Kirjottelenpa nyt ajankulukseni tänne, kun en untakaan ole tänä yönä saanut..kyseisestä syystä.
Kuulostaapa perinteiseltä, mutta ongelmana on anoppini. Hän on muutaman viime päivän aikana lähetellyt minulle useita pitkiä tekstiviestejä, jotka ovat loukanneet minua todella pahasti. Alkuun vain itkin niiden takia, mutta nyt sen itkun tilalle on tullut aivan järjetön inho tuota ihmistä kohtaan. Eli tilanne taitaa nyt jokseenkin olla saanut alkunsa siitä, että hän ei ole osannut katkaista napanuoraansa mieheeni, vaan on hänestä aivan tajuttoman mustasukkainen. Viime lauantaina vietimme aikaa mieheni veljen kanssa, josta tämä nainen sai vain potkua mustasukkaisuuteensa. Sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään, huomautan, että aiemmin tulimme toimeen ja kyläilimme toistemme luona, silloinkin olin kyllä tietoinen siitä että anoppini on hieman hankalampi tapaus.
Mutta siis asiaan... Hän tekstiviesteissään siis kertoi minulle olevani lihava, ja että minun tulisi laihduttaa, jotta saisin töitä ja jaksaisin tehdä töitä (on totta, että olen ylipainoinen, mutta se ei ole ennenkään työntekooni vaikuttanut!). Lisäksi olen leikkausjonossa ja hän tietää sen, joten vihjasi että paljon lihavia kuolee leikkauspöydille. Minun ystäväni ovat kaikki aivan tavallisia työssäkäyviä tai opiskelevia nuoria, mutta viesteissään hän kertoi ystävieni olevan juopposeuraa. Lisäksi hän kertoi, että minä olin mieheni pikkuveljen houkutellut viikonloppuna tähän juopposeuraan, vaikka hän aivan itse tahtoi illanviettoon mukaan lähteä. Vanhemmistani hän kirjoitti, etteivät he ole osanneet kasvattaa minua, ja muisti vielä kertoa että "meidän perheessä ovat asiat hyvin, keskustelua voidaan jatkaa teidän perheen pöydässä". Ja hän ei ole siis ikinä tavannutkaan perhettäni. Lisäksi hän tarjoutui itse kyselemään minulle puhelinmyyntifirmasta töitä, koska en kuulemma itse saanut sitä aikaiseksi. Hän tiesi kertoa, että olen manipuloija ja valehtelija, sillä jos lukion todistukseni olisi niin hyvä mitä olen väittänyt, olisin hakenut opiskelemaan yliopistoon enkä ammattikouluun. en ole valehdellut hänelle mistään asiasta. hänen mielestään minun ja mieheni tuloerotkin ovat sen verran suuret, että mieheni joutuu elättämään minua, ja emmekä voisi olla yhdessä, koska pariskunnilla tulisi olla samansuuruiset tulot. Hän myös kirjoitti, että "ainaisilla aneluillasi joudut vain orja-asemaan".Helsingissä opiskellessani ja yksin asuessani jouduin hakemaan sossusta tukea, kun opintotuet eivät riittäneet yksiön vuokraan (päälle 500e) ja elämiseen. tästä hän myös kimpaantui, ja kertoi ettei ole aiemmin kuullut yrittäjän lapsen käyttävän toimeentulotukea (totta, isäni on yrittäjä, mutta miksi maksattaisin elämäni läheiselläni, kun voin saada rahan muualta). Eli hän siis väitti että "olet kertonut satuja perheestäsi". Lisäksi hän vihjaili, että olen syrjäytynyt, kun kirjoitti viestiin että "meitä pelottaa että poikammekin syrjäytyy ja kaikki kasvatuksemme ja tukemme ja avustuksemme menee hukkaan". Koska mieheni on suutuspäissään lyönyt luuria äidilleen korvaan eikä ole vastannut puheluihin, tiesi anoppini kertoa siihenkin syyn: "ajattelin josko hän sinua pelkää eikä osaa pitää puoliaan". Hän kertoi minulle myös, että koska en ole ollut opiskeluaikoina joka kesä työssä, työnantaja katsoo sen juoppoudeksi ja psyykkiseksi sairaudeksi. Hän väitti, että mieheni sisarukset ja koko suku ovat hänestä huolissaan, mutta tiedusteltuamme asiaa mieheni siskolta, hänkin oli sitä mieltä että anoppini käytös ei ole hyväksyttävää ja huolen suhteen hän oli ainakin minulle valehdellut. Olen siis hyvissä väleissä kaikkien muiden paitsi anoppini kanssa.
Olen näistä viesteistä todella vihainen hänelle, ja kun suutuspäissäni kirjoitin hänelle viimeisen viestin "suoraan sanottuna, mene hoitoon!" hän vastasi siihen sitten että "tuo on jo kunnianloukkaus". mielestäni hän voisi lukea kirjoittamansa viestit uudestaan läpi,ajatuksella(jos hän siihen kykenee) ja miettiä, kuka on loukannut ja ketä... Lisäksi mieheni kertoi, että aikoinaan hänen perheellään meni välit kokonaan poikki isän puoleisiin isovanhempiin, kun anoppini oli heitä kohtaan käyttäytynyt samankaltaisella tavalla, ja mieheni isoisä oli sitten sanonut anopilleni että "sinä olet mielisairas ihminen" ja katkaissut yhteydenpidon. Hassua kyllä, en ihmettele asiaa????
Mielisairas anoppi?
146
5161
Vastaukset
- etyhjyjth
Jos se on yksinäinen ja itse pienessä sievässä liikaa kauniita ja rohkeita katsottuaan antanut tekstiviestien laulaa..? Ensi kerralla sita ekan tekstarin jälkeen ja yritä olla itse mahdollisimman normaalin kohtelias, ja kysellä kuulumisia. Jos se yrittää kysellä tai kyseenalaistaa noita asioitasi, kysy miksi sinä haluaisit sen tietää? ja ole itse vaan ystävälinen, niin se tukahtuu omaan mahdottomuuteensa. et kertonut minkä ikäisiä olette, tai onko anopillasi muuta elämää.
- Stoppari :)
Vaihda numerosi äläkä anna sitä muorille. Lähetelköön siten viestejään tähän vanhaan.
Ei tuollaisia kannata lukea eikä ottaaa vastaan. - aika kokenut
minulla kanssa ongelma tämän pikku anopin kanssa haluaa aina nähdä siis olla lapsenlapsensa kanssa vaikka ei kunnioita perhettä kokonaisuutena haluaa haluaa kun pikku lapsi. Ei ole koskaan hoitanut omaa osuuttansa mutta hän haluaa ja arvostelee muita siihen hänellä riittää kanttia. En kunnioita tätä akkaa todellakaan enkä halua häntä meidän lähelle mutta ahdistaa jatkuvat mankumiset lapsenlapsen perään..yök koko tapaus
- sven duuva
Mitäs te muut tiedätte tästä anopista, sillä hän ei ole mukana keskusteluissa, vitataan kauniisiisiin ja rohkeisiin ja muuta sotkua. Entäs jos tämä anoppi on todella hätääntynyt poikansa vuoksi. Vaan miniän version pohjalta ei voi painaa hänen anoppiaan maan rakoon sillä ei kai anoppi lähettele viestejä jos ei jotain muutakin ole kuvassa mukana. Ja sitten on niin että jokainen äiti kärsii kun oma lapsi vaikkakin aikuinen tulee hyväksikäytetyksi, joten vaikuttaa hyvin mädältä nämä jutut täällä.
- markus se
aika kokenut kirjoitti:
minulla kanssa ongelma tämän pikku anopin kanssa haluaa aina nähdä siis olla lapsenlapsensa kanssa vaikka ei kunnioita perhettä kokonaisuutena haluaa haluaa kun pikku lapsi. Ei ole koskaan hoitanut omaa osuuttansa mutta hän haluaa ja arvostelee muita siihen hänellä riittää kanttia. En kunnioita tätä akkaa todellakaan enkä halua häntä meidän lähelle mutta ahdistaa jatkuvat mankumiset lapsenlapsen perään..yök koko tapaus
Aika kokeneelle, laita vaan anoppisi sivuun teudän perheestänne, sehän riittää että hän kerran synnytti lapsen joka on sinun miehesi, ei kai nyt anoppia voi ottaa huomioon kun on oma perhe sehän olisi vastoin sinun luonnettasi, oma äiti vaan jalustalle ja miehen äiti unholaan, hänhän ei ole täysijärkinen ollenkaan.
- jyma
sven duuva kirjoitti:
Mitäs te muut tiedätte tästä anopista, sillä hän ei ole mukana keskusteluissa, vitataan kauniisiisiin ja rohkeisiin ja muuta sotkua. Entäs jos tämä anoppi on todella hätääntynyt poikansa vuoksi. Vaan miniän version pohjalta ei voi painaa hänen anoppiaan maan rakoon sillä ei kai anoppi lähettele viestejä jos ei jotain muutakin ole kuvassa mukana. Ja sitten on niin että jokainen äiti kärsii kun oma lapsi vaikkakin aikuinen tulee hyväksikäytetyksi, joten vaikuttaa hyvin mädältä nämä jutut täällä.
Voi pyhä jysäys! Aikuinen poika,jumatsukka, jos kerran on parisuhdessa niin anoppi sais elää oma elämä ja tosiaan katkaista jo se napanuora!
Millatavalla alkuperäinen hyväksikäyttä aikuista poika? - wondering man
jyma kirjoitti:
Voi pyhä jysäys! Aikuinen poika,jumatsukka, jos kerran on parisuhdessa niin anoppi sais elää oma elämä ja tosiaan katkaista jo se napanuora!
Millatavalla alkuperäinen hyväksikäyttä aikuista poika?Myöhemmän tekstin mukaan hän on katkaissut suhteet anoppiin ja estää miehensäkin yhtydenpitoa kotiinsa. Kirjoittaja on katsonut koulujakäyneen miehen itselleen sopivaksi, vaikka itse ei ole viitsinyt kouluja käydä. Yleensä kouluja käymällä viedään kotiin enemmän rahaa. Kirjoittaja ottaisi mieheltä lapsen ja veisi sen sitten omaan sukuunsa. Onko kirjoittaja tuhonnut miehen muunkin sosiaalisen elämän, kun kertoo vain omista kavereistaan? Miehen suku ei hänelle kelpaa ja kirjoittaja aikoo viettää ikuista lapsuuttaan roikkumalla ainakin äidissään. Suurelta osin mies joutuisi elättämään vielä lapsenkin. Mies on kirjoittajalle vain pikku apuri, joka toteuttaa hänen unelmiaan.
- kukkia lakissa
sven duuva kirjoitti:
Mitäs te muut tiedätte tästä anopista, sillä hän ei ole mukana keskusteluissa, vitataan kauniisiisiin ja rohkeisiin ja muuta sotkua. Entäs jos tämä anoppi on todella hätääntynyt poikansa vuoksi. Vaan miniän version pohjalta ei voi painaa hänen anoppiaan maan rakoon sillä ei kai anoppi lähettele viestejä jos ei jotain muutakin ole kuvassa mukana. Ja sitten on niin että jokainen äiti kärsii kun oma lapsi vaikkakin aikuinen tulee hyväksikäytetyksi, joten vaikuttaa hyvin mädältä nämä jutut täällä.
SVEN DUUVA
Ihan niin jokainen äiti hätääntyy kun näkee poikansa elämän muuttuvan huonommaksi, ja jos saa vielä miniän joka istuu päivät pitkät ahterillaan ja lihoo eikä työ kiinnosta niin paha mielihän siinä tulee, kun on saanut olla itse ilman niin monesta asiasta kouluttaessaan poikaansa, joten ei varmaan ne tämän miniän puheet ole ihan toden mukaisiakaan , alusta tiedot puuttuu ja sehän on aika tärkeää silloin kun on konflikti että tietää syyt syvät, muutenhan ei voi sanoakkaan miniälle miten hänen tulisi tehdä tämän anopin suhteen. Oikeastaan on aika väärin juuri tuo valittaminen, se tekee hallaa niin monelle, ilkeät takanapäin juoruamiset ihmisestä joka ei edes aavista että juuri hän on niin kuhea ihminen jonkun mielestä. Ja tämän vlittajan ies sitten , miksei hän näe tilaisuutta , jossa hänen äitiään pidetäänmielisairaana vaan sillä perusteella jos hän on huolissaan omasta pojastaan. Kyllä se niin on että useat miniät ovat tärvelleet poikaystävänsä suhteen äitiinsä ilkeillä huomautuksillaan , koska pelkäävät äidin rakkautta poikaansa. Joten turha on oikeastaan kommentoida näitä juoruja joita eräät levittelevät, sillä kukaan ei tiedä asian oikeaa laitaa.
- Giius
Niin hankalaa kuin se onkin, anna vihan lauhtua - ja tästä eteen päin, älä kerro kyseiselle ihmiselle mitään tärkeää ja merkityksellistä omasta elämästäsi. Älä odota häneltä minkäänlaista "puhdistavaa" keskustelua taikka asioiden selvittelyä. Älä odota, että tämä ihminen tulee tekemään mitään sinun hyväksesi, äläkä missään nimessä kuvittele, että tämä ihminen tulee pyytämään sinulta anteeksi taikka myöntämään oleensa väärässä. Tällaiset ihmiset käyttävät toisia ihmisiä omien tunteidensa kaatopaikkoina, joistain syystä hän on nyt suuttunut sinulle - ja purkaa kiukkuaan ja harmitustaan sinuun. Parasta tällaisissa tilanteissa on olla vastaamatta syytöksiin, niin hankalaa kuin se onkin. Tosi törkeitä asioita hänhän sinunsta ja perheestäsi kirjoitti, mutta kuten itsekkin tiedät, näillä syytöksillä ei ole mitään todellisuuspohjaa.
Tällaiset ihmiset elävät hyvin itsekeskeisessä ja salaliittoteorioita täynnä olevassa valhemaailmassa- jossa syylliset löytyvät aina toisaalta. Kuten anopin höpösyytökset osoittavat - tällaiset ihmiset ovat vallan luovia kehittellessään syy- ja seuraussuhteita. Niistä kuitenkin puuttuu kaikenlainen logiikka ja järki, eivätkä ne perustu mitenkään todellisuuteen. Vaikka yrittäisit miten todistaa anopillesi, että hänellä on vääristyneet käsitykset sinusta, sinun perheestäsi - sinun ja miehesi välisestä suhteesta - ja ylipäätänsä kaikesta mikä liittyy sinuun - niin anoppisi ei kykene ottamaan näitä todisteluja vastaan.
On harmillista, että elämässäsi on tällainen "hankala" ihminen, mutta voit helpottaa elämääsi pitämällä etäisyyttä tähän ihmiseen. Voimia ja jaksamista. - kysriintynyt_
Todella törkeää....olen juuri tuollainen kun anoppisi sanoo, mutta tulevaisuutta ajatellen vittuilu ei auta yhtään. Hän on katkera ihminen, niin kuin moni on. Onneks sulla on aikuinen mies eikä mikään pompotettava äidin kulta. Ihan hyvä että annoit hänen kuulla kunniansa, jos hänellä edes sellaista on.
- Same-same
Siis oikeesti!? Puhutaanko nyt ihan nyky-suomessa asuvasta ja oikeustoimikelpoisesta henkilöstä vai tuleeko nää viestit sulle jostain jumalanselän takana olevasta suljetusta hoitolasta? Miten joku ylipäätään VOI käyttäytyä tuolla tavalla. Tarkoitan, että miten anoppisi puoliso, perhe, suku ja läheiset voi sallia tuollaisen. En usko, että tosiaan olet ainoa joka ko. terrorismin kohteeksi on koskaan joutunut. Sinä nyt olet jostain syystä tulilinjalla, totisesti, mutta itse et asialle kyllä mitään voi.
Mulla oli vähän samantyyppinen sukulaistäti. Hän on päässyt rikkaisiin naimisiin, joka antoi hänelle pohjalaisessa maalaiskunnassa noin jumalasta seuraavan aseman. Hänellä oli siis valtaa ja sitä ääntä haukkua kaikki, jotka eivät jostain (mielikuvituksellisesta) syystä häntä miellyttäneet. Sanottakoon, että miellyttäminen oli mahdoton tehtävä. Aviomies oli sen aikaa jo todennut ja vietti kalastamassa ja muissa ulkotöissä maksimiajan. Lapset meni järjestään kaikki kakarana naimisiin, että saivat kunniallisen syyn muuttaa pois.
Tuosta kunnianloukkauksesta anoppisikin tarkoitti varmasti samaa kuin muutkin hänen kaltaisensa hourimot: ne luulee, että ne voi mennä seuraavana päivänä paikallisen vallesmannin luo ja saada kuvitellun loukkaajan käräjille ja itselleen hurjat korvaukset loukatusta kunniasta. Oikeesti niillä ei ole mitään tajua eikä tietoa oikeusjärjestelmästä eikä varsinkaan siitä, mitä ja miten kunnianloukkausta mitataan ja rangaistaan. Kyseinen sukulainen päätti järjestään melkein joka puhelun ihmisten kanssa, että "käräjillä tavataan!". Caseja oli tulossa solkenaan.
Niin, asiaasi; et kertonut minkä ikäisiä olette tai oletteko olleet kauan yhdessä tai oletteko jo naimisissa. Jos olet kovin nuori, niin sinun on tietysti vaikea puolustautua. Tosin itse olen liki 50 -vuotias enkä edelleenkään pysty mitenkään puolustamaan itseäni anoppini nälväisyiltä ja mielikuvituksellisislta mielenmuutoksilta.
Mistä sillä riittää virtaa lähetellä pitkiä viestejä jatkuvsti? Et kait vaan vastaa sille? Älä vastaa mitään, tai jos vastaat, niin ihan hyvää-päivää-kirvesvartta. Eli että hyvää yötä, täällä jo olemme nukkumassa.
Älä kerro mitään itsestäsi tai asioistasi hänelle, ei mitään. Hyvääpäivää ja onilmojapidellyt on ihan riittävä keskustelutaso. Sun ei tarvitse mitään selitellä,puolustella tai perustella muorille. Se on turhaa ja mahdotonta sen päätä muuttaa muutenkaan. Kaikki muorin väitteet ja nälväisyt ovat todella häijyjä ja tarkoitettukin sinua loukkaamaan. Älä välitä äläkä edes lue koko viestejä! Miksi antaisit katkeran vanhenevan vallanpitäjän heiluttaa omaa elämääsi. En hän sitä pysty sinuulta millään pilaamaan kuitenkaan, joten anna sen tuhlata ruutiaan ihan rauhassa vaan. Paras keino on olla reagoimatta kokonaan.
Oma anoppini on niin dramaattinen, että hän on käyttänyt erinäisiä sairauskohtauksia ja sairastumisia "pelissään": Myös kummitukset on otettu peliin; jo 80-luvulla kuollut isoisä on ilmestynyt hänelle kertomaan miten asiat pitäisi hoitaa. Mielellään hän kiihdyttelisi itsensä todella sairaaksi, mutta siinä vaanii hänellä sama pieni pelko; jos hän saa niin kovan hengenahdistuskohtauksen (vitutuksesta), niin mehän tilaamme medihelin, ja muori viedään keskussairaalaan parempaan hoitoon. Tätä hän taas ei halua suin surminkaan, sillä silloinhan meille (minulle) jäisi jo valtaa talossa, joten sehän ei käy. No, sekin jää nähtäväksi.
Jaksamista sinulle ja toivottavasti pystyt puhumaan miehesi kanssa. Meillä on mieheni kanssa joskus parhaimmat keskustelut ja "höyryjen poistamiset" kun muori on ollut oikein mahdottomana ja käymme sitä läpi! - Sulje korvat, silmät
tekstiviestejä ollenkaan ja älä vastaa niihin, mutta näytä ne miehellesi. Kai hän sentään voi jotain sanoa äidilleen, että jättää teidät rauhaan.
Muori on pahasti sairas mieleltään - uskomatonta, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.
Jaksamista sinulle.- wondering man
Kirjoittaja katkaisi myöhemmin välit anoppiinsa.
- ...
todellakin mielisairas. En lukisi hänen viestejään enää ollenkaan.
- jäämies etelästä
Kiva on tietysti saada tsemppaavia ja omia mielipiteitä tukevia viestejä.
Mutta.
Luin oikein tarkasti ap:n viestin. Millä kompetenssilla diagnosoit anoppisi mielisairaaksi? Minä en näe yhtään antamaasi esimerkkiä todisteena skitsofreniasta tai kaksisuuntaisesta. Onko joku muu samaa mieltä kanssasi? Siis sellainen joka osaa diagnosoida?
Sen sijaan miettisin anoppisi väitteitä ja syytä, miksi hän nyt juuri on noin käärmeissään sinulle.
Pitävätkö anopin väitteet miltään osin paikkansa?
Oletko ylipainoinen? Ja se johtuu mistä? Liikutko, teetkö töitä, opiskeletko, elätkö vireätä sosiaalista elämää?
Mikset ole töissä tai koulutuksessa - vai oletko? Jotain puhut ammattikoulusta ... Vai tarkoitatko ammattikorkeaa? Ja helppo on näyttää ylioppilastodistus anopille (jos siis todistus on olemassa ja on niin hyvä kuin sanot).
Ei arvelu juopottelusta tyhjästä synny.
Kirjoitat, että anoppi on pahoittanut mielesi. Kysyn toisinpäin: Olisitko sinä jotenkin pahoittanut anopin mielen? Oletko jotenkin pettymys? Katsotko, että olet tasavertainen kumppani miehellesi?
Vastaile, kun ensin rauhoitut. Ja vastatessasi kirjoita käyttäen kappalejakoa, niin kuin lukiossa opetettiin. - doigepogkl
jäämies etelästä kirjoitti:
Kiva on tietysti saada tsemppaavia ja omia mielipiteitä tukevia viestejä.
Mutta.
Luin oikein tarkasti ap:n viestin. Millä kompetenssilla diagnosoit anoppisi mielisairaaksi? Minä en näe yhtään antamaasi esimerkkiä todisteena skitsofreniasta tai kaksisuuntaisesta. Onko joku muu samaa mieltä kanssasi? Siis sellainen joka osaa diagnosoida?
Sen sijaan miettisin anoppisi väitteitä ja syytä, miksi hän nyt juuri on noin käärmeissään sinulle.
Pitävätkö anopin väitteet miltään osin paikkansa?
Oletko ylipainoinen? Ja se johtuu mistä? Liikutko, teetkö töitä, opiskeletko, elätkö vireätä sosiaalista elämää?
Mikset ole töissä tai koulutuksessa - vai oletko? Jotain puhut ammattikoulusta ... Vai tarkoitatko ammattikorkeaa? Ja helppo on näyttää ylioppilastodistus anopille (jos siis todistus on olemassa ja on niin hyvä kuin sanot).
Ei arvelu juopottelusta tyhjästä synny.
Kirjoitat, että anoppi on pahoittanut mielesi. Kysyn toisinpäin: Olisitko sinä jotenkin pahoittanut anopin mielen? Oletko jotenkin pettymys? Katsotko, että olet tasavertainen kumppani miehellesi?
Vastaile, kun ensin rauhoitut. Ja vastatessasi kirjoita käyttäen kappalejakoa, niin kuin lukiossa opetettiin.Kiitos kaikille vastanneille, on helpottavaa kuulla että muillakin on samankaltaisia kokemuksia! ja viimeiseksi kirjoittaneelle....
Luitko tekstini tosiaankin niin tarkasti kuin väität? Kirjoitin tuossa tekstissä, että OLEN ylipainoinen. mutta mielestäni anopillani ei ole mitään oikeutta missään tilanteessa tulla asiasta minulle nälvimään. Se, että harrastanko liikuntaa, ei mielestäni ole millään tavoin riittävä perustelu sille, että olisin jotenkin huono vaimoehdokas miehelleni. Siitä kuitenkin sen verran, että lihoin yläasteen aikana koulukiusaamisen vuoksi, joten asia on minulle erittäin arka. Olen kuitenkin hyväksynyt itseni tällaisenakin, mutta siitä huolimatta koitan pyrkiä normaalipainoon, huomenna saan kotiini crosstrainerin, jolla alan treenata. En näe itseäni laiskana syöppönä, kun koitan tehdä asian eteen jotakin.
Huomaatko, käytän kappalejakoa, kuten toivoit? Kaatuuko elämäsi, jos en käytä sitä?
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuoden, hän on 24-vuotias ja minä 22. Olen ylioppilas, ja lukion jälkeen tehnyt erilaisia töitä, pisimmässä työsuhteessa olin vakituisella sopimuksella 1,5 vuotta. Nyt olen miettinyt, että olisi mukavaa, jos omistaisin jonkun ammatin, mutta en elä tehdäkseni työtä VAAN teen työtä elääkseni, joten en näe syytä opiskella useita vuosia ennen työelämää. Pidän asiakaspalvelutyöstä, miksen sitten tekisi sitä? Olen hyvä siinä, olen saanut suoraa palautetta, että olen positiivinen ja iloinen ihminen, ja osaan kommunikoida asiakkaiden kanssa muullakin tapaa kuin tervehtimällä ja kiittämällä.
Tuosta, että olen ollut lyhyitä aikaa työttömänä, kuten kesälomalla. Olen päivästä toiseen hakenut työtä, päässyt haastatteluihinkin, etsinyt, yrittänyt, soitellut itsekin ja kysellyt. Mielestäni ei voi minua siitä asiasta syyttää, jos töitä ei ole tarjolla, tai joku kokeneempi tai koulutetumpi henkilö on sen paikan minun ohi saanut. Tällä hetkellä olen sairaslomalla koulusta, ja tosiaan leikkausjonossa. Anoppini mielestä olen laiskottelemassa kotona enkä saa aikaiseksi mitään. Hoidan kotia parhaan kykyni mukaan, ja haen koko ajan myös töitä SAIRASLOMALLANI. tämä sairasloma tuli siis kaupan päälle siitä, kun vietin päiviä ensin sairaalassa kasvaimeni takia. Mielestäni nämä anoppini syytökset ovat täysin kohtuuttomia tilanteeseeni nähden, mutta en aio niistä lannistua. Onneksi minä, mieheni, ystäväni ja perheeni tiedämme, miten asiat oikeasti ovat.
Lisäys aloitusviestiini. Rouva kuningatar muisti taas tänä aamuna minua tekstiviesteillään. Ihanaa. Väitti että on nyt kesän aikana saanut useita valituksia käytöksestäni. Mieheni sisko kuitenkin sanoi miehelleni, että hänen äitinsä syytökset ovat täysin aiheettomia, eivätkä johdu minusta, ja että aina olen ollut niin iloinen ja ystävällinen hänen perhettään kohtaan. Näin minäkin luulin, sillä arvostan sukulaissuhteita, ja olen esimerkiksi oman äitini kanssa erityisen läheinen. Hän myös pitää miehestäni, ja on myös loukkaantunut anoppini sanomisista, sillä hän tuntee minut parhaiten, eikä voi uskoa että minusta tuollaista jauhetaan.
Juoppous. Mitä se on? Eikö se ole sitä, että maailma pyörii sen viinan ympärillä ja sitä on saatava jatkuvasti, jonka vuoksi ei kykene töihin tai sosiaalisiin suhteisiin, muuta kuin juoppoporukassa? Olenko minä juoppo, jos juhlin tupaantuliaisia, juhannusta, vappua, alkoholin kera? Tai ystävieni syntymäpäiviä tanssibaarissa? En juo IKINÄ arkisin, ja saatan olla ilman tippaakaan monta viikkoa. Juuri ennen viime viikonloppua olin PITKÄLLÄ antibioottikuurilla, jonka aikana ei tullut mieleenikään ottaa minkään sortin alkoholia. Olen siis juoppo. Asia ok. Ystävänikin ovat sitä juopposeuraa anoppini mukaan. Tämäkin henkilö, jonka luona olimme, tekee töitä 6 päivää viikossa ruokakaupassa ja pankissa, mutta hän on juoppo, kun nollaa stressinsä lauantai-iltana ennen sunnuntaista vapaapäivää. En voi käsittää näitä syytöksiä!!
Minulla on paljon kavereita ja tuttavuuksia, muutama todella läheinen ystävä. Mielestäni olen erittäin sosiaalinen ihminen, en tykkää edes olla yksin, mutta anoppini mukaan olen syrjäytynyt yhteiskunnasta. Olkoon sitten niin. Luulen, että hän syrjäytymisellä tarkoittaa vain sitä, etten ole käynyt enkä aio käydä korkeita kouluasteita ja teen hänen mielestään "ala-arvoista työtä". Jos minä tykkään näpytellä kassakonetta, miksi lukisin itseni lääkäriksi? En näe siinä mitään järkeä. Tulen toimeen sillä palkalla, miksi pelkän rahan takia tekisin jotain mistä en pidä. Onko tämä raha nyt se paha, joka taas maailmaa sekottaa?
Ja ei, en ole diagnosoinut anoppiani mielisairaaksi, huomaatko kysymysmerkin? Se ilmaisee sitä, että en voi olla asiasta varma. Kai minäkin saan epäillä, jos kerta anoppinikin. Ja en ole ainoa, joka näin on sanonut. Esimerkiksi mieheni ja hänen isoisänsä ovat sanoneet näin. Jääköön se arvoitukseksi, mikä tämän naisen mieltä painaa, mutta minä en katso itseäni syylliseksi siihen millään tavalla. - jäämies etelästä
doigepogkl kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille, on helpottavaa kuulla että muillakin on samankaltaisia kokemuksia! ja viimeiseksi kirjoittaneelle....
Luitko tekstini tosiaankin niin tarkasti kuin väität? Kirjoitin tuossa tekstissä, että OLEN ylipainoinen. mutta mielestäni anopillani ei ole mitään oikeutta missään tilanteessa tulla asiasta minulle nälvimään. Se, että harrastanko liikuntaa, ei mielestäni ole millään tavoin riittävä perustelu sille, että olisin jotenkin huono vaimoehdokas miehelleni. Siitä kuitenkin sen verran, että lihoin yläasteen aikana koulukiusaamisen vuoksi, joten asia on minulle erittäin arka. Olen kuitenkin hyväksynyt itseni tällaisenakin, mutta siitä huolimatta koitan pyrkiä normaalipainoon, huomenna saan kotiini crosstrainerin, jolla alan treenata. En näe itseäni laiskana syöppönä, kun koitan tehdä asian eteen jotakin.
Huomaatko, käytän kappalejakoa, kuten toivoit? Kaatuuko elämäsi, jos en käytä sitä?
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuoden, hän on 24-vuotias ja minä 22. Olen ylioppilas, ja lukion jälkeen tehnyt erilaisia töitä, pisimmässä työsuhteessa olin vakituisella sopimuksella 1,5 vuotta. Nyt olen miettinyt, että olisi mukavaa, jos omistaisin jonkun ammatin, mutta en elä tehdäkseni työtä VAAN teen työtä elääkseni, joten en näe syytä opiskella useita vuosia ennen työelämää. Pidän asiakaspalvelutyöstä, miksen sitten tekisi sitä? Olen hyvä siinä, olen saanut suoraa palautetta, että olen positiivinen ja iloinen ihminen, ja osaan kommunikoida asiakkaiden kanssa muullakin tapaa kuin tervehtimällä ja kiittämällä.
Tuosta, että olen ollut lyhyitä aikaa työttömänä, kuten kesälomalla. Olen päivästä toiseen hakenut työtä, päässyt haastatteluihinkin, etsinyt, yrittänyt, soitellut itsekin ja kysellyt. Mielestäni ei voi minua siitä asiasta syyttää, jos töitä ei ole tarjolla, tai joku kokeneempi tai koulutetumpi henkilö on sen paikan minun ohi saanut. Tällä hetkellä olen sairaslomalla koulusta, ja tosiaan leikkausjonossa. Anoppini mielestä olen laiskottelemassa kotona enkä saa aikaiseksi mitään. Hoidan kotia parhaan kykyni mukaan, ja haen koko ajan myös töitä SAIRASLOMALLANI. tämä sairasloma tuli siis kaupan päälle siitä, kun vietin päiviä ensin sairaalassa kasvaimeni takia. Mielestäni nämä anoppini syytökset ovat täysin kohtuuttomia tilanteeseeni nähden, mutta en aio niistä lannistua. Onneksi minä, mieheni, ystäväni ja perheeni tiedämme, miten asiat oikeasti ovat.
Lisäys aloitusviestiini. Rouva kuningatar muisti taas tänä aamuna minua tekstiviesteillään. Ihanaa. Väitti että on nyt kesän aikana saanut useita valituksia käytöksestäni. Mieheni sisko kuitenkin sanoi miehelleni, että hänen äitinsä syytökset ovat täysin aiheettomia, eivätkä johdu minusta, ja että aina olen ollut niin iloinen ja ystävällinen hänen perhettään kohtaan. Näin minäkin luulin, sillä arvostan sukulaissuhteita, ja olen esimerkiksi oman äitini kanssa erityisen läheinen. Hän myös pitää miehestäni, ja on myös loukkaantunut anoppini sanomisista, sillä hän tuntee minut parhaiten, eikä voi uskoa että minusta tuollaista jauhetaan.
Juoppous. Mitä se on? Eikö se ole sitä, että maailma pyörii sen viinan ympärillä ja sitä on saatava jatkuvasti, jonka vuoksi ei kykene töihin tai sosiaalisiin suhteisiin, muuta kuin juoppoporukassa? Olenko minä juoppo, jos juhlin tupaantuliaisia, juhannusta, vappua, alkoholin kera? Tai ystävieni syntymäpäiviä tanssibaarissa? En juo IKINÄ arkisin, ja saatan olla ilman tippaakaan monta viikkoa. Juuri ennen viime viikonloppua olin PITKÄLLÄ antibioottikuurilla, jonka aikana ei tullut mieleenikään ottaa minkään sortin alkoholia. Olen siis juoppo. Asia ok. Ystävänikin ovat sitä juopposeuraa anoppini mukaan. Tämäkin henkilö, jonka luona olimme, tekee töitä 6 päivää viikossa ruokakaupassa ja pankissa, mutta hän on juoppo, kun nollaa stressinsä lauantai-iltana ennen sunnuntaista vapaapäivää. En voi käsittää näitä syytöksiä!!
Minulla on paljon kavereita ja tuttavuuksia, muutama todella läheinen ystävä. Mielestäni olen erittäin sosiaalinen ihminen, en tykkää edes olla yksin, mutta anoppini mukaan olen syrjäytynyt yhteiskunnasta. Olkoon sitten niin. Luulen, että hän syrjäytymisellä tarkoittaa vain sitä, etten ole käynyt enkä aio käydä korkeita kouluasteita ja teen hänen mielestään "ala-arvoista työtä". Jos minä tykkään näpytellä kassakonetta, miksi lukisin itseni lääkäriksi? En näe siinä mitään järkeä. Tulen toimeen sillä palkalla, miksi pelkän rahan takia tekisin jotain mistä en pidä. Onko tämä raha nyt se paha, joka taas maailmaa sekottaa?
Ja ei, en ole diagnosoinut anoppiani mielisairaaksi, huomaatko kysymysmerkin? Se ilmaisee sitä, että en voi olla asiasta varma. Kai minäkin saan epäillä, jos kerta anoppinikin. Ja en ole ainoa, joka näin on sanonut. Esimerkiksi mieheni ja hänen isoisänsä ovat sanoneet näin. Jääköön se arvoitukseksi, mikä tämän naisen mieltä painaa, mutta minä en katso itseäni syylliseksi siihen millään tavalla.ketjun avaajalle.
Huomaatko, että nyt kun vetäisit hetken henkeä välillä, kirjoitat selkeästi. Anoppikandidaattisi todella vaikuttaa kohtuuttomalta sinua kohtaan. Toivotan onnellisempia aikoja!
PS Olen lukion äidinkielenopettaja. Sanoit käyneesi lukion, siksi yritin testata, olenko minä tai kollega kerta kaikkiaan epäonnistunut. Hyvin pärjäsit tekstipuolessa ;) - kipeä äiti
jäämies etelästä kirjoitti:
Kiva on tietysti saada tsemppaavia ja omia mielipiteitä tukevia viestejä.
Mutta.
Luin oikein tarkasti ap:n viestin. Millä kompetenssilla diagnosoit anoppisi mielisairaaksi? Minä en näe yhtään antamaasi esimerkkiä todisteena skitsofreniasta tai kaksisuuntaisesta. Onko joku muu samaa mieltä kanssasi? Siis sellainen joka osaa diagnosoida?
Sen sijaan miettisin anoppisi väitteitä ja syytä, miksi hän nyt juuri on noin käärmeissään sinulle.
Pitävätkö anopin väitteet miltään osin paikkansa?
Oletko ylipainoinen? Ja se johtuu mistä? Liikutko, teetkö töitä, opiskeletko, elätkö vireätä sosiaalista elämää?
Mikset ole töissä tai koulutuksessa - vai oletko? Jotain puhut ammattikoulusta ... Vai tarkoitatko ammattikorkeaa? Ja helppo on näyttää ylioppilastodistus anopille (jos siis todistus on olemassa ja on niin hyvä kuin sanot).
Ei arvelu juopottelusta tyhjästä synny.
Kirjoitat, että anoppi on pahoittanut mielesi. Kysyn toisinpäin: Olisitko sinä jotenkin pahoittanut anopin mielen? Oletko jotenkin pettymys? Katsotko, että olet tasavertainen kumppani miehellesi?
Vastaile, kun ensin rauhoitut. Ja vastatessasi kirjoita käyttäen kappalejakoa, niin kuin lukiossa opetettiin.Anopin väitteillä, syillä eikä kärmeissään olemisella ole mitään oikeutusta vaikka ap olisi lihava, kouluttamaton eikä tarvitse todistella mitään todistusta näyttämällä. Ei ole oikeutusta vaikka ap olisi pettymys, hän ei ole anopin vaimo eikä hänen arvostelun oikeutus. Miksi pitäisi olla muiden silmissä tasavertainen kumppaniinsa nähden jos kumppani on hänet valinnut itse tietäen mitkä ovat asetelmat? Ja kysymys; "pariskunnilla tulisi olla samansuuruiset tulot" Oliko anoppi itse apen kanssa samapalkkainen?
- ....................
jäämies etelästä kirjoitti:
ketjun avaajalle.
Huomaatko, että nyt kun vetäisit hetken henkeä välillä, kirjoitat selkeästi. Anoppikandidaattisi todella vaikuttaa kohtuuttomalta sinua kohtaan. Toivotan onnellisempia aikoja!
PS Olen lukion äidinkielenopettaja. Sanoit käyneesi lukion, siksi yritin testata, olenko minä tai kollega kerta kaikkiaan epäonnistunut. Hyvin pärjäsit tekstipuolessa ;)Hyvä herra Äidinkielenopettaja, kyllä se kappalejako opetetaan jo ala-asteella, ei tarvitse lukioon asti odottaa.
- itkuton pilli
kipeä äiti kirjoitti:
Anopin väitteillä, syillä eikä kärmeissään olemisella ole mitään oikeutusta vaikka ap olisi lihava, kouluttamaton eikä tarvitse todistella mitään todistusta näyttämällä. Ei ole oikeutusta vaikka ap olisi pettymys, hän ei ole anopin vaimo eikä hänen arvostelun oikeutus. Miksi pitäisi olla muiden silmissä tasavertainen kumppaniinsa nähden jos kumppani on hänet valinnut itse tietäen mitkä ovat asetelmat? Ja kysymys; "pariskunnilla tulisi olla samansuuruiset tulot" Oliko anoppi itse apen kanssa samapalkkainen?
Suht samapalkkainen.
- Päässä viiraa!
on,minulla samanlainen tuleva anoppi ja olen yksinkertaisesti haistattanut paskat hänelle ja sanonut koko ajan,että olet sairas ja jätä minut rauhaan,ei kylläkään ole tepsinyt,mutta minulla riittää puhtia,jaksan pitää puoliani ja tunnen kyllä myötätuntoa sinua kohtaan.En tiedä mikä auttaisi niin hankalaan tapaukseen,sorry!
- Aloittaja..
Pian on vuosi tästäkin ketjusta, jonka kirjoitin.
Yllätys yllätys, asiat eivät ole muuttuneet miksikään. Puhelinnumeroa vaihdoin, joten viestejä ei ole enää tullut, LUOJAN KIITOS. Anopista en halua vieläkään kuulla yhtä ainuttakaan sanaa, olen rajannut hänet kokonaan pois elämästäni ja näin on hyvä.
Miehen kanssa olemme nyt kihloissa ja onnellisia. Hän kyllä pitää perheeseensä yhteyttä, mutta harvoin. Onneksi hän ei ole mikään mamman pikku poika, vaan tietää itse mitä elämältään haluaa.
Se, mitä työntekooni tulee tällä hetkellä, olen vakituisessa työsuhteessa isossa kauppaketjussa. Aloitin olemalla kassalla, mutta olen "saanut ylennyksiä" ja teen nykyään myös kassatoimistotyötä, johon olen todella tyytyväinen, sillä mitään ammattia minulla ei ole. Että anopille tiedoksi, että noita kyseisiä ylennyksiä en ole laiskuudella ja saamattomuudella ansainnut ;-) !
Nyt kun minulla on vakituinen työ, terveys on kohdallaan, olen muutaman kilonkin laihtunut, niin alan olla hyvin vahingoniloinen anopilleni ;-) Onkohan hän jo alkanut epäilemään luulojaan minua kohtaan? Hahhah, taisi olla hyvinkin väärässä minun suhteeni. Noh, kantakoon vastuunsa teoistaan, hän ei kuulu enää elämäämme. Sitten joskus, kun alamme saamaan lapsia, hän ei kuulu vieläkään elämäämme ;-) sitten voipi kysyä itseltään, miksei hän tapaa lapsenlapsiaan.
Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen ihminen ja hän ei onneani tule pilaamaan! :) Kiitokset vielä kaikille vastanneille! - että näin
Hienoa että olet päässyt itseäsi tyydyttävään olotilaan anoppisuhteessasi.
Vai, oletko sittenkään ihan kokonaan?
Piikittelyt viestisi lopussa paljastavat minulle että sinua aika ajoin närästää/ärsyttää/vihastuttaa anoppisi vieläkin - joskus enemmän, joskus vähemmän. Mikä tietenkin on aivan ymmärrettävää.
Varo kuitenkin ettet mene tässä liiallisuuksiin ja ruoki/lietso epämiellyttäviä tuntemuksiasi millään tavalla lisää. Esim. sitten kun ja joskus...hän saa kokea sitä ja tätä kun kerran minäkin.
Kostamisesta seuraa vain ja ainoastaan hetkellistä hyvitystä. Sitten se jää vaivaamaan omatuntoa.
Avomiehesi ja hänen sisarustensa tehtävänä on toimia peilinä äidilleen, ei suinkaan sinun, -ellet sitten hyvää hyvyyttäsi halua sitä tehdä.
Anoppisi toimii häpeämättömästi ja siihen on syy jonka löytyminen voisi/saattaisi tuoda esiin sen kaiken hyvän mikä hänessä on.
Aivan samoin kuin kaikissa muissakin, anopeissakin on hyvää vaikkei heti tai vähän ajan päästä uskoisikaan. - periksi antanut
Kokemusta on ilkeistä anopeista. Sain tarpeeksi kynnysmattona olemisesta n. 4 vuotta sitten jolloin mittani tuli täyteen todella sen anopin tempuista. En ole sitten ollut pahemmin yhteydessä siihen akkaan sen jälkeen.
Taustaa asialle!
*kaikki oli mun syytä aina
* en tehnyt koskaan mitään oikein
* anteeksi pyynnöt hänen puoleltaan oli vain kulissia että hän voisi jatkaa siten uusia ilkeilyjä hetken päästä
* kaikki virheeni oli kirjoitetu vihkoon jota voi käyttää minua vastaa aina kun tilanne niin vaatiii
* olin vain alempi arvoisempi kuin tämä toinen miniä aina..sen hän käytöksellään teki selväksi
* mun syytä olisi ollut kaikki eikä saisi edes itseään puolustaa koskaan?
* appiukon sydärikin oli mun syytä kuulemma
Näiden asioiden takia en usko välien koskaan parantuvan ennalleen koskaan..joten annan sen vain olla kun en muutakaan voi. - että näin
Anoppisi on jäänyt pahasti keskenkasvuiseksi. Henkisesti kypsä aikuinen ihminen ei käyttäydy anoppisi lailla.
4v. on pitkä aika. Keneltä olet saanut tukea ja ymmärrystä?
Mitä tunteita akka sana sinussa herättää?
- Vain vahvoin ja kumoamattomin perustein voi olla syyllinen.
- Sinä olet tehnyt oikein ja parhaasi, mikään ei vain ole kelvannut anopillesi.
- Anopin näennäiset anteeksipyynnöt: Täysin arvottomia.
- Millaisia virheitä? Sopivatko ne häneen paremmin kuin hyvin?
- Olet yhtä hyvä kuin kälysi. Millaiset välit sinulla on häneen?
- Mahdotonta! Syitä on niin sysissä kuin sepissä. Totta kai saat itseäsi puolustaa ja mielellään aviomiehesi tukemana!
- Appiukkosi on ihan itse vaimonsa avustamana aiheuttanut sydärinsä.
Vai oletko sinä kieltänyt appeasi elämästä terveellisesti?
Mihin sinä anoppiasi tarvitset? - miesnäkökanta
Mielisairaaksi nimittäminen on rumaa. Sairaudet ovat lääkärin diagnooseja. Rakentava keskustelu on poikaa molemmille osapuolille. Siitä vaan nuoremmakseksi reippaasti anopin luokse kylään ja välit selviävät, ettei tarvitse vuoden päästä asiaa taas märehtiä.
Liikalihavuus ja liikkumattomuus näkyy työssäni sairaalassa vaikeasti hoidettavina ja kalliina sairauksina. Olet varmasti terve ja sinut vartalosi kanssa, joten mitäpä toisten miepipiteistä korvia lotkauttamaan.
Miehenä totean, että meilläkin on oikeus tasa-arvoon. Minun vanhemmat on yhtä arvokkaita, kuin vaimoni vanhemmat. Siksipä vierailemme molempien vanhempien luona vuorotellen. Samoin joulujen ja muiden juhlapitojen vietossa. Molempien kaverisuhteista pidetään yhtä lailla huolta. Ja isovanhemmilla on yhtälainen oikeus lapsenlapsiin.
Onkohan anoppisi huolissaan toimeentulostasi ja sen riittävyydestä perheen elatukseen. Joskus on kiva nauttia omista rahoistaan, ettei tarvitse hirveästi tukea lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Yleensä lukion jälkeen mennään AMK:hon tai yliopistoon. Sinä olet valinnut työn ja se on sinun juttusi.
Mustasukkaisuus miehestäsi anoppia kohtaan hälvenee, kun tapaatte useammin ja opitte tuntemaan toisenne. Tsemppiä!- mummo vaan
Mummona kavahdan mielisairaaksi nimittämistä! Äitini sanoi,että joka hulluksi haukkuu, on ansainnut helvetin tulen. Itseäni ahukuttiin pienenä riisitautiseksi ja se tuntui tosi kohtuuttomalta, koska olin ihan terve ja normaalikasvuinen.
Oletko koulukiusaamisen kanssa sujut, vai tarvitsisiko asiaa purkaa ammattiauttajan kanssa. Ettei ikävä asia siirry toiseen kohteeseen kauttasi?
Olisin tosi surullinen, jos en saisi hoitaa pojanlapsiani. Isovanhemmilla on arvokasta tietoa ja aikaa lapsenlapsille. Ei se ole sinultakaan pois. Virkistäydyt senkin ajan ja keräät voimia miehesi kanssa tai yksin. Miten paljon unettomia öitä miehesi ja hänen sukulaiset viettävät, kun miehesi ei pidä heihin yhteyttä. Sinä olet onnellinen, onko muut? Erakoituminen ei ole kyllä normaalia. Kyllä ihmiset tarvitsevat vuorovaikutusta ja ihmissuhteita pitää hoitaa. Kaikilla sukupoivilla on toisilleen annettavaa!
Niemetkää anoppinne kanssa 10 postiivista piirrettä toisistanne, sitten anteeksipyyntö ja anteeksianto ja taas anoppi-miniäsuhde toimii!
Rohkesti vaan mukaan! - perämetsien hölömö
mummo vaan kirjoitti:

Rohkesti vaan mukaan!Anopin jakkara ja anopin kuljetuspoksi ovat aika vanhoja vitsejä. Oletkos kuullut runoa: Kauan kärsit, kauan kiduit, kunnes kolvis kylmenit! Tuo aika taitaa olla vielä valovuoden päässä. Siksipä olisi hauska tietää, missä kassalla duunia painat? Turhia sinä anopista kärsit. Minun äidistäni ei ole enää jäljellä kuin totinen kuva kirjahyllyssä. 26 sarvipäätä navetassa toivottaa huomenta aamuisin. 2 massikkata tallissa odottaa käsiäsi ajamaan. Ja osaan olla isäntä talossa. Lapsistakaan ei tulisi kauhukakaroita! I pody:sta kuuluu jätkänhumppa kun liete leviää peltoon. !00 hehtaarista metsää hoitelen välillä ja saha soi!.Suomee, savvoo hiljoo kovvoo lisäksi ossaan amerikan keiltä. SillÄ liiterissäni olevaan Triumphiin osat olen tilannut sieltä. Kirkon meiningin jälkeen voisimme ajella tiluksia kahtomaan .Mäntyharjulta savonmuan tulkki nousee sinua junaan neuvomaan. Vuan nyt vastuu siirtyy kuulijalle savolaiseen tapaan ja huomenna ei yhden päivän takia kannata ylös nousta. Vitsi, vitsi
- ikuinen uneksija
perämetsien hölömö kirjoitti:
Anopin jakkara ja anopin kuljetuspoksi ovat aika vanhoja vitsejä. Oletkos kuullut runoa: Kauan kärsit, kauan kiduit, kunnes kolvis kylmenit! Tuo aika taitaa olla vielä valovuoden päässä. Siksipä olisi hauska tietää, missä kassalla duunia painat? Turhia sinä anopista kärsit. Minun äidistäni ei ole enää jäljellä kuin totinen kuva kirjahyllyssä. 26 sarvipäätä navetassa toivottaa huomenta aamuisin. 2 massikkata tallissa odottaa käsiäsi ajamaan. Ja osaan olla isäntä talossa. Lapsistakaan ei tulisi kauhukakaroita! I pody:sta kuuluu jätkänhumppa kun liete leviää peltoon. !00 hehtaarista metsää hoitelen välillä ja saha soi!.Suomee, savvoo hiljoo kovvoo lisäksi ossaan amerikan keiltä. SillÄ liiterissäni olevaan Triumphiin osat olen tilannut sieltä. Kirkon meiningin jälkeen voisimme ajella tiluksia kahtomaan .Mäntyharjulta savonmuan tulkki nousee sinua junaan neuvomaan. Vuan nyt vastuu siirtyy kuulijalle savolaiseen tapaan ja huomenna ei yhden päivän takia kannata ylös nousta. Vitsi, vitsi
Minun äidistäni tulisi sinulle oiva anoppi. Hän kun pitää tärkeänä kaljamerkkien tuntemista. Kaupunkissa asusta sen sijaan. Välillä käytäs lähipupissa. missä musiikkista ei huolehdi neulapojat, vaan tuhti tarjoijatar. Ahterista kun puristan, niin kuuluu aina kova kiekaisu. Sahtia osaan valmistaa ja voikukkaviiniä.
Töissä ei tarvihe kenekään käydä. Sosiaalihuolto on sitä varten. Vaan toiveuni taisi olla tämäkin. ja vitsi vitsi. - Lakeuksien törppö
ikuinen uneksija kirjoitti:
Minun äidistäni tulisi sinulle oiva anoppi. Hän kun pitää tärkeänä kaljamerkkien tuntemista. Kaupunkissa asusta sen sijaan. Välillä käytäs lähipupissa. missä musiikkista ei huolehdi neulapojat, vaan tuhti tarjoijatar. Ahterista kun puristan, niin kuuluu aina kova kiekaisu. Sahtia osaan valmistaa ja voikukkaviiniä.
Töissä ei tarvihe kenekään käydä. Sosiaalihuolto on sitä varten. Vaan toiveuni taisi olla tämäkin. ja vitsi vitsi.Minä taas asun seudulla, jossa linnutkin lentävät seläällään. Kädet ovat usein kylmät, mutta sydän on lämmin!
Vitsin puolelle taisi tämäkin mennä. - eräs kommentoija
Lakeuksien törppö kirjoitti:
Minä taas asun seudulla, jossa linnutkin lentävät seläällään. Kädet ovat usein kylmät, mutta sydän on lämmin!
Vitsin puolelle taisi tämäkin mennä.Psykiatrina kavahdin mielisairaaksi nimittämistä nettien palstalla. Psyykkisen sairauden toteamiseen tarvitaan useamman lääkärin lausunto. Tämä asia kuuluu vain terveydenhuoltojärjestelmälle ja potilaalle. Jos sinä ja ukkisi sanotte näin, ei se ketään tee mielisairaaksi. Tällainen nimittely on ainakin hyvin rumaa käytöstä. Psyykelääkkeet ovat niin paljon kehittyneitä, että potilaat pystyvät yhä enenevässä määrin elämään normaalia elämää. Tätä sairautta ei kenenkään tarvitse pelätä.
Haluasisin nähdä anoppisi vastineen asiasta, niin saisin kokonaiskuvan asiasta. Tapahtumasta on kulunut vuosi. Tällainen sitoo melkoisesti tässä tapauksessa sinun ja monen muunkin voimavaroja. Pitäisikö sinun käsitellä asiaa ammattiauttajan kanssa, tai muuten saada asia päätökseen, että pääsisitte elämässä eteenpäin ? Joskus kateuskin teettää melkoisa tekoja. Sekin tunne pitäisi ihmisen vaan saada kuriin.
Oletko miettinyt, miltä anopistasi tämä asia on tuntunut? Ja onko miehesi onnellinen, kun vaan haukut hänen äitään ja riepottelet suvun asioita netissä. Et anna yhteyksiä pitää ja vierailut on vissiin minimissä? Tekeekö hänkin samoin sinun äidillesi ja suvullesi?
Nostan hattua anopillesi, että hän uskaltaa olla jämäkkä, eikä pelkkä kiva kaveri. Suomessa vaan pitää työtä tehdä ja huonoista elämäntavoista koituu monelle haittoja.
Kannattasi tuntea kiitollisuutta, että anoppisi on sinulle kasvattanut hienon miehen ja äitisi kasvattanut sinusta hienon naisen. Tästä on hyvä jatkaa!
Muuten anoppi taitaa tulla avioliiton myötä vasta, että mainita sulhasen äidistä voisi osua enemmän kohdalleen.
Kaikkea hyvää jatkossa sinulle! - miehillekin tasa-arv
eräs kommentoija kirjoitti:
Psykiatrina kavahdin mielisairaaksi nimittämistä nettien palstalla. Psyykkisen sairauden toteamiseen tarvitaan useamman lääkärin lausunto. Tämä asia kuuluu vain terveydenhuoltojärjestelmälle ja potilaalle. Jos sinä ja ukkisi sanotte näin, ei se ketään tee mielisairaaksi. Tällainen nimittely on ainakin hyvin rumaa käytöstä. Psyykelääkkeet ovat niin paljon kehittyneitä, että potilaat pystyvät yhä enenevässä määrin elämään normaalia elämää. Tätä sairautta ei kenenkään tarvitse pelätä.

Kaikkea hyvää jatkossa sinulle!Koulussa ala-asteella neillä oli opettajana sellainen Tyyli-Lyyli- opettaja, että kun hän laittoi piirustuksia seinälle taulun yläpuolelle ,niin vaaleanpunaiset alushousun lahkeet vilahtivat näkyviin mekon alta. Meitä poikia se nauratti ja tyttöjäkin. Oli muuten mukavan rauhallinen opetustyyli hänellä ja turvallisen tuntuinen opetus. Mutta asiaan.
Miehenä olen järkyttynyt, miten puhut miehesi äidistä ja julkisesti riepottelet hänen sukunsa asioita. Sanoisin, että hanki oma elämä! Hän tuskin tekee sinulle samoin? Mikset ole aikoinasi selvittänyt asiaa loppuun, vaan jättänyt asian, että saisit marttyyriä esittää? Oliko tämä ase miestäsi vastaan, että saisit omia hänet ja tulevat lapsesi vain itsellesi? Ei ole kaukana aika, jolloin joudut itse päästämään lapsesi lentoon. Miten haluaisit silloin miniäsi käyttäytyvän?
Tasa-arvon kannalla parisuhteessa olen minäkin. Pirttihirmujen aika on todella mennyttä aikaa ja vain vitseissä. Rakentavaa keskustelua opetellaan koulussa nykyään. Sitä kannattaisia kaikkien kokeilla. Se todella vie asioita eteenpäin! Osapuolet vain pöytään sovittelemaan, niinkuin tupo-pöydässä.
Parempaa loppuelämää sinulle ja teidän kaikille sukulaisille! - Aamu kommentoija
miehillekin tasa-arv kirjoitti:
Koulussa ala-asteella neillä oli opettajana sellainen Tyyli-Lyyli- opettaja, että kun hän laittoi piirustuksia seinälle taulun yläpuolelle ,niin vaaleanpunaiset alushousun lahkeet vilahtivat näkyviin mekon alta. Meitä poikia se nauratti ja tyttöjäkin. Oli muuten mukavan rauhallinen opetustyyli hänellä ja turvallisen tuntuinen opetus. Mutta asiaan.
Miehenä olen järkyttynyt, miten puhut miehesi äidistä ja julkisesti riepottelet hänen sukunsa asioita. Sanoisin, että hanki oma elämä! Hän tuskin tekee sinulle samoin? Mikset ole aikoinasi selvittänyt asiaa loppuun, vaan jättänyt asian, että saisit marttyyriä esittää? Oliko tämä ase miestäsi vastaan, että saisit omia hänet ja tulevat lapsesi vain itsellesi? Ei ole kaukana aika, jolloin joudut itse päästämään lapsesi lentoon. Miten haluaisit silloin miniäsi käyttäytyvän?
Tasa-arvon kannalla parisuhteessa olen minäkin. Pirttihirmujen aika on todella mennyttä aikaa ja vain vitseissä. Rakentavaa keskustelua opetellaan koulussa nykyään. Sitä kannattaisia kaikkien kokeilla. Se todella vie asioita eteenpäin! Osapuolet vain pöytään sovittelemaan, niinkuin tupo-pöydässä.
Parempaa loppuelämää sinulle ja teidän kaikille sukulaisille!Joo, Kuuntelemisen opettelu on tärkeää ihmissuhteissa. Syyttely ja nimittely ei johda mihinkään. Ja oma asia kannattaa kertoa rehellisesti.
Kyllä tämä maailma vaan muuttuu parempaan suuntaan! - Lievästi närkästynyt
eräs kommentoija kirjoitti:
Psykiatrina kavahdin mielisairaaksi nimittämistä nettien palstalla. Psyykkisen sairauden toteamiseen tarvitaan useamman lääkärin lausunto. Tämä asia kuuluu vain terveydenhuoltojärjestelmälle ja potilaalle. Jos sinä ja ukkisi sanotte näin, ei se ketään tee mielisairaaksi. Tällainen nimittely on ainakin hyvin rumaa käytöstä. Psyykelääkkeet ovat niin paljon kehittyneitä, että potilaat pystyvät yhä enenevässä määrin elämään normaalia elämää. Tätä sairautta ei kenenkään tarvitse pelätä.
Haluasisin nähdä anoppisi vastineen asiasta, niin saisin kokonaiskuvan asiasta. Tapahtumasta on kulunut vuosi. Tällainen sitoo melkoisesti tässä tapauksessa sinun ja monen muunkin voimavaroja. Pitäisikö sinun käsitellä asiaa ammattiauttajan kanssa, tai muuten saada asia päätökseen, että pääsisitte elämässä eteenpäin ? Joskus kateuskin teettää melkoisa tekoja. Sekin tunne pitäisi ihmisen vaan saada kuriin.
Oletko miettinyt, miltä anopistasi tämä asia on tuntunut? Ja onko miehesi onnellinen, kun vaan haukut hänen äitään ja riepottelet suvun asioita netissä. Et anna yhteyksiä pitää ja vierailut on vissiin minimissä? Tekeekö hänkin samoin sinun äidillesi ja suvullesi?
Nostan hattua anopillesi, että hän uskaltaa olla jämäkkä, eikä pelkkä kiva kaveri. Suomessa vaan pitää työtä tehdä ja huonoista elämäntavoista koituu monelle haittoja.
Kannattasi tuntea kiitollisuutta, että anoppisi on sinulle kasvattanut hienon miehen ja äitisi kasvattanut sinusta hienon naisen. Tästä on hyvä jatkaa!
Muuten anoppi taitaa tulla avioliiton myötä vasta, että mainita sulhasen äidistä voisi osua enemmän kohdalleen.
Kaikkea hyvää jatkossa sinulle!Hyvä Psykiatri,
olitkohan lukenut koko keskustelua oikein alusta asti? Aloittajan isoisä ei ollut näin sanonut, vaan aloittajan miehen isoisä.
Ammatti-ihmisenä sinun tulisi rivien välistä tulkita "sulhasen äidin" käyttäytymisessä lievää narsismia eikä syyllistää aloittajaa. Tälläinen "anoppimainen" käyttäytyminen on tuiki tavallista tänäkin päivänä (mitä se on ollut ennen vanhaan?). Aloittaja vain ei ole ainoa.
Mielestäni kommenttisi ei antanut kovin hyvää ammatillista näkemystä.. Puuttuuko elämänkokemusta ja empatiaa?? - eräs kommentoija
Lievästi närkästynyt kirjoitti:
Hyvä Psykiatri,
olitkohan lukenut koko keskustelua oikein alusta asti? Aloittajan isoisä ei ollut näin sanonut, vaan aloittajan miehen isoisä.
Ammatti-ihmisenä sinun tulisi rivien välistä tulkita "sulhasen äidin" käyttäytymisessä lievää narsismia eikä syyllistää aloittajaa. Tälläinen "anoppimainen" käyttäytyminen on tuiki tavallista tänäkin päivänä (mitä se on ollut ennen vanhaan?). Aloittaja vain ei ole ainoa.
Mielestäni kommenttisi ei antanut kovin hyvää ammatillista näkemystä.. Puuttuuko elämänkokemusta ja empatiaa??Onko empatiaa kirjoittaa tuollaisia juttuja anopistaan, eli haluaisitko itse olla kirjoittelun uhri ja saada osaksesi julkista naurua? Työssäni vain näen, miten tälläiset pilkkaajat aiheuttavat ensin muille vahinkoa ja loppujen lopuksi itselleen päätyen lammenpohjaan lopuksi tai vastaavaan. Anopin väliintulo saattoi pelastaa alkukirjoittajan tälläiseltä kohtalolta. En tiedä, onko kirjoittaja kokenut lapsuudessaan paljon pahaa, vai miksi tuollainen käytös? Voisin sanoa, että on aika harvinaista, että miniä käyttäytyy näin!
Mielisaraaksi nimittäjä taisi olla kirjoitusvirhe, mutta kyllä jokaisen pitäisi tajuta, miten käyttäytyy, tai nimittelee, eikä automaattisesti matki toista! Jokainen vastaa vain omasta suustaan! Kyllä jokaisella pitäisi olla sen verran kanttia, että uskaltaa sanoa sanottavansa suoraan kasvotusten, eikä hirveän kuoron säestämänä netissä!
Elämänkokemusta minulla on kohta 60 vuotta, eiköhän se tällaiseen juttuun riitä, kun on vielä lapsia ja puolisokin! - eräs kommentoija
eräs kommentoija kirjoitti:
Onko empatiaa kirjoittaa tuollaisia juttuja anopistaan, eli haluaisitko itse olla kirjoittelun uhri ja saada osaksesi julkista naurua? Työssäni vain näen, miten tälläiset pilkkaajat aiheuttavat ensin muille vahinkoa ja loppujen lopuksi itselleen päätyen lammenpohjaan lopuksi tai vastaavaan. Anopin väliintulo saattoi pelastaa alkukirjoittajan tälläiseltä kohtalolta. En tiedä, onko kirjoittaja kokenut lapsuudessaan paljon pahaa, vai miksi tuollainen käytös? Voisin sanoa, että on aika harvinaista, että miniä käyttäytyy näin!
Mielisaraaksi nimittäjä taisi olla kirjoitusvirhe, mutta kyllä jokaisen pitäisi tajuta, miten käyttäytyy, tai nimittelee, eikä automaattisesti matki toista! Jokainen vastaa vain omasta suustaan! Kyllä jokaisella pitäisi olla sen verran kanttia, että uskaltaa sanoa sanottavansa suoraan kasvotusten, eikä hirveän kuoron säestämänä netissä!
Elämänkokemusta minulla on kohta 60 vuotta, eiköhän se tällaiseen juttuun riitä, kun on vielä lapsia ja puolisokin!Jatkan vielä eilistä kannaottoa, vaikka pekkaspäivän joulutohinat odottavat jo kovaa vauhtia. Ammattipätevyyteni voi kuka tahansa tarkistaa Valvirasta vaikka netin kautta. Kannattaa pyrkiä lääkikseen ja voit sitten miettiä näitä asioita enemmän! Jään jonkin vuoden päästä jo eläkkeelekin, niin vapautuu virka nuoremmalle. Onhan monentasoisia kaasaneitejäkin olemassa ja varmaan vasesellaisikin?
- Missä luottmaus
Minusta tämä kommunikointi tekstiviestein ja sähköpostein hyvin arkaluontoisissa asioissa on julmaa, jos ei ole kanttia tulla keskustelemaan kasvotusten , silloin pitää jättää sanomatta. Näillä viesteillä pystyy sanomaan niin rumia asioita, joita ei koskaan sanoisi vasten kasvoja, joten katson maailman tuhoavan näillä keinon koko ihmiskuntaa.
Näillä tuhotaan myös perheitä, kun puolisotkin jo odottavat, että toinen vanoo näiden keinojen avulla kaiken päivää työssä ollessaan rakkauttaan, joka sitä odottaa on kyllä erittäin tyhmä. eihän ihminen voi olla työssä ja kaiken aikaa lähetellä viestejä ja saada sähköposteja, minusta tähän pitäisi saada jokin esto aikaan.
Näillä keinon myös vahditaan puolisoa koko päivän, silloin ei kyllä luottmus ole perheessä kohdallaan.
Eletttiin ennenkin ja kukaan ei lähetellyt minkäänlaisia viestejä päivän mittaan.
Onko järkikulta kokonaan jättänyt ihmiset. - Kamalaa touhua :(
Voi että, ihan itkettää alkuperäisen puolesta! :(
Tee niin, että et vastaa anopin puheluihin, et lue hänen lähettämiään tekstiviestejä. Hyvä neuvo joltain oli, että näytät ne miehellesi. Anna miehesi hoidella äitinsä, älä sekaannu anoppiisi millään tasolla.
Unohda koko nainen ja eläkää omaa elämäänne.
Älä vieraile anopin luona, älä kerro hänelle asioitasi - pysy etäällä. Vain siten pääset asian yli! Älä ainakaan lähde millään tasolla mukaan hänen typeryyteensä. Turhaa taistella tuulimyllyä vastaan.
Miehesi on sinut valinnut ja sen pitää riittää. Et sinä anoppisi kanssa seurustele.
Ja tuollaiset tietyt koulutus- ja varallisuusvaatimukset anopilta ovat aivan vanhanaikaisia. Rahalla ei rakkautta saa. Vaikka miehesi olisi iskenyt minkälaisen businesswomanin, tuon luonteinen anoppi löytäisi hänestäkin jotain moitittavaa - se ongelma on anopin ajatusmaailmassa, ei miniän.
Tsemppiä teille!- Hyvät miniät
Minulla on onneksi hyvin käyttäytyvät miniät. Olisi kamalaa, jos omien lapsieni kasvattamisen jälkeen pitäisi vielä miniäkin saada käyttäytymään,kuin ihmisen.
Sitä minä vaan, että kannataa kysyä, haluaako mummo hoitaa lapsenlapsiaan.
Toiset ajattelvat, että kun lapset on pesästä lentäneet, niin elämäntyö on tehty ja lapset huolehtikoot lopusta. On sairauksiakin, jotka voivat estää tämän.
in - Sadepäivän mietiskel
Hyvät miniät kirjoitti:
Minulla on onneksi hyvin käyttäytyvät miniät. Olisi kamalaa, jos omien lapsieni kasvattamisen jälkeen pitäisi vielä miniäkin saada käyttäytymään,kuin ihmisen.
Sitä minä vaan, että kannataa kysyä, haluaako mummo hoitaa lapsenlapsiaan.
Toiset ajattelvat, että kun lapset on pesästä lentäneet, niin elämäntyö on tehty ja lapset huolehtikoot lopusta. On sairauksiakin, jotka voivat estää tämän.
inOlen opetellut sanomaan anopilleni, kun vaatimuksia satelee liikaa, tai kun nälväisy satuttaa minua. Tarjoapa apua anopille vaikka kotityössä. Yhteinen puuhastelu on kivaa.
Huomasin tuossa, että olet pannut välit poikki vuosi sitten ja vaihtanut liittymää. Anoppi on antanut olla sinun vuoden verran rauhassa, eikä ole yhteyksiä ottanut?
Mikä sinua vielä itkettää ja miksi tuot tämän jutun uudelleen esille? Aiotko tehdä saman taas vuoden päästä? Luulisi tämän huomion jo riittävän!
Mikä sitten on ärsyttänyt anoppia? Oletko kehuskellut ja koettanut viedä suvun muita jäseniä mukaan hyvänä pitämääsi elämantyyliin? Teinarit tykkäävät face-bookissa julkaista kuvia ja kehuskella viettämäänsä elämää: Tuntuu olevan kilpailu siitä, kellä on kovin meno. Onko anoppi mahdollisesti joutunut naurun ja pilkan kohteeksi, tai tuntenut häpeää elämäntyylisi vuoksi?
Parempaa jatkoa! - mies vaan
Sadepäivän mietiskel kirjoitti:
Olen opetellut sanomaan anopilleni, kun vaatimuksia satelee liikaa, tai kun nälväisy satuttaa minua. Tarjoapa apua anopille vaikka kotityössä. Yhteinen puuhastelu on kivaa.
Huomasin tuossa, että olet pannut välit poikki vuosi sitten ja vaihtanut liittymää. Anoppi on antanut olla sinun vuoden verran rauhassa, eikä ole yhteyksiä ottanut?
Mikä sinua vielä itkettää ja miksi tuot tämän jutun uudelleen esille? Aiotko tehdä saman taas vuoden päästä? Luulisi tämän huomion jo riittävän!
Mikä sitten on ärsyttänyt anoppia? Oletko kehuskellut ja koettanut viedä suvun muita jäseniä mukaan hyvänä pitämääsi elämantyyliin? Teinarit tykkäävät face-bookissa julkaista kuvia ja kehuskella viettämäänsä elämää: Tuntuu olevan kilpailu siitä, kellä on kovin meno. Onko anoppi mahdollisesti joutunut naurun ja pilkan kohteeksi, tai tuntenut häpeää elämäntyylisi vuoksi?
Parempaa jatkoa!Minua miehenä huvittaa tuo tokaisu: Itkin koko yön. Kun itse olen itkenyt, en näe tarvetta toitotella siitä muille. Onko se naisellinen tapa saada tahtonsa läpi? Mietin tuota jo lapsena 3 tytön veljenä. Miesten ei sallittu itkeä, joten sitä mahdollisuutta minulla ei ollut. Itkin siis salaa.
- ei mökötykselle
mies vaan kirjoitti:
Minua miehenä huvittaa tuo tokaisu: Itkin koko yön. Kun itse olen itkenyt, en näe tarvetta toitotella siitä muille. Onko se naisellinen tapa saada tahtonsa läpi? Mietin tuota jo lapsena 3 tytön veljenä. Miesten ei sallittu itkeä, joten sitä mahdollisuutta minulla ei ollut. Itkin siis salaa.
Kansankielellä mököttäminen ja välien poikki laittaminen on henkistä väkivaltaa ja aiheuttaa vahinkoa myös itselle. Sellaisissa suvuissa, joissa yhteyksiä pidetään, ihmiset ovat kaikinpuolin terveempiä, kuin muunlaisissa suvuissa. Läheisten tukeminen ja auttaminen ja yhteyden pito pitää ihmisen oikealla tavalla virkeänä. Luin tuossa pari vuotta artikkelin asiasta.
Tarvitseeko välien hoito olla aina niin dramaattista? - tavallinen mummo
ei mökötykselle kirjoitti:
Kansankielellä mököttäminen ja välien poikki laittaminen on henkistä väkivaltaa ja aiheuttaa vahinkoa myös itselle. Sellaisissa suvuissa, joissa yhteyksiä pidetään, ihmiset ovat kaikinpuolin terveempiä, kuin muunlaisissa suvuissa. Läheisten tukeminen ja auttaminen ja yhteyden pito pitää ihmisen oikealla tavalla virkeänä. Luin tuossa pari vuotta artikkelin asiasta.
Tarvitseeko välien hoito olla aina niin dramaattista?Minun pojat ovat onneksi valinneet sellaiset miniät, että arvostuksemme ovat suht samanlaisia. Miniät ovat kouluttautuneet ammatteihin ja ovat nyt työelämässä, samoin kuin poikamme ja me isovanhemmat. Köyhyydestä ei kärsi kukaan. Yleensä syntyy tosi vähän skismaa. Kyllä tuollaiset perusasiat minusta pitää olla kunnossa. Ja vapaa- ajan vietto pitää olla sellaista, että siitä ei koidu muille harmia. Yhteyksiä pidellään ja autamme ja tuemme toisiamme.
- wondering man
Onko nuo onnenkyyneleitä ,kun kirjoittaja on katkaissut välit anoppiinsa ja on onnellinen! Vai onko tämä demetikkojen vuoropuhelua?
- onni onneetomuudessa
Jos minulla olisi kyseenalaista elämää viettävä miniä, olisin onnellinen,jos välien poikkilaittaja olisi hän. Silloin ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä asiasta. Kauhuskenaariossa pariskunta voisi juhlia talossamme poissaollessamme. Omaisuudesta pitäisi olla huolissaan. Lapset tuotaisiin nälkäisinä hoitoon. Olisivat kenties hyvin tottelemattomia tai sisäänpäin kääntyneitä nuo lapsukaiset.
Omat voimavarani tuntien en jaksaisi moista. Ja hoitopaikkaa kyseltäisiin varmasti usein mahdollisten juhlimisien vuoksi.- tunturin poika
Täällä tunturissa minulle naisseuraa pitävät vain seidat. Äitee sano, että varo maailman naisia. Vievät vielä maat ja mannut mennessään. Enempi on muutenkin tuo yksinolo viehättänyt. Tätä keskustelua lukiessani olen pannut merkille, että on noilla miehillä omenainen olo, kun 2 naista kiistelee hänen suosiostaan kaiken aikaa. Se varmaan on plusmerkkinen asia parisuhteessa.
- yksiristikaks
Sinä siis olet varma että juhlivat useinkin? Mistä näin päättelet.. en todellakaan käsitä näin vammautunutta asennetta nuoria aikuisia kohtaan. Ilmanko heillä on nykyään jokatoisella masennus!
- lisää liksaako
Olen köyhän talon tyttö. Ruokaa maalaistalossa riitti kaikille. Talomme oli kylmä talvella ja vesijohdot välillä jäätyivät. Oppikoulua en saanut käydä, vaikka olin lahjakas oppilas koulussa. Vaatteitani pilkattiin koulussa ja balettia ja pianonsoittoa en saanut harrastaa, niinkuin muut tytöt. Elämäni oli tylsää! Pystyin kouluttautumaan keskiluokan ammattiin. Olen pystynyt tarjoamaan puutteet omille lapsilleni juuri ja juuri. Nyt vasta, kun lapset on saatu työelämään, minulla on varaa matkusteluun ja taloremontteihin.
Kyllä sanon, että köyhyys ei ole ilo kellekään ja väittämä: 60 000 euroa vuodessa tienaavat ovat onnellisimpia, pitää paikkansa.- Aikuinen suhde
Sanot olevasi sosiaalinen ja sinulla on paljon kavereita. Millainen on suhde miehen sisaruksiin ja muihin sukulaisiin ja miehen kavereihin? Entä suhde anoppiisi ennen välikohtausta? Sosiaalisuus on kykyä tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Siinä osataan mukautua erilaisten ihmisten kanssa olemiseen. Se tarkoittaa siis hyviä ihmissuhdetaitoja. Konflikteja pystyään välttämään ja ne osataan ratkaista. Miten olet ratkaissut konfliktitilanteet oman äitisi ja miehesi kanssa?
Oletko ollut innokas tutustumaan miehen sukuun ja tuttuihin. Se rikastuttaa elämää ja kuuluu aikuiseen suhteeseen. Omia ominaisuuksia kannataa puntaroida, onko niissä esteitä uusiin tuttavuuksiin. Mitään rikollista ei ole tapahtunut, joten jatkakaa entiseen malliin! Minusta teet kärpäsestä härkäsen!
Olen aikusella iällä aloittanut uuden ihmissuhteen ja nyt kihloissa. Siksi asia on mietityttänyt minuakin. - melkein raitis
Aikuinen suhde kirjoitti:
Sanot olevasi sosiaalinen ja sinulla on paljon kavereita. Millainen on suhde miehen sisaruksiin ja muihin sukulaisiin ja miehen kavereihin? Entä suhde anoppiisi ennen välikohtausta? Sosiaalisuus on kykyä tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Siinä osataan mukautua erilaisten ihmisten kanssa olemiseen. Se tarkoittaa siis hyviä ihmissuhdetaitoja. Konflikteja pystyään välttämään ja ne osataan ratkaista. Miten olet ratkaissut konfliktitilanteet oman äitisi ja miehesi kanssa?
Oletko ollut innokas tutustumaan miehen sukuun ja tuttuihin. Se rikastuttaa elämää ja kuuluu aikuiseen suhteeseen. Omia ominaisuuksia kannataa puntaroida, onko niissä esteitä uusiin tuttavuuksiin. Mitään rikollista ei ole tapahtunut, joten jatkakaa entiseen malliin! Minusta teet kärpäsestä härkäsen!
Olen aikusella iällä aloittanut uuden ihmissuhteen ja nyt kihloissa. Siksi asia on mietityttänyt minuakin.Entisenä A-klinikan työntekijänä pohdiskelin alkoholisi käyttöä. Jos alkoholi on oltava joka juhlimisessa mukana ja kuuluu rentoutumiseen viikonloppuisin, on se merkki jonkinlaisesta riippuvuudesta. Terveellisempiäkin rentoutumismuotoja löytyy esim.liikunta, lukeminen ym. Hauskaa voi pitää ilman viinaakin. Kerta-annoskin ratkaisee, eli oletko krapulassa seuraava päivänä. Silloin asiat eivät ole hyvin. Nuoria on tänä kesänä sairastunut haimatulehdukseen runsaan kertajuomisen seurauksena. Alkoholissa on ihan turhaa energiaa ja se lihottaa. Se syrjäyttää vitamiineja ruoasta ja lääkeaineet imeytyvät huonommin
Se on haitallinen maksalle, silmille, aivoille ja hermopäätteille. Noiden työvuosien jälkeen en kyllä paljoa moisen myrkyn puolesta puhu! Kohtuutta! - avuntarpeessa ollut
melkein raitis kirjoitti:
Entisenä A-klinikan työntekijänä pohdiskelin alkoholisi käyttöä. Jos alkoholi on oltava joka juhlimisessa mukana ja kuuluu rentoutumiseen viikonloppuisin, on se merkki jonkinlaisesta riippuvuudesta. Terveellisempiäkin rentoutumismuotoja löytyy esim.liikunta, lukeminen ym. Hauskaa voi pitää ilman viinaakin. Kerta-annoskin ratkaisee, eli oletko krapulassa seuraava päivänä. Silloin asiat eivät ole hyvin. Nuoria on tänä kesänä sairastunut haimatulehdukseen runsaan kertajuomisen seurauksena. Alkoholissa on ihan turhaa energiaa ja se lihottaa. Se syrjäyttää vitamiineja ruoasta ja lääkeaineet imeytyvät huonommin
Se on haitallinen maksalle, silmille, aivoille ja hermopäätteille. Noiden työvuosien jälkeen en kyllä paljoa moisen myrkyn puolesta puhu! Kohtuutta!Olen kahden lapsen äiti. Äitini halvaantui juuri ennen esikoiseni syntymää. Mieheni tekee keikkatyötä. Anoppini ei halua auttaa lasten hoidossa. Siksipä lapset hoidan itse,oli flunssa, migreeni tai lapset ovat sairaana. Loppuunpalanut äiti tai väsynyt äiti ei ole ilo lapselle. Rakensimme talonkin ilman lastenhoitapua ja lapset olivat monesti mukana rakennuksella. Vaaratilantilanteilta onneksi vältyttiin.
Nykyään tulee kenkää helposti, jos on paljon poissa työpaikalta lapsen sairauksien vuoksi.
Kyllä sanon, että välit kannattaa pitää kunnossa isovanhempiin ja onhan lapsilla oikeus heidän seuraansa! - kiva anoppi
avuntarpeessa ollut kirjoitti:
Olen kahden lapsen äiti. Äitini halvaantui juuri ennen esikoiseni syntymää. Mieheni tekee keikkatyötä. Anoppini ei halua auttaa lasten hoidossa. Siksipä lapset hoidan itse,oli flunssa, migreeni tai lapset ovat sairaana. Loppuunpalanut äiti tai väsynyt äiti ei ole ilo lapselle. Rakensimme talonkin ilman lastenhoitapua ja lapset olivat monesti mukana rakennuksella. Vaaratilantilanteilta onneksi vältyttiin.
Nykyään tulee kenkää helposti, jos on paljon poissa työpaikalta lapsen sairauksien vuoksi.
Kyllä sanon, että välit kannattaa pitää kunnossa isovanhempiin ja onhan lapsilla oikeus heidän seuraansa!Anoppisi pärjää kyllä ilman sinun seuraa. Onhan hän pärjännyt ilman sinua tähänkin asti. Hän on varmaan helpottonut,ettei kotitöitä ole enää niin paljon miehesi irtauduttua lapsuuden kodista. Haikeutta hän varmaan tuntee ja siihen hänelle on oikeus. Jos on ollut läheiset välit tai sairautta on ollut lapsen taholta, lapsesta on tullut hänelle rakas. Tämän olen oppinut oman anoppini kautta.
Tutustuessanin mieheeni, huomasin, kuinka vein äidiltä pojan. Emme kuitenkaan miehemme kanssa pystyisi harrastamaan ilman anopin apua, koska äitini tekee vuorotyötä. Välillä hän arvostelee lapsenkasvatustyötäni. Välillä en kohtele miestäni oikein. Lapsilta kuulen lisää mummon kommentointeja. Lienevätkö kaikki totta, voivathan lapsenikin mielistellä minua. Toisinaan riittaa syntyy asiasta mieheni kanssa, toisinaan nauramme mummon tölväisyille. Välillä otan opikseni, sitten viittaan kintaalla asioihin.
Anoppi kutsuu välillä koko suvun syömään ja meillä on kivaa. Aina on ruokaa, herkkuja tarjolla, kun menen käymään. Hän on taloudellisesti auttanut meitä.
Lapset eivät ole syypäitä anoppi-äiti-riitoihin ja näin ollen lapselle kuuluu oikeus olla läsnä mummolle. - maatalon isäntä
kiva anoppi kirjoitti:
Anoppisi pärjää kyllä ilman sinun seuraa. Onhan hän pärjännyt ilman sinua tähänkin asti. Hän on varmaan helpottonut,ettei kotitöitä ole enää niin paljon miehesi irtauduttua lapsuuden kodista. Haikeutta hän varmaan tuntee ja siihen hänelle on oikeus. Jos on ollut läheiset välit tai sairautta on ollut lapsen taholta, lapsesta on tullut hänelle rakas. Tämän olen oppinut oman anoppini kautta.
Tutustuessanin mieheeni, huomasin, kuinka vein äidiltä pojan. Emme kuitenkaan miehemme kanssa pystyisi harrastamaan ilman anopin apua, koska äitini tekee vuorotyötä. Välillä hän arvostelee lapsenkasvatustyötäni. Välillä en kohtele miestäni oikein. Lapsilta kuulen lisää mummon kommentointeja. Lienevätkö kaikki totta, voivathan lapsenikin mielistellä minua. Toisinaan riittaa syntyy asiasta mieheni kanssa, toisinaan nauramme mummon tölväisyille. Välillä otan opikseni, sitten viittaan kintaalla asioihin.
Anoppi kutsuu välillä koko suvun syömään ja meillä on kivaa. Aina on ruokaa, herkkuja tarjolla, kun menen käymään. Hän on taloudellisesti auttanut meitä.
Lapset eivät ole syypäitä anoppi-äiti-riitoihin ja näin ollen lapselle kuuluu oikeus olla läsnä mummolle.Ennen maalaistaloissa anopit kasvattivat miniät talon tavoille. Miehen mukana tuli myös suku. Se oli selvää. Koulu oli välillä kovaa miniälle, mutta huonotapainen miniä olisi voinut kaataa koko systeemin. Aikanaan miniästä tuli anoppi ja hän pääsi toteuttamaan itseään. Onhan turvallista asua talossa, jossa nyörit ovat tiukasti jonkin hallussa ja vastuun opettelemiseen annetaan aikaa.
- ainanen puute
Ei ole elämä sitä prinsessa elämää.
Turhauttaa kaikki pettymykset, syy on anopin, onhan elämän kumppani se kasvattama poika.
Anoppi he_lvettiin.- Syysmietteitä
Tässä keskustelussa paistaa vähän, että et ole päässyt äidistäsi irti, eli napanuora ei ole vielä katkennut. Onko äitisi niin hallitseva, ettei irtautumista pääse tapahtumaan? Siksikö hän vain kehuu miestäsi, että pysyisitte hänen hyppysissään? Sinun äitisi ja kaverisi ovat maailman parhaita. Kai heissäkin on kielteisiä puolia. Vain muistokirjoituksissa on korvaamattomia ja täydellisiä ihmisiä. Jos olet saanut rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta kotoasi,pystyt jakamaan sitä eteenpäin. Myös anoppiisi ja uusiin sukulaisiin.
Seurakunnan työntekijänä olen todennut , että rakkauden kaksoiskäskyllä mennään kivuttomammin eteenpäin, kuin vihateoilla ja puheilla.
Muna on viisaampi kuin kana. Oma anoppisuhteesi ei tarvitse olla samanlainen, kuin anoppisi, ja onhan anoppisi varmaan jalostunut matkalla, että pystyy parempiin ihmissuhteisiin.
Valoisampaa tulevaisuutta! Eteenpäin, sano mummo lumessa. - vauhtiviiva
Onkohan tuossa usemapikin kirjoitusvirhe? Tarkoitetaan varmaan halpahalliin. Neuvoisitko, miten sinne pääsee?
- diiva mummo
Ja miniät synnyttää uusia!
- Yksiristikaks
Tässä keskustelussa pistää vielä enemmän silmään tämä aloittajaa kohtaan tullut jälki-hyökkäys.. On vielä nuori ja ehtii aikuistua lisää. Mutta minusta ihan asiallinen avaus aiheesta.
Osaa varmaankin itse arvioida alkoholinkäyttönsä ja elonpainonsa sekä myös sen mitä itse kenestäkin kokee. Kaikki me emme tule toimeen kaikkien kanssa. Anopin käytös on ollut pökerryttävää.. Teinimäistä, alistavaa ja nöyryyttävää. Silti tässä on tullut paljon asiatonta kommenttia.. onkohan kirjoittajana kumminkin vain yksi henkilö useammalla nimimerkillä koska samaa sävyä ovat nuo kaikki?
ja ihan tiedoksi olen naimisissa ja jo muksuni kasvattanut ja pärjäämään omillaan. Eli lähellä anoppi-ikää alan olla. eiä tulisi mieleenkään halveerata tälläisin sanakääntein olevaa tai tulevaa miniääni tekstiviestein..
Lapseni saisi halveksia minua tälläisen jälkeen. Nuoret tarvitsevat myös kunnoitusta osakseen. Eivät vain arvosteluja ja neuvoja vaan luottamusta ja arvostusta. - jk
v ai niin
- lokakuisia mietteitä
Etköhän ole villinnyt ihmisiä jo tarpeeksi. Sinulle on annettu varmasti muu elämäntehtävä,kuin joutava kehuminen ja kivenä olo toisten kengissä. Ikäisesi opiskelevat vielä ammattitutkintoa. Mikset hankkisi sellaista sinäkin? Se on kova sana lama-aikana. Kannatta hankkia niin haasteellinen ammatti ja työpaikka, että takki tyhjenee työntekoon, eikä tavitse netissä lörpötellä joutavia. Harrastus kannattaa olla sellainen, että se oikeasti lataa ihmistä: mm. Käsityö virkistää aivoja ja ehkäisee masennusta, liikunnasta on hyötyä jokaiselle ja lukeminen rikastuttaa elämää.
Anoppisi on varmaankin jo sellaisessa iässä, että vakaa asema työelämässä, toimiva ihmissuhdeverkosto ja elämän kokemus takaavat sen, että tällainen pahansuopainen kirjottelu ei häntä hetkauta puoleen, eikä toiseen. Ethän vain pilannut omaa tulevaisuuttasi? Paha sana kulkee kauas.
Sinusta voisi kuka vaan kirjoittaa vielä pahemmankin tarinan. Jättäisi olennaisia asioita kertomatta ja värittäisi mieleisekseen, jotta tarina kuulostaisi joltain. Mutta valheella on aina lyhyet jäljet. Voittajia ei ole ja kaikille jää vain paha mieli. Suomessa on sananvapaus, mutta se on tarkoitettu asioiden eteenpäin viemiseen, ei ihmisten mollaamiseeen
Lähimmäisen rakkautta kannattaa opetella ja hyvät ja myönteiset asiat vievät oikesti eteenpäin. Parempaa huomista sinulle!- Angliamies
Minä olen jo sellaisessa iässä, että rakkauselämä toimii Viagran voimin. Onneksi siihen on tullut halvempia rinnakkaisia valmisteita, että jää rahaa muuhunkin. Auto ja kuski ollaan samaa vuosimallia. Anglialla me mamman kanssa käydään Osuuskaupasta sokeria ostamassa. Välillä putkessa paukahtaa ja naapureihin tulee eloa. Liekö sytytys sekaisin, en oo saanut sitä kuntoon saanut. Sääliksi käy naapurin tammaa, joka sellaisesta aina säikähtää. Osaa muuten muutakin kuin ylämäet aisalla istua ja alamäet huilata. Komia on ja hyvät on vielä hampaat, ettei pois kannata laittaa. Lapset sanovat, että ajotyylini on sellainen, että muut väistäkööt. Ottavat varmaan kortin pois kohta. Enkelkuoroon lähtö ei varmaan ole kaukana, mutta sitten lauletaan kovaa ja korkialta. Sitä minä vuan, että elekee työ nuoret lotratko sen viinan ja keppanan kanssa, vaan laittakaa sehi raha vaikka asuntoon.
- Sotamiehen poika
Angliamies kirjoitti:

Mulla on amerikan ihme nimeltä Ford. Voi veljet mitkä äänet kuuluu, kun V8 pörähtää käyntiin. Kyllä se harrikankin voittaa. Aidon Stetsonin aion vielä hankkia Ameriikasta asti. Bensa on niin kallista, että ajoreittini suuntautuu yleensä vain Mikon baarin. Siellä on tämä karaoke-meininki. Minä tykkään vetästä aina Suhmura Santraa ja Rosvo Roopea. Niillä kun on sama kohtalo, kuin minullakin. Tippa siinä linssiin tulee.
Minun isä oli sovassa.Ei mikään hävittäjä-ässä siellä ollut. Sotamies ja taitona piti olla ampuminen vyön kohalle vihollista. Pahoja juttuja olen niistä ajoista kuullut. Mutta pahuushan osaa muuttaa muotoaan, eikä nykymaailma ole vissiin sen helpompi paikka elää, kuin sillonenkaan.Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata. Asiaa on lähestytty monelta eri kantilta. Sanon vaan, että jos ihmiset pikkusen enemmän saisivat pahuuttansa kuriin, tämä maailma olisi parempi paikka elää.
- yksiristikaks
nimimerkille "lokakuisa mietteitä"..
olet todellakin käyttänyt paljon aikaa muodostaaksesi negatiivisen mielipiteesi. Mietin tässä itse että miksi sinä ehdit edes kommentoida noin pitkästi jos koulutusta ja harrastusta riittää niin meneppäs sellaisten pariin netistä roikkumasta, olemasta "kivenäkengässä".. Kuulostaako kivalta kun sinulle sanotaan näin? - syyslomalainen
Syysloman alkajaisiksi kirjotan muutaman rivisen koulutuksesta. On sääli, että nyky-yhteiskunnassa suhtaudutaan noin kieltesesti koulutukseen. Onko kotonasi arvostettu opiskelua? Onko vanhempasi, mahdolliset sisaruksesi opiskelleet miten pitkälle? Miten on kavereittesi laita? Vanhemmilla on kova työ saada nuoret läksykirjojen ääreen ja vielä auttaa heitä kotitehtävissä. Onko sinulla ollut kenties oppimisvaikeuksia ja sen vuoksi kiusattu koulussa? Vai oletko vain mieltynyt helppoon elämään?
Palkkaneuvotteluissa ja yt-neuvotteluissa koulutuksesta on usein hyötyä ja kun kysytään ammattia keskusteluissa,onhan kivempi sanoa joku muu kuin sekatyöihminen.- toinen syyslomalaine
Harrastuksessa voi miettiä vaikka epistolatekstejä. "Kun lapsilla on tekemistä, he pysyvät poissa pahanteosta":Tätä vanhempien hokemaa mietin aina, kun vien poikaani jääkiekkoon ja tytärtäni pianonsoittoon. Etkö ole saanut kipinää lapsuudessasi mihinkään harrastukseen? Vanhemmat voivat esimerkiksi liikkua yhdessä. Tulee hyöty ja yhdessäolo samalla. Onko kavereillasi hyviä harratuksia?
Itse käyn kansalaisopistossa lukemassa espanjaa. Siinä tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii uutta. Toivottavasti aivotkin pysyvät vireämpinä pitempää, kuin ilman harrastusta.
- huhhhhhhhhhhhhhhhhh
älä ole tekemisissä, älä soita, älä tee mitään, älä vastaa puhelimeen, jos soittaa kun vastaat, olet vaan joo sorry nyt on kauhee kiire....lopeta toi heti, tuota ei tarvitse sietää.
- wondering man
Vielä kerran, kirjoittaja on katkaissut välinsä anoppiin jo kauan sitten ja vaihtanut liittymää!
- just4you2
Kukahan muka suhtautuu kielteisesti koulutukseen??? Aloittaja kirjoittaa "lukion todistukseni olisi niin hyvä mitä olen väittänyt, olisin hakenut opiskelemaan yliopistoon enkä ammattikouluun. "
Lukijassa on vikaa ellei näe koulutusta tapahtuneen. Kaikki eivät voi olla yliopiston käyneitä, tavallista duunaria kun oikeasti tarvitaan enemmän työvoimana.. Yhteiskunnan eräs pieni epidemia on minusta ylikouluttautuminen ja töissä sitten taas alisuorittaminen tämän runsaan koulutuksen saaneilla ei usein ole ns munaa tehdä kovaa ja psykofyysisestikin vaativaa työtä. Monella itseoppineella , ammattikoulun käyneellä sensijaan on. Tämän kerron ihan omasta kokemuksesta työnantajana.. luonnekin ratkaisee, eivät ne kaikki opinnot! Reippaalla otteella etenee varmemmin kuin yliopistotason tutkinnolla.. - kasvattaja
Toivottavasti pysyt valintojesi takana, kun epäonni potkaisee elämässä. Monesti vaan helpolla elämässä päässeet ovat kovimpia valittajia ja syyttävät muita ja yhteiskuntaa ensimmäisenä. Tuosta tekstistä puuttuu isän läsnäolo kokonaan. Onko hän yrittäjänä ollut miten paljon elämässäsi lapsuudessasi? Haet hyväksyntää ja rajoja ihan tavallisissa asioissa, että ihankuin sinulta olisi puuttunut jämäkkä ihminen elämästäsi kasvatusaikana. Ei kai hän ole ollut sellainen mamman poika, joka tekee vain mitä naiset käskee? Nyt joutuu vain muu maailma tekemään sen, minkä vanhempasi olisi pitänyt tehdä ajat sitten. Ja miten monet ihmiset joutuvat kärsimään sen vuoksi. Menneille ei voi mitään, mutta toivottavasti viet vain hyviä asioita omille lapsillesi kasvatuksessa. Isäkin on tärkeä perheessä!
- kasvattaja myös
Minä en ole paljoa kouluja käynyt, mutta sen huomasin, että tuosta tekstistä puuttuu maininta äitisi ja anoppisi suhteesta. Se on minusta tärkein asia tässä keskustelussa, eli millaiset eväät äitisi on antanut anoppisuhteeseen kotonasi?Ettehän vain ole sellaisia kaikki itselle naisia, jossa anoppi ja muut joutavat sukulaiset heivataan laidalta heti ensi kättelyssä? Yhteydenpitokin sellaisiin sukulaisiin on vain joutavaa höpinää ja ajanhukkaa, varsinkin, jos ei pysty hyötymään mitenkään. Hyvässä lykyssä tempaistaan hyödyt irti ja siinä kaikki. Toivottavasti pystyt kasvamaan aikuisen mittoihin elämässäsi!
- eräs mies
Kohta 40 vuotta työtä tehneenä täytyy sanoa,että kaikki tiedojyväset ovat tervetulleita. Millään alalla koulutksesta ei ole haittaa. Kielitaitoa, markkinointia,nopeaa laskutaitoa tarvitaan joka alalla. Kokonaisuuksia hahmottaa paremmin, asioita ja elämää ymmärtää paremmin, eikä ole niin helposti toisten uunotettava. Oppi ei siis ojaan kaada.
Mietin vain miten miehesi antaa sinun kirjoitella tälläisia. Mihin tämä maa on menossa, jos miehet tekee vain sen, minkä naiset sanovat, eikä sitä, mitä miehen täytyy? Ja tällä menolla mammanpoikia syntyy vain lisää? Toivottavasti ei, sillä miehistä voimaakin tarvitaan! - anoppipeikko
Kerrot itse anopillasi olevan mielentilassa häiriöitä joita hän viestittää
sinun luettavaksi.
Vaihda itsellesi salainen numero ja anna anoppisi käyttöön poikasi
numero .Kahden kännykän avulla asia hoituu.
Näin viestit siirtyvät äidiltä pojalle .Miehesi saa huolehtia äitisi voinnista
ja seurata tilannetta .Pyydät vain miehesi hoitamaan äitinsä kanssa viestimiset.
Pyydät myös ettei miehesi kerro sinulle anopin kautta mielipahaa tuottavista
viesteistä .Kerrot ettet kestä edes kuunella anopin "sairauskertomusta".
Ymmärät itsekkin ettei anoppisi sinulle pahaa tarkoita hänellä on itsellään
vaikeutta selvitä omasta ajatusmaailmastaan sinulle lähettämät viestit
ovat juuri tätä vaikeutta hänen mielessään. - anoppipeikko
Kirjoitatko vain ajankuluksi anoppisi mielentiloja tänne palstalle ?
Onpa sinulla halvat huvit .
Mielisairaus on toista luokkaa mitä anoppisi aiheuttamat harmit sinulle
viesteissään.
Mikäli anoppisi olisi oikeasti mielisairas hänen käytöksessään olisi
muuta vakavampaa merkkiä näkyvissä.
Koska itse koet anoppisi viestit loukkaaviksi ja niitähän ne todella ovat
mikäli oma kirjoituksesi on toden peräinen.
Anopillasi on vaikeutta omassa ajatuksen kulussa (teidän tavassa elää)
näin ollen hän viestittää teille pikemminkin teidän elämän kautta omaa
vaikeuttaan johon sinun ei ole syytä ottaa mitään kantaa.
Tässä mielessä käytin sanaa "sairauskertomus" eli anopin huonon
olon viestimiset siirtyvät sinun kännykkääsi.
Luulenpa hänen oman elämän olevan liian yksitoikkoista näin ollen
anoppisi elää kauttanne teidän elämää liian aktiivisesti ja tosissaan.
Voisit kaikesta huolimatta vetää pientä rajaa hullusti käyttäytyvän ihmisten
välille ja todellisten mielen sairauksien suhteen.
Monet ihmiset käyttäytyvät oudosti avioerojen ja oman elämän vaikeuksien
kautta oireilevat pahaa oloaan siirtämällä vaiketta toisen mieleen tektiviestein
tai muilla konstein.
Hieman laajempaa näkökenttää edellisen viestin sisältöön.
. - Chilit nenässä
Kyllä tässä taas jeesustellaan.. en voi muuta todeta. Miten ihmeessä näitä näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä voikaan vetää aloitus tekstistä.. En tod ymmärrä.. Ihmeellisiä salaliittoteorioita isän yrittäjyydestä ja helpolla pääsemisestä elämässä jne.. Ihan tiedoksi: tässä yhteiskunnassa esim ylipainoinen ei voi päästä helpolla. Ei myöskään yrittäjän lapsi. Saatikka anopin silmätikuksi joutuva nuori nainen..
- anoppipeikko
Nyt kun minulla on vakituinen työ, terveys on kohdallaan, olen muutaman kilonkin laihtunut, niin alan olla hyvin vahingoniloinen anopilleni ;-) Onkohan hän jo alkanut epäilemään luulojaan minua kohtaan? Hahhah, taisi olla hyvinkin väärässä minun suhteeni. Noh, kantakoon vastuunsa teoistaan, hän ei kuulu enää elämäämme. Sitten joskus, kun alamme saamaan lapsia, hän ei kuulu vieläkään elämäämme ;-) sitten voipi kysyä itseltään, miksei hän tapaa lapsenlapsiaan.
Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen ihminen ja hän ei onneani tule pilaamaan! :) Kiitokset vielä kaikille vastanneille!
Kopioin tämän ap.n kommentin varta vasten loppuun.
Tästä kohtaa ap.n harkintakyky ontuu pahemman kerran.
Ivallista ja lisäksi pilkallista arvioimista anopista ja hänen tulevasta
isovanhemmuudestaan.
Voiko joku olla noin ivallinen anopille jolla ihan nähtävästi ole ollut
oma elämä hallinnassa .
Minulle herää sääli anoppia ja miniääkin kohtaa .
Kummankin tapa kohdata elämän vaikeuksia on perin lapsekasta
ja harkitsematonta.
Joten johtopäätökseni ap,kirjoituksen aitoudesta saa osaltani epävarman
vastaanoton.
Mikäli jonkun elämän tehtäväksi on jäänyt anopin parjaamiset ja täällä
anoppien jahtaamiset voin vain ottaa osaa miniän osaan.
Ei silti tarvitse ilkkumaan ruveta jos oma onni kukoistaa ja anoppi
voi huonosti .
Usein olen nähnyt miten helposti osat vaihtuvat varsinkn vahingoniloa täynnä
olevan ihmisen on vaikea saada aitoa onnellisuutta osakseen.
Vaikkakin olen vastaillut siltä pohjata kuin ap.kirjoitus olisi ehtaa voin
suuresti epäillä anopi-miniä suhteen aitoutta ja todenperää. - Chilit nenässä
minä puolestani epäilen anoppipeikon mielenterveyttä.. 3 pitkää pitkää vastausta aloittajalle.. Miksi tunnut ottavan itseesi noin kovasti mitä tämä miniä kirjoittelee?
- anoppipeikko
Epäile vaan vapaasti terveyttäni ,minä taasen hieman epäilen
sinun terveydentilaasi
Ota pois ne chilit sieltä nenästäsi helpottaa kummasti oloa =)- one lover
Minä olen kuvitellut, että chili on jotain syötävää. Limaeritettä eli räkää minun neästäni löytyy. Minkä väristä haluat? Valkeaa,keltaista,vihreää? Verensekaistakin löytyy, mutta se sitten jo maksaa.
- wondering man
one lover kirjoitti:
Minä olen kuvitellut, että chili on jotain syötävää. Limaeritettä eli räkää minun neästäni löytyy. Minkä väristä haluat? Valkeaa,keltaista,vihreää? Verensekaistakin löytyy, mutta se sitten jo maksaa.
Multakin löytyy sellaista ja paljon!
- syysmietteitä
wondering man kirjoitti:
Multakin löytyy sellaista ja paljon!
Minulle chili aiheuttaa närästystä ja juustoista saan migreeniä.
- Chilit nenässä
Epäile rauhassa.. minä lepäilen rauhassa..
Olotilani on kyllä ihan ok ;) Ne chilit eivät ole minun nenässä..vaan muutaman muun.
Kommenttejasi kummastelen.. siis sitä miksi jaksat jatkaa tuota samaa rataa aloittajaa kohtaan. Mutt kuluu se aika kai noinkin..paremman puutteessa! - ilkeetä&sairasta....
Huh huh.... Toivottavasti hänen poikansa katkaisee välit "äitiinsä". Onkohan tuolla äidillä vähän insestiin taipumusta kun on niin sairaalloisen mustasukkainen pojastaan.
Toivottavasti miehesi sanoo "äidilleen" hyvästit.- &bkh% nkl
ilkeätä&sairasta
Ihan niin sitä se on, tulla nettiin haukkumaan omaa anoppiaan ja sanoa mielisairaaksi, ja pilata äidin ja pojan välit. Sitten vielä insestistä puhutaan kuin päivän selvänä ajatuksena.
Olisikohan niin että tämä äiti rakastaa poikaansa kuten me kaikki muutkin äidit ja ehkä haluaisi joskus saada edes pienen "OMAN" keskusteluhetken poikansa kanssa ja sitähän evät epäkypsät miniät ole koskaan suvainneet vaan heidän on oltava aina mukana ja sitten jälkeen päin kuulee mies parka mitä kaikkia anoppi taas oli sanonut ja mies on ihmeissään kun hänen mielestää äiti oli puhunut asioita kuten aina ennenkin. Kyllä se on useammin niin että miniän huono itseluottamus tekee sen että poika ei saa olla äitinsä kanssa missään tekemisissä, sillä sehän on insestiä hyvänen aika. poika parka haluaisi pitää hyvät välit niin äitiin kun vaimoonkin, ja se onnistuu kun kyseessä on kehittynyt ihminen joka ymmärtää että poika myös pitää suhteet äitiinsä kuten hän itsekkin, miniät ja heidän äitinsä , ovatko he sitten lespoja toistensa kanssa kun kaikki asiat on yhteisiä , siinä jos jossain on aihetta puhua napanuoran kiinni olemisesta. Hyi minkälaisia ihmisiä sitä onkaan. Jos anoppi on fiksu ihminen ja pitää huolta ulkonäöstään niin onko nii ihme että soisi pojalleenkin naisen jolla on sama hyvä koulutus koska hänelle se on itsestään selvyys, mutta jos poika on valinnutkin jonkun siipiliitäjän niin eikö häntä saisi opastaa vaikka onkin anoppi. Joten lopettakaa te miniät anoppien haukkumiset täällä netissä, on se kumma kun teissä itsessänne ei ole koskaan mitään vikaa, ja rakastutte vielä mielisairaan lapseen. Hyi kun ällöttää.
- >miniä<.
Mutta tuohan on ihan luonnollista.
Eivät ne halua että vieraat naiset nu...sii heidän poikiaan, he haluavat tehdä sen itse.- glaude a.
>miniä<
Mitäs se tuo oli olevinaan, kertakaikkiaan ihmisen alentamista , ei hyvältä näytä jos tuolaisilla mielipiteillä varustettu ihminen saa olla se joka määrää perheessä. Sinulta on mennyt asiallisuus sekaisin mielikuvituksesi kanssa.
Olisikohan niin että nämä tälläiset ajatukset ovat päällimmäisenä muutamien ihmisten elämässä, eiköhän tuo mennyt liian pitkälle. Mutta toisaalta jos on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla ammentaa. raukka. - >miniä<
glaude a. kirjoitti:
>miniä<
Mitäs se tuo oli olevinaan, kertakaikkiaan ihmisen alentamista , ei hyvältä näytä jos tuolaisilla mielipiteillä varustettu ihminen saa olla se joka määrää perheessä. Sinulta on mennyt asiallisuus sekaisin mielikuvituksesi kanssa.
Olisikohan niin että nämä tälläiset ajatukset ovat päällimmäisenä muutamien ihmisten elämässä, eiköhän tuo mennyt liian pitkälle. Mutta toisaalta jos on lusikalla saanut niin ei voi kauhalla ammentaa. raukka.glaude a. "Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa"
- debatti kunniaan
>miniä< kirjoitti:
glaude a. "Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa"
Tuo sananlasku opetettiin alakoulussa > miniä< ja ei pidä paikkaansa se koira johon kalikka kalahtaa nuolee haavansa ja ajattelee että onkohan itsessäni vikaa, ja yrittää parantaa tapojaan, sillä muutokset tapahtuvat aina omasta itsestä, joten pikku ekaluokkalaisten sananlaskut sopivat siihen ikäluokkaan , ei aikuisen ihmisen maailmaan millään viisastelulla toisille vaan keskustelemalla oikeilla sanoilla, sillä totuus tekee kipeää joskus myös miniälle.Viisas koira tekee niin tyhmä koira raas räkyttää sitä mitä on kuullut ilman omaa mielipidettään.
- >minä>
debatti kunniaan kirjoitti:

>debatti kunniaan
- wondering man
Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia tuollaisista lapsi-vanhempi suhteista, kun tulee mieleen ensimmäiseksi? Aika vieras maailma minulle, mutta aina maailmalla mäköjään kuulee uutta!
- wondering man
Taisi mennä vika väliin tuo aiempi kommenttini. Yläpuolen kirjoittaja taisikin tarkoittaa lyhenteellään luonnehtii, eli siinä on kirjoitusvirhe?
- wondering man
Siis luonnehtii?
- aannooppiiii
Siltä vaikuttaa kuin kyseessä olisi anoppien oma mies-eikä oma poika..
- pokelan p
jo on sekin mielipide, kaikki äidit rakastavat lapsiaan olivat he miten vanhoja tahansa, sen tulevat nämä miniälerpatkin huomaamaan siyyen joskus kun ovat anoppeja. Arvatavsaattaa miten he tulevat soittamaan kuonoansa sitten kun jo nyt ovat valmennuskursseilla netissä.
- anoppipeikko
MIelisairas anoppi ?
Toivoa vain sopii ettei anopin mielisairaus olisi perinnöllistä.
Kirjoitinkin ilkeämilisyydstä sairaita ihmisiä kohtaan tällainen sama tila
voi siirtyä omiin jälkeläisiin ja näin anoppi vihan kohde voi siirtyy perimänä
miniän sukuun.
Kannattaisi tästä syystä harkita kuinka laajasti levittää tietoisuutta
anopin "joko kuvitellusta"tai muun suvun kautta kuullusta anopin
mielisairauksista.
Oikeassa elämässä miniän lapset saavat maistaa myös äitinsä
paheita koulukiusaamisen tai muun hullutuksen myötä.
Pilkkaus käykin lasten nilkkaan tai kaikkein kurjin asia mikäli
joku lapsista perii todellisen anopin mielisairauden piirteitä.
Toivon mukaan miniän kileli pysyy kohtuudessa .
Näin ollen miniän ymmärrys ei riitä omaa puhetta pidemmälle .
Sairas ihminen ei kykene hallitesemaan omia mielikuviaan hän tarvitsee tilanteensa selvittämiseen apua.
Samoin niin kutsutut terveemmät ihmiset loikkivat ajatuksissaan anoppia
karkuun unohtaen miehensä tai oman suvun perimän siirtyvän lastensa kiusaksi.- elämää sekin
Kai se auttoi ne anopin viestit sen varran että otit itseäsi niskasta kiinni ja pääsit töihin.
Uskon että hän oli oikealla asialla ja sinä itse vääntelit se sellaiseksi että olit muka uhri.
Ja mitä tulee mahdollisiin lastenlapsiin niin aika kova olet mieleltäsi kun jo ennen heidän syntymäänsä olet päättänyt että heillä on vaan yksi mummo sinun äitisi.
Ja jos olisit ollut älykäs ihminen et koskaan olisi edes niitä mielisairas kirjoituksiasi kirjoittanut vaan olisit auttanut anoppisi hoitoon jos hän nyt niin kauhean sairas oli.
Olet onnistunut hyvin katkaisemaan äiti/poika suhteen ja sen yhteenkuuluvaisuuden mikä normaaleissa perheissä on.
Kyllä kuule se on aika raskasta katsoa päivän paistattajaa kun muut ovat työssä ja tienaavat elantonsa, jokaisella ihmisellä on huoli oman jälkeläisensä jaksamisesta niin myös anopeilla.
Ja mitä tulee lihavuuteen, se on myös asia josta voisi keskustella asiallisesti silloin kun ongelmia on, joten jos anoppisi halusi herättää sinut horroksesta jossa olit ja että tekisit jotain asialle, sillä lihavuuden mukana tulee helposti muutkin sairaudet.
En usko että olet tänään niin kamalan onnellinen kun annat näyttää, ei kukaan voi olla onnellinen jos aiheuttaa miehelleen taisteluissa anoppia vastaan sisäisen pahan mielen. Ja naurettavaa tuo puhe lastenlapsista, minä ainakin toivon että et saisi yhtäkään lasta, sillä olet jo etukäteen vetänyt pois yhden lenkin tästä yhteisöstä.
- Tarkka ampuja
Tässä näyttää olevan samalla ihmisellä useampi nimimerkki miniöitten mollaamiseen käytössä..
Oikeasti, ei tämä ole miniä-palsta vaan anoppi ja appi. edelleen.. ja miksei täällä saisi purkaa oloaan miniät ja vävyt ??? Tuskimpa tuo aloittaja kaipasi anoppiväen kommentteja osakseen..
Mitä tulee oletettuun mielisairauteen, sellaista en itse olisi sanonut.. mutta ymmärrän aloittajan menettäneen malttinsa tällaiseen viestipommitteluun.. ja koko hekilöön. Anoppi ei määrää aikuisen poikansa tekemisiä eikä puolisoa. Poikansa tekee sen munauksen tai siunauksen aivan itse.Jos kuitenkin kyseinen valinta on anopille hankalaa sulatella niin huutakaa ja kiukutelkaa rauhassa niille omille pojillenne..!!!
Meinaan hehän ovat tässä sitten ainoat syylliset vääriin valintoihinsa. Eivät ne "vääränlaiset" miniät.. Heillä ole tietoakaan miehen suvusta ennen kuin esittelyvaiheessa..- eräs ajattelija
Ennen totuuden torvia nimitettiin mielisairaiksi, jotta ne saattiin vaiennettua. Mikä lie nykyajan taktiikka?
- iudex
Vai on tarkka ampujalla monet mollaukset samalta henkilöltä, sekin on asia mistä ei voi keskustella, mutta monella on hyvin paljon tietoa näistä asioista ja kaikkihan saavat sanoa mielipiteensä, eikös niin.
Miniä/anoppi aihe on ollut vuosisatoja kuuma aihe, joten sen voi ymmärtää, mutta onko näiden miniöiden ihan pakko nimitellä toista ihmistä mielisairaaksi. Ja sitten sinun ei tarvitse selitellä mikä palsta tämä oikein on, kaikki sen tietävät, aloittajakin puhuu mielisairaudesta vaikka palsta ei ole sairauksia ja sen seurauksia varten.
Ja kaikki myös tietävät että aikuista ihmistä ei määrää kukaan joten se ei ole ollenkaan epäselvää kellekkään. Mutta inhottavinta on että ihmistä haukutaan joka puolelta vaan sillä kun joku miniä on ollut valveilla ja kirjoittanut oman näkökulmansa anopistaan. Jos tämä anoppi saisi olla mukana tässä keskustelussa sillä sehän koskee hänen "mielisairauttaan" ja sääliksi käy kun ihmiset ovat heti mukana sanomassa pahaa ihmisestä jota eivät edes tunne, eivätkä liioin tidä onko kirjoitus provo, tai vaan muuten mielikuvituksen tuotetta. Ei se anoppi ole syyttä lähetellyt viestejään siitä olen varma. Joten älkää olko niin tuomitsevaisia, kun ette kuitenkaan voi vaikuttaa asioihin, ja luulen vielä että tämä anoppi on töissä ja ei kuulu niihin joilla on aikaa istua netissä. Olisi tosi kiva saada anopinkin versio, sitten sitä voisi pohtia kuka on oikeassa. - Haahkajalla
eräs ajattelija kirjoitti:
Ennen totuuden torvia nimitettiin mielisairaiksi, jotta ne saattiin vaiennettua. Mikä lie nykyajan taktiikka?
Eräs ajattelija
näethän että nytkin niitä sanotaan mielisairaiksi, lueppa aloitus.
- BITTEN H;;;
Sekään ei ole totta että ensin lukiossa ja sitten tavaratalon kassalle, jos on lukion käynyt läpi niin luulisi sitä olevan halu jatkaa eteenpäin.
Ja sitten tuo viinan käyttö, kaikkihan sen tietävät miten se aivoihin vaikuttaa ja jos sattuu olemaan hyvän oloinen anoppi koka ei hyväksy viinan käyttöä niin minä en ihmettele, niin vaan on että kun kaksi nuorta menevät yhteen niin aina joskus käy niin että se tyhmempi haluaa olla se joka muka olisi viisaampi, ja se viisas on hiljaa.
Viinaa käyttävä miniä ei ole mielestäni mikään toive miniä jos vanhemmat ovat satsanneet poikansa koulutukseen niin ymmärrän että he tarkoittavat vaan pojan hyvää valaisemalla mikkä on tilanne, kun ottaa vaimon eri piireistä.
Mutta luulen että tämä aloitus on pikku provo joten annetaan sen olla sillä tasolla. Koulutus kunniaan. - Tarkka ampuja
Eivät nyt vaan tunnu tietävän mikä palsta on kyseessä.. ja ne ruikutukset sen oman pojan korviin sitten vaan reilusti, kiitos!.. Ei tarvitse miniöiden kuunnella sellaista mikä heille ei ollenkaan kuulu eli: ANOPIN MIELIPIDE
Tässä ketjussa ainakin huomaa että miniäporukka käyttää paljon niukempaa kieltä.. joten sinäkö oletkin nyt se "viisaampi" .."iudex"- iudex
Ainakin selvästi viisaampi kuin sinä, sinulla on hirveän vaikea ymmärtää mitä olen tarkoittanut.
Ihan niin sanat ettei anopin mielipide kuulu miniälle, paljasti mikä olet mittatikussa.
Joten jatka samalla tyylillä ei tuollaisten kanssa voi debatoida , vaivaat päätäsi nimimerkeillä, ja sinun on vaikea uskoa että ihmillä voi olla samanlaisia mielipiteitä ja minun puolestani saat jatkaa täällä hillumista ihan loputtomiin kun sinulla on AIKAA minulla ei työ kutsuu. Joten minun osaltani loppu tälläiset turhat jutut, oli vaan kiva katsoa näillekkin sivuille ollessani siinä luulossa että asia on tärkein, eikä muut jahtailut.
- Tarkka ampuja
Siis näille palsta-anopeille kelpaa vain täysinraitis, hyvin koulutettu ja hyvätuloinen, hoikka, hyväkäytöksinen ja täydellinen miniä..???
Muusta viis kunhan kastijako ja käytöstavat menee oikein, onko näin?
Miniän valaisu on tapahtunut tekstarina (teini-tyyliin) miniälle, ei pojalle.. Ja eiköhän se poikakin omista edes jonkinlaiset aivot jos on niin hyvin koulutettu jne.. luulisi osaavan huomata itsekkin tällöin erheensä..
Kyllä se vaan näin on : Anopeille ei kelpaa miniäksi kukaan.. Poika ilmeisesti ei saisi nimenomaan tuntea mitään kun vaimon valinta on edessä.. päätös tulisi tehdä sen mukaan mitä äitee sanoo???
Missä te anoppi-naiset elätte? Ette ainakaan todellisuudessa.. sen sanon.- hallinnollinen b
SAMANLAISET LAPSET LEIKKIVÄT PARHAITEN YHDESSÄ
Se on totuus, miksi mennä vieraalle maalle kun omassakin on sitä jotain.
Ristiriitoja on aina tuottanut erinlaisista olosuhteista yhteen meneville ihmisille, ja kumma kyllä siltikin sattuu että hankitaan puoliso eri piireistä kun mitä itse on, ja sitten alkaa naukuminen netissä, miten kamala anoppi mulla on, mutta jos valitsee puolison omiensa joukosta niin on enemmän ymmärrystä eri tilanteisiin.
Koulutus on kyllä nykymaailmassa pakko, sillä kehitys on edistynyt valtavasti viimeisinä vuosikymmeninä ja suurin osa on sen tarpeen huomioinut ja kouluttanut itsensä. Mutta ei sekään mikään häpeä ole jos ei ole koulutusta jos ei ala riehumaan sanoillaan ja sanomaan hulluiksi niitä jotka vaativat elämältä hieman enemmän.
- anoppipeikko
Kyllä se vaan näin on : Anopeille ei kelpaa miniäksi kukaan
Tarkoitat varmaan omaa tilannettasi ?
Minulle ainakin on kelvannut MINIÄNI
Sitä taasen en ole kysellyt kelpuuttaako hän minut siltä ainakin tähän
päivään asti on vaikuttanut .Välillämme ei ole suurempia yhteenottoja
tapahtunut 18 vuoteen.
Anoppi = kaikki maailman anopit =;)- ==============?
Minun miniäni saa olla juuri sellainen kun hän on, ja muutenhan se olisikin hullua jos aikuisesta ihmisestä yritettäisiin tehdä jotain muuta mitä on. Mielestäni on kamalaa tämä ihmisten ruoskiminen ja miniöitten ilkeät kuvaukset anopeistaan. Ja en varmasti viitsi enää katsoa näille sivuille enää, kai sitä löytyy sellaisiakin sivuja joissa on enemmän aitoa asiaa.
- anoppipeikko
Eipä juuri minunkaan ole syytä enempää loisia tällä palstalla =).
Parempi säilyttää hyvä mieliala omassa anoppi-miniä suhteessaan.- one lover
Mahdottomat ovat miniän vaatimukset. Ensin sulhasen täytyy laittaa välit poikki äitiinsä, sitten anopin täytyy pojalleen kiukutella asioista. Mikähän on seuraava vaatimus?
Kun itse menin anoppilaan kylään eka kertaa, keskusteluja oli käyty sen verran, että tiesin millaiseen sukuun olin menossa. Tuo kuva suvusta ei ole hirveästi muuttunut vuosien varrella. Onkohan kirjottajalla mennyt tuo auvoinen aika omahyväiseen itsekehuskeluun, kun miehen suku lankeaa yllätyksenä?
Ylionnellisuus ja ylisurullisuus ovat sairaalloisia olotiloja. Kirjoittaja on nyt ollut monta kuukautta onnellinen. Noin pitkä onnellisuusjakso ei onnistu edes millään aineella. Onko kyseessä ihmisten ärsytys ja riidanhaku vai pitäisikö jotain ruuvia kiristää?
- ei hippi
Olen hihitellyt elokuvien hipeille. Ei naurata enää,kun lukee tätä palstaa! Niin paljon kun on tietoa kasvatuksesta jokaisen ulottuvilla, löytyy vielä vapaakasvatuksen uhri. Täytyy isällä olla menestyvä ja tunnettu yritys, jotta se on ollut kaiken väärtti!
- Yks kommentto
Ihan oikein sille sun anopille ellei näe tulevia lapsenlapsiaan ton käytöksen jälkeen.. Tsemppiä aloittajalle ja hyvät mummot-suksikaa vaikkapa kuuseen täältä! Teitä ei kaivata täällä..
- wondering man
Oletko varma, että alukirjoittajan mies haluaa tehdä lapsen hänen kanssaan?
- kirjoituksia lukenut
Miksiköhän aloittajan anoppi vaati kouluja käymään, kun oma käytös on noinkin sivistymätöntä??? Voin ihan kuulkaa omasta suusta ja käytännön kokemuksesta sanoa, että vaikka kuinka itseään kouluttaa saattaa silti olla moukka :)
Aloittajan kanssa ihan samaa mieltä asiasta. Sinun anoppisi on sairas tai todella täysin sivistymätön moukka, jolla ei ole edes alkeellisiakaan käytöstapoja.
Sinun ei tarvitse sietää tuollaista käytöstä vaikka anoppisi ei sivistynyt olisikaan ja normaaleja käytöstapoja omaksuva ihminen. Vaikka kotoa hänelle ei niitä käytöstapoja olisikaan opetettu niin kyllä ne olisi tullut opittua mallina muilta, vaikka naapureilta silloin aikoinaan, ja tietenkin elämä opettaa.
Olen myös muuten huomannut sen, että ne huutelee mm. perinnöstä ja rahasta joilla sitä todellisuudessa ei ole. (viittaan täälläkin hyppivästä anopista ja mummista) jonka mielestä kaikki ulkopuoliset ovat kärkkymässä hänen perintöjään. Lapsi joka on edellisestä liitosta kuin hänen omat lapsenlapsensa on hänen mielestään"äpärä" niinkuin hän asian ilmaisee , eikä ole samaa verta eli verisukulainen, niin lasta saa hylkiä kaikinpuolin, jopa käytöstavat unohtaen :O Miten ulkopuolinen edes perinnön voisi saada??? Niin, noh tietty jos ITSE tekee testamentin :D Näitä kirjoittelee mm. isovanhempienjutut ja "kylmä ja sairas mummopuoli" sivulla 2
Taisi tälle yhdelle joka joka palstalla mesuaa ja käyttää eri nikkejä viinihuuruissaan, niin taisi tunnistaa itsensä aloittajan kirjoituksesta.:DDDDD - &6/7(8) +++++:)
Kirjoituksia lukenut. Sinä olet ottanut ihan täydestä aloittajan kirjoitukset, kai käsität että ihminen on itsesäälissä ja loukkaantunut jos anoppi on sanonut mielipiteensä, ja koulutus on aina hyvä olemassa, joten mitäs pahaa siinä on että yrittää auttaa miniäänsä ymmärtämään sen tärkeyden.
Ja sitten tuo että sanot että joku käyttää eri nikkejä, ONKO SE KIELLETTYÄ? ja voiko samalla koneella olla kolme omistajaa joilla kaikilla on lupa kirjpittaa mielipiteensä. Kerho toiminnassa myös usein yhteinen kone. Ja mitä tulee viinihuuruissaan olemisesta, oletko ollut katsomassa kuka juo. Jos sinä itse juot itsesi humalaan niin se ei tarkoita sitä että kaikki tekevät saman asian. Siis kaikki eivät ajattele asioista kuten sinä ja sinun tavallasi. Äläkä missään tapauksessa usko että aloittajan stori on totta, sillä provot antavat mielipiteen vaihtoa sivuilla kuten olet nähnyt.
Ärsyttävää että ihmiset samaistavat muita aina omaan itseensä, siinäkin yksi syy että koulutusta tarvitaan, että saa laajemman kuvan ihmisestä ihmisenä eikä itseitsensä kopiana. - -----------------
Saahan sitä niinkin sanoa ja toivottavasti olet tyytyväinen nyt, minun koulutukseni on taas eri asia ja sitä on ihan tarpeeksi hoitaessani vastuunalaista työtäni.
Ja sinä et tunne minua mitenkään, ja sekoittelet muiden kirjoituksia ja luulet että ne ovat minun. Ja mitä tulee pärjäämisestä omien lasten kanssa niin oletko nyt oikein varma että minulla ylipäätään on olemassakaan lapsia, ja vielä enemmän pärjätä heidän kanssaan. Ja eri palstoilla olemisesta sitten, millä palstoilla, ei kuule tälläinen palstaelämä ole minua varten, pieni kirjoitus ja vedon lyönti siinä kaikki. Joten kun nyt tunnet minut niin tarkoin niin miksi ilkeilet, minun mielipiteeni on että aloittajan kirjoitus on provo, sillä ei kai sivistynyt ihminen hauku netissä miehensä äitiä mielisairaaksi, ja yleensäkkään kotiolojensa kummallisuutta. Jatka sinä tyylilläsi ja minä omallani sillä minun mielipiteeni sopii samoin ajattelevalle ja samoin ne jotka tuntevat oikeaksi sinun sanomasi ovat samoin ajattelevia kuin sinä.Minun tekoni kestävät päivän valon joten älä yritä loukata ja älykkyysosamääräni on normaalin rajoissa, enkä kärsi sairauksista enkä riippuvaisuudesta joten kiva kun kirjoitit , sainhan näyttää kaverille että taas meni nappiin. Hyvää jatkoa ja älä enää vaivaudu kommentoimaan minua, olen se kun olen ja sinä olet myö SE kun olet. Kuule maassa maan tavalla.- one lover
Tämä aloituskirjoitus on kostonele- jos mikä jostakin-. Käsittääkseni tämä on Suomi 24 palsta, ja tänne saa kirjottaa niin mummot,kuin mammat. Aloituskirjoitus on keskustelun avaaja, josta kimpoaa hyvin erilaisia mielipiteitä. Ne sitten vaan pitää sietää!
- sixty nine
Syntymättömän lapsen ja lapsien käyttö yleensäkin aseena ja kiristysvälineenä on julmaa touhua, jos mikä. Isovanhemmatkin voivat olla huolissaan lapsen lapsien saamaasta hoidosta ja kasvatuksesta. Sopimuksia siinä tarvitaan puolin ja toisin.
Alkukirjoittajan ikä ei selviä, mutta lapsia ehtii aina hankkimaan,eli ammatti kannataa lukea ensin.
Toki isovanhemmat pääsevät helpolla, jos ei tarvitse lapsenhoidossa ja vahtimisessa auttaa, mutta yliväsymystä on turha voivotella, jos apu ei kelpaa!
Nimien ja muiden tunnusmerkkien julkaiseminen netissä johtaa raastupaan, sillä näitäkin kirjoituksia vahtivat nettipoliisit. Kärkeviä mielipiteitä kannattaa varoa, sillä vastareaktio on yhtä voimakas. Suvaitsevuutta tarvitaan!- kkuujjhhyy777
Nykyään hulluilla anopeilla on kissan päivät, ne voi käyttää viranomaisia (sossuja) omassa vihassaan. Koettu on. Akka ei rauhoittunut ennen kuin raahattiin poliisikuulusteluun jossa myönsi valehdelleensa ssosuille. Toivonkin että "mummomyytti" murretaan pian, nämä akat ovat kaukana "mukavasta mummosta". Olenkin päättänyt, että jos alan seurustelemaan (eron jälkeen) niin tulevan miehen äidin tulee olla kuollut tai todistettavasti miehen ja äidin välit poikki jo vuosia. p.s olen kiltti ihminen (tekstistä huolimatta)... anoppi sotki elämäni. ja toivon papoille rohkeutta erota näistä riivinraudoista.
- maa on marras
Suomi 24:een voi kirjottaa myös ukot ja papparaiset. Verkkokoneilla on sama omistaja. Palstoilla näkyy olevan useita eri nimimerkkiä käyttävää kirjottajia, mutta tekstin sisältö ja sanoma lienee tärkein. Maapallolla ei montaa synnitöntä ihmistä ole ollut. Vihan pitäminen ja siihen toisia yllyttäminen on ainenkin pahe. Lahjojen käyttämättä jättäminen, velttous ja laiskottelu väärissä asioissa ovat mielesätäni paheita myöskin.
Lapsien kasvattaminen pienellä porukalla kyllä sujuu hyvin, mutta voimakastahtoisen murroikäisen kasvatus on mahdotonta silloin. Tässä tapauksessa isovanhempien ei tarvitse ainakaan olla viranomaisille selvityksiä tekemässä, jos nuori tekee mahdottomia tekoja.- työssä käyvä
Mietin tuossa, että avokätisesti on sosiaalivirasto rahojaan jaellut, kun ajattelee, miten hyvä työllisyystilanne Helsingissä on. Halvempiakin opiskelupaikkakuntia on olemassa. Yrittäjän lapsena olen oppinut, että sosiaaliavustus on hätäapu. Töissä on käytävä, jos meinaa elää ja haaveiden eteen täytyy nähdä vaivaa.
- 80-luvulla
työssä käyvä kirjoitti:
Mietin tuossa, että avokätisesti on sosiaalivirasto rahojaan jaellut, kun ajattelee, miten hyvä työllisyystilanne Helsingissä on. Halvempiakin opiskelupaikkakuntia on olemassa. Yrittäjän lapsena olen oppinut, että sosiaaliavustus on hätäapu. Töissä on käytävä, jos meinaa elää ja haaveiden eteen täytyy nähdä vaivaa.
Naapurini tyttö kävi sossussa rahaa hakemassa opiskeluaikanaan, vaikka molemmat vanhemmat oivat töissä ja hän saattoi tulla kotiin milloin tahansa.
Perusteluna oli: "Ollaan me niin paljon veroja maksettu, että takaisinkin on jotain saatava", ja hän ei ollut itse vielä ikinä ollut vakitöissä.
Siitä on vuosia. Toivottavasti rahanjakoperusteita on kiristetty niistä päivistä. Emme ikinä pääse jaloillemme, jos jaetaan avustuksia oikealle ja vasemmalle vaatimatta ihmisiä töihin.
- marre_
AUTA nyt hyvä ihminen anoppisi hoitoon, kun olet jo tehnyt diagnoosinkin
- Liina Anniina
Vaihda numero ja jos hän jostain syystä tekstailee siihen, poista viesti lukematta sitä.
Vaikka et vaihtaisi numeroa, niin neuvon sinua: älä lue.
Älä lue, poista viesti, vaikka kuinka houkuttelisi lukeminen, että mitä ilkeyksiä se "ämmä" on taas keksinyt.
Mieti millä lailla anopin käytös muuttaa sinua: sinulla on vaarana pikkuhiljaa kehkeytyä marttyyriksi... uhrin asemaan.
Katkaise tällainen kehitys!
Marttyyri... uhri on lamaantunut, voimaton ja alkaa elää niistä inhottavista loukkauksista. Kuka tahansa, joka joutuu tällaisen ihmisen kynsiin, on sama vaara kasvaa uhrin rooliin.
Tätä anoppisi haluaa, koska silloin hengität ja elät hänen saastuneesta ilmastaan... ja olet hänen vallassaan.
Osoita voimaa, älä näe vaivaa tekstareiden lukemiseen, ja puheluihin vastaamiseen.
En näe tilanteessasi muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit ainakin toistaiseksi.
Älä silti puutu miehesi ja anopin suhteeseen, hoitakoon mies äitinsä oman tahtonsa mukaisesti.- one lover
Oletko huomannut, että tekstin mukaan uhri on vaihtanut liittymää, eli anoppi ei pysty pitämään häneen yhteyttä! Uhri on onnellinen, kun saa olla rauhassa. Näin hän saa omistaa miehensä ihan itselleen ja tehdä hänelle mitä huvittaa!
- Blond77
Ainut jäjen ääni pitkään aikaan tuli jälleen Liina-Anniinalta ;))
Etäisyyden ottaminen anoppiin on ainut järjellinen ratkaisu tälläiseen tilanteeseen..- one lover
Etäisyys on jo tapahtunut ja uhri on ollut jo vuoden onnellinen!
- kovaa naista
Mieleltään sairaat ihmiset tarvitsevat hoitoa, ei haukkumista netissä, kun nyt kerran diagnosi on julistettu niin vie hänet sairaalaa, ressukka anoppi, on sairas ja miniä julistaa sen kansalle. Haluaako tämä miniäkin sinä päivänä kun hänen mielensä sairastuu, sen julistettavaksi. Häpeäisit jos osaisit.
- maa on marras
Toivottavasti miniä käy mielisairaalassa anoppiaan katsomassa edes jouluna!
- kjhbnm...ååö
AJAN KULUKSI kirjoitti tuokin ex miniä tänne, ja valehteli oikein kunnolla. Mytomaanisuus on myöskin monella luonteenpiirre.
- Pärjäilkää
Olisko syytä jättää nimittelemättä mielisairaaksi sen enempää anoppia kuin miniääkään tai ketään muutakaan.
Näissä jutuissa on sukupolven kuilu, anoppi on puolison äiti ja lasten isääiti, joten hän rkastaa omiaan varmasti äidin rakkaudella, ei hän pahaa koskaan tarkoita. Hänelle nämä rakkaat ovat ärkeitä ja pitääkin olla, aikakaan on myös sinulla minä ihan sama asia edessä.
On varmasti paljon asioita jo monista syistä, jotkaa ovat sukupolvilla ristiriidassa, et ehkä halua keenkään millään tavoin puuttuvan kotiisi, no vieko se jotain pois jos annat anopillekin jonkinlaisen mahdollisuuden puhua.
Anopit ovat eläneet täysin erilaisessa Suomessa ja hänen elämänsä osaset ovat se miten hän on kasvanut muutoksen mukana, niin sinunkin minä täytyy kasvaa muutoksen mukana, vaan aina se me ilman vastustusta.
Niin teidänkin kohdalla on käynyt on muutoksen vastusta, viisainta olisi että ainakin joskain voisitte olla samaa mieltä ja kyllähän teidän kummankin tulee antaa toisen elämälle arvoa.
Mutta rakkaat nuoret ihmiset älkää vetäkö noin rajuja rajoja, että mielisairaaksi alatte nimittämään, sillä myöskin nimittelijä on jollakin tapaa sekaisin.
Anna anopin olla läheisenne, kysele hänen kuulumisiaan, vaikka ne nyt eivän perin kiinnostasikaan, hänenkin täytyy jollekin voida puhua, puhu sitten itse oman ikäistesi kanssa muista asioista.
sopikaa jonkinlaiset säännöt, joilla kummankin perheen elämä menee eteenpäin ja siitä että myös voitte olla yhdessä joskus.
Kutsu anoppi kylään syntypäiville, eri aikaan kun ystäväsi, vaikka omien vanhempiesi kanssa samaan kahvipöytään. Hän tuo taatusti lahjat ja voit vihjaista mitä haluat.
Näin pikkuhiljaa tilanteenne rauhoituu ja tapaatte vain vaikka näiden juhlapäivien merkeissä.
Sopu on kyllä molemmista kiinni ei yksin anoppi soppaa ole keittänyt.
Loppujen lopuksi anoppi on kuitenkin paljon parempi tuki kuin pettävät ystävät.- syysaamun ajattelija
Siivosin tuossa Elviksen tahdittamana joulun kunniaksi ja julistin torakoille joulurauhan. Ynnäilin vähän noita kertomuksia. Miniä on katkaissut välit anoppiinsa ja puhunut miehensä pyörryksiin, niin ettei hänkään uskalla äitiinsä yhteyksiä pidellä. Itse hän roikkuu vielä äitinsä helmoissa. Miehen sisarukset hän on saanut puolelleen ja tietysti kaverinsa. Mitä hän aikoo uusien samanmielisten kanssa tehdä? Toteutuuko vihdoin tuo Aatun ihanne arjalaisesta suvusta? Hai ....!
Viettääkö anoppi nyt joulut yksin?
Vielä syntymättömän lapsen kohtalo minua surettaa ehkä eniten. Painoindekseistä tässä kohtaa en tiedä, mutta jos raskaudesta selviää hyvin,mikä on monesti aika jännitysnäytelmä ylipainoisella, niin köyhää ja karua on lapsuus, jos vain äidin suku on hänellä turvana. Jos anoppi ei rikollisjengeissä pyöri,niin miten äiti ilman hirveää valehtelua perustelee sen kirkassilmäiselle lapselleen ja miten paljon lapsi tulee kiusatuksi hölmöistä selityksistä? Ylipainon seurauksena voi tulla diabetes, jolloin vaikka varpaita amputoidaan tai sokeus iskee. Niveleliä joudutaan herkeemin vaihtamaan. Maksan rasvoittuessa lääkkeetkään ei enää tehoa. On siinä lapsella huolta kerrakseen!
Ei tainnut joulun tarinaa tästä tulla! - one lover
syysaamun ajattelija kirjoitti:

Ei tainnut joulun tarinaa tästä tulla!Muuten syöpäriski kasvaa myös ylipainoisilla!
- maa on marras
one lover kirjoitti:
Muuten syöpäriski kasvaa myös ylipainoisilla!
Humalaan asti juovien lasten elämä on sekin tosi surullinen juttu!
- one lover
Joulun tarinaa ja sanomaa on hyvä jatkaa arkenakin!
- Kolmas aina liikaa
Ihan niin se näyttää millä kehitystasolla ollaan ja millaisesta kodista on lähtöisin. Laiskuus ei ole tuottavaa ja me jotka maksetaan veroja vuodesta toiseen suomme mielellämme että ihmiset yrittävät vetää kortensa kekoon sillä sossu on se joka antaa meidäntyö ihmisten kokoamat verorahat niille jotka olisivat kykeneviä työntekoon.
- shoppaileva mummo
Minulla on Nissan micra. Käyn sillä pari kertaa viikossa kaupassa. Lapsenlapseni sanovat, että kaistat ovat mummolle liian kapeat ja parkkiruudut liian pieniä. Mokomatkin takapenkin sotkijat! Peruutustutkaa ei autossani ole ja peruuttaessani joskus kuuluu lohdutonta kolinaa. Onneksi kasko hoitaa hommat ja mukavat korjaus- ja huoltopojat tekevät autostani ajokuntoisen. Vielä kun joku selittelisi törmätyille, miksi tuo kaikki tapahtui. Onhan se huono juttu, kun ihmiset eivät ehdi sitten ajoissa töihin, tai vaikka hautajaisiin meno viivästyy. Kyllä on kiva, että voi viettää tälläista yhteistä aikaa lapsenlapsien kanssa!
- takapäivystäjä
shoppaileva mummo kirjoitti:

Minulla on aina ollut Volvo, koska tykkään, että autossanin on oltava hyvä turvakori. Ajaessani yön tunteina päivystyksestä kotia, lippalakkipojat huomaavat, että mummo on ratissa ja suorastaan ahdistelevat autoillaan ja mopoillaan minua liikenteessä. Ne ohittelevat oikealta ja vasemmalta ja jarruttavat juuri autoni edessä. Liukkaalla tosin suorastaan ihailen, kuinka hyvin he kaartavat autoni eteen ja saavat autonsa hallintaan, etteivät törmää toisiin autoihin.
- vauhtiviiva
takapäivystäjä kirjoitti:

Minulla on oltava Mersu, koska käyn pääkaupunkiseudulla töissä ja kilometrejä kertyy. Moottorin on oltava niin tehokas, että muut jäävät viivalle, kun lähden liikennevaloista! Autoni on lämmin, vaikkakin Soroptimisti-kerhoon täytyy mennä turkki- tai muu juhlava takki päällä. Värin on oltava punainen, jotta erotun liikenteessä. Nahkapenkit pitää olla. Säästän sitten vaikka Afrikan kummilapselle annettavasta rahasummasta. Ei kaikkien tyttöjen nyt tarvitse niin hyvin osata lukea.
- polkupyöräilijä
vauhtiviiva kirjoitti:

Minulla on rippilahjaksi saatu polkupyörä nimeltä Jupiter. Jarrut siinä ei tahdo aina pitää, ja alamäessä syntyy välillä tosi jänniä tilanteita. Kypärän olen nyt ostanut alkuitsepäisyydestäni huolimatta,koska kaaduin eräänä syysaamuna ja ensimmäinen kommentti pelastajalla oli, että miksi en käytä kypärää? Olen haaveillut Yariksesta, mutta keskustan parkkipaikat ovat niin kysyttyjä, että jo hyvän kuntoilumahdollisuudenkin vuoksi pyöräilen lanttia anomaan töihin. Matkalla kuljen aina päiväkodin ohi, jonne ennen aina lapseni vein päivähoitoon. Tippa tulee useana aamuna silmiin. Muistan aina siskoni sanat:"Kyllä luoja huolen omistaan pitää!" ja niin jatkan taas turvallisin mielin. Olen ollut vannoutunut voin käyttäjä, mutta veriarvot ovat sen verran huonontuneet,että täytynee siirtyä margariiniin. Ja karppaaja kyllä en halua olla!
- hengissäpysyjä
polkupyöräilijä kirjoitti:

Minullakin on muutakin, kuin tuulen huuhtoma takapuoli! Möhömaha on,kihti on. verenpainetauti on, kohta diabetes mellitus on! Lääkärini uhosi, että viikatemies vierailee 10 vuotta aiemmin,kuin pitäisi, jos ei elintavat muutu! Korvissani soi vielä sanat:"Syövästäkin paranee, mutta diabeteksesta ei koskaan!" kun Adidakset vievät minut syyspimeään juoksulenkille. Aloitin juoksuohjelman, jossa kuukaudessa kehitytään niin paljon, että 1/2 tuntia pystyy juoksemaan. 3 vuotta on kulunut, mutta kyllä se hetki kohta koittaa, kun kirmaisen koko puoli tuntia! Puoli tuntia pitäisi liikkua joka päivä. Siksipä minulla on käsipainoja monen painoisia. Kahvakuulia löytyy,tasapainolautaa. Haaveenani on saada Hulavanne ja löytää kadonnut lantio. Jumppavideoita löytyy jos jonkinmoista! Kovaa työtä on tämä hengissäpysyminen!
- vauhtiviiva
hengissäpysyjä kirjoitti:

Olen saanut liikuntaseteleitä, ja käytän niitä Kuntosalien jumppiin. "Kotona levätään!" huutaa ohjaaja, kun yritettän saada vityä ohjelma lävitse. Useilla jumppaajilla näkyy oleva tavalline vesipullo, mutta Adidastakin ja Casal-pulloja löytyy. Kerran jumppaajalla oli leopardikuvioinen toppi. Aika hauskannäköistä oli, kun hän viutoi podypumppia ja aerorobikiä rokkimusiikin tahdittamana.
- aamuihminen

Saavutetusta edusta, eli möhömahasta on todella vaikea luopua ja päästä eroon. Tsemppiä teille!
- one lover
aamuihminen kirjoitti:
Saavutetusta edusta, eli möhömahasta on todella vaikea luopua ja päästä eroon. Tsemppiä teille!
Etpä ole sitten ihan kallkilaivan bakteerin näköinen.
- aamuihminen
one lover kirjoitti:
Etpä ole sitten ihan kallkilaivan bakteerin näköinen.
Yes, pysytään siskot lujina!
- dxcfvgbhn
Aika paha!
Aivan samankaltaselta kuulosti kuin minun elämäni! ja jokaikinen lause! huhhuh..
Pitää vain lisätä tähän, että itse olen säilyttänyt kaikki uhkailut ja loukkaukset osoittaakseni viranomasille minkälaisesta ihmisestä on kyse jos jotakin todella pahaa sattuu.. Ei tämmösessä tilanteessa poliisikaan voi auttaa.. Tämä muori on mennyt todella pitkälle myös!
HItto onneksi en ole ainut! - JJ
VAI IIN
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607512Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745