Onnellinen parisuhde

Itsekin miettinyt ihan samaa, tosin en täällä juttuja lukiessa (käyn niin harvoin) vaan kuunnellessani ystäväpiirini kotkotuksia joissa on vallalla ihan samanlainen piirre: valitetaan kun ei olla tyytyväisiä. Hyvistä asioista ei selvästikään aina edes uskalletakaan puhua, koska on kai pelko (ja tiedäkin että eräillä on) että kuulijat kiinnostuvat kehutusta kumppanista ja vievät sen mukanaan.
Vainoharhaista, mutta siitäkin jotkut valittaa jopa ääneen...

Mäkin elän jo 16. vuotta erittäin hyvin toimivassa rakkaussuhteessa joka alkoi muinoin ystävyydestä ja kehittyi syväksi rakkaudeksi. On koettu läheltäpiti kuolemakokemuskin joka osaltaan vahvisti meidän keskinäistä liittoamme ja auttoi ymmärtämään sitä, miten paljon maailma mullistuisi jos toista ei yhtäkkiä enää oliskaan. Tajuttiin miten hyvä pari me olemmekaan ja että meidän kandee pitää kiinni toisistamme.

Meidän luonteet sopii hyvin yhteen, meillä on samanlainen moraaliajattelu ja päämäärät elämässä. Me ei kuvitella jo tuntevamme toisiamme vaan hämmästellään lähinnä sitä miten me muututaan elämän kulussa koko ajan niin että löydämme toisistamme aina uusia juttuja. Ne on positiivisia juttuja koska molemmat on onnellisia.
Eläminen parhaan ystävänsä vierellä on antoisaa ja kun siihen lisätään vielä seksuaalinen intohimokin, niin kyllä tässä kelpaa pollotella! ;)

Minä olen vakiintuneessa parisuhteessa ja suhteellisen onnellinen. Välillä kuitenkin kaipaisin mieheltäni suuria rakkaudentunnustuksia, sillä hän yleensä osoittaa rakkauttaan tekojen avulla. Kyselin sitten joskus, että voisikohan hän sanoa rakastavansa minua palavasti, kaipaavansa poissa ollessa kovasti jne. No, hän nauroi, että mitä jos hän joku päivä tulisi töistä, kertoisi sanoneensa itsensä irti, myyneensä auton pilkkahintaan ja sen jälkeen olisi valmis totaalisesti keskittymään minun rakastamiseen suurilla palavilla tunteilla. Samalla heittäytyen taivaanrannan maalariksi. En voinut muuta kuin nauraa ja olla onnellinen hänen tavastaan rakastaa.

Hauska lukea muiden onnellisia ajatuksia. Kiitos tästä!
Suhteellamme ikää alun 20 vuotta ja onnellisia ollaan. Mullakin puoliso joka ei ole koskaan sanonut ääneen rakastavansa minua ja aluksi se hämmensi koska itse olen vuolas kaikenlaisissa rakkaudenosoituksissani.
Nyt ymmärrän että me ollaan vaan erilaisia ja että juuri se erilaisuus on sitä plussaa joka meidät yhdistää.
Multa vei muinoin jalat alta nimenomaan miehen katse minuun. Se ei ollut samanlainen kaikkia tyttöjä kohtaan, muistan kun oikein tarkistin sen joskus!
Se katse on edelleenkin samanlainen kun hän katsoo minuun.
Siinä on enemmän tunnetta ja sanomaa kuin mitkään sanat voi koskaan kertoa.

Tasan ei käy onnenlahjat. Omien kokemuksieni perusteella (avioliitossa pitkälti yli toistakymmentä vuotta) en voi suositella avioliittoa tai pitkäkestoista parisuhdetta kenellekkään. Pari vuotta on sopiva aika ja sen jälkeen alkaa kaikki se, mitä kukaan ei kaipaa. Ainoa hyvä syy pitkälle parisuhteelle tai avioliitolle on lapset. Se tosin vaatii järkevät osapuolet jotka kykenevät jotenkin inhimilliseen yhdessäoloon, sillä eiväthän lapset voi hyvin parisuhteessa jossa jatkuvasti tapellaan. Harmittava juttu on tietysti se, että lapset saa pakostakin melko kylmän kuvan miehen ja naisen välisestä suhteesta, mutta minkäs teet, kaikkea kivaa ei nyt vain voin saada. Onnea teille, nauttikaa kun vielä voitte.

parisuhdettani sinkkuelämään. rakastan sitä, että mies on kotona kun tulen töistä ja on tehnyt vaikka ruokaa ja siivonnut, halaa minua ja kuuntelee valitukseni taas niin vaikeasta työpäivästä :D on kiva kun saa nukkua jonkun vieressä ja harrastaa ja touhuta yhdessä. mies usein myös tarjoaa vaikka ravintolaruoat tai ostaa muuta pientä kivaa minulle. meillä on samanlaiset ajatukset tulevaisuudesta ja niitä asioita on kiva toteuttaa yhdessä. tiedän myös, että mies tukee minua kaikessa mihin ryhdyn eikä jätä yksin missään tilanteessa. jokaisessa meissä on huonot puolet, mutta en juurikaan ajattele niitä, hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja. kun vain osaisi tulevaisuudessakin arvostaa sitä omaa rakastaan.

On hyvä lukea ketjuja, joissa on näitä hyviäkin kokemuksia parisuhteesta. Oletteko koskaan miettineet, mistä onnenne johtuu? Mielestäni vastoinkäymisten sattuessa parisuhteen todellinen tila punnitaan.

Tunnetteko erilaisia tarpeita tajoillanne, tarvitseeko niitä sanoa, kunnioitatteko toistenne näkemyksiä vai meneekö kaikki aina jouhevasti -rivienvälistä luettujen hiljaisten odotusten mukaisesti?

Ja olisi myös mukava kuulla, onko teillä ollut useampia suhteita takana ennen tätä suhdetta?

Ihanaa, kun kerrankin voi kertoa vain hyviä puolia suhteesta ja kumppanista. Jokaisesta suhteesta löytyy tietenkin myös ne huonot hetket ja puolet, mutta minä unohdan nyt ne, ja keskityn hyviin asioihin. Olen huomannut, että täällä suomessa ihmiset eivät jaksa uskoa hyviin suhteisiin. Tai ollaan kateellisia toisten onnelle. Koen itse hankalaksi esimerkiksi kertoa suhteestani läheisilleni, sillä minulla ei juurikaan ole pahaa kerrottavaa miehestäni ja jostakin syystä se tuntuu monelle olevan ylitsepääsemätöntä.

Minulla on siis mies, joka on kotoisin kahdesta kulttuurista. Pidän tätä arvokkaana lahjana, sillä kulttuureissa, joista hän tulee, ovat perhearvot ja toisen ihmisen kunnioitus erittäin tärkeitä. Ne näkyvät mieheni joka päiväisessä tavassa kohdella minua ja suhdettamme.

Mieheni parhaita puolia on ehdottomasti avoimuus, ahkeruus ja rehellisyys. Arvostan suuresti mieheni avoimuutta, mitä tunneasioihin tulee. On ihanaa, kun mies haluaa itse jutella ja puhella suhteestamme, sen etenemisestä, tulevaisuuden haaveista.. Mies myös tekee todella paljon töitä yhteisten haaveittemme toteuttamiseksi. Hän haluaa taata meille turvallisen pohjan tulevaisuuden varalle, ja siksi tekee kovasti töitä. Mutta samalla kuitenkin tekee erittäin selväksi käytöksellään, että minä ja suhteemme on tärkein ja aina työn edellä.

