Olitko kouluaikoinasi se joka käskytti muita vai se jota käskytettiin? Olitko se jonka hauskoille jutuille aina naurettiin, vai itse se JOLLE naurettiin. Olitko kiusaaja vai kiusattu? Mitä olet tänä päivänä, voittaja vai luuseri? Viime aikoina on tullut tavattua entisiä koulukavereita, sellaisia joita kiusattiin ala- ja yläaste aikoina. Olivat nykyään jotenkin tosi reppanan oloisia, olen kuullut että muutama kiusattu jopa yritti itsemurhaa. Hän on nykyään hoidossa, ja useammalla entisellä kiusatulla masennusta ym esiintynyt. Miten on teidän laita?
Olitko koulussa kiusaaja vai kiusattu?
HYMYSEISKAIHKQU
31390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kiusattu koulussa ja luuseri nykyään.
kiusaaja ja ujo
ala-asteella olin yksinäinen koska olin pulska tyttö.
Ylä-asteella olin hiljainen anorektikko jota kiusattiin.
Ammattikoulussa tapahtui käännekohta ja jostain syystä minusta tuli todella suosittu tyttö.
Nykyään olen itsevarma itsenäinen nainen. Ei miestä mutta siitäkään en jaksa välittää. Minusta on tullut erittäin sosiaalinen ja avoin. Minulla on hyvä työ ja ihan mahtava perhe. Elämäni hymyilee.
kiusattu, mutta nykyään olen YTM ja perheellinen. Ironista vielä, että olen mielisairas.
Ja tää on totta.
ja narurun kohde tietenkin. Gilmartinin tutkimusten mukaan loveshy-miesten rooli kiusaamistilanteessa on ollut seuraava
kiusaaja 0%
kiusattu 40%
sivustaseuraaja 10%
Myös suurin osa meistä asperger-ihmisistä on ollut koulukiusaamisen kohteena erilaisuutemme takia.
ATM olen nykyään, mutta olen kuullut, että yksi entien kiusaajanikin olisi ATM, eikä yksikään kiusaaja ole YTM, vaan korkeintaan KTM
Eiköhän suurin osa ollut niitä sivustaseuraajia, kuten itsekin. Joskus mua yritettiin kiusata, mutta olen aika hyvä vittuilemaan takaisin, suht urheilullinen enkä säästellyt nyrkkiä tai painia, joten ne yritykset loppuivat aika lyhyeen. Tämä on muuten ihan mielenkiintoinen näkökulma: jotkut ovat kiusaamiseen tai toisten määräilemiseen suuntautuneita ja joillekin on vaikeaa sitä vastustaa.
Sivusta seuraaja (nainen). Luokassa oli hyvä henki ja sellainen että pidetään huolta heikommasta. Tietty kaveriporukassa on aina ajoittain ristiriitoja ym. mutta ne selvitettiin aina mahdollisimman pian. Varsinaista kiusaamista en ole kokenut ja varsinaisesti en ole ketään kiusannut.
Työpaikalla ongelmia ja ristiriitoja on ollut lähinnä muiden naisten kanssa. Erityisesti kateellisten, rumien ja ylipainoisten kanssa, jotka ei ymmärrä että minulla on vapaa-ajalla omat kaverit.
Vakituista miestä ei ole löytynyt, mutta hoitoja ym. riittää. Kriiteerit on kovat ja pakkeja annan helposti.
Kohtalaisen menestynyt ja lisää menestystä ja koulutusta haluan. Ja löytää samanlainen terveen miehen.
Sivusta seurattuna:
Kiusatuista yksi on tehnyt itsemurhan (mies, DI-opinnot, kriittisyys kouluaikana muita ja itseään kohtaan, tyttöystävä jätti), yksi on yliopistossa (nainen, paniikkihäiriö jo kouluaikana, vapaa) ja yksi nainen (amis, seurusteluja renttujen kanssa) sekaantui huumeisiin ja joutui henkirikoksen uhriksi. Yksi kiusattu mies (amis?) on perustanut perheen ja hänellä menee ihan hyvin.
Kiusaajat tai oikeastaan kovikset ovat usein sekaantuneet rikoksiin/huumeisiin ja elämä on mennyt raiteiltaan, vankilatuomioita ym.. Tosin niitä ihmisiä jotka vain käänsivät selkänsä voidaan sanoa sivustaseuraajiksi.
Nyt olen korkeasti koulutettu ja hyvässä, jopa kadehdittavassa, vakiduunissa. Maallista mamonaa on omiksi tarpeiksi. Noin muuten yleisesti ottaen vihaan ihmisiä täydestä sydämestä - pelkkiä tautisia tuhoeläimiä koko porukka.
vastaisit itse kysymykseen rehellisesti. Kerro myös ikäsi. Ei masentunut tai naiseton ole luuseri, kyllä se asia katsotaan ihan toisesta näkövinkkelistä. Ilkiö on aina luuseri, hän on menettänyt niin suuren osan inhimillisyyttään.
Olen 25v ja oliin kouluaikoina kiusattu koska menin puolustamaan muita kiusattuja. Vaikka en ollutkaan kiusaajien ykkös silmätikku, jätti kiusaaminen silti pysyviä arpia. Tiet kiusaajien kanssa erkanivat vasta lukioon mentäessä. Lukion alettua varmistin heti etten joutuisi uudestaan kiusatuksi eli yritin kaveerata paljon, mutta en kuitenkaan nuoleskella. Lukion sain käydä ilman kiusaamista ja sain muutamia ihan hyviä kavereita, mutta olen jo pitkään kärsinyt paniikkihäiriöistä ja toisiin ihmisiin on todella vaikea luottaa. Eli olen siis masentunut ja nykyään myös naiseton kun tyttöystävä dumppasi muutama vuosi sitten.
Olen eri mieltä luuseriudesta. Luuseri on sellainen joka ei pärjää elämässään, ja joka on jollain tavalla "hylkiö". Elämässäni en selvästikään pärjää koska en ole vakaa eikä ole hirveästi kavereita, mikä tekee hylkiön. Naisettomuus on myös luuseriuden merkki, paitsi jos se on oma valinta (eli esim. elämäntapasinkku tai homo). Jep, eli luuseri olen. Onneksi en sentään ole vielä niin masentunut että itsemurhaa edes harkitsisin. Mutta etenkin tuota itsemurhaa yrittänyttä kaveria käy kyllä todella sääliksi.
Pakko myöntää että tuli kouluaikoina kiusattua, ja moni noista kiusatuista on tänäpäivänä naisettomia. Sen sijaan muut kouluaikojen kiusaajat joihin on tullut törmättyä ovat saaneet suurin osa vaimon ja perheen. Jos tässä luuserilla tarkotettiin naisettomia ja masentuneita, niin monet entisistä kiusaajista joiden nykykuulumisista tiedän ovat luusereita. Joskus on vähän huono-omatunto siitä että tuli kiusattua sillon kouluaikoina. Itsellä kun on kaikki asiat hyvässä jamassa ja jotkut joutuvat vielä paskan lapsuudenkin jälkeen kärsimään.
Olin hiljainen ja sivustakatsoja. En (uskaltanut) puolustaa kiusattua. Kiusaajat ovat niin kouluaikoina kuin työelämässä olleet vastenmielisiä, huomionkipeitä pissipäitä. Nykyisin olen tylsässä työssä rivityöntekijänä. En ole juurikaan pitänyt yhteyttä koulukavereihin, joten en tiedä mitä kenestäkin on tullut. Ala-asteelta muistan erään kiusaajapojan, joka teininä alkoi sekoitella päätään kaikkilla mahdollisilla aineilla. Hän pyöri rikollisporukoissa ja vankiloissa. Sittemmin hän kuoli huumeisiin.
Ei kai ne ihmiset pelkästään kiusaajiin ja kiusattuihin jakaudu, ainakin mä sanoisin että sivustaseuraajia on enemmän. Paitsi jos nää sivustaseuraajat luetaan mukaan kiusaajiin tai joksikin apureiksi, kuten muistan jokun joskus sanoneen...
Ihmettelen miksi Pekka Auvista kiusattiin, ei varmasti johtunut ulkonäöstä koska oli huomattavasti tavallista suomalaista paremman näköinen ja ne silmät etenkin olivat yhdet mailman seksikkäimmät. Tais luonne olla se joka aiheutti sen, että kiusattiin.
