Huhhuijaa!
Pakko tulla johonkin jakamaan tämän päiväinen kutkuttava kokemus.
Palaillessani työmatkalta tänään junassa kiinnitin huomiota samassa vaunussa istuvaan naiseen, joka katsoi minua epätavallisen pitkään kävellessäni ohi. Kun vaihdoimme katseita jälleen tullessani takaisinpäin rupesin pitämään häntä enemmänkin silmällä. Todella nätin näköinen ja hyvin itsestään huoltapitävä nainen.
Pian saavuimme jo kuitenkin helsinkiin ja oli aika nousta junasta. Pelkäsin jo kadottaneeni hänet näköpiiristä kun tumpeloin läppärin yms. roinan pois pakkaamisessa. Kuitenkin sitten odotellessani ovien avautumista hän tulikin käytävää pitkin kohti ovea ja katseemme kohtasivat jälleen. Tällä kertaa kumpikin rupesi vaistomaisesti hymyilemään. Siitä sitten alkoikin se sellainen uskomaton fiilis vatsanpohjassa. "Wau, se hymyile minulle." Kauhean kivaa. Ihmisten pitäisi hymyillä enemmän. Meidän välissä oli kuitenkin useampia ihmisiä.
Nousin ensimmäisenä junasta ja aloin hitaasti kävellä kohti asema rakennusta antaen hänen tulla ohitseni. Hän tulikin ohitseni ja ihan flirttailevasti heilautti pitkiä blondeja hiuksiaan katsoessaan minua kohti ja hymyillen jälleen. En vieläkään jotenkin rohjennut avata suutani kun tuntui koko kuvio jotenkin niin uskomattomalta.
Sen sijaan minulle avautui todella kiva näkymä kun hän käveli minun edellä kohti asemaa. Kiva kroppa tosiaan. Hän ehti aseman oville ensin ja avasi sen. Olin kuitenkin vain sen verran perässä, että hän oikeastaan piteli minullekin ovea. Ensimmäisien kerran sain jotain suusta ulos kiittäessäni häntä tästä. Taas hymyiltiin niin vietävästi. Olisi ollut tosi hyvä paikka ryhtyä puhumaan enemmänkin, mutta perhoset alkoi saada vallan vatsassa.
Olin näköjään sattumalta menossa täysin samaan suuntaan kuin hän sillä edetessäni ulos asemalta ja kohti kamppia jouduin tahtomattakin kävelemään hänen vanavedessä. Ärsytti etten ollut ryhtynyt juttelemaan enemmän. Nyt hän varmaan jo luulee, että olen joku friikki joka lähti seuraamaan häntä. Yritin rohkaista mieleni ottaakseni hänen kiinni ja avatakseni keskustelun mutta tilanne ei suosinut. Hän pääsi valoista yli ja luikahti vastapuolella olevaan kosmetiikka-liikkeeseen.
Kirosin tilaisuuteni menneen ohi. Noin kaunis nainen ja noin häkellyttävä silmäpeli ja annoin tilanteen liusua ohi. Hän kääntyi monta kertaa houkuttelesti katsomaan taaksi aina hymyillen. Jäin siihen kadulle sitten hetkeksi kiroamaan itseäni ja miettimään mitä tekisin seuraavaksi, vai tekisinkö mitään.
Päätin, että kun hän tulee ulos liikkeestä menen puhumaan hänelle. Mitä siinä oikeasti olisi hävittävää? Ei mitään. Seisoin ehkä 30 metrin päässä liikkeestä. Kun hän tuli ulos liikkeestä hänen katseensä selvästi etsi minua ja minut löytäessään hän hymähti jälleen kääntyessään vastakkaiseen suuntaan. Nyt keräsin kaiken rohkeuteni. En lähtisi enää seuraamaan, vaan juoksisin hänet kiinni.
Juoksinkin sitten hänet kiinni ja sain avattua suuni. En nyt tiedä kuinka järkeviä asioita onnistuin laukomaan. Jotain siitä miten hänen hymynsä kiinnitti huomion ja että ihmisten pitäisi hymyillä enemmän. Ja, että oli ihan pakko tulla juttelemaan sillä tällaisten tilanteiden antaa liian usein vain mennä ohi. Luin häntä siten, että hänkin oli onnellinen siitä että tulin lopulta juttelemaan. Jutusteltiin siinä pikku hetki kadulla. Valitettavasti minulla oli pikkaisen kiire seuraavaan paikkaan. Kysyin kiinnoistaisiko häntä tavata ja jutella joskus, esim. kahvilla tai lounaalla. Kun sain myönteisen vastauksen olin perhosista pyörällä. Sitten oli pakko tehdä exitti jakamalla yhteystiedot. Valitettavasti hän ei asunut vakituisesti Suomessa (vaikka suomalainen olikin) ja lähtee jo viikon päästä taas pois. En innostuksissani tajunnut pyytää myös hänen yhteystietoja antaessani oman korttini. Hän kuitenkin lupasi laittaa viestiä tulemaan.
Nyt olenkin sitten iltapäivästä lähtien kytistänyt aktiivisesti inboxia ja tekstareita. Perhosia on saanut edelleen laannutella. Jo tällaisenaan tosi mielenkiintoinen kokemus, mutta toivottavasti hän laittaa viestiä. Oli hyvin kiehtova tapaus. Olin myös todella kiitollinen itselleni, että lopulta uskalsin mennä juttelemaan.
En tiedä kuinka paljon nyt ylitulkitsin hänen flirttailua. Mut wautsi, kylläpä on ollut hyvä fiilis tuosta kohtaamisesta lahtien. Oli pakko päästä jakamaan tämä johonkin. Toivottavasti on hyvä foorumi siihen.
Pakko tulla johonkin jakamaan tämän päiväinen kutkuttava kokemus.
Palaillessani työmatkalta tänään junassa kiinnitin huomiota samassa vaunussa istuvaan naiseen, joka katsoi minua epätavallisen pitkään kävellessäni ohi. Kun vaihdoimme katseita jälleen tullessani takaisinpäin rupesin pitämään häntä enemmänkin silmällä. Todella nätin näköinen ja hyvin itsestään huoltapitävä nainen.
Pian saavuimme jo kuitenkin helsinkiin ja oli aika nousta junasta. Pelkäsin jo kadottaneeni hänet näköpiiristä kun tumpeloin läppärin yms. roinan pois pakkaamisessa. Kuitenkin sitten odotellessani ovien avautumista hän tulikin käytävää pitkin kohti ovea ja katseemme kohtasivat jälleen. Tällä kertaa kumpikin rupesi vaistomaisesti hymyilemään. Siitä sitten alkoikin se sellainen uskomaton fiilis vatsanpohjassa. "Wau, se hymyile minulle." Kauhean kivaa. Ihmisten pitäisi hymyillä enemmän. Meidän välissä oli kuitenkin useampia ihmisiä.
Nousin ensimmäisenä junasta ja aloin hitaasti kävellä kohti asema rakennusta antaen hänen tulla ohitseni. Hän tulikin ohitseni ja ihan flirttailevasti heilautti pitkiä blondeja hiuksiaan katsoessaan minua kohti ja hymyillen jälleen. En vieläkään jotenkin rohjennut avata suutani kun tuntui koko kuvio jotenkin niin uskomattomalta.
Sen sijaan minulle avautui todella kiva näkymä kun hän käveli minun edellä kohti asemaa. Kiva kroppa tosiaan. Hän ehti aseman oville ensin ja avasi sen. Olin kuitenkin vain sen verran perässä, että hän oikeastaan piteli minullekin ovea. Ensimmäisien kerran sain jotain suusta ulos kiittäessäni häntä tästä. Taas hymyiltiin niin vietävästi. Olisi ollut tosi hyvä paikka ryhtyä puhumaan enemmänkin, mutta perhoset alkoi saada vallan vatsassa.
Olin näköjään sattumalta menossa täysin samaan suuntaan kuin hän sillä edetessäni ulos asemalta ja kohti kamppia jouduin tahtomattakin kävelemään hänen vanavedessä. Ärsytti etten ollut ryhtynyt juttelemaan enemmän. Nyt hän varmaan jo luulee, että olen joku friikki joka lähti seuraamaan häntä. Yritin rohkaista mieleni ottaakseni hänen kiinni ja avatakseni keskustelun mutta tilanne ei suosinut. Hän pääsi valoista yli ja luikahti vastapuolella olevaan kosmetiikka-liikkeeseen.
Kirosin tilaisuuteni menneen ohi. Noin kaunis nainen ja noin häkellyttävä silmäpeli ja annoin tilanteen liusua ohi. Hän kääntyi monta kertaa houkuttelesti katsomaan taaksi aina hymyillen. Jäin siihen kadulle sitten hetkeksi kiroamaan itseäni ja miettimään mitä tekisin seuraavaksi, vai tekisinkö mitään.
Päätin, että kun hän tulee ulos liikkeestä menen puhumaan hänelle. Mitä siinä oikeasti olisi hävittävää? Ei mitään. Seisoin ehkä 30 metrin päässä liikkeestä. Kun hän tuli ulos liikkeestä hänen katseensä selvästi etsi minua ja minut löytäessään hän hymähti jälleen kääntyessään vastakkaiseen suuntaan. Nyt keräsin kaiken rohkeuteni. En lähtisi enää seuraamaan, vaan juoksisin hänet kiinni.
Juoksinkin sitten hänet kiinni ja sain avattua suuni. En nyt tiedä kuinka järkeviä asioita onnistuin laukomaan. Jotain siitä miten hänen hymynsä kiinnitti huomion ja että ihmisten pitäisi hymyillä enemmän. Ja, että oli ihan pakko tulla juttelemaan sillä tällaisten tilanteiden antaa liian usein vain mennä ohi. Luin häntä siten, että hänkin oli onnellinen siitä että tulin lopulta juttelemaan. Jutusteltiin siinä pikku hetki kadulla. Valitettavasti minulla oli pikkaisen kiire seuraavaan paikkaan. Kysyin kiinnoistaisiko häntä tavata ja jutella joskus, esim. kahvilla tai lounaalla. Kun sain myönteisen vastauksen olin perhosista pyörällä. Sitten oli pakko tehdä exitti jakamalla yhteystiedot. Valitettavasti hän ei asunut vakituisesti Suomessa (vaikka suomalainen olikin) ja lähtee jo viikon päästä taas pois. En innostuksissani tajunnut pyytää myös hänen yhteystietoja antaessani oman korttini. Hän kuitenkin lupasi laittaa viestiä tulemaan.
Nyt olenkin sitten iltapäivästä lähtien kytistänyt aktiivisesti inboxia ja tekstareita. Perhosia on saanut edelleen laannutella. Jo tällaisenaan tosi mielenkiintoinen kokemus, mutta toivottavasti hän laittaa viestiä. Oli hyvin kiehtova tapaus. Olin myös todella kiitollinen itselleni, että lopulta uskalsin mennä juttelemaan.
En tiedä kuinka paljon nyt ylitulkitsin hänen flirttailua. Mut wautsi, kylläpä on ollut hyvä fiilis tuosta kohtaamisesta lahtien. Oli pakko päästä jakamaan tämä johonkin. Toivottavasti on hyvä foorumi siihen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ihan kiinnostava stoori. Yleensä itsellä menee niin, että kun ei toimi ns. luontevassa juttelutilanteessa, niin sitten ei tule toimittua ollenkaan.
Nyt joudut kuitenkin olemaan vähän tulisilla hiilillä, kun et itse pyytänyt yhteystietoja. Naisten yhteydenottoinnokkuus on joskus vähän niin ja näin. Toivottavasti teit niin hyvän vaikutuksen, että hän jaksaa soittaa tai pistää viestiä!
no miten kävi? soittiko hän?
eipä tainnut soittaa.
pääsit sie satulaa,sait sie toosaa?.
Mekin tapasimme aikoinamme junassa,hän 21v nätti kun mikä,itse olin 25. Aikaa oli pari minuuttia(paikku) ja nyt kohta tammikuussa oltu yhdessä 26 vuotta. uskaltaa täytyi avata suunsa mutta hän oli se joka ehdotti tapaamista,pienestä se on joskus kiinni ja kauppamatkalla arkipäivänä. Nyt toinen lapsistamme on aikuinen ja toinen murrosiässä,talot ja mökit hankittu ja itsellä pian eläkeikä koittaa muutaman vuoden päästä.
Parempaa puolisoa en osannut edes toivoa,itsessäni enemmän parantamisen varaa mutta onneksi on minua jaksanut.
mieleenpainuneita kokemuksia, joissa naiset ovat olleet osapuolia. Niin Suomessa kuin Ranskassakin (=Pariisin metrossa). Itse asiassa tuossa maanalaisessa sattui semmoinen juttu, että kohtalo toi viereeni nuoren pariisilaisen naisen, jonka kanssa en kuitenkaan suoranaisesti edes katsekontakteja vaihtanut. Matkustimme siis seisten, istumaan siellä päässee vain harvoin. Seisten - ja läheekäin. Saatoin jopa tuntea hänen rintojensa painautuvan kroppaani vasten.
Kotimaassa olen keskustellut hymyillen naisen kanssa junassa, ja kerran maahanmuuttajataustainen nuori nainen flirttaili mulle. :)
upea kohtaaminen. Toivottavasti pääset tapaamaan häntä uudestaan. Luota vatsanpohjan tunteesesi sillä se on hyvä merkki.
ahaa tämä viesti onkin jo kuukauden vanha. Kerro ihmeessä onko juttu edennyt.
Ihana juttu tosielämästä. Tämä sai itsenikin hyvälle mielelle. Hienoa, että tällaistakin saa lukea vastapainoksi ikäville kirjoituksille. Kiitos!
no mulle käy tolleen sika usein, ekaks nään kuuman misun, sit teen tuttavuutta, hän antaa toivoa, mutta koskaan ei oo kuulunu mitään mistään...
Oon alkanu miettii, et mikä vika mus on, ku ei tunnu kellekkään kelpaavan.
nyt oon kummiski jo kakskytviis vee eikä vieläkään oo ollu koskaan pidempää jutuntynkääkää kenenkään kanssa :( olen epätoivoinen kertokaa MIKÄ MUSSA ON MUKA VIKANA?????
TIIIÄN MONIA RUMEMPI MIEHIÄ JOTKA SAA KAUNIITA NAISIA MUT MULLA EI IKINÄ LYKÄSTÄ!!!!!!
JAELKAA NYT V*TTU NIITÄ ISKU VINKKEJÄ please, JA ps SELLASIA JOILLA SAA NAISET KAADETTUUU!!!! ; )
Vaikea sanoa kun ei tunne sinua, mutta ei se kuule täysin siitä ulkonäöstä ole kiinni niinkuin tunnut ajattelevan, päinvastoin. Kyllä se luonne ratkaisee enemmän. Tytöt tykkää mukavista tyypeistä, älä ole päällekäypä, älä sikaile, yritä ees esittää herrasmiestä.
Ja vaikket heti mitää pitkää seurustelusuhdetta etsiskään, älä loukkaa koskaan ketään. Ainakin pienellä paikkakunnalla maine leviää. Kyllä varmaan löydät naisia yhdeksikin yöksi.
tai ainakin neuvoja mitä sinun EI tulisi tehdä.
-ÄLÄ KIRJOITA CAPSILLA.
-Jotain v*tun isku vinkkejäkö haluat? Herää 2000-luvulle. Naiset ei tykkää kiroilevista ääliöistä jotka kuvittelee että nainen on vain objekti joka KAADETAAN ;)))) sänkyyn.
En ihmettele etteivät naiset ottaneet yhteyttä.
Toisaalta, taisi juuri tarttua trolliin. Noh, olkoon tämä sitten oikeille tapauksille neuvoksi.
kari-kirvesniemi karkoittaa kaikki naiset joilla on itsesuojeluvaistoa, toisekseen tekstistä päätellen jäppisen tarvii avata vain suu, niin naiset kaikkoaa, kuka tollasen jurvelon tahtoo? joku mummo ruumishuoneelta.
Ihana tarina ja ihanan romanttista!! Tuollaista tosiaan tapahtuu ihan liian harvoin... (: Piristi omaakin päivää tuo tarinasi (:
Toivottasti kerrot että miten kävi..
Olipa romanttista. Vaikka ei mitään jatkoa seuraisikaan, pidä tätä kohtaamista sellaisena auringon pilkahduksena ja ole kiitollinen, että olet saanut kokea sen. Toivon kuitenkin, että tapaatte vielä.
Toivottavasti tästä seuraa vain hyvää teille molemmille.....
blööööööööö
Mekin tavattiin junassa. Aikaa oli muutama minuutti ennen miehen pysäkkiä, kun mies tuli junaan katseet kohtasi ja siitä alkoi vilkuilu penkkien välistä. Hetken päästä mies tuli istumaan vastapäätä ja heitti jotain sanoakseen kysymyksen siitä, minkätyylisestä kirjallisuudesta tykkään. Jutusteltiin jotain, ja kun miehen pysäkki kuulutettiin, hän pyysi numeroni. Itse en kerennyt antaa omaani mutta seuraavana päivänä mies tekstasi. Vähän aikaa tutusteltiin ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä, yhteisestä kämpästä on puhuttu :)
miten mies tekstasi jollet ehtinyt antaa numeroasi?
siis tarkotin etten kerennyt pyytää miehen numeroa, kirjotusvirhe paholainen ;D
On kyllä mahtavaa - ja niin totta että ihmisten pitäisi oppia tarttumaan tilaisuuksiin! Itse olen melko ujo varsinkin uusiin ihmisiin tutustuessa, mutta katsekontaktin kun ottaa niin on kiva joskus huomata edes hetken yhteys, vaikkei mitään sitten tapahtuisikaan.. Mutta katseesta se lähtee - tämä iskuvinkki toiminee niin naisiin kuin miehiinkin :)
Hieno homma! Toivottavasti nainen ottaa yhteyttä. Mutta jos hän ei ota, niin älä ota sitä menetyksenä. Ole iloinen kohtaamisesta, hymystä ja siitä että uskalsit lopulta avata suusi. Niin, ja muista pistää hymy kiertämään :)