Kerro miksi lähdit?

Lähdin 16 vuotta kestäneestä parisuhteesta pitkän harkinnan jälkeen. Koin että minua ei liitossa arvostettu. Mies kulki menojaan ja minä aina kotona lasten kanssa. Lisäksi mies petti minua. Sain kuulla pettämisestä häneltä itseltään eräänä syksyiltana. Maailma romahti. Mies rukoili jäämään ja joksikin aikaa minä jäinkin, mutta millään ei enää ollut väliä. Kun sitten kahden vuoden kuluttua tästä "pettämisilmoituksesta" tapasin mukavan miehen työn merkeissä, ihastuin ja rakastuin mieheen, niinpä entinen liitto ei enää kiinnostanut. Tapailimme muutaman kerran, ja lähdin edellisestä suhteesta. Minusta tuli sitten kahden ala-asteikäisen lapsen yksinhuoltaja. Seurustelin uuden miehen kanssa vuoden ja sen jälkeen muutimme yhteen. Kihloihinkin menteen puolisen vuotta yhteenmuuton jälkeen. Kyllä exä minua tapaisin rukoili, mutta sitä liittoa ei enää mikään olisi pelastanut, anteeksi en voinut antaa, vaikka sitä kuinka yritin. Olisi ajatellut aikanaan tekosiaan. Ehkä olin heikko, koska en pystynyt heti "pettämisilmoituksen" jälkeen eroamaan, ehkä tarvitsin uudesta rakkaudesta lisävoimaa. Totuus on kuitenkin se, että olisin lähtenyt vanhasta liitosta joka tapauksessa.

Minulla ei ole lapsia mutta takana pitkä nuorena alkanut 15 vuoden suhde, joka päättyi lopulta uuden löytämiseen. Ensin ihastuin eloisaan ja ulkoisesti viehättävään puolituttuun naiseen. Ihailin vain etäältä. Hän vaikutti sellaiselta minkä kaltaisesta olin aina salaa haaveillut. Omassa suhteessa oli ollut kylmä kausi meneillään jo pitkään, ymmärrystä tai lämpöä ei tuntunut olevan juurikaan. Eräs ilta päädyin ihailemani naisen kanssa samaan tilaisuuteen, alkoholi rohkaisi minua ja menin juttusille. Ihastuin vain lisää hänen lämpöisyyteensä. Vaihdoimme numerot, vaikkakin vain kaverimielessä. En saanut naista mielestäni ja jouduimme taas samaan tilaisuuteen, ja hakeuduin jälleen tämän naisen seuraan. Lähdimme vielä kahdestaan lasillisille. Aloimme pitää yhteyttä ja tapailla ja molemmat tunnustivat olevansa ihastuneita. Ja jumalauta hän oli kaunis kun menimme enimmäisen kerran sänkyyn, sitä en unohda ikinä. Kotona olin ärtyisä eikä kiinnostanut olla siellä. Olin todella suuressa myllerryksessä jota ei lievittänyt se että en voinut sitä omalle naiselle paljastaa. Ja silloin kun olin ihan varma että lähden uuden naisen matkaan, oma nainen tekikin jotain ihanaa ja menin hämilleni. Tälläistä jatkui parikin vuotta, mutta henkinen etäisyys omaan naiseen kasvoi vaikka asiat olivat näennäisesti hyvin. Uuden naisen kanssa taas tuntui kaikki loksahtavan paikoilleen. Halusimme elämältä samoja asioita. Oma nainen taas suunnitteli ja puhui asioista joista en itse unelmoinut, ja elämänarvomme tuntuivat olevan erilaisia. Nahistelimme jatkuvasti tämänkaltaisista kysymyksistä. Osittain huonotuulisuuteni tietenkin johtui salailusta. Pitkän aikaa kitkuttelin siinä että oma vanha tuttu nainen piti kuitenkin huolta minusta ja oli enkeli kotona. Kun tätä dilemmaani jauhoin hyvälle ystävälleni, hän totesi että suurin osa naisista keiden kanssa hän oli seurustellut olivat enkeleitä kotona, että se ei ole mikään syy. Myönnän että aloin vertailla naisia ja heidän ominaisuuksiaan. Ja joissain asioissa oma nainen oli voitolla ja otin etäisyyttä uuteen naiseen. Huomasin kuitenkin kaipaavani niin monia asioita uudessa naisessa, että halusin jatkuvasti hänen lähelleen. Vietimme päiväkausia yhdessä aika arkisissa mereissä, ei mitään luksuslomia tai lahjoja. Lähennyin ja ystävystyin syvemmin pikkuhiljaa uuden naisen kanssa ja viimein rakastuin. Olin rakkauden suhteen kuitenkin tosi varovainen, en halunnut sekoittaa sitä ihastumiseen. Halusin alkaa elää tuon naisen kanssa. Viivyttelin kuitenkin räjähtämispisteeseen asti asiasta kertomista. Ja aina tuli syitä miksi en kertoisi, hän sairastui tai sukulainen kuoli jne. Oli hilkulla ettei kuullut muualta. Sain kerrottua, ja itkuraivarithan siitä seurasi ja kuukauden kriisi ja itkin minäkin. Välillä hän tuntui niin lohduttomalta että meinasin perua aikeeni vain saadakseni hänet rauhoittumaan. Mutta päätin pitää pintani. Etsin uuden asunnon, sillä en halunnut aivan suoraan uuden naisen luo, pitihän minunkin päätöksestäni huolimatta käsitellä eroa. Ja toki surin myös. Uusi rakkaus pysyi kärsivällisenä ja antoi tilaa. Vanha taas lopulta rauhoittui vaikka sanoikin olevansa tyrmistynyt ja rikki. Pidämme edelleen toisinaan yhteyttä. Hän kertoi että oli epäillyt jo kauan että minulla on toinen, olin kuulemma muuttunut. Nyt hänkin seurustelee uuden kanssa. Uuden rakkaan kanssa olemme olleet kohta kolme vuotta julkisesti yhdessä ja kihlautuneet. Olen sitä mieltä että hän on elämäni nainen, enkä usko että muuten olisin edellisen jättänyt hänen takiaan. Ja olen kiitollinen että hän jaksoi odottaa minua.

lähdin suhteesta miehen itsekkyyden ja puhumattomuuden vuoksi. ei lapsia ,ja todella hyvä niin ettei heidän olisi tarvinnut kärsiä vanhempien ristiriidoista ja ihmissuhdekyvyttömän isän mallista.

kolmatta osapuolta ei ollut.

Minä jätin poikaystäväni tunteiden hiipumisen, kyllästymisen ja oman elämän janon takia, koin itseni liian nuoreksi niin tylsään suhteeseen eikä tunteet enää riittäneet pidemmälle. En odottanut muuta kuin omia tunteita, yritin taukoa ja palasin, mutta ei onnistunut siltikään. Koin vain yrittäneeni itseni kanssa kaikkea, muu elämä vain tuntui mielenkiintoisemmalta ja mukavammalta, tunteita ei vain ollut minkäänlaisia. Olen miettinyt eroa jokusen kuukauden, silloin tällöin. Uutta rakkautta ei tarvita tähän väliin, haluan oman elämän nyt kokonaan. Pettämistä ei ollut missään vaiheessa.

Ja tunnen kyllä oloni hyvin syylliseksi, koska sanoin ja lupasin paljon, uskoen sanoihini mutta en tainnut tietää mistä puhuin. Uskoin vielä silloin rakastavani häntä, mutta totesin myöhemmin, että se oli kiintymystä läheiseen ihmiseen ja ikävää, ei oikeaa kestävää rakkautta. Ja nyt eron jälkeen hän on masentunut, haluaisin niin kovasti auttaa häntä jotenkin mutta en pysty antamaan hänelle sitä mitä hän haluaisi enkä aio palata, sillä asiat eivät korjaantuisi sillä. En pelkää omaa pärjäämistäni yksin läheskään niin paljon kuin hänen, vaikka elämäntilanteemme ovat lähes samanlaiset nyt (opiskellaan, perheet kaukana, ei ystävien tukiverkkoa tai erityisiä harrastuksia). Hänelle ero vain tuli niin musertavana, repivänä asiana, että yritän katsoa jollain tavalla hänen peräänsä että hän pääsisi jonkinlaiselle inhimilliselle elämisen tasolle vielä. Mutta jatkan tästä samalla omaan suuntaani, kumpa häkin jatkaisi, edes joskus.

koska rakastuin niin jumalattomasti toiseen.