Ihannenaiseni määrittelee yksinkertaisesti muutama perussääntö: Jokseenkin ok ulkoisesti (hyvin lavea määritelmä) ja toinen ihannenaiseksi tekevä piirre on että haluaa olla kanssani.
Siinä se. Helppoako?
Ei todellakaan ole. Vaikeus tulee siitä mikä minä itse olen. Olen jokseenkin täydellisen nihilistinen, passiivinen, vinkuva ja itsesäälinen luuseri. Negatiivinen, masentunut, impulsiivinen, kommunikoimaton, avun tarpeessa (ja samalla avun saavuttamattomissa), ärtynyt, takertuva, pessimistinen, riippuvuuksia kehittävä, painostava, sarkastinen ja kyyninen.
Rima taivasta hipomassa.
Siinä se. Helppoako?
Ei todellakaan ole. Vaikeus tulee siitä mikä minä itse olen. Olen jokseenkin täydellisen nihilistinen, passiivinen, vinkuva ja itsesäälinen luuseri. Negatiivinen, masentunut, impulsiivinen, kommunikoimaton, avun tarpeessa (ja samalla avun saavuttamattomissa), ärtynyt, takertuva, pessimistinen, riippuvuuksia kehittävä, painostava, sarkastinen ja kyyninen.
Rima taivasta hipomassa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Osaat itsesi analysoida, kaipa noita piirteitä on meissä jokaisessa ei kaikkia tosin, mutta tuskin sinussakaan.
Mutta pienestähän se loppujen lopuksi on kiinni se, että löytää sen ihmisen jonka kanssa haluis elää,puolin ja toisin. Mutta ei löytäminen niin helppoa ole.
Negatiivi miten vanha sä oot?
Ainiin. Unohdin sanoa: Olen vanha. Pitkälti yli kolmekymmentä mutta reilusti alle neljäkymmentä. Lisäksi ulkoisesti lähinnä mitäänsanomaton. Pukeudun normaalisti (eli tylsästi). En pärjää ihmisten kanssa. Ihastuessani lukkiudun ja rakastuessani sekoan täysin. Unelmoin kolmesta viikosta peiton alla naisen kanssa mutta oikeasti luultavasti kyllästyisin jo kahdessa jatkuvaan nysväämiseen.
Ja mitä itseanalysoimiseen tulee niin sille ei sitten loppua tulekaan. Lisäksi kaikki nämä mahdollisesti jonkun mielestä mielenkiintoiset ominaisuudet luultavasti kuitenkin häipyvät jos alkaa mennä taas hyvin ja/tai löytyy joku nainen (joista kumpikin on epätodennäköistä). Eli lähinnä ainoa vaihtoehto on päätyä jonkun pimeän LadyFrankensteinin laboratorioon tutkimusmateriaaliksi vedelle ja leivälle.
Se olisi toisaalta paratiisi.
Ainiin. Ja vihaan olla alistettu tai kahlittu tai muuten silleen alakynnessä ja tunnen turvallisuutta kun voin kontrolloida toisia. Silti unelmoin kaikkinaisesta onnellisesta vapaudesta ja yhteydestä toiseen ihmiseen.
kuulostat ihan poikaystävältäni, rakkaalta rakkaalta sellaiselta
Kuulostat multa nelisen vuotta sitten. Ja sitten sain täydellisen miehen joka ei välittänyt vioistani, rakasti minua sellaisena kuin olen, ja nyt olen kuin toinen nainen. Hassua miten elämässä voi käydä hyvinkin.
Miksi olet avun saavuttomissa? Saatko apua (lääkitys muu hoito) masennukseen vai lausuiko lääkäri, että et ole masentunut? Nimittäin jos olet masentunut, niin en oikeasti uskaltaisi paljoakaan luottaa tuohon arvioosi itsestäsi ja moni noista asioista voi korjaantua pelkästään sillä, että keskityt masennuksen hoitamiseen. Masentunut ihminen ilman hoitoa pakkaa katsomaan itseään peilistä pahasti vääristävien lasien kautta.
Jos et ole tehnyt mitään masennuksesi ja olotilasi suhteen, niin takki päälle ja ajoneuvoja ja jalkoja hyödyntäen lääkärin luo autopilot-modella. Jos sen matkan ajaksi hiljentäisit nuo mielipiteet itsestäsi ja toivottomuudestasi. Jos olet masentunut, niin kyseessähän on aivokemiallinen fiba eikä mitenkään sinun persoonasi ja luonteenpiirteesi.
Sun on aika keskittyä siihen ihannemieheesi omalta osalta, ei miettiä niitä ihannenaisen piirteitä.
Lopetin masennuslääkkeiden käytön muutama kuukausi sitten koska ne eivät muuttaneet elämäni realiteetteja mihinkään. Tarvitsin niitä lähinnä kestääkseni pahaa oloa hetken, mutta niiden tuoma välinpitämätön turtuneisuus ei tuntunut enää luonnolliselta ja valitsin mielummin tuntea jotain - edes huonoa oloa ja mitättömyyttä. Sinänsä mielialaani lääkkeiden käyttämättömyys ei vaikuttanut, negatiivisten tunteiden kanssa pärjään vaikka ne eivät tietenkään hyvältä tunnu.
Terapeutin kanssa olen jumissa. Vuoden sessiot eivät ole johtaneet mihinkään, vaan kun lähtökohdat ja tavoitteet oli määritelty oli lopputulos ei-mitään kohentumista missään suhteessa. On ilmeistä että olemukseni itsessään on latistava, olen erittäin tietoinen itsestäni ja olostani ja sen kaikkinaisesta laadullisesta puutteesta. Käyn istunnoissa mutta ne ovat luonteeltaan väkinäisiä - eivät hermostuneita - mutta mitään uutta käsiteltävää on hyvin vaikea löytää. Enemmänkin kutsun noita tilaisuuksia leukajänteiden venyttelyksi ja puhumisharjoituksiksi, henkistä sisältöä en niistä enää juurikaan löydä - terapeutille on selvästi kyllästyttävä tapaus (liian reagoimaton ja passiivinen) ja itse en löydä merkityksellisyyttä aiheista, lähinnä kahlaamme läpi mieleni viimeisimmät uutiset ilman kytköstä mihinkään suurempaan. Se on toiminnallisesti iltasanomien lukemista, hyödytöntä ongelmanratkaisemiseksi. Siinä miten ongelmat voisi tai pitäsi ratkaista ei minulla ole omia sisäisiä suuntaviittoja - joten pattitilanne sikäli.
Kaikesta tästä pitäisi (jos asiaa jaksaa ulkopuolinen pohtia) hahmottua se että asun oman mieleni vankilassa, hyvin vankkarakenteisessa sellaisessa.