Kummallista touhua mieheni puolelta. Mieheni ja hänen vanhempansa ottavat silloin-tällöin yhteen. Nyt oli
taas sellainen yhteenotto n. kuukausi sitten. Sen jälkeen ei appivanhemmat pidä meihin koskaan mitään
yhteyttä, eivät siis lapsenlapsiinkaan.
Syynä näihin yhteenottoihin on aina se, että meidän lapset jätetään aina kaiken kivan ulkopuolelle, kun
muiden lastenlasten kanssa harrastetaan. Välillä se vaan käy meille ylivoimaiseksi ymmärtää ja sitten
mieheni hieman "avautuu" vanhemmilleen.
Appivanhemmat ovat erityisen itsekkäitä eivätkä takuulla näe mitään vikaa itsessään. He lupaavat meidän
lapsille kaikkea, mennään sinne ja lähdetään ja tulette mukaan, Miks ei koskaan sitten toteudu nämä menot? Joskus on niiden lupausten perään kyselty, mutta mitä millonkin on syynä, kauppareissua tai naapurin pojan rippijuhlia. Aikaisempina kertoina (yhteenottojen jälkeen) olen aina jonkun ajan kuluttua mennyt heille lasten kanssa käymään ja näennäisesti sitten välit ok. Mitään ei koskaan ole kuitenkaan heidän kanssaan selvitetty, enkä tiedä miksi kohtelevat meidän lapsia eriarvoisena. Lapsemme ovat jo niin isoja, että ovat huomanneet tämän itsekin. Onneks ei enää tarvitse kysyä lapsia heille hoitoon, kun pärjäävät itsekin.
Tällä kertaa minä en ole se, joka siihen sukuun rauhan tuo. Nyt ovat suututtaneet minutkin täysin. En voi kun ihmetellä!
Tyttömme on aloittanut uuden harrastuksen jossa on nyt sitten kilpaillut koko kesän. Mummo ja pappa vaan eivät ole ehtineet tytön kisoja katsomaan koko kesänä (eläkkeellä ovat ja vapaata on ja vieressä asuvat). Mieheni annatti sitten taannoin heille siitä, että jos eivät nyt viimeisiin kisoihin tule, niin se on niin ettei tartte tulla katsomaan kisoja koskaan. Samalla sanoi, että tiedetään kyllä ettei meidän lapset ole heille niin tärkeitä kun muut lapset. He eivät vastanneet mitään. Tästä kului sitten pari viikkoa, heistä ei kuulunut mitään. Kisat oli, he tulivat katsomaan ja sen jälkeen nyt on 2 viikkoo kulunu eikä heistä ole taaskaan kuulunut mitään.
Tähän asiaan kuuluu niin paljon muutakin, en jaksa niitä kaikkia tähän alkaa kirjottelemaan. Korvissani vaan soi ne kaikki kommentit, mitä lapsetkin ovat heiltä saaneet kuulla. Sukulaisilleen aina näyttelevät malliMummoaja -pappaa, miten heillä on nyt aikaa olla lastenlasten kanssa. Katkerana aina mietin, että siis TOISTEN lapsenlapsien kanssa, ei meidän. Tarkennuksena vielä, että meidän lapset on liian kilttejä, eivät siis ole kinuamassa mummolaan yöksi tms. koskaan. Nyt eivät enää haluakaan. Minusta on surullista, kun välit vois ollahyvätkin, mekään mieheni kanssa emme ole vaatimassa mitään muuta kuin edes joskus meidänkin lapsia huomioitaisiin tässä touhussa. Voitas sitten taas olla enemmän yhteyksissä, mutta appivanhemmilla ei näytä olevan lapsiammeyhtään ikävä, kun eivät heille edes soita!
taas sellainen yhteenotto n. kuukausi sitten. Sen jälkeen ei appivanhemmat pidä meihin koskaan mitään
yhteyttä, eivät siis lapsenlapsiinkaan.
Syynä näihin yhteenottoihin on aina se, että meidän lapset jätetään aina kaiken kivan ulkopuolelle, kun
muiden lastenlasten kanssa harrastetaan. Välillä se vaan käy meille ylivoimaiseksi ymmärtää ja sitten
mieheni hieman "avautuu" vanhemmilleen.
Appivanhemmat ovat erityisen itsekkäitä eivätkä takuulla näe mitään vikaa itsessään. He lupaavat meidän
lapsille kaikkea, mennään sinne ja lähdetään ja tulette mukaan, Miks ei koskaan sitten toteudu nämä menot? Joskus on niiden lupausten perään kyselty, mutta mitä millonkin on syynä, kauppareissua tai naapurin pojan rippijuhlia. Aikaisempina kertoina (yhteenottojen jälkeen) olen aina jonkun ajan kuluttua mennyt heille lasten kanssa käymään ja näennäisesti sitten välit ok. Mitään ei koskaan ole kuitenkaan heidän kanssaan selvitetty, enkä tiedä miksi kohtelevat meidän lapsia eriarvoisena. Lapsemme ovat jo niin isoja, että ovat huomanneet tämän itsekin. Onneks ei enää tarvitse kysyä lapsia heille hoitoon, kun pärjäävät itsekin.
Tällä kertaa minä en ole se, joka siihen sukuun rauhan tuo. Nyt ovat suututtaneet minutkin täysin. En voi kun ihmetellä!
Tyttömme on aloittanut uuden harrastuksen jossa on nyt sitten kilpaillut koko kesän. Mummo ja pappa vaan eivät ole ehtineet tytön kisoja katsomaan koko kesänä (eläkkeellä ovat ja vapaata on ja vieressä asuvat). Mieheni annatti sitten taannoin heille siitä, että jos eivät nyt viimeisiin kisoihin tule, niin se on niin ettei tartte tulla katsomaan kisoja koskaan. Samalla sanoi, että tiedetään kyllä ettei meidän lapset ole heille niin tärkeitä kun muut lapset. He eivät vastanneet mitään. Tästä kului sitten pari viikkoa, heistä ei kuulunut mitään. Kisat oli, he tulivat katsomaan ja sen jälkeen nyt on 2 viikkoo kulunu eikä heistä ole taaskaan kuulunut mitään.
Tähän asiaan kuuluu niin paljon muutakin, en jaksa niitä kaikkia tähän alkaa kirjottelemaan. Korvissani vaan soi ne kaikki kommentit, mitä lapsetkin ovat heiltä saaneet kuulla. Sukulaisilleen aina näyttelevät malliMummoaja -pappaa, miten heillä on nyt aikaa olla lastenlasten kanssa. Katkerana aina mietin, että siis TOISTEN lapsenlapsien kanssa, ei meidän. Tarkennuksena vielä, että meidän lapset on liian kilttejä, eivät siis ole kinuamassa mummolaan yöksi tms. koskaan. Nyt eivät enää haluakaan. Minusta on surullista, kun välit vois ollahyvätkin, mekään mieheni kanssa emme ole vaatimassa mitään muuta kuin edes joskus meidänkin lapsia huomioitaisiin tässä touhussa. Voitas sitten taas olla enemmän yhteyksissä, mutta appivanhemmilla ei näytä olevan lapsiammeyhtään ikävä, kun eivät heille edes soita!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kirjoittaminen ei todellakaan taida olla sun juttusi...
Tällaisen provosoivan mielikuvitustekstin ei tarvitse olla noin läpinäkyvää.
Vaihtoehtoisesti pitäisi vetää vielä enemmän ylilyönnin puolelle, jotta voisi tulkita edes huumoriksi...
annat appivanhempien nyt tällä kertaa tulla itse pyytämään lapsenlapsia mukaan touhuamaan ja ilmoittakaa suoraan heille loukkaantumisenne syyt. Ymmärrän yskän ,lapsenlapset ei aina mene sillätavalla tasapuolisesti ellei ole menneet ne omat lapsetkaan.. Kurja juttu muksujen kannalta koska heidän syytään asia ei ole.
Mutta tämänhän tulee olla ensisjaisesti miehesi päänvaiva ja miehesi vastuulla selvitellä. Ei sinun ;)
Minä ostaisin hauskan kortin ja tytär saisi siihen kirjoittaa pienen kitoksen siitä, että isovanhemmat olivat katsomassa.
Se on hieno asia kilpailijalle, kun tuntee toisten kannustuksen katsomosta.
Samalla tyttö voisi kysyä, mitä mieltä isovanhemmat harrastuksesta ovat. Kertoa että hän on itse kovasti innostunut, varsinkin tämän kilpailun jälkeen.
Isovanhemmat ilahtuisivat ja tilanne saattaisi laeta.
Kuulostaa hyvältä, taidetaampa tehdäkin tuo, kiitos!
Varmasti on syytä meissäkin, mutta mielestäni jos appivanhemmat eivät ota yhteyttä, niin se on heidän oma valinta. Mut sitten ärsyttää kun joskus nähdään jossain ja mummo lörpöttelee "on ollu niin kiireitä ettei olla ehditty soittamaankaan.." en usko että niin kiire onkaan. Haluaisin kuitenkin kovasti, että meidänkin muksuilla ois vielä mahista viettää mukavaa aikaa heidän kanssaan, ennen kun on liian myöhästä.
Mieheni ei varmasti tätä asiaa "selvitä", he eivät vaan osaa ratkoa riitojaan. Niistä vaan ei puhuta ja homma jatkuu näennäisesti ja teennäisesti hamaan tulevaisuuteen.. Mutta tosiaan itse en nyt tee mitään asian hyväksi paitsi tuo kortti!
Eihän sitä voi toisten puolesta päättää, että ollaanko läheisiä vai ei. Ehkä tässä on vähän liikaa sellaista painostuksen makua. Se on myös teidän kannalta vähän nöyryyttävää. Jos luovuttaisitte ja antaisitte kaiken mennä omalla painollaan jättäen yhteydenotot lähes kokonaan appivanhempien kontolle, mitenkään mieltä osoittamatta? Kaikissa suvuissa ei vain olla niin tiiviisti ja tasapuolisesti tekemisissä toisten kanssa.
kahteen viikkoon kuulunut mitään? Siis mitkä ihmeen vaateet teillä oikein yhteydenpitoon on? Anopilla ja apella on kai ihan omakin elämä.
Ja jos etsit syytä, mikseivät viihdy teidän seurassanne, voi se hyvin löytyä siitä, että ette käyttäydy yhtä hyvin kuin muut lapsensa ja puolisonsa perheineen. Ihmisen kanssa, josta näkee että tämä ajattelee koko ajan vain ikävää ja arvostelee toisia, on vaikea olla. Yksinkertaista. Uhkailu niin lasten kuin aikuistenkin kanssa ei johda koskaan mihinkään hyvään? No, miksi kostaa tätä sitten lapsille. En usko, että tähänkään on välttämättä muuta syytä kuin se, etteivät uskalla olla kanssanne enää missään tekemisissä
Tunnistan hyvin tuon kateuden puolellanne, olen itsekin sortunut monet kerrat samaan omien vanhempien kanssa. Mutta juttu kai onkin, miten taistelee sitä vastaan...
>>Tyttömme on aloittanut uuden harrastuksen jossa on nyt sitten kilpaillut koko kesän.
Kuulostaa kummalliselta. Hetikö sitä kilpaillaan kun juuri on harrastus aloitettu, ja vielä useita kisoja kesässä samalla paikkakunnalla? Mikä laji mahtaa olla kyseessä? Vai oletko ymmärtänyt jotenkin väärin, ehkä tarkoitat vain harjoituksia?
>>Mummo ja pappa vaan eivät ole ehtineet tytön kisoja katsomaan koko kesänä (eläkkeellä ovat ja vapaata on ja vieressä asuvat). Mieheni annatti sitten taannoin heille siitä, että jos eivät nyt viimeisiin kisoihin tule, niin se on niin ettei tartte tulla katsomaan kisoja koskaan. Samalla sanoi, että tiedetään kyllä ettei meidän lapset ole heille niin tärkeitä kun muut lapset.
No voi itku. Kun asenne on teillä tuollainen, niin eipä ole ihme ettei mummo ja pappa viitsi olla yhteydessä. En minäkään viitsisi tuollaista kiukuttelua kuunnella.
>>Kisat oli, he tulivat katsomaan ja sen jälkeen nyt on 2 viikkoo kulunu eikä heistä ole taaskaan kuulunut mitään.
Ettekä sitten ole itsekään viitsineet ottaa yhteyttä ettekä siellä kisoissakaan jutelleet? Eli eivät saa vanhukset teiltä mitään myönteistä palautetta vaikka tekisivätkin niin kuin vaaditte?
Sitten on turha ulvoa yhteydenpidon perään. Sen yhteydenpidon kun pitäisi olla kaksisuuntaista, vuoroin vieraissa nääs. Jos yhteydenpidot teidän puoleltanne ovat syyttelyä, vaatimista ja kiukuttelua, niin niin metsä vastaa kuin huudetaan. Sääli lasten kannalta, mutta ongelma taitaakin olla heidän vanhemmissaan eikä isovanhemmissaan.
.. paljonkin jalkapallosta aina koiranäyttelyihin jotka alkavat heti kun aloittaa harrastuksen. Samasta paikkakunnasta ei aloittajan mukaan ole ollut kyse, eikä myöskään aloittaja ole ilmaissut millään tavalla appivanhempien kisoissa käyneen. Onkos jollakulla nyt linssit ja kakkulat hukassa?
Minusta sääli muksuja elleivät mummot ja papat ihan oikeasti viitsi pitää heihin yhteyttä, olkoon ne välit omaan muksuun sitten millaiset hyvänsä-sehän on ilmeisesti sitten appivanhempien ihan omaa munausta kasvatuksen ja välittämisen suhteen-. Mutta lapsenlapset eivät koskaan tai milloinkaan ole syyllisiä eikä heitä saisi rangaista huonoista väleistä aikuisten kesken.
Joten sinä :::::::::::: mietis nyt itsekkin vähän onko lapsenlapsilla oikeus nähdä isovanhempiaan vaiko ei ole? Toisarvoista on se miten AIKUISET KOKEVAT ASIAT. Lapsia EI SAA KÄYTTÄÄ kiistakapuloina koskaan. Totta se, että niin vanhempien kuin mummojen ja pappojen tulee kaikkien joustaa jos tilanne sen vaatii.
Näyttää siltä, että appivanhempasi ja miehesi ovat veistetyt samasta puusta. Et voi tietää, mikä todella kiristää välit näin, ellet puhu miehesi kanssa. Entä jos mies on uhannut jotenkin, siis kiristänyt, että, kun olette tuollaisia, ei ole tulemista edes katsomaan lapsia? Ja kuka sitä uskaltaa toisen huusholliin tulla, jos tietää, että todennäköinen sota on jo kynnyksellä odottamassa!
Joten. Nyt sinä olet temppelinharjalla eli ratkaisijan ja rauhantekijän asemassa. Toisen teistä lasten vanhemmista se on tehtävä. Lapsilta ei saa viedä isovanhempia, jotka useimmille ovat tärkeitä vaikuttajia ja hyvä verkosto, kun kasvavat. Tämä on niin nähty.
Jos isovanhemmilla on paljon lapsenlapsia, ehkä eivät jaksa pahoittaa mieltään yhden jälkeläisensä perhesotkuissa (yritän nyt asettua heidän asemaansa).
Kysyt otsikossa "Ei yhteydenpitoa - miksi?" Eiköhän tuohon vastaus ole jo selvillä. Kysymys kuuluu enää: Kuka toimii niin, että lasten on hyvä? Kuka tekee selvän aloitteen lasten puolesta?
Olen yrittänyt kuule näiden vuosien (12v) aikana olla yhteydessä heidän suuntaan ja ystävällisesti. Se vaan aina loppuu siihen kun HE eivät ota meihin yhteyttä. On siis aivan sama, istunko minä appivanhemmilla kylässä joka viikko vai en, lopputulos on sama. Lisäksi kun siellä käyn, saan kuulla kuinka toisten lasten kanssa ollaan tehty sitä-ja-tätä. Eli en tod viitsi enää mennä pahoittamaan mieltäni. Toisaalta, kun heillä ON AIKAA ja me elämme kiireisiä vuosia (molemmat töissä toisella paikkakunnalla) niin kait nyt vähäjärkisempikin tajuaa ettei sitä aikaa vaan jää. Kun heillä on aikaa, miksi eivät käy? Pyydetty on ja saavat (ja uskaltavat!) tulla ihan milloin vaan.
Mutta ei heitä kiinnosta. On se outo homma.
Tytön harrastus liittyy koiriin, näyttelyissä on käyty eri paikkakunnilla. Kun he siinä yhdessä kisassa kävivät, lähtivät aiemmin pois kun me. Odotettiin tietty että he vaikka seuraavana päivänä soittavat ja onnittelevat tyttöä, mutta eipä tietenkään mitään kuulu. Katson, ettei asia enää tod minulle kuulu, he olkoot mieheni kanssa yhteydessä miten tahtoo, minä en enää jaksa enkä halua.
Tsorge, näin se vaan on. Mutta ihmettelen silti miksi mummo ja pappa hylkäävät lapsenlapsensa noin.