Tapasin noin kuukausi sitten mukavan oloisen miehen baarissa. Olen 24-vuotias ja hän juuri täyttänyt 31. Juttu luisti erittäin mukavasti ja hän oli koko illan hyvin ystävällinen ja huomioiva. Menimme hänen asunnolleen jatkoille, mutta katselimme vain telkkaria ja nukuimme sohvalla. Tapasimme muutaman kerran viikossa tämän kuluneen kuukauden aikana ja myöhemmin päädyimmekin sänkyyn pariinkin kertaan. Tunnelma oli flirttailevaa ja latautunutta, joten pussailuvaihe käynnistyi aina täysin luontevasti ilman mitään syvällisempiä pohdintoja. Olin (ja olen vieläkin) erittäin ihastunut häneen ja hänkin sanoi usein asioita kuten "tahtoisin vain jäädä tähän sun viereen".
Nyt kuitenkin kaikki vaan hiipui. En kuullut miehestä viikkoon mitään ja kun soitin ja kerroin että minulla on ollut häntä ikävä, juttu jotenkin kylmeni entisestään. Hän perui muutamia sovittuja tapaamisia ja parikin kertaa vain jätti tulematta pahoitellen vasta myöhemmin tilanteen jo oltua ohitse, kuinka hän vaan nyt on vähän tämmöinen ja töissä meni pitkään ja oli vähän huonot fiilikset yms. Ja kun tiedustelin, onko hommamme nyt ohitse, hän vastaa ympäripyöreästi, että jos susta nyt sitten tuntuu siltä niin kai se on. Loukkaantunutta ja hänen puolestaan hieman myös kiinnostunutta sävyä silti ollut ilmassa näissä hetkissä ja siitä heltyneenä aina kuitenkin ollaan nähty pian uudelleen.
Olen ollut tilanteesta erittäin ahdistunut, enkä pääse eteenpäin koska mies ei anna minulle kunnolla pakkeja. Muutaman kerran olen yrittänyt todella suoraan kysyä, mitä hän minusta haluaa ja vastauksena saan jotain "anteeksi kun olen tämmöinen, koita ymmärtää" -tekstiä, joka ei suoraan sano etteikö hän olisi kiinnostunut minusta, muttei vastaavasti lupailekaan mitään.
Kysymys kuuluu, olenko nyt ahdistanut ja siten "pilannut" tämän alkavan jutun sillä, että olen halunnut selkeitä vastauksia kysymyksiin? Ja tahtonut tuoda kiinnostukseni esille? Vai onko kenties kyseinen mies täysin läpimätä/sitoutumiskammoinen/peluri/ongelmainen, ja haluaa vain tietyllä tapaa roikottaa minua otteessaan, jos vaikka joskus hyötyisi minusta vaikka panomielessä toistekin?
Ei voi olla normaalia, että aikuinen ihminen saa toisen aikuisen ihmisen häpeämään tunteidensa paljastamista. :( Sattuu.
Nyt kuitenkin kaikki vaan hiipui. En kuullut miehestä viikkoon mitään ja kun soitin ja kerroin että minulla on ollut häntä ikävä, juttu jotenkin kylmeni entisestään. Hän perui muutamia sovittuja tapaamisia ja parikin kertaa vain jätti tulematta pahoitellen vasta myöhemmin tilanteen jo oltua ohitse, kuinka hän vaan nyt on vähän tämmöinen ja töissä meni pitkään ja oli vähän huonot fiilikset yms. Ja kun tiedustelin, onko hommamme nyt ohitse, hän vastaa ympäripyöreästi, että jos susta nyt sitten tuntuu siltä niin kai se on. Loukkaantunutta ja hänen puolestaan hieman myös kiinnostunutta sävyä silti ollut ilmassa näissä hetkissä ja siitä heltyneenä aina kuitenkin ollaan nähty pian uudelleen.
Olen ollut tilanteesta erittäin ahdistunut, enkä pääse eteenpäin koska mies ei anna minulle kunnolla pakkeja. Muutaman kerran olen yrittänyt todella suoraan kysyä, mitä hän minusta haluaa ja vastauksena saan jotain "anteeksi kun olen tämmöinen, koita ymmärtää" -tekstiä, joka ei suoraan sano etteikö hän olisi kiinnostunut minusta, muttei vastaavasti lupailekaan mitään.
Kysymys kuuluu, olenko nyt ahdistanut ja siten "pilannut" tämän alkavan jutun sillä, että olen halunnut selkeitä vastauksia kysymyksiin? Ja tahtonut tuoda kiinnostukseni esille? Vai onko kenties kyseinen mies täysin läpimätä/sitoutumiskammoinen/peluri/ongelmainen, ja haluaa vain tietyllä tapaa roikottaa minua otteessaan, jos vaikka joskus hyötyisi minusta vaikka panomielessä toistekin?
Ei voi olla normaalia, että aikuinen ihminen saa toisen aikuisen ihmisen häpeämään tunteidensa paljastamista. :( Sattuu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
karu tosiasia on, että sä et vaan ole kolahtanut kunnolla.
jatko riippuu tietenkin siitä, kuinka arvokkaaksi saaliiksi näet miehen ja siitä, haluatko oikeasti jahdata sitä. sinnikkyys voidaan palkita, tai sitten ei.
Mä itse lämpenen aina piiiiikkuisen hitaammin kuin kaikki miehet joita tapailen. Eli siinä vaiheessa kun itse alan olla oikeasti ihastunut, on mies jo kyllästynyt (?) tapailemaan minua. Tai toki voi olla niinkin, että miesten motiivina on aina ollut pintapuolisen suhteen luominen ja näillä "ketkuilla" peluritaidoillaan he ovat saaneet minut sitten pikkuhiljaa ihastumaan. Ilman siis muita omia tunteita kuin hirmuinen halu valloittaa minun mieleni. Sitten kun näin käy, alkaakin homma kyllästyttää.
Sanoit, että jatko riippuu minusta. No, tottakai minä tahtoisin tämän miehen itselleni! Vaikka myönnänkin, että osa minusta vain ottaa totaalisen torjunnan niin raskaasti että miehen huomion voittaminen tukisikin myös itsetuntoani aika mojovasti... Minulla on juuri sellainen olo, että jos saisin miehen vielä tapaamaan minut, voisin hurmata hänet totaalisesti. Viimeksi tavatessamme en nimittäin ollut näin ihastunut ja siksi ehkä tunnelmakin voisi olla aivan toisenlainen.
Vaikka siis tämänhetkinen toiveeni olisi saada tavattua mies (vaikka vain kerran), jotta edes palauttelisin omia haavekuviani maan pinnalle, tuntuu homma mahdottomalle, koska mies ei jostain syystä halua nähdä. Tiedän, että hänellä olisi aikaa nähdä minut, jos vain haluaisi. Ja tuo tunteistani kertominen oli ehkä selkein "pallon heittäminen" hänelle, mitä voisin tehdä... pahinta nyt olisikin, että sortuisin kerjäämään miestä ulos, koska nyt vaan haluan (!!!) nähdä hänet.
Eli niinkö se nyt menee, että "kurja juttu, mutta unohda hänet."?
Et ole rakastunut häneen, sinulla on nyt vain tarve rakastua ja rakastaa.
Hän ei välttämättä ole mikään peluri, olipahan vain ihastunut mutta se ei kantanutkaan sen pitemmälle. Tai sitten on peluri, tai on rakastunut johonkin toiseen - loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä koska vain sillä on väliä ettei hän ole kiinnostunut tapaamaan sinua enää. Sinnikkyydestä ei ole mitään hyötyä.
Mene eteenpäin elämässä.
Olette kuitenkin tunteneet vasta kuukauden, joten anna miehelle aikaa! Ei hän taida itsekään tietää, mitä tahtoo. Eli ei jatkuvaa kyselyä ja ahdistelua. Yritä malttaa mielesi.
Kiitos kahdesta edellisestä vastauksesta! Ja juu, kyllä mä tuolla teoriatasolla taidan ymmärtää, ettei mies ole minusta kiinnostunut. Ja myös sen, ettei minulla ole mitään suurta perustelua olla edes ylipäätään kiinnostunut hänestä. Luultavasti 95% ihastuksestani johtuukin siitä tulevaisuudesta ja mahdollisen seurustelun ihanuudesta, jota päässäni unelmana pyörittelen.. Tuntuu vain niin uskomattoman pahalta, että hän näkee minussa jotain sellaista, joka ei saa edes harkitsemaan minua vakavana kumppanina. Tai vain laimena versiona edellisestä ei näekään mitään hienoa ja erityistä. Itse kun pitäisin itseäni ihan hyvänä vaihtoehtona.
Jätänkö siis homman nyt tähän kylmästi? Ja olenko jo "pilannut" jotain jättämällä juttumme viimeiseksi kontaktiksi tuon "mitä sä nyt musta oikein haluat?" -sitaatin jo näin alkuvaiheessa? Hän vastasi niin ympäripyöreästi, että eiköhän se aikalailla torjunnan nimiin voisi laskea..
Älä jätä suhdettanne siihen, selvitä ainakin, mikä mättää.
Sinä ja miesehdokkaasi olette siinä iässä, että valintoja pitää oikeasti tehdä. Tiedäthän kaupan hyllyt parhaimman sesongin jälkeen...
Itse valitsin vaimoni 25 vuotiaana, eikä yhtään liian aikaisin. Onnea yrityksellesi!
Hei, älä viitsi oikeasti sanoa, että oletko pilannut teidän jutun kunkysyt suoraan asioista!!!! Totta kai aikuiset ihmiset voi kysyä ja jutella suoraan asioista. Jos toinen osapuoli on myös kypsä ja aikuinen, niin hän vastaa suoraan. Toisaalta jos kysyjä yhtään luottaa omaan tunneälyynsä niin tajuaa kyllä, että noin epämääräinen vastaus tarkoittaa sitä, että mies ei välitä sinusta tarpeeksi jo myös ihan käytöksen perusteella. Sinä selvästi välität, joten satutat itseäsi tuossa "suhteessa". Mies ei ole mitenkään tunnetasolla sinuun sitoutunut, mutta voit olla silloin tällöin viihdyttävää seuraa kun hänelle sopii.
Kunnioita ja arvosta itseäsi!
Onko se masokistista, jos harkitsisin miehen tapaamista senkin uhalla, että hän tahtoo vain kevyttä seuraa? Hänestä jäi minulle jotain hampaankoloon ja yritän vakuutella itselleni, että pystyisin pitämään omatkin tunteeni kurissa ja homman tietynlaisella "fuck buddy" -tasolla. Tuntuu vaan siltä, että saisin hommaan viimeisen naulan arkkuun, jos vain näkisin hänet edes kerran ja vain pantaisiin.
Onko aivan huono idea? Jos vaikka itse kutsun hänet jonnekin? Tiedän, että järkevintä olisi vaan jatkaa matkaa ja unohtaa koko tyyppi.
Suotta kai kyselet koska selkeästi olet ratkaisusi tehnyt.
Tunne, järki ja vietti ----- kuka voitti?
Vietti voitti, järki jätti.....ja tunteet tuo kuningas-ahdistuken.
Yrität pettää itseäsi suhtautumalla asiaan `kepeästi`.
Mene ja koe - sitten kuulet kun viimeinen naula hakataan.
Antaisiko sittenkin naulojen ruostua ja kääntäisi uuden lehden....
Siinäpä miettimistä.
Järkevintähän tuo homman unohtaminen olisi mutta en pysty enää. Olen aivan sekaisin. Ärsyttää kun päälle kolmikymppinen mies ei osaa ilmaista päässään liikkuvia asioita selkeästi. Ja ehkä vielä enemmän ärsyttää, miten olen antanut itseni koukkuuntua häneen näin helposti. FUCK.
Eipä ole eka kolmekymppinen joka on joko jotenkin sekaisin tunteistaan tai sitten ei vaan tiedä mitä haluaa vai haluaako mitään...
Olen itse törmännyt jo useampaan tällaiseen mieheen. Parempi vaan mennä eteenpäin ja unohtaa ko. tapaukset.
Onneksi on sentään kohtalontovereita. Osaan suhtautua asiaan paremmin, enkä jumiudu ajatukseen, että minussa olisi jokin vika.
Eli yhdessä siis eteenpäin ja uutta matoa koukkuun. :) eiköhän sieltä niitä parempia ja selkeämpiäkin tapauksia tule jos on tullakseen!
Olet tainnut tavata exäni. Hän oli juuri tuollainen. Tutustuimme nuorina, ihan teini-iässä. Ensin pidin häntä vain sellaisena etäisenä, mutta kiinnostavana tyyppinä ja sitten parin kuukauden jälkeen olinkin aivan ihastunut häneen. Siinä vaiheessa hän alkoi välttelemämään minua.
Toivuin noista teinirakkauden takapakeista ja hieman päälle parikymppisinä polkumme kohtasivat uudestaan. Olin nyt varautuneempi, mutta en kuitenkaan voinut vastustaa hänen tiettyä vetovoimaa. Tavallaan (kuten sinäkin asian ilmaisit) halusin laittaa sen viimeisen naulan siihen arkkuun... tapailumme oli suht kevyt- mutta kuitenkin lämminhenkistä. Elämäntilanteen vaatiessa hieman vakavampaa astetta suhteeseen (minun piti päättää muutanko toiselle paikkakunnalle vai en) en saanut kuin ympäripyöreitä vastauksia. Tajusin, ettei hän vaan välitä tai tule koskaan välittämään minusta tarpeeksi. No homma jäi sitten siihen. Hän tuli tapaamaan minua kerran myöhemmin, mutta se juttu loppui vielä huonommin.
Kohtasimme sattumalla taas viime vuonna ja puhelimme niitä näitä. Minusta oli kiva kuulla, että hänellä meni hyvin. Ilmassa oli ehkä aluksi pientä flirttiä, mutta yritin kääntää homman mahdollisimman tahdikkaasti kaveripuolelle. Olen nyt kihloissa toisen miehen kanssa, enkä missään aikeissa pelehtiä muiden kanssa enää. Kun hänelle selvisi tämä, hän päätti häippäistä mahdollisimman pian.
Nyt hän on kuitenkin kertoillut parillekkin yhteiselle tultulle, miten minä olen kuulemma hänen "elämänsä nainen" ja miten me olisimme kuuluneet yhteen!
Kauniisti voisi ajatella, että joskus ihmiset eivät tiedä mitä haluavat, ennen kuin menettävän sen. Mutta minusta vaan joskus ihmiset eivät vaan tiedä mitä haluavat. Ja sitäkin useammin ihmiset haluavat jotain, mitä heillä ei ole.
Mutta toivottavasti saat omat tunteesi selvitettyä :)