Gold digger

Tapasinpa toissaviikonloppuna deittipalstalta bongaamani yh-naisen. Olimme kirjoitelleet tässä muutamia viikkoja ja kaikki vaikutti erittäin lupaavalta. Kävimme ensin syömässä ravintolassa ja tämän jälkeen kävimme vielä lasillisillakin. Sitten nainen kysyi, että kuinka paljon tienaan bruttona vuodessa!? Sanottakoon, että leukani loksahti auki. En oikein keksinyt siihen hätään mitään mitä sanoisin...mietin jo, että kettuako se sulle kuuluu, mutta vastasin sitten diplomaattisesti, että menoihini nähden tarpeeksi. Olen siis ihan akateemisesti koulutettu ja koulutustani vastaavassa työssä valtiolla. Omituista tämä deittikulttuuri vai olikohan nainen uuttaa elättäjää vaille. Kysymys oli niin tarkka, että vielä bruttona pitäisi ilmoittaa. No deitit lopahtivat yllättäen tämän jälkeen enkä laittanut enää mitään viestiä naiselle.
92343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No huh huh, leuka loksahti minultakin. Empä ole ennen kuullut moista kysymystä esitettävän treffeillä, saattoi olla ihan fiksu veto jättää homma sikseen tuon naisen osalta.

Äänestä

Osa naisista saattaa treffeillä jopa tunnustaa etsivänsä ns. sponsorisuhdetta. Suomi24:lla olen itse törmännyt pariin tapaukseen. Itse näistä viisastuneena otin profiilista tuon tulokohdan pois. Taitaa olla nykypäivänä aika yleistä toimintaa mitä lehdistä on saanut lukea. Sääli vaan, että normaalit naiset tuppaavat olemaan niin vähissä nykyään.

Äänestä
  • Tuo nainen oli tahditon tuolla kysymyksellään ja saikin mennä mutta faktahan on se ainakin omalla kohdallani, että haluaa saman tyyppistä, taustaltaan ja unelmiltaan yhtenäistä ja toki myös taloudellisesti tasavertaista kumppania. Olen yh ja seison omilla jaloillani, omilla rahoillani ja työlläni ja samaa odotan myös vastapuolelta.

    Äänestä

  • nofordigging kirjoitti:

    Tuo nainen oli tahditon tuolla kysymyksellään ja saikin mennä mutta faktahan on se ainakin omalla kohdallani, että haluaa saman tyyppistä, taustaltaan ja unelmiltaan yhtenäistä ja toki myös taloudellisesti tasavertaista kumppania. Olen yh ja seison omilla jaloillani, omilla rahoillani ja työlläni ja samaa odotan myös vastapuolelta.

    Te YH naiset saatte mut itkemään... Itse synnyin 18v äidille ja 17v isälle.

    A)Älkää harrastako seksiä ennen aviota/suhteessa joka ei tunnu kestävän
    B)Menkää kettu naimisiin sen ihmisen kanssa, jonka kanssa olette hautaan asti

    Ja joo mun isäpuoli tienaa nettona n.5 500 ja äiti on kotiäiti... Tämä nykymaailma on typerä ja saa minut itkemään...

    Äänestä

minä olisin valehdellut hieman yläkanttiin niin lisin ehkä saanut lasillisen jälkeen köyriä mällit sisuksiin sille ja sit häipyä, miksi jätit lehmän lypsämättä vaikka laitumella olit

Äänestä
  • Niin, ja maksaa 9 kuukauden kuluttua elareita.. Tulee kallis köyriminen.

    Äänestä

  • tilitulitilimeni kirjoitti:

    Niin, ja maksaa 9 kuukauden kuluttua elareita.. Tulee kallis köyriminen.

    Jos olisit edes kerran harrastanut seksiä, tietäisit ettei nainen aina tule raskaaksi paneskellessa.
    Minä laukaisen yleensä suuhun lopuksi ja jollei halua suuhun niin sitten kasvoille, jos naiselle käy niin kakkoseen myös voi laueta.

    Äänestä

  • Ap,llä brutot ja netot sekaisin. "Nainen kysyi niin tarkkaan että oikein bruttona.. "

    Äänestä

  • fllgh kirjoitti:

    Ap,llä brutot ja netot sekaisin. "Nainen kysyi niin tarkkaan että oikein bruttona.. "

    tirskahdus :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erv33 kirjoitti:

Tapasinpa toissaviikonloppuna deittipalstalta bongaamani yh-naisen. Olimme kirjoitelleet tässä muutamia viikkoja ja kaikki vaikutti erittäin lupaavalta. Kävimme ensin syömässä ravintolassa ja tämän jälkeen kävimme vielä lasillisillakin. Sitten nainen kysyi, että kuinka paljon tienaan bruttona vuodessa!? Sanottakoon, että leukani loksahti auki. En oikein keksinyt siihen hätään mitään mitä sanoisin...mietin jo, että kettuako se sulle kuuluu, mutta vastasin sitten diplomaattisesti, että menoihini nähden tarpeeksi. Olen siis ihan akateemisesti koulutettu ja koulutustani vastaavassa työssä valtiolla. Omituista tämä deittikulttuuri vai olikohan nainen uuttaa elättäjää vaille. Kysymys oli niin tarkka, että vielä bruttona pitäisi ilmoittaa. No deitit lopahtivat yllättäen tämän jälkeen enkä laittanut enää mitään viestiä naiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu