miksi ei osaa sanoa suoraan ettei kiinnosta?

Hän on kerran torjunut sinut ja nyt pitäisi siis torjua uudestaanko? Se, että juttelee ja on mukava ei tarkoita, että pitää toisesta tai että on ihastunut, vaan se on normaalia ihmisten välistä kommunikaatiota. Joidenkin miesten on tosin sitä vaikea tajuta.

Et ole ahdistellut fyysisesti. Hyvä, älä teekään niin. Olet jo kerran tehnyt aloitteen, eiköhän se riitä. Hän tietää, että olet kiinnostunut, joten jos hän on sinusta, tekee hän aloitteen tällä kertaa.

Hän ei ole kertaakaan aloittanut keskustelua? No se on aika huono merkki. Olet siis aina tehnyt aloitteen, ei hän.

Yritä nyt vaan päästä hänestä yli. Loppu pelissä hänessä on tuskin mitään sen ihmeellisempää kuin jossain toisessakaan. Tai hän ei ole ollenkaan sellainen, miksi olet häntä haaveissasi kuvitellut. Voisi olla että kun oikeasti tutustut, et edes pitäisi hänestä.

Uutta matoa koukkuun. Älä tee tästä pakkomiellettä, se on pelottavaa.

Mä luin myös tuon sun alemman vastauksen ja no, kun näitä välillä aina tulee, niin mun mielestä tuntuu siltä, että yleisesti ottaen oisko miesten jotenkin vaikeampaa kohdata se "ei"? Tai ehkai naiset vaan kerro siitä, ehkä ihmisen on vaikeaa hyväksyä sitä, että toinen sanoo ettei kiinnosta sillä tavalla, kun itse toivoisi ja sitten ihastuneena roikkuu, ja kun toinen on ikäänkuin kiltti, eli ei sano riittävän suoraan, se onkin aika veemäistä, koska silloin jää helposti kiinni toiveeseen.

Mun mielestä hän on sanonut ei ja on ystävällinen, tykkää susta varmaan ihan kaverina ja pitää sua kivana ihmisenä, tyyppinä ja tykkää muuten, mutta... jos hän olisi kiinnostunut, hän tietää, että hänen pitäisi nyt tehdä aloite.

Mulle kävi hieman samalla tavalla viime vuonna. Tunsin miehen, samoista piireistä ja oli molemmin puolista ihastusta ihan selkeästi. Sitten kuitenkaan hän ei lähtenyt mukaan minnekään ja pyysin häntä uloskin, muttei sitten sinnekään, syillä nyt ole niin väliä, mutta että hän oli ikäänkuin vähän kiinnostunut, mutta käytöshän sen osoittaa. Kyllä normaali ihminen tietää että ok, tässä olisi paikka. Sen mä tiedän, että hän musta tykkäsi ja varmaan tykkää vieläkin, ja sen että olisi voinut olla suorempikin, hän vähän jätti asioita roikkumaan. Mutta, tosiasiat pöytään toiveista huolimatta: hän ei lähtenyt, ei ollut paikkaa, ei toiminut, eikä sitten tapahtunut. Joten se siitä. No, tollai kun näkee koko ajan se on vaikeempaan, meillekin onneksi tuli 3 kuukauden näkemättömyystauko ja sinä aikana mä menin asiasta sitten yli ja ohi, ja enää ei kiinnostakaan, onneksi, koska hänellä on nyt toinen.

Tosi paskaahan se on, että saa pakit, mutta ei se tarkoita sitä että on jotenkin huono, toi mua hieman aina ihmetyttää, että jotenkin tuntuu että miehet heti vaipuu jonnekin ihme itsesääliin:"Lähinnä mietityttää, mikä minussa itsessäni on vialla. Ehkä olen jotenkin rasittavan oloinen, en ole tumman italialaisen näköinen enkä ole sitten ehkä kaapannut häntä syliini silloin kuin hän olisi halunnut. "
Mä en ihan ymmärrä. Mitä jos sussa ei ole mitään vialla, ja opettelet vaan hyväksymään sen tosiasian, että hän ei halunnut että kaappaat hänet syliin, et olisi voinut tehdä mitään toisin koska hän ei vaan koe asiaa samoin ja sinua samalla tavalla kun sinä hänet ja että niin, sinussa ei ole mitään vikaa mutta hänelle sinä et vaan ole oikea. Ei ihastus ole aina totta, olen aika monta kertaa kuullut "tällaista en ole koskaan kokenut" ja taas on! Itse olen luullut löytäneeni elämäni miehen ja vituiksihan se meni, vaikka olin asiasta silloin satavarma. Tuosta ihastuksesta oli vaikea päästää irti, koska olin jo varma, että hän on suurinpiirtein tuleva aviomieheni, - kunnes tajusin sen vaan mielikuvikseni, toiveikseni, haaveikseni ja että niinhän se ihastus menee.

Mä symppaan sua siis kyllä, olen myös nimittäin rakastanut erästä ystävääni, jota en saa rakastaa. Hän on vanhempi, liikaa, täysin väärä tyyppi, ja silti. Kun mä olen hänen kanssaan, mä vaan haluaisin jäädä siihen ikuisesti. Niin, mutta... Aina on se mutta. Ei vaan voi mitään. Mä siis ymmärrän ehkä sun tuskaa, mutta sun pitää ymmärtää se, että se tuska vaan pitää oppia kestämään. Yritää elää eteenpäin ja ottaa se, mitä saa, jos mitään saa ja jos se on mitään mitä haluaa. On kurjaa olla yksin, kun rakastaa, mutta kaikkea ei vaan saa ja joskus ei saa mitään. Elämä on julmaa jos haluaa jotain ja kaipaa jotain :)

Mitä nimimerkkiisi tulee, niin itsehän sä sen päätät oletko säälittävä vai et, mutta en ehkä tajua, miksi olisit.

Jälkiviisaana ja vierestä katsojana sanoisin, että jos nykyinen tilanne tuntuu liian vaikealta, niin paukauta suoraan mitä ajattelet. Siis, silleesti suomalaisittain eli turhia kainostelematta ja yksinkertaisesti. Pyydät yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertaista vastausta. Ehkä sitä vastakaipuuta ei tule, mutta tuleepahan kerralla selväksi, että missä mennään.