Mistä tällainen vihamielisyys kumpuaa?

Tulinpa ekaa kertaa tänne forumille sen takia että metsästän VHH-reseptejä. Olen jo 20 vuotta sitten ekaa kertaa todennut karppauksen edut kun luin Montignacin systeemistä ja aloin sitä noudattaa ja elämäni muuttui. Luin muutaman aloituksen ja kommentin täällä ja olen aikas helkatin hämmästynyt.

Miksi ihmeessä täällä on niin kova sota ja kampanja VHH:ta vastaan? Keneen se vaikuttaa tai kenelle muka kuuluu se, millaista ruokavaliota kukin meistä noudattaa? Jos kerran sairaudetkin paranevat ja vaivat helpottuvat pelkällä ruokavaliomuutoksella, eikö se ole aivan erinomainen asia? Veriarvot kertovat lahjomatonta tarinaa siitä, miten vhh todella vaikuttaa.

Puolestani perunaa ja sokeria ja pullamössöä saa mässyttää kuka tahansa haluaa, jos kroppa kerran kestää eikä välitä ylipainosta ja sairauksista. =) Itse olen tyytyvinen ja hyvinvoiva näin. Ja mitä tulee tuohon täällä mainittuun muistin kärsimiseen matalilla hiilareilla, olen ainakin opiskellut noilla poloisilla hiilareilla korkeakoulututkinnon ja jatkotutkinto on kohta plakkarissa. Hiilareita kun on niitä huonompia ja sitten parempia, eikä niitä todellakaan karsita kokonaan pois, luulo ei ole tiedon väärti. Kun on pirteä ja vireä, niin jaksaa opiskella ja heilua. Näin olen kokenut.

Alkaa ihan epäilyttää ja oudoksuttaa, että kenen toimesta tätä kampanjaa käydään, kuka toimii taustavoimana? Miksi tällaista disinformaatiota ihan tietämättä ja tuntematta koko asiaa? Ketään yksityistä ihmistä EI VOI kiinnostaa tai häiritä se, mitä naapuri sinne ostoskoriinsa sulloo! Pitääkö tässä alkaa taittelemaan foliohattua päähän? :-]
41579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

sammuta valot kun poistut.

Äänestä

Reseptit löytyy tuosta reseptiosiosta.

Äänestä
  • Kiitos vaan vinkistä, ja karppaajien sivuilta löytyy näemmä myös mainioita reseptejä. Tuntuu että on vähän kaikki omat jo loppuun kulutettuja, moneen kertaan tehtyjä.

    Äänestä

sama juttu, olen kanssa saman huomannut...
Vhh:n vastustajat varastelevat nikkejä ja puhuvat palturia...

Äänestä

eräs "päivystäjä" 20-22h vuorokaudessa. Jostain syystä hän vastustaa VHHta sairaalloisesti, mutta hupinsa kullakin. Ja kuten humattu, täällä saa kirjoittaa ihan mitä tahansa. Jopa lapsipornovihjailuja, toinen nimeltä mainiten. Sairasta menoa.

Äänestä

Vastareaktio kumpuaa VHH:laisten fanaattisuudesta. Heidän keskustelunsa muistuttaa lähinnä julistusta. Samoja yksisilmäisiä viestejä nostellaan yhä uudelleen postaamalla vaikka pelkkä pilkku. He syyttelevät lautasmallia ja Puskaa siitä, kun ovat itse syöneet itsensä possuiksi ruokavaliolla joka ei virallisia suosituksia ole nähnytkään. He jakavat virheellistä tietoa - kun tänne postattiin tieto, että lohi on terveellistä sydämelle, yksi VHH:lainen siihen, että sianliha ajaa saman asian. Kun ei aja - kalarasvan terveellisyys on tutkimuksin osoitettu, sianihran ei. Pyydettäessä he eivät suostu tuomaan esiin oikeita lähteitä ihmeellisille uskomuksilleen - ainoastaan yhtä ja samaa kostdoktoria ja Antti Heikkilää - tahoja jotka tienaavat rahaa VHH-dieeteillä, ja joita nämä "hyödylliset idiootit" korvauksetta mainostavat.

On ymmärrettävää että tällainen käytös poikii vastareaktiona ajoittain ivallistakin kritiikkiä.

Äänestä
  • sitä saa mitä tilaa...

    Äänestä

  • maitotilaloilla on tämänkin palstan lukijoille tulleet tutuiksi ?

    ketä siitä on syyttäminen ? ei ainakaan k.o. viestin tuojaa saa ampua !

    Äänestä

  • No mielestäni Heikkilä vain jatkaa ulkomaisten esikuviensa linjalla, ei hän tätä hommaa ole keksinyt, on vain tehnyt asiaa tunnetummaksi. Minua välillä naurattaa tämä touhu. :) Mutta kai ihmiset tarvii guruja joka asiaan ja jos Heikkilän opeilla joku on alkanut hyvin, niin henkilökulttihan siitä helposti syntyy. Itse en oikein tykkää Heikkilän negatiivisesta suhtautumisesta kuntoliikuntaan, toisaalta hän korostaa hyvän mielen merkitystä. Mutta jos minä saan hyvän mielen ja olon kuntoliikunnasta ruokavalion lisäksi niin eihän se voi olla silloin väärin?

    En voisi ainakaan kuvitella, että alkaisin löhötä sohvalla pelkästään siksi että joku Heikkilä ei pidä tarpeellisena pitää kunnostaan huolta. Joku terve järki on pidettävä näissäkin. Tajuan kylläkin mikä vapahtaja Heikkilä on niille, jotka ovat syöneet ihraa huonolla omalla tunnolla, ja nyt se onkin ihan luvallista, eikä enää syntiä. En ole kyllä kuullut sianihran terveysvaikutuksista. Kalan kylläkin.

    Äänestä

Jos harrastat Montignacia, et tämän palstan hihhuleiden mielestä karppaa. Ravinnossasi ei saa olla yhtään hedelmää, juuresta eikä viljatuotteita, jotta karppaisit. Muuten hh määrä saa olla mikä tahansa, kunhan se on maitoa tai kefiiriä. Lisäksi et saa välttää rasvaa tai eläinrasvaa.
Hiilarit todellakin karsitaan pois tällä palstalla. Montignac on erittäin tervejärkinen dieetti. Näiden mielestä se vain ei ole mikään vähähiilihydraattinen dieetti. Hiilareita ei ole näiden mielestä huonoja ja hyviä, vaan huonoja ovat jos ovat edellämainituista lähteistä.
Ja vihaisia sitten ollaan.
Itse tykkään kovasti Montignacista ja minua haukutaan jatkuvasti. (Who cares!)

Äänestä
  • on kuollut ja kuopattu. Kuoli 22.8.2010, 66-vuotiaana. Ei ehkä olekaan vähähiilihydraattinen dieetti, vaan hiilihydraattitietoinen dieetti. Kuitenkin aivan palstan aiheen mukainen. Kuten olemme saaneet viime päivinä lukea, runsaat nopeat hiilihydraatit ovat todennäköisesti syynä tulehdustautikuolleisuuteen.

    "Huonot hiilihydraatit yhteydessä tulehdustautikuolleisuuteen"

    http://www.poliklinikka.fi/painonhallintakanava/uutiset/1189181

    Joten Montignac on monelle riittävä oikein noudatettuna, koska siinä suossitaan "hitaampia" hiilihydraatteja, sekä hiilihydraatteja on vähennetty lautasmalliin nähden.

    Äänestä

  • Minäkin syön vesimeloonia kun siinä ei ole sokeria kuin 2 g/100g mutta sen sijaan en syö mangoa kun siinä on sokeria 50g/100g. Pitää valita oikein hedelmät.

    Ei sinua haukuta sen takia että tykkäät Montignacista vaan sen takia että leikit palstalla lääkäriä.

    Monignac on viisas mies. Montignacin mukaan kalorien vähentämiseen perustuva laihdutusteoria jää varmasti 20. vuosisadan suurimmaksi "tieteelliseksi ankaksi". "Se on ansa, huiputus, hölmö ja vaarallinen olettamus, jolla ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ja kuitenkin se on ohjannut ravitsemuskäyttäymistämme yli puolen vuosisadan ajan."

    Äänestä

  • herrahan kirjoitti:

    on kuollut ja kuopattu. Kuoli 22.8.2010, 66-vuotiaana. Ei ehkä olekaan vähähiilihydraattinen dieetti, vaan hiilihydraattitietoinen dieetti. Kuitenkin aivan palstan aiheen mukainen. Kuten olemme saaneet viime päivinä lukea, runsaat nopeat hiilihydraatit ovat todennäköisesti syynä tulehdustautikuolleisuuteen.

    "Huonot hiilihydraatit yhteydessä tulehdustautikuolleisuuteen"

    http://www.poliklinikka.fi/painonhallintakanava/uutiset/1189181

    Joten Montignac on monelle riittävä oikein noudatettuna, koska siinä suossitaan "hitaampia" hiilihydraatteja, sekä hiilihydraatteja on vähennetty lautasmalliin nähden.

