Mitä nainen saa yhden illan jutusta?

Mietiskelevä nainen.

En ole koskaan harrastanut yhden yön juttuja ja ne ovat aina jotenkin tuntuneet todella ällöttäviltä. Okei, ikääkin on vielä vähän (20-vuotias kun vasta olen), mutta silti useimmat ikäiseni käsitykseni mukaan kuitenkin harrastavat näitä yhden yön juttuja aivan samoin kuin vanhemmatkin.

Ymmärrän, että miehet ovat seksin perään. On halu vaan panna ja kokeilla erinäköisiä ja värisiä naisia. Joten tavallaan kyllä ymmärrän, miksi miehet harrastavat yhden yön juttuja. Mutta jostain syystä en ymmärrä, miksi naiset haluavat myös harrastaa yhden yön juttuja. Kyllähän naisetkin toki tykkäävät seksistä, mutta kun tutkimusten mukaan suurin osa ei edes tule seksissä, vaikka voihan seksi silti olla hyvää. Mutta vaikka seksiä tekisi naisena mieli eikä olisi sillä hetkellä vakituista poikaystävää, niin en silti itse näkisi mitään nautinnollista siinä, että harrastaisin sitä seksiä sitten täysin tuntemattomien miesten kanssa vaan muutaman minuutin hyvän olon vuoksi, kun masturboidessa voi kokea tuon tunteen luultavasti suuremmalla todennäköisyydellä orgasmiin asti ja ilman pelkoa, että tulee raskaaksi tai saa tauteja.

Ilman kokemusta tosin vaikea mennä sanomaan, että onko ne yhden yön jutut sitten masturboimista parempia. Toki kohteena on toinen ihminen eikä oma käsi/seksilelu, mutta silti yhden yön hekuma tuntuu lähinnä ällöttävältä. En itse ainakaan haluaisi olla miehen halun kohde yhden yön ja sitten tietää, että tämä tuntematon mies hehkuttaa siitä kavereilleen ja mahdollisesti näyttää vielä video/kuvamateriaalia.

Mutta tahtoisin todella saada tietää, että miksi naiset ajautuvat yhden yön suhteisiin. Mikä niissä viehättää ja mikä niissä on ihanaa ja parempaa kuin masturboimiseen "tyytyminen"? Jäänkö paitsi jostakin kun en "suostu" harrastamaan yhden yön juttuja?

39

15283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihastuja

      Olen ikäisesi nainen ja kokenut muutaman yhdenyön juttun(sis. yhdyntä.) Yhden kerran tarkoituksetta, sitemmin kiinnostuneena mutta näköjään päädyin vain "hyväksikäytetyksi." Poikkeuksena se että 2/4 kanssa olen yhäkin puheväleissä ja pidämme yhteyttä sillon tällöin.

      Sinkkuna ollessa yhdenyön jutut on musta ihan hyväksyttäviä, kunhan ei pane ihan kaikkien kanssa sentään... Niihin liittyy jännitystä ja voi oppia jotakin uutta seksistä, koska uusia seurustelusuhteita ja näin ollen yksilöiden toisistaan eriäviä mieltymyksiä seksissä pääsee kokemaan harvemmin kuin yhden yön suhteissa.

      Yhden yön jutut eivät myöskään ole mikään "muutaman minuutin nautinto." Tai riippuuhan sekin toki ihmisestä mutta omalla kohdallani en ole törmännyt tälläisiin tapauksiin kuin kerran. Viimeisimmältä mieheltä sain parasta suuseksiä koskaan. Sitä en taatusti unohda!

      Huono puoli omalla kohdallani yhdenyönjutuissa on se, että jään usein kaipaamaan näitä miehiä sillä ihastun todella helposti.:( Huonoa on myös se että pelkällä kondomilla pelkään mahdollisuutta tauteihin tai raskauteen. Mitään ei ole onneksi tapahtunut.

      Nyt kyllä ajattelin panostaa ihan kunnollisen suhteen etsimiseen ja jättää yhdenyön jutut sikseen.

      • kolmasyörokansyö

        "Huono puoli omalla kohdallani yhdenyönjutuissa on se, että jään usein kaipaamaan näitä miehiä sillä ihastun todella helposti."

        Miksi et tapaa näitä ihastuttavia kunnon miehiä useampia kertoja?


      • Health

        >> Viimeisimmältä mieheltä sain parasta suuseksiä koskaan. Sitä en taatusti unohda!

        Suuseksi ei ole lainkaan riskitöntä. Henkilö joka sitä harjoittaa suojaamattomana tuiki tuntemattoman kanssa ( toki toisen vuosikurssin hyvin tuttu henkilökon voi olla taudinkantaja siististä olemuksestaan huolimatta ), ottaa melkoisen riskin, eikä varmastikaan kulu matalan riskin profiiliin. Antaa myös selkeän kuvan henkilön vastuuntuntoisuudesta toimissaan ja voi olla hyvinkin potentiaali tautien kantaja.

        Valitettavasti en nyt muista aivan tarkkaa suhdepyramidin biologista laskukaavaa, mutta se menee suunnilleen seuraavasti.

        Ollessaan yhden henkilön kanssa seksisuhteessa, on samalla todellisuudessa melkoisen populan kanssa biologisessa kanssakäymisessä ( tietyn asteisessa nesteiden vaihdossa solutasolla ), sillä suhteet jättävät yksilöllisen biologisen jäljen jokaiseen, sekä sukupuolitautipotentiaalin. Riippuu lisäksi seksin harrastustavoista, suojattu, suojaamaton, suuseksi, anaali jne ja otten huomioon ettei kumikaan ole 100% suoja oikein käytettynäkään.

        Ajatellaan tilannetta jossa kullakin suhdepyramidin yksilöllä olisi ollut vaikkapa kuusi eri partneria viimeisen vuoden aikana ( aikajana oli muistaakseni tuo vuosi, ellei ylikin ). Kun harrastaa seksiä yhden kanssa, on nesteiden vaihdon kautta todellisuudessa yhteydessä koko tuohon populaan, sillä se jättää jäljen kuudenteen seksipartneriisukupolveen saakka ( luku oli muistaakseni tuo 6 tai 7 ). Tulee kiinnostava laskutoimitus kun selvitetään millaisen massan kanssa on silloin todellisuudessa biologisessa yhteydessä. Ei siksi kannata ihmetellä suurta tauitien verkostoa. Tuohon populaan voi mahtua ties millaisia henkilöitä, vastuuntuntoisista ja terveistä henkilöistä maksullisten käyttäjiin, anaaliseksi harjoittajiin ( suojaamattomankin ) ja suonensisäisten huumeiden käyttäjiin jne. Kirjo on suuri, ei koskaan voi tietää millaisa tapoja omaaviiin voi tutustua.

        Ps. Yritin löytää tuon teveys - tiedejulkaisun jossa artikkeli aikoinaan oli, vaan en valitettavasti löytänyt sellaista netistäkään vielä toistaiseksi. Jokainen "viihteelle" lähtijä kun lukisi tuon alkuperäisen artikkelin ennen starttia illan rientoihin tai etelänmatkaa ( esim. Espanjassa noin 40% miehistä on jossakin vaiheessa elämä¨nsä käyttänyt maksullisia : http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/11/1218779 ja suomijussien Vironmatkat ), niin saattaisi ainakin jossakin määrin rauhoittaa ja aikaansaada vatuuntuntoisemman ja itsesuojelullisekin lähestymistavan.


      • 35

        En olisi uskonut yhdenillan jutun olevan näin upea.Koin elämäni ensimmäisen ja viimeisen "yhdenillan jutun". Seksi oli uskomatonta ja koko yön kestävää,todellinen nautinto.En unohda kokemusta ikinä! Luulen tähän vaikuttavan sen,että kemiamme tämän miehen kanssa oli käsinkosketeltavissa heti ensi katseesta lähtien..
        Sattumalta tapasimme uudelleen ja se kemia oli siellä..ne silmät..tällä kertaa ei ollut seksiä.. Hän tahtoo tavata minut uudelleen,sovimme paikan ja päivän..mutta en tiedä mitä teen? menenkö vai en? katsonko mikä hän on miehiään? mihin tämä johtaa? kohtalo? paskamaista tässä on se et mies on varattu..:(


      • HuskyGirlie
        35 kirjoitti:

        En olisi uskonut yhdenillan jutun olevan näin upea.Koin elämäni ensimmäisen ja viimeisen "yhdenillan jutun". Seksi oli uskomatonta ja koko yön kestävää,todellinen nautinto.En unohda kokemusta ikinä! Luulen tähän vaikuttavan sen,että kemiamme tämän miehen kanssa oli käsinkosketeltavissa heti ensi katseesta lähtien..
        Sattumalta tapasimme uudelleen ja se kemia oli siellä..ne silmät..tällä kertaa ei ollut seksiä.. Hän tahtoo tavata minut uudelleen,sovimme paikan ja päivän..mutta en tiedä mitä teen? menenkö vai en? katsonko mikä hän on miehiään? mihin tämä johtaa? kohtalo? paskamaista tässä on se et mies on varattu..:(

        Minulla on melkein sama ongelma. Nyt mietin etten enään tahdokaan häntä nähdä ja tulee sellanen olo että olen "turhaan" rikkonut hänen parisuhteen :/ Mutta kait sitä saa mielensä muuttaa milloin vain.


    • ..jokainen tavallaan

      N.s. yhdenyön juttu on kuin se eka kerta, toisilla jatkuu useammankin yön aviovuoteeksi tai avoliittoon, toisilla päättyy yhteen kertaan...

      • kfjdksjfklsda

        Itsellä yksi yhdenyönjutuksi kuviteltu juttu on jatkunut 4 vuotta. Ja rakastamme toisiamme edelleen.

        Minun osaltani yhdenyönjutut päättyivät onnellisesti siihen.


    • Nuorinainen19

      Itse paljon yhden yön suhteita harrastaneena voin sanoa, että ei todellakaan ole mikään parin minuutin nautinto. Monesti kestävät sessiot jopa tunteja ja tähän asti aika pitkälti olen osannut valita miehiä, jotka haluavat tyydyttää myös naisen eli ei ole pahemmin sellaisia kahden työnnön miehiä, jotka kaikenlisäksi samantien seksin jälkeen nukahtavat, osunut omalle kohdalle.. Ja parasta on se, että seksi on aina erilaista, saat uusia kokemuksia, joskus saattaa kehkeytyä pidempikin suhde ja ikinä ei tarvitse sitoutua, ei ole kukaan valittamassa menemisistäsi tai sun ei koskaan tarvitse tilittää kellekään menojas tai selitellä miksi taas lähdet viihteelle. Ja lisäksi on ainakin silloin tällöin joku, jonka vieressä voit nukkua. Näin ainakin mulla :) Ja tosiaan, olen myös yhden lähes kolme vuotta kestäneen suhteen käynyt lävitse ja voin sanoa olevani sinkkuna yhden yön juttuja harrastavana paljon onnellisempi kuin suhteessa ollessani. Toki sitä välillä kaipaa ihan vaan ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, mutta sitä varten mulla on paljon kavereita! :)

      • akatonmieheke

        vain 1 yöhön / jalkavaimoksi.
        Vanhan aikaisena ihmisenä jos jäisin nyt yli 30 kymppisenä sinkuksi en ottaisi uutta naista seurustelu suhteeseen kun tietää tämän kyntäneen miehiä jopa kymmenen vuotta sinkkuna.


    • Stellast

      Tavallaan koen, että olet vähän hakoteillä mielipiteesi kanssa; ettei nainen voisi nauttia seksistä vieraan kanssa jne. Mutta en halua kyllä romuttaa tuota sun näkemystä, vaan toivon, että pidät kiinni siitä ja odotat sitä sinulle sopivaa parisuhdetta. Koska minulla naisena on ihan valtavasti arvostusta kaltaisiasi "kunnon tyttöjä" kohtaan ja toivon, että pysyt "puhtaana". No, en mä nyt ajattele että yhteisesti sovitut yhden illan jutut vapaiden ihmisten kesken asianmukaisesti suojattuna ovat mitenkään väärin tai ihmisistä tulee sen jälkeen likaisia, mutta toivoisin, että olisin ajatell ut asioista aikanaan enemmän kuin sinä. Et voi mennä hakoteille etkä jää mistään paitsi; kaiken voit opetella parisuhteessakin.

    • vaaksamitta

      Itse sinun iässäsi ja sanotaanko alla 30-vuotias ollessani, harrastin yhden yön juttuja. Niistä jäi mukava fiilis ja tunsin jälkikäteen ihan piristyneeni!

      Mutta nyt kun olen 40-v ja taas kyllä sinkkuna, ei jaksa enää kiinnostaa. Luulen etten hae enää jännitystä niinkuin nuorempana. Samoin mahdolliset kortsun hajoamiset, taudit jne pelottaa. Enkä oikeasti viitsi enää vaivautua. Halut on kyllä kovat mutta haluaisin miesystävän. Yhdeillan jutuissa saattaa toki miesystävän löytääkin. Toisaalta kun harva mies kiinnostaa ja viimeisen vuoden aikana vain kaksi sellaista on tullut vastaan, joissa heräsi heti joku seksuaalinen viritelmä ja olisi voinut lähteä baarista tositoimiin. Nämä molemmat vaan olivat niin nuoria, että ajattelin etten lähde ainakaan kokemattoman pojun mukaan, joka ei osaa kun pumpata.

      Et ei ole kyllä helppoa mullakaan.

      Sanoisin sulle, että ole selkä suorana ja ylpeä itsestäsi. Ei kannata pakottaa itseään johonkin mitä ei halua. Et ole epänormaali mutta varmaankin valikoiva. Siinä ei ole mitään pahaa. Tietysti sulle saattaa käydä niinkin, että yhdenillan jutut vielä alkavat kiinnostaa...never knows, kun on noin nuorikin.

    • 19+12

      ei monetkaan yhden yön jutut ole ihan tyylipuhtaita (vieraan iskeminen, seksi, hei hei) vaan jotain yhteistä taustaa on olemassa (sama koulu, työpaikka, yhteisiä tuttuja). oikeastaan kuvaavampi termi voisi olla puolituttujen lyhyt (seksi)suhde. heh heh. mut siis tosiaan, ei kaikki y-y-juttujen harrastajat ihan ventovieraiden kanssa sitä tee

      ja turha ottaa omista tekemättä jättämisistä stressiä :)

    • entinen tyttö

      ollut ja tilanteessa ihan jees, siis kun siihen liittyy viinan mukanaantuoma maailmanvalloittaja fiilis ja velat on saatavia. Orgasmia en todellakaan kykene saamaan ventovieraan kanssa. Aamulla vituttaa ja on likainen olo....Plus sairaudenpelko. Onneks en saanut tauteja niinä harvoina kertoina. Ja nyt ei enää todellakaan tule harrastettua.En voi uskoa, että nainen oikeesti sais jotain tyydytystä näistä yhden yön jutuista...Ja monestihan niihin liittyy pettämistä, ei kiitos enää!

    • tjiok

      mitä IHMISET saa yhdensillan jutuista?
      Sukupuoleen katsomatta tuollainen elämäntyyli on alhaista, maine menee, ei ole kiva liikkua päiväsaikaan kun marketeissa ja toreilla kävelee vastaan panoja, yöelämässä saat huoripukin maineen, sukupuolitautiklinikan ovet paukkuu kun pitää testeissä ravata ja sydän kylmenee ja hajoaa, lopulta et tunne enää paljon mitään ja kun se oikea tulee vastaan olet kylmettynyt ja liikoja kokenut ihmisraato.

      • tällaisia juttuja

        On vähän sama tilanne ku käytetyllä autolla joka on kiertänyt monella omistajalla! Hyvin alhaista touhua!


      • sinkkuileva sinkku
        tällaisia juttuja kirjoitti:

        On vähän sama tilanne ku käytetyllä autolla joka on kiertänyt monella omistajalla! Hyvin alhaista touhua!

        Jos ette ole millään lailla kiinnostuneita yhden yön jutuista, mitä ihmettä tällä palstalla roikutte? Haukkumassa yhden yön juttuja harrastavia ja tunnette sitten itsenne paremmaksi??
        Se vasta on ällöttävää.


    • niin se käy vai ei

      Jos se tuntuu ällöttävältä, älä tee sitä... Toiset menee välittämättä itsestään tai muista, varsinkin kännissä, välittämättä seurauksista. Toiset tarvitsee luotettavan kumppanin ja hyvän ilmapiirin. Älä edes yritä pakottaa itseäsi tykkäämään jostain asiasta vain siksi, että jollekin toiselle se käy. Ihmiset on erilaisia-

      tässä on yksi viesti, mitä ihmiset saa yhden yön jutuista: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9358343

    • parras yö

      harrastamaan yhden yön juttuja.ei muuta kun laita viesti .

    • penelo.87

      Eipä minuukaan yhden yön jutut kiinnosta. Ihan vain koska:
      1) En tahdo (puoli)tuntemattomien koskevan minua kuin mitä tahansa muutakin tissiparia; jodlaavan samat pornofraasit korvaani kuin muillekin neidoille ja irvistäen typerää orgasminaamaansa puoli tuntia ennen katoamistaan. Olkoot kuinka mukavia miehiä tahansa.
      2) eli toisin sanoen kunnioitan itseäni fyysisenä ihmisenä
      3) josta voi päätellä myös sen, että harrastaessani seksiä olen yleensä se tyydyttävä osapuoli, en se tyydytettävä
      4) sillä jos todella kaipaan orgasmia, tarvitsen rakkautta (tai vähän konkreettisempaa apuvälineistöä). Läheisyydentarpeeni ei katoa sillä, että herra X makaa päälläni pari minuuttia ja huokailee kuinka seksikäs olen, joten siihenkään tehtävään he eivät sovi.
      5) Ja vielä: parisuhdeseksissä olen miljoona kertaa vapautuneempi ja villimpi. En koskaan suostuisi työntämään baaripanon penistä deepthroattina alas - toisin kuin oman kumppanin, jonka imeminen on oikeasti kiihottavaa.

      Mutta tää nyt on näitä makuasioita :----) Jos bongaan hyvän miehen jostakin, jolta mahdollisesti haluaisin sitä fyysistäkin kontaktia, ni sitten tähtään tämän kanssa suuremmalle levelille kuin pelkkään sänkyyn pariksi minuutiksi. Jos mies tahtoo vain minuuttipeliä ni sitä hän löytänee muualta, aivan kuten minäkin löydän jostakin sopivamman miehen. Ja itsehän olen parikymppinen nainen ja onnekas siinä mielessä, että kumppaneita on löytynyt eikä ole sinkkuna tarvinnut pitkiä aikoja hirveässä panetuksessa viettää. Tällä hetkellä käynnissä pari vuotta kestänyt suhde

    • bbb

      Kysymykseesi "Mitä nainen saa yhdenyön jutuista" on selkeä vastaus: Huoran maineen.

    • make1965

      Tyydytystä.nautintoa.himoa.mua saa kaikki naiset 09-alueelta.asun lähellä hyvinkäätä.50vmies.

    • hehkuttaa

      … orgasmiin asti ja ilman pelkoa, että tulee raskaaksi tai saa tauteja … En itse ainakaan haluaisi olla miehen halun kohde yhden yön
      Sinusta tullee isona hyvä feministi joka ei miehiä tarvitse.

      … vaan muutaman minuutin hyvän olon vuoksi
      On sulla lyhyet yöt, erikoiset tekosyyt ja lyhyet nautinnot.

      … tämä tuntematon mies hehkuttaa siitä kavereilleen ja mahdollisesti näyttää vielä video/kuvamateriaalia.
      Tuo on varsin erikoinen suunnitelma. Mitä hehkuttamista sinussa on? Miksi sinua kannattaisi kuvata ja näyttää? Haluatko olla rikollisen salakuvaamisen uhri?

      …mikä niissä on ihanaa ja parempaa kuin masturboimiseen "tyytyminen"? Jäänkö paitsi jostakin kun en "suostu" harrastamaan yhden yön juttuja?
      Ei niissä ole mitään mikä on parempaa sinulle. Jäät paitsi vain yhdynnän tuottamista nautinnoista ja sperman terveysvaikutuksista.

    • aikaepäonnistunutta

      Olen muutaman kerran kokeillut eroni jälkeen. Onhan se kuitenkin eri asia harrastaa seksiä miehen kanssa kuin dildon. Kaipaan läheisyyttä ja oikeaa seksiä. Mutta kokemukset baarin kautta on todella huonot. Lähes jokaisella miehellä ei seiso ja itse tarvitsen kyllä muutakin kuin suuseksiä joilla miehet yrittää korjailla tilannetta. Vain parilla miehellä on seisonut baari-illan jälkeen, muista olen vain ollut turhautunut. Sitten vielä se kun haluaisi että mies poistuu että saa alkaa kunnolla nukkumaan niin ei aina onnistukaan ja en kehtaa heittää ketään uloskaan.

    • Tosiseon

      Sitä mitä kotona ei saa.
      Sesonki aikaa vielä jäljellä vappuun asti.

    • enmäkä

      en minä

    • HulluaTouhua

      Olet tunne elämältäsi terve ja normaali nainen, kun tunnet noin! Ihmissuhteisiin pettyneet, sitoutumiskyvyttömät, rakkauteen kykenemättömät ja rikkinäiset ihmiset harrastavat yhden illan juttuja, joista ei jää muuta kuin paha mieli.

    • keittiöekspertti

      Yhden yön juttu voi olla paljon rajumpi kokemus kuin seksi vakipanon (kumppanin) kanssa, mutta se riippuu sinusta itsestäsi.

      Liian harvoin puhutaan siitä että seksuaalisen nautinnon saaminen on kiinni naisesta itsestään, vaikka asia on pitkälti noin. Pohjimmiltaan naisen nautinto on kiinni kyvystä heittäytyä hekumaan, mies voi vain saada naisen rentoutumaan ja näppäillä oikeita kieliä mutta varsinainen palo on naisessa itsessään.

      Jotkut naiset eivät pääse estoistaan vapaaksi koskaan, ja heidän nautinnollisimmaksi seksikokemukseksi jääkin keskinkertainen seksi tutun kumppanin kanssa lauantaisaunan jälkeen.

      Oikea munahaukka tietää kuinka saadaan kunnollinen pitkä ja tajunnan sumentava orgasmi mukavassa herraseurassa vaikkapa vain sen yhden yön aikana.

    • nelikymppinen_nainen

      Minä olen nainen ja harrastan ainoastaan yhden illan juttuja. Sopii mulle. Ei mitään halua sitoutua tai ryhtyä seurustelemaan enää. Kukin tavallaan.

      • yli_nelikymppinen_mies

        Olen mies, yksin oleva, edellisen kerran olen päässyt loppuun ati vuonna 1996.

        Tässä on kuiitenkin tullut tavattua ihan virallisesti housut jalassa toisen sukupuolen edustajia ja olen saanut sen käsityksen, että ns. yhdenillan jutut- ei ne aina yöllä tapahdu, joillakin jopa kesken arkiaskareiden 9-16 aikana... niin ... ei siinä muuten mitään mielestäni, mutta sit se vakiintuminen ja rauhoittuminen elämän aikana voi olla vaikeampaa! Eikä nää ns. kiltit perheenäiditkään sit ole mitään pyhimyksiä jalkojenvälistään... Sen voi sanoa myös vakituisessa suhteessa olevalle tiukkikselle, että kukin tyylilään...


      • keittiöekspertti

        Elämä on nautintoa varten.


      • nelikymppinen_nainen_

        Lisään viestiini: minä harrastan ainoastaan viikonloppuisin ja lomamatkoilla, enkä koskaan kotona. Moni pyytänyt nimeä ja numeroa, annan aina väärät tiedot. Yleensä käyn tyydyttämässä tarpeitani kauempana, poissa kotitienoiltani. Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Vakisuhde ei innosta edes ajatuksena.


    • SelvääKaljaa

      Yhden illan jutut on naisten tapa käydä huorissa. Miksi kukaan niitä harrastaa, niin kai se sitten on tämä vapaa maailma ja joidenkin yksilöiden korkea vietti. Miehille yhden illan jutut on kuin kävisi huorissa, mutta ilmaisissa sellaisissa. Turha sitä on yrittää muuksi vääntää. Toki joku voi kuvitella olevansa etsimässä parisuhdettakin eikä tajua mihin on ryhtymässä.

    • Anonyymi

      Ihan tylsiä turhan päiväisiä panoja menetin itse neitsyyteni sillä tavalla ja siitä eteenpäin harrastin niitä ennen kun tapasin tyttöystäväni. Se yhden illan juttu on ihan turhaa tuntuu samalta ku runkkaaminen, aivan täysin samalta.

    • Anonyymi

      Jos pitää panemisesta. Sen takia. Ei siinä ole kysymys orgasmista. Niitä voi saada ihan ilman miestäkin.

    • Anonyymi

      Arvosi parisuhdemarkkinoilla kasvaa kun et ole harrastanut näitä siveettömiä halpojen ihmisten touhuja

    • Anonyymi

      Minusta heillä, joilla on ollut paljon kumppaneita ovat suuria häviäjiä sen suhteen, että heidän on vaikeampi luoda luottamuksellista suhdetta toiseen, kun mieltävät seksinkin enemmän suorittamiseksi, jossa vähemmän tunnetta ja enemmän itsekkyyttä. Saman toistuminen jättää omanlaisen mielikuvan?

      Syntyykö seksistä pakkomielle, jossa hakee vain sitä jotain tiettyä tunnetta, jonka kokee? Luottamusta ei synny, jos suhde kestää vain sen noin kolme kuukautta, jossa vähemmän puhetta ja enemmän suorittamista (seksisuhde, jonka toivoo muuttuvan normaaliksi?). Pinnallisuus ei lisää vastuunkantoa?

      • Anonyymi

        En tiedä paljonko jollain on voinut olla kumppaneita. Olen joskus miettinyt pitääkö joku lukua tai muistoja kokemuksistaan. Olen saattanut tuntea naisen jolla oli joku vastaus tähän.

        Mutta en usko, että ihmiselle jolla on nuoresta saakka ollut paljon ”kavereita” niin ei ole kykyä vakiintua. Runsaasti kumppaneita omannut tekee jopa vakiintuvasta kumppanista vain yhden sadan päälle, eikä ole uskollinen hänellekään.

        Mutta sama lienee myös heillä jotka ovat olleet yhden kanssa nuoresta. Joskus heidänkin lojaalisuus on koetuksella ja voi johtaa jopa ”tekoihin”

        En tiedä pitääkö moralisoida.


      • Anonyymi

        Saahan sitä kuvitella mitä tahansa, mutta totuuspohjaa tuollaisilla ei juurikaan ole. Kaikki on pelkkää mutua ja kuvitelmaa, omien tuntemusten pohjalta.


    • Anonyymi

      Siitä saa tasan samaa kuin mieskin saa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe