En tiennyt oikeen, mihin tämän kirjoittaisin, mutta päätin kirjoittaa tänne. Eli olen nuori nainen, eikä minulla ole paljoa ystäviä. Ongelmaksi tekee se, että jos olen tehnyt ystävyys-suhteen ikäiseeni, saatan olla hänen kanssaan ahdistavuuteen asti. Kerron hänelle kaikkea maasta taivaaseen, koska minulla ei ole ketään muuta kuin tämä yksi ystävä. Sitten jos tämä kyseinen ystävä tekee ystävyyttä toisten kanssa ja kertoo heille omista jutuistaan, tunnen mustasukkaisuutta. Alan pitämään hänen ystäviään minun kilpailijinaan. Asia pahentaa se, että jos tämä minun rakas ystäväni ei pidä yhteyttä vähään aikaan, kuvittelen että hän on hylännyt minut. Sitten minua alkaa ahdistamaan ja masentamaan.
En tiedä, miksi tunnen näin... olen muutenkin melko nirso ihmisten suhteen, mutta jos löydän kaltaiseni, pidän hänestä kiinni, ehkä liiaksikin :) haluaisin olla tuntematta mustasukkaisuutta ja muita negatiivisia asioita, eikös tällainen käytös ole yleisintä lapsilla? Tunnen olevani joskus läheisriippuvainen... välillä nolottaa, että olen tällainen. Miten pystyn rakentamaan toisiin terveen suhteen?
En tiedä, miksi tunnen näin... olen muutenkin melko nirso ihmisten suhteen, mutta jos löydän kaltaiseni, pidän hänestä kiinni, ehkä liiaksikin :) haluaisin olla tuntematta mustasukkaisuutta ja muita negatiivisia asioita, eikös tällainen käytös ole yleisintä lapsilla? Tunnen olevani joskus läheisriippuvainen... välillä nolottaa, että olen tällainen. Miten pystyn rakentamaan toisiin terveen suhteen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
en kuitenkaan ihmettele, jos ystävä ei vastaa viesteihin.. ajattelen että hänellä on vain muuta menoa, eikä hän kerkee. Eli en ole sellainen, joka hyppii ovelle ilmoittamatta tai joka painostaa ystävää mitenkään. Ongelma on vain se, että enemmän aiheutan itselleni päänvaivaa. Kerran ystäväni kysyi, enkö voisi kirjoitella jollekin muille noita asioita. Vähän ihmettelin tätä asiaa, koska itse kuuntelen (ja kommentoinkin) ihan kaikkea, mitä hän minulle kirjoittelee.
Voisinhan minä rajoittaa kirjoitteluani, mutta minulla ystävät ovat todella harvassa... kaipa minun pitää sitten omassa päässäni käydä mieltä painavat asiani, kun toista ei kiinnosta.
et ole mielestäni takertuja vaan arvostat todellista ystävyyttä. kirjoituksesi olisi voinut olla melkein kuin suustani.. mielummin yksi hyvä ystävä kuin kymmenen kaveria. elämä on valintoja.
itsellä sama ongelma, kylläkin sillä erotuksella että minulla on paljon "kavereita" ja yksi todella tärkeä ystävä. Tämä ihminen tietää enemmän kuin muut yhteensä ja jos muut tietäisivät yhtä paljon ei olis enää kavereita. Tai niin ainakin vahvasti epäilen. Ärsyttää todella paljon se että masennun kovin jos hän ei esim tulekkaan johonkin sovittuun juttuun. Ja tuntuu että hän joutuu välillä myöntymään ideoihini vaikken halua häntä mitenkään määrätä. Pelkää että masennun. Asian ydin on se että vituttaa ajatus että hän ns. ei voi olla täysin oma itsensä kaikissa asioissa seurassani, tuo samainen asia joka on aiheuttanut ääretöntä pahaa oloa itselleni kun en voi olla oma itseni muiden kuin hänen seurassaan. Yksinkertaisen monimutkainen ongelma. Neuvoja..?
mullakin oli sama tilanne,paitsi että olin syvästi rakastunut tähän ystävääni ja tavatessamme käyttäydyin lähentelevästi, kunnes tämä mies ilmoitti, ettei voi enää olla ystäväni.elämältä putosi pohja ja nyt en tiedä mitä tehdä.