Mieheni on tehnyt sellaisia epäkunnioittavia temppuja, jotka omalle arvomaailmalle eivät ole sopivia. Tulisi pitkä tarina, jos niistä alkaisin kertoilemaan. Hänen tekonsa ovat vaikuttaneet minuun ja omaan perheeseeni. Perheeni ei luota häneen, mutta en myös minäkään.
Enkä tiedä miten jatkaa.
Mies on pyytänyt anteeksi joka kerta ja ymmärtää tehneensä väärin. En vain kykene antamaan anteeksi. Omasta mielestäni on helppoa sanoa anteeksi, mutta se osoitus, että on pahoillaan puuttuu täysin.
Mies on sellainen, että jos hän tietää tehneensä väärin ja sanoo "anteeksi", pitäisi asia olla sillä kuopattu ja unohdettu. Jos olen hänelle vihainen, on hän vihainen minulle siitä, että olen vihainen. Minulla ei siis ole oikeutta olla vihainen, vaikka hän on tehnyt väärin.
Hän on kertonut, että on päiviä, kun häntä kiukustuttaa ja ärsyttää, mutta hän ei tiedä mikä. Näinä päivinä, jos sanon jotain hänen mielestään väärällä asenteella, hän hermostuu ja sanoo pahasti. Silloin minä hermostun ja sanon vielä pahemmin, koska en voi sietää sitä, että ihan turhasta haukutaan. Luonne ei anna periksi olla hiljaa. En ole ihmisiä, jotka lyödään seinää vasten ja siinä pitäisi sitten olla, kunnes toinen on saanut haukkunsa perille.
Näiden riitojen jälkeen mies kertoo minulle, että minun pitäisi olla vain hiljaa eikä lähteä leikkiin mukaan. Mutta kun lähden leikkiin mukaan, hän hermostuu vieläkin enemmän.
Kykenen kyllä siihen, että kävelisin pois, jos tietäisin, että hänen hermostumiskohtauksensa hiipuisivat sitä myöten. Olen kokeillut, eivätkä ne hiivu. Saan satikutia siitäkin, että käännän selkäni enkä kuuntele häntä eli hyvin epäkunnioittavaa käytöstä ja siksi en ole itse ansainnut kunnioittavaa käytöstä, koska en juuri näissä tilanteissa kuuntele häntä vaan käännän selkäni ja lähden pois tai suljen oven hänen nenänsä edestä.
Mies sanoo olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi käyttäytymistään. Lupaa kuun ja tähdet taivaalta.
Aluksi uskoin kaiken. En enää. En kykene unohtamaan saatikka sitten antaa anteeksi. Halveksin häntä juuri tuon käytöksen takia, mutta sekään ei häntä hetkauta.
Enkä tiedä miten jatkaa.
Mies on pyytänyt anteeksi joka kerta ja ymmärtää tehneensä väärin. En vain kykene antamaan anteeksi. Omasta mielestäni on helppoa sanoa anteeksi, mutta se osoitus, että on pahoillaan puuttuu täysin.
Mies on sellainen, että jos hän tietää tehneensä väärin ja sanoo "anteeksi", pitäisi asia olla sillä kuopattu ja unohdettu. Jos olen hänelle vihainen, on hän vihainen minulle siitä, että olen vihainen. Minulla ei siis ole oikeutta olla vihainen, vaikka hän on tehnyt väärin.
Hän on kertonut, että on päiviä, kun häntä kiukustuttaa ja ärsyttää, mutta hän ei tiedä mikä. Näinä päivinä, jos sanon jotain hänen mielestään väärällä asenteella, hän hermostuu ja sanoo pahasti. Silloin minä hermostun ja sanon vielä pahemmin, koska en voi sietää sitä, että ihan turhasta haukutaan. Luonne ei anna periksi olla hiljaa. En ole ihmisiä, jotka lyödään seinää vasten ja siinä pitäisi sitten olla, kunnes toinen on saanut haukkunsa perille.
Näiden riitojen jälkeen mies kertoo minulle, että minun pitäisi olla vain hiljaa eikä lähteä leikkiin mukaan. Mutta kun lähden leikkiin mukaan, hän hermostuu vieläkin enemmän.
Kykenen kyllä siihen, että kävelisin pois, jos tietäisin, että hänen hermostumiskohtauksensa hiipuisivat sitä myöten. Olen kokeillut, eivätkä ne hiivu. Saan satikutia siitäkin, että käännän selkäni enkä kuuntele häntä eli hyvin epäkunnioittavaa käytöstä ja siksi en ole itse ansainnut kunnioittavaa käytöstä, koska en juuri näissä tilanteissa kuuntele häntä vaan käännän selkäni ja lähden pois tai suljen oven hänen nenänsä edestä.
Mies sanoo olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi käyttäytymistään. Lupaa kuun ja tähdet taivaalta.
Aluksi uskoin kaiken. En enää. En kykene unohtamaan saatikka sitten antaa anteeksi. Halveksin häntä juuri tuon käytöksen takia, mutta sekään ei häntä hetkauta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tapoja pyytää anteeksi riippuen mitä on tehnyt.
Jos sanoo vilpittömästi olevansa pahoillaan tai pyytää anteeksi silmiin katsoen ja vielä on valmis keskustelemaan asian selväksi, tuntuu paljon paremmalta kuin se , että sanoo pelkän "sori" ja lakaisee asian maton alle.
Jos tallaa toisen varpaille, niin sori riittää, mutta jos jää valheesta tai pettämisestä kiinni, niin pelkkä sori tuntuu loukkaukselta.
Anteeksi ehkä vielä pystyy antamaan, mutta tarpeeksi pahoja juttuja on vaikea unohtaa.