan sitä jatkui, jatkuuko se, katuuko pettäjä jne. Elämäntilanteeseen liittyvä surutyö ja masennus saisi kestää korkeintaan 6kk. Jos masennus pahenee tai jatkuu, niin silloin viimeistään on ammattiauttajan tarpeessa. Ensiavuksi stressitilaan ja kriisiin on hyvä etsiä tukea.
Kuinka kauan teillä on kestänyt päästä jaloilleen pettämisestä tai jättämisestä? Kauanko ruokahaluttomuus, univaikeudet ja ahdistus kestivät? Miten pärjäätte nykyään?
Pettämisestä (yksi kännipano) on aikaa noin 10 kuukautta. Olemme edelleen yhdessä puolisoni kanssa. Enää ei ahdista/itketä, mutta välillä on vaikeuksia luottaa puolisooni. Sekin on tosin menossa parempaan päin koko ajan, koska pelisäännöt ja rajat on molemmille täysin selvät. Olen päättänyt antaa anteeksia ja nauttia elämästäni. Alkuun itkin päivittäin useita kuukausia. Sitten joka toinen päivä, sitten viikottain, sitten kuukausittain. Ja nyt alan olla päässyt yli. Ruokahaluttomuutta ja univaikeuksia mulla oli pari kuukautta, samoin valtavia vihantunteita, ahdistusta ja epätoivoa. Jostain luin, että pettämisestä toipuminen kestää 1-5 vuotta.
jatkui meillä myös suhde, olin jopa saanut luottamukseni häneen kasvamaan uudestaan. Sitten huomasin että sama meno olikin jatkunut koko ajan, ja otin eron.
Hetkittäin menee paremmin, mutta kamala ahdistus voi iskeä vaikka kaupassa. Jostain ihan mitättömästä jutusta tulee mieleen jotain mikä liittyy entiseen kumppaniin ja se ahdistus ajaa taas täysillä yli. Auton väri tai merkki, lempikeksit, partaveden tuoksu... En tiedä mitä ihmiset ympärillä silloin ajattelevat, miltä näytän... Ihan sama.
Onneksi työt taas alkoivat, pakko ajatella muutakin ja työkaverit ovat mukavia. En ole niille voinut kertoa. Välillä on ihan hyväkin olo. Sen huomaa kyllä heti ja toivoo että se kestäisi vielä, kantaisi hetken...
Näin viimeyönä unta, jossa tein eroa miehestä ihan järkisyillä. Sain nukuttua 5-6 tuntia ja heräsin ensimmäisen kerran ilman ahdistuksen painetta rinnassa! Pystyin ensimmäistä kertaa tapahtuman jälkeen syömään työmaaruokalassa vähän. Sekin helpotti. Aloin uskoa, että pääsen eteenpäin.
Olen käynyt terapiassa asian takia. Kuulemma ihan tavallisia oireita, vielä ei kannata huolestua... En kyllä yhtään ihmettele, että joku päättää tässä tuskassa päivänsä.
Tapauksesta ei ole kuin muutama viikko. Tämä on pahinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ja kaikkea on tosiaan tapahtunut.
Millainen ihminen aiheuttaa toiselle noin paljon pahaa? Ei ainakaan sellainen, jota minä olen rakastanut. Ketähän minä rakastin? On tässä paljon ajateltavaa.
Kiitos viesteistä, kai tästä sitten joskus selviää? Mutta voiko kehenkään enää luottaa?
Tämän viestin luettuani epäilin, että olen itse kirjoittanut sen esim. unissani.
Kaikki edellä mainittu, (sisältäen myös menneen ajan) oli täydellisesti kerrottuna miten itselleni kävi. Kaikki ajatukset ovat samat, mutta terapia ei ole edes käynyt mielessä. En ole missään kohtaa tätä farssia edes tullut ajatelleeksi, että siihen voisi joku olla avuksi. Tosin,elämässäni olen kohdannut järjettömän määrän huolta, tuskaa ja surua, enkä ole kokenut tarvitsevani terapiaa, josta johtuen en ole ymmärtänyt apua edes hakea. Taitaa olla mun kohdalla ihan tottumuksesta ja periaatteesta kiinni: "otetaan vastaan ja kestetään mitä vastaan tulee".
