Kuinka tärkeä asia on se, että nainen on kasvanut hyvässä perheessä ?
Itse opiskelen oikeustiedettä, joten koulutukseltani olen korkeatasoinen. Mutta perheeni on lähinnä säälittävä... Vanhempani ovat molemmat alkoholisteja... Äitini kuoli kun olin lapsi. Jouduin tällöin perhekotiin. Isääni olen tutustunut nyt aikuisiällä. Isäni on onneksi nykyään täysin raitis. Hän on myös kasvanut lastenkodissa, joten en tunne hänen puolelta isovanhempiani. Äidin isä oli myöskin alkoholisti ja hän kuoli nuorena.
Kyllä nämä tapahtumat minuun väkisinkin heijastavat. Tietyissä tilanteissa olen todella epävarma, mutta toisissa voin taas olla liiankin puolustava ja hyökkäävä. Oikeuksiani on elämäni aikana poljettu niin paljon, että puolustan niitä nykyisin enemmän kuin tarvitsisi.
Voiko kuitenkin koulutukseni ja itsenäisyyteni kompensoida sitä, että olen kasvanut poikkeuksellisisissa olosuhteissa?
Minulla ei oikeastaan ole kuin yksi ystävä, joka tietää kaiken taustastani. En vain ole osannut kertoa ihmisille, koska pelkään heidän reaktioonsa asioihin.
Missä vaiheessa olisi hyvä ottaa asia puheille? Haluaisitko tietää jo ensimmäisillä treffeillä?
Itse opiskelen oikeustiedettä, joten koulutukseltani olen korkeatasoinen. Mutta perheeni on lähinnä säälittävä... Vanhempani ovat molemmat alkoholisteja... Äitini kuoli kun olin lapsi. Jouduin tällöin perhekotiin. Isääni olen tutustunut nyt aikuisiällä. Isäni on onneksi nykyään täysin raitis. Hän on myös kasvanut lastenkodissa, joten en tunne hänen puolelta isovanhempiani. Äidin isä oli myöskin alkoholisti ja hän kuoli nuorena.
Kyllä nämä tapahtumat minuun väkisinkin heijastavat. Tietyissä tilanteissa olen todella epävarma, mutta toisissa voin taas olla liiankin puolustava ja hyökkäävä. Oikeuksiani on elämäni aikana poljettu niin paljon, että puolustan niitä nykyisin enemmän kuin tarvitsisi.
Voiko kuitenkin koulutukseni ja itsenäisyyteni kompensoida sitä, että olen kasvanut poikkeuksellisisissa olosuhteissa?
Minulla ei oikeastaan ole kuin yksi ystävä, joka tietää kaiken taustastani. En vain ole osannut kertoa ihmisille, koska pelkään heidän reaktioonsa asioihin.
Missä vaiheessa olisi hyvä ottaa asia puheille? Haluaisitko tietää jo ensimmäisillä treffeillä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuinka tärkeä että mies on kasvanut sadistisessa perheessä? Tai nai omaa veljeään???
Muutamia näkökantoja asiaan. Uskon, että monelle miehelle sinä olet riittävä sellaisenaan, koska vaikutat kuitenkin fiksulta ihmiseltä ja olet tehnyt paljon elämäsi eteen. Tietysti tuollaiset vanhemmat ovat aina ikäviä, myös puolisolle. Ja tietysti varmaan miestä saattaa pelottaa, millä tavalla tuo päihderiippuvuus näkyy mahdollisissa tulevissa lapsissanne. Tuollaiset riippuvuussairaudet kun voivat siirtyä myös jälkipolville. En suosittelisi kertomaan ensitreffeillä. Ehkä siinä vaiheessa, kun aika on kypsä ja voit kunnolla luottaa.
Sinulla on oikeus olla upea nuori nainen joka on pärjännyt kaikesta huolimatta. Sinulla on ehdoton oikeus olla kohdattu omana itsenäsi, omine saavutuksinesi ja tulla arvioiduksi sen kautta - eikä se mitkä lähtökohdat sinulla on tee muuta kuin mittaa onnistumisesi todellista määrää ja sen ehdotonta ja kiistämätöntä laatua.
"Voiko kuitenkin koulutukseni ja itsenäisyyteni kompensoida sitä, että olen kasvanut poikkeuksellisisissa olosuhteissa?"
Yksinkertaisesti: Sinulla ei ole mitään kompensoitavaa. Perheesi ei ole sinun syysi.
"Missä vaiheessa olisi hyvä ottaa asia puheille? Haluaisitko tietää jo ensimmäisillä treffeillä?"
En haluaisi tietää ensitreffeillä. Joskus aikojen päästä. Nimittäin suhteessa omiin vaatimattomiin saavutuksiini joiden pohjalla on ihan ok. koti tuntisin lähinnä täydellistä itsetunnon puutetta rinnallasi ja miettisin kuinka huonossa valossa näkisit kaikenlaiset sekoiluni ja nyhjäilyni ja saamattomuuteni. Täten siis ettet murskaisi heti lähdössä egoani omalla timanttiudellasi olisi syytä että raotat kantta vasta vähän myöhemmin...
" En haluaisi tietää ensitreffeillä. Joskus aikojen päästä. Nimittäin suhteessa omiin vaatimattomiin saavutuksiini joiden pohjalla on ihan ok. koti tuntisin lähinnä täydellistä itsetunnon puutetta rinnallasi ja miettisin kuinka huonossa valossa näkisit kaikenlaiset sekoiluni ja nyhjäilyni ja saamattomuuteni. Täten siis ettet murskaisi heti lähdössä egoani omalla timanttiudellasi olisi syytä että raotat kantta vasta vähän myöhemmin... ""
Että olipa ihana lukea tekstiäsi, tuo on kaunista ja rehellistä.
Lähtökohdilleen mitään voi, ei niitä saa valita vaikka haluaisikin. Itsekkin lapsena toivoin ,että mulla ois ollut toisenlainen perhe. Alkoholi ei meillä ollut ongelma eikä muutkaan päihteet olin vain muuten se mustalammas joka oli syypää kaikkeen. Onko se vaikuttanut elämääni aikuisena : On se teki minusta vahvemman.
Mutta samoin kuin sinäkin sanoit, olet joissakin asioissa epävarma niin minäkin joskus, ajoittain.
Ja se mitä eniten kaipasin oli se tuen puuttuminen ja rakkauden lapsena.
Mutta minkäs teet ei voi valita vanhempiaan. Vaikutat fiksulta naiselta, kyllä sinä pärjäät ja toisaalta lakimiehenä tiedät/ymmärrät paremmin asiakkaiden taustat.
Minusta sinun ei tuohon kannata kiinnittää niin suurta huomiota enää mikä taustasi on, kumppanin kannalta eikä todellakaan kertoa eka treffeillä, ethän sinäkään tiedä mikä tausta hänellä on. Kerrot sitten, kun tunnette paremmin ja jos ja kun suhde on varmemmalla pohjalla. Sinua hän treffailee ei vanhempiasi.
"Dissentti", kirjoitit aivan upeasti. Melkein tuli tippa linssiin :)
Olen aina ajatellut, että olen huonompi kuin muut. Ehkä minun on opeteltava ajattelemaan asioita toisenlaisesta näkökulmasta. Ehkä kokemukseni ovatkin vain vahvuuksiani.
Ja sinulle "oma elämä", kun sanoit: "Ja se mitä eniten kaipasin oli se tuen puuttuminen ja rakkauden lapsena". Niin tiedän tunteen. Toivon, että en tukahduta tulevaa puolisoani tähän rakkauden kaipuuseen. Tuntuu, että se on kuin musta aukko, joka ei koskaan saa tarpeekseen.
Ne, jotka epäilivät riippuvuuden periytyvän, niin onhan se mahdollista, mutta itse suhtaudun todella kielteisesti kaikenlaisiin päihteisiin. Alkoholi on minulle kuin myrkkyä, jota välttelen kaikin mahdollisin tavoin.
Perheen perustamista ja sen vaikutuksesta itseeni en vielä osaa sanoa yhtään mitään. Asiantuntijat väittävät, että yleensä siinä vaiheessa ne ongelmat tulevat esiin.
Omalla poikaystävälläni on aika rankka perhetausta. Ei ehkä ihan niin rankka kuin sinulla mutta kuitenkin lapsuuteen kuului perheväkivaltaa, alkoholismia, uhkapeluuta, heitteillejättö ja vanhempien jatkuva riitely. Hänen sisaruksineen otettiin kouluikäisinä huostaan mutta annettiin takaisin äidille, joka erosi miehestään.
Poikaystäväni on oikein kultainen ja huolehtivainen ihminen, pitää huolta läheisistään ja todella luotettava. Hän on itse päättänyt että ei ikinä pelaa uhkapelejä ja juo alkoholia maltillisesti vain ystävien seurassa. Taustasta huolimatta, tai ehkä jopa sen kannustamana hän päätti työskennellä lujaa omaa tulevaisuuttaan varten ja on nyt hyvin tienaava ja kunnioitettu alansa ammattilainen. Hän on myöskin omaksunut "isän roolin" nuoremmille sisaruksilleen ja pitää heistä hyvää huolta. Isäänsä hän ei ole ollut missään yhteydessä avioeron jälkeen ja välit äitiin ovat viileät.
Minulle hän kertoi taustastaan kun seurustelua oli ollut n. kuukausi. Ensinnäkin ihailen sitä miten hän on menestynyt elämässään vaikeuksista huolimatta ja arvostan sitä että hän halusi jakaa vaikean taustansa kanssani. Minä en ikinä arvostele hänen taustaansa vaikka olen itse ns. hyvän perheen tyttö jolla on arvostetut vanhemmat. Minulle merkitsee vain meidän suhteemme ja se miten hän minua kohtelee, ja niinkun sanoin ihailen kovasti sitä miten hän on tehnyt töitä hyvän elämän eteen. Arvostan häntä ehkä jopa enemmän koska hän on niin hyvä ihminen vaikeuksista huolimatta.
Neuvona sanoisin ettei omaa taustaa kannata hävetä, ja seurustelukumppani luultavasti arvostaa sitä että jaat tämän asian hänen kanssaan. Mutta kannaattaa varmaan odottaa että seurustelu on suht vakaalla pohjalla tai ainakin että tiedät että se etenee hyvään malliin, tai ihan millon vaan tuntuu että luotat kumppaniin ja tunnette toisianne sen verran että yhdessäolo on luontevaa. Tsemppiä!