Suomen tulivuoret?

Rami Bar-Amin

Anteeksi, jos aihe on wanha ja kulunut, mutta haluaisin kuulla kootut selitykset sille, miten kreationistit selittävät sen, että Suomen kallioperässä on selviä merkkejä tulivuorista kahden MILJARDIN vuoden takaa. Jos mantereet siirtyivät nykyisille paikoilleen vasta legendan Nooan aikana, YEC ei voi pitää paikkaansa ellei jumala tehnyt taikojaan fysiikan lakien kanssa (mikä on selitysvoimaltaan olematon todistus). Jos mantereet siirtyivät aiemmin, meidän pitäisi nähdä Nooan tulvan merkkejä nykyluonnossa, mutta me emme näe. Lisäksi mistään subduktio tai divergenttivyöhykkeistä emme huomaa että työntymis-/erkaantumisnopeus olisi muuttunut mitattavana aikana millään tavalla.

http://www.tiede.fi/artikkeli/1064/elamme_tulivuoren_juurissa

Sami? In You we trust!

15

424

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi tieteenhaara,

      joka pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi, jos kreationistien jutuissa olisi vähänkään tolkkua.

    • 34

      Taitaa jäädä selvittämättä millaisin ajoitusmenetelmin kreationistit toimivat. Moiset menetelmät olisi syytä tuoda tiedeyhteisön eteen ja antaa tutkittaviksi.

      Vai riittäneekö heille ajoitusmenetelmäksi se että joku on joskus jossain kai tullut sanoneeksi että maailman ikä on 6000 vuotta?

      Siinäkin tapauksessa olisi hauska tietää miten he osoittavat radiohiili- ynnä muut ajoitusmenetelmät paikkansapitämättömiksi - tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla... Heillähän kuuluu todisteita ja menetelmiä olevan, mutta edes jb ei ole osannut kertoa niistä mitään kelvollista.

      • Apo-Calypso

        Kretujen selitys: Jumala on vain asettanut nuo virheelliset todisteen uskon vahvistamiseksi.
        He uskovat (tässä järjestyksessä):
        1. 1500-1600 -luvulla eläneeseen hurahtaneeseen piispa Ussheriin
        2. Valehtelevaan jumalaan
        3. Pronssikautisten paimentolaisten nuotiosatuihin


      • Bettina Ranskalainen

        -----Taitaa jäädä selvittämättä millaisin ajoitusmenetelmin kreationistit toimivat------

        Taitaa jäädä selvittämättä ne evokkienkin menetelmät. Kuten sekin mysteeri, että miten Indonesiassa nykyihmiset tietävät ja puhuvat Floresin ihmisistä vaikka ne ovat kuolleet sukupuuttoon jo "yli 10 000" v sitten ? Aika pitkä muisti vai olisiko jokin muu selitys mahdollinen, kuten ajanmäärityksen sotkut?


      • ,.,.
        Bettina Ranskalainen kirjoitti:

        -----Taitaa jäädä selvittämättä millaisin ajoitusmenetelmin kreationistit toimivat------

        Taitaa jäädä selvittämättä ne evokkienkin menetelmät. Kuten sekin mysteeri, että miten Indonesiassa nykyihmiset tietävät ja puhuvat Floresin ihmisistä vaikka ne ovat kuolleet sukupuuttoon jo "yli 10 000" v sitten ? Aika pitkä muisti vai olisiko jokin muu selitys mahdollinen, kuten ajanmäärityksen sotkut?

        Ne löytyy kyllä googlaamalla, vai etkö osaa.
        Floresinihmisen ei väitetä kuolleen sukupuuttoon yli 10000 v. sitten. Löydettyjen fossiilien ikähaarukka on n. 12000-90000 v. wikin mukaan. Fossiloitumisen ollessa hyvin harvinainen tapahtyma mikään ei estä, etteikö niitä olisi elänyt myöhemminkin. Lainaus wikistä:

        "Alueen kansat tuntevat tarinoita saarilla asuneista kääpiöistä. Jotkut tutkijat spekuloivat floresinihmisen eläneen vielä joitakin satoja vuosia sitten. Myös Sumatralla tunnettu tarunomainen Pendek-mies saattaa liittyä Floresin ihmisiin."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Florensinihminen

        Ks. myös linkki: Pendek mies


    • Bettina Ranskalainen

      ----meidän pitäisi nähdä Nooan tulvan merkkejä nykyluonnossa, mutta me emme näe.------

      Katso Salpausselkiä, veden edellään työntämiä harjanteita. Ja itäisen Euroopan lössimaat, veden kasaamaa kaikki tyynni.

      • Rami B-A

        Niin tosiaan, onhan se jääkin vettä. Millaisia merkkejä tulvasta "on the rocks" löytyy lähempänä päiväntasaajaa? Nuoren Maan kreationisteille vielä sellainen ihmettely, että kuinka mahtava onkaan ollut se eroosiovauhti, jolla Suomen tulivuoret on saatu muutamassa tuhannessa vuodessa tasaiseksi, niin että vain juuret enää näkyy, jos Maa on 10000 vuotias. Ihan päätä huimaa.


      • puupeukalo
        Rami B-A kirjoitti:

        Niin tosiaan, onhan se jääkin vettä. Millaisia merkkejä tulvasta "on the rocks" löytyy lähempänä päiväntasaajaa? Nuoren Maan kreationisteille vielä sellainen ihmettely, että kuinka mahtava onkaan ollut se eroosiovauhti, jolla Suomen tulivuoret on saatu muutamassa tuhannessa vuodessa tasaiseksi, niin että vain juuret enää näkyy, jos Maa on 10000 vuotias. Ihan päätä huimaa.

        sattui joutumaan Jumalan peukalon alle.


      • Kaxviis

        Katsomalla salpausselkiä voimme helposti päätellä syvyyden lähteiden sijainnin. Sieltä on varmaan purkautunut raskasta vettä siirtolohkareiden kuljettamista varten? Eikös syvyyden lähteiden pitänyt romahtaa valtamerten pohjiksi? Sijainti heittää pikkasen. Maan nouseminen pohjanmaalla lienne myös vedenpaisumuksen jälkiä?


      • Kaxviis kirjoitti:

        Katsomalla salpausselkiä voimme helposti päätellä syvyyden lähteiden sijainnin. Sieltä on varmaan purkautunut raskasta vettä siirtolohkareiden kuljettamista varten? Eikös syvyyden lähteiden pitänyt romahtaa valtamerten pohjiksi? Sijainti heittää pikkasen. Maan nouseminen pohjanmaalla lienne myös vedenpaisumuksen jälkiä?

        samainen paisunta huuhtonut suomesta kaik fosiilit pois'?


      • Apo-Calypso

        Älä puhu paskaa. Salpausselillä ei ole mitään tekemistä teidän Talebanien tulvan kanssa. eikä vedet "työnnä" edellään "harjanteita". Olet aivoton hihhulitollo.


      • Palava todistaja
        ravenlored kirjoitti:

        samainen paisunta huuhtonut suomesta kaik fosiilit pois'?

        Halleluja, nyt on vedenpaisumus todistettu. Tämä syvyyden lähteiden läheisyys tietenkin myös kulutti Suomen tulivuoret mataliksi nysiksi (Hetkinen...olikos maanjäristyksiä ja tulivuoria ENNEN vedenpaisumusta? Äkkiä raamattua tutkimaan, sieltähän löytyy selitys ihan kaikkeen...)


    • Aivan selvästi

      Saatanan juonia

      • ,.,.

      • O'ou
        ,.,. kirjoitti:

        http://areena.yle.fi/video/1241185

        ;D :D

        Ainakin nuoren maan kreationistien lienee käytettävä teollisesti valmistettuja kiviä, että usko säilyy...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      387
      945
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      215
      756
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      670
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe