Selibaatilla herkkyyttä säveltämiseen

Sittenkun musiikki on tehty, voi taas parata otsarasvastakiiltäväksi mustasilmänaluiseksi robotiksi. Tällä selittyy yhden saman bändin eri albumien suuri laatuero. Esim. Muse:n The Resistance on hyvä, mutta vuoden päästä menestys muuttielintapoja ja tuloksena on suorastaan rasittavan ärsyttävä Origin Of Symmetry joka kuulostaa kun laulajalla olisi todella rasittunut ja ylimielinen olo, niinkuin että kerran eläissäni tämän albumin teen ja olen hankkiutunut aivan poikki enkä halua olla täällä jo ensimmäistä sointua ennen.

Metallican ainut kunnon albumikin missä yhden biisin musavideossa joku keinuu valtavassa keinussa eroaa muista niin selkeästi että siinäkin on sinisilmäiset äijät tosissaan hankkiutuneet herkkään tilaan ja menneet tekemään musiikkia, myöhempi tavara on syntynyt rutiinityöskentelynä väärässä olotilassa ja sen huomaa.
11026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

10 päivää ennen säveltämisen aloittamista riittää. Ei tartte olla kuukautta tai vuotta selibaatissa en tarkoittanut sitä :). Se on vaan keholle niin iso taski tuo kassien täyttö 1500 siittiötä sekunnissa, tarhti hiljenee kun kassit on täynnä ja keho saa energiaa toissijaisiin toimintoihinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei vitsi kirjoitti:

Sittenkun musiikki on tehty, voi taas parata otsarasvastakiiltäväksi mustasilmänaluiseksi robotiksi. Tällä selittyy yhden saman bändin eri albumien suuri laatuero. Esim. Muse:n The Resistance on hyvä, mutta vuoden päästä menestys muuttielintapoja ja tuloksena on suorastaan rasittavan ärsyttävä Origin Of Symmetry joka kuulostaa kun laulajalla olisi todella rasittunut ja ylimielinen olo, niinkuin että kerran eläissäni tämän albumin teen ja olen hankkiutunut aivan poikki enkä halua olla täällä jo ensimmäistä sointua ennen.

Metallican ainut kunnon albumikin missä yhden biisin musavideossa joku keinuu valtavassa keinussa eroaa muista niin selkeästi että siinäkin on sinisilmäiset äijät tosissaan hankkiutuneet herkkään tilaan ja menneet tekemään musiikkia, myöhempi tavara on syntynyt rutiinityöskentelynä väärässä olotilassa ja sen huomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu