Onko muita jotka eivät halua mennä naimisiin? Olen vieläpä kummajainen nimeltä NAINEN joka ei halua naimisiin... olen nyt kolmenkymmenen, nuori siis vielä. Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa jo kymmenen vuotta, ollaan onnellisia molemmat, kaikki sujuu. Lapsia ei olla vielä suunniteltu hommaavamme vaikka mies ehdottomasti haluaa lapsia. Mutta kun mies haluaa myös ehdottomasti naimisiin. Ei ole varsinaisesti kosinut mutta kyselee koko ajan mielipidettäni että josko olisin valmis siihen. Samoin koko suku on niskassani hiillostamassa ja odottamassa häitä. Mieheni tietää etten haluaisi mennä naimisiin.
Mitä jos ei vain halua? Jos kaikki sujuu hienosti ilmankin? Mie olen pienestä pitäen ajatellut jotenki silleen että jos kaks ihmistä sitoutuu olemaan yhdessä ni ei siihen tarvita rinkuloita tai papin aamenta... Kuulutaan kirkkoon kyllä molemmat silti :)
Onko tämä nyt muka jotain sitoutumiskammoa.. Alkaa ahistaa jo kohta käydä tuttujen häissä kun se sama painostus on niskassani AINA.. Hassua kun olemme niin erilaisia miehen kanssa tässä asiassa, hän rakastaa suuria juhlia suvun kesken ja nimenomaan isoja kirkkohäitä, mie ahistun jostain syystä koko ajatuksesta että pitäisi mennä naimisiin (rakastan ilmankin!) ja jos nyt väkisin pitäisi mennä niin menisin jossain kahden kesken mieheni kanssa ilman juhlia. Olenko ainut?
Mitä jos ei vain halua? Jos kaikki sujuu hienosti ilmankin? Mie olen pienestä pitäen ajatellut jotenki silleen että jos kaks ihmistä sitoutuu olemaan yhdessä ni ei siihen tarvita rinkuloita tai papin aamenta... Kuulutaan kirkkoon kyllä molemmat silti :)
Onko tämä nyt muka jotain sitoutumiskammoa.. Alkaa ahistaa jo kohta käydä tuttujen häissä kun se sama painostus on niskassani AINA.. Hassua kun olemme niin erilaisia miehen kanssa tässä asiassa, hän rakastaa suuria juhlia suvun kesken ja nimenomaan isoja kirkkohäitä, mie ahistun jostain syystä koko ajatuksesta että pitäisi mennä naimisiin (rakastan ilmankin!) ja jos nyt väkisin pitäisi mennä niin menisin jossain kahden kesken mieheni kanssa ilman juhlia. Olenko ainut?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mennä naimisiin ollenkaan koska voi muutenkin elää ja itsellä onneksi viisas suku joka ei koskaan kysele ja oltu jo 21v yhdessa yksi lapsi ja kihloissa kohta 20v eikä se mihinkään muutu vaikka naimisiin menisi mutta ei ole mitään tarvetta ja minä miehnä en siitäniin välitä eikä naisenikaan halua mitään rouva tatusta koska silla ei ole mitään merkitysä ja jos avoero tulee niin ei tartte omaisuudesta tapella koska avoliitossa omaisuus on sen kenen nimissä se on ja niin edelleen. Meilla asunnot omistetaan ja maksetaan puoliski ja kumpikin omistaa yhtä paljon. Joskus toisten häissä joku on kysynyt onko teidat vihittu mutta siihen se on jäänyt ja niin edelleen.
Onko sillä sitten mitään vaikutusta lapsen suhteen, jos jompikumpi kuolee?
Ainakin käsittääkseni puolisolla ei ole oikeutta omaisuuteen, vaan se menee suvulle. Siksi tuo puoliksi ostaminen on on ihan hyvä, mutta silti jos toinen kuolee, niin jäljelle jäävä omistaa vain puolet esim asunnosta.
Nämä perintöjutut ja omaisuuden jaot tuntuvat olevan se syy mennä naimisiin nykyään, mikä on todella typerää. Mutta niin se on että avoliitossa jos toinen kuolee saattaa toinen jäädä ihan tyhjän päälle.
Menee meidän yhteiselle lapselle ja voimme tehdä paperit että avokki saa asumisoikeuden yhteiseen asuntoomme ja lapsemme on sen verran fiksu ettei tule vaatimaan asunnon realisointia ja niin edelleen
Nämä perintöjutut voi hoitaa testamentilla ja muutenkin ja ainoa asia mitä ei saa on leskeneläkettä mutta jos oma eläke on kohdillaan sitä ei tarvita ja niin edelleen. Ondelmia tulee vain silloin kun ei ole yhteisiä lapsia ja jos ei ole tehty papereita niin yhteisestä omaisuudesta suku perii kuolleen mutta jos on lapsia niin lapset perii.
Sitoutuminen on toki aivan muuta kuin avioliitto. Avioliittoon kannattaa mennä tietysti vasta kun on muutenkin sitoutunut. Se on pohjimmiltaan järkevä laillinen sopimus, joka helpottaa omaisuuden jakoa ja monia muita asioita. Aviopuoliso on kuitenkin lain silmissä lähiomainen, jolla on lähiomaisen oikeudet ja velvollisuudet. Jos puoliso loukkaantuu pahoin, vain lähiomaisilla voi olla oikeus päästä katsomaan häntä teho-osastolle. Vain viralliset lähiomaiset voivat hoitaa toisen asioita jos puoliso estyy sairauden tai loukkaantumisen takia. Toki tälläisellä ei ole kaikille merkitystä, kaikki eivät vain halua antaa puolisolleen sitä valtaa ja vastuuta, ja silloin on ihan ok olla menemättä naimisiin.
Olen kohdannut kaksi tapausta jotka ovat muuttaneet omaa käsitystäni avioliiton tärkeydestä. Toisessa tapauksessa tuttavan avomies joutui pahaan auto-onnettomuuteen ja oli vuorokauden tiedottomassa tilassa. Pitkäaikainen avopuoliso soitti hädissään sairaalaan, mutta hänelle ei annettu mitään tietoa puolisonsa tilasta, koska näitä tietoja voidaan antaa vain lähiomaisille. Mies onneksi toipui ja pari käväisi maistraatissa myöhemmin.
Toisessa tapauksessa sairaan puolison tila huonontui äkkiä ja hän joutui teholle. Lääkärit antoivat vain todella huonoja ennusteita hänen toipumisestaan. Avopuoliso ei päässyt teholle hyvästelemään, koska sinne päästettiin vain lähiomaiset.
Tälläisissä asioissa avioliitolla on merkitystä. Parisuhteeseen sitoutuminen taas on sitten parin henkilökohtainen asia.
Niin meidänkin perhe luuli, mutta nyt sisarusten välit sen varran kireät, että toinen varmaan tekee sen, että toista kiusatakseen haluaa reaalisoinnin.
Mäkin olen aina ajatellut samalla tavalla, että sitoutuminen on jotain täysin muuta kuin rinkuloita ja papin aamenta. Mies haluaa sitä ja olen alkanut ajatella, että minäkin. Juhlista pitää vaan tehdä oman näköisensä. Mä haluan, että tuoksuu kesältä, luonto on läsnä ja pidetään ne yhdellä seurantalolla, jossa tuoksuu joltain mitä en osaa selittää. Kun me kesällä pohdittiin sitä, niin tuntui hyvältä. Pitää löytää se paikka ja tunnetila, joka antaa järjen juhlille, joille ei muuten näe järkeä, koska mielessään on sitoutunut jo, eikä tarvitse mitään ulkoisia juttuja.
ihmiset pitävät julkisesti ilmoitetut lupauksensa paremmin kuin yksityiset.
Olet vielä niin nuori ja sinisilmäinen.
Ajatelet ettei rakkaus huuda pappia ja hääurkuja.
Vuosien kuluttua alat oivaltamaan, että rakkaus saattaa loppuakin; eron tai kuoleman kautta.
Avoliiton perusteella ei synny oikeutta toisen osapuolen omaisuuteen.
Avoliitossa sinun tulee huolehtia, että sinun rahoillasi hankittu on selvästi nimissäsi.
Rakkaus on tärkeää...mutta rahakin peijakas on aika merkityksellistä.
...on ihan jees olla menemättä naimisiin, ja koska aattelen ite et mikään ei oo ikuista ni jos rakkauskin joskus vaan sammuu ni eipähän oo hirvee häpeä laitella eropaperit menemään vaan se on sitte kahden järkevän aikuisen välinen sopimus jos niikseen. Surullista tietty jos eroaa. Mutta tiedän pareja jotka ei oo naimisissa ja silti onnellisempia kuin avioparit ja tosi sitoutuneita toisiinsa, mistään erosta ei puhettakaan.
Tosiaan, mikään ei välttämättä oo ikuista (joskus onneksi on! :), senhän nyt näyttää älyttömät eroluvutkin joissa en halua ite olla mukana. Siks en itse tahdo naimisiin, selviän ilmankin.
Itsekään en pidä avioliittoa pakollisena, mutta minusta se on järkiratkaisu. Saa leskeneläkettä puolison kuoltua ja perintäasiat helpottuvat. Itse olen menossa vain ja ainoastaan järkisyistä naimisiin. Pidämme todella pienet ja intiimit häät, joten mitään prinsessapirskeitäkään ei ole tulossa. Maistraatissa pyörähdys ja se on siinä.
ei sitä naimisiinmenosta tarvitse tehdä niin isoa juttua. ei siihen tarvita pappia eikä rinkuloita, voitte mennä maistraattiin ja siellä "mennä naimisiin". lapsen/lapsien kannalta toki olisi parasta, jos olisitte rekistöröityneet toisillenne ja muutenkin omaisuuden kannalta, jos jotain vakavaa tapahtuisi toiselle osapuolelle.
mutta ei se naimisiinmeno mikään välttämättömyys ole, mutta älä tee siitä isoa numeroa. ei häitä tarvitse pitää tai edes sukulaisille kertoa, jos olette maistraatissa käyneet.
MIKSI et halua naimisiin? Vastaappa tähän ihan rehellisesti, sillä joku syy siihen tietysti on.
Etkö ole varma, rakastatko häntä tarpeeksi tai rakastaako hän sinua? Haluatko pitää vielä oven auki katsella muitakin vaihtoehtoja? Luuletko, että avioliitto jotenkin muuttaisi elämäänne? Haluatko esiintyä sinkkuna niin että miehet flirttailisivat kanssasi? MITEN luulet itse muuttuvasi, jos olisit naimisissa? Menetätkö jotain, jos teidät vihitään? Luuletko olevasi vapaampi (uskottomuuteen), jos teitä ei ole vihitty? ...........
Jos avioliitto on miehellesi tärkeää, MIKSI et suo rakkaallesi sitä iloa? Vai menetätkö itse jotain?
Enkös vastannut jo alkuperäisessä viestissäni? En vaan koe sitä mitenkään tarpeelliseksi. Naimisiin mennään järkisyistä, jotkut koska perinne niin vaatii, ja yhdessä ollaan rakkaudesta ja sydämellä, niin vaan olen ajatellut ja niinhän se on. Siksi en koe avioliittoa yhtään välttämättömäksi. Osaan rakastaa rakkainta ihmistä ilman että olen naimisissa ja jos hän vielä ajattelisi samoin niin mikäs olisi ollessa, molemmat luottaisi ja uskoisi siihen ilman rengastusta.
Olen täysin varma että hän olisi kanssani myös ilman naimisiinmenoa, ja niin olen myös minä hänen kanssaan koska koen että hän on juuri se oikea minulle. Miehet ovat flirttailleet minulle aina pelkän ulkokuoren takia ja sen olen aina myös jättänyt omaan arvoonsa. En usko muuttuvani mitenkään jos olisin naimisissa, ja juuri siinä on taas yksi syy, miksi sitten pitäisi mennä? En koskaan pettäisi enkä varsinkaan sen takia jätä menemättä vihille. En vain näe avioliitossa mitään järkeä. Toisin kuin näköjään monet näkevät sen rahapuolen jota en itse rakkauden osalla ajattele pätkääkään.
Olen isoja kirkkohäitä vastaan koska en kummemmin pidä juhlista ja huomion keskipisteenä olosta, ja jos menisin joskus naimisiin, menisin juurikin maistraatissa yksityisesti koska kyseessä on kahden ihmisen oma ihana asia. Mutta tämä asia eli rakkaus säilyy minusta ilman rekisteröintiä, jo se sana on tässä asiassa typerä :D
En ymmärrä miksi se, ettei mene naimisiin, on monen mielestä niin järjetöntä. Semmosta ajateltiin vielä 50 vuotta sitten mutta niinkuin tästä viestiketjusta voi päätellä, ei kaikki ajattele enää. Minun sukuni on myös sitä mieltä että olen hullu nainen kun en tahdo naimisiin tai siis OLE naimisissa vaikka rakastan miesystävääni yli kaiken. Yhteistä onneako ei ole jos ei kultarengas hohtele nimettömässä?
Eikö sekään ollenkaan kutkuttele, kun siis miehesi saisi sinua ylpeänä suvulleen esitellä........
" Tässä se minun hieno ja kaunis Rouva on :)))"
Kyllä kai noin komean tittelin luulisi hieman houkuttavan purjehtia avioliiton harmoniseen satamaan;)
...no kun minulle riittää ihan hyvin kun mies esittelee että tää on miun oma kulta :)
Tämä nyt ei liity mitenkään minun suhtautumiseen naimisiinmenoon mutta ei miusta rouva oo mikään hieno titteli :D Rouva on semmonen permanentattu harmaantuva pyöreä ROUVA.. :D Vaikka ei siinä jos minusta joskus rouva tulee, sitten tulee..
....niinhän hieman ajattelinkin ja olen oikeastaan huomannutkin....
Ettei nuorekasta naista tänäpäivänä tuo Rouva-titteli oikeasti imartele o)
Hieman kiusottelin ja ehkäpä ne suotuisat tuulet vielä kuitenkin puhaltaa sinne....satamaan päin
Saatta hyvinkin olla että mies herää yhtenä päivänä ja haluaa lastensa äidiksi naisen joka on laillisesti hänen kanssaan yhdessä. Siis viettänyt sen 10 minuuttia maistraatissa hänen kanssaan. (ja vain hänen ja yhden todistajan, oli hän sitten sihteeri tai siivooja, kanssa).
Oli laillisesti yhdessä tai ei , ei välttämättä vaikuta rakkauden määrään jota tuntee toista kohtaan. Laillinen yhdessäolo EI ole vanhanaikaista. Päinvastoin, enennvanhaan kun papit olivat kaukana, lyotiin hynttyyt yhteen ja asuttiin saman katon alla vuosikausia, tehtii lapsia vuosi per lapsi, Sitten vasta kun tuli tilaisuuta tai tarvetta mennä papin luo (yleensä jonkun perheenjäsenen kuolema) pappi oli valmiina paikalla vihkimään ja samalla kastamaan koko lapsilauman.
Luullessasi olevasi erilainen ja "moderni" ilman sormusta- et ole yhtää mitään erikoista.
Mutta tuo lallistaminen on vain yksi monesta asiasta joka erottaa ihmisen eläimestä. Eihän esim. monet linnutkaan laillista liittoaan ja silti ovat vain saman partnerin kanssa vuosikausia.
Tietenkin voit ajatella että hihih hihi hiiii, määä ooonki sit lintu, hihi hih
Mutta huomaatko tuon tason eron?
En todellakaan ajattele olevani moderni ilman sormusta, johan sen nyt näkee tästä ketjusta etten todella ole ainoa joka ei naimisiin hingu. Niinkuin jo sanoin, en vaan koe tarpeelliseksi.
Ihanaa vetää joku tuollainen teinimäinen "ihQQQ, oon vapaa kuin lintu" -typeryys mukaan kahen aikuisen asiaan :) Kertoo ehkä sinusta jotain?
Teillä on siis kaksi tahtoa: mies tahtoo naimisiin, sinä et. Kummalle asia on tärkeämpi, se painakoon vaa'assa enemmän. Mitä sinä menetät jos menet naimisiin, mitä mies menettää jos ei saa toivettaan todeksi. Itse ymmärrän sen, että jollekin avioliitolla on tärkeä symbolinen merkitys ja sen tuntee vakauttavan suhdetta, sitä en ymmärrä, että jollekin on sitoutumattomuus niin tärkeää, ettei voi mennä vihille vaikka tietää sen merkitsevän rakkaalleen paljon.
"Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa!"
Vaikka sinusta tuntuu siltä, että et papin aamenta tarvitsekaan, niin miehesi tahtoo naimisiin. Mikä sinulla nyt niin vahvasti tökkii vastaan ettet miehellesi voi mieliksi tehdä? Eikös se ole sitä rakkautta, että tekee toiselle mieliksi? Ja varsinkin kun (viestistäsi päätellen) itselläsi ei ole tunnu olevan mitään muuta asiaa vastaan kun että et koe sitä tarpeelliseksi. Ja koska kaikki painostavat niin tulee vastareaktio :)
Jos sinua ahdistaa ajatus suurista häistä, niin luulisi miehesi antavan siinä asiassa periksi. Häät ja naimisissa olo on kuitenkin aika lailla eri asia.
tätä viestiketjua niin en nähnyt oikeesti mitään kunnollista syytä siihen miksi ap ei halua mennä naimisiin, vähän tuollaista lapsellista inttämistä, no kun minä nyt vaan en halua, siinä ei ole järkeä selitystä.
Sulle voi hyvinkin käydä niin että miehesi alkaa miettimään haluaako olla kanssasi loppuelämääsi koska sinä et sitä tahdo, sitähän naimisiin meno kertoo, annetaan lupaus toiselle virallisesti, nyt te olette yhdessä vain epävirallisesti.
Kyllä todelliset syyt taitavat olla se että sinä pelkäät, olet ehkä nähnyt kun tuttavapiirissä olleet häät ja ero tullut hetken päästä, ehkä ajattelet että kun et mene naimisiin, vältät avioeron, no tätähän ei kukaan voi tietää eikä ennustaa.
Kyllä se on miehelle paljon mukavampaa esitellä, tässä on vaimoni Riitta, kuin se että tässä tyttöystäväni Riitta ja ihmettelen edelleen mikset haluaisi itsekään nostaa ns. statustasi, tyttöystävästä vaimoksi.
lisäksi kuten moni on sanonut, kun teille tulee lapsia niin mitäs sitten, olette eri sukunimillä, jos lapsille tapahtuu jotain yms.. Kuullostaa ehkä tyhmältä sun mielestä varautua pahimpaan mutta niin tässä elämässä voi vaan kaikenlaista sattua.
ja sinä olet JO 30 v, et siis enää mikään niin nuori kuin ehkä ajattelet näissä avioliitto ja lapsen hankintajutuissa...
Me menimme n. vuosi sitten avioon vain sen tähden että asiat helpottuisivat. Maistraatissa pikaisesti asia hoitui. Meillä oli ennestään jo puolitoistavuotiaat kaksospojat ja kolmas lapsi oli tuloillaan. Aiemmin olimme olleet molemmat sitä mieltä ettei avioliittoon mutta se yksinkertaistaa monia asioita joten puhtaasti käytännön syistä meistä tuli aviopari. No sukulaiset eivät tykänneet kun eivät saaneet kirkkohäitä mutta vähät siitä... Lapsettomalle parille avoliitto sopii kunhan huolehtii että yhdessä hankittu omaisuus on myös molempien nimíssä.
Meillä minä en välttämättä tarvitse avioliittoa, mutta mieheni on ilmoittanut, että naimisiin mennään eikä eletä avoparina loppuelämää. No, mennään vaan, minun puolesta. Kihloihin ei mieheni ei suostunut menemään ennen kuin hän on valmis menemään naimisiin 1 -vuoden sisällä kanssani kihlauksesta.
Lapsia hän ei suostu edes harkitsemaan ennen kuin ollaan naimisissa. Mieheni on todennut, että hänen kuuluu pitää "huolta" puolisosta ja tietenkin kantaa "vastuu" lapsistansa. Ikää hänellä ei ole kuin noin 30 -vuotta.
Tiedän, että eräässä toisessa perheessä mies ei suostunut ennemmin edes yrittämään lasta, kunnes he olivat naimisissa. Nykyään heillä on 2 lasta ja avioliittoa takana yli 14 -vuotta ja tietääkseni ovat menneet elämänsä isompia karikoita.
Jos sinua mietityttää tuon omaisuuden jakaminen mahdollisessa avioerossa, niin ainahan voitte tehdä avioehdon (tämä voidaan tehdä avioliiton aikana ja täytyy rekisteröidä maistraattiin) ja halutessasi voit tehdä testamentin kuoleman varalle. Ilman testamenttia aviopuolisosi perii rintaperilleiset ja sinä avioliiton kautta saat tasinkoa omaisuudesta (jos ei ole avioehtoa).
Jos teet testamentin avopuolisolle kohdellaan avopuolisoa, kuten tuntemantonta, mutta avioliitossa kohtelu on hiukan "halvenpaa". Huomaa testamentissa ei voi ohittaa rintaperillisiä (lapsia), muuten voit testamentata omaisuutesi, vaikka kodittomille kissoille. Kuten joku varmaan kirjoittti avoliitossa, jos on lapsia lapset perivät menehtyneen puolison, mutta avopuoliso ei saa mitään, jos ei ole testamenttia vaan omaisuus menee hänen vanhemmille ensisijaisesti. Eli jos avopulisio omistaa asunnon ja menehtyy, joudut mahdollisesti muuttamaan pois, koska sinulla ei ole oikeutta asuntoon. Aviopuolisolla taas on mahdollisuus jäädä asumaan, eikä lapset voi "pakottaa" muuttamaan pois asunnosta.
Tässä on joitakin käytännön syitä.
Naurat vaan oikein selekäkenkkanaurua, jos joku häistä vihjailee...
Eikös se tullut se uusi lakikin, ettei avoparin tartte tyhjilleen lähteä yhteisestä omaisuudesta, jos kauan olleet yhdessä?
Itseänikin ei oo muu harmittanut, kuin naimisiinmeno, mies meilläkin niin halusi ja kohtelu muuttui papin aamenen myötä alentuvaksi!
Tietääkseni lakimuutos on tulossa, mutta ei vielä voimassa. Sitä siis odotellessa...
Miksi aina puhutaan sitoutumisen pelosta? Onko sitoutuminen ainoa oikea tapa elää?
Eikö yhtä hyvin voitaisi puhua vapauden pelosta?
Täällä on myös yksi päälle kolmekymppinen nainen, joka ei halua naimisiin (ellei väkisin viedä)
Naimattomaksi mulla voi olla jopa liiankin romanttinen käsitys sitoutumisesta, rakkaudesta ja parisuhteen hoidosta, koska uskon, ettei sitoutuminen ja rakkaus tarvitse vihkipaperia, kunhan rakastaa toista toista riittävän paljon ja panostaa suhteen eteen. Se on tavallaan jotain niin valtavaa ja henkistä, ettei se tarvitse siis sitä paperia pysyäkseen.
Miksi ihmeessä pitäisi mennä naimisiin? Ei olla mekään ja lapsikin on.
Eihän yksi allekirjoitettu paperi mitään takaa. Ihmiset hassusti ajattelevat, että naimisiinmeno sitoisi suhdetta tiukemmaksi. Eli eikö suhde siis ole jo tarpeeksi pysyvä? Jos ei ole, miten joku seremonia sitä pysyvämmäksi tekisi?