En keksi mikä foorumi tälle kysymykselle olisi paras, mutta kokeillaan täältä.
Kämpässäni on mahdollisesti hometta ja olisi kiva lähteä n. 2 kuukaudeksi evakkoon testaamaan helpottavatko epämääräiset oireet (lähinnä allergia oireet, astman paheneminen, lievä ihottuma otsassa, punoittavat silmät jne.). (Toki oireet voivat johtua muistakin asioista, atoopikko kun olen.)
Käytännössä voin 2011 helmi-toukokuun välisenä aikana tehdä tällaisen retken jos haluan.
Onko ehdotuksia mikä olisi paras tapa toteuttaa homma? Olen huvikseni katsellut mm. Espanjasta vuokra-asuntoja tuolta ajalta (siellähän on juuri kiinteistökupla puhjennut).
Periaatteessa voisin budjata vaikka jossain erakkomajassa Alpeilla kunhan hinta on oikea.
Ulkomaille lähtemisestä tulee aina lisäkustannuksia, joten se on lähinnä haaveilun tasolla.
Helsingistä, jossa asun, on kai aika vaikeaa löytää vain pariksi kuukaudeksi kohtuuhintaista ja kuntoista asuntoa. Ulkomailla tämä taas ei näytä lainkaan vaikealta - eläköön Suomi ja pääkaupungin asumiskustannukset.
Varmaan täälläkin on ihmisiä jotka ovat saman ongelman kanssa pähkäilleet. Mökille en sattuneista syistä voi mennä.
Olisin kiitollinen vinkeistä ja/tai linkeistä ja kokemuksista.
Mihin hometta pakoon?
8
616
Vastaukset
"Olisin kiitollinen vinkeistä ja/tai linkeistä ja kokemuksista."
- Tämä on nyt vaan tällainen heitto, sillä en tiedä taustaasi ja kiinnostuksen aiheitasi. Mutta luin jokin aika sitten kokemuksia Taize-yhteisöstä, oliko se nyt Kirkko ja kaupunki -lehdestä. Ymmärsin, että kustannuksia ei juuri ole, kun jokainen auttaa omalla työpanoksellaan. Kyseinen henkilö taisi olla käynyt Taizessa useamman kerran ja sen vaikutus oli häneen positiivinen, niin ymmärsin.
Tutkin sitten äsken nettiä ja löysin Taizen sivut. Alkuun pääset tästä, mikäli kiinnostaa: http://www.taize.fr/fi_article5142.htmlTuossahan on virhe, pitää olla Taizé aksenttimerkin kanssa ;)
By the way, täältä löytyi paikasta kertova video: http://www.taize.fr/fi_article4806.html- Odysseus2
sanasinko kirjoitti:
Tuossahan on virhe, pitää olla Taizé aksenttimerkin kanssa ;)
By the way, täältä löytyi paikasta kertova video: http://www.taize.fr/fi_article4806.htmlKiitos ehdotuksesta Sinko.
Voihan tuotakin harkita. Paikan voimakas uskonnollinen painotus tosin ei itselleni oikein tunnu luontevalta. Odysseus2 kirjoitti:
Kiitos ehdotuksesta Sinko.
Voihan tuotakin harkita. Paikan voimakas uskonnollinen painotus tosin ei itselleni oikein tunnu luontevalta.Ymmärrän, ja kaikkein tärkeintä onkin, että kuuntelee itseään.
Vaihtoehtoinen paikka voisi olla myös kibbutsi - muuta ei taida tulla nyt mieleen.
Ks. http://www.uranus.fi/tyonhaku/artikkelit/open.php?id=11948
Tsemppiä joka tapauksessa :)sanasinko kirjoitti:
Ymmärrän, ja kaikkein tärkeintä onkin, että kuuntelee itseään.
Vaihtoehtoinen paikka voisi olla myös kibbutsi - muuta ei taida tulla nyt mieleen.
Ks. http://www.uranus.fi/tyonhaku/artikkelit/open.php?id=11948
Tsemppiä joka tapauksessa :)Löytyi sittenkin vielä yksi. Jotain ihme synkronisiteettia...
Postin mukana tuli nimittäin uusi tuore K & K, jonka sivulla 8 on juttua sohvasurffauksesta eli couchsurfing'ista. Näköislehdestä voit lukea jutun itsekin: http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2010/kirkko-kaupunki-35/primapaper
CouchSurfing:
http://www.couchsurfing.org/
Oletko löytänyt jo hyviä ideoita?
Laitan tähän vielä muutaman linkin, jotka löytyivät K&k:n numerosta 37:
www.nuorisovaihto.fi
www.kvtfinland.org
www.maailmanvaihto.fi
www.etvo.fi
K&k:n juttu "Maailmalle vapaaehtoiseksi" löytyy täältä, s. 14 - 15:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2010/kirkko-kaupunki-37/primapaper- getoverit
Moi. Tein samantapaisen "homeloman" viime keväänä Turkkiin, kun tuntui ettei suomesta löydä homeetonta paikkaa. Minun oli helpompi olla siellä, mutta kyllä sielläkin tosi homeisia paikkoja on, että en uskaltaisi etukäteen esimerkiksi vuokrata asuntoa, katsoisin paikanpäällä. Se hyvä puoli on lämpimämmissä maissa, että talvellakin on helpompi tuulettaa. Ja vaikka asunnossa siellä olisikin jotain, on monessa maassa sellainen kulttuuri, että elämä tapahtuu suurelta osin ulkona, niin altistus on vähäisempää. Huomasin myös, että jotkut homeet olivat erilaisia, sain reissullani jossain paikoissa joitain oireita, mutta osa pahoista suomen oireista putosi pois, jotenkin "ystävällisemmät" homeetko siellä oli vai enkö ollut vielä vaan niille altistunut, en tiedä..
Itse varmaan lähden sydäntalveksi jonnekin "haukkaamaan happea". Couchsurfing on muuten ihan kokeilemisen arvoinen juttu, vaikka niin että etsiessäsi asuntoa paikan päältä majoitut jonkun luo. Kokeilin, ja hyvät kokemukset on siitä! Olisi mielenkiintoista kuulla sitten minne menit ja mitkä oli kokemuksesi. Hyvää matkaa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513585Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142480Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar761730Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1371546- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941427