Oletko vielä yhtä innostunut

äläs nyt anna ymmärtää että me kaikki oltais jotain puolikuolleita.

joka tapauksessa teen noita kaikkia vaikken tulevaisuuteen uskokkaan. :P

innostunut? (ai niinku innostunutsonni) joo, riippuu vaan miltä osin ja missä asiassa.

junkutan paikoillaniki välistä joo ja toisinaan se on ihan kivaa.

Jokin aika sitten huomasin että junnaa paikallaan aika pahasti, joten oli aika tehdä radikaaleja muutoksia.

Heh. Tuomas Akvinolaisen mielestä muuten oli täydellisen ihmisen ikä 22-23 :)

Pakikymppisenä tunsin suurta epäluottamusta itseäni ja tulevaisuuttani kohtaan. Nyttemmin olen oppinut luottamaan, että kun tavoitteeni ovat kohtuullisia ja olen valmis tekemään töitä niiden eteen, että ne toteutuvat.

Ps. Palstan tunnariksi ei suinkaan sovi jungle bells vaan single-bells. ;-)

kaikesta uudesta. Käyn edelleenkin kursseilla opiskelemassa tietoa ja taitoa lisää. Kiva että kansalaiopiston kurssit ovat taasen alkaneet.

ja onhan mulla tässä ollutkin tänä vuonna paljon uusia juttuja elämässä. Mut tartten sanoo, et maailma näyttää niin erilaiselta tänään, kun parikymppisenä. Ja MÄ ;)

oli kivaa se, että ympärillä oli ihania ihmisiä (mm. opiskelukavereita) maailma tuntui työmielessä olevan vain täynnä juuri toteutumassa olevia lupauksia ja kaikki pyöri oman minän ympärillä.

Toisaalta- se oli kipeiden ihmissuhteiden aikaa, epävarmuuden aikaa, toisten pakonomaisen miellyttämisen aikaa. Ulkonäöstänikään en tykännyt kauheasti silloin ja se näkyikin juuri siksi ulkonäössä..

Innnostuneempi olen oikeastaan nyt, tässä iässä kaikesta, kun olen saanut perspektiiviä asioihin ja _elänyt_ enkä vain haaveillut ja haahuillut.

Junnaamiselta elämä ei juuri nyt tunnu, vaan päinvastoin siltä, että elämä menee kauheata vauhtia, ja tuntuu, että miten ihmeessä pysyy perässä. Vähän hidastusta kaipaisi.. Toisaalta niitä hitaita vuosiakin oli välissä.. Joten ihan hyvä nyt näin. Jännityksellä odotan mitä elämä tuo eteen :)

Nuoruus oli täynnä kaikkea murhetta ja surua. Kun ja jos tällaisesta koettelemuksesta selviää ehjin nahoin, niin maiseman valtaa kirkkaus ja seesteisyys, ilo.

mä oon ollu parikymppisenä just samanlainen kuin nyk. opiskelijakaverit. Ei kyllä jaksa enää samaa intohimoa asioita kohtaan tuntea.

Toisaalta, mun elämä on viimeisen parin vuoden aikana mullistunu aika paljo, ettei tässä nyt ihan paikoillaankaan poljeta.

Olin jo valmis luovuttamaan.

Nyt menee huomattavasti paremmin.

Enpä ole vielä koskaan tähän ikään mennessä kokenut olevani innostunut enkä tulevaisuudenuskoa täynnä,
mutta jaksan silti uskoa, että se tunne olisi vasta tulossa mun kohdalleni.. ehkä tässä joskus vuosien kuluttua..

oon...saanu itseasias tänä syksynä paljon lisädraivia päälle, mut toi tulevaisuudenusko ei oo yhtä pilvissä kuin nuorena. Alotin taas ylisopistolla uudet opinnot ja ihanaa olla siellä parikymppisten kanssa jotka on niin innovatiivisia kaiken suhteen kun ne ei oo viel nähneet vakituista työelämää. On siel seas vanhempiakin mut noi nuoret erityisesti inspiroi mua ja antaa hyvää energiaa, vastapainoksi kun duunissa on otsakurtussa kiistelty jostain budjetista ja jokanen yrittää pitää kiinni omasta näkökulmastaan verissäpäin muutenkin.

en ollut innostunut elämästä, ja se pätee edelleen