Olen 25-vuotias "mies" ja haluaisin jotain juttuseuraa edes netistä, kun tilanteeni on nyt niin huono ettei oikeastaan ole enää edes kavereita oikeassa elämässä joiden kanssa jutella. Muilla tuntuu olevan nyt perheen perustamiset meneillään tai ainakin tyttöystävät. Itse olen ollut aina yksin ja olen miettinyt että mistä se johtuu. Olen erittäin ujo ihminen joka osittain selittyy vanhoillisella yksinhuoltaja äidillä ja sillä että olin teinivuosina todella lihava ja itsetuntoni on aivan nollassa. En uskalla katsoa ihmisiä silmiin kun joskus harvoin pääsen edes juttelemaan kenellekkään. Kouluttauduin väärälle alalle ja olen nyt yrittänyt löytää jotain uutta koska työttömänä 80% rahoista menee kämppään eikä muualle oikein pääse. Olen aina vain toivonut rakkauta ihmisille mutta nyt huomaan että ajatukset menevät paljon useammin synkemmille alueille enkä usko jaksavani enää kovin kauan jos asiat eivät ala näyttämään valoisammalta.
Ystävää masentuneelle
konego
6607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olen itse keski-ikäinen, mutta tiedän tunteesi. Tuntuu varmasti ulkopuoliselta, jos kaikki kaverisi on naimisissa tai seurustelevat. Silti, älä luovuta. On yksin olossakin jotain hyviä puolia. Lisäksi löydät varmasti sinäkin sen oikean kun vain kohdalle sattuu. Muista, että älä jää silti murehtimaan sinne neljän seinän sisälle. Lähde vaikka uimaan tai jonnekin muualla missä on muita ihmisiä. Siellä voi myös se oikeakin löytyä. Muista myös, että hiljaisuudesta ja ujoudestakin voi päästä yli, kun vain itse yrittää. Näin kävi ainakin minulle. Nuorena olin tuppisuu, mutta opettelin itse tulemaan toisten kanssa tulemaan juttuun. Muista myös se, että positiivisuus aina auttaa. Älä ota asioita liian vakavasti, niin pääset vielä pitkälle ja löydät sen omankin rakkaan. Ei kaikille tytöille se ulkonäkö aina merkitse kaikkea, vaan se tunne ja se, että olet täysillä siinä mukana. Ps. Hyvää kannattaa vähän odottaakkin. Aloita jokin mieleinen harrastus, joten aikasi kuluukin paremmin.
No en tiedä onko mitään hyviä puolia siinä että on jossain peräkamarissa aina yksin. Ehkä olen antanut periksi ja tullut samanlaiseksi katkeraksi ihmiseksi kuten äitini. Vaikea ajatella positiivisesti kun kuulee miten vanhat kaverit pettää kauniita tyttöystäviään ja sitten foorumeilla valitetaan että missä ne kunnon miehet on. En ole vain sosiaalinen ihminen. En keksi koskaan mistä jutella kun tuntuu että kukaan ei ota tosissaan eikä anna suunvuoroa sosiaalisissa tilanteissa. Harrastin joskus lapsena paljon uintia ja olin silloin vielä iloinen. Nyt sitä ei edes kehtaa mennä saunaan kenekään kanssa samaan aikaan kun tuntee itsensä vieläkin niin lihavaksi vaikka painan jotain 65-70kg mutta kun ei ole liikuntaa harrastanut niin lihaksia ei ole nimeksikkään ja samat läskit näyttää vielä olevan mitä joskus 10 vuotta sitten. Siitähän se kaikki valitettavasti on kiinni että miltä näyttää, jos amerikan yliopistoissa tekemiin tutkimuksiin on luottaminen. No pitää vielä pari kuukautta katsoa että miten menee mutta jos tilanne ei ole parantunut ennenkuin täytän 26 niin otan haulikon ja ammun pään itseltäni irti tai koitan ryöstää vaikka pankin ja paeta thaimaaseen jossa sitten saan maksullista seuraa. Se loputon uni tuntuu jo tässä vaiheessa paljon paremmalta kuin epätoivossa eläminen. Olen jo pitemmän aikaa ajatellut että pitäisi käydä ammattiauttajan puheilla mutta siihenkin on liian suuri kynnys. Mitä tästä opimmekaan? Kannattaa kehua herkässä iässä olevaa lasta, vaikka sillä ei aina menisikään niin hyvin eikä syyllistää kokoajan ja kertoa miten oma(vanhemman) elämä on mennyt lapsen takia pilalle. Tuntuu siltä että vaikka olenkin tehnyt paljon virheitä elämässäni niin omaan kuitenkin aika ajattelevaisen pään mutta silti en osaa parantaa itsetuntoani vaikka sen huonouden olen jo tiedostanut jo pitemmän aikaa.
Jos pelkkä kaveripohjainen nettituttavuusjuttukaveri riittää ilman kummempia odotuksia, niin voisin olla kiinnostunut yhteydenpidosta. Itsekin olen yksinäinen, 21 vuotias "tyttö/nainen", ujoarkaherkkähipiäinen enkä kovin hyvä sosiaalisissa tilanteissa oikein koskaan, joka on kostautunut monet monet kerrat. Varsinkaan saman sukupuolen kanssa en pärjää oikein ollenkaan...en vaan tunnu olevan samalla aallonpituudella oikein koskaan kenenkäänkanssa. Kuvittelen kaikkien katsovan halveksivasti, enkä osaa luottaa moneenkaan ihmiseen.
Opiskelusta...väärää alaa opiskelen minäkin...opiskelut jo 5 vuotta ja yhä jatkuu eikä se kiinnostavammaksi voi muuttua. Opiskelut stressaa korkeakoulussa ja vie yöunia.
Masentuneisuus on vaivannut minua aina enemmän tai vähemmän jo vuosien ajan. Joskus on tullut hyvin epätoivoisiakin ajatuksia, ja välillä taas olen tyytyväinen tai niin onnellinen kuin vai olla voi. Mieliala vaihtelee välillä aikas hurjasti ja tempperamenttia on periytynyt suvusta. Taistelutahtoa kuitenkin riittää vaikeuksista huolimatta, kun vain odotan hyväuskoisena parempaa tulevaisuutta...
Parhaiten kanssani pääsee juttuun mesengerin kautta, mutta sähköpostin lähettelykin käy. Olen kylläkin aika laiska sähköpostinkirjoittaja, kun harvoin sattuu sellaista "fiilistä" ja pitkää tekstiä jos kirjoittaa niin se menee helposti sekavaksi...
no mutta...
sähköpostiosoitteeni on [email protected]
jos satut kiinnostumaan niin jutskaillaanko?
:)
Tietysti voidaan jutella. Sitä olin alunperin tässä kai hakemassa mutta lipsahti taas yllätyksellisesti itsesäälin puolelle nämä minun jutut. Tai taas ja taas kun en ole aikaisemmin edes kirjoittanut millekkään foorumille vaikka elämä on pelkkää tietokoneella istumista ollut jo pitkään. Kaikki muutkin jotka haluavat ottaa yhteyttä voivat lisätä minut messengeriin osoitteella [email protected]
Kerro vanhemmille rohkeesti tilanteestasi, he varmaan ymmärtävät. Tarvitset ammattiauttajaa!!!!
Tiedän suurinpiirtein miltä susta tuntuu. Kavereilla oli muita juttuja joten ei niillä ollut halua tai aikaa mun kanssa lähteä ulos tai mitään. Mitenkä silloin tutustua muihinkaan ihmisiin, esim. baarissa, jos ei oo ketään kenen kanssa mennä sinne.
No tulihan sitä muutamia kertoja käytyä baarissakin yksin, mutta ei siitä kauheen hyvää yleensä seurannut... Itseasiassa melkonen turvallisuusriski varsinkin naisena käydä yksin baarissa, jos meinaa juoda. Ja selvinpäinhän sitä ei välttis kestä kovin kauaa siellä. :D
Nythän on onneks tää nettitreffi ym. jutut tullut yleiseen käyttöön ja sieltä mäkin löysin muutamia tuttuja, joista olis voinu enemmänkin syntyä, jossei elämä olis heilauttanut tähän missä nyt oon. Eli löysin vanhasta tuttavapiiristäni sitten muutaman kaverin, kun niille tulikin aikaa, ja pian löysin myös mieheni.
Eli suosittelen kuitenkin just netin kautta seuran etsintää, ehkä ennemmin just kavereiden etsintää alkuun. Siinä on se hyvä puoli että voi löytää juurikin toisen kaverin puutteessa olijan. Toisaalta se ei välttis tarkota et yhteisiä asioita ja oikeaa ystävyyttä löytyis sen kanssa johon tutustuu netin kautta, mutta tarjontaa yleensä on melko paljon ja kannattaa aina yrittää ja tutustua uusiiin ihmisiin.
Uimahallissa ja muissa harrastuksissa liikkuminen on kans hyvä juttu, mut toisaalta niissä olis hyvä käydä myös ihan niiden harrastustenkin takia eikä pelkästään siks et väkisin tarttis tutustua kehen tahansa. Eli olis hyvä hyväksyä itsensä kans sellasena kuin on, esim. ujona, joka ei heti ryntää jokaisen ihmisen kimppuun ja juttele niitä näitä ohikulkijoitten kanssa. Kyllä sitä ujokin löytää kavereita, mut vaan vähän hitaammin ehkä. Täytyy osata tai yrittää myös ottaa rennosti ihan itsensä ja jaksamisensa takia. Sit sattumalta voi joskus löytää tyypin josta luonnostaan kiinostuu ja yrittää tehdä tuttavuutta. Ja koko elämä muuttuu! Ja pian löytääkin itsensä täältä suhteet ja tunteet rakkaus-osiosta jossa epätoivoissaan vängertää sitä ihastuksen tuskaansa ja sitä ettei homma etene ihan niin nopeesti kuin toivois :D