Tämä viesti tuli ensin hieman väärään osoitteeseen. Kopioin sen tähän:
Aloitin juoksentelun about 1984 ja ekan maratonin juoksin 1987. Sitten niitä kertyikin useampi vuodessa, ajat yleensä 2.50 paikkeella. Ennätys 2.47 ja risat. Mitään kummempaa treeniä en vetänyt. Pitkää hidasta hölkkää päivittäin, ainakin melkein. Välillä tuli taukojakin. Parasta aikaa oli 90-luvun alku ja vuosi 1995, silloin juoksin syksyllä kuudessa viikossa 7 maratonia. Kaikki alle kolmen tunnin. Muutama vuosi meni elämäntilanteen takia hiljaisemmin, kunnes 1999 innostuin uudelleen enempi tosissaan ja juoksin lähinnä kaverin kiusalla taas alle kolmen tunnin. Samana kesänä kuitenkin kipeytyi oikean jalan kantapää/akilles. Tk-lääkäri injektoi sinne kortisonia ja eikun menoksi. Kipu kuitenkin palasi ja syksymmällä lisää kortisonia sen enempää jalkaa tutkimatta. Julkisen sektorin lääkärit yrittivät leikata jalkaa huhtikuussa 2000, eikä valitettavasti kuntoon tullut. Paikallinen johtava ortopedi väitti, että jalka on parantunut eikä suostunut lisätutkimuksiin. Niinpä menin omilla rahoilla Diacoriin Ilkka Tulikouran vastaanotolle, joka tutki, magneettikuvautti ja leikkasi jalan. Totesi akillesjänteen olevan kuoliossa, repeytymispisteessä. Lisäksi sanoivat, että kyseiseen paikkaan ei kortisonia pidä missään tapauksessa laittaa. Aineesta enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Poistaa kivun, mutta tuhoaa kudosta.
Tänä päivänä jalka edelleen kelvoton pidempään juoksuun. Potilasvahikolautakunta totesi hoitovirheen tapahtuneen ja sain nimellisen korvauksen. Asia vielä kesken, koska valitin päätöksestä.
Se minusta.
MUTTA VIESTINI ON TÄMÄ. VAATIKAA KUNNON TUTKIMUKSIA MYÖS TERVEYSKESKUKSESSA. JA VAROKAA KORTISONIA TYRKYTTÄVIÄ LÄÄKÄREITÄ! Suomessa pitäisi saada kunnon hoitoa myös julkisella sektorilla. Tai sitten selvä ohje hakeutua yksityislääkäriin, koska julkisella puolella ei ole varoja.
Minulle tämä hoito/hoitamattomuus aiheutti harrastuksen loppumisen ja loppuiän kestävän jalkavaivan.
Aloitin juoksentelun about 1984 ja ekan maratonin juoksin 1987. Sitten niitä kertyikin useampi vuodessa, ajat yleensä 2.50 paikkeella. Ennätys 2.47 ja risat. Mitään kummempaa treeniä en vetänyt. Pitkää hidasta hölkkää päivittäin, ainakin melkein. Välillä tuli taukojakin. Parasta aikaa oli 90-luvun alku ja vuosi 1995, silloin juoksin syksyllä kuudessa viikossa 7 maratonia. Kaikki alle kolmen tunnin. Muutama vuosi meni elämäntilanteen takia hiljaisemmin, kunnes 1999 innostuin uudelleen enempi tosissaan ja juoksin lähinnä kaverin kiusalla taas alle kolmen tunnin. Samana kesänä kuitenkin kipeytyi oikean jalan kantapää/akilles. Tk-lääkäri injektoi sinne kortisonia ja eikun menoksi. Kipu kuitenkin palasi ja syksymmällä lisää kortisonia sen enempää jalkaa tutkimatta. Julkisen sektorin lääkärit yrittivät leikata jalkaa huhtikuussa 2000, eikä valitettavasti kuntoon tullut. Paikallinen johtava ortopedi väitti, että jalka on parantunut eikä suostunut lisätutkimuksiin. Niinpä menin omilla rahoilla Diacoriin Ilkka Tulikouran vastaanotolle, joka tutki, magneettikuvautti ja leikkasi jalan. Totesi akillesjänteen olevan kuoliossa, repeytymispisteessä. Lisäksi sanoivat, että kyseiseen paikkaan ei kortisonia pidä missään tapauksessa laittaa. Aineesta enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Poistaa kivun, mutta tuhoaa kudosta.
Tänä päivänä jalka edelleen kelvoton pidempään juoksuun. Potilasvahikolautakunta totesi hoitovirheen tapahtuneen ja sain nimellisen korvauksen. Asia vielä kesken, koska valitin päätöksestä.
Se minusta.
MUTTA VIESTINI ON TÄMÄ. VAATIKAA KUNNON TUTKIMUKSIA MYÖS TERVEYSKESKUKSESSA. JA VAROKAA KORTISONIA TYRKYTTÄVIÄ LÄÄKÄREITÄ! Suomessa pitäisi saada kunnon hoitoa myös julkisella sektorilla. Tai sitten selvä ohje hakeutua yksityislääkäriin, koska julkisella puolella ei ole varoja.
Minulle tämä hoito/hoitamattomuus aiheutti harrastuksen loppumisen ja loppuiän kestävän jalkavaivan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
omaa kokemustani, että terveyskeskukset on suojatyöpaikkoja.
Niin, julkisen sektorin lääkärien byrokratialle ei voi mitään. Miehelläni epäillään epilepsiaa, vaikka minkäänlaisia kohtauksia hänellä ei ole ollut seurustelumme aikana (4 vuotta) ja lääkkeitä hän ei käytä. Yksityisen sektorin kokeet ovat osoittaneet toista: terve kuin pukki, ei niin mitään vikaa. Ihmettelevät vain kovasti mistä tällainen lausunto on keksitty.
Mieheni on menettänyt ammattinsa tämän lausunnon vuoksi, jossa EPÄILLÄÄN epilepsiaa, ei siis ole todettu. Tutkinut lääkäri olisi jopa voinut VAIHTAA lausunnon pyörtymisherkkyydeksi. Onko ihminen herkkä pyörtymään jos on reilu 25 vuoden aikana menettänyt tajunnan 2 kertaa? Hänelle ei edes anneta enää lääkäriaikoja julkisesta terveydenhuollosta... Että sillä tavalla.
Ja tietäisittepä miten ihmeelliistä käytöstä lääkärit ovat osoittaneet. Mieheni joutui jopa psykologin testeihin, yrittivät saada hullun kirjoille. Ja hauskaa on se että miestäni ei oteta vakavasti. Opiskelet kuin hullu, menet töihin ja kaikki kiskaistaan pois ilman minkäänlaisia korvauksia mistään! Ihmettelen ettei mieheni psyyke ole kärsinyt, moni varmasti tulisi hulluksi... No oikeudessa nähdään!!!
Jäärkytyin.... sain tänään kortisonia ja lääkäri pisti väkisin vaik sanoin ei.
Kantapäähänkö, akillesjänteeseen?