Ei mun mielestä ole mikään Berkham, ihan tavallinen.
poikkeavat mielipiteet, paniikkihäiriöstä kärsivä, muutenkin poikkesi muista esimerkiksi ainakin kantoi laukkua mukanaan koulussa, yksi mikä vielä sai hänen päänsä hajoamaan oli, kun hänen pikkuveljensä oli rankasti kiusattu. Hän oli pienikokoinen, eikä kyennyt pakosti puolustamaankaan niin hyvin itseensä ja lopuksi vielä asia mikä kruunaa kaiken: hän huomasi selkeästi yhteiskunnan rappioituvan monellakin eri tavalla, kuului myöskin siihen pieneen ihmisprosenttiväestöön, joka ajattelee asioita ja käytti myöskin järkeä.
En muista oliko hänkin näistä ampujista se, joka oli muutenkin saanut kokea kaikenlaisia pettymyksiä elämässään. Mitä vielä tulee tuohon kun mitä hän huomasi tästä yhteiskunnasta: on tosi vaarallista siinä vaiheessa kun silmäsi alkavat avautua pikkuhiljaa sen asian suhteen, kun näet mitä tämä maailma on todellisuudessa on ja mihin se yhä enemmän menee, kun näet siis maailman todellisuutena, etkä semmoisena illuusiona kun mimmoisena se meille monille halutaa syöttää, tunnet siinä vaiheessa kuinka alat pikkuhiljaa henkisesti murenee sisältäsi ja sekin vielä kanssa vaikuttaa tosi paljon jos olet ollut kiusattu.
Saari oli se jonka veli oli kuollut ja vanhemmat eronneet.
Ex kiusattu, ja nimenomaan rankasti kiusattu ettei ole kyse mistään tyttöjen jutuista.
Eli kaikin tavoin käskytetty, narussa viety ja hakattu.
Nykyään sitten, en kyllä tiedä. Moni pitää luuserina ja moni taas ei, ne jotka perustelevat miksi en olisi luuseri sanovat että kun olen töissäkäyvä ja "järkevä", raha-asiat pysyy hallinnassa ja asunto on auto.
Mutta ei nämä vielä riitä kertomaan onko luuseri vai ei. Luulen että se luuserius kuitenkin paistaa ajoittaisena liiallisena haavoittuvaisuutena/nössöytenä joka paistaa läpi ja sinä että on kyllä ollut vaikeita masennuskausia.
Olin sivustaseuraaja ja kiusaaja. Hengailin kiusaajaporukan kanssa, ah, niin coolia.
Nyt 23-vuotiaana olen vieläkin samanlainen.
grow up!!!!! ei mulla muuta.
Olin koulukiusattu vuosien ajan. Ujo, heikko, luokan lyhin laiha pikkupoika, joka tarjosi luokan kovikselle helpon kohteen.
Nykyään oon näkökulmasta riippuen voittaja tai häviäjä, mutten missään nimessä luovuttaja :)
Voittaja sikäli, että elämä on pääsääntöisesti ihanaa, kroppa on paremmassa kunnossa kuin koskaan näin kolmekymppisenä, olen alalla josta olen innostunut (ja väitellyt tohtoriksi), talous on kunnossa, maailmaa tulee nähtyä ja housuissakin asuu hitusen keskivertoa suurempi lemmenvaltikka.
Häviäjä ehkä sikäli, että koskaan en oo seurustellut ja poikuuskin on tallella, saatikka että olisi perhe perustettu. Viime aikoina on tosin usko palannut tuollakin rintamalla, kun pakkien saanti on melkein loppunut ja naiset on alkaneet flirttailemaan arkielämässä. Treffailtua on tullut tänä vuonna jo kuutta eri naista, ja yhden kanssa on kemiat kohdanneet niin hyvin, että järjettömästä välimatkasta huolimatta yritetään tutustua paremmin ja tavata taas. Saa nähdä sitten, onnistuuko vai jääkö vain lomaromanssiksi.
Jos kiusaamisen jäljet vielä jossakin näkyvät, niin se, jos näkee tai kuulee lapsia tai pieniä eläimiä kiusattavan, saa välittömästi kiehahtamaan, vaikka muuten oon leppoisa ja rauhallinen mies.
Vaikea sanoa, varmaan sekä että, eli kiusaaja/kiusattu, ja tänä päivänä samassa välimaastossa voittaja/luuseri. Asun samalla paikkakunnalla kuin ylä/ala-aste aikoina, mutta eipä ole mitään hajua mitä kenellekin kuuluu, ja mikä on kenenkin tilanne.
Olin koko yläasteen ajan kiusattu, ja minua kiusasivat sekä pojat että tytöt. Olen siis 30 nainen, joten siitä on melkoisesti aikaa. En ole kuitenkaan unohtanut yhdenkään kiusaajan naamaa, vaikka elämässä onkin mennyt kohtuullisen hyvin koulun jälkeen ja työelämässäkin olen menestynyt. Syy kiusaamiseen oli se että olin ns. hikari eli menestyin hyvin koulussa ja olin luokan paras oppilas. Kaikki eivät kestäneet sitä vaan sain kuulla jatkuvasti vittuilua ja vähättelyä, tavaroitani varasteltiin ja piiloteltiin, kenkäni täytettiin lumisohjolla, puheitani ja eleitäni matkittiin, minua ei kutsuttu bileisiin, vaikka kaikki muut kutsuttiin, jne. Kiusaaminen ja nälviminen oli lähes jokapäiväistä. En ollut kuitenkaan mikään hiljainen hissukka, vaan sanoin kyllä välillä kiusaajilleni aika napakasti vastaan ja se sai heidät raivostumaan entistä enemmän. Kavereita ei koulussa juuri ollut, koska kukaan ei halunnut kaveerata kiusatun ja hikarin kanssa. Muutama sellainen "kaveri" oli, jotka saattoivat yksityisesti kaveerata minun kanssani, mutta julkisesti karttoivat seuraani. Olivat siis silmänpalvojia. Vähitellen katkaisin välini heihin, koska en kokenut heidän olevan oikeita kavereita, koska kaverithan seisovat toisten rinnalla hädän hetkellä. Kun sitten vaihdoin koulua ja menin lukioon, niin tilanne vähitellen parani ja sieltä löytyi jopa uusia ystäviä. Olen jälkeenpäin kuullut, että aika monella ex-kiusaajallani on mennyt huonosti elämässään, on avioeroja, alkoholin väärinkäyttöä, työttömyyttä, jne. Myönnän, että olen hieman vahingoniloinen.
Mä olin se jota kaikki tytöt halus silittää ja paijata, nyt olen v-mäinen nilkki joka vedättää naisia kokoajan. Kiusattu, kiusaaja, ihminen jne.
Adolf Hitler
"Kaikkein alkukantaisimmilla elävillä olennoilla ei itsesäilytysvaisto ulotu omaa
minää ulommaksi. Itsekkyys, niin kuin tätä viettiä nimitämme, menee niillä niin
pitkälle, että se käsittää yksinpä ajankin, niin että juuri kulloinkin kuluva
tuokio vaatii osakseen kaiken huomion eikä tahdo jättää mitään tulevien hetkien
varalle. Eläimet elävät siinä tilassa ainoastaan itselleen, etsivät ruokaa
ainoastaan kun on nälkä ja tappelevat ainoastaan oman henkensä puolesta. Mutta
niin kauan kuin itsesäilytysvaisto ilmaiseiksen tällä tavalla, puuttuu tykkänään
kaikkea perustaa yhteisön perustamiselta, vaikkapa olisi kysymyksessä ainoastaan
sen kaikkein alkeellisin muoto, perhe. Jo koiraan ja naaraan keskeinen yli
puhtaan parittumistoimituksen ulottuva yhteys vaatii itsesäilytysvaiston
laajentumista, koska huoli ja taistelu oman minän puolesta kohdistuu myöskin
toiseen osapuoleen; koiras hakee usein myöskin naaraalle ruokaa, mutta
useimmissa tapauksissa molemmatkin etsivät ravintoa poikasilleen. Melkein aina
on toinen valmis puolustamaan toista, niin että tässä on havaittavissa
ensimmäiset, joskin äärettömän yksinkertaiset uhrimielen muodot. Samassa määrin
kuin tuo mieli laajenee yli perheen ahtaiden puitteiden rajojen, samassa määrin
syntyy mahdollisuuksia suurenpien yhtymien ja lopulta vihdoin todellisten
valtioiden muodostumiselle.
Maapallon kaikkein alhaisimmilla ihmisillä(mongolit) on tätä
ominaisuutta ainoastaan erittäin vähäisessä määrässä, niin ettei se useinkaan
ulotu yli perheen muodostumisen rajojen. Kuta suurempi sitten on puhtaasti
omakohtaisten etujen ja pyyteiden syrjäyttämisvalmius, sitä enemmän lisääntyy
myöskin laajojen yhteisöjen perustamiskyky.
Tämä uhrimieli, omakohtaisen työn ja, jos niin tarvitaan, oman hengenkin
uhraaminen toisten puolesta, on kaikkein voimakkaimmin kehittynyt arjalaisilla.
Arjalaisissa eivät ole suurinta heidän henkiset ominaisuutensa sinänsä, vaan
se, miten suurta alttiutta he osoittavat asettamaan kaikki kykynsä yhteisön
palvelukseen. Itsesäilytysvaisto on heidän keskuudessaan saavuttanut jaloimman
muotonsa, koska he mielellään alistavat oman minänsä yhteisön elämän alaiseksi
ja, milloin hetki niin vaatii, antavat sen myöskin uhriksi. Arjalaisten
kulttuuria muodostavien ja rakentavien kykyjen syynä ja aiheena eivät ole heidän
älylliset lahjansa." - Adolf Hitler
http://radioislam.org/historia/hitler/mkampf/fin/mk11.htm
http://www.youtube.com/watch?v=TTONZfhgEAI
En kumpaakaan. Olin yksinäinen. Näkymätön. Hulluna pitivät. Pelkäsivät.
Kiusattu olin. Ujo, arka, en sanavalmis. Mutta tiesin kuitenkin aina että osaan sentään jotain, enkä ole mikään idiootti. Nykyään ihan jees ammatissa, maailmaakin pääsee näkemään. Moni entinen kiusaaja on hanttihommissa, joillakin alkoholiongelmia, linnatuomioita yms. Kovin sanavalmis en ole aikuisenakaan, mutta olen hyväksynyt sen enkä pahemmin stressaa siitä.
No minä taas en ole edes lahjakas oikeastaan missään. Kiusaajani tulevat taloudellisestikin varmasti paremmin toimeen kuin minä.
Olin koulukiusattu. Luuseriksi sitä tuntee itsensä vähän väliä kun on liian kriittinen itseään kohtaan.
Suht. hyvä työpaikka kuitenkin löytyy, palkka jossain mediaanini tuntumassa, olen naimisissa ja asun omistusasunnossa.
Yläasteestakin on kulunut jo yli kymmenen vuotta, mutta tuntuu että nuo pahimmat sosiaalisten tilanteiden pelot ovat alkaneet hellittämään vasta viimeaikoina. Se on auttanut paljon että työelämässä on joutunut olemaan esillä ja tutustumaan ihmisiin aiempaa enemmän.
joten kyllä minua kiusattiin. Sehän on selvä asia, jos aikoo vetää omaa linjaansa, niin turpiinhan siinä tulee. :)
Omalla tavallani olen voittaja, koska olen selviytynyt. Menestyä haluaisin enemmän ja vielä on näyttämisenhalua:) En ole koskaan periksi antanut enkä anna. Vedän nykyäänkin omaa linjaa, että jos joku alkaa vittuilemaan, niin sen jälkeen tietää kenen kanssa on tekemisissä.
On minulla ollut aina oma taiteilijapiiri, johon olen kuulunut. En taviksia edes kaipaakaan, vaikka pakkohan niiden kanssa on olla töissä tekemisissä. Voi tylsimykset, joilla ei ole huumorintajua eikä kuvataiteellista/musikaalista lahjakkuutta..
Kyllä se on vahvuutta tuonut. Ja reppanoiden puolella olen aina ollut ja jos näen, että jotakuta kiusataan, niin sen jälkeen täältä pesee. En katsele yhtään kiusaamista.
En minkään massiivisen kiusaamisen uhri (mikä ei tarkoita sitä etteikö esim. seiskalla olisi tullut selkään parilta vanhemmalta pojalta koska olin seiskalla ja minulla oli värjätty tukka) mutten mikään kiusaajakaan (vaikka joskus olenkin sanonut varmasti pahasti ja kerran tappelin välkällä ala-asteella niin että minä aloitin ja myös voitin). Aika tavis, siis.
Nykyään työ- ja ihmissuhde-elämässä menee sillä tapaa kun minun mielestäni tämän ikäisellä pitääkin mennä. Hyvä koulutus, kiva ja kohtuullisen hyvin palkattu duuni, muutama hyvä ystävä, enemmän kavereita joita näkee silloin tällöin, peilistä ei katso takaisin hirviö, kaikki ihan ok. Tottakai asiat voisivat olla paremmin mutta myös huonommin.
Omasta koulusta sekä pahiten kiusatuilla että pahiten kiusanneilla menee huonosti. Ei meidän koulun liimaa imppaavista koviksista ole ainakaan mitään toimitusjohtajia tullut enkä kyllä usko että minkään muunkaan koulun.