Olen tässä pohtinut, että mikä on miesten suhtautuminen seksin "odottamiseen" uudessa suhteessa? Eli kuinka nopeasti miehet haluavat sänkyyn ja ovatko he valmiita odottamaan pidempään? En ole teini-ikäinen, kaukana siitä ja yksi syy miksi olen vältellyt suhteen hankkimista on se, etten halua sänkyyn kovin nopeasti. Minusta 2 kuukauttakin on lyhyt aika seurustelun/tapailun (ei voida olettaa, että tapaisi kovin monesti viikossa, jolloin tutustuminen on hidasta) alettua, koska siinä ajassa ei ehdi tutustua kunnolla, ei ehdi rakastua, ei ehdi oppimaan luottamaan toiseen. Halailu ja suutelu on ok, mutta sänkyyn menoa haluan odottaa niin kauan kunnes luotan mieheen. En tarkoita, että pitää odottaa avioliittoon asti, joten kommentit siitä voi unohtaa.
Toivoisin fiksuja kommentteja kiitos.
Toivoisin fiksuja kommentteja kiitos.
Vastaukset 10
Vanhimmat
anteeksi, samankaltainen viesti tuli kaksi kertaa, tietokone sekosi
Olen itse ollut kaukosuhteessa jossa se nyt on teknisesti hieman hankalaa harrastaa edes pussailua... mutta toisaalta kokemus siitä antaa pohjaa vastaukseeni. Itse olen muuten karvan päälle 40v, jos se mitenkään jonkun mielestä asiaan vaikuttaa...
En ole itse halukas yhden illan juttuihin, vaikka se saattaisi kyllä houkuttaakin. Jotenkin olen samoilla linjoilla ap:n kanssa tästä.
Eli kolmen kuukauden kirjoittelun jälkeen kaukosuhteessa menin ensi kertaa tapaamaan "tyttöä" (35v) hänen maahansa (eli toiseen maanosaan)... emme olleet keskustelleet asiasta mitään, mutta kun hänen tyttärensä oli saatu nukkumaan istuimme sohvalla vierekkäin, ja sitten oli aika suudella kunnolla ensi kerran. Kaikki tapahtui vähän niinkuin itsestään (ei kiireellä), mutta suuteluvelkaa oli hieman kertynyt... ja aamuyöstä hän sitten siirtyi sängystäni toiseen huoneeseen tyttönsä viereen nukkumaan. (kuten joka ilta sen jälkeenkin niin kauan kuin siellä olin)
Minusta se oli kaikkiaan kaunista ja ihanaa.
Tarinan opetus on se että kun suhde on sillä tasolla että kaikesta on paljon keskusteltu, molemmat rakastavat toista ihmisenä, eikä seurustelusuhteen "informaationvaihtoa" ole häirinnyt se että jommalla kummalla on liian kiire sänkyyn, niin silloin tutustuminen voi tapahtua paremmin.
Minulla on saman maan toisesta kansalaisesta aiempi kokemus, jossa hän asui 8km päässä minusta, ja siinä suhteessa fyysinen halu tuli liian suureksi liian aikaisin... kun suhde etenee seksiin asti ei toiseen tutustuminen enää jatku samalla tavalla.
Niin, vaikka tiedän että ainakin minulle se halu edetä tulee aika aikaisin, tiedän että jos toinen tuntuu siltä oikealta, olen valmis odottamaan jonkin aikaa. Alussa ei tiedä tuleeko mitään (1), mutta jossakin vaiheessa tietää että tuossa tytössä on sitä jotakin, ja uskoo suhteen jatkuvan avioliittoon asti (2).
No mitä ne (1) ja (2) sitten olivat...
Minä uskon että vaiheessa (1) ei seksistä tarvitse puhua. Vaiheessa (2) siitä on hyvä puhua, ja sopia jokin "merkkipaalu", jonka jälkeen se voisi olla mahdollista. Ehkä se on päivämäärä... ehkä se on kihlasormus... en tiedä. Mikä sinulle sopii.
Vielä sanoisin sen että "kaksi kuukautta" kuluu kyllä ilman yhtään tapaamistakaan, joten sellainen "ensi kerran" ajankohdan määritelmä ei ole järkevä. Esim. kaukosuhteessa ehdimme vaihtaa varmaan 100 pitkähköä kirjettä ja hölistä 60-80h puhelimessa ennen tapaamistamme. Ei kyse ole viikoista vaan siitä kuinka hyvin toisen on oppinut tuntemaan. Mutta kirjoitellessamme tärkeistä asioista, yhdessä kirjeessä välittää enemmän kuin vaikkapa yhdessä baari-illanvietossa yhdessä. Kysymys on siitä kuinka hyvin tuntee toisen, ennenkuin on valmis seuraavaan vaiheeseen...
Pitkässä ainoassa avioliitossani ennen näitä suhteita tuli sitten kokeiltua se mainitsemasi... ensi kerta oli hääyönä. Se ei muuten ole hyvä juttu ollenkaan. Unohda koko homma.
Meillä mies odotti 4 kk ja ois varmaan odottanu pidempäänki, minkäänlaista ehdottelua tai painostamista ei ollu. Vaan mä ite tein alotteen ku tunsin olevani valmis. Tosin oltiin sillon nuoria n.17 vuotiaita. En tiiä miten pitkään miehet nykyään jaksais oottaa.. Varmaan riippuu ihan ihmisestä ja siitä onko tosissaan.
Olen myös tuota samaa miettinyt, yhdenyön suhteita en missään nimessä harrasta, ja tuntuu, että pitäisi tuntea mies hyvin ja olla rakastunut ennen kun sänkyyn mennään. Siinä on vain erjoja kuinka nopeasti rakastuu, minun viimeinen suhde kesti 5,5 vuotta (minä sen lopetin, jos sillä nyt väliä on), mutta sen miehen kanssa olin täysin valmis menemään sänkyyn viikon päästä, elikkä tavattiin yksi viikonloppu kotikaupingissani, soiteltiin joka päivä pitkin viikkoa, ja tavattiin seuraavana viikonloppuna meille kummallekin vieraassa kaupungissa, ja se oli kyllä jos ei rakkautta niin ainakin ihastusta ensi katseesta lähtien, juteltiin tosi syvällisiä asioita alusta lähtien, tuli molemmille tunne, että tunneme toisiamme todellakin hyvin. En vain usko, että enää elämässäni sellasta tulee sattumaan, nyt olen täysin samoilla linjoilla kanssasi, ja minuakin kiinnostaisi tietää kuinka kauan mies on halukas odottamaan.
sanoisin että itsellä ei olisi mitään kiirettä hypätä petiin.Kyllä se toinen pitää tuntea aika hyvin että voi ruveta puhumaan siitä rakastelemisesta.Yhdenyön jutut on jotain ihan muuta.Ainakin minun mielestä.
Kunhan on sitä kuuluisaa kipinää,niin kyllä kaikki rullaa omalla painollaan.
Menimme nykyisen vaimoni kanssa sänkyyn ensimmäisenä yhteisenä iltanamme; ja upeaa oli! Nyt ollaan samassa sängyssä vaihtelevalla menestyksellä oltu yli 30 vuotta. Sillä, että mentiin heti sänkyyn kun kemiat toimivat, ei ollut muuta kuin positiivista vaikutusta. Pihtaaminen vain sen vuoksi, että on olemassa joku säädyllinen odotusaika on typerää.
Kuinka joku oikeasti jaksaa odottaa kuukausia?? Mitä frigidejä te oikein ootte? Sekshän on nykyään yhtä yleinen ja tavallinen asia kuin aamupas*a...
"Sekshän on nykyään yhtä yleinen ja tavallinen asia kuin aamupas*a... "
Niinpä ja sen kyllä huomaa laadussa. Paskaan vertaus on melko oivallista.
Edelliselle:"Pihtaaminen vain sen vuoksi, että on olemassa joku säädyllinen odotusaika on typerää. "
Kukaan ei puhunut säädyllisyydestä, vaan luottamuksesta ja ihmisen tuntemisesta. Te arvoitte, sitähän se on. Ette te tienneet herttasta hevon peetä toisistanne, ette rakastaneet, luottaneet tms. vaan rakensitte ne sitten naimisen jälkeen. Ei siinä mitään, voihan sitä ensin vaan naida ja sitten miettiä suhdetta, mutta kaikki eivät toimi niin. Teille toimi pelkkä mielikuva ja panohalu, ja mikäpä siinä, kyllä jopa joka viides arpa voittaa eikä mikään takaa mitään. Mutta jotensakin on lapsellista noin vanhana puhua jostain "pihtaamisesta" ja vääntää asiat niin, että kun meillä niin väkisinkin muillakin.
Kuules tietäjä: pitkät avioliitot perustuvat hyvin pitkälti kemioihin. Kuivakat, väsähtäneet ja puuduttavat liitot taas "toisten tietämiseen" jne. Kamalaa, miten jollekin kahden ihmisen intohimo voi olla arka aihe ja pitää heti hypätä takajaloilleen, jos jotkut jossakin ovat rakastelleet jo ensimmäisenä ilta. Kertoohan tuo pitkä avioliitto jo paljon.
Mutta tutustukaa rauhassa, analysoikaa kunnolla ja miettikää vielä kerran, eiköhän jo seksihalutkin siinä ajassa ole jo sen verran laantuneet, että voi vielä pari kuukautta pihistää!
Kun ei jotenkin osaa selittää sitä miten tunteet valtaavat, puhutaan siitä että "kemiat kohtaavat".
Se kuulostaa jotenkin viisaalta ja yliluonnolliselta.
ex-lankomieheni vaimo oli aina kova menemään... hönen miehensä rakasti häntä mutta hän oli aina lähdössä opiskelemaan tai jonnekin... ja oli paljon poissa hänen luotaan. Ei kai "kemiat" siis kuitenkaan kohdanneet ?
Vaimo sai aivoveritulpan 25-vuotiaana, ja on viimeiset 20 vuotta ollut puolittain halvaantunut. Sinä aikana hän on "rakastunut" mieheen joka häntä rakasti alusta asti, ja on uhrannut oman uransa puolisonsa vuoksi voidakseen hoitaa ja vaalia tätä.
Tänä päivänä he ovat rakastavin aviopari jonka tunnen, ja minulle idoli siitä miten vaimoaan voi rakastaa.
Jos "kemioiden kohtaaminen" tarkoittaa seksuaalista halua toiseen, niin olkoon sitten sellaista. Mutta todellinen pitkän avioliiton salaisuus on syvä rakkaus joka ei vaadi toiselta mitään, on vain valmis antamaan kaikkensa toisen puolesta. Sellaisessa rakkaudessa on molempien hyvä olla, vaikka ei seksuaalisesta kanssakäymisestä tulisi oikein ikinä yhtään mitään.
Tosi asia on se että rakastelu on antoisinta sellaisen ihmisen kanssa johon voi täysin luottaa, jonka puolesta haluaa tehdä kaikkensa, ja myös rakastelun aikana toisen tarpeet ovat tärkeämmät kuin omat. Rakastelu myös syventää parisuhdetta (joka siis on jo olemassa).
Sellainen suhde joka perustuu seksuaaliseen haluun tai selittämättömiin "kemioihin" voi olla oikein mukava. Mielestäni sellaisen tavoittelu ei ole mitenkään väärää, mutta todellinen rakkaussuhde ei perustu seksiin, vaan lähinnä vahvistuu rakastelusta. Kun todella rakastaa toista, haluaa olla hänen lähellään ja kokea hänet täydellisesti. Voiko toinen ihminen olla lähempänä kuin silloin kun toinen on toisen sisällä ? Se asia kuuluu vasta hyvin kypsään suhteeseen.