http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/sinkun-elamaa/akateeminen-ja-ei-akateeminen-deiteilla
Kannattaa lukea ainakin, jos vaatimus akateemisesta koulutuksesta ilmoituksessa ärsyttää. Artikkelissa oikaistaan monia yleisiä harhakäsityksiä.
Kannattaa lukea ainakin, jos vaatimus akateemisesta koulutuksesta ilmoituksessa ärsyttää. Artikkelissa oikaistaan monia yleisiä harhakäsityksiä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Ei-akateemiset ihmiset kuvittelevat erottuvansa akateemisista lähinnä tiedon määrässä. Ajatellaan, että akateemisen ja ei-akateemisen merkittävin ero on pärjääminen Trivial Pursuitissa.
Itse en kuitenkaan muista juuri mitään edes lukion reaaliaineista. En silmän eri osia, en Ruotsin sotia, enkä sähkön syntyä. Hyvin todennäköisesti häviäisin Trivial Pursuit -ottelun monia parempimuistisia ei-akateemisia kavereitani vastaan.
Mutta korkeakouluissa ei olekaan kyse vain tiedonhankinnasta. Korkeakoulut ovat paikkoja, joissa opitaan puhumaan ja kirjoittamaan tietyllä tavalla. Enkä tarkoita tällä niinkään oman alan perussanastoa. Ennen kaikkea korkeakouluissa perustellaan, argumentoidaan, analysoidaan viileästi, kehitellään ideoita, yritetään ymmärtää toisen pointteja, kokeillaan teorioita ja tehdään ajatusleikkejä, usein mihinkään konkreettiseen päätymättä.
Ei puheen asiasisältö vaan puhumisen tapa erottaa akateemiset ja ei-akateemiset.
Perustele se!
Yliopistoissa vaaditaan jatkuvasti näkemysten perustelemista. Koko kansan nettipalstoilla tulee hyvin nopeasti vastaan klassinen repliikki ”No se nyt on vaan mun mielipide!”. Juuri tätä ei seminaarissa koskaan sanota.
Eikä mieluusti kotibileissäkään. Akateemiset ystäväni valittavat usein ei-akateemisten tavasta pelkästään hihkaista oma mielipide, ilman mitään perusteluja tai analyysejä. Siitä on vaikea jatkaa keskustelua minnekkään.
Muistan yhden deittini sanoneen, että seurustelukumppanilla saa olla melkein mitä mielipiteitä tahansa, kunhan vain perustelee ne vain tarpeeksi hyvin. Deitilleni tärkeää ei ollut yksimielisyys politiikasta, kulttuurista tai elämänfilosofiasta, vaan keskusteluyhteys toisen kanssa.
Pelkkä mielipide ilman mitään muuta ei anna toiselle kovin paljon. Huumekauppiaat pitäisi panna linnaan. Gootit on tympeitä. Lapsen pitää kasvaa lähellä luontoa. Pakolaiset rikastuttavat kulttuuriamme. Ketä kiinnostaa?"
copy-pastetun tekstin lukeminen se vasta mielenkiintoista onkin...
nainen olisi akateeminen, niin itsenäiseen ajatteluun tai viisauteen ei hänestä ole.
Sukupuolilla ei ole suuria eroja. Itsenäisesti osataan ajatella tai siteen ei. Enemmän yksilön suuntautuneisuudesta ja älykkyydestä kiinnin, kuin sukupuolesta.
Tuossa tuli kyllä esille se ero, että akateemisten ihmisten kanssa pystyy keskimäärin paremmin jauhamaan lennokasta paskaa kuin ei-akateemisten. Ja jos vertaillaan akat. ja ei-akat., jauhettava paska eroaa toisistaan abstraktion tasossa. Jos yleistetään rankalla kädellä.
että miehen pitää osata jauhaa paskaa. Tämä suosii peli- ja panomiehiä kunnollisten miesten kustannuksella.
Keskustelua voi käydä eri tasoilla. Akateemiset usein ovat mieltyneet enemmän abstraktin tason keskusteluihin, vähemmän kouluttautuneet taas kaipaavat keskusteluihin enemmän konkretiaa.
Paskanjauhamisessa ei sinänsä mielestäni ole mitään vikaa. Harva haluaa vapaa-ajallaan asiaa puhua, varsinkaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ensimmäisillä deiteillä.
Kyllä kunnollisenkin miehen on hvyä osata jauhaa paskaa. Kuten alempana sanotaan, harva haluaa puhua asiaa deiteillä.
Kunnollinen mies puhuu asioista suoraan eikä jauha paskaa! Lierot niljakkeet jauhavat paskaa naisille, jotta saisivat näiltä pillua. Kunnollinen mies ei vajoa niin alas.
luulee olevansa muita parempia kun on käynteet paljon kouluja.
akateemiset keskimäärin ovatkin monessa asiassa parempia kuin kouluja käymättömät, esimerkiksi analysoinnissa, argumentoinnissa, kritisoinnissa ja korkealentoisessa paskanjauhannassa.
On tuossa jutussa paljon perää. Eikä se ole pelkästään sitä, mitä akateeminen koulutus itsessään tekee, vaan myös sitä, että jo ennestään enemmän älyllisesti orientoituneet hakeutuvat yleensä yliopistoon/korkeakouluun. Sitten on se, että "seura tekee kaltaisekseen" eli jos ystäväpiiri koostuu akateemisista ihmisistä, niin totta kai se vaikuttaa. Omalla kohdallani on juuri jotenkin käynyt niin, että ystävät on melkein kaikki enemmän tai vähemmän akateemisia, mutta silti pääpointti on älykkyys, ei koulutustaso.
"Juuri tiukat moraaliset kannat ovat deittikeskustelujen kannalta kaikkein hedelmättömiä. Itse olen esimerkiksi muutamilla deiteillä ottanut esiin sen, miten Suomesta puuttuu kunnon sarjamurhaajatraditio.Täällä ei ole anglo-amerikkalaisia, Uhrilampaat-tyyppisiä psykopaattisia sarjamurhaajia. Vähemmän koulutetun ihmisen kanssa puheenaihe olisi riski, koska hänen automaattireaktionsa saattaisi olla ”Sarjamurhaaminenhan on väärin!” tai ”Et kai sä sitten ole mikään sarjamurhaaja?”. Ylipäänsä ei-akateemiset ihmiset eivät ymmärrä lämpimikseen puhumisen arvoa."
Tämä on hyvä kommentti, koska se kertoo samalla juuri sen, mikä ero on älyllisesti ja ei-älyllisesti orientoituneen ihmisen ero, mutta tahtomattaan paljastaa myös sen, mikä on yleensä pielessä akateemisessa ajattelutavassa ja nykymaailmassa yleisestikin. Eli moraalinen relativismi ja se, että ei laiteta itseä likoon ja oteta selvää kantaa kaikkein tulenarkoihimpiin asioihin. En nyt tarkoita tuolla yllä mainitulla tavalla, vaan käyttämällä akateemista lähestymistapaa, mutta silti ottamalla tarvittaessa hyvinkin jyrkän kannan.
Suurin osa ihmisistä, myös akateemisista, on moraalisia pelkureita, jotka eivät uskalla kyseenalaistaa auktoriteetteja, mikä akateemisella alalla tarkoittaa lähinnä professoreita ja konsensusta. Kärjistäen voisi ehkä sanoa, että ei-akateeminen ei ole ajattelija eikä sellaisena itseään pidäkään, kun akateeminen ihminen yleensä luulee olevansa ajattelija, vaikkei todellisuudessa ole sitä, vaan auktoriteeteilta omaksuttujen "ajatusten" toistaja. Yliopistossa kyllä oppii kaikenlaista hyödyllistä, mutta enemmän oppii sitä kautta, että on älyllisesti utelias ja hakee tietoa myös konsensusboksin ulkopuolelta.
Esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä, joka ei pääse ulos tuosta boksista, on osa ongelmaa. Otetaan vaikka politiikan tutkija, joka jauhaa siitä, miten toinen puolue sitä ja toinen tätä, kun puoluepolitiikka on oikeasti teatteria, jonka tarkoituksena on viedä ihmisten huomio pois siitä, kuka käyttää todellista valtaa yhteiskunnassa. Poliitikot ovat kumileimasimia ja ammattipaskanpuhujia, jotka edustavat, ei kansaa, vaan taustalla vaikuttavia eturyhmiä.
Pääpiirteittäin olen kanssasi samaa mieltä. Täytyy kuitenkin kommentoida tuota moraalista relativismia. Yleensähän ihmisillä on jyrkkiä kantoja nimenomaan sellaisista asioista, joista he tietävät vain vähän.
Akateemiset ihmiset saattavat olla haluttomia ottamaan jyrkkää kantaa asioihin, joista eivät ole perillä. Tämä siksi, että tieteelliseen ajatteluun kuuluu kannan muuttaminen, mikäli asiasta saadaan uutta tietoa, joka kumoaa aikaisemman tiedon. Mielipiteen vaihtaminen eli takin kääntäminen koetaan erittäin negatiiviseksi asiaksi, minkä vuoksi jyrkkää kantaa on sosiaalisesti hankalaa pyörtää. Jos taas alunperinkin ilmaisee kantansa miedosti ja varauksella, on se huomattavasti helpompi pyörtää sen jälkeen, kun on asiaan tutustunut ja huomannut olleensa väärässä.
Ainakin minä vierastan ns. lausuntoautomaatteja eli ihmisiä, joilla on selvä kanta asiaan kuin asiaan. Saattaa olla, että niitä on pitkäänkin pohdittu, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että mielipiteitään jakelevat ihmiset eivät juurikaan uhraa aikaa tai energiaa mielipiteenmuodostukseen. Paljon enemmän arvostan ihmisiä, jotka pohdiskelevat kantaansa, vaikka eivät lopulta kallistuisi mihinkään suuntaan. Erityisen hedelmällistä keskustelu on silloin, mikäli ihminen pohdiskelee ääneen ja saan kuulla, millaisia näkökohtia ihminen pohdiskellessaan nostaa esille ja miten niitä painottaa. Ääneen lausutut pohdinnat antavat ihmisestä paljon enemmän tietoa kuin valmiit, selkeät mielipiteet.
Täytyy myös kysyä, onko esimerkiksi sarjamurhaaminen sellainen asia, johon olisi kevyessä keskustelussa tarpeen ottaa jyrkkä kanta. Eikö jokaisen länsimaalaisen mielipide viattomien ihmisten tarpeettomaan tappamiseen ole kutakuinkin itsestäänselvä? Ei sitä tarvitse tarpeettomasti korostaa. Lisäksi on otettava huomioon, että treffeillä kyse on yleensä nimenomaan kevyestä keskustelusta. Asia tietysti muuttuu, mikäli keskustelu on sävyltään vakava, mutta ainakaan itse en sävyltään vakavia keskusteluja käy ensimmäisillä treffeillä.
Miksei treffeillä voisi snakkailla kevyesti vaikkapa parhaasta tavasta suorittaa vallankaappaus ottamatta sen kummemmin kantaa siihen, milloin, missä oloissa ja millä tavoilla suoritettuna vallankaappaus on moraalisesti oikeutettu? Tällaisen kevyen keskustelun ideahan nimenomaan on pyrkiä selvittämään keskustelukumppanin ajatuksenjuoksua, ideointikykyä ja luovuutta sekä sitä kautta älynlahjoja. Suunnitellessaan vallankaappausta kaksi ihmistä ikään kuin rakentaa yhteistä kielikuvaa, josta tulee heidän mielensä näköinen. Jos tulos on köyhä, saattaa olla syytä kokeilla, jos jonkun toisen kanssa pääsisi kauniimpaan tulokseen.
"Ainakin minä vierastan ns. lausuntoautomaatteja eli ihmisiä, joilla on selvä kanta asiaan kuin asiaan. Saattaa olla, että niitä on pitkäänkin pohdittu, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että mielipiteitään jakelevat ihmiset eivät juurikaan uhraa aikaa tai energiaa mielipiteenmuodostukseen. Paljon enemmän arvostan ihmisiä, jotka pohdiskelevat kantaansa, vaikka eivät lopulta kallistuisi mihinkään suuntaan."
Kuten edellä sanoin:
"se, että ei laiteta itseä likoon ja oteta selvää kantaa kaikkein tulenarkoihimpiin asioihin. En nyt tarkoita tuolla yllä mainitulla tavalla, vaan käyttämällä akateemista lähestymistapaa, mutta silti ottamalla tarvittaessa hyvinkin jyrkän kannan."
Kyllä minäkin jossain määrin arvostan ihmisiä, jotka pohdiskelevat syvällisesti asioita, koska itsekin sitä harrastan, mutta todellisen arvostuksen minulta saa ihminen, joka SEKÄ pohtii ETTÄ ottaa selvän kannan asioihin, jotka ovat suuria moraalisia kysymyksiä, kuten juuri sarjamurhaaminen, hyökkäyssota, pefodilia tai vähemmän ilmeiset ja abstraktimmat kysymykset, kuten yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus. Ymmärrän sen, että jyrkän kannan ottaminen pelottaa mm. mainitsemistasi syistä, mutta tekeekö se esittämästäsi toimintatavasta oikean? Mitä jos se onkin yksi nykymaailman ongelmien lähde, ettei uskalleta ottaa kantaa tulenarkoihin kysymyksiin? Annetaanko sillä tavalla hiljainen hyväksyntä monille hirveyksille mitä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu?
"Täytyy myös kysyä, onko esimerkiksi sarjamurhaaminen sellainen asia, johon olisi kevyessä keskustelussa tarpeen ottaa jyrkkä kanta."
Vastaheittona voisi kysyä, onko sarjamurhaaminen asia, josta pitäisi ylipäätään keskustella kevyesti. Mitä se ihmisistä kertoo, että jutustellaan sarjamurhaajista kuin BB-talon asukeista tai se, että katsotaan sarjamurhaajaleffoja toisensa perään mussutellen sipsejä ja jopa nauretaan niille (Amerikan psyko)? Se, että asiaan suhtaudutaan kevyesti, tarkoittaa, että siihen suhtaudutaan jollain tasolla välinpitämättömästi. Välinpitämättömyys on pahuuden tuhoisin muoto, koska ihmiset eivät sitä sellaiseksi tunnista, vaan ulkoistavat pahuuden "psykopaatteihin" ja "mielipuoliin". Suurin ongelma ei ole se, että maailmassa on "pahoja" ihmisiä, vaan se, että "hyvät" ihmiset antavat pahuuden olla valloillaan.
"Eikö jokaisen länsimaalaisen mielipide viattomien ihmisten tarpeettomaan tappamiseen ole kutakuinkin itsestäänselvä? Ei sitä tarvitse tarpeettomasti korostaa."
Ei se itse asiassa ole ollenkaan niin itsestään selvä kuin äkkiseltään luulisi ja vaikka olisikin, niin sen ääneen sanomisessa ei ole mitään tarpeetonta (en puhu nyt treffeistä vaan yleensä). Kunpa niin tehtäisiinkin useammin tai edes joskus esimerkiksi tv-uutisissa tai ajankohtaisohjelmissa. Mitä sanoinkaan hiljaisesta hyväksymisestä? Joku voisi puolustella niin, että toimittajan tai tutkijan tehtävä on esittää objektiivinen/neutraali arvio tilanteesta, mutta mikä sellaisen raportin todellinen arvo on? Voisin melkein sanoa, että vitut objektiivisuudesta silloin, kun on kyse ihmishengistä.
Onko olemassa myös viattomien ihmisten tarpeellista tappamista? En usko, että sitä varsinaisesti tarkoitit, mutta se on kuitenkin malliesimerkki siitä, miten moraalinen relativismi vaikuttaa meissä. Moraalinen relativismi sai myös amerikkalaiset hyväksymään jopa satojen tuhansien siviilien kuoleman suoraan tai välillisesti aiheuttaneen Irakin sodan. Länsimaisen ihmisen moraali ihmiselämän kunnioittamisen suhteen ei taivu vain mutkalle, vaan kiemuralle, kun tilanne on sopiva.
Kannanottoa ei estä pelkkä pelko, vaan myös rajalliset resurssit. Ihminen ei voi perehtyä seikkaperäisesti kaikkiin maailman (moraalisiin) ongelmiin ottaakseen niihin järkevän kannan. Lisäksi, jos asia tulee yllättäen eteen, ei ole kohtuullista olettaa, että ihminen muutamassa minuutissa kykenisi muodostamaan vankan kannan vaikeaan moraaliseen ongelmaan. Maailma on siihen liian monimutkainen.
Mikä esimerkiksi on sinun kantasi pedofiliaan? Onko sairaus (esim. pedofilia) moraalitonta? Toimiiko ihminen moraalittomasti sairastuessaan pedofiliaan? Mitä sairaalle ihmiselle pitäisi tehdä? Mitä pedofiilin pitäisi tehdä huomatessaan, että on sairas? Pitääkö pedofilia tuomita? Entä mielisairaus? Minä en osaa vastata joihinkin näistä kysymyksistä.
"Vastaheittona voisi kysyä, onko sarjamurhaaminen asia, josta pitäisi ylipäätään keskustella kevyesti."
Ei pidä, jos ei halua, mutta miksi ei voisi keskustella, jos haluaa? Onko sinulla pitkäkin lista asioista, joista et halua keskustella kevyesti? Mielestäni kaikista asioista voi keskustella kevyesti ja huumorilla, kunhan tekee sen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.
"Se, että asiaan suhtaudutaan kevyesti, tarkoittaa, että siihen suhtaudutaan jollain tasolla välinpitämättömästi."
Eihän, vaan vakavasta asiasta voidaan toisinaan keskustella myös kevyesti. Vastaavasti pierusta voidaan toisinaan keskustella myös vakavasti, mutta se ei tarkoita, että ihmisten suhtautuminen pieruihin olisi luonteeltaan vakavaa. Lisäksi voit miettiä, mitä hyötyä on jyrkästi tuomita esimerkiksi joukkomurhaaminen treffeillä, kun se ei yhtäkään joukkomurhaajan uhria auta tai heidän omaisiaan kosketa.
"Onko olemassa myös viattomien ihmisten tarpeellista tappamista? En usko, että sitä varsinaisesti tarkoitit, mutta se on kuitenkin malliesimerkki siitä, miten moraalinen relativismi vaikuttaa meissä."
Juuri sitä tarkoitin. Käytin tarkoituksellisesti sanoja viaton ja tarpeeton, koska on olemassa myös viattomien tarpeellista tappamista. Esimerkiksi Ranskan vallankumous epäilemättä tappoi monia viattomia ihmisiä, mutta siitä huolimatta suurin osa länsimaisista ihmisistä varmasti pitää Ranskan vallankumousta tarpeellisena ja hyvänä asiana. Viattomien tappaminen ei ollut itse tarkoitus, mutta rapatessa roiskuu ja tarkasteltaessa kokonaisuutta on punnittava vallankumouksen tuomia hyviä asioita ja sitä, mitä niiden eteen oli uhrattava.
Samoin voidaan erottaa syyllisten tai ns. pahojen ihmisten tappaminen. Esimerkiksi Saddam Husseinin teloitus ei aiheuttanut länsimaissa vastalauseiden myrskyä tai sen kummempaa moraalista krapulaa. Sen sijaan viattomien ihmisten tarpeettomasta tappamisesta kaikki länsimaalaiset lienevät samaa mieltä, minkä takia oman mielipiteensä korostaminen on turhaa.
Itseoppinut on ainut oppinut, kaikki muut ovat opetettuja.
Humanististen tieteiden akateemiset ovat tylsiä saivartelijoita, aina kun kohtaan heitä, poistan varmistimen aseesta.
Sen sijaa luonnontieteiden akateemiset ovat kunnon porukkaa, jotka pysyvät enemmän konkretiassa eivätkä saivartele ja jaarittele.
Ruokitaan autistisesti outoja stereotypioita. Mitä tekemistä treffeillä ja arkipäivän puheella on argumentoinnin ja "perustelujen" kanssa? Sellaiset asiat joista ihmiset tuollaisissa tilanteissa normaalisti keskustelevat ovat juurikin niitä mielipidejuttuja kuten mitä tykkäät tehdä, miksi haluat 'isona', minkälainen tyyppi olet jne.
Anaalinen autisti ehkä haluaa perustelut tuollaisille asioille mutta tilannetajuisempi ihminen ei.
Niin ja muissa kouluissa kuin yliopistoissa eikä varmaan sitten työssäkään tarvitse ajatella ja perustella mitään? Riittää että hoitaja esim.antaa väärän, hengenvaarallisen lääkkeen potilaalle koska vain akateemisen tarvitsee perustella ja ajatella. Kaikki muu koulutus perustuu mutuun.
Olen samaa mieltä ja nauroinpa ääneen tuolle elitistiselle muka selitys paskalle.
Aivan uskomattoman hauska sikäli että pitäisi jotain yliopiston kursseja käydä että osaa perustella asioita. Eikö tämä opeta jo yläasteella sekä lukioissa/ammattikouluissakin?
Puhumattakaan että argumentointi olisi se homma joka treffit pilaa. Hahah. Sen pilaa se että asioita alkaa argumentoimaan millä muulla tasolla kuin juuri mutulla. Tärkeintä on kevyt läpän heitto ja sekaan voi heittää muka jotain pseudosyvällistä että naiselle tulee tosi mysteeri olo miehestä. Sitä mukaa ne pöksytkin alkaa naisella lähteä jalasta.
Koska naiselle tärkeämpää on miehen status ja mikä vaikutelma miehestä tulee (vaikuttaako älykkäältä ja oppineelta) kuin se mitä hän oikeasti on ja osaa sekä ajattelee.