Kun tuosta rasvasta on noussut jo yleisempi kohu, tämä osasto siirtynee enenevissä määrin toisten kirjoittajien solvaukseen.
Tuo rasva-kohu oli odotettavissa, koska Suomi ja Ruotsi on kun sisko ja sen isoveli. On hyvä, että asiat tuodaan esille ja niistä keskustellaan, jokainen tekee kuitenkin itse päätöksen mitä ja miten syö. Toki rasva-kapina voi ajan oloon tuoda laitosruokaan voin pöytään ja Finnairin koneisiin, sen margariinilärpäkkeen sijaan. Asiaan liittyen Lufthansan ja Air Francen koneissa on tarjoillaan voita tai on aina tarjottu.
En kiistä lautasmallin toimivuutta, sehän on peruskattaus sellaiselle joka on terve ja liikkuu. Sen yhden tai kahden hengen huushollin haluaisin nähdä missä syödään lautasmallin mukainen kattaus kolmasti päivässä.
Ihan käytännössä ruokakimaran kasaus joka aterialle on mahdoton yhtälö. Siksi moni RHH-syöjä vetää iltaisin leipää ja lisukkeita, hedelmiä ja sokerihuurrettuja jogurtteja....ah niin terveellisiä kuituja.
KARPPAAJAT SYÖVÄT VAIN RASVAA. Juu-ei, minun karppiruokani muodostuu aamiaisesta jossa vedetään kilo vihanneksia ja tuhti makkara-muna-juusto paistos oliiviöljyssä tirautettuna. Illalla elellään "horiatikilla" eli tehdään kreikkalainen salaatti. Tätä toteutetaan eri muunnoksina ala-karppaus vaiheessa.
Sitten tammikuun 2009 en ole ostanut margariinia, vaan voita, vedin juuri höyrytettyä kukkakaalia voin kanssa...maistuis varmaan sullekin. Myös leivät ja ovat jääneet kauppaan, eikä ole tullut ikävään niin pyhä kun suomalaiselle leipä on.
Kokeilin tuossa viime kuussa taas pyttipannua, (jolla aloitin karppauksen syksyllä 2008) tirautin oliiviöljyssä peruna, sipuli ja paprikasilppua. Lihaksi Lidlin A-luokan Krakovan nakkia ja paistokseen päälle pari voissa tirautettua kanan munaa. Jos tekee vähän raskaampia töitä (metsätöitä) on helppotekoinen ja toimiva ateria. Perunan tärkkelys toimii heti ja rasva pitää nälkää, pieni salaattilisuke ei ole pahitteeksi ja juomaksi kylmää piimää.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipa hyvä kirjoitus.
Peruutan kaikki VHH-hihhuli väitteeni kohdaltasi.
"KYS:n tutkimus osoitti, että juuri maitorasvan tapaisten kovien rasvojen käyttö lisää alttiutta sairastua Alzheimerin tautiin, maitorasvasta ym. kovista rasvoista syntyy beta-amyloidiproteiinia, jonka havaittiin tuhoavan hermosoluja aivoista."
-Iisalmen Sanomat 6.8.2006,s.6
(Voin ja maidon kovia rasvoja pitää vähentää viimeistään keski-iässä sanoi dosentti Miia Kivipelto).
Ihmisen historiassa aikuisen maidon käytöllä on yhtä lyhyt käyttöhistoria kuin viljoillakin.
(Osa ei ole sopeutunut vieläkään mm. vietnamilaiset eivät voi juoda aikuisena, tuloo ripuli).
Maitotuotteet on ihan kelpoja mutta varmuuden vuoksi voita ja rasvasia kannattanee välttää..
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/tutkimus-b-vitamiini-estaa-alzheimerin-tautia/189782
"Yksinkertainen vitamiinipilleri voi tutkimuksen mukaan estää Alzheimerin taudin puhkeamisen. Kolmen B-vitamiinin yhdistelmäpilleri vähentää muistia heikentävää aivojen surkastumista jopa 500 prosentilla."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9317437
"Niinpä niin. Homokysteiini näyttäisi olevan iso tekijä Alzheimerin synnyssä. Se on myös liitetty sydänkohtauksiin, mutta lisää tutkimuksia tarvitaan.
http://www.dailymail.co.uk/health/article-1310330/Vitamin-B-halts-memory-loss-10p-pill-beat-Alzheimers-disease.html#ixzz0z0z0NWeN
Tästähän on keskusteltu jo v. 2004:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1191520/flat
Onneksi VHH:lla syödään paljon foolihappoa sisältäviä kasviksia sekä B-vitamiineja sisältävää lihaa sekä kananmunia.
http://www.ravintoaineopas.fi/vitamiinit
"B6-vitamiinin (pyridoksiinin) saanti
B6-vitamiinia saadaan mm. lihasta, siipikarjasta, kalasta ja munankeltuaisesta. Parhaita B6-vitamiinin lähteitä ovat ravut, ahven, basilika, sipuli, banaani sekä vesikastanja.
Puutostilat ovat harvinaisia, mutta puutteeseen liittyy luuston ja hermoston häiriötä. "
"B12-vitamiinin (kobalamiinin) saanti
B12-vitamiinia saadaan yksinomaan eläinkunnan tuotteista; maksasta, munuaisista, kalasta ja lihasta.
B12-vitamiini varastoituu elimistöön ja varasto riittää useiksi vuosiksi. Puutosoireiden syynä ovatkin useimmiten vitamiinin imeytymishäiriöt kuin riittämätön vitamiinin saanti. B12-vitamiinin puutteesta kärsivät useimmiten yksipuolista kasvisruokavaliota noudattavat henkilöt. Sen puutostila voi ilmetä esimerkiksi anemiana."
"Foolihapon saanti (B9-vitamiini)
Foolihappoa saadaan mm. täysviljatuotteista, kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Hyviä foolihapon lähteitä ovat palkokasvit, persilja, soija, maksa ja kananmunan keltuainen.
Foolihappo on yleisimmin puuttuva B-vitamiini. Foolihapon puutostilat voivat ilmetä mm. anemiana ja väsymyksenä. "
Esimerkiksi keitetty peruna on surkea foolihapon lähde. Sijoitus 659. Finelissä. Mm. Mattilan mainitsema kukkakaali tai parsakaali ovat huomattavasti parempia (parsakaali 100 joukossa, kukkakaali 124.). Myös kananmunan keltuaisisssa on reippaasti foolihappoa. Kananmunahan onkin lähes täydellistä ravintoa. Siankyljestäkin saa mukavasti B-vitamiineja."
Mitähän Veke tosta perunasta sanoisi, Yrjö??
Ihan hyvä ateria, mutta Veijo repii pelihousunsa
paskan jauhamisesta muu minua ei edes kiinnosta:
sillä olenhan : TROLLIAKKA kalastaja,maratoonari maattilan ex-rakastajatar,luutunen ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym ja kerran vielä ym
Ei revi mitään. Itse olette häiriköt soppanne, jota sitten tyrkytätte esim. minulle, keittäneen ja siihen sotkeutuneet kuin summanen housuihinsa.
Terve ihminen ja diabeetikko, asia josta ei ravinnon koostumuksen kohdalla voi puhua samana päivänä.
on pakko tarkentaa:
"En kiistä lautasmallin toimivuutta, sehän on peruskattaus sellaiselle joka on terve ja liikkuu. Sen yhden tai kahden hengen huushollin haluaisin nähdä missä syödään lautasmallin mukainen kattaus kolmasti päivässä.
Ihan käytännössä ruokakimaran kasaus joka aterialle on mahdoton yhtälö. Siksi moni RHH-syöjä vetää iltaisin leipää ja lisukkeita, hedelmiä ja sokerihuurrettuja jogurtteja....ah niin terveellisiä kuituja."
Jos on kyse kahdesta aikuisesta (niin kuin esim. meillä), niin tuohon voisin sanoa, että tervetuloa katsomaan. Aamupala on yleensä melkein aina puuro, tuoremehu, hedelmä ja kahvi. Päivällä molemma syövät työpaikoillaan lounaan ja klo 17-18 päivällisellä on aina keitto ja ruisleipä. Iltapalaksi ei todellakaan jaksa syödä sokerihuurrettuja muroja tms. vaan korkeintaan marjoja (joita meillä on joka lähtöön, pakastin piripinnassa) tai ehkä teetä.
Viikonloput tekevät poikkeuksen ainoastaan siinä, että kun otamme aamut vähän lungnimmin ja aamiainen siirtyy myöhemmäksi, niin lounaaksi on yleensä salaattia, lämpimiä kasviksia/juureksia ja leipää ja päivällinen on vähän juhlavampi. Niin ja iltapalaksi saattaa joinakin lauantaina olla pullo punaviiniä puoliksi.
3X lautasmalli päivässä, tästä oli kyse --->
http://www.diabetes.fi/diabtiet/hoitsuos/tyyppi1/kuvat/lautasmalli.jpg
Tuo ruokailunne on aivan normaalia aikuisten syömistä, toki jotkut pelkistävät syömisensä tuosta.
syövät lautasmallin mukaan, mutta miksi tuo pitäisi tehdä kolme kertaa päivässä? Toki esim. metsurit tai muuten raskasta ruumiillista työtä tekevät etupäässä miehet voisivat tuohon pystyäkin, mutta eihän sitä tarvitse tulkita kuin piru raamattua. Nhh:lla suositellaan syömään lautasmallin mukaan, mutta ei niitä kertoja kukaan pakota. Eiväthän vhhlaisetkaan syö tiullista munia ja pekonia joka aterialla.
Jurbaano puhuu kakkaa omista aterioiostaan. Jokunen aika sitten kerroit että lentokone ateria on nii mitätön ettei sen hiilihydraatit hetkauta suuntaan tai toiseen. Annoksesta kyllä tulee kunnon karpille useamman päivän latinki hiilareita;D että silleen....
Höpö, höpö...Silloin kun matkustetaan syödään ja juodaan mitä eteen tuodaan. Meillä on ilmeisesti se ero, että kirjoitan elämästäni en jostain teoriasta.