En tunne olevani heikko ihminen, vaikka omistan rajattoman määrän ristiriitaisia tunteita. Itken, kun minua itkettää, nauran, jos saan siihen aihetta. Paras hoitomuoto on työ, vaikkakin olen tekemisissä työssäni mm. pettäjän lähipiirin ja muiden katseilla kysyvien ihmisten kanssa. Kuitenkin koen, että työnteko saa minut edes hetkeksi ajattelemaan muutakin, kuin sitä kuinka arvottomaksi, hyväksikäytetyksi ja surkeaksi itseni tunnen. Tai sitä, kuinka pahasti ihminen, jonka piti olla paras ystäväni, loukkasi tunteitani ja teki pahimman petoksen. Mikään ei saa sitä tekemättömäksi, eikä mikään selitys ole pätevä. Ristiriidassa kulkevat myös se viha ja rakkaus tätä ihmistä kohtaan, mutta huomaan, että näinkin vähässä ajassa aika pystyy kultaamaan muistot.
Mutta ylpeyteni pidän. Se mikä sattuu, voi näkyä minusta, mutta koskaan en anna mahdollisuutta tehdä sitä itselleni uudestaan saman ihmisen toimesta. Toivon että haavat arpeutuvat, ja tiedän, että joudun elämään asian kanssa, enkä koskaan unohda.
Tunnen että olo on miltei yhtä kurja kun elokuun 15 iltana, kun pettäjä itse kertoi asiasta. Olen eksynyt jopa ajoittaisesti omasta itsestäni.
Sen tiedän, että ikinä en halua tuottaa kenellekään samaa tuskaa, enkä edes kostoksi elämälle aio tehdä niin.
Kaikkea hyvää. Kyllä me pärjätään!
mennyt 6 vuotta kun vaimo jäi kiinni useista pitkistäkin suhteista, jopa ystäväni kanssa. Nyt asiat sovittu ,mutta joka päivä se yhä käy mielessä. Elämä jatkuu, muttei samanlaisena kuin ennen. Tsemppiä sulle...
kun se menee ohitse. Usko vaan että se menee ja sitkuttele päivä kerrallaan. Yritä väkisin syödä jotain ja käy ulkona. Hae kirjastosta erossa mutta elossa kirja ja aloita siitä, Muitakin kirjoja löytyy joka hetkeen ja ne auttaa ymmärtämään omia tunteita.
Älä jää yksin, tapaa ystäviä, puhu tunteistasi, puhu vaikka itsesi puhki. Kun huomaat että ei enää ole puhuttavaa niin olet paremmalla puolen.
Rakkaimman ihmisen petos on pahinta mitä voi tapahtua, siitä ylipääseminen vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Sureminenkin tuntuu likaiselta vihan ja katkeruuden tunteiden puuskilta, oman itsensä kieltämiseltä, haluttomuudelta hyväksyä totuutta. Surua ei haluta ymmärtää.
Olisi ollut helpompaa jos puoliso olisi kuollut, se suru olisi ollut puhdasta, kaunista. Olisin saanut muistella "meitä" kauniina muistoina. Ne olisin säilyttänyt sydämessäni koko loppuelämäni. suruni olisi ollut hyväksyttävää.
Itselläni erosta jo kolme vuotta mutta vieläkin muistuu mieleen asioita joista tulee pahamieli, valtava ikävä.
Kunpa voisi kaivaa mielestä jokaista hyvää muistoa kohden kaksi ikävää niin ehkä elämä eteenpäin olisi helpompaa.
Moro! Itseäni petettiin yhden hyvän ystäväni kanssa. Olen siis mies. Koska pettäminen oli niin vittumainen teko, pistin muijan samantien pihalle ja viikon surkuttelin. Ei onneksi ollut lapsia, niin seuraavana viikonloppuna kavereiden kanssa jo lähdettiin kiertelemään yöelämää uudelleen. En ole katunut päätöstä jättää ja olen nykyiseen tilanteeseen todella tyytyväinen, se uusi kulta löytyi 1,5 vuotta edellisen suhteen kariutumisen jälkeen.
Tulin petetyksi ja jätetyksi lähes 30 vuotta kestäneen liiton päätteeksi. Kuten sinäkin, jouduin valtavaan kriisiin. Sellaiseen, jota en olisi uskonut koskaan joutuvani läpi käymään. En nukkunut, en syönyt. Elin päivän kerrallaan. Muutaman tunnin yöunen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt painajaiseen. Tuska oli alituinen seuralainen.
Mutta uskomatonta: siitä voi selvitä. Suurin osa ihmisistä selviää. Minun tapauksessani oli hyvä, ettei meillä ollut enää kotona asuvia lapsia. Ainakin luulen niin, sillä sain tavallaan keskityyä omaan selviämiseeni. Toisaalta voi olla, etä lapset pitävät aikuisia arjessa kiinni.
Miten selvisin? Ensiksikin hain ammattiapua. Oli lohdullista, miten tosissaan mielenterveysalan ammattilaiset ja työterveyslääkäri ottivat kriisini. Sain lääkeitä ahdistukseen ja unettomuuteen. Minusta lääkehoito siinä tilanteessa oli paikallaan. Jaksoin käydä töissä ja ennen kaikkea jaksoin pikku hiljaa selvitellä tuskaisuuttani. Kerroin luottoystäville kaiken. Kliseistä mutta omalla kohdallani totta: puhuminen auttaa. Purin kipuani liikkumiseen. Pidin päiväkirjaa. Haudoin itsemurhaa. Pelkäsin. Itkin öisin. Ajattelin, että elämäni on ohitse. En kestänyt nähdä pariskuntia, en rakastelukohtauksia TV:ssa.
Tunsin hyvää oloa, kun sain purkautua joka toinen viikko mielenterveyshoitajalle. Hän antoi minulle ensimmäisellä tapaamiskerralla ohjeeksi: minun pitää tutustua itseeni. Ohje tuntui absurdilta, kun mielen päällä oli ennen kaikkea raivoa pettänyttä kumppania kohtaan, mutta pitemmän päälle ohjeesta oli kuitenkin hyötyä. Aloin rakentaa hyvin hitaasti ja hyvin vaivalloisesti itselleni uutta elämää.
Aluksi en halunnut erota puolisostani. Monta kuukautta halusin uskoa, että hän haluaa palata suhteeseemme. Tuntui niin järjettömältä, että hän halusi heittää koko entisen elämän menemään. Muutin kuitenkin kuukauden jälkeen omakotitalostamme pikku vuokra-asuntoon.
Pahinta aikaa kesti neljä kuukautta. Sitten aloin nähdä maailmassa valoa. En joka päivä, mutta silloin tällöin. Luin paljon kaikenlaista erokirjallisuutta, esimerkiksi Fisherin kirjaa (nimeä en enää muista).
Usko pois, että jonain päivänä olet muuttanut kivun ja epätoivon omaksi voimavaraksesi. Tiedän, että kriisissä elävän on mahdotonta näin uskoa. Ehkä oleellisinta on miettiä, mitä haluaa omalta elämältään.
Tuosta ajasta on nyt kolme vuotta. Joka päivä mietin tapahtunutta. En kaipaa puolisoani, mutta tunnen haikeutta, kun ajattelen aikaa, jolloin lapset olivat pieniä, meillä oli kiva koti, paljon ystäviä ja aktiivista lapsiperhe-elämää. Mutta uskottomuuden tuomasta järkytyksestä en ole vielä selvinnyt niin, etten sitä miettisi. En tunne varsinaista vihaa, mutta kylläkin katkeruutta. Puolisoni ei koskaan pyytänyt anteeksi ja vieritti syyn minun harteilleni. Minusta se tuntuu suurelta sokeudelta.
Nyt keskityn uuteen elämääni. Löysin uuden miehen, uuden työn ja muutin pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Elämässä on paljon hyvää. Koen olevani uudessa parisuhteessa viisaampi. Kriisiaika tuntuu nyt muistoissa kuin se olisi ollut tie syvempään itsetuntemukseen. Mutta ilman ulkopuolista apua en varmaankaan olisi selvinnyt näin hyvin.
Usko minua: puolen vuoden päästä alat nähdä asioita uudesta näkökulmasta. Pidä itseäsi niin arvokkaana, että pidät itsestäsi huolta. Sekä psyykestäsi että kehostasi. Kaikesta sydämestäni toivon voimia sinulle!
Itse sain mieheni pettämisen eilen selville luettuani kovasti varjellut tekstiviestit hänen puhelimestaan. Tätä edelsi miehen outo, puhumaton käytös. Yritin syytä selvittää useamman päivän, jolloin vastaus oli että kuvittelin vain. Sitten sai sanottua, että tunteet ovat kadonneet, kipinä puuttuu. Kysyin kymmeniä kertoja liittyykö tilanteeseen ulkopuolisia, ei liity. Nyt tiedän totuuden, ainakin osan siitä. Ko. tunteiden katoamisia ollut kahdesti aiemmin 3-vuotisen suhteemme aikana. Onko silloinkin ollut kyseessä toinen nainen?
Omakotitalon ostimme puoli vuotta sitten, kihloissa oltu vuosi. Asioiden piti olla hyvin. Nyt olen yksin isossa talossa, isojen velkojen kera. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämältä putosi pohja. Minun ei koskaan tarvinnut epäillä miestäni..
Mies majailee luultavasti uuden rakkaansa luona. Itse itken silmäni turvoksiin, en syö, en juuri nuku... paino pudonnut 3 kg. Kaikki muistuttaa hänestä, jopa kauppareissu Prismaan sai kyyneliin.. se kun on aina tehty yhdessä :`(