parane koskaan? Kun aloin taas kuntoilemaan 4 vuoden tauon jälkeen niin huomasinpa heti leuanvetoa tehdessäni saman selkäkivun kuin 4 vuotta sitten, joka tuli tehdessä leuanvetoja. Sama juttu ranskalaisten punnerrusten kanssa, liikettä vaan ei voi tehdä koska se vetää vasemman ojentajan sellaiseen tulehdustilaan että käsi on kipeä seuraavat 2 viikkoa!
Aikoinaan hankitut vammat/revähtämät ei ilmeisesti
rampa 25 vuotias
3150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yksi keino on lähestyä asiaa pilateksen kautta, asiantuntevan ohjaajan kanssa. Tiedän pilateksesta avun löytäneitä. Kiropraktiasta voisi olla myös apua, itse olen saanut avun sieltä.
Nostin viimeiset kilpailuni 1967.
Aloittelin varovasti uudelleen 38:n vuoden tauon jälkeen.
Lihaskunnon osittain hiljalleen palaillessa lisäsin painoja kunnes oikea olkapääni alkoi olla kelvottomassa kunnossa.
Kipu iski varsinkin tempauksissa mutta myös lisäpainoleuoissa ja rinnallevedoissa.
Rappeutuneet sidekudokset eivät kestäneet kuormitusta.
Röntgen ja UÄ kertoivat vanhojen, silloin oireettomien urheiluvammojen ärtyneen.
Pahin pilaaja olivat olleet liian raskailla painoilla pysäyttäen tehdyt pystysoudut.
Puukkoa olkapäähän, titaaniankkureita jänteille, irtomöykyn möyhennystä, luun pään talttausta sekä jänteiden ja jännetuppien hiontaa.
Useampaan kuukauteen en pystynyt tekemään mitään.
Nyt, pari vuotta leikkauksen jälkeen olkapää on hyvässä kunnossa mutta leikkaamaton keljuilee samasta syytä kuin tuo toinen ennen leikkausta.
Opetukseni.
Heti kun olkapää alkoi kipuilla olisi pitänyt mennä urheilulääkärin lähetteellä leikkaukseen. Olisin päässyt vähemmällä.
Vasuria en enää lähde leikkauttamaan. Topipuminen oli hidasta.
Kuvauta olkapääsi kunnolla, ml. UÄ ja/tai magneetti!
Vaurion paljastuttua leikkauta mahdollisimman pikaisesti.
Älä tyydy yleislääkärien lässötyksiin!
Älä tyydy hoitamaan oireita lekurien tarjoamilla kortisonipiikeillä! Ne eivät paranna mitään.
Helpointa on olla tekemättä sellaista mikä aiheuttaa kipua.
Hyviä neuvoja, vaan eipä taida leikkauksiin näillä tuloilla olla asiaa ja kun en edes missään kilpaile vaan kuntoilen vain "omaksi ilokseni" niin taidan tyytyä tuohon kivuttomien liikkeiden ratkaisuun. Harmi vain että leuanveto on niin pirun hyvä liike! Eikä maastavetokaan tuota selkäkipua, jostain syystä vain veto ylhäältä alaspäin. Penkkiä onneksi voi VIELÄ tehdä kivutta, ojentajan venyttäminen lähinnä tekee kipeää.