Mieheni kohtelee minua kuin prinsessaa. Hän on opetellut viime aikoina kokkaamaankin, jotta voisi tarjota minulle rakastamiani kasvisruokia. Hän ostelee ja tekee minulle pieniä yllätyksiä. Hän pistää muistiin, mistä pidän ja yllättää. Arvostan todella paljon sitä, että mies tietää makuni. Hän antaa juuri sitä, mistä tykkään. Hän avaa ovet minulle, usein jopa autosta poistuessani. Hän ei käytä alkoholia. Hän haluaa lapsia kanssani, myöhemmin tulevaisuudessa. Hän on fiksu ja hänellä on selkeät päämäärät. Hän ei kaihda julkisiakaan hellyydenosoituksia.

Hän antaa minun olla oma itseni. Toteuttaa haaveitani. Hän kannustaa minua etenemään. Suhteemme muuttui muutama kuukausi takaperin etäsuhteeksi, minun muutettua toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Hän hoitaa hienosti etäsuhdettamme.

Voin vain päivittäin kiittää siitä, että juuri minä sain hänet. Varjopuolia hänen kanssaan seurustelussa on kanssaihmisten ennakkoluulot hänen kulttuuriaan kohtaan. Onneksi mieheni on ammentanut kaikista kolmesta kulttuurista parhaimmat palat, ja niiden yhdistelmästä on syntynyt juuri minun makuuni istuva mies.

Jos kerran elää onnellisessa parisuhteessa, mikä ihme voi saada ihmisen kirjoittelemaan netin parisuhdepalstalle?

(minä mukaan lukien) keskittyvät parisuhteen varjopuoliin. Itse syyllistyn tähän hyvinkin usein. ja yleensä kerron ystävilleni vaan negatiivisista puolista. Ehkäpä suhde voisikin paremmin, kuin molemmat keskittyisivät niihin hyviin asioihin suhteessaan. Eikä asioista tehtäisi niin vakavia, kuin ne oikeasti ovat.
Itse elän lesbosuhteessa ja elo on toisinaan aikamoista myllerrystä, mutta kaikesta huolimatta rakastan naistani hyvin kovin hirmuisesti

Aika ihania kertomuksia. Mä en voi kertoa omistani paljon hyvää, mutta mun ekassa pitkässä suhteessa oli ainakin intohimoa ja jännitystä. Taiteilijasuhde. Se oli siis oikeasti hyvä asia. Ja siinä oli paljon rehellisyyttäkin. Tosin mä en kestänyt sitä väheksymistä, lyttäämistä, välinpitämättömyyttä ja haukkumista, joten suhde päättyi.
Tapailusuhteista yksi oli ihana, suoraan elokuvista noin muuten. Oli rakkautta, spontaania seksiä, seikkailua ja kaksi nuorta ja kaunista ihmistä. No, tosin, mies oli alkoholisti ja huumeitten käyttäjä, joka lähti toiselle puolelle maapalloa. Mutta hemmetin hauska ja intohimoinen, hyvä tyyppi. Lyhyt suhde. Ehkä hyvä niin. Kolmas olikin ihana, tosin hieman liian yksinkertainen, mutta seksi oli parasta mitä ikinä. Sain kyllä lahjoja ja koruja. Hän olisi aina tullut hakemaan harrasteista ja jokapaikkaan olisin saannut mennä hänen kanssaan. Ja vain hänen kanssaan. Ja hän oli vainoharhaisuuteen saakka mustasukkainen, joten se sitten siitä, en mä toista kertaa ala henkeni puolesta pelkäämään.
Yksi vanhempi mies vaikutti turvalliselta, kiltiltä. No, eihän se mikään erikoisen näköinen ole, eikä jännittävä, ja ikäerostahan aina kuulee arvostelua, mutta se vaikutti kiltiltä ja tavalliselta. Ihan vaan vakkariduunari. Oli eronnut... Ei kun eipä ollutkaan. Kun valehteli. Muustakin. Se päättyi sitten siihen.
Entiseltä mieheltäni sain runoja ja kukkasia, hän oli romanttinen jopa nynnyyteen saakka. Hän opiskeli amk:ssa ja oli siisti, fiksu ja filmaattinen. Sain myös uhkailuja erolla ja itsemurhalla, jos en toiminut kuten hän halusi.

No, siis, hyviä juttuja on kuitenkin ollut se, että on ollut. Hienojakin hetkiä, romanttisiakin juttuja ja ne hetket ennen kuin totuus paljastuu. Huonoja puolia on se, että olen nyt 4ttä vuotta sinkkuna eikä ole enää pienintäkään aikomusta ruveta vakavaan suhteeseen enkä ole viimeisen eroni jälkeen rakastunut ketään. No, tosin, koska tuskin muakaan on kukaan koskaan oikeasti rakastanut, niin ei se niin pahalta tunnu. Mutta suhteista voi tietty jäädä silti jollain tasolla ihan ok fiiliskin, sillä toisaalta, on ainakin ne hyvät asiat. Ehkä kauheinta olisi, jos ei olisi sitäkään, koska kuitenkin, nyt ainakin tietää. Olkaa onnellisia, jos teillä on hyvä suhde ja se toimii, se on oikeasti lahja ja siitä saa olla onnellinen ja kiitollinen :)
Toista saa muistaa ja kiittää ja toiselle saa olla hyvä! Halatkaa toisianne, rakastakaa toisianne, jos teille rakkautta on suotu!

Tosiaan kiva lukea välillä iloisia ja onnellisia kokemuksia.

Meilläkin on vasta suhde aluillaan (sen reilut puolitoista vuotta takana), mutta molemmilla on menneisyydessä yhdet pitkät suhteet ja muutama lyhyempi. Ja kyllä sen näiden kokemuksien jälkeen tietää ja tuntee kun se on sitten siinä.

Tässä suhteessa parasta on... Kaikki? Siis toki on riitoja, pieleen menneitä pippaloiltoja, isojakin ongelmia. Mutta sehän se onkin parasta, kun ne ongelmat saadaan selvitettyä ja suhteen perustukset vain vahvistuvat. Toista oppii tuntemaan paremmin, ymmärtämään ja hyväksymään ne muutamat epäkohdat. Ja sitten jääkin murehtimisen sijaan aikaa siihen, että ihastelee miten ihana ihminen toinen on.

Tänään työmatkalla katselin miestäni ja mietin, että miten tuo onkin tuossa minun kanssani. Ja toisaalta mietin, että kyllä minä tuommoisen ihanuuden ansaitsenkin, olenhan itsekin niiiiiin ihana. ;P

Läheisyys, toisen huomioon ottaminen, kuunteleminen, tukeminen, nauraminen, pelleily, seksi, väitteleminen, harrastaminen, yhteiset isot projektit, keskinäinen arvostaminen ja tunteiden osoittaminen. Se on ihanaa. Kun pikkuisen uhrautuu toisen eteen, eli näkee vähän sitä ylimääräistä vaivaa, vaikka just sillä hetkellä ei ihan kauheasti jaksaisi, mutta kun se on sille toiselle niin tärkeää. Ja toisaalta se, että vaikka itse kovasti jotain kaipaisi, niin osaa luovuttaa kun näkee, miten toinen on väsynyt, stressissä tai huolissaan. Pistää omat toiveensa hetkeksi syrjään ja keskittyy kuuntelemaan, samalla hieroen ja rapsutellen. Nukahtaminen toisen syliin kesken elokuvan. Tuntea lämmin käsi ympärillä. Pistää kädet ympärille kauppajonossa ja antaa pieni pusu kaulalle. Tehdä yhdessä asioita ja nähdä hymy toisen kasvoilla. Se ilo... Se pitäisi pystyä säilyttämään.

Lista on ihan loputon. Tätä parisuhde on meillä. Ja sitten joskus paiskotaan ovia. :) Mutta sekin on mahtavaa. Vaikka välillä on kuin 5-vuotias, niin silti tuohon sormeen on ilmestynyt sormus ja usko yhteiseen tulevaisuuteen vain vahvistuu molemmilla koko ajan.

Kaikkea hyvää ja onnea muillekin!