Vanhempani erosivat yllättäen tuossa pari kuukautta sitten, kun äitini lähti toisen miehen matkaan. Olen aina oikeastaan ajatellut, että heidän olisi ollut hyvä lähteä eri teille jo aikoja sitten. En enää asu kotona, joten tuo todellinen ero on jäänyt minulta kokematta.
Niinpä minulle onkin tullut shokkina se, ettei isäni tunnu kestävän tämän hetkistä tilannetta. Hän kuulemma itkee joka ilta, yrittää paniikissa etsiä uutta naista mitä ihmeellisimmiltä palstoilta sekä mennettää malttinsa todella helposti ja räyhää sitten niin kauan kuin jaksaa.
Suoraan sanoen minua pelottaa, että hän on sekoamassa. Hänen kanssaan ei voi puhua siitä, miltä nyt tuntuu jne. Ei kuulemma kaipaa sääliä. Huolettaa, että milloin tämä erokriisi hänen kohdallaan helpottaa. Ei hirveästi kiinnosta käydä katsomassakaan tai soitellakaan, kun koskaan ei tiedä, millä tuulella on. Olen ihan puhki. Mitä pitäisi tehdä? Jättää rauhaan?
Asiallisia neuvoja, kiitos...
Niinpä minulle onkin tullut shokkina se, ettei isäni tunnu kestävän tämän hetkistä tilannetta. Hän kuulemma itkee joka ilta, yrittää paniikissa etsiä uutta naista mitä ihmeellisimmiltä palstoilta sekä mennettää malttinsa todella helposti ja räyhää sitten niin kauan kuin jaksaa.
Suoraan sanoen minua pelottaa, että hän on sekoamassa. Hänen kanssaan ei voi puhua siitä, miltä nyt tuntuu jne. Ei kuulemma kaipaa sääliä. Huolettaa, että milloin tämä erokriisi hänen kohdallaan helpottaa. Ei hirveästi kiinnosta käydä katsomassakaan tai soitellakaan, kun koskaan ei tiedä, millä tuulella on. Olen ihan puhki. Mitä pitäisi tehdä? Jättää rauhaan?
Asiallisia neuvoja, kiitos...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt ollaan alueella, johon minulla ei ole omakohtaista kokemusta ... edes lähipiiristä. Mutta joku ajatus tuli mieleeni.
Uskon, että isäsi kärsii erosta ja surutyö on kesken ... ei kyse välttämättä sekoamisesta ole, vaan hänen tavasta käsitellä tilannetta. Toivottavasti pääsee yli, muuten seuraa katkeruus.
En tuputtaisi liikaa "keskustelua" ja väkisin saada häntä puhumaan (voi antaa sääli-fiiliksen hänelle) ... mutta olla läsnä ihan arjessa, ja kuunnella kun/jos hän asiaa haluaa käsitellä. Anna aikaa hänelle, anna hänen olla vihainen ... ei se sinusta johdu, vaikka ukkosenjohdattimena saatat joutua olemaankin.
Ja lopuksi, sinä isäsi parhaiten täällä olevista tunnet. Jos vilpittömästi olet sitä mieltä että hän on järkkynyt mieleltään ... käy juttelemassa mielenterveystoimistossa tilanteeta (se koskee sinuakin, lähimmistään pitää välittää)... he osaavat kertoa onko huolesi kuinka todellinen, ja neuvoa mitä tehdä.
Itsepä isäni parhaiten tiedän. Kynnys lähteä hakemaan ulkopuolista apua on kuitenkin aika suuri, kun tiedän, ettei hän todellakaan halua mitään sellaista. Häpeä vaan tuntuu olevan niin suuri.
Toivottavasti se tästä... Olisi kyllä huojentavaa kuulla, miten muut samassa tilanteessa joskus olleet (tai parhaillaan olevat) on ongelmaa käsitelleet/mitä on tapahtunut jne.
moi! tunnistin itseni isästäsi,olen melkein samassa tilassa ja mulle on ollu paras lääke tytär.tosin hän on nuorempi kuin sinä,10vuotias.
mutta uskon että paras on että jatkat hänen luonaan käyntiä,soittelemista jne..hiton vaikea neuvoa kun ei tiedä itsekkään mikä auttais,täytyy vaan jatkaa..
Vaikeaahan tällainen on kaikille perheenjäsenille. Haluaisi auttaa, mutta toinen kun tekee sen niin vaikeaksi.
Yritä sinäkin pärjäillä.
Anna nyt kuitenkin tukea isällesi, ei ilmeisesti ole valmis keskustelemaan asioista lapsensa kanssa. Monen varsinkin miehen ongelma, mutta voisitko käyttää näitä "naisellisia" temppuja vähän aikaa eli sinä tarvitsisit isääsi. Pyydä apua kaikkeen mahdolliseen, taulujen naulaamiseen, kumin paikkaamiseen, auto nakuttaa, töissä/koulussa hankaluuksia ja hän voi tuntea itsensä tarpeelliseksi, jolloin ajan kuluessa tilanne rauhoittuu.