Tapasin Egyptissä....

Olen kuullut samanlaisia tarinoita ja kokenut saman itsekin. Kaikki näyttää aluksi niin ihanalta mutta totuus on toinen. Varoitan sinua, älä lähde. Sinusta tulee hyvin katkera kun tulet pettymään Leviisi. Matka pois sieltä ei olekaan niin helppo kuin kuvittelet. Edenkin jos on lapsia. Kyllhän edessäpäin luvataan mitä vain mutta monesko olet hänelle, naimisissa olevalle huijarille.

Hohhoijakkaa noita kommentteja - ala-arvoiset kommentit jätät kerralla huomioimatta!

Kauan, kauan sitten olin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Kaikki meni uusiksi vaikutuisine työpaikkoineen kaikkineen Suomessa. Ihastuin lomamatkalla, olin silloin ikäisesi.
Sain työpaikan maasta ja kaupungista, jossa ihastuin, ja reissu oli sillä selvä. Suomeen pääsee aina takaisin, ei tämä täältä minnekään karkaa, ajattelin. Olin reissussa kolme vuotta.

Ihastumisen johdosta lähdin, tavoitteena kuitenkin saada viettää aikaa myös ulkomailla, ennen kuin alan leikkimään kotia aikuisten oikeesti. Suomessa tai jossain muualla. Ulkomaille oli ihan pakko päästä, tuntui että tukehdun tänne takapajulaan.

Menin, näin ja koin. Päivääkään en kadu, päin vastoin. Rakkaus sammui pikkuhiljaa. Samalla ajatus Suomeen paluusta alkoi palata päivittäin mieleen.

Monta kokemusta rikkaampana palasin Suomeen. Ihania ihmisiä, hänkin jonka vuoksi menin. Me ei oltukaan oikeat toisillemme ne oikeat. Mutta mistäpä sen tietää ennen kuin käy katsomassa. Kokemukset, niitä en antaisi mistään hinnasta pois. Ne kulkevat mukanani aina.

Olet nuori, mene katsomaan maailmaa. Tätä ko egelnsmannia en ehkä odottelisi. Kokeilkaa poikaystävän kanssa yhdessä maailman turuilla työntekoa. Tai ellei hän ole elämäsi mies, lähde yksin.

Yhtä eikä kahta vaan useita tarinoita kun lomaromanssista lähtee veivaa elämää suurempaa.

luvataan kuuta taivaalta ja kun on tarpeeksi hauskaa pidetty niin se siitä. tosin viimeisin minkä olen kuullut ei ollut mikään englantilainen vaan joku turkkilainen äijä.. taloa rakensi siellä heille yms. mut heti kun meni panohommiksi niin seuraavana päivänä mies ei enää "tuntenut" koko naista.

joskus se naamapalmu tulee vain ihan luonnostaan kun jotkut järkijäässä uskovat mihin vain.

ja siitä kokemuksesta kärsin ainakin taloudellisesti, kenties ammatillisestikin koko jäljellä olevan elämäni. Niin - koko jäljellä olevan elämäni, sillä sössin asiani tuon hullaannuksen myötä siinä määrin, että eläkeenikin jää pieneksi.
Minun piti jo tuntea oma ääliömäinen luonteeni mutta silti leikin tulella enkä uskonut ihastuvani niin, että jäisin kiikkiin kuin kärpänen liisteriin. Näin kuitenkin kävi, ja koska minulla on vilkas mielikuvitus ja vastentahtoinen (siis heikko) ote arkiseen todellisuuteen, rupesin rakentelemaan pilvilinnoja, joihin sijoitin Hänet ja itseni. Todellisuudessa kirjeenvaihtomme oli harvaa ja toverillista. Kun hän sitten kirjoitti ruvenneensa seurustelemaan, niin pimahdin totaalisesti. Jätin työt ja kaiken muun ja säntäsin hänen peräänsä paikkaan, jossa tiesin hänen tuolloin lomailevan. Enhän minä hänelle merkinnyt enää yhtään mitään ... eli olin siis hylännyt entisen elämäni tyhjän takia. Paluuta ei ollut, ainkaan minulla, ylpeällä.

Voin vain neuvoa muita: koettakaa hakea jostain rakastumisen sekoittaman mielenne sopukoista sinne jäänyt järkihippunen ja käyttää sitä. Meidät on biologisesti ohjelmoitu ihastumaan sopivanoloisiin tyyppeihin, eikä tällä arkaaisella tunteella ole mitään tekemistä nykyisen elämänmenon edellyttämän järjen kanssa.

...elämä on keskinkertaista ja tylsää joka paikassa.

Ainoa piristys olis jatkuva vaihtelu, mutta kukapa sitäkään alituisesti jaksais, varsinkaan enää vanhemmiten.

Nuoruuden kohelluksista jää toki jäljelle muistot, jos ne jotain piristää.

Kysyjä on rakastunut. Kysyjän suhde rakastettuunsa on kuitenkin tavoittamaton.

Kysyjän tulee seuraavaksi suhtautua kaikkiin ihmisiin, kuten suhtautuu siihen johon on rakastunut. Silloin rakastuminen toimii hänelle voimavarana. Toivotan kysyjälle tässä uskoa omaan itseensä. Se kantaa hänet.

Koska kysyjä on tasapainoton, niin kysyjän voimavaroja heikentää kolmion sivujen epäsuhta. Rakkaus on kolmion kanta. Toivo on nyt liian suuri. Usko on nyt liian pieni.

käytätkö huumeita?

Ja minä kävin Thaimaassa. koin IHANAN lomaromanssin paikallisen tytön kanssa.
Nyt jo käyn joka vuosi kokemassa monta romanssia. Kahdessa viikossa ehtii monta.

Olen itse tutustunut eräällä lomallani myös ulkomaalaiseen mieheen, jonka kanssa ollaan oltu yhteydessä kohta 6kk reissuni jälkeen ja olemme nähneet melkein joka kuukausi kun olen matkustanut takaisin ko. kohteeseen. :) Olen ollut aivan täynnä tätä suomea ja täällä olevia ihmisiä pitkän aikaa, joten vielä ei ainakaan kaduta! Vieraaseen maahan, sen asukkaisiin, kieleen ja kulttuuriin tutustumisen ja sisälle pääsemisen minä ainakin otan rikkautena. Innolla odotan ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Aina kannattaa yrittää ja ottaa selvää, ettei ala myöhemmin kaduttaa. Kuten Palmtreekin mainitsi niin Suomeen pääsee aina takaisin. :)

nyt ihan todellisuuteen, samaa p*skaa elämä on joka puolella ja ihmisetkään eivät hirveästi muutu. Pidä hyvät muistosi mutta älä lähde, menee nekin vähät hyvät muistot pilalle ja tilalle tulee ne huonot.

on hyvä juttu. Kannattaa muuttaa joksikin aikaa ulkomaille, matkustaminen avartaa. Tärkeintä on se, että on työpaikka ja asunto kunnossa kohdepaikassa. Sitten elämä rullaa, ja tutustuu uusiin ihmisiin ja eri kulttuureihin. Minäkin reissasin eri hanttitöissä Ruotsissa ja Kreikassa ja olihan se suklaasilmä poikakaverikin. Kieliä opin ja muutenkin maailma muuttui kotoisaksi. Kolmen vuoden päästä alkoi tulla tarve palata takaisin kotosuomeen ja hankkia ammatti. Ja näin teinkin, ja löytyi se hyvä avioimieskin vanhasta kotikaupungista. Myöhemmin olen sitten muutaman kerran asunut ulkomailla nykyisen työni puitteissa. Maailmalla olo on ollut helppoa, sillä nuoruuden kokemukset kasvattivat siten, että arkista tasapainoa ja hyvää suomalaista itsetuntoa löytyy. Muistan kuitenkin aina sen ihanan tunteen silloin nuorena kun saavuin Suomeen ja menin kotijoen rannalle, ajattelin, että tämä on kuitenkin se maailman paras paikka. Ei sitä voi samalla tavalla arvostaa, ellei saa nähdä maailmaa. Eli "kaukaa näkee lähelle"

Hei! Pakko sinun on hänet tavata. Vain sillä tavalla pääset asiasta selvyyteen. Mutta en sinuna romuttaisi olosuhteita täällä. Ei mitään sellaista, että hylkäät kaikki ja myyt asuntosi ja omaisuutesi. Sen ehdit tehdä myöhemminkin jos tämä mies on sitä mitä kuvittelet. Elät tällä hetkellä hänen suhteensa lähes täydellisesti mielikuvien varassa, faktaa on minimaalisen vähän. Tapaa hänet ja ota selvää. Jos onnistuu niin hyvä. Jos ei niin on paikka Suomessa mihin palata. Mutta selvää on otettava.

En ole tavannut montakaan onnellista loppua. Työni vuoksi olen nähnyt noita
ihastuksia pilvin pimein. Kannattaa muistaa, että vastaavia olosuhteita ei
olekkaan matkan jälkeen ja uudet turistinaiset ovat jo lentäneet ko
lomapaikkoihin ja ja pojilla/miehillä uudet ihastukset.
Eli kuivaa pöksyt ja jatka normaalia elämää

En tiedä mitä sanoisin surullista jotta lomaromanssi sai tollaisen shown, mutta hyviä kokemuksia paljon rikkaampana olet, en osaa juuri muuta kuin ole oma itsesi, olet tunneihminen mutta etenkin tiput aina jaloilleen, sen sanon että vaikea sinun on painaa nappulaa unohda koska olet tunneihminen ja hyvä älä ala muuttaan itseäsi, realistisyys tulee sitten aikanaan, ymmärrän että se painaa mieltäsi ja varmaan kauaan, mutta jos et tee valintoja et mee eteenpäin, ne valinnat ovat sinun omia ja ne ei kuulu muille ja älä välitä mitä toiset sanoo ilkeyksissään, ota ne vaan posittiiviset asiat :)
Tässä hiuman aforismeja : Ei ne tehdyt asiat harmita mutta tekemättömät, kuuntele sydäntäsi mutta ajattele myös lähimmäistäsi(vaikea yhdistelmä)
Kuitenkin tulet pärjäämään elämässä jollet vaan ota liian vakavasti ilkeitä ihmisiä,
Olethan nuori ja silloin pitää kokea muuten ei tiedä miten elää.
Muista elämä on fantastinen ja se täytyy elää.
Suotta pelkäät kaikki järjestyy.

Olin 50 v, työelämässä, lapseni aikuinen ja omillaan. Tapasin netissä Yhdysvaltain Georgiassa asuvan hillbillyn. Kävin katsomassa, rakastuin, muutin sinne. Vuodessa totesin, että upea seikkailu, mutta minua Yhdysvallat loppuelämän asuinpaikkana ei kiinnostanut. Kielen opittuani totesin myös, etteivät ajatukset ja odotukset elämästä miehen kanssa kohdanneet ja tulin takaisin Suomeen. Täällä sain heti duunia jenkkifirmasta. Kahdesta tasavertaisesta loppuehdokkaasta minut valittiin jenkeissä asumiseni vuoksi. Muutaman vuoden kuluttua sain siirron Saksaan samaan jenkkifirmaan.
Nyt olen jälleen takaisin Suomessa ja onnellisena aloittamassa eläkeaikaa. Kokemuksen osoittamaa...jos en olisi aikoinaan lähtenyt Georgiaan, monet senjälkeiset upeat kokemukset olisivat jääneet saamatta. En myöskään olisi tiennyt, että niin se arkielämä jenkkilässä ja Saksassa on ihan samaa tasaista puurtamista kuin täällä Suomessakin. Se vaan tuntui hohdokkaammalta kulttuurieroista johtuen.
Joten sinulle aloittaja...hommaa Englannista duuni ja asunto ja lähde. Jos hemmo ei olekaan sellainen kuin mielikuvissasi hänet muistat, asia ei ole katastrofi. Työskentele siellä min. vuosi, opettele kieli kunnolla ja jos et kauempaa viihdy, tule takaisin Suomeen. Työskentelystä ulkomailla saa joissakin duuneissa täällä lisäpinnoja ja se madaltaa kynnystä lähteä uudelleen jonnekin muualle. Olet vasta työurasi alussa, joten englanninkeikka saattaa antaa tosi hyvää potkua tulevaisuuteen. Jos taas teillä hemmon kanssa kolahtaa hyvin, Suomeen pääset lomille muutamassa tunnissa.
Siis lähde, äläkä jää haikailemaan ja sen kautta pilaamaan ihmissuhteitasi täällä.

tämä on vaan sen erään naisen kertomus siitä mitä pari sairasta suomalaista teki.kirjoittaja on kopioinut tämän kirjoituksen eräältä toiselta keskustellupalstalta ja nyt yrittää saada huomiota.TÄMÄ ON ILMEISIN PROVO NÄYTE TÄLTÄ SAIRAALTA IHMISELTÄ.

Ja jos pittää tulla maitojunalla takasi nii ompaha ainaki kokkeillu sitäki vaihtoehtoa :D

otahan järki käteen on tainnut levi löytää uuden morsiammen olet tainnut olla vaan hänen peliään siltähän tuo näyttäisi näin äkkiseltään noh senkun menet ja itket ja tulet takaisin jos pääset

Ulkomaille ittiänsä panettamaan,tiedä vaikka saisit hyvän sutenöörinkin tai sellaisen miehen joka
ei hakkaa edes joka päivä. Turha se on tänne jäädä suomenmiehille vittuilemaan! Sinne vaan ja pyydä kaveris mukaan.... Me haemme vähä paremman luonteenlaadun omaavia vaimoja Filippiineiltä !

Turhaan täällä kyselet keneltäkään neuvoja. Itse olet vastuussa (vain itsellesi) tekemisistäsi. Tulevaisuudessa voit olla katkera itsellesi ja murehtia kaikkia tekemättä jättämisiä. Nyt sulla on tulevaisuus edessäsi joten tee sitä minkä tunnet olevan itsellesi tärkeää. Jos teet virheen tulet sen huomaamaan ja otat opiksesi. Mutta voi myös käydä toisinkin. Älä murehdi etukäteen. Ja jos takkiin tulee niin ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se maailma yhteen virheeseen kaadu...

Moi!
Mulla on meneillään sama juttu. Tosin tapasin tämän (ruotsalaisen) miehen täällä Suomessa ja olen jopa käynyt hänen luonaan muutaman kerran Ruotsissa. Olen jo pienestä tytöstä pitäen haaveillut muuttavani Ruotsiin. Tämän miehen tapaaminen vain vahvisti tunnetta. Muista kuitenkin ajatella realistisesti. Missä asut, kuinka tulet toimeen, kestätkö yksinäisyyttä..jne. Itselläni on tunne että jos en nyt lähde niin en lähde ikinä. Olen myös ajatellut hankkivani Tukholmasta työtä ja hakea yliopistolle opiskelemaan. Tsemppiä loppuvuoteen! =)

Luin tarinaasi aivan kuin omaani,tosin minä ihastuin täällä Suomessa, elin ihmeellisessä haavemaailmassa
monta vuotta, ja siitä kärsi kaikki minun läheiseni,
Tapasin sattumalta erään miehen baariillan aikana, ja päädyimme hänen luokseen yöksi,rakastuin häneen
ensinäkemältä.Aamulla sitten lähdin nolona pois sanomatta sanaakaan.
Törmäilimme aika ajoittain ja aina päädyimme hänen luokseen ihanaa seksiä ja paljon valheita.
Ja minä elin pilvilinnoissa sen muutaman kuukauden aina tapaamisien välillä.
Laitoin välillä viestejä mutta hän ei koskaan vastannut niihin..ei soitellut..ei mitään.
Tosin jos soitti aina vain pyysi kotiinsa..ja minä menin..pilasin monta suhdetta hänen takiaan..
Nyt jälkeenpäin olen ajatellut asiaa..olin hänelle pelkkä hyvä pano..jos ei muita ollut..
en hyväksynyt asiaa oikein elin haavemaailmassa..ajattelin häntä kokoajan..en halunut hyväksyä ettei hän halunut muuta..en halunut kokea hylätyksi tulemisen tunnetta..
Tapasin sattumalta noin viisi kuukautta sitten aivan ihanan miehen..ensi kertaa tunnen olevani rakastunut oikeasti..nauttisin tilanteesta jis hän nyt soittaisi ja pyytäisi..en menisi enään!!
Että tälläisiä mietteitä..

Jos olet vapaa..siis ilman perhettä ja lapsia.Käy kattoon kuin käy,et kovin korkealta putoa jos ei onnistu.Eipähän tartte mummona murehtia kiikkustuolissa....Yleensä onni on pieninä murusina ja loppujen lopuksi tätä upeata arkea.Sitä se parhaimmillaan on...

varattu mies ja jos ulkomaille lähdet, niin ihan vain itsesi takia, ei kenenkään jo varatun miehen. Kyllä se elämä yleensäkin tuppaa olemaan keskinkertaista tavallisella ihmisellä, unelmoida toki voi, mutta silti pitää jalat maassa.

Parempi se on mennä riskillä sinne ulkomaille. Et sinä ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja se olisi vain itsesi pettämistä jäädä "paikoilleen". Koko kirjoituksestasi huokuu kuva ettet sinä todellisuudessa halua olla sen nykyisen kumppanin kanssa ja samalla lailla kuin sinä erosit aikaisemmastakin "netti-ihastuksen takia" niin käy nykyisenkin kanssa ennemmin tai myöhemmin. Parempi varmaankin ennemmin kuin myöhemmin koska silloin sinä vain olet katkra ettet valinnut toisin.

lähde nyt perskele sinne ulkomaille.päästään sinustakin sitten vihdoin ja viimein,kuin voi nainen olla noin typerä

Niin, unelmaromanssit ovat ihania, bitter sweet :) Ne jäävät unelmiksi, ilman arkea ja sen rasittavuutta, niitä on hienoa kaivata ja kaikki jää siihen ihanaan ja kaipaukseen. Se on oikeasti hienoa, olet saanut kokea jotain upeaa. Mutta vaikka se tuntuu vaikealta ajatella, kun ei ole vielä sitä kuuluisaa elämän kokemusta, mikä ikävä kyllä tuo tullessaan realismia, niin eihän tuollainen romanssi ole syy muuttaa ulkomaille. Siis yksistään. Täytyy olla realistinen. On ihanaa, että on ihanaa, mutta rki on arkea kaikkialla, ja arjeksi se tulee muuttumaan.

Muistoja on hieno vaalia, eikä sinulla mikään kiire sitoutua olekaan, olet nuori. Mutta siinä mielessä voisit pienesti päästää irti, että kohtaiset sen miehen myös miehenä, ihmisenä, jolla on oma elämä, omat suhteet, arki jne. siellä jossain. Sinulla olisi ollut sielläkin työ ja asunto, myös laskut ja vuokrat maksettavana, ystävät löydettävänä, kaikki etsittävä, uuteen sopeuduttava.

Ulkomaille muutto sinänsä ei ole huonompi ajatus kuin muutkaan. Kokemusta ja ties vaikka sinne jääkin, jotkut jää ja viihtyvät hyvin. Ulkomaille muutossa pitää olla realistinen ja ottaa jalat maassa asennetta myös mukaan. Mutta miksipä ei, jos paloa on ja tajuaa hankkia myös tietoa, ei pelkkiä unelmia. Keskinkertaista elämä on muuallakin, erilaista vaan, suurimmalla osalla. Mutta mikä sitten on epäonnistumista? Mikä on häntä koipien välissä palaamista? Eikö ihminen saa muuttaa mieltään, palata jos huvittaa? Kuka on sanonut, ettei kotimaahansa saa enää koskaan muuttaa takaisin, jos sieltä lähtee: aika moni on muuttanut.

Epäonnistuminen riippuu tavoitteista. Jos tavoitteena on shangrilaa, prinssi ja puolivalltakuntaa, hollywood-tähteys ja ikuinen romanttinen rakkaus jossa ei ryppyjä näy, niin kyllä, tulet epäonnistumaan surkeasti, tulet pettymään pahasti ja maailma todennäköisesti tulee romuttamaan ison osan unelmiasi. Jopa tähteys on työn ja tuskan takana, kilpailu on kovaa ja peli on raakaa. Siinä kyllä haihtuu haihattelut päästä. Mutta jos askel askeleelta haluaa rakentaa elämäänsä muualla, jossain toisessa maassa, tehdä töitä, opiskella ja saavuttaa asioita, niin mitäs pahaa siinä on? Kouluja on muuallakin, töitä on muuallakin, ihan hyvin elämänsä rakkaudenkin voi muualta löytää. Vastuu omasta onnellisuudesta on itsellä.
Lontoo on isompi, siellä on enemmän kaikkea, niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta jotkut tykkää. Itse olen vain käynyt ja tykkäsin käydä, en ehkä muuttaisi asumaan. Itselläni haaveena olisi enemmän joka vuosi olla pari kuukautta reissussa, mutta siihen ei ole rahaa :) Haaveensa kullakin!

Joten, miksi ei. Mutta mieti miksi lähdet, mitä haluat ja miten sen voisi oikeasti saavuttaa. Onko asiat vaan haaveissa vai olisiko niihin realistisia mahdollisuuksia? Onko syynä vain mies vai omakin elämä... Kyllä se varmasti jotain antaakin, jos ottaakin. Toisaalta, entä jos säästäisi vaan pitkään reissuun rahaa ja olisi matkalla, ilman että muuttaisi?
Tai ehkä et vaan täällä tee juuri niitä asioita mitä haluat, opiskeletko varmasti alaa, jolla haluat olla? Ehkä haaveilusi kumpuaakin siitä, että kyse ei ole välttämättä ulkomaat/kotimaa akselilla, vaan että ylipäätään, voisit täälläkin elää enemmän, omana itsenäsi, tehdä asioita, mistä oikeasti tykkäät?
Ja epäilemättä kuitenkin toisaalta: jos mahdollisuus on, niin antaa palaa, ethän sä mitään rikollista tee, vaan elät elämääsi!

Taas yksi fiksu suomalaisnainen;)

Miksi luulet, että elämäsi olisi yhtään jännempää täällä kuin ulkomailla? Oletko sinut itsesi kanssa? Elämä ei ole pelkkää juhlaa, vaan arki tulee mukaan jossain vaiheessa.

Ja mitä teet toisen miehen kanssa, kun ajatuksesi ovat muualla? Ei ole reilua häntä kohtaan... Voi hyvä tyttö, koita aikuistua:)

vain, sillä Suomalaiset miehet eivät tee sinulla mitään täällä, mutta älä tuo sitä kundiasi meidän elätettäväksi ja jos saat kuonoosi siellä hoidata itsesi myös siellä ja jää sinne.

Tylsällä tyypilllä on tylsää missä sitten onkin :D

Mutta karu totuus on se, että Leviä ei kiinnosta sinä. Sori vain, näin se on. Unohda se mies! Jos haluat välttämättä lähteä ulkomaille asumaan, niin lähde ihmeessä - mikäs sinua estää. Mutta älä oleta saavasi kyseistä englantilaista mukaasi.

Moni kakku päältä kaunis, sanoo vanha viisas sananlasku. Tee elämäsi niin hyväksi kuin pystyt omissa ympyröissäsi. Jos haluat ulkomaille, varmista, että Sinulla on työ ja asunto ja kaikki ok. Täällä (etelä-Euroopassa) tavat ovat toiset. Vaarat vaanivat meikätyttöjä..

Itse tein valintani suomalaisen miehen hyväksi. Katsoin, että liian suuret kulttuurierot vallitsevat.
Enkä ole katunut.

Miettikää miehet kun ryhdytte isäksi! Nainen on juuri tuollainen hakee itse ja toisilta tukea haihatteluille ja unelmille .rakastumisesta ei missään nimessä ole kyse vaan intohimojen tyydyttämisestä ja se puetaan rakastumisen nimiin.

Toivottavasti isät ja lapset osaa sanoa että tervemenoa ja pian. Työ/yö paikkoja saa kun oppii kielen!

Olet täysi sekopää.. aivan sekaisin.

HAAHAAAH Kleopatra

Joo, alahan jo pikkuhilijaa unohtammaa tämä Luuvisin rönkäle. Itte haihattelin vuosi tolokulla yhtä vaihtaripoikaa ja heitin hienon suhteen mäkkeen ku sano vuosien kuluttua että nyt hän tullee käymää. Vaa voih ja eih. Oli kuulkaas tuskaa yrittää asuttaa häntä luonani ku oikeesti pääsin tutustumaan siihen sikaan mikä hän on! Huh hah hei, loppu ne haihattelut!
Niin kauvan tämä Enkku Luuvis o ihana ku sä et voi saada häntä. Vaa auta armijas ku tottuus iskee kasvoille :D

vaikutat varsin naiivilta ihmiseltä....

Minulla on ollut lähes vastaava tilanne kanssasi. Tapasin ruotsalaisen miehen lomareissulla, jossa kipinät välillämme lentelivät. Sen jälkeen verkostuimme facebookissa.. juttelimme lähes päivittäin useita tunteja netissä ja ihastuin tyyppiin entisestään. Hän tuli käymään Suomessa ja välillämme syttyi jotain. Tunsin, että tunne oli molemmin puoleinen. Hurahdin tyyppiin niin totaalisesti, että aloin samalla tavalla haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta, olin valmis muuttamaan Ruotsiin ja ajattelin, että hän oli se oikea, etten koskaan voisi löytää ketään parempaa. Olin varma, että hän olisi sielunkumppanini.

Minulle kävi samoin, yhtäkkiä yhteydenpito alkoi kuolla, kun hän ei enää vastaillutkaan viesteihin samalla innostuneella ja kiinnostuneella tavalla kuin aiemmin. Olin kerennyt ostaa lentoliput Ruotsiin ja siellä huomasin, että jotain välillämme oli muuttunut, se säteily hänen silmissään oli kuollut. Viimeisenä iltana sain selityksen: hän tapaili tyttöä. Tunsin itseni idiootiksi ja naiviksi. Kaikki se haaveilu Meistä ja oma illuusio-maailmani tuntui omalta keksinnöltäni. Kaikki oli omaa mielikuvitustani: ei ollut mitään Meitä. Emme me olleet seurustelleet, ei välillämme ollut mitään koskaan ollutkaan. En voinut olla vihainen hänelle, olin vihainen itselleni. Mursin itse itseni. Olin ihastunut mielikuvaan, omiin ajatuksiini siitä että hän oli sielunkumppanini. Totuus oli ollut muuta.

No ehkä sielunkumppanuutemme ei ollut totta, mutta oma tunteeni oli niin puhdas ja kaunis, että edeleen herään välillä haaveilemaan siitä. Joskus sekoitamme sen olemmeko rakastuneita rakastumisen tunteeseen vai todella itse ihmiseen. Mutta koskaan en katunut sitä, että seurasin sydäntäni.. Vaikka turpaan tuli. "and that's what you get when you let your heart win"

Jos olet rakastunut häneen, jos olet varma että hän on se oikea, niin mitä odotat? Mene hänen luokseen ja RAKASTU. Ja jos se ei sitten olekaan sitä, mitä odotit, niin ainakin tiedät sen sitten ja voit jatkaa elämääsi. Kerranhan täällä vain eletään ja eipähän sitten tarvitse vanhana katua asioita, mitkä jäi tekemättä. Saat rauhan asian kanssa, etkä tuhlaa enää kallista aikaasi haaveiluun. Mutta oikeasti, jos se mies on todella kiinnostunut sinusta ja ihastunut, hän kyllä tulisi myös luoksesi, hän olisi samalla tavalla valmis muuttamaan luoksesi niinkuin sinä hänen, onko hän? Ihan vain ajattelemisen aihetta.

2 vuotta asunut miehen kanssa ja yhä haaveilee toisen miehen perään... hienoja eläjiä nuo naiset.

Kuuntele vain itseäsi ja sydäntäsi. Kukaan ei ole kelvollinen neuvomaan tai tuomitsemaan sinua, päätit sitten tehdä mitä tahansa. Unelmien toteuttaminen on jokaisen ihmisen tarkoitus! Nauti elämästäsi :)

Sellaista unelmaelämää ei oikeasti ole olemassakaan. Valitettavasti, jos et näe onnea lähelläsi, et tule sitä ulkomailtakaan löytämään. Arki on ulkomaillakin, niin kuin täälläkin. Rakastuminen ja arjen todeksi eläminen ovat kaukana toisistaan. Rakastaminen ja rakastuminen ovat myös kaksi eri asiaa, joten lakkaa haaveilemasta ja keskity siihen, mitä sinulla tällä hetkellä on - arvokasta ja pysyvää. Nuoruudessa hormoonit hyrräävät vain niin vimmatusti, ettei meinaa järki mukana pysyä.

Kaikki uskovat siihen jossain vaiheessa.
Kaikilla se menee ohi 1,5 - 2 vuoden kuluessa.
Kaikille tulee arki sen jälkeen.
Missä haluat sen arkesi viettää????

Vaatii kovaa sopeutumista tehdä se vieraissa olosuhteissa.
Jos haluat nauttia juri nyt sen romanssisi, niin siitä vaan. O hyvä muistaa, että romansseja tulee ja menee, itse on päätettävä missä ja kenen kanssa elämänsä viettää.
Yleensä ulkolaisen kanssa se oikea elämä on vikeampaa kuin saman maan kansalaisen kanssa.

Varsinkin jos olet lihava. Englannissa he ovat katukuvassa siinä määrin arkipäivää, että siellä et erotu massasta ja voit olla sinut itsesi kanssa. Ja siellä on runsaasti myös sellaisia pervoja, jotka rakastavat sairaalloisen lihavia naisia.

En ymmärrä, siul on elämä hyvin ja talo ja "kaikki" , vain keskinkertainen mies kuten mainitsit. Olen sitä mieltä että siun kantsii mennä sinne englantiin levin luokse ja olla keskisenkertaisena "onnellisena" kakkosvaimona.... Herää ny pahvi todellisuuteen, sulla ei oo ny kaikki ihan kohallaan ja sen ymmärrän nykynuorisoon tutustuneena. kantsii käyvvä ammattiauttajan puheilla, kyl ne saa sinusta varmaankin yhteiskuntaan kelpaavan ihmisen....

olipa tumpelo lomaromanssikirjoitus toimittajalta

Ja typerykset antaa ohjeita. GET A LIFE!

Keskinkertaisuus on korviesi välissä, kuten myöskin se, ettet arvosta kumppaniasi ihmisenä riittävästi ja haihattelet kuvitelmiesi perään. Ota vastuu päätöksistäsi ja pysy siinä, mikä on tärkeintä ja oikeinta.

Varmasti jonkinasteisen lemmen koin Ruotsin-laivalla, vuonna 1985 valmistuneella Viking Linen m/s Mariellalla viisi vuotta sitten. Olin vanhempien kanssa reissussa, ja toivotettuani heille paluumatkan iltana hyvää yötä päätin lähteä vielä diskoon joraamaan vähän, ennen kuin itsekin menisin nukkumaan. Kello oli 23:30-00:00, Maarianhaminan-piipahdus oli hiljattain jäänyt taakse. Aluksi tanssilattia autolautan seitsemännen kannen diskossa oli tyhjä, autio. Lopulta kaksi blondia tyttöä meni tanssimaan. He olivat ystävyksiä keskenään. Tuolloin mäkin innostuin, ja mun ja toisen heistä katseet kohtasivat, ja niihin sisältyi hymyjä. Kysyin ensin suomeksi, saisinko luvan. Hän ilmoitti venäjän kielellä, ettei ymmärtänyt suomea. No, niinpä mä kysyin samaa englanniksi, minkä jälkeen otimme toisiamme käsistä ja todella tanssimme.

Juttelimme, tanssimme ja syleilimme kans seuraavan tunnin ajan. Voi olla, että oltas suudeltu jäähyväisiks, ellei hän ois pelänny huulipunansa puolesta. Jälkikäteen tarkasteltuna on ehkä hyvä asia, että näin kävi, koska kaiho olisi tällöin varmaan koskenut vielä kahta kauheammin kuin mitä se koski. Suuteleminenhan saattaa olla vahvempi kokemus tunnepuolella kuin sukupuoliyhdyntä. Ja se koski; pahimmassa vaiheessa tuntui siltä kuin suunnaton kaipuu olisi lamaannuttanut ruumiinosiani yksi kerrallaan, leviten kuin syöpä. Tapahtuma-ajankohtana elettiin siis syyskuuta, ja vasta joulun tienoilla alkoi ratkaisevasti helpottaa olo.

Kaikki AK:ta myöden kirjoittelee täällä siihe tyyliin, että se Englanti olisi toisella puolella Maata ja jossain niin kaukana, että sinne pitäisi oikein muuttaa suoraan, jos mielii tavata siellä olevan.

Eipä tuo englanti nyt niin kaukana ole. Ryan air lennättää parilla satkulla sinne. Jos sitä nyt tulee näpeille ni eiköhän äiti kaiva isin lompsasta paluu lipun.

Mutta eipä tuo suomikaan ole sen kauempana englannista. Ehkäpä voisi mies tulla vastaan ja opetella suomea.

Pysy vain siellä suomikaksnelosessa ja jatka näiden juttujen keksimistä.

Oma tunteesi on aito, eikä se häivy järjen avulla kuin korkeintaan pitkän ajan kuluttua tai jos ihastut/rakastut yhtä palavasti johonkin toiseen. Ongelma on se, että kaipuu korostaa rakkauden tunnetta ja rakkaus idealisoituu. Olen kokenut itse saman jutun.

Ennen Levin perään lähtöä, keskustele nyt hänen kanssaan kirjeitse/puhelimella ja selvitä, mitä hän ajattelee. Jos hänellä ei ole enää mitään ajatuksia suhteesi, pitää sinun vain yrittäää sammuttaa se kaipuu.

sinusta tuntuu, että haluat kokeilla ulkomailla asumista, niin se on paras kokeilla parikymppisenä. Mutta ei miehen takia, ei värsinkään TUON miehen takia, jolla selvästikin on toinen suhde menossa. Jos kerran oli vähitellen alkanut "vältellä" sinua, kirjoittaa harvemmin jne. niin ei ole sinuun rakastunut. Ei tunne samanlaista vetoa ja kaihoa sinua kohtaan. Jos sinulla on työpaikka valmiina ulkomailla, niin kokeile toki, mutta vain työn ja itsesi takia! Helppoa se ei tule olemaan. Ystäväpiiri täytyy hankkia, välillä voi olla hyvin yksinäistä. Mutta ainakaan et sitten vähän vanhempana kadu sitä, ettet kokeillut! Itse asuin vuosia ulkomailla enkä luopuisi siitä kokemuksesta ( en lähtenyt ulkomaille miehen perässä!). Suomeen voi aina palata jos siltä tuntuu!

Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa. Siihen siunausta rukoillen.

No eikö tässä nyt oikeastaan ole vain yksi asia, mitä sinun tulee kysyä itseltäsi?

OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄÄSI?

Jos vastaus on että et, niin kyllä, sinä voit lähteä ulkomaille. Eihän sen mikään pysyväisratkaisu tarvitse olla. Voit lähteä vaikka vuodeksi ja palata jos siltä tuntuu. Olet vielä niin nuori, että ehdit kokea sitä "keskinkertaista" elämää riittävästi vanhempanakin. Ei ole mikään epäonnistuminen palata kotiin ulkomailta. Monet kokeilevat ulkomailla asumista vaikka vuoden tai lyhyemmänkin ajan. Mikä nyt tuntuu hyvältä. Haitaksi se ei ole. Nykyinen parisuhteesi varmasti loppuu jos ulkomaille lähdet, mutta jos olet nykysuhteessasi niin onneton että haaveilet jatkuvasti paremmasta, teet puolisollesikin palveluksen jos lähdet.

Mutta lomaromanssin tai nettisuhteen varaan ei kannata paljon laskea. Syy tuohon viestittelyn vähenemiseen on hyvinkin voinut olla uusi nainen. Silloin sinä et välttämättä olekaan hänelle niin tärkeä. En siis elättelisi hirveästi toiveita siitä, että tuo mies on juuri sinua varten.

Tottakai Lontoo on hyvä paikka mennä töihin vaikka vuodeksi, mikäs siinä. Saat työkokemusta ja kielitaito karttuu. Ilmeisesti sinulla on sieltä jo valmiiksi pari fb-kaveria joiden kanssa voit sopia kaljoittelua viikonlopuille kunnes löydät lisää seuraa?

Olin nuorityttö, kun matkustin Inter-Raililla Skotlantiin, jostain syystä tuo maa aina on tuntunut enemän kotimaaltani kuin Suomi. Tämä oli neljäs matkani sinne, eräässä B&B ssä tapasin sitten Danin. Se vain naksahti yhteen, kun katseemme kohtasivat ovella, kun hän palasi illalla töistä. Tunne välillämme oli niin vahva, että en saanut miestä mielestäni, joudutin paluutani saarilta mantereelle vain nähdäkseni Danin vielä kerran. Meidänkään välillä ei tapahtunut mitään sekuaalista, mutta ehkä juuri sen tähden en voikaan unohtaa häntä. Dan oli minun suuri rakkauteni, myöhemmin etsin häntä muista miehistä, petyin ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin olen yksin. Valitettavasti, minä en uskaltanut silloin ottaa riskiä, ajauduin myös suomalaisen syliin lohdutusta hakemaan ja petyin. Kaipaan häntä edelleen. Älä tee samaa virhettä kuin minä. Aivan ilmeisesti sinä kaipaat elämääsi muutakin kuin vain punaista tupaa, työstä-kotiin ja takaisin. Isäni sanoi minulle viimeiseksi sanoikseen. Nauti elämästäsi. Minä yritän ja ehkä vielä jossain minäkin löydän onnen.