Mitä mieltä olette, siitä jos perhe mainitsee sähköposteissaan tarvitsevansa iltaisin "alone time together" ?
Siis en toki oleta, että pönöttäisin heidän kanssaan jossain olohuoneessa romanttisen illan merkeissä ja toki haluan kunnioitaa tätä, muta tarkoittaako se että joka ilta PITÄÄ lähteä työajan päättymisen jälkeen johonkin huitsin nevadaan? Vai voinko olla esim. omassa huoneessa? Miten teillä tehdään? Toki haluaisin uudessa maassa mm. mennä salille, lenkille, hankkia uusia kavereita, mennä ehkä kielikurssille, vkoloppulomille, baariin, shoppailemaan, kahvittelemaan jne. mutta en haluaisi todellakaan tuntea oloani ylimääräiseksi talossa. Ja kukaan tuskin jaksaa joka ikinen ilta viilettää jossain..
Kuulostaa ehkä typerältä huolelta, mutta mulle tää on iso asia sen takia, että teininä äidin mielestä oli ihan sama mitä tein, kunhan olin poissa silmistä. Muistan edelleen sen, miltä tuntui harhailla pitkin kaupunkia 30 asteen pakkasella vain siksi ettei ollut kotia mihin voisi hyvällä mielellä mennä. "taasko sä tulit kotiin nyhvöttämään, menisit nyt hyvä ihminen jonnekin kavereidesi kanssa!" oli vakiolause. Kun ei ne kaveritkaan jokaikinen päivä ehdi tapaamaan.
Perheen vanhempien "alone time"
4
855
Vastaukset
- Berlin fan
Kyllä sen pitäisi riittää, että au pair pysyttelee omassa huoneessaan. Viime kesänä (2009) au pairina lapsia vahtiessani saatoin vain yhtäkkiä huomata, että "ahaa, vanhemmat ovat kadonneet makuuhuoneeseen", jolloin tietenkään en paukannut sinne kesken kaiken kyselemään mitään ja koetin pitää lapsetkin tyytyväisinä. ;)
- toivoa alone time
muista että takana on oma"traumasi" kuten itse mainitsetkin. Olen itse kaikille auppareille (3) puhunut samaa asiaa, se on tarkoittanut aikaa kun omat lapset on nukkumassa. Toinen au pair "unohti" sopimuksemme ja lojui olohuoneessa iltayöt meidän kanssa telkkaria katsellen. no se oli ok, hän oli niin sopiva perheeseemme ja edelleen pidämme yhteyttä. Mutta jos ei olisi tuntunut siltä, olisin kyllä muistuttanut. Ja tämä tarkoitti vain tuota aikaa kun lapset ovat nukkumassa, muuten aupparit ovat tervetulleita kaikkeen koko perheen toimintaan.
- al.peräinen
Todellakin ymmärrän sen, ja sähköpostissa juuri nimenomaan kerrottiin että lasten mentyä nukkumaan he toivoisivat viettävänsä laatuaikaa yhdessä jne.
Mutta riittikö se teille että auppis olisi esim. mennyt omaan huoneeseen rauhassa lukemaan, dataamaan, neulomaan yms mitä nyt ikinä harrastaakaan vai toivoitteko että auppari olis lähtenyt johonkin pois kotoa? - heh__
al.peräinen kirjoitti:
Todellakin ymmärrän sen, ja sähköpostissa juuri nimenomaan kerrottiin että lasten mentyä nukkumaan he toivoisivat viettävänsä laatuaikaa yhdessä jne.
Mutta riittikö se teille että auppis olisi esim. mennyt omaan huoneeseen rauhassa lukemaan, dataamaan, neulomaan yms mitä nyt ikinä harrastaakaan vai toivoitteko että auppari olis lähtenyt johonkin pois kotoa?Hän vastasi jo sinulle noihin kysymyksiisi. Jos haluat olla varma mitä juuri tämä sähköpostihenkilö tarkoitti, niin joudut kysymään sitä häneltä itseltään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462219- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471319Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41826
- 14810
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647