Vakava ahdistus ja lamauttavat somaattiset oireet

Tuo kuulostaa ainakin minun mielestäni selkeästi paniikkihäiriöltä. Pelko on kierre ja lopulta paniikkihäiriöstä kärsivä pelkää pelkoa itseään. Jatkuva oman ruumiin tarkkailu sulkee pois ulkomaailman ja saa olon tuntumaan epätodelliselta. Ahdistus kasvaa kunnes lopulta tulee täydellinen romahdus.

Oletkohan osannut lääkärille selkeästi kuvailla nuo kaikki oireet? Ihmettelen miksi ei sinulle ole jo aloitettu asiallista lääkitystä. Rauhoittavat eivät poista itse ongelmaa vaan auttavat korkeintaan hetkellisesti.

Itselläni on paniikkihäiriö diagnosoitu 8 vuotta sitten ja lääkitys on välttämätön. Pari kertaa olen yrittänyt lopettaa mutta ongelma palaa aina. Kun lääkitys on kunnosssa voin elää lähes normaalia elämää. Itseltäni löytyvät kaikki tyypilliset fyysiset oireet kuten epänormaalin nopea tai voimakas sydämensyke, omituinen kihelmöinti, hengenahdistus, pyörrytys, raajojen kylmyys, pistely ja puutuminen, yleinen heikotus ja pahoinvointi. Itkuisuus, jähmettyminen ja tietty painostava tunne "möykky vatsassa" ovat tuttuja tuntemuksia. Vuosia sitten oli myös sairauden ja kuolemanpelkoa jotka kyllä ovat menneet ohi kun oman tilansa tiedostaa. Tosin paniikkihäiriö osaa yllättää ja jopa "naamioitua". Vielä pari viikkoa sitten minäkin luulin taas vaihteeksi tekeväni kuolemaa. Lääkitys aloitettiin uudestaan ja jo nyt voin paljon paremmin.

Rohkeutta. Paniikkihäiriön kanssa voi elää. Itselläni lääkitys toimii hyvin. Myös terapia on hyvä keino purkaa pelkoa ja ahdistusta. Tärkeää on että voi puhua eikä käperry itseensä. Siitä selviää. Oikeasti :)

Täytin juuri 19.vuotta, minun "paniikkihäiriöni" (en ole vieläkään varma onko se sitä oikeasti, vai jotain sairautta, skitsofreniaa ym.) alkoi 17-vuotiaana, kun olin nukkumassa. En saanut unta, ja kelailin päässäni kaikkea todella,todella syvällistä. (Olen aina ollut herkkä mieleltäni, joten tämä ei ollut välttis hyvä minulle..)
Sitten yhtäkkiä minulla "napsahti päässä". Olin varma, että nyt tuli loppu ja kuolen.
Mutta siitä alkoivat elämäni kauheimmat vuodet.

Tämä "tauti" on aiheuttanut minulle sen, että olen muuttunut ihmisenä huomattavasti, olen ihan liian herkkä nykyään, pelkään ihan kaikkea, pommi-iskuista omaan sekoamiseen. En pysty katsomaan mitään hiemankaan pelottavaa ohjelmaa, tai lukea edes vähääkään ahdistavaa kirjaa, koska ahdistun itse siitä niin syvästi.
Tarkkailen kehoani jatkuvasti, eniten pulssia ja juuri käsiä. Pulssia sen takia, että lyökö sydämeni normaalisti ja käsiäni siksi, että kiertääkö veri kunnolla, onko kädet sinertävät ym.

Pahinta, ehdottomasti pahinta tässä on epätodellisuuden tunne. Unetkin tuntuvat todellisimmilta kuin tämä. En pysty "luottamaan" elämään, pelkään koko ajan, että jotain tapahtuu.
Olen saanut niin hirveitä ahdistuskohtauksia, että minulla on nykyään Xanorit. Mutta, enhän minä uskalla niitäkään syödä, sillä jään heti koukkuun, tai kuolen niihin, ovathan ne kolmiolääkkeitä.
En uskalla katsoa itseäni peiliin, sillä se on jotenkin pelottavaa. En "tiedosta" itseäni, ja minulla on voimakas tunne siitä, että en ikään kuin ole tässä hetkessä. Huoh.. En yllättyisi jos heräisin nyt koomasta jossain oikeassa elämässä. Ja tämä on kauheaa, koska minulla on oikeasti asiat tosi hyvin. Minulla olisi kaikki syyt olla onnellinen, mutta koko nuoruuteni taitaa mennä pelkäämiseen.
Harmittaa myös sekin, että en tämän takia pysty enää esiintymään (mitä olen rakastanut yli kaiken), sillä
pakko myöntää, pelko on vienyt voiton.
Esiinnyin vähän aikaa sitten eräässä tv-ohjelmassa, olisin aiemmin nauttinut tilanteesta todella paljon, mutta tämän vamman takia koko kokemus meni pilalle. Olin vain ahdistuneena ja pelon vallassa koko jutun ajan. Sain kohtauksen kesken esityksenkin, mikä on hirveintä mitä voi olla.

Olen tosiaan nuori, mutta en voi todellakaan juhlia kavereiden kanssa, sillä pelkään niin paljon krapulaa, sillä silloin minulla on kahta kauheammat ahdistukset, ja olen varma, että kuolen johonkin viinakramppiin, sydämentykytyksiin ym.

Jokaikinen ilta on kauhea, sillä pelkään nukkumaanmenoa.. En voi käydä öisin suihkussa, pestä rauhassa hampaita, valvoa pidempään kuin muut perheenjäsenet...Sillä joudun paniikkiin.
Ennen rakastin rauhassa/yksin oloa ja nukkumista.......


Mietin ja tarkkailen koko ajan tekemisiäni. Nytkin mietin, onko tämä viisasta kirjottaa tuntemuksistani, jos nyt ahdistun tästäkin, ja onko järkevää olla koneella näin paljon, koska saan jonkun silmänpainetaudin tai saan kohtauksen, kun istumisesta tulee alilämpöä, jolloin alkaa pyörryttää ja epätodellisuuden tunne pahenee.

Ai niin, tärkein ahdistuksenaihe meinasi unohtua, nimittäin ajankulu.
Tunnit vierivät niin nopeasti, päivät vilisevät silmissä, ja vuodet kuluvat hetkissä.
Se on todella ahdistavaa. En haluaisi enää vanheta, en haluaisi kohta huomata olevani 30-vuotias, koska
muistan kuinka vastahan täytin "10v".... Lapsena asiat olivat niin hyvin, haluaisin vieläkin olla lapsi...:/
Mutta. Toisaalta olen iloinen ja kiitollinen, että olen saanut elää tähänkin asti muuten hienon elämän, ja varsinkin lapsuuden. Ja olen tosi kiitollinen jos olen joskus 30.vuotta ja minulla on oma perhe ja hyvä työ ym. Olen myös siitä todella kiitollinen, että minulla ei kuitenkaan ole mitään kuolemanvakavaa tautia.
Mutta... Uskon, että ajan kanssa pääsen tästä ahdistuksesta. Nimittäin tätä on meidän suvussa, ja äidilläni alkoi samantyyppiset jutut juuri myös 17-vuotiaana. Ja silloin oli vielä rankempaa, koska ei oltu keksitty edes mitään "paniikkihäiriötä", eikä ollut mitään keskustelupalstoja, niinkuin tämä. Ja äitini selvisi, joten kyllä minäkin.

Tuntuu niin itsekkäältä, koska elämä pyörii nyt niin itsensä ympärillä. Ajattelen käytännössä koko ajan Itseäni...jos jollain lähipiirissä on jokin tauti, ensimmäinen ajatukseni on "kohta se on minulla". Jos luen jonkun samanikäisen tytön kuolemasta/vakavasta taudista, sehän on kohta myös minulla.
Ja tämä on ihan hirveä ajattelutapa. Pitäisi tehdä enemmän töitä, jotta olisi vain niin stressaantunut/väsynyt, ettei edes kerkeä ajattelemaan näin paljon itseään.. Mutta eiköhän tässä ole tarpeeksi kirjoitusta:D Koko tarinan kirjottamisessa menisi niin paljon aikaa, että jätetään nyt tähän. Toivottavasti tästä tekstistä saa jotain selkoa.

Olen käynyt lääkärissä, ja todennäköisesti panikki/ahdistuneisuushäiriötä olisi minullakin, syyskuusta lähtien olen ollut erittäin ahdistunut. Epätodellisuuden tunne on kaikkein pelottavin. Mikään ei oikein tunnu miltään. Masennustakin pukkaa näillä näkmin pian päälle. Poissulkumielessä vielä eeg ja magneettikuvaukset minusta otettu, sillä olen pyötynyt muutaman kerran ja kouristellut samalla. Niissä ei mitään ollut. Aina olen ollut stressiin taipuvainen ja pitkään olen tarkkaillut elintoimintojani, mutta syksyllä katkesi viimenenkin piuha.

Olo on vähän väliä melko itkuinen ja herkkä. Erityisesti kuukautisten aikoihin tuntuu maailma kaatuvan päälle. Ja jos on verensokerit alhaalla, niin auta armias sitä oloa. Helpottaa kyllä lukea että muillakin on samoja ongelmia. Minulla esim. oman kuvajaisensa katselu peilistä tuntuu pahalle, sillä on vaikea "uskoa" että on olemassa. Sitten jotenkin pelottaa ajan kulku, että kuinka kauan vietän aikaa tässä oudossa olotilassa. Elämä tuntuu valuvan hukkaan. Lapsuus tulee paljon ajatuksiin. Varsinkin kun tuntuu, että nykyään aika menee kokoajan niin nopeasti, eikä ole edes ehtinyt tehdä mitään, kun lapsuudessa tuntui tapahtuvan niin paljon. Tulee väkisinkin ajatuksia siitä että kohta olen 90vuotias ja kuopattu. Se kauhistuttaa. Kaikki kauhistuttaa.

Lääkäri antoi minulle cymbaltaan reseptin, mutten ole sitä vielä uskaltanut ottaa. Jotenkin ajattelen kuitenkin, että pakkohan tämän olon on väistyä muutenkin. Kohta kuitenkin on kokeiltava varmaaan tuota pilleriä, jos ei olot ala korjaantua. Pelottaa vaan jos pitää koko loppuelämä nappeja popsia. Kiva olisi joskus lapsiakin saada. Lapsuudesta minulla on hämäriä muistikuvia, että olisin kokenut jotain vastaavaa aiemminkin. Perhe on aina ollut hieman stressaava minulla. Muistan että lapsena saatoin olla hiljaa päiviä, sillä tunsin ettei minua kukaan kuuntele (eikä paljon kukaan kuunnellutkaan), olin ulkopuolinen ja sulkeutunut etenkin kotona ollessa. Aikuisiällä tuota ulkopuolisuutta en ole kokenut ennen kuin nyt. Olo on ulkopuolinen ja epätodellinen. Ahdistavaa.

Kirjoituksestasi löysin samoja piireitä mitä minä tässä olen joutunut kokoemaan.Minä olen 34 vuotias ja Itse kärsin masennuksesta , kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ahdistuneisuushäiriöstä , sairaudenpelosta js pakko-oireisestahäiriöstä. Ja näitä oireita on ollu vuosia,osa ihan lapsesta lähtien ennenkaikkea sairaudenpelko. Lueskelin silloin lääkärikirjoja fanaattisesti ja toiset jo alkoi piillottamaan multa niitä.

Fyysinä oireina löytyy ja vain oikealta puolelta kehoa voimattomuus, tunnottomuus, epävakaa kävely tai ainakin siltä tuntuu, koko kehoa myös pistelee ja aikaajoin puutuu sieltä täältä.mPään outo olo on kaikkein kamalinta kun se ei ole oma pää .Lääkitystämi on tässä vaihdeltu ja olo on mitä karmein sertralinin alasajosta..sieltä ainakin tulee nittä sähköiskumaisia tunteita ja sekoamisen pelkoa. Kaikki on nyt kuin korostunut lopetuksen takia. Temestaa olen joutunut käyttämään selvitäkseni arkiaskareista kotona. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta joten heidän takiaan on pakko pysyä jotenkuten kasassa vaikka vaikeaa on. Tämä pelko ja tuntemukset vievät kehosta niin paljon energiaa että välillä vaan kaikki taas romahtaa ja itkeskelen kurjuuttani ja sulkeudun huoneeseen. Olen jopa valmis lähtemään osasojaksolle jos sieltä apua saisi paremmin.

Mulla suurena pelkona on myös ms-taudin mahdollisuus koska oireet sopivat siihen kun nakutettu(kiitos internetin missä voi diagnosoida itsensä) Tämä netissä hyppääminen on sit mun pakko-oireinenhäiriö. Isäntä lupas estää pääsyn multa kaikille sivustoille missä käsitellään sairauksia ja kaikkea siihen liittyvää...


No minäpä sit tilasin rohkeana tyttönä ajan yksityiselle neurologille joka on jo viikon päästä. Saa alkaa poissulkemaan erinäisiä sairauksia tai jos ms-tauti löytyy niin helpotus olisi sekin, ainakin syy oireille olisi löytynyt. Vaikeaa meillä on jotka samoista oireista kärsii mut luotetaan siihen että asioilla on tapana järjestyä. Voimia vain jokaiselle samalaisesta helvetistä kärsiville.

Ompa samaan aikaan mukavaa että kauheeta tietää että tosiaan on muitaki jotka kärsii tästä. Mullaki siis on tämän vuoden puolella alkanut ahdistaa ja pelottaa kaikki ahdistavat asiat, sairaudet, kuolema, tulevaisuus, vanheneminen ja sellanen ns. tuntematon ja kokoajan on epätodellinen olo, elämä tuntuu vaan valuvan ohi. Mulla tää on vielä suhteellisen lievää ja toivon että tää johtuis jostain fyysisestä asiasta tai vaikka pillereistä ja niiden lopettamisesta. Mutta jos ei mene ohi, niin kai sitä sitten pitäisi lääkärillä käydä :/

Sattumalta tälle palstalle eksyin minä, 54v mummeli. Viimeiset 3 vuotta ovat olleet yhtä sotkua. - Silloin kovan stressin myötä aloin saamaan kummallisia heikotuskohtauksia sekä olin jatkuvasti kuin flunssaan tulossa; viluisena tärisevä vuodepotilas. -ja kun mitään suurta poikkeamaa ei labroista löydetty niin sitten ainoa mahdollinen diagnoosi oli masennus. > lähete mielialahäiriöpolille> siellä keskusteluhoitoa pari vuotta ja muutamia lääkekokeiluja...Myös yksityisiin palveluihin meni rahaa. Oli fysikaaliasia hoitoja ja vaikka mitä selän niksauttajaa. Oli gynekologisia tutkimuksia. - Tilanne meni jopa niin pitkälle että olin psykiatrisessa työkykyarviossa. Ihmettelin, kun hoitaja vakuutteli, että täällä yleensä lääkäri kirjoittaa niin hyvät lausunnot että ne menee läpi !? Ihmettelin, mitä ihmettä; en ollut sieltä mitään eläkepaperia mennyt hakemaan, vaan selvittämään mikä minua vaivaa. Mutta siellä tehtiinkin selväksi, ettei heillä mitään fyysisiä sairauksia tutkittu. Työkykyarvion tulos oli se, että olen fyysisesti työkykyinen, mutta nukkumisvaikeudet ja selkäoireet haittaavat jaksamista. -Sitten kaaduin kesällä ja satutin selkäni; olin siitä hyvilläni että nyt minut pitää tutkia. Vaan ei, kun papereissani lukee "masennus" niin tällainen luulotautisen oireet on hyvä ohittaa. - Psykiatri myös epäili että kyseessä olisi elimellisoireinen häiriö, elikä käsittelemätön tunne-elämä purkautuu sitten fyysisinä oireina. - Nyt olen jättänyt lääkärikäynnit vähemmälle. Masennuslääkkeitä en halua syödä. Ainoa mikä on sopinut on Xanor 0,25mg, joskus riittää jopa puolikas päivässä. Lisäksi normi kipulääkettä tarpeen mukaan ja yöksi zopiclone. - - - Silti elämänlaatu on ihan p:stä. Aina väsynyt ja elämänhalu poissa, jotenkuten jaksaa kotioloissa tallata yhden päivän kerrallaan. - Viimeksi olen lukenut kirjaa unihäiriöistä. Sieltä puolelta löytyi mielenkiintoinen seikka: LEVOTTOMAT JALAT ! Tulin siihen tulokseen, että minulla on ollut sellaiset varmaan koko ikäni. Aiheuttaa tasan samoja oireita, mitkä kaikki mulla on laitettu paniikkihäiriön piikkiin. Elikä etten jaksa istua aloillani kauaa, tilaisuuksissa ja kokouksissa tulee paha olo. Levottomat jalat aiheuttaa myös pistelyä ja puutumista ja outoja tuntemuksia jalkojen lisäksi myös käsiin. Tila haittaa nukkumista.

voisko noi pistelyt ja puutumiset sekä levottomat jalat johtua
heikosta verenkierrosta
paras tapa kokeilla auttaako siihen asperiini
jos ,niin sitten ainakin ongelma on verenkierrossa

Levottomat jalat -> 54v mummelille: Oletko käynyt gynellä hormoniverikokeissa? Ajattelin, että oireidesi alkamisajankohta sopisi myös vaihdevuosiin ja hormoniepätasapainoon? Koita katsoa tältä sivustolta PH ja hormonit aiheinen viestiketju... Ne hormonit voivat oikeasti pistää kropan sekaisin!!!!!

Uskomatonta, luin tämän vahingossa ja oli kuin olisin lukenut itsestäni. Sähköiskut, melkein kuin näpsähdysmäisinä räpäytyksinä jänteissä ja suonissa, nasahtavat silleen oudosti pitkin raajoja, sormenpäitä ja mihin ikinä iskevätkin. Yöllä nukkumaan mennessä tuo unisätkyksi kutsumani isku on myös kauhea, joskus siihen liittyy sekunnin mittainen unenpätkä ennen sitä, kaatumisen tai tippumisen sätkähdys. Yleensä se on pelkkää äkkinäistä kauhunsekaista havahtumista siihen että kaikki lihakset rävähtävät, jäykistyvät, keuhkot haukkovat happea ja sydän muljahtaa. Sellainen sykähdysmäinen.

Psykoosi on hämmentävä. Skitsofrenian pelko. Tulee mietteitä, hetkellisiä kuvia, pelkoja siitä että Voisinko minä todellakin tehdä ihan mitä vain? Kun mikään ei tunnu miltään. Erityisesti omat pelkoni keskittyvät siihen että Voisink olla vaaraksi muille? Tiedän jo olevani vaaraksi itselleni, mutta se ei niinkään pelota, tuo melkeinpä vain hallinnan tunnetta elämästäni. On uskomattoman hankalaa ja pelottavaa myöntää että voisin napsahtaessani olla vaarallinen ympäristölleni. Pinnani on aina niin kireällä että se on täydessä napsahtamispisteessä. Otan kuitenkin ylpeyttä siitä, että koskaan en ole napsahtanut muiden läsnäollessa, vain vahingoittanut itseäni.

En edes laske tätä omaa itseni vahingoittamista masennukseni piikkiin. Ne tuntuvat usein enemmänkin manialta, raivolta, paniikilta. Viiltelyä, itseänsä hakkaamista, raapimista, kynsimistä, haavoittamista saksilla, kynillä, raajojen hakkaamista pöydän kulmiin. Koomaista hengittämisen lopettamista, itsensä kuristamista. Niinkuin yrittäisi puristaa itsestään ulos sen minkä pelkää luovan sekoamisen vielä kerran. Koen silti olevani jollain hämmentävällä tavalla täysin hallinnassa itsestäni.

Täällä 42 vuotias nainen ja minulla myös noita sähköiskun tapaisia tuntemuksia (joskus jopa rintakehän alueella) sydä tutkittu.. Kärsin paniikeista ja ahdistuksesta. Tarkkailen ja tutkin itseäni koko ajan ja välillä olen todella ahdistunut. Lääkkeenä alprox. Kuitenkin olen nyt jotenkin selvinnyt ja viimeaikoina ollut vähän parempi. Työssä olen asiakapalvelussa. Oli kuin olisin lukenut itsestäni. Kaikkea hyvää sinulle ja elämä voittaa tai näin me haluamme ainakin uskoa.

T. Panikoitsija

Samaisia oireita itselläkin.Pari sekuntia kun nukahtaa niin säpsähtää ja haukkoo henkeä .Tällä hetkellä ei lääkitystä kun ei ole tehonnut mikään kokeilluista.Itsellä myös puristuksen tunne jatkuvasti vasemmassa rinnassa(vasenta rintaa ja olkapäätä muuten nykii jatkuvasti en tiedä miksi) sekä voimakkaat sydänlyönnit(erittäin häiritsevä)...

kyllä mielestäni oireesi viittaa mahdollisesti embolian

jos et muuten saa apua ,ehdota lääkärille tuota vaihtoehtoa
kokematon lääkäri sotkee juuri embollian ja paniikin

Pari vuotta ollu jo itsellä tuo voimakas lyöntisyys...

Eikai se embolia vuosia ole??

HElpotti lukea muiden oireita,koska sama taalla koko ajan olisin menossa tutkituttamaan itseani,minulla oli verenkierto hairo lieva,mheti alle paiva sen oireet lahtivat kokonaan pois ja sairallasta paastya heti takas toihn jne,kaikki specialistiti sanonu etta olen kunnossa ei laakitystakaan saanut,eli terve olen,mutta silti pekloa on kun viela kaiken lisaksi menettany tahan paallle lyhyessa ajassa pari ystavaa.niin kokoa jan luulen et saan jonku tappavan sairausen tai jtn kun on naita oireita kehossa,mutta kaikki (laakarit/ystavat)sanovatki et stressaan liika terveydesta ni saan sila kehon kipeakis,etta ei minulla ole mitaan hataa.mutta miksi mieli silti temppuilee?mutta lukien teian juttuja ja oireita ovat samoja myos minulla helpotti oloa,etta iha oikeasti taidan ollaki terve.hassua kuinka juuri ahdistus oireet saavat viela ihmisen tuntemaan juuri etta on kasvain tai muuta,vaikka minutki on juuri lapi kotoisin sairaalassa tutkittu etta mitaan vakavaa ei ole.ni kai siihe sitten pitais uskoa vaan :) mika minua eniten haritsee on tama huimaus kun kavelen ja oikean kasvojen "puutumisen"tunne seka silmassa vaan joku hassu tunne mutta naossa ei mitaan vikaa,tasta juuri stressaan etta on kasvain.

Minulla on samoja oireita. Pelkään sairauksia jatkuvasti ja tarkastelen kehoni elämää neuroottisen tarkasti. Ravaan jatkuvasti lääkärissä ja haluaisin että kaikki tutkitaan. Tuntuu että oireeni kiertävät pitkin kehoa ja ovat pitkiä aikoja. On ollut mahakipeä ainakin puolivuotta joka vaihtui pääkipuun joka kesti myös puolivuotta. Nyt on sitten rytmihäiriöitä jotka ilmaantuvat useimmiten aina kävellessä. Ekg on otettu varmaan 2 kertaa ja on normaali. Silti en vain usko ja haluaisin että koko sydän tutkitaan että saan itseni vakuutettua olevani terve. MInulla tulee myös heikotuskohtauksia ja tuntuu että en uskalla mennä minnekään. Haluan olla vain kotona tutuissa ja turvalisissa paikoissa. En halua liikkua koska silloin rytmihäiriöt useimmin tuntuvat. On jatkuvasti todella turvaton olo ja kehoni on todella jumissa kun en tee mitään. TIedostan olevani noidankehässä mutta tuntuu mahdottomalta rikkoa se tällä hetkellä. Silloin kun pelko iskee niin tuntuu että lähtee järki. Silloin on aivan varma että kuolee juuri nyt, Nyt on asiat hieman helpottaneet, pelko ei ole niin suurta mutta yleinen huono olo on jokapäiväistä ja tiedottomuus siitä mikä on vialla stressaa suunnatomasti. Julkiselta lääkäriltä ei saa apua, jonot ovat pitkät ja tutkimuksiae ei määrätä. Yksityiseen ei ole varaa. Käyn psykologilla ja koitan hakea psykiatriseen hoitoon julkiselle. Mietin myös että haen jotain rauhoittavia lääkkeitä jos ne auttaisivat pahimpaan.
Nyt syön beetasalpaajia pieniä määriä pelkotiloihin. Tuntuvat helpottavan hieman oloa ajoittain. Pahinta on turvattomuus joka tuntuu olevan jatkuva, heikotukset ja pelko että on jotain oikeasti vialla.

Ihan kuin lukisin itsestäni, samanlaisia oireita myös minulla :-O Itse sain ekan paniikkikohtauksen silloin kun olin 17v, sen jälkeen en ole saanut ns. kunnon kohtausta, mutta pelko ja ahdistus on jäänyt :( Ensimmäinen kohtaus tulikuin tyhjästä (tosin viikon ryyppyputki sekä mieletön stressi saattoi vaikuttaa asiaan), tuli kylmähiki, päässä jotenkin "hölskyi", tuntui että happi loppui, rinnassa muljahteli jne.. Itkin ja itkin, kun luulin että se on menoa nyt.. Tuon kohtauksen sattuessa olin vielä yksin.. Nyt olen 20v, ja sairauksien pelko on melkein jokapäiväistä elämääni.:( Esimerkiksi eilen olin ihan varma, että pääkalloni jotenkin halkesi :D Myönnän, että kuullostaa jotenkin hupaisalta, mutta niin se vain tuntu.. Kävin pari vuotta sitten lääkärissä, ja muistan lääkärin sanoneen, että ihmisen psyyke/keho/aivot on niin ovelat, että ihminen voi tuntea esim. aivokasvaimen taikka sydämenkohtauksen oireet, vaikka todellisuudessa mistään sellaisesta ei ole kyse.. En osaa selittää :D

Ei helvetti ihanaa nähdä samanlaisia ihmisiä...
Itte olen 21 vee jannu jolla diagnosoitu AD/HD Paniikkihäiriö muita pelkotiloja/neurooseja. En tiedä mistä tämä mun kierre sai alkunsa mutta kärsin ihan samanlaisesta oireiluista ko te kaikki hengenheimolaiset!

