....ja itken tunteideni kanssa edelleen. Sinä se et vain tajua kuinka rakastan sinua vieläkin. Et halua perhettäsi näköjään takaisin. En voi muuta kuin lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa. Etsi sitten uusi nainen....mutta unohda meidät kokonaan ja anna minunkin unohtaa!
Synnytin vauvasi hiljattain...
vuorikauris76
10899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin sympatiapeukut
Olen mies ja samaa ikäluokkaa kuin sinäkin. Varmaan surullisin lukemani viesti näillä palstoilla...voimia sinulle!!!
En tiedä kuinka jatkaisin. Tottakai lapset ovat valtava voimavara. mutta. Nämä tunteet tekevät minut hulluksi. Lasten isä tosiaan on "haku päällä". Hän on pohjaton narsisti. Vaikka kuinka yritin olla hyvä ja rakastava, tehdä kaikki kotityöt mitä vaan voi, hoitaa lapset, hoitaa ulkopuoliset työt, olla 24 tuntia käytettävissä...mikään ei riittänyt. Olin huono äiti, tyhmä, ruma, itsekäs jos kieltäydyin seksistä, laiska jos en kyennyt kuumeisena käymään kaupassa, epäluotettava jos moikkasin naapurin miehelle...listaa voisi jatkaa.
Ja edelleen minä idiootti vain rakastan tätä miestä ja rukoilen että hän "järkiintyisi joskus" ja tajuaisi mitä on menettänyt. Perheensä. Lapset ja vaimon. Eikö mikään saa häntä tajuamaan? Eikö tälle tuskalle tosiaan ole loppua? Päivät menevät töiden ja lasten merkeissä ja illasta tunnen kuinka pala kohoaa kurkkuun. Lapset nukkumaan ja aikaa hetki itselle. Silloin se tulee. Ensimmäinen kyynel ja kohta toinen ja kolmaskin. Virta on vuolas ja loputon. Itken kunnes silmät ovat turvoksissa. Itken kunnes helpottaa edes hetkeksi. Sitten kokoan itseni ja painun nukkumaan. Huomenna on uusi aamu. On vedettävä naamio ylle ja jaksettava taas lasten vuoksi iltaan asti. Kunnes sama kyyneltulva lähtee tulemaan. Milloin tämä loppuu?
on jossain vielä hyvä mies, mutta se ei ole tuo lastesi isä.
Tuli haikea olo kun luin sinun viestin , kuka tahansa oletkin muista että sinulle on varmasti tulossa jotain paljon parempaa josta et vielä tiedä mitään. Hän ei ole sinun arvoisesi. Tulet vielä huomaamaan sen!
Nämä teidän viestinne helpottavat vähäsen. ja niin kovin kun itsekin haluan uskoa että jotakin parempaa saattaa olla tulevaisuudessa, niin se on niin pieni oljenkorsi että taipuu vielä kurotukseni voimasta...En tällä hetkellä edes halua uutta miestä, en uutta suhdetta. Erosta kohta reilu puoli vuotta mutta tunteet sen kun ovat ja pysyy vaikka yritän takoa päähäni järkeä ettei tuollaisen miehen kanssa ole yhteistä tulevaisuutta. Ja näkeehän sen kun minun tunteet pysyvät ja hän etsii uutta kohdetta. Aika yksipuolista on. Luulisi sen osoittavan minulle ettei kannata itkeä hänen peräänsä....mutta kun sydän vain toivoo että hän joskus muuttuisi. Toivotonta, eihän narsisti muutu. Ikinä.
Tuntuu niin pahalta kun katsoo näitä lapsia ja heidän onnellisia kirmailujaan...leikkejä....sitä lapsen aitoutta kun he pääsevät äidin syliin ja saa huomiota...Miten heille pystyy selittämään sitten vuosien päästä miksi isi ei pidä yhteyttä heihin? Eikö isi rakastakkaan heitä? Miksi nämä ihanat lapset eivät saa nauttia ehjästä ja onnellisesta perheestä? Kuka päättää ketkä saavat elämässään sen pienen palan onnea?
Et ole sinäkään helpolla elämässäsi päässyt. Mikä sitä miestäsi oiken vaivaa, oikeasti???? Minun olkapäälleni tulee lohduttamaan aina pieni oma enkeli, kun kaikki muut torjuu. Juttele sinäkin, sinullekkin se tulee, itke sille, hän hoivaa kyllä. Terveisin: Kaiken mahdollisimman kärsinyt hyvä ihminen.
suru loppuu, miksi jäädä siihen? Kyllä me kaikki olemme kokonaisia yksinämme, eihän tätä elämää voi elää kenenkään toisen kautta.
Aloittaja kertoo että erosta on kohta puoli vuotta ja että "jotakin parempaa saattaa olla tulevaisuudessa". Uusi suhdeko elämän eheyttäisi? Nyt kuule itseäsi niskasta kiinni, ryhdistäydyt, lopetat tuollaisen itkuruikutuksen, annat lastesi tuoda elämääsi ilon, elä hetken vaikka heidän kautta onnellista elämää, ime sitä rakkautta mitä he antavat. Olet nyt niin rikki etten edes usko että nyt pystyisit "aikuiseen" suhteeseen, keskity vaan tähän hetkeen ja usko että tulevaisuutta on edessä sinullakin. Kohtaa vaan rohkeasti yksinäisyys, ikävä, pettymys (ja pelko tai kenties kateuskin kun mies löytää uuden ja sinulle jää vastuu lapsista), kyllä sinusta voimaa löytyy selvitä niistä.
Sitten vuosien päästä, kun lapset alkavat syvemmin pohtia (eivätkä he siinä iässä enää puhu isistä) isäänsä, osaat kyllä heille kertoa millainen mies hän oli, millaista oli elää hänen kanssaan ja saat heidät ymmärtämään miksi erositte. Ei sitä vielä tarvitse murehtia, vuodet tuovat kyllä lisää äidinviisautta.
Jokin lopullista eroa käsittelevä kirja voisi olla nyt paikallaan yksinäisiin ikävän täyttämiin hetkiin. Ja toisaalta -kuvittelepa omalle kohdalle perääsi läpi vuorokauden itkevä, omaan surkeuteensa lamaantunut mies "en voi elää ilman sinua, ota harteillesi koko minun elämäni onnellisuus ja tulevaisuus"... Miltä tuntuisi?
Eli kun minä en siis ole hakemassa uutta suhdetta. En halua uutta miestä. En ole itse valmis siihen enkä luota että on olemassa kuitenkaan miestä joka ottaisi vastuuta perheestä niin kuten haluaisin.
En ruikuta exäni perään. Puran tällä palstalla tätä omaa pahaa oloani, sillä sattuu niin helvetin paljon. En oleta että mies kantaa minun ruikutustani taakkanaan. En edes ole hänelle tätä asiaa itkenyt niin kuin täällä. Sitä vartenhan tämä palsta on että saa kirjoittaa ja purkaa ajatuksiaan...ja niin minä teen.
Jos ei joku jaksa tai halua lukea tätä niin hyvät hyssykät sentään, ei ole pakkokaan!
Olen aina ollut hyvin avoin ja ihmisten kanssa toimeen tuleva nainen. Minulla on ystäviä jotka kuuntelevat ja auttavat. Mutta on myös niitä hetkiä kun haluan tuoda asioita julki muille kuin tutuille ja ystäville. Haluan lukea muiden menestystarinoita elämästä ja huomata että muutkin pääsevät kipeistä asioista yli. Vertaistukea. Lähimmäisenrakkautta. Uskoa.
voimia sulle.. päivä kerrallaan kyllä ne palaset vielä loksahtelee paikoilleen! :)