Tilanne on siis tämä: Noin kuukausi sitten mieheni sanoi riidan yhteydessä jättävänsä minut. Sovimme kuitenkin, että katsomme muutaman viikon, kuinka suhteemme lähtee korjaantumaan. Nyt tilanne on se, että mies on ollut kaikki neljä viikonloppua melkein kaksi lomaviikkoa kotipaikallaan (lue äitinsä luona). Yhtenä perjantaina vain ilmoitti viestillä lähtevänsä reissuun, ei kertonut myöhemminkään kysyessäni missä oli ollut. Välillä saattaa sitten kysyä, lähdetäänkö yhdessä katsomaan omistusasuntoa jne. Ja sitten taas seuraavassa lauseessa sanoo olevansa kotona vain siitä syystä, että on maksanut seuraavan kuukauden vuokran ja kuulemma lähtee kuun loppuun mennessä, sitten taas saattaa olla lähdössä yhdessä lenkille jne. Mies on jo kerran salassa vuokrannut itselleen asunnon ja silloin ilmoitti minulle tekstiviestillä, että olenpahan muuttanut, oli siis tyhjentänyt tavaransa yhteisestä asunnosta. Palasi kuitenkin sitten takaisin, kun hölmönä otin.
En todellakaan ymmärrä,missä mennään! Raskasta tämä on ainakin henkisesti, kun itse haluaisin yrittää korjata asiat ja keskustella niistä. Seksiä ei kuulemma voi kanssani harrastaa, etten vahingossa tule raskaaksi, yhteistä omistusasuntoa taas ei voi ostaa, kun sitten on kuulemma lopullisesti nalkissa. Ei voi kuulemma luottaa minuun, koska tappelemme niin paljon (n.kerran parissa viikossa). Harkitsin jo pakkaavani miehen tavarat sillä aikaa, kun hän taas on äitinsä hoteissa, mutten sitä kuitenkaan tehnyt. Nyt harkitsen antavani samalla mitalla takaisin ja vuokraavani salassa asunnon ja häipyväni vähin äänin. Siinäpähän tuntee, miltä tuntuu tulla tyhjään kotiin.
En todellakaan ymmärrä,missä mennään! Raskasta tämä on ainakin henkisesti, kun itse haluaisin yrittää korjata asiat ja keskustella niistä. Seksiä ei kuulemma voi kanssani harrastaa, etten vahingossa tule raskaaksi, yhteistä omistusasuntoa taas ei voi ostaa, kun sitten on kuulemma lopullisesti nalkissa. Ei voi kuulemma luottaa minuun, koska tappelemme niin paljon (n.kerran parissa viikossa). Harkitsin jo pakkaavani miehen tavarat sillä aikaa, kun hän taas on äitinsä hoteissa, mutten sitä kuitenkaan tehnyt. Nyt harkitsen antavani samalla mitalla takaisin ja vuokraavani salassa asunnon ja häipyväni vähin äänin. Siinäpähän tuntee, miltä tuntuu tulla tyhjään kotiin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Henkistä simputusta tuo on, puolin ja toisin. Niin itsen kuin toisenkin suhteen.
Täytyy vielä sanoa, että jos mun puolisoni käyttäytyisi noin ristiriitaisesti, en minä kyllä antaisi sen lähteä livohkaan jonnekin äitinsä luo ennen kuin vähän juteltais enste. Niin aikuinen minä olisin.
Mutta kukin tyylillää.
En minäkään antaisi lähteä livohkaan, mutta kun toinen vaan ottaa ja lähtee.
no eipä tuosta keskenkasvuisesta touhusta mitään tule...häivy ja unohda toi luuseriäijä...oma asunto ja vapaus ja jossakin vaiheessa et ole enää yksin...
rupean kallistumaan kyllä siihen suuntaan. Siis häipymiseen. Oudointa tässä on, että tällä "miehellä" on ikää jo lähes 40 vuotta, eikä tunnu olevan oppinut elämässä yhtään epäitsekkyyttä tai minkäänlaista sinnikkyyttä! Heti on valmis luovuttamaan, kun jotain pientä sanaharkkaa tulee. Äidin helmoihin vaan, siellä on helppo olla, kun äiti laittaa ruoat ja pesee pyykit. Hyvä ettei pyyhi persettäkin!
No etköhän sen jo selkeästi sanonutkin tässä viestissä. "Heti on valmis luovuttamaan, kun jotain pientä sanaharkkaa tulee.". Mitä tuon pitäisi sinulle kertoa? Sen että Hän Ei Rakasta Sinua! Aika yksinkertaista.
Kerrot tässä ja aiemmissa viesteissäsi miehesi monimutkaisesta käytöksestä ja sitä miten silti jaksat roikkua tilanteessa mukana jne, mutta eikös se pääasia kuitenkin parisuhteessa ole se rakkaus? Tai ainakin pitäisi olla. Jos rakkautta ei hänen puoleltaan ole sinua kohtaan niin mitä järkeä on suhdetta jatkaa?
Huomasin muuten että et ITSEKÄÄN käytä sanaa rakkaus ainuttakaan kertaa viesteissäsi. Hmm? Miksiköhän? Kannattaisi miettiä sinunkin mitä tunnet ja lähteä siltä pohjalta purkamaan tätä auki eikä siltä pohjalta mitä miehesi tekee tai ei tee. Eli jos et itsekään rakasta häntä niin sitä suuremmalla syyllä voi kysyä että missä järki!
Rakastan kyllä häntä enemmän kuin ketään koskaan. Viimeksi eilen hän sanoi myös rakastavansa minua. Jotenkin vaan tuntuu, että kun ihminen on saanut päähänsä nähdä toinen vain "huonona", niin vaikea sitä on muuksi muuttaa (tarkoitan tällä nyt mieheni kuvaa minusta). Kehotin häntä kyllä eilen muuttamaan pois, koska pääni ei kohta enää tätä tilannetta kestä, mutta nyt hän ei kuulemma haluakaan muuttaa. Olen ajatellut antaa tilanteen nyt olla, koska ketään ei voi pakottaa haluamaan. Katson, mihin suuntaan asiat lähtevät kehittymään. Toivottavasti parempaan.
"mutta nyt hän ei kuulemma haluakaan muuttaa. Olen ajatellut antaa tilanteen nyt olla, koska ketään ei voi pakottaa haluamaan."
Voi jösses, kai sinä nyt sentään osaat ihan omasta puolestasi päättää haluatko olla tuossa suhteessa vai et? Vai annatko miehen päättää sen puolestasi? Jos haluat erota niin sitten sinun täytyy erota, ei sillä ole siinä merkitystä missä se mies haluaa asua!
Arvelinkin että vaikka et sitä ääneen sanonut niin rakkaus siellä taustalla taas oli saamassa sinut pysymään kestämättömässä tilanteessa vaikka eteenpäin pitäisi jo siirtyä...
Mutta edelleenkin liikaa yrität juonia nyt saadaksesi hänet pitämään sinusta. Se että vain annat tilanteen olla ei muuta sitä miksikään että hän ei rakasta sinua. Jos rakastaisi niin ei olisi "muuttamassa pois" jatkuvasti. Muutenkin luulen tuon "poismuuttamisen" olevan vain hänen manipulointikeinonsa saada sinut pysymään tilanteessa kiinni. Ja vaikka se ei tosiaan olisikaan mikään manipulointikeino vaan todellista niin sitä suuremmalla syyllä turha kannattaisi heivata se mies.
Sinulla tuntuu olevan jonkinlainen pakkomielle muutta miehen "kuvaa sinusta". Vaikka hän muuttaisikin tuota kuvaansa niin ei se silti tarkoita että hän alkaisi rakastamaan sinua. Rakkautta ei voi luoda vaan jos hän ei rakasta niin sitten hän ei rakasta. En tiedä ikääsi, mutta arvelen että sen verran vanha olet että tuo olisi sinulle jo selvinnyt.
Ja sillä ei ole väliä että hän ei halua muuttaa. Ei sinun tarvitse muuttaa hänen mielipidettään tuosta asiasta. Jos ei muuta suosiolla niin sitten poliisien suosiollisella avustuksella.
Olet varmasti oikeassa. Hän ei minua rakasta. Olen miettinyt paljon sitä, pystyykö toista kohtelemaan näin jos rakastaa ja tottahan se on, että ei pysty. Yritän nyt vaan totuttautua ajatukseen lopullisesta erosta. Olen pistänyt tämän suhteen takia todella paljon peliin, joten siksi luovuttaminen sattuu todella.
Kyllähän tuo avoliitossa eläminenkin avioliiton sijasta sopii kuvaan. Helppoa sen olla pitää...