Aamulla

Hei !
En ehtinyt katsomaan aikaisempia kirjoituksia, että onko aiheesta kirjoiteltu. Eli te jotka käytte lenkilä aamulla. MIten aikaisin käytte ja syöttekö mitään ennen lenkkiä. Olen alkanut lenkkeillä ja lähtö venyy aina iltaan.. aamulla lenkkeily tuntuu jotenki ihan hullulta :) Mutta kuulemma on virkistävää ja kunnon kannalta hyvä, onko näin?
Kiitos!
3520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on aivan sama mihin aikaan käy lenkillä. itse käyn mieluummin illalla, koska silloin jaksan paremmin. En myöskään pysty lenkkeilemään täysin tyhjällä vatsalla, eikä se mielestäni ole kovin järkevääkään.

Äänestä

Juostahan voi mihin aikaan hyvänsä, paitsi ei myöhään illalla, mikäli yöllä on tarkoitus nukkuakin.

Itse ajatelin ensi viikosta lähtien ottaa työmatkajuoksut (21 km suuntaansa) ohjelmaani. Eli maratonin verran päivässä. :) Jonkun kerran olen tuon tehnyt aiempina vuosina ja onnistuu ihan helposti. Työntekokin (toimistossa istumista) sujuu vauhdikkaasti, kun on herättänyt itsensä ja elimistönsä liikunnalla.

Äänestä

Minuakin on jossain vaiheessa houkutellut ajatus niistä harmonisista aamulenkeistä kasteen keskellä auringonnousun aikaan..:) Kai siinäkin on oma viehätyksensä, mutta eiköhän vaikutus sinänsä ole enemmänkin psyykkinen kuin fyysinen. Ja tuskin edes positiivinen sellainen, jos juoksu aamulla ei tunnu mieluisalle. Toiset sanovat, että aamulla juokseminen (varsinkin tyhjällä vatsalla) olisi tehokasta laihdutusta, mutta enpä taida tuohon uskoa. Saman energian siinä käyttää, juoksi mihin aikaan tahansa. Ja kun on syönyt edes jotain, jaksaakin paremmin ja tekee mieluummin pitempiä lenkkejä. Toisaalta, jos syö kunnon aamupalan, ei kannata ihan heti lenkkeilemään lähteäkään (minä ainakaan en tykkää juosta täydellä vatsalla, muistahan en sitten tiedä). Näin siis lähtö venyy väkisinkin aamuvarhaisesta, ellei syö aamiaistaan viiden aikaan..:) Minä henkilökohtaisesti olen käynyt parhaimmat lenkkini illalla melko myöhään, olo on jotenkin ihanan kevyt kun ilmakin on sopivan kirpakka. Mutta yöunien kannalta ei sitten ehkä niinkään hyvä juttu..
Älä katso liikaa kelloa juoksemisen kanssa, sen pitäisi rentouttaa tiukan aikataulun seassa, ei kiristää sitä entisestään. Nautinnollisia lenkkejä:)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pyrähtely kirjoitti:

Hei !
En ehtinyt katsomaan aikaisempia kirjoituksia, että onko aiheesta kirjoiteltu. Eli te jotka käytte lenkilä aamulla. MIten aikaisin käytte ja syöttekö mitään ennen lenkkiä. Olen alkanut lenkkeillä ja lähtö venyy aina iltaan.. aamulla lenkkeily tuntuu jotenki ihan hullulta :) Mutta kuulemma on virkistävää ja kunnon kannalta hyvä, onko näin?
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu