Hei.
Minulla on ikävä erästä ystävääni, joten avaudun nyt siitä ja olisi mukava kuulla jos sinulla on joku, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen jota et ehkä itsekään osaa selittää. Mutta pohjustan. Tulee ehkä pitkä sepostus :)
Minä olen muitten mielestä sosiaalinen. Koska minun pitää, ammattini on sellainen ja kyllä pidänkin ihmisistä, tavallaan. Mutta olen hyvinkin sisäänpäin kääntynyt, liikaa nähnyt ja synkkä hahmo. Minulla on tuttuja paljon, ystäviä vähän, en päästä ketään lähelleni kovinkaan helposti enkä koe siihen tarvetta. Olen erilainen siinä kohtaa, että en koe suurta tarvetta olla lähellä jatkuvasti, en halua asua kenenkään kanssa, en kaipaa yleensä ketään. Olen suurimman osan aikaani yksin. Ja siis: hyvä niin. Älkää yrittäkö vääntää siitä mitään analyysia ja viestiä epätoivosta, minulla on viha-rakkaussuhde ihmisiin ja on kun toisaalta välitän kyllä muista, ja rakastan paljonkin, tavallani, on iso osa ihmisistä silti samantekeviä yhtäaikaa ja en totisesti ole kuulunut ikinä mihinkään "laumaan" eikä se kiinnosta. "Sinä olet oman tiesi kulkija jos kukaan" on ollut yleisin arvio, - toki muitakin löytyy :D Jostain oudosta syystä useat pitävät minusta. En tee sen eteen mitään.
Kerron siksi, että voisin kertoa ystävästäni, jota nään harvoin. Me emme soittele, me emme tapaa usein. Mutta kun me näämme, me istumme samaan pöytään. Hän kulkee ohitseni ja koskettaa olkapäälle. Se on meidän juttu. Meillä on omat jutut. Hän on tavallaan juro, hän tuntee paljon ihmisiä, mutta ei halua tuntea. Hän on pidetty, mutta, no... Samanlainen omituisuus vaivaa molempia. Meillä synkkaa hyvin. Puhumme suoraan, vittuilemme ja huumorin tajumme on sama. Kun hän koskettaakin minua, - ja me siis emme harrasta seksiä keskenämme, koen jotain ihmeellistä suojaa. Suojaa, mitä joskus kaipaan, yleensä en. Jotenkin hän on yksi harvoista ihmisistä, josta tuntuu, että voisin rakastaa häntä hautaan saakka. Mihin me todettaisiin, että hautaan me nopeasti yhdessä päädyttäisiinkin ja sitten naurettaisiin. Hän kertoisi miksi ei olisi minun kanssani ja minä kertoisin miksi minä en olisi hänen kanssaan ja sitten me istuttaisiin ilta yhdessä ja meillä olisi kivaa :) Me näämme harvoin, me olemme kyynikoita molemmat (hän ehkä enemmän) ja kaiken järjen mukaan, hänen pitäisi olla ihan saman tekevä. Mutta me jaamme jotain. Tai sitten minä vaan kuvittelen, koska olen liikaa yksin :D Paljon mahdollista.
Tuntuu siltä, että hän on yksi harvoista kenen kanssa voin oikeasti jutella.
Mutta olen ikävöinyt häntä, tavoistani poiketen ikävöidä mitään, jo monta päivää. Kaipaan hänen kilttejä puoliaan. Me olemme tietyllä tavoin synkkiä, mutta hänen kanssaan kaikki on valoisampaa. En osaa selittää sitä mitenkään. Enkä puhu mistään teinisynkistelystä, "mul on niin synkkää ja mä en tiä kuka mä oon", ne ajat on menneet aikoja sitten. Sitäpaitsi mun teini- ja varhaisaikuisuuden vuodet oli oikeasti niin synkkiä, ettei niistä jaksa ruikuttaa edes :) Tarkoitan vaan jotain... No, jotain.
Mitään ulkoista tässä tuskin on. Hän ei ole komea, minä tosin olen kyllä kaunis ;D Me emme sopisi toisillemme. Me kyllä rakastamme samoja asioita. Olen harvoin rakastanut ketään ihmistä, siis sillälailla, enemmän. Yleisrakkautta joo, joo. Mutta mitään superromanttista "tällästa mä en ole koskaan kokenut ja voi miten ihmeellistä"... Joo, ja nyt menen oksentamaan ;) Ei vaan. Mun suhtautuminen vaan on hieman toista.
Mutta. Siis, mikä siinä on, että suurimman osan ihmisistä voi ohittaa. Suurimman osan kohdalla voi todeta, et hei, ihan jees, ja kiva muistella, mutta ei koe mitään sen kummempaa. Ja sitten on joitain, joita ei edes nää koskaan ja kaipaa aina vaan.
Huomenna tämä menee ohi, toivottavasti. Alkaa jo rasittaa.
Mulla on kohta nynnyn maine. Mutta mä voisin tällä hetkellä vaan painautua sen kainaloon ja jäädä sinne. Ainakin moneksi minuutiksi.
Kaipaan sittenkin analyysia, jos joku jaksaa; onko minulla isäsyndrooma, vaikea lapsuus, luonnehäiriö, asperger vai millä tämän saa diagnosoitua ja löytyykö siihen parantava lääke?
Kuka sinun ihmisesi on ja millainen, miksi?
---- Ja hei, sinä siellä jossain.
Minulla on ikävä erästä ystävääni, joten avaudun nyt siitä ja olisi mukava kuulla jos sinulla on joku, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen jota et ehkä itsekään osaa selittää. Mutta pohjustan. Tulee ehkä pitkä sepostus :)
Minä olen muitten mielestä sosiaalinen. Koska minun pitää, ammattini on sellainen ja kyllä pidänkin ihmisistä, tavallaan. Mutta olen hyvinkin sisäänpäin kääntynyt, liikaa nähnyt ja synkkä hahmo. Minulla on tuttuja paljon, ystäviä vähän, en päästä ketään lähelleni kovinkaan helposti enkä koe siihen tarvetta. Olen erilainen siinä kohtaa, että en koe suurta tarvetta olla lähellä jatkuvasti, en halua asua kenenkään kanssa, en kaipaa yleensä ketään. Olen suurimman osan aikaani yksin. Ja siis: hyvä niin. Älkää yrittäkö vääntää siitä mitään analyysia ja viestiä epätoivosta, minulla on viha-rakkaussuhde ihmisiin ja on kun toisaalta välitän kyllä muista, ja rakastan paljonkin, tavallani, on iso osa ihmisistä silti samantekeviä yhtäaikaa ja en totisesti ole kuulunut ikinä mihinkään "laumaan" eikä se kiinnosta. "Sinä olet oman tiesi kulkija jos kukaan" on ollut yleisin arvio, - toki muitakin löytyy :D Jostain oudosta syystä useat pitävät minusta. En tee sen eteen mitään.
Kerron siksi, että voisin kertoa ystävästäni, jota nään harvoin. Me emme soittele, me emme tapaa usein. Mutta kun me näämme, me istumme samaan pöytään. Hän kulkee ohitseni ja koskettaa olkapäälle. Se on meidän juttu. Meillä on omat jutut. Hän on tavallaan juro, hän tuntee paljon ihmisiä, mutta ei halua tuntea. Hän on pidetty, mutta, no... Samanlainen omituisuus vaivaa molempia. Meillä synkkaa hyvin. Puhumme suoraan, vittuilemme ja huumorin tajumme on sama. Kun hän koskettaakin minua, - ja me siis emme harrasta seksiä keskenämme, koen jotain ihmeellistä suojaa. Suojaa, mitä joskus kaipaan, yleensä en. Jotenkin hän on yksi harvoista ihmisistä, josta tuntuu, että voisin rakastaa häntä hautaan saakka. Mihin me todettaisiin, että hautaan me nopeasti yhdessä päädyttäisiinkin ja sitten naurettaisiin. Hän kertoisi miksi ei olisi minun kanssani ja minä kertoisin miksi minä en olisi hänen kanssaan ja sitten me istuttaisiin ilta yhdessä ja meillä olisi kivaa :) Me näämme harvoin, me olemme kyynikoita molemmat (hän ehkä enemmän) ja kaiken järjen mukaan, hänen pitäisi olla ihan saman tekevä. Mutta me jaamme jotain. Tai sitten minä vaan kuvittelen, koska olen liikaa yksin :D Paljon mahdollista.
Tuntuu siltä, että hän on yksi harvoista kenen kanssa voin oikeasti jutella.
Mutta olen ikävöinyt häntä, tavoistani poiketen ikävöidä mitään, jo monta päivää. Kaipaan hänen kilttejä puoliaan. Me olemme tietyllä tavoin synkkiä, mutta hänen kanssaan kaikki on valoisampaa. En osaa selittää sitä mitenkään. Enkä puhu mistään teinisynkistelystä, "mul on niin synkkää ja mä en tiä kuka mä oon", ne ajat on menneet aikoja sitten. Sitäpaitsi mun teini- ja varhaisaikuisuuden vuodet oli oikeasti niin synkkiä, ettei niistä jaksa ruikuttaa edes :) Tarkoitan vaan jotain... No, jotain.
Mitään ulkoista tässä tuskin on. Hän ei ole komea, minä tosin olen kyllä kaunis ;D Me emme sopisi toisillemme. Me kyllä rakastamme samoja asioita. Olen harvoin rakastanut ketään ihmistä, siis sillälailla, enemmän. Yleisrakkautta joo, joo. Mutta mitään superromanttista "tällästa mä en ole koskaan kokenut ja voi miten ihmeellistä"... Joo, ja nyt menen oksentamaan ;) Ei vaan. Mun suhtautuminen vaan on hieman toista.
Mutta. Siis, mikä siinä on, että suurimman osan ihmisistä voi ohittaa. Suurimman osan kohdalla voi todeta, et hei, ihan jees, ja kiva muistella, mutta ei koe mitään sen kummempaa. Ja sitten on joitain, joita ei edes nää koskaan ja kaipaa aina vaan.
Huomenna tämä menee ohi, toivottavasti. Alkaa jo rasittaa.
Mulla on kohta nynnyn maine. Mutta mä voisin tällä hetkellä vaan painautua sen kainaloon ja jäädä sinne. Ainakin moneksi minuutiksi.
Kaipaan sittenkin analyysia, jos joku jaksaa; onko minulla isäsyndrooma, vaikea lapsuus, luonnehäiriö, asperger vai millä tämän saa diagnosoitua ja löytyykö siihen parantava lääke?
Kuka sinun ihmisesi on ja millainen, miksi?
---- Ja hei, sinä siellä jossain.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrotaan heti alkuun, että olen mies. Ja lueskelen naisten palstoja........
Voisin tehdä pitkän analyysin sinusta, mutta kun kielsit ;) Mielenkiintoinen tarina. Kirjoitan tähän, koska kirjoittamasi selostus sopii erääseen tuntemaani henkilöön ja haluaisin tietää miksi rakkauden tunteminen herättää sinussa niin paljon, ainakin osittain negatiivisia tuntemuksia. Noin naisen näkökulmasta. Ja miksi lähiaikoina olet tuntenut suurta kaipuuta tätä henkilöä kohtaan, jota tuskin tunnet.
Kysyit samat kysymykset itsekkin, mutta onko tämä vielä ajankohtainen?
"Mutta. Siis, mikä siinä on, että suurimman osan ihmisistä voi ohittaa. Suurimman osan kohdalla voi todeta, et hei, ihan jees, ja kiva muistella, mutta ei koe mitään sen kummempaa. Ja sitten on joitain, joita ei edes nää koskaan ja kaipaa aina vaan."
kuulostaa siltä, että olet rakastunut tähän ihmiseen!
Diagnoosia mahdollisesta aspergerista tms on vaikea tehdä, se vaatii pitkällisiä tutkimuksia, keskusteluja, koko elämäsi tarinan tuntemista.
Mutta, elmä yleensä menee niin, että näkee satoja ihmisiä päivässä, suurimpaan osaan heistä ei kiinnitä mitään huomiota, esim kadulla. Osa jää mieleen koska on niin kaunis/komea/erikoisen näköinen. Me juttelemme lähes päivittäin ihmisille joita emme tule koskaan näkemään olkoonkin se sitten vain moi asiakkaalle (riippuen työstä, asiaskaspalvelu tehtävissä tämä on yleistä) ja sitten on ihmisiä, joita emme tunne, jotka jäävät mieleen, joille emme ole koskaan ehkä puhuneet tai jos olemmekin se on ollut vain se "moi" jossain ulkomailla.... en tiedä tavoitatteko minun pointtini? ehkä muutama esimerkki selventää sitä?
olen itse tehnyt asiakaspalvelu työtä ja näitä ihmisiä joille sanon moi ja joita en koskaan enää ole nähnyt on satoja, ellei tuhansia. He eivät ole jääneet mieleen, ei kasvot, ei mikään.
On ihmisiä, joille on olen sanonut sen moi ja muutaman sanan enemmän, joiden kasvot ja katse on jäänyt mieleen (esim ulkomailla vaatemyyjä miehet ovat muutamat jääneet mieleen pienen flirtin ja mukavien kasvojen takia).
On ihmisiä joille en ole sanonut mitään, mutta jotka ovat jääneet mieleen (jumalaisen komea ohikulkija mies ranskassa 10 vuotta sitten, iski minulle silmää ja käveli ohi, en tule koskaan näkemään häntä enää)
ja sitten on ihmisiä jotka tunnemme, jotka ovat perhettämme, ystäviämme, muita läheisiä, heitä tapaamme, he ovat mielessämme, heitä ajattelemme. vaikka he olisivat kuolleita, he ovat mielessämme.
Ihmisiä kohdataa, ihmisistä erotaa, osan näkee uudestaan, suurinta osaa ei enää koskaan. Mutta uskon, että jokaisella ihmisellä, joka on jostain syystä jäänyt mieleesi (kuten minulla vaikkapa tämä silmän iskijä ranskassa) on merkitys... se, mikä se merkitys on tiedät vain itse...
ja siis pointtini oli se, että vaikka näitä tuntemattomia ihmisiä jotka ovat jääneet mieleen, en koskaan enää tapaa, on joskus ihanaa muistella heitä. Se on muisto ihanasta matkasta tms. Siitä tulee hyvälle tuulelle, ehkä kaihoisakin olo, mutta en edes halua unohtaa heitä. En ajattele heitä joka päivä, en tietenkään, mutta silloin tällöin tulee mieleen, että "sekin siellä ranskassa silloin..." ja kasvoille pyrkii kaihoisa hymy...
on siis aivan normaalia, että jotkin ihmiset jäävät mieliimme ikuisiksi ajoiksi, ei siinä ole mitään outoa, mutta se että kaipaat tätä ystävääsi saa minut miettimään todellakin mahdollisuutta että olet rakastunut, etkä ehkä itse sitä tavoita tai tunnista tai halua tunnistaa...
tiedä onko tossa mitään pahaa mut outoa sellainen liian_intiimi_läheisyys vaikka saman peiton alle meneminen, mä en kaipaa sellasta ollenkaan. Kuinkahan hyvin tunnet tätä tyyppiä. Jos ihmiset avautuu ne voi tehdä jotain kuten silitellä toisiaan tms. mut se on kuitenki vähä outoa jos ei ole ihastunut tai jotain...
Jokaisella oma juttunsa ja etenkin tienpäällähän näitä koti-ikävissään jalat irti maasta tapahtuu
Olisin voinut niiin kirjoittaa tuon, samaistuin siihen täysin ja ymmärsin ihan kaiken. Mun elämä on ollut paha, ja koko ikäni olen käynyt terapioissa yms mitään vikaa ei ole löytynyt paitsi rakkaudeton, kylmä, paha lapsuus -ja kasvuympäristö. Moni psykiatri ihmettelee että olen pystynyt sitoutumaan yhteen mieheen ja perheeseeni, kaiken järjen mukaan minun kai tulisi olla hullu tai vähintään mielenvikainen ;)
Terve olen :) synkkyyteen taipuvainen, tarkkailen ihmisiä, tilanteita, analysoin kaiken, rakastan yksinäisyyttä ja tarvitsen sitä aika ajoin jaksaakseni. En pidä ihmisistä, en koe mitään mielenkiintoa ihmisiin, he ovat mulle "nobody". Jos joskus tykästyn johonkin, on se sille kohteelle tosi iso kunnia. Silloin siinä ihmisessä on oltava jotain ARVOSTAMISEN aihetta, persoonassa. Ja jos johonkin tykästyn, se kestää ikuisesti, Jos muhun pystyy tekemään vaikutuksen (pitkällisen analyyttisen arvosteluni jälkeen;) ) niin kuten miehenikin sanoo, se on jo paljon!
Kaikesta huolimatta, synkkyydestänikin, olen varustettu erittäin hyvällä huumorintajulla, outo sekin on mutta kun sitten aina joskus haluan "ihmisten ilmoille" niin olen mitä mainioin seuraihminen. En vaan jaksa pitkään enkä koko ajan mitään sosiaalista juttua.