Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nelisen kuukautta ja suhteemme on vakaalla pohjalla, vaikkemme toistaiseksi asu yhdessä. Rakastan ja arvostan häntä suuresti. Suhteen alkuaikoina, jolloin en ollut häneen vielä kiintynyt, tulin kuitenkin harrastaneeksi seksiä toisen pojan kanssa satunnaisesta mielijohteesta. En laske tapahtunutta itse pettämiseksi (ennemminkin ajanvietteeksi), sillä kyseinen nuori mies ei merkinnyt eikä merkitse edelleenkään minulle mitään. Olen silti vakaasti päättänyt tekemästä vastaavaa koskaan toiste. Haluan olla suhteessani rehellinen ja tästä näkökulmasta kertominen olisi suotavaa; voiko tapauksesta kertoa loukkaamatta häntä (sillä hänellä ei oikeasti ole mitään syytä loukkaantua)?
Pitäisikö kertoa?
nk
8528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Rakastan ja arvostan häntä suuresti"
Kirjoituksesi perusteella näin ei ainakaan ole. Vai että on pettäminen sinulle ajanvietettä? Tuo että makaat toisen kanssa kun jo seurustelette on todellakin pettämistä, merkitsi se sinulle tai ei.
Toivottavasti omatunto kolkuttaa ja kadut oikeasti. Kerro asiasta, mutta älä ihmettele jos ukkosi heivaa sinut, syytä ainakin olisi.
4kk on lyhyt aika tuntea toinen ihminen ja hänen reaktionsa.
Ei kannata aiheuttaa syyttömälle päänvaivaa tunnustamalla jotakin vain siksi että itseä yhä sapettaa.
Hoida ensin se oma syyllisyydentuntosi hengiltä. Käsittele asia pohjia myöden ja anna itsellesi anteeksi se teko joka ei merkinnyt sulle mitään sen enempää. Vasta sitten sä olet vapautunut siitä asiasta, niin että voit puhua siitä varmana ja vakuuttavasti, eli kuulostaa siltä mitä oikeasti myös olet.
Sitten joskus tulevaisuudessa, kun te olette tilanteessa jossa puhutte menneistä ja tulee tarve uskoa toiselle kaikki töppäyksetkin ja elämän kommenrvenkit joissa puoliso ei ole ollut mukana, sitten sä voit sen hänelle kertoa. Tunnet hänet siinä vaiheessa jo niin paljon paremmin ja olet ehkä jo 100 % varma siitä ettei tuollaisen kuuleminen varmasti jää vaivaamaan hänen mieleensä.
Niin me on tehty. Oltu yhdessä kohta 20 vee. Nyt me osataan jo nauraa nuoruuden peloille ja töpeksinnöille ihan erilailla kuin silloin alussa, arkoina ja epävarmoinakin olisimme osanneet. Silloin meidänkin suhteen olisi voinut kaataa vaikka kuinka naurettava juttu. Ihan sama miten olisi yrittänyt toista vakuuttaa silloin, se epävarmuus olisi saattanut voittaa ja koko suhde olisi saanut ehkä isonkin kolhun.
Pitää opppia pitämään asioita sisälläänkin jollei mieli satuttaa rakastaan tietoisesti. Ei kaikkea tarvi eikä saakaan tunnustaa vain siksi, että itsellä on paska fiilis. Täytyy oppia käsittelemään oma syyllisyytensä ensin ennen kuin on tarpeeksi vahva kantamaan vastuun sen syyllisyydentunteen jakamisen seurauksista.
Pitääkö tää nyt sitten ymmärtää niin, että 20 vuoden parisuhteen jälkeen oot sitä mieltä, että vieraissa saa käydä, mutta asiat pitää opetella pitämään sisällään ja kestämään sen aiheuttamat morkkikset ilman, että suhde siitä kaatuu..?
Niinpä, en sitten tiedä mikä on oikein , mikä väärin.
Itse sain tietää, nyt 30 vuoden jälkeen että ensimmäisenä seurusteluvuotena, silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, oli pettänyt minua entisen poikaystävänsä kanssa.
Tuntuu kuin se olisi tapahtunut nyt ja satuttaa aivan valtavasti.
Toisaalta arvostan että hän myönsi teon vaikkakin vasta nyt.
Miten minun pitäisi suhtautua asiaan? Nyt keski-iässä pelkään että kaikista vuosista huolimatta silloin on jotain jäänyt kesken ja jos he mahdollisesti törmäävät, edessä on sama tapahtuma!
Itse olen sitä mieltä että jos suhteessa on salaisuuksia, ei suhde silloin voi olla "syvällistä" vaan siinä sitten elää kaksi ihmistä elää samassa taloudessa ja puhutaan vain niistä asioista joista on varma etteivät ne loukkaa toista.
Ei se ole sen sun vaimosi vika ettet sinä kykene selviytymään yli ajatuksesta, että hän silloin nuorena teki jotain harkitsematonta, siis kymmeniä vuosia sitten! Siitä ajatuksesta yli pääseminen on sun oma ongelmasi. Ihan puhtaasti. Jokaisen pitää kyetä kantamaan vastuu itsestään myös silloin kun elämässä tulee eteen asioita jotka yllättävät ikävästi.
Mä olen täysin samaa mieltä ton _pitkässä liitossa_ kirjottakan kanssa siitä, että aikuisella on jo ihan erilaiset tiedot ja taidot selviytyä pettymyksistäkin kuin nuorilla jotka vasta opettelee sietämään toistensa erilaisuutta ja virheitä jne. Ei keski-iässä eletä enää missään nuoruuden ehdottomuuden maailmassa, jossa kaikki on yhden kortin varassa ja siten tölvästävissä nurin tuosta noin vaan. Silloinhan sitä lyö hanskat tiskiin ihan päättömistäkin asioista vain, koska ei itse kestä käsitellä pettymyksentunnettaan.
Ja on se nyt vähän eri juttu tehdä jotain vain hetken mielijohteesta (kuten ap on tehnyt) kuin esim. suunnitella tapaamisia ja häslätä puolisonsa selän takana tietoisen itsekkäänä.
Vuosia kestänyt onnellinen parisuhde on jo merkki siitä, että jokin on kohdallaan. Sama se mitä nuorena tuli tehtyä. Ne on menneitä ne ja ne pitää pystyä antamaan toiselle anteeksi, muuten ei ole itsekään reilu eikä siten ihan niin luotettava kumppanikaan kuin kuvittelee olevansa.
Minä puolestani ymmärrän kirjoittajaa oikein hyvin. Vastauksessasi kiinnität huomiota pelkkään tapahtumaan, kun sanot että " -- ettet sinä kykene selviytymään yli ajatuksesta, että hän silloin nuorena teki jotain harkitsematonta --". Onhan asiassa muutakin ja nimenomaan se, että vaimo oli salannut asian niin huolellisesti ja niin kauan. Sitä paitsi tapa, jolla kaikki on paljastunut, voi olla vaikuttamassa siihen, miksi siitä on niin vaikea päästä yli. Ilmaukset "sain tietää" ja "vaimo myönsi" viittaavat siihen, ettei kyseessä ole ollut omasta aloitteesta tehty rehellinen ja avoin tunnustus vaan se, että jostain syystä kaikki on ollut pakko kertoa. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että menneiden ei pidä enää antaa pilata nykypäivää.
heti jos poikaystäväsi haluaa tällaisista asioista tietää. Jos et vielä tiedä, haluaako poikaystäväsi, että kerrot tällaisia asioita (nyt ja myöhemminkin), niin KYSY! Kysy yleisellä tasolla, älä kerro vielä omaa juttuasi. Jos onkin niin, että poikaystäväsi ei tahtoisi tietää, niin sitten et kerro. Muuten kerrot.
Täällä jotkut ohjeistavat, että kerro vasta 20 vuoden kuluttua. Bullshit! Vai olisiko sun mielestä ok, jos poikaystäväsi pettäisi sua aina silloin tällöin seuraavat 5 vuotta, mutta sulle kerrottaisiin (poikaystäväsi ja tuttavasi kertoisivat) asiasta vasta 20 vuoden päästä. Ja vaikka olisitkin tuota mieltä, niin poikaystäväsi ei välttämättä sitä ole. Parempi siis selvittää, mitä mieltä hän on.
Jos seksiseikkailusi on poikaystäväsikin mielestä pikkujuttu, niin sitten on. Jos se on hänen mielestään iso juttu, niin sitten on, sille ei mitään voi. Mutta hänen päättää omalta osaltaan omista asioistaan. Aikuisia ei pidä yrittää holhota.
neuvosta sinulle ja kaikille muillekin. Suhteemme ei kuitenkaan ole siinä määrin syvä että olisimme harkinneet yhteenmuuttoa; jos tai kun tähän vaiheeseen päästään aion kertoa - oikeastaan ehdottaisin ensin kahdenkeskistä tuokiota jolloin avattaisiin kaikki salaisuudet molemmin puolin (olen varma että hänelläkin on kerrottavana yhtä ja toista); mikäli siitä selvitään niin hyvä niin - mikäli ei selvitä, olen valmis kantamaan tekoni seuraukset ja hyväksyn sen jos poikaystäväni haluaa minusta erota. Vaikeaa se olisi mutta luulen elämän minua jo tarpeeksi karaistaneen (sen enempää siitä avautumatta) että kestäisin sen.