Niin millainen on se paljon puhuttu "parisuhdeihminen":ruoskitaan nyt vielä hetki itseämme ennen nukkumaan menoamme...
Itse koen olevani sekä että mutta huomaan että itseään on kaikista vaikeinta sietää jos suhteessa toiseen alkaa tulla ongelmia arjen tasolla. Ruoskin itseäni tuon tuostaan asioista joissa vaadin liikaa, annan liian vähän tai kuinka paljon kaipaan itsenäisyyttä mutta kuitenkin rakkautta. Olen syyllinen kaikinpuolin.
Ehkä on helpompaa elää yksin...joka tapauksessa, olen sitten yksin tai yhdessä koen että pyrin olemaan tyytyväinen elämääni molemmissa tilanteissa/olosuhteissa.
Itse koen olevani sekä että mutta huomaan että itseään on kaikista vaikeinta sietää jos suhteessa toiseen alkaa tulla ongelmia arjen tasolla. Ruoskin itseäni tuon tuostaan asioista joissa vaadin liikaa, annan liian vähän tai kuinka paljon kaipaan itsenäisyyttä mutta kuitenkin rakkautta. Olen syyllinen kaikinpuolin.
Ehkä on helpompaa elää yksin...joka tapauksessa, olen sitten yksin tai yhdessä koen että pyrin olemaan tyytyväinen elämääni molemmissa tilanteissa/olosuhteissa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
...ei mitään käsitystä. Ehkä parisuhdeihminen osaa täyttää sen toisen osapuolen tyhjyyden.
onks tyhjyyden kokeminen sellainen heikkous jota ei voi hyväksyä toisessa?
Mitä haittaa siitä on jos toinen täyttää sen tyhjyyden?
että kun se ihminen joka on sen tyhjyyden täyttä nyt lähtee vittuun, niin vittu, että on taas tyhjä olo.
Jos suhteessa kokee olonsa tyhjäksi, niin se toinen ei silloin ole parisuhdeihminen.
Mutta... aika aikaansa kutakin, jotta mä sanoisin, että kaikilla ihmisillä on jaksoja jolloin ei ole parisuhdeihminen. Pitäähän sitä olla aikaa kerätä sitä pääomaa jolla täyttää sen toisen ihmisen tyhjyyden.
Naisten lehdissä usein on juttuja naisjulkkiksista jotka sanovat olevansa parisuhdeihmisiä. En voi sille mitään mutta tulee pieni epäilys koskien heidän omaa parisuhteessa oloaan ja sen motiiveja..
harmainta aavistustakaan. Sen sijaan voi olla harmaa aavistus siitä mikä ehkä ei ole parisuhdeihminen, sen löydän peilistä. Tiiä taas sitten...
jolka haluaa jakaa elämänsä tärkeimmät osa-alueet ja arjen toisen kanssa ja haluaa olla tälle uskollinen. Haluaa tuntea rakkautta ja yhteyttä juuri tietyn ihmisen kanssa. Ei tarkoita kuitenkaan mitään itsenäisyydestä luopumista, riippuvuutta tai tarrautumista.
suhteen immeinen...
Hienosti linjasit edellä. Jokaisen on kuitenkin löydettävä se oma totuutensa. Ja mieluummin oma itsensä sitä ennen.
Avauksesta tuli heti mieleen, että taas on keksitty termi jolla ei oikeastaan ole mitään virkaa, ellei nyt sitten mediamyynnille, kun parin osapuolet määrittävät toistensa parisuhdeihmisyyden. Mietin myös, että termi voisi tarkoittaa ihmistä joka sujuvasti liukuu parisuhteeseen. Tai ihmistä, joka tarvitsee parisuhteen koska muuten olisi vain jonkinlainen puolikas itsestään.
on sellanen, että haluan olla parisuhdeihminen edellä mainitulla tavalla, mukaanlukien oman ajan ihan vaan itseni kanssa eikä se takoita pelkästään eristäytymistä jonnekkin yksin.
että olet sen oman totuutesi löytänyt, hyvältähän tuo kaikinpuolin kuulostaakin, tuo määritelmäsi. Toivon että löydät tuohon sopivan kumppanin itsellesi, ellet ole jo löytänytkin :)
jonka kanssa kyllä mielelläni testauttelisin määrittelyäni;)
mutta ei muuta kuin go get that one, tiger! Ota riski, ei siinä voi paljoakaan hävitä, mutta voitettavaa on senkin edestä. Älä odota oikeaa hetkeä, sellaista ei olekaan. Kimppuun vaan :)
olevani parisuhdeihminen, koska toimin selvästi paremmin parina kuin yksin. Ihan kuin joku tulppa olis palanut yksin ollessa, mutta parina käyn tasaisesti ja varmasti.
Hei. Mehän ollaan samanlaisia.
Mulla on selkeästi parisuhde- ja kumppanitarpeita mutta en ole parisuhdeihminen. Vaadin oman yksityisen sekoiluaikani ja -tilani ja kuitenkin sen jonkun jonka kanssa olla kun alkaa ahdistaan olla ihan vaan mä keskenäni.
Millainenhan suhde meillä olisi? Kuivia neuvotteluita konsensuksessa vai jatkuvia valloitus/ryöstöretkiä toisen omaan tilaan?
varmaankin suhde jossa toisesta ei kuuluisi viikkoihin mitään koska on mennyt vähän huonosti ja sitten huikeita yhteisiä sekoiluhetkiä kenties hieman psykedeelisessä atmöksessa.
Se ei olis tällaista
______________________
eikä tällaista
----------------------------------
vaan tällaista
. . . . .
:)
Varmaan sellainen, joka ei osaa/voi olla onnellinen yksin.
jokainen on oman onnensa seppä.
ihminen on perässävedettävä joka ei kykene olemaan onnellinen itsensä kanssa. Se elää toisen ihmisen kautta ja kuppaa toista.
Ongelmani on se että minulla on onnellistuttamisen tarve.
Kärsin jos toisesta ei kuitenkaan millään keinoilla voi saada onnellista.
Sellainen valmiiksi onnellinen olisi minulle itselleni turvallisinta.
Mutta mitä jos siitä valmiiksi onnellisesta tulisikin onneton sun kanssa, mieti miten paljon sinä siitä kärsisit! :D
Oikeasti ei ole toisen ihmisen vastuulla tehdä kumppanistaan onnellista, ainoastaan olla tekemättä onnetonta. Ja siihenkin harva pystyy.
Molempien tehtävänä on tehdä toinen onnelliseksi.
(mutta minä olenkin hiukan kummallinen)
Hei, toikin on tuttua... Mut mulla on teoria. Ihminen joka koittaa onnellistaa toista tekee loppujen lopuksi sijoitusta jonka toivoo kasvavan korkoa itselle edullisesti. Se on melko hyvä asia.
Mutta ihmienen joka valitsee olla onnellinen toisesta tarjoaa toisellekin tilaisuuden oppia onnelliseksi. Tällöin onnea ei tehdä toisen puolesta vaan tarjotaan välineitä ja esimerkkejä ja onnellisen ihmisen seuraa. Se on vielä varmempi tapa.
Tämä lienee syy miksi itsekkäät paskiaiset ovat niin suosittuja...
Olen huono itsekkyydessä ja sekin on pieni ongelma.
Ensimmäiseen kohtaan vielä:
Sijoitukseni on se että kun toinen on onnellinen, niin minusta tulee onnellinen.
Realistinen itsearviointi:
Minulle käy siinä kuitenkin kohteesta riippumatta lopulta huonosti.
(toisaalta niin käy useimmille muillekin)
i.n.n.o.sence on oikeammassa. Sinä olet vastuussa omasta onnellisuudestasi ja kumppani omastaan. Jos sinä olet yksin onnellinen, on toisenkin hyvä olla siinä sinun onnellisuutesi kehrässä ja sinä voit olla onnellinen sen toisen kanssa, erilailla onnellinen. Kuitenkin jos se toinen menee, olet edelleen onnellinen, koska osaat olla onnellinen itsesi kanssa. Suret toki menetystäsi, muttet huku suruusi, koska olet muutenkin onnellinen. Olet vastuussa omasta onnestasi ja olet hoitanut vastuusi. Tai jotain tuommoista.
Yhtälö: Ajattelet, että onnesi on toisesta ihmisestä riippuvainen. Ajattelet, että onnesi on toisen ihmisen onnesta riippuvainen. Huomaat kuitenkin voivasi olla yksin onnellinen. Huomaat voivasi olla onnellinen, vaikka joku lähelläsi ei olisikaan onnellinen. Onko onnellisuutesi siis sinussa vai jossain ulkopuolellasi?
Tiedän etten ole tässä mitenkään oikeassa, mutta joka tapauksessa oma onnellisuuteni kärsii jos lähellä on joku joka ei ole onnellinen. Joudun siis tekemään asialle jotakin jotta tuo toinen olisi onnellisempi.
Mitä lähempänä, niin sitä tärkeämpi.
Ihmiset eivät ole nykyisin kovin onnellisia. Lähinnä vain vanhukset ja pikkulapset ovat aidosti onnellisia ja vanhuksissakin vain ne jotka ovat suhteellisen terveitä ja joiden asiat ovat kunnossa.
oot oikeassa. Noinhan pappikin taitaa tehdä ainoastaan sillä eroituksella että
"mene naimisiin jos tahdot tehdä itsesi onnelliseksi". Mitä vittua? Miks parisuhteessa pitää tehdä ittensä onnelliseksi ja roikkua suhteessa joka ilmiselvästi tekee päinvastoin onnettomaksi?
I on minun mielestäni oikeammassa, yleisesti, mutta se ei silti tarkoita ettetkö sinä olisi oikeassa oman itsesi kanssa, se on sinun totuutesi. Se ei ole oikeassa eikä väärässä, se vain on. Sinä päätät onko se sinulle hyvä vai ei. Tai oikea vai väärä :)
", mutta joka tapauksessa oma onnellisuuteni kärsii jos lähellä on joku joka ei ole onnellinen."
Sanotaanpa vaikka niin, että minulla ainakin oli samaa taipumusta. On varmaan vieläkin, vanhat karvat kaikkoavat kovin hitaasti. Joka tapauksessa aistin herkästi muiden mielialoja ja ainakin aiemmin sopeutin toimintaani niiden mukaan, siloittelin muiden olemista kevyemmäksi, paremmaksi. Luulen, että olen hajulla siitä mitä tarkoitat.
On niin etteivät ihmiset itse tajua mikä tekee heidät onnellisiksi ja monilla on ongelmia myös huomata milloin omat asiat ovat kunnossa.
Itsensä ja tilansa tajuamattomuus johtaa siihen, ettei onnellisuutta voi löytää mistään.
Täydellisesti.
Minä näen ihmisten tunnetilat aivan liian helposti ja reagoin niihin.
ihmiset useinkin tajuaa, mutta he suojautuvat pettymyksiltä olemalla vaatimatta "turhia".
Mutta tuo on toisenlaisten ihmisten ongelma. Näille joita tarkoitan ei riitä mikään, sillä onnellisuuden tuottava asia on tuntematon.
Tarkoitin sitä, että vaikka sinä tekisit mitä, niin et voi väkisin tehdä kenestäkään onnellista. Tietysti ideaali on, että molemmat yrittäisivät tehdä asioita, joista toinen tulee onnelliseksi ja välttää asioita, joista toinen tulee onnettomaksi.
Täytyy kyllä silti myöntää, että olen samanlainen. Jos joku läheinen on onneton, yritän kaikkeni parantaakseni hänen oloaan ja tehdäkseni hänet onnelliseksi, koska minunkin on hyvin vaikea olla onnellinen, jos läheisenikin eivät ole. Mutta vuosien kokemus on opettanut, että jos ihminen on päättänyt, että elämä on täysin kurjaa, niin ei mikään mitä minä teen tai sanon sitä muuta. Itsestä sen on lähdettävä.
Musta tuntuu, että ihmisit on niin hemmoteltuja nykyään. Minä en ole saanut elämässä oikein mitään ja senkin vähän mitä olen saanut, olen joutunut omalla työlläni ansaitsemaan, joten mulle jokin ihan pienikin positiivinen asia tai tapahtuma on valtavan suuri juttu. Jos minä saisin elää ns. normaalia elämää, niin olisin varmaan ihan superonnellinen, mutta ns. tavalliset ihmiset tuntuu näkevän vain sen mikä puuttuu.
Mulla on yksi ystävä, jolla on minun näkökulmasta kaikkea. Vanhemmilta peritty omaisuus, hyvä työpaikka, kaunis tyttöystävä, kaunis koti, ystäviä, lomamatkoja, ihan kaikkea! Ja aina hän silti valittaa... Hänen seurassaan aina ajattelen, että ehkä on sittenkin parempi, kun voi ihan vilpittömästi ilahtua siitä, että se ihana paita, jota olen himoinnut puoli vuotta, mutten ole raaskinut ostaa, oli alekorissa puoleen hintaan. :)
Niin olen minäkin ja se ei ole ihan pieni ongelma. Tai se ei olisi ongelma ollenkaan, jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia, mutta kun eivät ole.
tarpeeks tarvita toista ihmistä ja nimenomaan vielä sitä ihmistä jonka kanssa on.
toi tarvitseminen vois jotain tarkemmin määriteltynä : ajatusmaailman jakamisen tarve, mut mikä tärkeintä: tarve synergoitua yhdessä uudelle tasolle (joka ei ole taantuva suunta) tms...
Muuten mä en koe tarvitsevani toisen kanssa parisuhteeseen, voihan sitä olla kaveritki.
Parisuhdeihminen on epäitsekäs, osaa asettaa toisen aina itsensä edelle, ottaa toisen huomioon, pystyy jakamaan arkensa ja tuntemuksensa toisen kanssa. Sellainen musta on parisuhdeihminen.
muuten selvennykseksi et noi kaks ei ole pariskunta, mut nyt kun mietin niin noi sopis todella hyvin toisilleen peileiksi.
sota jota en tahtoisi nähdä mistään hinnasta olis näiden kahden välinen suhde, ainut vaan että valitettavasti noi tyypit tahtoo löytää virelleen jonkun hyväntahtoisen hölmön joka alistuu.. :(
joka kokee olevansa onnellisimmillaan parisuhteessa, semmonen on parisuhdeihminen :)
Selvä!