    Jopas, näyttää kaveri tosiaan lähteneen kuuteen jalkaan ihan äskettäin. RIP.

    Olisi todella mielenkiintoista tietää syy hänen kuolemaansa.

    Äänestä

  • perhana ! kirjoitti:

    Jopas, näyttää kaveri tosiaan lähteneen kuuteen jalkaan ihan äskettäin. RIP.

    Olisi todella mielenkiintoista tietää syy hänen kuolemaansa.

    Jos Montignac ei kuollut tapaturmaisesti, niin hän kuoli noin nuorena koska ei noudattanut (pellinkiläistä) VHH-dieettiä. VHH:lla ei sairastuta eikä kuolla alle 120 v toisin kuin Montignac-dieetillä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Minäkin syön vesimeloonia kun siinä ei ole sokeria kuin 2 g/100g mutta sen sijaan en syö mangoa kun siinä on sokeria 50g/100g. Pitää valita oikein hedelmät.

    Ei sinua haukuta sen takia että tykkäät Montignacista vaan sen takia että leikit palstalla lääkäriä.

    Monignac on viisas mies. Montignacin mukaan kalorien vähentämiseen perustuva laihdutusteoria jää varmasti 20. vuosisadan suurimmaksi "tieteelliseksi ankaksi". "Se on ansa, huiputus, hölmö ja vaarallinen olettamus, jolla ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ja kuitenkin se on ohjannut ravitsemuskäyttäymistämme yli puolen vuosisadan ajan."

    vesimelooni ainoa hedelmä, jota voi syödä?

    >

    Fineli ilmoittaa mango/papaijan sokeripitoisuudeksi 10,7 g/100 g - kuorittuna (eli kokonaisen hedelmän pitoisuus on alle tuon). Mutta ehkä Mattilalla on antaa lähde hänen 50 g:n väitteelleen - vai onko kyse ainoastaan suorasta valehtelusta taas ?

    Voi tietysti olla, että Mattila on katsonut kuivatun hedelmän sokeripitoisuuden (joka ei siis millään tavalla vastaa tuoreen hedelmän pitoisuutta). Esim. kuivattu mustikka sisältää 80 g hiilihydraattia (josta suurin osa on sokeria) per 100 g. Miten on Mattila, missä on lähteesi moiselle arvolle ?

    >

    Tosin Montignac on nyt kuollut eikä kaloriteoria ole hievahtanutkaan (vaikka 20. vuosisata päättyi jo kymmenen vuotta sitten). Ainoastaan hänen käyttämänsä teesit kaloriteoriaa vastaan on kumottu. Tietysti täytyy muistaa, että Montignacin bisness perustui nimenomaan kaloriteorian kieltämiseen. Jos hän olisi hyväksynyt tuon tieteellisen faktan, hän olisi joutunut luopumaan ihmedieettibisneksestään.

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    no taitaa eräillä olla tuo looginen ajattelu jossain ? Aikanaan ruisleipäkeskustelussa huonoa leipää oli vielä n.70 %:n täysjyvärukiinen leipä. Tosin taisi hiljeta silloinkin kun hänelle lopulta selitettiin että se loppu n.30 %:n on sitä vettä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Minäkin syön vesimeloonia kun siinä ei ole sokeria kuin 2 g/100g mutta sen sijaan en syö mangoa kun siinä on sokeria 50g/100g. Pitää valita oikein hedelmät.

    Ei sinua haukuta sen takia että tykkäät Montignacista vaan sen takia että leikit palstalla lääkäriä.

    Monignac on viisas mies. Montignacin mukaan kalorien vähentämiseen perustuva laihdutusteoria jää varmasti 20. vuosisadan suurimmaksi "tieteelliseksi ankaksi". "Se on ansa, huiputus, hölmö ja vaarallinen olettamus, jolla ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ja kuitenkin se on ohjannut ravitsemuskäyttäymistämme yli puolen vuosisadan ajan."

    Jotkut leikkivät ravintotutkijaa, jotkut leikkivät lääkäriä. Lelut esiin sitten vaan, jos niin kiinnostaa.

    Joidenkin ei tarvitse leikkiä. Opiskelijat lähtivät yliopistopaikkakunnalle. Paperitöitä tässä.Huomenna osastolle iltapäiväksi paikkaamaan proffaa, joka lähtee luennoimaan verenpainekongressiin toisaalle Suomessa.
    Jos minua haukutaan sen tähden, että leikin lääkäriä, haukutte ihan olematonta. En ole edes lapsena leikkinyt lääkäriä. Nyt ei enää tarvitsekaan.
    Ihanaa lukea Mattila, miten väärässä olet. Siksi varmaan palstalla roikun: tiedän 100% varmuudella, että olet ainakin yhdessä asiassa täysin väärässä (my job). Kivahan sitä on perverssinä ilona katsella! Jankuta lisää.

    Äänestä

  • old_profile_52869 kirjoitti:

    päällesi ja kuvittele olevasi lääkäri. Ei Lääkäriliitossakaan otettu sinua vakavasti.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    päällesi ja kuvittele olevasi lääkäri. Ei Lääkäriliitossakaan otettu sinua vakavasti.

    ja mattila OIKEA TOLLO !

    Äänestä

  • "Jos harrastat Montignacia, et tämän palstan hihhuleiden mielestä karppaa. Ravinnossasi ei saa olla yhtään hedelmää, juuresta eikä viljatuotteita, jotta karppaisit."

    Minä olen luullut karppaavani kaikki nämä vuodet, ja nyt saan siis kuulla, etten olekaan. Syön hedelmiä, juureksia ja joskus ruista. *tunnustaa julkisesti syntinsä*

    Rasvaa en vältä, mutta nautin sitä vain hyvien hiilareiden kanssa. Verensokerit pysyy hyvänä. En ilkeäisi millään syödä pelkkää rasvaa. Mutta eikö Heikkilä ole aika fanaattinen juuri näitten hiilareiden kanssa, mutta käskee syödä ainakin kaaleja??? Nehän on hiilareita. Pakkohan sitä on saada jostain esmes c-vitamiinia, eihän sitä missään sianihrassa ainakaan ole. En ole lukenut Heikkilän kirjoja, mutta minulle kerrottiin näistä periaatteista.

    Äänestä

  • "Jos harrastat Montignacia, et tämän palstan hihhuleiden mielestä karppaa. Ravinnossasi ei saa olla yhtään hedelmää, juuresta eikä viljatuotteita, jotta karppaisit."

    No nyt kun luin Heikkilän Pellinki-systeemistä, niin siinä kyllä selvästi sanotaan, että juureksia ja hedelmiä voi syödä, kunhan hiilarit ei ylitä päivittäistä enimmäistasoa. Jopa ruokaohjeissa on kaikenlaista lanttua ja naurista ja muuta. Onko täällä forumilla sellainen käsitys oikeasti vallalla, että juureksetkin on kielletty?? Heikkilän dieetin perusteet kai voisi kiteyttää siihen, että hiilareita syödään korkeintaan 30g päivässä. Jos kerran Heikkilän opeilla kaikki hiilarit ovat samassa asemassa ja kuraa (eikä glykeemisen indeksin perusteella, kuten Montigncilla) niin sehän on periaatteessa sama, onko tuo 30g sokeria, leipää vai hedelmiä. Tämä periaate on sama kuin Charlotte Mattssonilla (ruotsalainen)1997 kirjoitetussa teoksessa "ihannepaino laihduttamatta".

    Heikkilä on kuitenkin samoilla linjoilla glygeemisen ideksin idean kanssa siinä, että sokeri on kuitenkin vahingollisinta, semoin peruna- ja maissitärkkelys. Näitähän M myös kehottaa poistamaan ravinnosta. Kaikki varmaan ovat kuitenkin täysin yhtä mieltä siitä, että pottu, valkoiset vehnäjauhot, ja sokeri ovat vahingollisia. Mielestäni jo nämä ruokavaliostaan karsimalla pääsee pitkälle. Mukavaa viikonloppua kaikille karppaajille ja karppaustietoisille!

    Äänestä

  • Hyvä olo ja mieli kirjoitti:

    "Jos harrastat Montignacia, et tämän palstan hihhuleiden mielestä karppaa. Ravinnossasi ei saa olla yhtään hedelmää, juuresta eikä viljatuotteita, jotta karppaisit."

    No niinhän tuo meneekin. Olet ihan oikeassa, tärkeintä on vältellä hiilihydraatteja, eikä ottaa niitä tuota tiettyä grammamäärää per päivä enemmän. Ei Pellinki-homma muuten ole ongelmallinen kuin että älä vaan mene dojoon, tuo heikkilän mamma haastaisi sinut oikeuteen yhdestä ruisleipäpalasta. Heikkilän dominoiva mamma on valmis ihan mihin vaan sotaan ihmisten kanssa, koska suuruudenhulluus vallannut ja suhteellisuudentaju hämärtynyt. Liioittelematta vois sanoo että hän voisi haastaa sut oikeuteen dojossa yhdestä ruisleipäpalasta tai siis siitä, että mainitset sen.

    Tosiasissa he edustavat yhtä vähähiilihydraattista dieettiä monista, tämmösessä lilliputtivaltiossa, ei yhtään sen kummempaa. Välttäkää hiilareita niin se on siinä, ei siinä sen ihmeempää kohellusta tarvita

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    päällesi ja kuvittele olevasi lääkäri. Ei Lääkäriliitossakaan otettu sinua vakavasti.

    Työ ohi. Takki on vielä päällä.
    Lääkäriliitossa otettiin kovastikin vakavasti, kun sanoin Pälvelle, että vaikka muulta näyttäisi : minä se siinä boxina kirjoittelen!
    Pälveen tunnen henkilökohtaisesti: on joskus nukuttanutkin minut leikkaukseen. Kaupungilla törmättiin joskus vuosi sitten, ja vaihdettiin pari sanaa. Fiksu mies.
    Keskusteltiin Pälven kanssa asiasta ja asia on selvä. Pistäs vaan uudelleen kysyen, niin Pälve kyllä kertoo (mutta ei nimeäni, se sovittiin).

    sillä silloin kaikki paljastuisi että et ole lääkäri. Pälve tietää tämän ja siksi mvaroitti asiasta että huijarihan tuo on. Kaikkea hyvää luomassasi keinomaailmassasi.

    Äänestä

  • Hyvä olo ja mieli kirjoitti:

    "Jos harrastat Montignacia, et tämän palstan hihhuleiden mielestä karppaa. Ravinnossasi ei saa olla yhtään hedelmää, juuresta eikä viljatuotteita, jotta karppaisit."

    No nyt kun luin Heikkilän Pellinki-systeemistä, niin siinä kyllä selvästi sanotaan, että juureksia ja hedelmiä voi syödä, kunhan hiilarit ei ylitä päivittäistä enimmäistasoa. Jopa ruokaohjeissa on kaikenlaista lanttua ja naurista ja muuta. Onko täällä forumilla sellainen käsitys oikeasti vallalla, että juureksetkin on kielletty?? Heikkilän dieetin perusteet kai voisi kiteyttää siihen, että hiilareita syödään korkeintaan 30g päivässä. Jos kerran Heikkilän opeilla kaikki hiilarit ovat samassa asemassa ja kuraa (eikä glykeemisen indeksin perusteella, kuten Montigncilla) niin sehän on periaatteessa sama, onko tuo 30g sokeria, leipää vai hedelmiä. Tämä periaate on sama kuin Charlotte Mattssonilla (ruotsalainen)1997 kirjoitetussa teoksessa "ihannepaino laihduttamatta".

    Heikkilä on kuitenkin samoilla linjoilla glygeemisen ideksin idean kanssa siinä, että sokeri on kuitenkin vahingollisinta, semoin peruna- ja maissitärkkelys. Näitähän M myös kehottaa poistamaan ravinnosta. Kaikki varmaan ovat kuitenkin täysin yhtä mieltä siitä, että pottu, valkoiset vehnäjauhot, ja sokeri ovat vahingollisia. Mielestäni jo nämä ruokavaliostaan karsimalla pääsee pitkälle. Mukavaa viikonloppua kaikille karppaajille ja karppaustietoisille!

    Itse toivotat hauskaa viikonloppua: nämä vesselit rasvadieetillään tollottelevat tuntemattomia ihmisiä. Itse olen ollut tasaisesti tollo ja pelle.
    Sinä puhut järkeviä ja maltillisen ystävällisiä. Näille minkä tahansa viljan pistäminen suusta sisään, oli se sitten vaikka matalan gi:n ohraa, synti ja häpeä.
    Sinä voit henkisesti hyvin, nämä voivat miten sitten voivat.
    Päätä itse, kumpi on oikeassa.
    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    sillä silloin kaikki paljastuisi että et ole lääkäri. Pälve tietää tämän ja siksi mvaroitti asiasta että huijarihan tuo on. Kaikkea hyvää luomassasi keinomaailmassasi.

    Entä jos olen kaikkea sitä,jota olen väittänytkin. Mitä sitten ajattelet? Jos saisit tietää nimeni ja kaikki tietoni, ja mitä, jos ne kaikki olisivatkin ihan ihan totta, mitä sitten?

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    >

    Fineli ilmoittaa mango/papaijan sokeripitoisuudeksi 10,7 g/100 g - kuorittuna (eli kokonaisen hedelmän pitoisuus on alle tuon). Mutta ehkä Mattilalla on antaa lähde hänen 50 g:n väitteelleen - vai onko kyse ainoastaan suorasta valehtelusta taas ?

    Voi tietysti olla, että Mattila on katsonut kuivatun hedelmän sokeripitoisuuden (joka ei siis millään tavalla vastaa tuoreen hedelmän pitoisuutta). Esim. kuivattu mustikka sisältää 80 g hiilihydraattia (josta suurin osa on sokeria) per 100 g. Miten on Mattila, missä on lähteesi moiselle arvolle ?

    >

    Tosin Montignac on nyt kuollut eikä kaloriteoria ole hievahtanutkaan (vaikka 20. vuosisata päättyi jo kymmenen vuotta sitten). Ainoastaan hänen käyttämänsä teesit kaloriteoriaa vastaan on kumottu. Tietysti täytyy muistaa, että Montignacin bisness perustui nimenomaan kaloriteorian kieltämiseen. Jos hän olisi hyväksynyt tuon tieteellisen faktan, hän olisi joutunut luopumaan ihmedieettibisneksestään.

    Opettele käsitteet niin että edes tiedät mistä puhut.

    Äänestä

  • old_profile_52869 kirjoitti:

    Entä jos olen kaikkea sitä,jota olen väittänytkin. Mitä sitten ajattelet? Jos saisit tietää nimeni ja kaikki tietoni, ja mitä, jos ne kaikki olisivatkin ihan ihan totta, mitä sitten?

    nimesi saat varmaan sattumaan kohdalleen mutta tietosi LCHF/VHH ruokavaliosta........

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Jep, käsitteet on hallussa, joten tiedän, mistä puhun.

    Sinullakaan ei ollut asiaan mitään inisemistä: Mangon (hedelmien ylipäätään) sokeripitoisuus on samaa tasoa kuin marjojen (tässä Mattila tunnusti kyykistyneensä) ja 20. vuosisata on ohi jo eikä kaloriteoria ole edes hievahtanut - ainoastaan vahvistunut vahvistumistaan.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    nimesi saat varmaan sattumaan kohdalleen mutta tietosi LCHF/VHH ruokavaliosta........

    VHH:sta mitään. Siksi hän haluaa salata nimensä että ei joudu vastuuseen kun myöhemmin paljastuu että Puskan rasvateoria osoittautuu vääräksi. Helppo kääntää takkia kun ei kukaan tiedä kenestä on kysymys.

    Äänestä

  • been there kirjoitti:

    No niinhän tuo meneekin. Olet ihan oikeassa, tärkeintä on vältellä hiilihydraatteja, eikä ottaa niitä tuota tiettyä grammamäärää per päivä enemmän. Ei Pellinki-homma muuten ole ongelmallinen kuin että älä vaan mene dojoon, tuo heikkilän mamma haastaisi sinut oikeuteen yhdestä ruisleipäpalasta. Heikkilän dominoiva mamma on valmis ihan mihin vaan sotaan ihmisten kanssa, koska suuruudenhulluus vallannut ja suhteellisuudentaju hämärtynyt. Liioittelematta vois sanoo että hän voisi haastaa sut oikeuteen dojossa yhdestä ruisleipäpalasta tai siis siitä, että mainitset sen.

    Tosiasissa he edustavat yhtä vähähiilihydraattista dieettiä monista, tämmösessä lilliputtivaltiossa, ei yhtään sen kummempaa. Välttäkää hiilareita niin se on siinä, ei siinä sen ihmeempää kohellusta tarvita

    Kiitos vastauksista sekä been therelle että boxille ja muille!

    Vielä tuo Heikkilä näyttää onneksi jättävän takaportin auki: hiilarit vaikuttavat eri yksilöihin ja verensokeriin eri tavalla. Mielestäni hän on tehnyt viisaasti sanoessaan näin, kun jättää ihmisille itselleenkin vähän arviointivaraa siihen, mikä itselle sopii.

    Fundamentalismi on aina vaarallista ja mustavalkoista ja jos kuljetaan oikeaoppisuuden silmälaput silmillä, ei olla sitten Puskaa ja Diabetesliittoa parempia! Pitäisi jättää joustovaraa suuntaan jos toiseenkin ja kuunnella omaa kehoa. Tuollaisiin dojo-lahkoihin en varmasti tule liittymään koska haluan tehdä syntiä ja syödä joskus ruisleipää ja muuta kiellettyä, etten olisi liian täydellinen ihminen (hahhah =)), sillä täydellistä ihmistä ei kukaan siedä, kaiken vähiten itse.

    Silloin kun olin nuori ja keksin Montignacin 90-luvun alussa, olisi ollut kiva, jos olisi löytänyt edes yhden ihmisen, joka jakaisi nämä kokemukset. Nyt on hienoa, että on demokraattinen netti, jossa vaihtaa ajatuksia. Eikö ole mielettömän hienoa, että sana kulkee ja ihmiset saa vertailla kokemuksiaan eikä olla minkään auktoriteetin ohjailtavissa tai kontrolloitavissa? Pitää siis varoa myös sitä, ettei jostain Heikkilästä (tai vaimosta) kanonisoida mitään jumalaa, jonka jokainen lausahdus on absoluuttinen totuus olipa kyse mistä tahansa.

    VHH-periaatteita sovelletaan monessa maassa, mutta mielestäni Heikkilä sopii tietyssä fanaattisuudessaan ja kansanomaisuudessaan tänne muiden herätysliikkeiden ja lahkojen ja junttien (joksi luen itsenikin) keskelle, asia menee varmasti perille hyvin ja vastustus on toisaalta kovaa, kuten suomalaiseen fundamentalistisuuteen sopii. =)

    Äänestä

  • old_profile_52869 kirjoitti:

    Entä jos olen kaikkea sitä,jota olen väittänytkin. Mitä sitten ajattelet? Jos saisit tietää nimeni ja kaikki tietoni, ja mitä, jos ne kaikki olisivatkin ihan ihan totta, mitä sitten?

    Et ole koskaan selvittänyt, mitä tekisit, jos todella lähettäisin kaikki tietoni sinulle. Christer Sundqvist tietää kuka olen, valvonta tietää kuka olen, Heikki Pälve tietää kuka olen. Kukaan heistä ei käytä tietoa mihinkään.
    Mihin sinä sitä tarvitset? Mitä nimeni millään lailla sinulle kuuluu. Olisin aikoja sitten sen kertonut, kuten kerroin CS:lle, jos olisit käyttäytynyt kohteiaasti.Mutta mitä ihmettä sitten tekisit, jos sen kertoisin.
    Kerran luulit, että kerroin (kerroin vain mikä rakenne sähköpostissani oli etunimi.sukunimi@ sairaalan lyhenne.fi ja hakkasit heti sen eetteriin) ja otit siis heti yhteyttä. Mitä sinä haluat?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    VHH:sta mitään. Siksi hän haluaa salata nimensä että ei joudu vastuuseen kun myöhemmin paljastuu että Puskan rasvateoria osoittautuu vääräksi. Helppo kääntää takkia kun ei kukaan tiedä kenestä on kysymys.

    Tässä nyt on ensimmäinen looginen väite. Voi olla, että lääkärinä haluan vapauden vaihtaa mielipidettäni. Olet aina siis tiennyt mikä olen. Tämä on ihan looginen selitys, enkä sitä edes kiellä.
    Voi olla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    päällesi ja kuvittele olevasi lääkäri. Ei Lääkäriliitossakaan otettu sinua vakavasti.

    Ei otettu Lääkäriliitossa vakavasti: käskettiin ottaa Valvontaan yhteyttä. Otettu on!

    Äänestä

  • VHH forever kirjoitti:

    Jos Montignac ei kuollut tapaturmaisesti, niin hän kuoli noin nuorena koska ei noudattanut (pellinkiläistä) VHH-dieettiä. VHH:lla ei sairastuta eikä kuolla alle 120 v toisin kuin Montignac-dieetillä.

    kuin Atkins. Atkins kuoli liukastumiseen, liekö tuo Monti kuollut liian suureen hiilihydraattikuormaan? Eturauhassyöpä näkyy olevan virallinen kuolinsyy.

    Äänestä

  • kuoli aikaisemmin kirjoitti:

    kuin Atkins. Atkins kuoli liukastumiseen, liekö tuo Monti kuollut liian suureen hiilihydraattikuormaan? Eturauhassyöpä näkyy olevan virallinen kuolinsyy.

    >

    Mistä luit kuolinsyyn ? Onko linkkiä ?

    Äänestä

Ei kai joku nyt ihan oikeesti usko, että tää kyseinen aloittaja sattui sopivasti juuri silloin palstalle ensimmäistä kertaa, kun ylläpito alkoi poistaa noita vhh:n kannattajien älyttömiä viestejä?

Toisekseen kukaan reseptien metsästäjä tuskin viitsisi täällä hetkeä kauempaa viipyä; näkeehän sen jo ensisilmäyksellä, ettei täällä järjen sanaa löydy.

Kummasti vaan jutut kääntyy Heikkilän kirjoihin eli mitä voimme päätellä...... jälleen kerran

Äänestä
  • Ymmärrän kyllä, että täälläkin näemmä esiintyy jonkinlaista vainoharhaisuutta, kun sota käy kiihkeäksi. Peikko ja piru nähdään kaikkialla ympärillä. Tämän olen huomannut muilla forumeilla (lähinnä perheforumeilla, joissa käydään todella tunnepitoista väittelyä välillä). Täällä olen osallistunut keskusteluihin nyt ensimmäistä kertaa. Saat toki muodostaa käsityksesi miten haluat, eipä se minulle kuulu eikä elämääni vaikuta.

    Täällä on niin paljon mielenkiintoista, ettei tätä voi olla kommentoimatta - onhan minulla vhh-periaatteesta kokemus jo 1990-luvulta asti, kun siitä ei vielä juuri kukaan tiennyt Suomessa.

    Lue tuo ylläoleva kirjoitukseni, ja päättele itse. En kysele lupia kirjoittamiseen keltään, tämä on periaatteeni.

    Mukavaa viikonloppua sinullekin.

    Äänestä

  • Hyvä olo ja mieli kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä, että täälläkin näemmä esiintyy jonkinlaista vainoharhaisuutta, kun sota käy kiihkeäksi. Peikko ja piru nähdään kaikkialla ympärillä. Tämän olen huomannut muilla forumeilla (lähinnä perheforumeilla, joissa käydään todella tunnepitoista väittelyä välillä). Täällä olen osallistunut keskusteluihin nyt ensimmäistä kertaa. Saat toki muodostaa käsityksesi miten haluat, eipä se minulle kuulu eikä elämääni vaikuta.

    Täällä on niin paljon mielenkiintoista, ettei tätä voi olla kommentoimatta - onhan minulla vhh-periaatteesta kokemus jo 1990-luvulta asti, kun siitä ei vielä juuri kukaan tiennyt Suomessa.

    Lue tuo ylläoleva kirjoitukseni, ja päättele itse. En kysele lupia kirjoittamiseen keltään, tämä on periaatteeni.

    Mukavaa viikonloppua sinullekin.

    Hyvä olo ja mieli
    Siis jostain karseasta kumpujen yöstä sikiää täällä aina joku sinulle erittäin epäkohtelias. Voi äiti! Tätä tämä aina on! Paranoidista ja sekopäätä.
    Tule joskus toistekin tähän viemäriin! Itse käyn silloin tällöin. Kiva lukea tervejärkisen tekstiä!
    Kaikkea hyvää

    Äänestä

siksi suututtaa, kun kaikki eivät ole asiallisia kirjoittajia,
ja minua myös se, että muut onnistuu ja minä en, kade nääs.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hyvä olo ja mieli kirjoitti:

Tulinpa ekaa kertaa tänne forumille sen takia että metsästän VHH-reseptejä. Olen jo 20 vuotta sitten ekaa kertaa todennut karppauksen edut kun luin Montignacin systeemistä ja aloin sitä noudattaa ja elämäni muuttui. Luin muutaman aloituksen ja kommentin täällä ja olen aikas helkatin hämmästynyt.

Miksi ihmeessä täällä on niin kova sota ja kampanja VHH:ta vastaan? Keneen se vaikuttaa tai kenelle muka kuuluu se, millaista ruokavaliota kukin meistä noudattaa? Jos kerran sairaudetkin paranevat ja vaivat helpottuvat pelkällä ruokavaliomuutoksella, eikö se ole aivan erinomainen asia? Veriarvot kertovat lahjomatonta tarinaa siitä, miten vhh todella vaikuttaa.

Puolestani perunaa ja sokeria ja pullamössöä saa mässyttää kuka tahansa haluaa, jos kroppa kerran kestää eikä välitä ylipainosta ja sairauksista. =) Itse olen tyytyvinen ja hyvinvoiva näin. Ja mitä tulee tuohon täällä mainittuun muistin kärsimiseen matalilla hiilareilla, olen ainakin opiskellut noilla poloisilla hiilareilla korkeakoulututkinnon ja jatkotutkinto on kohta plakkarissa. Hiilareita kun on niitä huonompia ja sitten parempia, eikä niitä todellakaan karsita kokonaan pois, luulo ei ole tiedon väärti. Kun on pirteä ja vireä, niin jaksaa opiskella ja heilua. Näin olen kokenut.

Alkaa ihan epäilyttää ja oudoksuttaa, että kenen toimesta tätä kampanjaa käydään, kuka toimii taustavoimana? Miksi tällaista disinformaatiota ihan tietämättä ja tuntematta koko asiaa? Ketään yksityistä ihmistä EI VOI kiinnostaa tai häiritä se, mitä naapuri sinne ostoskoriinsa sulloo! Pitääkö tässä alkaa taittelemaan foliohattua päähän? :-]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu