Intevalliharjoittelu aamulla

Hei,

Taustastani hieman ensin. Olen 20-vuotias nainen, olen juoksenut normaalisti 3-4 krt viikossa about 5 km lenkkejä viimeisen 2 kk ajan. Lenkit menevät nykyään jo kuin vettä vain, ja ajattelinkin vähän vauhdittaa tuloksia intervalliharjoittelulla. Kävin tänään ensimmäisen kerran heti aamusta ennen aamupalaa n. 20 minuutin rääkillä.

Kysymykseni siis kuuluukin, te jotka harrastatte aamulla lenkkeilyä, miten kannattaisi syödä ja kuinka pitkään lenkin jälkeen? Ja millaisia intervalliohjelmia suosittelisitte aloittelijalle? Juoksin tänään vain korkeintaan 2 minuuttia aloittaen 30 sekunnista, välissä hölkkäsin hiljaa n. minuutin ajan.

Tavoitteenani olisi kohottaa kuntoa sen verran että normilenkillä jaksaisin mennä kovempaa vauhtia, ja samalla päästä parista ylimääräisestä kilosta eroon.
1394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

paranee parhaiten tasapainoisella treenillä. Peruskestävyyttä saa olla 80% kaikesta treenistä. Sit yks vähän vauhdikkaampi kestojuoksu VK tai spurttitreeni. Ainahan lenkeillä voi välillä vähän kiihdytellä tai juosta ylämäet reippaammin.
Ihan tollaset koordinaatiotreenit ja juoksutekniikkatreenit parantaa tekniikkaa ja lihaskuntoa ja sen kautta valmiuksia juosta noeampaa vauhtia.

Ite kun oon tällanen ikääntyvä juoksija niin oon ottanut ohjelmaan säännöllisesti tasavauhtisten vk -lenkkien oheen 1000m vetoja 400m vetoja 800m vetoja 100-200 spurtteja. Oon huomannut, että ne helpottavat vauhdin pitoa pitemmillä matkoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juokse_sinä_humma kirjoitti:

Hei,

Taustastani hieman ensin. Olen 20-vuotias nainen, olen juoksenut normaalisti 3-4 krt viikossa about 5 km lenkkejä viimeisen 2 kk ajan. Lenkit menevät nykyään jo kuin vettä vain, ja ajattelinkin vähän vauhdittaa tuloksia intervalliharjoittelulla. Kävin tänään ensimmäisen kerran heti aamusta ennen aamupalaa n. 20 minuutin rääkillä.

Kysymykseni siis kuuluukin, te jotka harrastatte aamulla lenkkeilyä, miten kannattaisi syödä ja kuinka pitkään lenkin jälkeen? Ja millaisia intervalliohjelmia suosittelisitte aloittelijalle? Juoksin tänään vain korkeintaan 2 minuuttia aloittaen 30 sekunnista, välissä hölkkäsin hiljaa n. minuutin ajan.

Tavoitteenani olisi kohottaa kuntoa sen verran että normilenkillä jaksaisin mennä kovempaa vauhtia, ja samalla päästä parista ylimääräisestä kilosta eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu