Appivanhempani ovat uskossa. Alussa kun seurustelimme mieheni kanssa, ei VUOSIIN ollut mitään painostusta eikä puhetta kumpi uskonto on "tärkeämpi"! Nyt oltuamme vuosia naimisissa, on alkanut tulla sukulaisten suusta anopin kertomaa juttua siitä, että emme pääse taivaaseen, ja blaablaa....noh, alkoipa moista puhetta tulla sitten vierailuillakin, ja mieheni sanoi hyvin lujasti, että meillä on oma uskomme, ja sillä pärjätään, piste!
Nytpä emme sitten kuulemma kuulukaan perheeseen, vaan olemme luopioita, sekä vierailut ovat loppuneet puolin ja toisin. Ei niin, että hirvittävästi heitä ikävöisin, mutta on tosi kurjaa tämän nojalla "hylätä" oma poika ja miniä, kun muuten välit olivat mitä parhaimmat heidän kanssaan!!!
Nyt tuntuu pahalta, koska olemme ev.lut. ja olemme siis ihan tavallisia ihmisiä, ja itse ainakin tiukan paikan tullen kyllä mielessäni rukoilen, ja joka ilta maate mentyäni.
Miksi ei oma uskontomme riitä? Eikö se ole uskoa ollenkaan? Jos näistä asioista alkaa anopin kanssa vääntämään, niin loppua ei tule....tästä uskon asiasta väitellään vaikka tappiin saakka, ja siksi emme ota koskaan puheeksi sitä! (ja eipä tarvi ottaakaan enää, koska eivät käy!)
Siksi potuttaa kun muuten tosiaankin ovat erittäin mukavia, ja tulin hienosti toimeen heidän kanssaan. Mistähän moinen takin kääntö yhtäkkiä??? En ymmärrä?!
Onko vastaavia kokemuksia? Kertokaa......
Nytpä emme sitten kuulemma kuulukaan perheeseen, vaan olemme luopioita, sekä vierailut ovat loppuneet puolin ja toisin. Ei niin, että hirvittävästi heitä ikävöisin, mutta on tosi kurjaa tämän nojalla "hylätä" oma poika ja miniä, kun muuten välit olivat mitä parhaimmat heidän kanssaan!!!
Nyt tuntuu pahalta, koska olemme ev.lut. ja olemme siis ihan tavallisia ihmisiä, ja itse ainakin tiukan paikan tullen kyllä mielessäni rukoilen, ja joka ilta maate mentyäni.
Miksi ei oma uskontomme riitä? Eikö se ole uskoa ollenkaan? Jos näistä asioista alkaa anopin kanssa vääntämään, niin loppua ei tule....tästä uskon asiasta väitellään vaikka tappiin saakka, ja siksi emme ota koskaan puheeksi sitä! (ja eipä tarvi ottaakaan enää, koska eivät käy!)
Siksi potuttaa kun muuten tosiaankin ovat erittäin mukavia, ja tulin hienosti toimeen heidän kanssaan. Mistähän moinen takin kääntö yhtäkkiä??? En ymmärrä?!
Onko vastaavia kokemuksia? Kertokaa......
Vastaukset 10
Vanhimmat
Usean vuoden ajan anoppini on käyttänyt uskontoaan koko perheen hallintavälineenä. Syyllistämistä, itkua siitä, ettei lapset eikä lapsenlapset ole uskossa ym. ikävää. Minä olen niin hullu että en aina jaksa näitä juttuja laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Alkukesästä 2010 taas jouduin keskustelemaan hänen kanssaan. Sanoin kauniisti mutta suoraan, että koen, että hän pitää itseään muita perheenjäseniään ja ihmisiä parempana ja että hänellä ei ole siihen syytä. Olen kertonut hänelle, että me ihmiset olemme kaikki vajavaisia, viallisia monin eri tavoin. Jos yhdessä asiassa on "hyvä", niin toisessa lankeaa. Ja syntiä on monenlaista, myös kärkäs kieli on syntiä. Viimeisestä keskustelustamme on monta kuukautta. Mitään hänestä ei ole kuulunut tuon tapahtuman jälkeen. Saa nähdä, miten seuraavan kerran kun näemme. Ehkä se valitus taas alkaa ja saarna siitä, kuinka vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa. Minulle hän tietenkin paasaa kunnioituksesta kun en hiljene hänen edessään. Minä en vaan jaksa tuollaista. Jokainen ihminen on arvokas ja samanarvoinen Jumalan edessä, kenelläkään ei ole oikeutta omia itselleen oikeutta muita tuomita. Kaikki me olemme Jumalan lapsia, uskonnollisesta suuntautumisesta huolimatta. Lahkot tulkitsevat Raamattua monin eri tavoin ja painottavat erilaisia yksityiskohtia mutta maallikkokin voi ymmärtää perimmäisen sanoman; lähimmäisenrakkauden. Pyritään siihen, siinä on jo haastetta kerrakseen.
"Kaikki me olemme Jumalan lapsia, uskonnollisesta suuntautumisesta huolimatta. "
Niinpä niin.
Minä taas en allekirjoita tätä sinun vakaumustasi.
Mutta paljon uskovia ihmisiä tavanneena, myös omassa suvussa, sanoisin, että vaikea asia edessä sinulla. Tilanne on vähän että: ota tai jätä. Jos ihmisen usko "käskee" käännyttää muita tai kieltää seurustelemasta uskonnottamien kanssa, minkäs voit!
Ap:n kohdalla muistutan, että aika harvat pääsevät täysin irti lapsuutensa tiukasta uskosta. Siis jos miehesi on kasvanut uskovaisessa kodissa jo lapsena, jossain vaiheessa teille saattaa tulla omassa perheessännekin vääntöä asiasta. Varaudu siihen.
Mitäpä tässä muuta voisi sanoa. Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään ja lapset "perivät" monessa suhteessa vanhempansa.
Jeesus käskenyt Rakastamaan lähimmäisiään ? Ei Raamatulla lyöminen ja pakottaminen ei johda mihinkään hyvään.
mieheni ei ole samaa kantaa vanhempiensa kanssa...sitä vääntöä ja pakkosyöttöä en varmasti kestäisikään, mutta samaa mieltä olen kun ed. kirjoittaja, että mitä rakastamista se todellakaan on, jos lasketaan sut ja sun arvosi sen mukaan, mikä uskontosi on, eli ns.hyvään tai pahaan ihmisjoukkoon kuuluvaksi!!! Olen niin suivaantunut tästä takin käännöstä, että jos ja kun seuraavan kerran kohtaamme anopin kanssa, aion kysyä PERUSTEELLISTA syytä tähän "laumasta erottamiseen"! Ensin ollaan niin hyvää pataa, ja kas kummaa, sitten on kuin meitä ei olisi olemassakaan=(
Ja aamen.
Uskosta ei kannata keskustella uskovaisen kanssa. Olen aina väärässä ja hakoteillä, aina löytyy vastaus joka johtaa siihen mihin he haluavat. Itse en keskustelisi uskosta koskaan ja sijoittaisi sille mitään käytännön arvoa. Jos se heille on tapaamisen edellytys, niin se on voi voi. Jokatapauksessa keksisivät jonku tarinan itselleen sopivaksi väännellen totuutta. Anna niiden olla ja pitää paskansa.
Ihan sama asia, kuin keskustella semmoisten kanssa, joiden mielestä mies on aina syyllinen joka asiassa, jopa naisen itsenä tekemiin murhiinkin. Mistä siinä voi keskustella? Toisen kiero ajattelutapa ja erilaiset pelisäännöt tekevät keskustelusta mahdottomuuden, kun voittajakin on jo julistettu etukäteen. Kannattaa siis pysyä loitolla.
Ap:n hylkimiseen saattaa riittää jonkun appeloitten seurakunnan "arvostetun" johtajan saarna. Hehän sitten tuntevat itsensä pakotetuiksi noudattamaan "paimenen" kehotuksia...
Ei se varmaan asiaa yhtään paranna silti. Jokaisen pitäisi ymmärtää ajatella itse eikä pomppia toisten käskyjen mukaan, varsinkaan jollei muuta syytä ole kuin että pojan perhe ei satu uskomaan samalla tavoin kuin he itse.
ei ole vastaavia kokemksia
Pääsitpä kätevästi appivanhemmista eroon, mikäs sen mukavampaa?