Tutulta tuntuu kaikki noi tekstit. Varsinkin se ihan ensimmäinen paazin kirjoittama. Jos alkaisin tähän kirjoittamaan tarinan itsestäni ja masennuksetani, siitä tulisi varmasti niin pitkä että ei sitä jaksaisi kukaan lukea.
Itselläni tämä kestänyt jo n. kymmenisen vuotta. Tosin väliin mahtuu todella hyviäkin vuosia. Mutta aina tämä masennus vaan yrittää päälle päästä. Hyvän jakson jälkeen yleensä minulla alkaa olla alakuloa ja sitten iskevät somaattiset oireet. Eli kipuilua millon missäkin ja usein vieläpä eri kerroilla kipuilu on jotain uutta. Tietenkin...eihän se voi olla sitä vanhaa joka on jo tutkittu ja todettu että ei ole mitään fyysistä perustetta kivulle. Kroppa ja mieli vaan etsii aina jonkin uuden kivun jota pelätä. On ollut päänsärkyä viikkokausia (aivoverenvuoto pelko), jalkasärkyjä (veritulpan pelko), rintakipua (sydäninfarktin pelko). Niin kuin paaz kirjoittikin että pelkää kaikkea. MInä myös pelännyt. En uskalla ottaa lääkkeitä tai mitään uutta. Monesti myös vitamiinitkin tuntuvat aiheuttavan jotain sivuoireita. Luontaistuotteita en uskalla käyttää laisinkaan. Mutta olen myös huomannut sen tämän taudin kanssa ehkä oppii elämään. Vaikka välillä tuntuu ettei sittenkään tunne itseään. Vaikka niin välillä luuleekin. Tärkeintä on asiasta puhuminen, tarvittaessa myönnettävä että hoitoa tarvitsee. Ulkoilu, edes vähäinenkin päivittäin tai useita kertoja viikossa. Yksi tärkeimmistä myös ruoka ja riittävä uni. Itse ainakin jos olen pitkään vähillä yöunilla niin kipuilu lisääntyy. Nyt on taas kello jo niin paljon että olis lähdettävä untenmaille. Vaikka tässä näitä juttuja lukiessa helposti aika livahtaa. Hyvää yötä kaikille. Kaikille voimia eteenpäin elämiseen.

Oho, onneksi löysin tän.

Tuttuja oirekuvailuja, mulla tätä on kestänyt vasta reilun. puoli vuotta. Alkoi viime kevään lopussa yksittäisellä paniikkikohtauksella kesken koulupäivän (yliopisto), sinnittelin, mutta olo vei terveyskeskukseen jossa kohtaukseksi todettiin. Sen jälkeen oli pitkään todella uupunut ja epätodelinen olo, epävarmuus ja vieraantuminen itsestä. Jouduin keväällä vaarallisen liikenneonnettomuuden osapuoleksi, joka luultavasti pönkitti pelkojani lisää.

Nyt syksyllä kuvioihin on ilmestynyt hallitsematon pelko kuolemisesta, ja sairauksista. Kuolema on korjaamassa joka ilta, ja säpsähdän ennnen nukahtamista istumaan saakka useita kertoja. Sydän hakkaa kurkussa asti ja rintaa pistelee, hengitys vaikeutuu ja on pala kurkussa. Hyperventiloin. Tiedän toisaalta, että en minä tästä mihinkään vielä ole lähdössä, mutta pelko ottaa niskaotteen.

Välillä menee paremmin, luulen että kova stressi aiheuttaa tuntemuksia enemmän. En aio hankki lääkkeitä enkä toistaiseksi mennä juttelemaan kenellekään. Valmistun sellaiseen ammattiin, jossa todennäköisesti tällaiset ongelmat paperilla tuottaisivat vaikeuksia.

Moikka kaikki paniikkiset!

Haukoin henkeäni lukiessani ihmisten tarinoita, koska löysin sieltä identtisiä kertomuksia kohtauksista ja ajatuksista. Olen itse 18 vuotias tyttö ja todellakin paniikkihäiriöinen. En ole menny lääkäriin, koska ajattelin sen ruokkivan pelkojani. Olen turvautunut itsehoitoon mikä todellakin toimii, kunhan siitä pitää kiinni.
Olin ennen reipas alkoholin käyttäjä ja poltin tupakkaa kuin korsteeni, elin kaikinpuolin aika nopeasti, kunnes erään liian villin viikonlopun jälkeen minuun iski uskomaton ahdistus. Perheessäni on useita paniikkihäiriöisiä ja siksi tiedän ahdistukseni johtuvan siitä.. En siis ole tarvinnut erityistä diagnoosia ollakseni aivan varma..
Kamalinta on ehdottomasti ollut jatkuva pelkääminen. Miten paljon se viekään energiaa... olen lopettanut juomisen mikä sinällään on ihan hieno asia, mutta tämän ikäisenä elämä keskittyy aika pitkälti bilettämiseen ja iltojenistumiseen, joten se aiheuttaa minulle todella paljon stressiä. Samoin tupakan poltto jota niin ennen rakastin on jäänyt, sekin samalla siunaus mutta pointti on se, että paniikkihäiriö on alkanut saamaan MINUN elämääni otteeseensa, enkä missään nimessä anna sen tapahtua. Tämä on MINUN elämäni ja MINUN päätökseni enkä enää jumalauta jaksa pelätä...... milloin mitäkin. Nostan hattua teille kaikille, jotka olette taistelleet tämän kanssa useita vuosia, se on ollut sanomattakin älyttömän rankkaa. Oireet minulla ovat olleet samaa, jatkuvaa itsensä kuuntelemistä, sairauksien tutkimista, sydänkohtauksien pelkoa, hengenahdistuksia ymsyms... Sairasta on myös se, että mietin joka päivä kenen kanssa olen, jos tulisi tilanne, että pitäisi soittaa ambulanssi, koska mahdollisesti saan sydärin... USKOMATONTA. Fyysiset oireet tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä!! Tärinä, pelko, hapenpuute, sydämmen rytmihäiriöt, sahkömäiset naksahdukset rintakehässä, kipu rinnassa ja vasemmassa kädessä. Niinkuin äitini aina sanoo "Jotkut saavat perinnöllisenä rintasyövän, meille langetettiin tälläinen, ota se allergiana jonka kanssa oppii elämään".
Voimia kaikille ja ennenkaikkea ROHKEUTTA VOITTAA TÄMÄ TAUTI!!

Oon huomannu että aika moni on laittanu kärsivänsä epätodellisuuden tunteesta. Oon ite kärsiny sitä kohta 2 vuotta, ja mulla se on koko ajan. Oon siis 14 vuotias. Epätodellisuuden tunne on ollu mulla sellasta muuttuvaa, joskus tuntunu ku olisin vaa joku kone, ja mä vaan seuraisin taustalta mun puuhia, joskus taas tntunu kui eläisin jossai elokuvassa/unessa. Sitten on ollu myös et tuntuu et koko maailma ja ihmiset ympärillä ei ois totta. Monta kertaa oon aatellu et oonkoha kuollu ku tältä tuntuu vai unessa/koomassa. Oon kuitenkii tehny parhaani, käyn psykiatrilla ja sieltä oon saanu tähän selkeyttä. Tää olo voi olla kuulemma aika tavallista nuorella iällä, että tän olon voi olla aiheuttanu joku lapsuuden trauma, jota ei välttämättä ite muista. On tullu itelläni hetkiä, pikku sekunteja et olo heikkenee tai häipyy kokonaa, ja oon sillo iha hämmästyny ja meen melkei paniikkii ku aattelen et "loppuks se?" mut sitte olo palaa. Oon oppinu elää tän tunteen kaa, ei ees oikeestaa häiritse, ja tiiän et kyllä tää loppuu :) Mut musta tntuu et täst on ollu hyötyyki, koska mä oon jotenkii enemmän mun 'pään sisäs' et koulu ja kokeet on menny tosi hyvin, ehkä mä jotenkin voin keskittyy mun ajatuksiin helpommin näin. Et ei tää tunne oo mikää maailmanloppu :) Olin myös tosi helpottunu ku luin noita kaikkii viestejä, ite ku just tarkkailin kauheesti mun elintoimintoja, leimasin yhdenkii sydämmenmuljahduksen tai piston rinnassa sydänviaks tai vastaavaks. Ja aloin olla kehostani koko ajan niin stressaantnu et vieläkii ku ahdistun ni lihakset nykii. Tuolloin tutkin netistä kaikkii sairauksii, mietin mikä mul ois ja ku vastaa tuli kaikkii kauheimpii sairauksii ni aloin pelätä et mä oisin se yks miljoonast joka on tohon sairastunu. Aloin saaha kauheesti oireita, muisti tuntu huononevan ja aattelin jo sairastavani alzheimerin tautii, mut sit ku tosiaan aloin käyä tuol psykiatrilla ni tunnen usein itseni normaaliksi, terveeksi ja hyväksi. Kaikki ihme oireet tuntunu kadonneen (paitsi epätodellisuus), mut vieläkii joskus ahdistun mun terveydestä ja jotkuu oireista tuntuu palaavan. Ei kai auta muuta ku mennä eteenpäin ja pärjäillä, jos vaikka tästä selviäisin lopullisesti :)

Pieni neuvo kaikille, joilla kerrotunlaisia oireita on ollut alle pari vuotta.

Kannattaa hakeutua lääkäriin ja vaatia lääkitys.

Vaikka lääkitys saattaa pelottaa ja lääkkeiden aiheuttamat persoonallisuuden muutokset saattavat pelottaa ja lääkärille puhuminen oireista voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta, kannattaa hankkia lääkitys. Ahdistuneisuuden takia nämä asiat saattavat pelottaa enemmän kuin ilman sitä pelottaisivat.

Lääkärien suhtautuminen oireisiin ja sairauksiin joihin on tarjolla rauhoittavia lääkkeitä ym. psyykenlääkkeitä on nykyään monissa julkisissa terveyskeskuksissa töykeää ja ymmärtämätöntä. Terveyskeskuslääkärit on usein ohjeistettu olemaan määräämättä mm. rauhoittavia lääkkeitä väärinkäyttöpotentiaalin vuoksi. Tällöin lääkärillä käynti saattaa olla hyvin väsyttävää, turhauttavaa ja ahdistusta lisäävää. Tämän tyyppinen nykyinen linjaus ei toimi ja on väärin, että ihmiset kärsivät siitä.

Silloin kannattaa hakeutua yksityiselle psykiatriaan erikoistuneelle lääkärille, mikä on kallista. Kannattaa silti hakeutua lääkärille joka suostuu määräämään lääkkeitä ja toimii kuten vakavasti ihmiseen vaikuttavien oireiden hoitamisessa olisi toimittava.

Ahdistuneisuus saattaa vaikeutua ja pitkittyä vaikeammaksi ja vaikeammaksi mikäli ihminen ei hakeudu asiantuntevalle lääkärille ja hanki lääkitystä oireisiinsa. Luultavasti liian vahva lääkitys on parempi vaihtoehto kuin liian heikosti toimiva lääkitys. Ahdistuneisuus voi aiheuttaa erittäin paljon vaikeuksia ja oireita ihmiselle pitkittyessään. Lääkityksellä voi poistaa ahdistusta ja vähentää oireita jolloin ihmisellä on mahdollisuus kokea asioita ilman ahdistusta. Myöhemmin voi sitten vähentää ja lopettaa lääkityksen.

Lääkkeiden mahdolliset sivuvaikutukset tai riippuvuuden mahdollisuus eivät ole niin vakavia asioita kuin vuosia jatkuva ahdistuneisuus.

Ahdistuneisuus saattaa parantua ilmankin lääkkeitä, mutta jos se tuntuu erittäin vaikealta, kannattaa lääkitys aloittaa ennen kuin ahdistus pitkittyy, jolloin hoitaminen saattaa olla paljon vaikeampaa ja ahdistuksen seurauksena tapahtuneita asioita on tapahtunut. Ahdistuneisuus voi pitkittyessään vaikuttaa monenlaisiin asioihin, esim. asunto, perhe, sukulaiset, työ, ystävät, harrastukset, loma, virastoissa asiointi, laskut, ravitsemus jne.

Lääkehoito kannattaa aloittaa ennen kuin ahdistus pitkittyy.

hei.

Paljon täällä on samanlaista kuin on itse kokenut.. Kaikki alkoi omalla kohdallani kun aloitin sairaanhoitajan opinnot. Sain tietoa sairauksista josta en aikaisemmin tiennyt mitään. Ymmärsin kuinka paljon eri sairauksia on ja kuinka vähään lääketiede kykenee vakavien sairauksien kohdalla tekemään, loppujenlopuksi. Ensimmäinen työpaikkani sairaanhoidon alalla oli vanhusten parissa jossa kaikki päivät kuluivat kuoleman ja erilaisten sairauksien ympärillä. Sitä huomasi pikku hiljaa itse "masentuvansa" elämän rajallisuudesta ja tiedostamaan paremmin jokaisen kohdalle tulevan kuoleman.

Oireeni alkoivat oudoilla tuntemuksilla päässä. Huimaus, paineen tunne päässä, pyörryttävä olo, epätodellinen olo, keskittymiskyvyn puute.. yms. Noin 2 kuukautta ravasin päivystyksessä ja koitin sinnitellä töissä jonka jälkeen itkien lähdin päivystykseen. Tilanne paheni ja lopulta olin niin stressanntunut että sain paniikkikohtauksen. Itsellenihän kohtaus tuntui siltä että en saanut henkeä, taju meinasi lähteä ja aivan järkyttävä kuoleman pelko iski. Olin tällöin aivan varma että minulla on aivokasvain, aivoverenvuoto tms. Tuntui pahalta kun läheiseni eivät ottaneet tilaani vakavissaan. Olin todella ahdistunut. Sain päivystyksestä lähetteen aikuispsykiatrian poliklinikalle. Kävinkin siellä hetken ja sain lääkkeet jotka auttoivat vähän. En kuitenkaan suostunut uskomaan etten kärsisi jostain vakavammasta. Mieltä painoi koko ajan mahdollisuus esim. aivokasvaimesta. Hommasin itseni magneettikuvaan sekä yksityiselle neurologille. mitään ei löytynyt.

Tämän jälkeen aloin kärsiä voimakkaista päänsärky kohtauksista, silmissä pimeni ja oksetti. Tämä diagnosoitiin lopulta migreeniksi johon sain lääkkeet.

Olen nyt ollu 1½ vuotta kierteessä jossa pelkään sairastumista vakaviin sairauksiin. Olen väsynyt ja stressaantunut. Tarkkailen itseäni koko ajan. Nyt olen tähän mennessä epäillyt itselläni muunmuassa rintasyöpää, sydänoireita esim rytmihäiriöitä, suolistosyöpää, ms- tautia yms. joita olen sitten yksityispuolella tutkittanut. Paniikkikohtauksia saan noin kuukauden välein. Pelkään myös aivoverenvuotoa ja "napsahteluja " päässä. En enää kehtaa mennä lääkäriin koska lääkärit näkevät pitkän käynti historiani. Olen ruvennut laskemaan kuinka monta kertaa olen käynyt missäkin yksityisellä. Mihin voisin mennä jotta minut otettaisiin tosissaan eikä vain katsottaisi käyntieni määrää..?

Kärsin myös jatkuvista virtsatietulehduksista mihin eivät antibiootit meinaa enää tehota. Ajattelen että jos kehoni on niin heikko puolustautumaan näiltä tulehduksilta miksen sitten saisi jotain vakamampaa sairauttakin.

Luulen että kaikki tämä sairauden pelkoni johtuu juuri tästä ammatinvalinnastani. Tieto lisää tuskaa ja nähdessäni ihmisten sairastuvan ja kuolevan näihin sairauksiin olen niistä "itsekkin" ahdistunut. Kuoleman näkeminen ja ajatteleminen päivittäin on raskasta ja pelottavaa.

Olen aina ollut herkkä ihminen ja jo pienenä pelännyt erilaisia sairauksia. Kun pelko ei hallitse minua olen rohkea, ahkera ja hyvin ulospäinsuuntautunut ihminen. Pelon hallitessa olen äreä, väsynyt, ahdistunut ja itkuherkkä.

Heippa, päätin nyt kirjoittaa tänne myös. Eli itselläni alkoi viime talvena oudot oireet. En tiedä johtuvatko ne stressistä, huolestumisesta ja siitä kun oma äitini sairastui vakavasti.
Oireina mulla on:
- jatkuva pelko asioista
-huimaus
-heikko olo
-itku herkkyys
-outo olo
-nopea ja outo hengitys
-käsien pistely
-vaikeus saada unta
-ärtyneisyys
-ruoka ei maistu
-Pelko että tulen hulluksi
-näkö vähän huonontunut, varsinkin kun katsoo tietokoneen ruutua
Olikohan tuossa kaikki. Olen nyt kärsinyt näistä oireista n. 5viikkoa. Tosin on mulla ollut jo aiemminkin ahdistusta ja masennusta ihan teinistä asti.
Talvella mulla sitten alkoi nämä tälläiset oudot oireilut, silloin oli vähän samantapaista oireilua kuin nyt ja se loppui sitten muutaman kuukauden päästä. Huimaus pysyi kauemmin ja sitten mulla todettiin jännitysniska, en tiedä johtuuko nykyinen huimaus myös jännitysniskasta.
Tää oireilu saa mut vaan kauhean surulliseksi ja olen jatkuvasti jännittyneessä tilassa ja pelkään kaiken maailman sairauksia.
Mulle tehtiin tossa joku aika sitten verikokeita ja kaikki näytti olevan ok, mutta olo ei kyllä ole ok.
En pysty käymään kouluakaan nyt kauheasti tämän oireilun takia.
Mulla nostettiin Sepram lääkitys n. 3vkoa sitten 20 mg, mutta tuntuu ettei ole vielä tehonnut ollenkaan :( Myös olen syönyt Opamoxia vähän, mutten tahtoisia syödä sitä kun jää koukkuun.
Ennen tuo Sepram on ihan tehonnut, miksiköhän ei enää. Olenkohan enemmän ahdistunut kuin masentunut..
Tämä asioiden miettiminen saa minut levottomaksi ja entistä enemmän pelkäämään. Tahtoisin että tämä olo menisi pois. :'(
Kärsin kauheasti ja olen rampannut niin paljon lääkäreillä..Seuraava lääkäriaika on maanantaina, joten siihen asti pitää odottaa. En jaksa nähdä enää ihmisiäkään. :(

Yksi lopen uupunut ja invalidisoitunut lyhyesti kertoo,että toiset paranee ja toiset ei. Oireet kaikilla samat mutta paranemisprosessi jokaisella erilainen.

http://www.youtube.com/watch?v=BntRKwOqGJM&feature=plcp

En yleensä kirjoita mihinkään palstoille, mutta kun nyt satuin tälläisen löytämään oli pakko. Itselläni on muutaman vuoden ollut hirveää ahdistuneisuutta, paniikkikohtauksia ja kuolemanpelkoa. Kuolemanpelko tulee esiin juuri aivoverenvuodon tai muun sairauden pelkona. Eikä asiaa helpota että sain 2 kk sitten ihanan tyttövauvan. Olen alkanut pelkäämään että hänellekin sattuu jotain. Oikeastaan joka ikinen hetki tunne käsissäni pistelyä, saan sydämentykytyksiä yms.. ne eivät lopu hetkeksikään. Ahdistuneisuus vain pahenee päivä päivältä. Enkä tiedä miten puhuisin asiasta jollekkin. Jos tilaisin lääkäriajan mitä sanoisin. Minne pitäisi soittaa. Millainen lääkäri hoitaa tälläisiä asioita. Tämä tekee elämästä todella hankalaa.

Yksityinen psyka on paras.. kallista on mutta terkkari kannattaa unohtaa suoraan. Niin paljon huonoja kokemuksia sieltä ja niin monta huonoa lääkekokeilua. Ne eivät uskalla/saa määrätä semmoisia annostuksia kuin esim. yksityiset. Kokemusta tästä yksityiseltä psykiatrilta verrattuna terkkariin. kun koitettiin yks kerran kokeiltu lääke 6x vahvemmalla annostuksella ja kyllä se ainakin yhteen vaivaan auttoi tuolla. Samassa jamassa kuitenkin mennään. Mutta näin yleisesti vain vertauskuvana tuo.

hei se kaikki kohtalonkumppanit. Edellinen viestini taidettiin poistaa syytä en tiedä mutta laitetaanpas uusi hieman lyhennettyänä. Onko teillä vielä noita kyseisiä oireita mitä olette kirjoittaneet ja jos on niin mikä niihin on auttanut ? Miten selviitte parisuhteesta? Itellä kohta 2 vuotta takana suhdetta ja mukula tulossa avopuolison kanssa. Tuntuu vaan et pää hajoo päivä päivältä enemmän. töitä pystynyt jotenkin tekemään mutta vaikeaa se on.. päivä kerrallaan. jaksamisia kaikille.

Terve kaikille. olen 23 vuotias nuorimies. oma masennukseni alkoi 13 vuotiaana kun isä käytti raskaasti alkoholia. 15 vuotiaana aloin itsekkin ryyppäämään ja ammattikoulussa kaverin itsemurhan jälkeen aloin saamaan paniikkikohtauksia. tauti yltyi niin pahaksi että sain lähes parikymmentä kohtausta päivässä. selvisin tästä citalopram 20mg avulla. sain koulut käytyä ja hommattua tyttökaverin ja työpaikankin. pikkuhiljaa ahdistus palasi lääkkeistä huolimatta ja olin viimmein niin ahdistunut että yritin itsemurhaa. junaradalla yön maattuani piti luovuttaa ja lähteä kotia kohti ja pääkin alkoi jo selvetä viinasta. jostain syystä junia ei sinä yönä kulkenut. kerroin tästä tyttöystävälle niin hän parin viikon päästä lähti. ajattelin että nyt saa kaikki riittää. lopetin juomisen ja lääkkeiden käytön ja aloin kuntoilemaan. tästä seurasi täydellinen hermoromahdus ja työpaikan menetys. 5 vuoden lääkekuurin jälkeen ihmisen aivojen serotoniini tuotto on täysin pielessä. päätin kumminkin että lääkkeitä en enään syö. olin todella masentunut ja elämän halu oli mennyt. terapia ei auttanut ja ehdoteltiin vain uusia lääkkeitä. olin niin loppu että mieleen tuli vain yksi ajatus. onko jumala olemassa? voiko hän auttaa? aloin lukemaan ja katsomaan uskonto aiheisia videoita. ahdistus vain kasvoi. sitten päätin että ei tässä ole enään mitään menetettävää ja lähdin rauhan yhdistykselle seuroihin. tunsin olevani niin ulkopuolinen ja ajattelin että mitä ihmettä minä täällä teen. ihmiset kumminkin toivottivat tervetulleeksi. seurat vaikutti niin syvästi että lähdin käymään uskovaisen mummoni luona kylässä ja hän siunasi minulle synnit anteeksi pitkien keskusteluiden jälkeen. illalla se sitten tapahtui. kuin salaman iskusta aloin itkemään ja itkulle ei tullut loppua. tunnin pyörein sängyssä märisten ja kun viimmein rauhoituin päälleni laski aivan uskomaton rauhan ja ilon tunne. tuntui siltä että sydän täyttyi lämmöllä ja lohdulla ja rakkaudella. en voinut muuta kuin hymyillä. olo oli niin kevyt etten ole ikinä kokenut vastaavaa. kaikki pelot masennukset ja ahdistukset oli poissa. en voinut nukkua koko yönä kun olin ratketa riemusta. jeesus pelasti minun elämäni ja olen nyt uskovainen ihminen. toivon sydämeni pohjasta että otatte tämän tekstin tosissanne ja ajattelette asiaa. 10 vuoden kärsimykset ovat ohi ja voin aloittaa elämän alusta onnellisena. Jeesus Kristus on vapahtaja. tãssä jeesuksen sanoja raamatusta: "tuokaa luokseni heikot ja sairaat niin minä parannan heidät" "autuaita ovat surulliset koska he saavat ilon" Jeesus haluaa pelastaa myös sinut. anna hänelle mahdollisuus. Toivotan kaikille voimia ja jaksamista.

Haluan korjata. aikaisempaa viestiäni. Jeesuksen sanoista. autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. tämä löytyy matteuksen evankeliumista luku 5 jae 4. toisen lainauksen tein muistini pohjalta mutten tarkistaessa löytänyt sellaista raamatun kohtaa. pahoittelen virhettä.

Kyseisiä oireita on edelleen, apua niihin en ole saanut. Itsekin sain kesäkuussa pienen tyttövauvan, ja naimisissa olen. Parisuhde ei ole kärsinyt mitenkään. Miehelleni olen kertonut asiasta ja ymmärtää minua täysin. Kun sain lapsen oireet eivät ole olleet enää niin pahoja. Luultavasti johtuu siitä etten ole ehtinyt keskittyä niihin niin paljon kun hoidan päivät tuota lasta. Se on niin tärkeä ettei ehdi murehtimaan itseään :)

kuulostaa tutulta. kun ahdistus kroonistuu niin se vaikuttaa kehon fysiikkaan. Minulla on noiden oireiden lisäksi tullut muuta pelottavaa kuten näkyy valopalloja silmissä. ym en saa kohdistettua katsetta välillä. ym en nyt kehtaa kaikkea tähän kirjoittaa..


Minulla on aivan kuin pakottava tarve etsiä koko ajan jotakin ahdistavaa ajattelun aihetta tms. sairasta ... eikö...? ja pelko ruokkii itse itseään aj olen taas oravanpyörässä.

Sinulla on suorastaan oppikirjan mukaiset kofeinismin oireet. Suuri osa oireista voi kadota jo vuorokaudessa kofeiinijäämien neutraloinnilla. Ohjeet ovat tässä.

http://qmies.blogspot.fi/p/yksinkertaistettu-pikaohje.html

olen 17v poika ja kärsin erittäin kauheasta panikki/ahdistuneisuus häiriöstä mikä on tässä mukavinta on vielä ADHD.... vaikeentaa selvästi mun ajatus mailmaa ja tekee kaikesta nii maalisen pahaa vaikka oisi kuinka pieniasia.16 vuotiaana sain ekan kohtauksen kun yhtäkki puuntakaa tuli kauhea kipu nivusiin taju meinasi lähteä enkä saanut kunnolla henkeä kävin lääkärissä kaikki tutkituttamassa mutta mitään vikaa ei löytynyt sain lääkityksen paniikkihäiriöön ja oireetkatosivat kunnes aloin olemaan erittäin agressiivinen ja jouduin lastenkotiin siellä vartuin noin 2kk kunnes pääsin takisin kotiin kaikki meni erittäin hyvin aloitin koulun uudestaan ja alkoi taas tuntua siltä ettei jaksa joka epäilemättä johtui siitä kun lopetin lääkityksen koska olo oli taas melkein normaali ja sitten noin muutama päivä ennen joulua kaikkia alkoi säikähdin kun silmissä välähti ja tajumeinasi lähteä enkä pystynyt ajattelemaan sydän hakkasi erittäin kovaa ja veren paine oli melkeen 200 kun säikyin ja olen todella herkkä kaikelle kivulle kuoleman pelolle ja kaikki ahdistaa nyt tänä päivänä ahdistaa olen väsynyt heikko olo tuntuu kun en näkisi välillä kunnolla muttak unnollakun katsoo niin ihan hyvin näkyy .välillä meinaa taju lähteä vieläkin ja ahdistaa panikoin kaikkea vähän on vilu niin luulen ettei veri kierrä ja pahimmat oiree.. AHDISTUS..HUIMAUS..HEIKKOUS..PYÖRTYMISEN PELKO..EPÄTODELLINENOLO..AJATTELU VAIKEAA..... säikyn joka asiaa ja on saman lainen olo ympäri vuorokauden en tiedä mitä enää pitäisi tehdä lääkärissä ravattu noin 5 kertaa ja sain masennus lääkkeet kun alkoi olo olla mitä kauheampi ja välillä helpottanut vähän että voi kaverille edes jutella ja käyn nyt ahkerasti psygolokilla ja sinne meno on erittäin vaikee kun päkerryttää ja tuntuu kävellessä että jalat jäykistyy ja happi loppuu kun nään paljon ihmisiä.. nyt on verikokeet ja sydänfilmi otettu ja sydän vilmissä näkyy rytmi häiriöitä ja kun saman aikasesti pienesti panikoin sydänfilmin ottaessa niin siellä näkyy jotain sivu suuntaisista infarkteista mutta kun rauhoituin oli normaali syke ja kaikki toimi on helppoa kun ei tarvitse yyksin kärsiä tästä ongelmasta itse olen niin sumussa ja sekaisin että tuntuu että sekoian aivan juuri sanonut ääneenkin jo että en kestä enää ja kohta mä lähden mutta ajatukset siirtyy aikaisemmin oli myös hirveetä itkuisuutta ja itkin myös siinä mutta nykyään en pysty enää itkemään vaikka tahtoisin vaikka miten koittaisi kauhean olon myötä ja olen kyllä todella vahva kestääksen tämän mutta välillä olen niin tuurta että tuntuu kun kuolisin ja pelkään jatkuvasti jotain vakavempaa tautia esim syöpää avioveritulppaa pienestä pään särystä alkaen TOIVOTAN KAIKILLE TSEMPPIÄ KESTÄÄKSEEN TÄMÄN OIREEN KANSSA MONI SANOO ETTÄ SEN KANSSA PYSTYY ELÄMÄÄN MUTTA JOS SE ON JATKUVAA NIIN EI TODELLAKAAN VOI KUN MULLA VIELÄ ADHD EI OLE HELPOINTA PAKO KEINOA TÄLLE !!!!!!! helpottanut paljon kun lukenut teidänkin juttuja kiitos teille ! =)

Kuten moni muukin tänne kirjoittanut, myös minulle tuli huojentunut olo, kun tajusin, etten ole yksin ongelmani kanssa. Mä kerron nyt omasta historiastani, ehkä siitä tulee jollekin jonkinlaista huojennusta. Mun oireet alkoi reilu vuosi sitten syksyllä ollessani opintomatkalla ulkomailla. Aloin yhtäkkiä lukiessa huomaamaan, että olo oli jotenkin epätodellinen ja tosi selittämätön. En yhtään ymmärtänyt, että mistä oli kyse, parissa päivässä olosta tuli todella sietämätön ja viikko ulkomailla oli suoranaista helvettiä, istuin vain luennoilla ja odotin poispääsyä. Ulospäin varmasti myös huomasi, etten ollut ihan ok, mutta ilmeisen hyvin sain kuitenkin pidettyä "kulissia" yllä. Oireita en nyt edes jaksa kaikkia luetella, ne oli hyvin samoja kuin monilla aiemmilla kirjoittajilla. Ehkä pahin oire ja eniten invalidisoiva on ollut suunnaton epätodellisuuden tunne/pelko ja siitä seuraava vakavan mielisairauden pelko.

Suomeen palattuani avopuolison kanssa koitin viikon kärvistellä, mut sitten todettiin kumpikin, että nyt on tarve päästä heti hoitoon. Mulla kävi suunnaton onni sen suhteen, että pääsin heti YTHS:n lääkärille, joka ohjasi psykiatrian arviointiosastolle ottamaan yhteyttä. Kuus päivää olin osastolla, sinne joutuminen oli aivan kauhea isku. Tuntui vaan, että tässäpä tämä nyt oli, musta tuli lopullisesti hullu. Osastolla söin ketipinoria unen tukemiseksi ja aloitin cipralexin. Ahdistuksen puhkeaminen aiheutti mulle myös keskivaikean masennuksen, joten lääkitys aloitettiin kumpaankin oireeseen. Pääsin psykoterapiaan aivan ihanalle terapeutille, ja pikkuhiljaa elämä alkoi kuin alkoikin voittaa. Välillä muistuttelin ahdistuksen palatessa, et edelleen oot tässä hetkessä, tämän epätodellisen ajatuksen muodostaa mun mieli, se on vaan "mielikuvituksen" tuote. Mulle on ollut paljon avuksi asioiden kirjoittaminen, ahdistavan ajatuksen ylöskirjaaminen ja sitten sen vääräksi todistavat vastaväitteet perään. Kummasti asian näkeminen paperilla auttaa mieltä uskomaan, ettei nyt olekaan niin hätä. Olo oli niin hyvä, että lääkitys lopetettiin juuri ennen joulua 2012. Nyt reilu kuukausi sen jälkeen oireet ovat valitettavasti alkaneet palaamaan ja menenkin käymään uudelleen reilun viikon päästä psykiatrilla. Terapiassa käyn edelleen, ja sitä on tarkoitus jatkaa ainakin toinen vuosi vielä. Olo ei ole onneksi läheskään sitä tasoa, mitä sairastuessani se oli, pystyn käymään harjoittelussa ja välillä keskittymään ihan tavallisiin asioihin, vaikka ahdistus koko ajan naputteleekin takaraivossa. Pahinta mitä voi tehdä, on taistella sitä vastaan. Joudun kuitenkin miettiä, olisiko silti syytä vielä olla lääkityksellä pidempään kuin tämän vuoden jakson, haluaisin niin mielelläni pärjätä ilman sitä. Olen luonteeltani aika perfektionisti ja koen, että itse olen aiheuttanut tämän itselleni. Lääkitys kuitenkin sopi minulle, ainoa huomaamani haittavaikutus oli ruokahalun ja sitä kautta painon kasvaminen.

Menkää oireidenne kanssa lääkäriin ja pyytäkää apua, nyt olen pikkuhiljaa yrittänyt saada itsenikin uskomaan sen, että tämä sairaus ei tapa, sen kanssa voi elää, kunhan oppii itselleen sopivat selviytymistavat. Jollekin toimii terapia ja toiselle terapian ja lääkityksen yhdistelmä. Tässä kuitenkin yksi harjoitus, joka itselläni on auttanut. Istu/makoile oikein mukavasti sohvalla yms. ja kutsu ahdistusta, anna sen tulla ja oikein tunnustele, mitä kaikkea mielessäsi liikkuu. Kun ahdistuksen osaa kutsua ja sallii sen tulla, sen voi vähitellen myös oppia lähettämään pois. Ja kappas, tuon ahdistuksen kutsumisen jälkeen et olekaan kuollut tai seonnut kuten varmaan oletat käyvän.

Ihmisen mielellä on aivan älytön voima, sen olen oppinut. Nyt pitää vaan vielä oppia elämään sen voiman kanssa. Tsemppiä kaikille kohtalotovereille.

Käytin tyttäreni lastenpolilla normaalissa tarkastuksessa ja siellä lääkäri kysyi sitten omaa vointiani niin päätin kertoa näistä paniikkikohtauksista joita saan. Lääkäri pisti lähetteen aikuisten vastaanotolle ja maanantaina olisikin tarkoitus mennä sinne juttelemaan. Pelottaa hieman mennä sinne kun lääkärikin katsoi hieman kieroon ja kyseli että miten sitten pärjään tyttären kanssa. Vielä ei onneksi ole tullut hetkeäkään etten olisi pärjännyt ja aina kun tytär on lähellä ja sen kanssa touhuaa niin paniikit on pysynyt poissa. Onhan mieskin tuossa auttamassa jos sellainen tilanne tulisi mutta onneksi ei ole tullut.
Mulla on tullut myös pelko kaikkiin lääkkeisiin, edes särkylääkettä en uskalla ottaa. Tuntuu että tää kaikki johtuu aikasemmasta elämästäni, nuorempana kokeilin kaikennäköisiä huumaavia aineita (joka kaduttaa) ja silloin sain muutamia kertoja paniikin jonka seurauksena päätin lopettaa kaikki typeryydet ja elää kunnon elämää. Löysin ihanan miehen, menin naimisiin ja sain suloisen tyttären. Paniikit silti vainoavat. Saa nähdä mitä maanantaina sanotaan :) Jänskättää.

Epätodellisuuden tunne, pelko, oudot oireet - ne ovat hengellisiä asioita. Demonit ovat pieniä kiusaajia, jotka yrittävät hallita ihmistä ja nauttivat kun joku pelkää. Joku kertoi että oireet loppuivat kun hän kohtasi kuolemanpelkonsa ja sanoi että no kuollaan sitten. Tämä on loogista, demoni menetti kiinnostuksensa kyseiseen ihmiseen, kun kiusa ei enää onnistunut. Heikon demonin kohdalla tämä voi riittää. Yleensä kuitenkin tarvitaan joku ihmistä väkevämpi käskijä - Jeesus. Häntä tottelevat ihan kaikki, oireet, pelot, paniikki ja epätodellisuuden tunne. Jos kaikki muu on kokeiltu, menkää rakkaat ihmiset sinne missä apu on, vaikka hengelliseen tilaisuuteen jossa on parantamisen armolahjat käytössä. Kun Jumalan työntekijä laskee kätensä päällesi, kaadut pehmoiseen pumpuliin ja heräät todellisuuteen. Rauha valtaa sisimmän. Elämä on sen arvoista. Oikeasti ei ole mitään pelkäämistä, sillä Jumala antaa aina anteeksi. Jeesuksen veri takaa sen.

NeitiNokkonen, mitä tarkoittaa jännitysniska?

Heippa kaikki kohtalotoverit!

Haluaisin kertoa oman tarinani ahdistuksesta.
Olen ollut aina kova jännittäjä ja pelkään epäonnistumisia hyvin paljon. Stressaan helposti ja haluan onnistua kaikessa mitä teen, kukapa ei. Asetan itselleni kovia tavoitteita ja kurkotan usein liiankin korkealle, vaikka vähempikin riittäisi. Syksyllä 2012 aloitin lähihoitajaopiskelut ja stressasin paljon siitä, tulisinko pärjäämään kyseisellä alalla ja riitänkö minä ja persoonallisuuteni hoitamaan toisia ihmisiä. Noh kaikkihan sujui moitteettomasti (kuitenkin kovalla työllä) kevääseen asti kunnes olin väsyttänyt itseni pahasti. Alkuvuoteen liittyi myös paljon muita stressaavia asioita, kuten muutto vanhempieni omakotitaloon; aivan uusi elämä oli aloitettava mieheni kanssa. Tähän opiskelut päälle ja 8 viikon harjoittelujakso sairaalassa olivat piste i:n päälle. Palattuani takaisin kouluun harjoittelun jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäiset paniikkioireet tulivat ja siitä seurasi valtava ahdistus, joka vei nopeasti toimintakykyni. Jouduin olemaan poissa koulusta viimeset viikot ennen kesälomaa. Suunnitteilla oli tehdä koko kesän ajan töitä vaan kuinkas kävikään; parantelin itseäni koko kesän valtavasta ahdistuksesta, jonka taustalla todettiin masennus. Ahdistukseni liittyy sairauden pelkoihin, erityisesti kaikkiin aivosairauksiin; aivokasvaimeen, aivoinfarktiin, veritulppiin yms. Pienikin vihlaus tai kipu päässä saa minut pelkäämään pahinta; olen aivan varma että nyt halvaannun tms ja kierre on valmis. Saatan murehtia koko päivän ja odotan iltaa kunnes pääsen nukkumaan ja totean aamulla, että taaskaan ei käynyt mitään. Olen saanut apua ahdistukseeni, käyn psykologilla ja psyk.sairaanhoitajalla. Hoitooni kuuluu myös lääkitys, cipralex 10mg ja olen ollut tyytyväinen että aloitin, koska miksi pitäisi kärsiä, jos lääkkeet ja terapia yhdessä parantavat oloa. Toki minulla on vielä pitkä matka parantumiseen, mutta pahin on ohi. Toki välillä tulee epätodellisia oloja, mutta ne menevät nopeasti ohi ja osaan suhtautua niihin eri tavalla nyt. Pahinta on ollut ehkä se, että nyt kun tunnen itseni suht terveeksi, pelkään että "eihän minulla voi näin hyvin mennä" ja jälleen löydän fyysisiä oireita päästäni, ikäänkuin en luottaisi omaan olooni. Minulla on myös todennäköisesti jännitysniska, joka juuri tuo nuo pään oireet. Oireet helpottuvat, kun niitä ei kyttää. Esim. jos olen kavereideni kanssa koko päivän tai minulla on muuta kivaa tekemistä en mieti asiaa sen koommin. Paniikkini alkoivat yleensä sellaisella sekoamisen pelolla, en oikeen vieläkään osaa kuvailla tunnetta, mutta ehkä sellainen, että ajattelen hetkellisesti etten esim. ymmärrä mitä teen ja aivoni eivät jotenkin toimisi, vaikka tasan tarkkaan olen järjissäni sillä hetkellä. Onpa vaikeaa kuvata, mutta uskon että saman kokeneita löytyy. Minulla oli myös melkein kaikki mahdolliset fyysiset oireet, joita paniikkihäriöön kuuluu.
Pahoittelen, jos teksti on sekavaa.. kirjoitin lähinnä mitä mieleen sattui tulemaan! :) Olisi mukava vaihdella kokemuksia, koska tiedän, että meitä on moneen junaan.
Mukavaa kesää kaikille ja koitetaan jaksaa! :)

Kuulostaa hyvinkin tutulta kaikki nämä teidän tekstit!
Ymmärsin VIHDOINKIN vuosien kärsimisen jälkeen, mistä oireeni ja ongelmani johtuvat. Epätodellisuuden tunne, oma keho tuntuu vieraalta ja ettei sitä olisi olemassa, sairauksien pelot, ahdistus, masennus, syömishäiriö, epävakaan persoonallisuushäiriön oireet, lamaantuminen, kehon tunnottomuus, mielen ja kehon yhteyden katkeaminen, keholliset ylireystilat (kuten voimakas punastelu, hikoilu, käsien tärinä), sosiaalisten tilanteiden ahdistavuus, kuin eläisin unessa tai toisessa todellisuudessa ym ym. Näitähän riittää!

Ja siis kyseessä on kohdallani traumasta seurannut dissosiaatio ja traumaperäinen stressihäiriö. Nuo epätodellisuuden tunteet ja omasta kehosta vieraantuminen liittyvät dissosiaatioon kuuluvaan depersonalisaatioon. Suosittelen kaikille näistä oireista kärsiville miettivän tarkasti omaa mahdollista traumataustaansa ja perehtyvän dissosiaatioon ja traumaan esimerkiksi näiden linkkien kautta:

http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/yleiskatsaus.html
http://www.traumajadissosiaatio.fi/VD/vakavat_dissosiaatiohairiot.html
http://www.traumaterapiakeskus.com/18

Mukava tietää, että Suomessa näinkin paljon muitakin, joilla ko. oireita. Olen siis 21-vuotias nuori mies. Lapsena / nuorempana olin aika pahastikkin luulotautinen; pelkäsin kaikkea mahdollista minulle tapahtuvan ja yleensä tietenkin olin kuolemassa kyseiseen tautiin. Tuli siis sairastettau "SARS:t, lintuinfluenssat, MS-tauti, syövät yms. Lisäksi oli kauhea pelko, että saan jonkun HIV:n yms, joka näyttäytyi kauhealla käsien pesemisellä. Lisäksi oli jonkin verran pakko-oireita mm. hellat, kahvinkeittimet yms piti tarkistaa ennen nukkumaan menoa moneen kertaan. Kaiiki em. oireet häipyi murrosiän alettua. 13-18-vuotiaana elämä siis oli kauheankin huoletonta ja villiä ja tuli kokeiltua kaikkea, väliin tosi typerääkin.

Noin 18-vuotiaana muutin omaan asuntoon ja aluksi meni hyvin, mutta sitten oireet palasivat. Tietenkin "oman elämän" aloittaminen pelotti ja jännitti, ja oireeti johtuivat paljolti siitäkin. Lisäksi jotku alakerran narkit kerran yritti tulla mun luo melkeen oven läpi kun olivat erhtyneet asunnosta. Kerran kouluun lähtiessä unohin kahvinkeittimen päälle, mikä sitten tietenkin lisäsi pakko-oireilua ja tarkistamisen pakkoa.

Väliin oon kokenut tosi ahistavaa oloa, masennusta, kovaa hikoilua, epätodellista oloa (aivan kuin väliin katsoisin toisen silmin tai kaikki näkyisi jotenkin epäselvästi mutta kohdistaa katseen näkee aivan hyvin, yms.) paniikkituntemuksia yms.

Nyt tiedän että, tietynlainen luulosairaus ja pakko-oireet liittyvät lapsuuteen/nuoruuteen ja sillä tavalla käsittelee asioia ja oppii elämänhallintaa. Omalla kohallani luulosairaus ja pakkoireet väistyivät aika hyvin itsestään tietyn ajan jälkeen (n1½ vuotta eli 19½ vuotiaana suurinpiirtein). Masennus, ahdistus, epätodellinen olo, paniikkituntemus on myös laantunut. Juurikin tämä marras-joulukuun aika pahin, eli kun on kaikkein pimeintä. Silloin yleensä alkaa masentamaan ja ahdistus nousee, lisäksi väliin epätodellista oloa. Tätä ennen viimeksi toissa vuona tähän samaan aikaan oli tälläistä. Nyt tosiaankin vähä jaksamattomuutta, masennusta, ahdistusta ja epätodellista oloa, joista pahin on toi epätodellinen olo. Tätä on siis aikasemminkin ollut ja menee silleen "jaksoissa justiin" ja aina tähän marras-joulukuun aikaan. Lisäksi oon huomannu että kahvinjuonti edesauttaa asiaa ja valvominen. Itselläki tässä takana raskas yövuororupeama joka varmasti edesauttaa asiaa. Helpottaa kummasti kun tiedän tämän menevän ohi kuten aikaisemminki on tehnyt, ja nytkin itseasiassa jo kun ajattelee, että tää on ohimenevää niin epätodellista olo ei oikeastaan ole :) kaikki johtuu just siitä kun asiaa ajattelee ja se pyörii mielessä niin paljon, että muu ajatustoiminta tavallaan hämärtyy.

Edelleen kylläkin tarksita aina kun kotoa lähden, että kaikki on kiinni ja oven varmista että menee lukkoon. Mutta tuo on kuite iha tavallista huolehtimistakin. Kaiken kaikkiaan menee siis hyvin ja oon päässy noista em. oireista aina eroon levolla ja positiivisellä ajattelulla, koska ne kaikki tosiaan on "pään sisällä" joka kehittää sit noita oireita kuten täällä moni onkin jo sanonu. Lisäksi oon menossa alkuvuodesta inttiin joka tieten jännittää ja jopa vähän ahdistaakin välillä vietävästi, joten vielä tämä vuoden aika mille oon herkkä.

Mutta kyllä taas tästä.

onko kilpirauhas arvot otettu?

Kiitos ihmiset, olen yrittänyt kauan selvittää mikä minua oikein vaivaa. Kun menen nukkumaan niin tunnen kihelmöintiä ja sykkeitä päässä ja sellainen "sähköisku" koko kehon läpi, hikoilen jääkylmässä, joskus on jääkylmä lämpimässä. Julkisilla paikoilla myös on yleistä että näin käy, ihmispelko. Vaikea keskittyä mihinkään. Kaupan kassalla välillä pakenen jonosta vaikka on 1 ihminen mun edellä koska kuvittelen tipahtavani siihen paikkaan. Olen tähän asti turvautunut alkoholiin kun näitä oireita on syntynyt ja sitä mukaan on tullut pieni riippuvuus pulloon. Ei mikään paras mahdollinen valinta mutta kun olen käynyt yli 10 kertaa lääkärissä ja ne ei ole osannut tehdä mitään asialle enkä ole ollut tarpeeksi vankka sanomaan niille mitä tarvitsen. Viimeksi sain reseptille "Norflex" nimistä lääkettä selkäkipuihin. Vaikka sanoin että minulla on paniikkihäiön tapaisia oireita niin silti he antoivat minulle näitä lääkkeitä, ja ruiskuttivat pakaraan suuren annoksen sitä ja lähetti heti kotiin. Ensimmäinen yö oli pahin kokemus elämäni aikana. Sitä ahdistuksen ja pelon määrää. Tuntui n. 20 tuntia kun olisi papaattimatto räjähdellyt päässä ja näin omiani (luurankoja jotka vuosi verta silmistään ja pomppi ympärilläni yms.), laskin alleni pelosta ja juoksin päin seiniä. Katsoin jälkeenpäin ettei tätä lääkettä saisi missään nimessä antaa ihmiselle joka juo säännöllisesti alkoholia ja jolla on mahdollisesti paniikkihäiriö. Muistakaa lääkärille mennessä jos teillä on paniikkia ettei teille saa missään nimessä antaa tuota lääkitystä.
Näiden keskustelujen perusteella tiedän nyt mikä mua on vuosia ja vuosia vaivannut, ja osaan nyt perusteellisesti selittää huomenna päivystyksessä oireeni.

Voimia veljet ja siskot, kyllä tästä hengissä selviää. Kuntoilukin on hyvä vaihtoehto !

Täähän oli ku suoraan mun suusta, itellä samat oireet/tuntemukset. Tosin en oo lekurissa käyny, (vielä) mut se ei oo kaukana koska tää on jotain aivan perseestä. Ite kans pelkään heti kaikkee pahinta mahdollista maan ja taivaan väliltä ja sekös näitä oloja pahentaa.. =/

Kaiken takana on sen perusturvallisuudentunteen ja sen normaalin "elämän itsestäänselvyyden" menettäminen ja sen tilalla kuoleman pelko, vaikka sitä ei välttämättä täysin tiedostakaan, tai halua edes myöntää. Jokainen tietää, että elämä voi päättyä vaikka ilman näkyvää syytä ihan yllättäen, mutta normaalisti sitä ei kuitenkaan pelkää eikä vatvo mielessään. Ahdistus saa psyykeen nyrjähtämään ja sitten kaikki "epänormaali" tuntemus, säkenöinti, yhtäkkinen kipu, huimaus, sirinä päässä, näköhäiriö jne jne jne muistuttaa kuolemasta. Se tasapainoinen fiilis ja elämän itsestäänselvyys on vaihtunut tunteeseen "elämä on hiuskarvan varassa" ajatteluun.

Mulla pelkääminen alkoi ennen kuin täytin 4 v. Muistan hyvin kun tunsin rytmihäiriön. Mummo luki kaasuvalon loisteessa mulle iltasatua, ja keskeytin hänet kysymällä, että "voiko siihen kuolla?" Vuosien saatossa ajattelin usein sydämen pysähtymistä, ja myös aivoverenvuotoa. Siitä tuli vähitellen riesa, joka vei voimia ja verotti koulunkäyntiä. Enkä siitä pelosta oikeestaan kenellekään puhunut. Yksin yritin selvitä sen kanssa. Sitten 18 v. sain ensimmäisen ph-kohtauksen. Olin matkalla töistä kotiin kun tuli rytmihäiriöitä. Lopulta se oli yhtä kauhua. Rintaa puristi eikä saanut kunnolla hengitettyä. Hyvä etten läähättänyt itseltäni tajua pois. Tk:ssa sitten todettiin, että ihan vaarattomia kammioekstroja. Sain lääkkeet, mutta elämäni oli lopullisesti siitä päivästä lähtien pilalla. Kuolema oli läsnä koko ajan. Jopa migreenin näköhäiriöt sai miettimään, että onkohan toi aivoverenvuodosta johtuva ilmiö.

Nyt on ikää 40 ja elämä on vähitellen muuttunut epätodelliseksi ja epävarmaksi ajaksi maan päällä. Lähes joka päivä mietin, että onko vuosikymmenien stressaaminen jo saanut voimani loppumaan. Ahdistuneisuus ja ph on varsin invalidisoiva noidankehä, jos ei asiasta kenellekään puhua tai ei hae apua. Jos annat ph:n riivata itseäsi pitkään, niin se todella lopulta käy fysiikan päälle unettomuuden ja kroonisen stressin merkeissä. Ensin pelkää fyysisiä ongelmia ja lopulta ne itselleen aiheuttaa sillä pelolla. Aika hurjaa touhua.

"Se tasapainoinen fiilis ja elämän itsestäänselvyys on vaihtunut tunteeseen "elämä on hiuskarvan varassa" ajatteluun. "

Kyllä, juuri näin. Koko ajan on tietoinen, noh ihan todellisesta vaarasta, mitä vaan voi käydä itselle tai läheiselle, joka ikinen sekunti, joka päivä. Koko ajan on ympärillä, omassa kehossa merkkejä "sen jonkun kamalan" läsnäolosta, ilmisesti kuoleman. Rauhaa ei ole. Ja vuodet kuluu ja kuluu.....Ja se ihan oikeasti lähestyy joka päivä.

Vatsan happovaivat saattavat heijastua ja nousta melkein päähän, siis nielun ylä-osaan ja joillakin tai siis aika usealla kahvi ja limut, sokeri, hapolliset juomat, sipulista aiheutuvat kaasut, huono ruoan sulatus vaikuttavat myös tollaisen olotilan tulemiseen...muista ottaa huomioon ihan kaikki, koska mikä tahansa syömiseen ja juomiseenkin voivat aiheuttaa, myös alkoholi ja tupakka voivat aiheuttaa, kuten myös jo mainitut kahvi ja limpsa kofeiinineen, jos tiedät mitä kofeiini voi aiheuttaa, kofeiini stimuloi aivoja tunnottomiksi, sokeri, hiilihappo, niin kuin myös sulfaatit, väriaineet, hiilihappo on siinä paha missä mainitaan, hiilihaposta, fosforihaposta, foolihaposta, sitruunahaposta, liiallisesta puhtaan veden kertymisestä kehoon ja nesteen liiallisesta määrästä kehossa aiheuttaa myös outoa oloa, kuin myös sokeritasapainon heittelehtiminen vat syitä, jotka voivat aiheuttaa

Oletko lukenut terveyskirjastosta - sähköyliherkkyys?

Itse kärsin täysin samoista peloista/oireista. Nyt sattumalta menin googlaamaan saamistani sähköiskumaisista tuntemuksista kehostani ja löysin tämän. Pahon pelkoni mitä tänäpäivänä koen on sydänkohtaus, en voi nukkua tai istua sellaisessa asennossa missä tunnen pulssini, ja jos en tunne pulssiani, luulen ettei sydämeni lyö ollenkaan.
Saan usein myös kuumia aaltoja jotka muuttuvat kylmäksi hieksi,sydän muljahtelee, ja öisin säpsähtelen juuri nukahtaessani, koska säikähdän juuri sitä mitä tapahtui, jos tapahtui. Olen myös erittäin ärtynyt ja ahdistunut, ja luulen kokoajan kuolevani johonkin. Olen noin 18-vuotias ja olen aina pelännyt erilaisia sairauksia, mutta noin vuosi sitten oireeni pahenivat kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Kävelymatkat joita taitan, saa sydämeni hakkaamaan ja mieleni taas pelkäämään sydänkohtausta. Pelkään myös sekoavani, ja välillä luulen että olen jo seonnut, kun kuvittelen asioita mitä muut eivät ymmärrä. Välillä toivon että kuolisin vain pois, niin tämä ikuinen pelko ja ahdistus tulevasta päättyisi. Itse syön myös silloin tällöin rauhottavia, jotka helpottavat oloa hetkeksi, mutta sitä rauhoittavaa oikeasti tarvitsee juuri silloin enemmän kuin koskaan.(nykyään aina)

Pääsin eroon vastaavista oireista ennen kaikkea joogan avulla eli hengitysharjoitus venytykset. Kotonakin voi tehdä ja vie noin 30 minuuttia/päivä. Eli tekee aamuin/illoin joogat. Netissä on paljon ohjeita perusjoogasta. Pieni vaiva, mutta suuri hyöty! Ihminen on kiihtyneessä/ylijännitystilassa ja sitä pitää vain purkaa pikkuhiljaa. Liikunnalla, ruokavaliolla, ystävillä ja mukavilla harrastuksilla on myös suuri vaikutus. Paniikkihäiriötä on nykyään todella monella, eikä siihen todellakaan kuole. Siitä kannattaa puhua ystäville ja läheisille, sekin helpottaa.

....ja tottakai kahvi, limukat ja sokeri minimiin tai kokonaan pois

Rukoilkaa jeesukselta apua. Kokeilkaa edes. Teillä ei ole mitään menetettävää.

Kirjoitetaanpa tännekin jos jollain ois vastaavia kokemuksia.

Eli ahdistushäiriö palasi pahempana kuin koskaan tai ainakin musta tuntuu siltä :( Pari vuotta menikin jo suht koht hyvin... On uusityö oppisopimuksella, ollut siis stressaavaa aikaa. Ja huomasin jo loppukesästä väsymisen merkkejä.

Töistä nyt ollu pois reilun viikon. :( Ja tuntuu ettei tota oo mahollista jatkaakaa tälläsellä ololla.

3,5viikkoa sitten menin ja kaaduin pyörällä, hampaat edellä tietenkin asfalttiin... Siitä alkoi sitten jatkuva itsensä tarkkailu, pelko aivoverenvuodosta jne.. Ravannut lääkäreissä huimauksen ja epätodellisen olon vuoksi. Tänään tais olla 6-7 kert ku hain sairaslomaa. Maanantaina sain lähetteen keskussairaalan päivystykseen että siellä sitä tarkemmin arvioitas kuvantamis tarve.. Mitään neurologisia puutoksia ei testeissä ollut mitkä siis tehtiin kanssa jo varmaan 4kerran, eikä siis syytä kuvantamiseen. Kaularangassa mulla on ylimpien nikamien nivelsiteiden venahdus vamma jo aiemmin todettu magneettikuvissa, jännitysniska ja asentohuimauskin.

Nyt vaan ahdistaa kaikki oikeestaan, huimaa, kuvottaa, käsissä pieniä tuntohäiriöitä mm elohiiren tuntua oikeessa kädessä, vasemmassa välillä tuntuu kuin ois joku ranneke kädessä. Pelottaa mut jotenkin jo alan uskoon kyllä ettei oo mitään aivoverenvuotoa tms... :D Tunnen itteni välilä niin hemmetin toopeksi, useemmin oon vaan niin noiden ajatusten sisällä et on tosi paha olla :( Lääkkeenä sertralin 50mg tällä hetkellä, olin jo kerennyt pudottaan sen 25mg tuos keväällä ajatuksena oli se jättää pois vallan. Sekin voi tietty olla yksi syy miksi olo pahentunut näin :(
väsyttää ja masentaakin nii vietävästi.. :(

Artsi, millasia venytyksiä teet? Oon itseki innostunu nyt venyttelee mut en oikeen löytäny netistä että mitkä liikkeet auttais just ahdistukseen ja niskajumeihin.

Kiitos videosta, tein jo kerran äsken ton läpi =) Ja kiitti artsiki vinkeist, pitääki googlaa noi joku kerta ja perehtyy vähän. Toivottavast auttas sit hapensaantiin ja huimaukseen nää.

Jooga, ulkoliikunta, sos.kanssakäyminen, ruokavalio helpottaa ahdistusta. Ja syitä ahdistukseen pitää myös selvitellä. Jos luonnonkeinot ei riitä niin sit masennuslääkettä lisäksi.

Minulla on myös ollut vastaavia oireita, laukesi rauhaskuumeen loppupuolella. Unettomia öitä paljon ja muuta stressiä, ikäänkuin takaraivoon olisi iskenyt jokin lukkotila päähän. Tällä hetkellä tilan laukaisemisvaiheesta on kohta kuukausi ja kaikki muut oireet ovat hävinneet paitsi edelleen tämä outo tuntemus päässä ja jatkuva outo/epätodellinen olo, tähän liittyy myös satunnaista pahoinvointia. Jos teen fyysistä reeniä niin olo ikäänkuin pahenee hetkeksi aikaa. Mitään muuta fyysistä oiretta ei ole, vain ja ainoastaan tämä jatkuva outo olo päässä/kehossa, ikäänkuin olisin jonkun ohuen lasikuvun sisällä. Pystyn kuitenkin keskittymään asioihin. Esim. jos pelaan tietokoneella hektisiä pelejä tietokoneella, homma onnistuu ok. Vähän kuin maailma ympärillä olisi erilainen tai olisin jatkuvasti pienessä huppelissa. Hankala selittää, mutta varmasti löytyy kohtalotovereita.

Voiko tämä olla jotain ahdistuneisuutta tai stressihäiriöö, derealisaatioo tai jotain muuta? Helpottaako ajallaan?

Kovan ahdistuksen kokeneena - tuumaa ensin onko jokin asia joka aiheuttaa ahdistuksen ja epätodellisen olon. Kaikki rentouttava/rauhoittava on aina eduksi. Epätodellisen olon voi aiheuttaa jo pelkästään niskajumi, joka useasti johtuu stressistä.

Itse koko muistini ajan jonkinlaisia ahdistus pakkoajattelu jopa masennus oireita. Olen hoitanu itseäni luononlääkkeilä jotka helpottaneet oloani.l theaninen ollut yksi parhaimmista. Myös kukkatipat esim.suopursuauttaa . Myös kärsimyskukka auttaa.mikäännäistä ei ole minua parantanut.on qikoja ettei ole mitäänja sittentaas alkaa. Itse olen aina ollut uskovainen mutta jos tauti on ei usko sitä poista. Onhanuskovaisillakin kaikia sairauksia.luen juuri kirjaa Deb Shapiron Kehosi paljastaa mielesi. Kirjastosta.selventää aika paljon asiaa ihmisen kehon muistista. Jooga on myös hyvä ja muukin liikunta. Vaihtoehtohoidoista minulle on ollut apua esim elämänkaari vyöhyketerapiasta. Olen käyny myös hypnoosissa joka laukasi pahinta ahdistusta. Kaikki tuo on kallista ja mahdollisuudet vähäisemmät kun jäin eläkkeelle ja tulot pienet.toive on että tulisi päivä etten tuntisi ahdistusta jolle ei ole nimeä ja fopiat häviäisi.

Jos ahdistus on kova, luontaistuotteet eivät kyllä auta. Vaikutus on minimaalinen. Kokeilin lähes kaikki luontaistuotteet. Eli kannattaako niihin tuhlata rahojaan.

Lievät ahdistelut lähtee sen sijaan ihan tunnin ulkolenkillä tms..

Luin tämän ketjun ja en voi olla kommentoimatta koska koska itse olen päässyt tämän kaltaisista oireista eroon.

Oikeiden ja todellisten paniikkioireiden joukossa on paljon sellaisia joiden oireet johtuvat sisäilmaongelmien tuomista sairauksista. Mm lähes kaikki koulut ovat saastuneita, joten oireilu alkaa jo sieltä. Jos vähänkin huomaa että oireet vaikuttavat jotenkin hengitykseen, ne pahenevat rasituksessa tai jos hengästyy vähänkin, yöllä nukkuessa hengitys oireilee, hyperventiloi, on jatkuvia rytmihäiriöitä, jatkuva huimaus varsikin aamuisin, kannattaa ajatella että oleskelee huonossa sisäilmassa ja koneellisessa tuuletuksessa huoneessa jossa ei koskaan oteta raitista ulkoilmaa ikkunoista.

Itse alkoivat paniikkikohtaukset olla niin kovia, että tilasin monta kertaa ambulanssin ensi apuun. Flunssa pahensi oireita aina, koska keuhkot olivat jo niin ylikuormittuneet ja tukossa ettei henki kulkenut. Kukaan lääkäri ei tunnistanut oireita.

Jouduin astmatutkimuksia varten puhalluskokeisiin, jossa käytettiin keuhkoja avaavaa lääkettä. Tämä lääke buventol oli ihme. Pari viikkoa otettuani sitä aaamuin illoin kaikki oireet hävisivät, yöt rauhoittuivat, jaksoin kävellä ja liikkua ilman rytmioireita. Nyt otan lääkettä noin kerran viikossa ja aina kun teidän meneväni paikkaan jossa voisi olla huono sisäilma. Oireet tulevat hitaasti takaisin, osaan tunnistaa ne, mutta buventol poistaa kaiken.

Elämä on ihanaa, normaalia monen kymmenen vuoden sairastelun jälkeen. Mitään astmaa ei todettu mutta keuhkoputket tukkeutuvat silti.

jo vanha ketju, onkohan alkuperäinen enää linjoilla ja mitä nyt kuuluu? Olen satunnnainen surfaaja ja olen sitä mieltä että jos alkuperäinen käyttää psyyken lääkkeitä tai/ja bentsoja, nuo oireet ovat selviä lääkkeen synnyttämiä oireita. Niistä ei pääse eroon ellei lopeta lääkkeiden syöntiä ja kärsi niiden tuomat vieroitusoireet, tai lopeta oikein hitaasti, jolloin voi hyvässä lykyssä säästyä vieroitusoireilta.

tämä tiedoksi muille lukijoille myös jotka ovat mahdollisesti samassa liemessä.

Sellainen omituinen ahdistus on mulle ollut oire alitajuntaan jämähtäneistä asioista... Sain niitä auki kehoterapioilla ja Sielukirjoittamisella (www.sielukirjoittaminen.fi).

Minkälaisista rinnan/ sydämen alueen tuntemuksista tai kivuista te olette kärsineet?

Olipa tavallaan helpottavaa löytää tämä palsta ja huomata ettei ole yksin, vaikka oireethan tuskin katoavat tämän palstan avulla, mutta ainakin voi pahimman hetken ilmaantuessa todeta tai yrittää todeta itselleen, että kaikki liittyy masennukseen ja paniikki/ahdistuneisuushäiriöön.

Mä olen useana iltana kamppaillut kamalien tuntemusten kanssa, ja vaimo yrittää parhaansa mukaan rauhoitella.
Itsekin tajuan että kyse on psykosomaattisista oireista, mutta se ei auta kun kaikki iskee yhtäaikaa.

Ikävin on tuo säpsähtely jossa tulee sellainen nielaisuefekti samaan aikaan.
Ikäänkuin nukahtaisin sekunniksi.
Pää on kuin jossain puristimessa.
Kädet muuttuu kylmiksi ja hikisiksi.
Huimaus.
Peiliin pitää käydä katsomassa ettei toinen puoli naamasta esim roiku.
Pelko kaikista mahdollisista kohtauksista , sydän, aivo-infarkti jne
Pelottavaa kaikenkaikkiaan ja monesti joutuu ottamaan Atarax pillerin kohtauksen ilmaantuessa.
Ja oudointa on että kuten eilenkin, kohtaus ilmaantui kesken kaiken, eikä sitä laukaissut mikään tilanne tai tapahtuma.

Onko se alitajuista? Vaimo sanoi että flow-tila voi vaikuttaa kun kaikki kanavat on ikäänkuin auki luomista varten.

Käytössä on ollut Sertralin 50 mg kerran päivässä, jonka lopetin suht seinään.
Uusi resepti olisi olemassa Brintellix 10 Mg reseptiä varten, koska Sertralin sai kaikki seksuaaliset halut katoamaan, ja muutenkaan mikään ei tuntunut miltään.

Olisi mukava jutella jonkun kanssa vertaistukimielessä:
Minulle voi laittaa sähköpostia: [email protected]

Ja vain asiallisia. Kiitos

Tää on niiku omaa elämää lukis itekki lueskelin sairaus kirjoja nuorena ja niitä pelkäsin. Ja täysin samat ongelmat alko joskus neljä vuotta sitten ja sain lääkityksen paniikki häiriöön helpottaa jonku verran mutta kyllä minä oon jääny nuitten vangiksi työnsivät kokonaa varhais eläkkeelle ja se tuntu olevan suuri virhe nuilta en oo saanu enää rauhaa ollenkaa itseeni ja kokoajan alakuloiseksi tunnen olon ja epäonnistuneeksi ja sitte ettii vaan uusia vikoja uusia diagnooseja jos niiltä ois jääny joku huomioimatta mutta joo kyllä sen pitäis antaa periksi ja oppia asioitten antaa olla niinku nuorempana teki mitä sitä turhaa kuumaa hiiltä kädessä pitämää jos siitä voi päästää irtikki

jooh et oo ainut itse olen 21 vuotias nuorimies ja mulla on pelkona julkiset paikat kuten kaupat ja kaikista pahin asioitten hoito ja pelkään nuoria tosi paljon vaikkei pitäisi esimerkiksi illasta kun on nuoria ja näitä autoilijoita jotkaa tulee poppiautojensa kanssa esimerkiksi kauppaan yms sillon ne kohtaukset alkaa siitä pahimmasta päästä esimerkiksi huimaus ja näön tarkennuksen vaikeus , kova vapina tärinä, hikoilu ja puhe takkuaa tosi paljon, myös kaiken päälle rupeaa vatsasta vääntämään ja oksettamaan tämä kaikki sosiaaliset tilanteet ja nuorten ihmisten pelko on tehny mun elämästä ihan paskaa !! haluan kuitenkin asioida ja asioinkin mutta nämä jutut tekee siitä hankalaa ja pitää vielä miettiä pitkään minne olisin lähössä mutta jos joku haluaa tutustua minuun niin minulla on hankala puhua tuntemattoman kanssa ja rupeaa jännitämään tosi paljon mutta jos olen sen ihmisen kanssa pitkään tekemissä ja opin tuntemaan kunnolla niin kas kummaa muutuin kuin iha terveeksi kaikki ahdistuneisuus oireet yms häviää heti

Moi, tässäpä on kohtalotoveri joka eli samanlaisessa tilanteessa ja olinpa jopa niin huonossa kunnossa että olin kuntoutuskodissa puolivuotta enkä pystynyt liikkumaan yli 50m ovesta ulos kun aloin panikoimaan ja somatisoimaan. Oikea lääkitys ja asian tajuaminen sai helpottamaan.

Mutta suurin osa kuvailemistasi oireista johtuu ns. autonomisen hermoston yliherkkyydestä, juurikin nämä säpsähtelyt, rytmihäiriöt yms. Niistä olen kärsinyt 20 vuotta ja niiden kanssa oppinut elämään mutta tuo erittäin voimakas somatisointi käynnistyi muutamia vuosia sitten. Nyt kuitenkin jo kotona ja pystyn elämään ja kulkemaan normaalisti. Tosin nuo säpsyt, rytmärit, huimaukset, hikoilut yms ovat arkipäivää.

En kirjoita tähän enempää koska jos haluat tietää lisää asiasta ja tukea ja kokemusta jota minulla todella on niin laita minulle mailia [email protected] -Antti

Olipa kiva löytää tämä ketju. Itse epäilen myös oireitani ahdistuksesta johtuviksi mutta mistä sen tietäisin. Lääkäissä olen juossut useasti mutta lääkärit eivät löydä syytä oireilleni. Oireitani ovat koko kehon täriseminen, puutumiset sormissa ja varpaissa, sormien pistely, lihaskivut ja kolotus. Lisäksi minua huimaa ja tuntuu kun hienomotoriikka olisi kateissa eli liikeet ovat sellaisia nykiviä eivätkä pehmeitä. Paljon olen googlaillut eri sairauksista ja aina tuntuu, että on joku neurologinen sairaus. Neurologi tosin on vakuutellut ettei ole mitään hätää. Testeistä on tehty pään ja kaulan MRI sekä ENMG ja kaikki oli niissä ok. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia ja mitä lääkkeitä olette saaneet/ovatko ne auttaneet?

Iiris41, onko sulla epäilty fibromyalgiaa? Fibromyalgia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Fibromyalgia

fibromyalgiaan voi liittyä nimittäin ahdistus kuten tuossa artikkelissakin mainitaan.

Mulla samanlaisia ja odotan terapiaa. Kiire saada apua ja sekin tiedossa, ja silti jätetään oman onnensa nojaan nenaamaan🤔

Minulla on kaikki samat ongelmat ja vielä tulee lisänä keskelle rintaa puristava/ahdistava tunne ja häipyy muutamassa sekunnissa siis levossa Ja luulen että tuo on juuri ahdistusta/yms..... Mutta jos nyt nuo minulla tai muillakin jatkuu menen ehkä lääkäriin Sulen pois pahimmat sairaudet koska olen vasta13Vuotias Kyllä tämä tästä paranemista kaikille kenellä tää vaiva Ja ei siihen Kuole:)

Varoitan, yhteiskuntamme on vainoharhainen, varsinkin koululääketieteen koulutus kouluttaa tohtorit vainoharhaiseksi näkemään mielisairaulsia kaikkialla,
Ja se viivästyttää neurologisten tautien hoitoa.
Eräs tuntemani mysteenikko sai tutkimukset ja lääkitysken vasta kun oli kävelykyvytön kun psykiatrisointi esti tutkimukset, koska yliviisaat suulla diaknooseja tekevät psykiatrit oli akitoineet kortiston kautta että psyyke tuotti ne oireet.
minulle tehtiin 1994 ilman mitään tutkimuksia tappavassa aivokalvon tulejduksessa tulejduksessa paniikki ja muita diaknoose yleislääkärillä eli täyttä puoskarointia koska yksityisen neurologi tunnisti ne heti aivokalvon tulejdukiseski tappavaksi taudiksi, mutta puoskarien leimat esti koko iän julkisella myös muiden tautien tutkimisen.

Nuo kuvaamasi oireet on neurologiset, mene yksitysielle neurologille suoraan julkisella et koskaan pääse mihinkään jos sinut on jo leimattu, puoskarien tekemä leima esti myöh aivokasvaimen hoidon eli jouduin tutkituttaa ja hoidattaan ulkomailla.

On normaalia jos on kihelmöintiä jaloissa ja puutumuksen tunnetta, se on normaalia että yrität tutkia tauteja mitä se voisi olla, muassa tapauksessa olisit välin pitämätön itsestäsi.

Olen jo vanha ja olen nähnyt että ainoa mistä saat oikeat tutkimukset on yksityinen,
Julkinen on suoraan sanottuna kaikki psykiatrisoiva ja käyttökelvoton,
Älä luota valtion lupauksiin antaa veoa vastaan terveyden hoitoa, se sanoo vain sen siksi että mielelläisi maksat veroa, erikoislääkärit menee julkisella virkamiehistölle ja turha sun on mennä paikkaan jossa on jo leima,

Aivan selviä neurologisia oireita ja tottakai se ahdistaa, sulla on jo paniikki lääke, eli paniikki oireita nuo ei ole ja onko mitään paniiikkia olemassakaan,
Koska kaikki taudit tekee moninaisia oireita, ei ole yhtään tuatia jossa olisi vain yksi oire, muista älä odota hoitoa missä sut on leimattu, mene maksamalla neutraaliin paikkaan suoraan neurologille, on ihan turhaa kiertää yleislääkärin kautta, ne psykiatrisoiva, koska ammattitaito ei riitä, ja ota huomioon että ei ole mitään sellaista psyykkea joka tuottaa kehon oireita, se on valhe, koska ihmisillle markkinoidaan psyykkeauteja, koska silloin olet lopun ikäinen tuottoeläin. Josta saadaan meijeri tili joka kk, koska psyykkelääkkeet on ikuisia, rahaa siinä tarvitaan mutta kyllä se oikea diaknoosit löytyy.

Psyykke diaknoosit on suulla tehtyjä, ja on vastuuntunnotonta psykiatrisoida toisten oireita varsinkaan ellet ole neurologia nähnyt.

Psykiatreilla on yleislääkärin koulutus, mutta heidät on koulutettu rahakoneiksi, eli näkemään mielisairaulsia kaikkialla, koska niillä diaknooseilla kela maksaa eniten rahaa
Varo sita koukkua, sillä jokainen Psyykke lääke on 100 krt myrkyllisempi kuin pakkaus seloste sanoo.
Ja psykosomatia kuten kaikki Psyykke taudit on suulla tehtyä tiedettä,
Vai onko psyykkestä kukaan biobsiaa ottanut. Isot opikset on big farma valhetta. Mielisairaudet suulla tehtyä valhetta jne.
Psykiatria tullaan kieltämään valhe tieteenä ja puoskarointina, suuret sadut on aina suuria valheita. Näkymätön sisin on näkymätön myös koululääketieteelle. Psykiatria on vaarallista yliviisasta puoskarointia, Psykiatrian opuksissa ei ole yhtä ainutta fakta tutkimusta, ei biobsiaa psychestä, se on vain teoria.
joka kerran kun he kehon kivut psykiatrisoi, kun rahat lyöt yksityisen pöytään, niin minulta eka kerran läytyi aivoakalvon tulehdus, toisen kerran aivokasvain ja kolmannen kerran kilpirauhasen surkastuma ja julkisen yleislääkärit pilkkasi kaikkia mielisairaudeksi

, eli he itse leimaa eli puoskaroi kehon oireista ali ihmiseksi ja sitten pilkkaa ja ei koskaan korjaa puoskarointejaan kun yksityiseltä viet oikean diaknoosit, julkinen traumatisoi eikä laske neurologille, (ne on varattu virkamiehille) joten mene yksitysielle suoraan ja ymmärrä että elämme noitavaino aikaa, jossa kaikkialla joka kehon kivussa nähdään. mielisairaulsia kuin katolinen kirkko noitia,
Tää inkvisitio eli vainoharhan aika tuottaa sinulle suuret kulut, mutta mene suoraan aina yksitysielle. Koska julkiselle maksettu omavastuulla et saa mitään, kuin lähetteen puoskaroi psykiatrille jotka on koulutettu super vainoharhaiseksi, joten ilman muuta saat kymmeniä diaknoseja ja pillereitä ja raha juoksee kelalta big farmalle
Ja sinulle tulee pillereistä sellainen kemiallinen epätasapaino, että et todella tunnista omaa kättäsi Psyykke pillereiden tekemän kemiasotkun takia , tässä 26 vuoden kokemus, kierrä psykiatrit kaukaa, selviät pienemmillä kärsimyksillä ja traumoilla, jota heidän - väkivalta, - mitätöinti.- Noyryytys, - alistaminen, he kotelee leimaamaansa ihmistä kuin roskaa, hyvin sairasta sakkia se psykiatrian sakki. Ei ole olemassa sellaista psyycheä mitä he markkinoi, näkymätön sisin on iankaikkinen ylösnouseva sielu joka ei pillereillä parane.

He akotoi itsensä vihaan sinua kohtaan puoskari leimoillaan, eli leimat estää tasavertaisen kohtelun aina. Joten älä odota mitään inhimillistä heiltä.

Hei, vastaukseni tulee myöhässä mutta kuvailit 100% tarkuudella omat oireeni ja vallitsevan elämäntilanteeni. Täällä todettu ahdistuneisuushäiriö, paniikkioireyhtymä ja PTSD. Terapiaan odotan pääsyä.

hyväksy ne oireet rentoudu niihin. jos et pysty rauhoittamaan itseäsi hae apua meditaatiosta. jätä lääkkeet

Jos on sähköiskutuntemuksia, liikkumisessa huteruutta tai levottomat jalat yms, on kyllä ehdottomasti tärkeää katsoa hormonaaliset tekijät (mm kilpirauhanen yleisimpänä) ja ravitsemustilanne (mm rauta ja B-ryhmän vitamiinit). Nämä kaikki puutokset aiheuttavat myös ahdistusta, ja varsinkin nuorilla naisilla/tytöillä raudanpuute on hyvin yleinen.