Mistähän sitä alottaisin... Olen mies, hieman alle 30v. Elän avoliitossa joka on sen verran väljähtynyt etten ole saanut tästä mitään irti enää pariin vuoteen. Lakanat eivät laula kuin ehkä kerran per 1½ kuukaudessa eikä mikään yhteinen huvita. Olen huomannut naiseni olevan minulle ihan väärää tyyppiä.
Nyt tulee sitten se sotkuinen osuus.
Olemme rakentamassa avopuolisoni kanssa taloa joka valmistunee joskus joulun korvilla, eli yhteistä velkaa on, ja paljon.
Sotkun viimeistelee sitten se että olen korviani myöten rakastunut työpaikallani (toisissa tehtävissä) työskentelevään naiseen.
Kyllä, rakastuin toiseen ja petin naistani tämän rakastumisen kohteen kanssa.
Tämä toinen nainen ei luonnollisestikaan halua pysyä "toisena naisena", enkä minä tiedä miten pääsisin ulos tästä nykyisestä "suhteesta", menettämättä maita, metsiä, ja taloa, saati tekemättä henkilökohtaista konkurssia..
Tokihan tämä toinen nainen ilmoitti myös että meillä ei ole tulevaisuutta, koska hän ei suostu "poimimaan toisten rippeitä", ja että hän ei kykene olemaan toinen nainen, eikä aio odotella tilanteen muuttumista.
Moni varmasti pitää mua k*sipäänä kun yleensäkään millekkään aloin sen vieraan naisen kanssa, mutta teille sanon että minkäs teet kun korviasi myöten rakastut ja kaikki järjellinen ajattelu unohtuu.
Nyt on myöhäistä yrittää olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, olen korviani myöten rakastunut enkä pysty keskittymään edes työhöni surressani sitä etten voi olla rakastamani ihmisen luona. Mikään ei napeksi eikä innosta, mitä tahansa teenkin, huomaan kohta ajattelevani tätä toista naista..
Saati että kotona kykenisin minkäänlaiseen alkeelliseenkaan hellyyteen tai läheisyyteen avopuolisoni kanssa.
Nyt tulee sitten se sotkuinen osuus.
Olemme rakentamassa avopuolisoni kanssa taloa joka valmistunee joskus joulun korvilla, eli yhteistä velkaa on, ja paljon.
Sotkun viimeistelee sitten se että olen korviani myöten rakastunut työpaikallani (toisissa tehtävissä) työskentelevään naiseen.
Kyllä, rakastuin toiseen ja petin naistani tämän rakastumisen kohteen kanssa.
Tämä toinen nainen ei luonnollisestikaan halua pysyä "toisena naisena", enkä minä tiedä miten pääsisin ulos tästä nykyisestä "suhteesta", menettämättä maita, metsiä, ja taloa, saati tekemättä henkilökohtaista konkurssia..
Tokihan tämä toinen nainen ilmoitti myös että meillä ei ole tulevaisuutta, koska hän ei suostu "poimimaan toisten rippeitä", ja että hän ei kykene olemaan toinen nainen, eikä aio odotella tilanteen muuttumista.
Moni varmasti pitää mua k*sipäänä kun yleensäkään millekkään aloin sen vieraan naisen kanssa, mutta teille sanon että minkäs teet kun korviasi myöten rakastut ja kaikki järjellinen ajattelu unohtuu.
Nyt on myöhäistä yrittää olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, olen korviani myöten rakastunut enkä pysty keskittymään edes työhöni surressani sitä etten voi olla rakastamani ihmisen luona. Mikään ei napeksi eikä innosta, mitä tahansa teenkin, huomaan kohta ajattelevani tätä toista naista..
Saati että kotona kykenisin minkäänlaiseen alkeelliseenkaan hellyyteen tai läheisyyteen avopuolisoni kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin, ja kysymys kuuluu että mitä h*lvettiä mun oikein pitäis tehdä tässä tilanteessa?
Eipä oikein muuta voi sanoa kuin maat ja metsät eivät ole arvokkaampia kuin onnellisuus. Henkilökohtainen konkurssi ei merkkaisi sulle enää 10 v. päästä mitään jos olisit onnelisessa suhteessa rakastamas naisen kanssa. Rakastamas naisen menetys voi merkitä jos olet 10 v. päästä samassa väljähtyneessä avoliitossa. Vaikeita asioita mut asiat alkaa sujumaan kun valitset suunnan missä pysyy. Siitä ne pikkuhiljaa.
Kotona... Kylmä tunnelma, sydäntä särkee... Yritin sopia kahvistelua tai lounasta tämän toisen naisen kanssa. Ei onnistu, menoa tuntuu olevan. Toisaalta kiinnostustakin...
Pyörittelen mielessäni tätä kaikkea, ei ole ketään kenelle kertoa, purkaa tuntoja. Ystävät ovat joko kaikonneet tai osoittautuneet epäluotettaviksi. Ystäviä on muutama, mutta ei ketään kenelle tästä voisi puhua.
En voi puhua avokillekkaan... ainakaan vielä...
Tämä asia ja ongelmat tuntuvat vain paisuvan ja paisuvan, välinpitämättömyyteni avokkia kohtaan kasvaa.. Flirttivaiheessa sentään pystyin olemaan avokille ystävällinen, normaali..
Juuri tulin töistä, avasin oluen.. taidan avata toisen.
Vituttaa, ahdistaa, itkettää, pelottaa, masentaa.
Ei ketään kenelle kertoa ja purkaa pahaa oloa...
Tätä menoa tulen hulluksi.
Onko tämä pelkästään leikkiä tälle naiselle, kutsuttakoon häntä P:ksi..?
Olenko yksin tunteideni kanssa?
Pyörittääkö hän useampaa miestä?
Olenko sittenkin ainoa "säätö" hänelle, ja hän on vain takertunut johonkin ihmeelliseen moraalisääntöön?
"Tämä toinen nainen ei luonnollisestikaan halua pysyä "toisena naisena", enkä minä tiedä miten pääsisin ulos tästä nykyisestä "suhteesta", menettämättä maita, metsiä, ja taloa, saati tekemättä henkilökohtaista konkurssia..
Tokihan tämä toinen nainen ilmoitti myös että meillä ei ole tulevaisuutta, koska hän ei suostu "poimimaan toisten rippeitä", ja että hän ei kykene olemaan toinen nainen, eikä aio odotella tilanteen muuttumista."
"Pyörittääkö hän useampaa miestä?"
"Olenko sittenkin ainoa "säätö" hänelle, ja hän on vain takertunut johonkin ihmeelliseen moraalisääntöön?"
Tuskin hän leikkii, ei vain halua olla siinä tilanteessa. Se että ei jää odottelemaan kertoo realismista. Ei usko, että muutosta koskaan tapahtuu. Mutta kyllähän se hänen tunteistaan kertoo, että teidän välillä on silti jotain tapahtunut. Vaikka tuskin hän siihenkään tilanteeseen olisi kuvitellut haluavansa jos ei tuohon muutenkaan. Varmasti sua kohtaan on tunteita, mutta pitää sitten kiinni moraalisäännöistä ja siitäkin, miten haluaa tulla kohdelluksi, millaisessa asemassa haluaa olla. Ei kukaan halua olla toinen nainen, vaikka tunteet olisi mitä. Eikä etenkään silloin. Hänelle parempi vaihtoehto on unohtaa teidän juttu ja yrittää siirtyä eteenpäin. Tuskin se hänelle helppoa on, mutta kauhukuva toisena naisena olemisesta varmasti auttaa. Osaksi kyse on varmasti myös susta. Ei halua jakaa sua. Ihmisillä on usein normaalit tunteet vaikka tilanne ei olisi normaali.
Näytit aloituksessa ymmärtävän, mitä hän tuntee. Ottavan ilmoitukset ilmoituksina mutta ymmärtäen, että hän ei halua sitä tilannetta, vaikka sinusta välittääkin.
Toinen nainen saattaa suojella itseään, ja sanoo siksi ettei sovi. Tärkeintä on nyt aloittaa siitä, mistä tilanteen voi ratkaista. Eli, vaikka et saisi tätä uutta naista itsellesi, niin haluatko olla enää nyksän kanssa vaikka et saisi uutta naista?
Ja siihen alkoon on tätä surua turha hukuttaa tai menee varmasti kaikki pieleen. On sitä kuule muutkin selvinneet kaikenlaisista vaikeuksista, vielä pahemmistakin! Itsesääli veks, heti.
Ilmoitat eksällesi, että suhteenne on tullut tien päähän. Vai onko? Entä jos talorakennusprojekti onkin ottanut suhteessa koville, kuten niin monelle, yhteinen aika käy vähiin ja suhde väljähtyy? Koitapa keskustella avokkisi kanssa ja kertoa, että et ole ollut pitkään onnellinen. Jos keskustelun jälkeen tuntuu, että et halua enää jatkaa, sitten eroatte. Talo myyntiin tai toinen lunastaa sen itselleen. Ja sitten tämän uuden naisen kanssa vasta sitten miettimään jatkoa, mutta pidä hänet ajan tasalla että olet nyt tekemässä ratkaisun. Ja minusta voit aivan hyvin kysyä uudelta naiselta, että onko hänellä oikeasti tunteita sinua kohtaan. Kyllä fiksu ihminen kertoo tunteistaan, jos toisesta oikeasti välittää.
Mikä siinä on, että miehen pitää lähteä suhteesta vasta kun uusi on katsottuna! Eikö sitä väljähtänyttä suhdetta voi ensin lopettaa. Mua oksettaa tollanen varma nakki -pelaaminen.
Joo samaa varmistelua yritti yks mies mun elämässä. Alkoi vaan lähinnä kuvottamaan sellainen toiminta. Mutta tää on valitettavan yleistä miehillä. Äidin korvikettako ne hakee kun ei omilla jaloilla haluta seisoa ja kantaa vastuuta ratkaisuista?
Odotin kyllä tämänkaltaisia viestejä ihan ensimmäisiksi..
Mutta, tässä on menty viimeiset pari vuotta arkea vähän niinkuin "omalla painollaan" etiäppäin, eli "kyllä tämä tästä vielä paranee", ja "se vaan nyt tuntuu että ei onnistu, kyllä se siitä ajan kanssa".
Nyt iski sitten se todellisuus kasvoille, en muistanut miltä tuntuu rakastua...
Varman päälle pelaamisen käsitän vähän toisella tavalla.
Jos rakastut niin sitten rakastut, eikä rakastuminen katso moraalisääntöjä, aikaa eikä paikkaa.
Sitten kyllä tiedät, mitä tehdä:) Ei kuin uuteen!
Meillä tai pitäisi oppia jo sanomaan minulla on samanlainen tilanne, mutta tässä tapauksessa minä olen se toisen vuoksi jätetty osapuoli. Olimme tiiviisti yhdessä yli 15 vuotta ja hän oli minulle ensimmäinen ja ainokainen. Meillä on takana pitkä tarina iloineen ja suruineen ja suhde olikin aika karikkoinen ja myrskyinen. Tiesin hänellä olleen syrjähyppyjä kunnes jäi kiinni toisesta suhteesta. Vastoin kaikkia periaatteitani en osannut irroittautua ja lähteä, oli helpompi jäädä. Ehkä siten ei tarvitse kohdata sitä tuskaa yksin kun on toinenkin joka itkien vakuuttaa oppineensa eikä voisi elää ilman minua.
Kaikkien kolhujen, ehkä ajankin kuluttamana meidänkin suhteemme oli väljähtynyt. Teen raskasta työtä ja sillä verukkeella olen antanut itselleni luvan olla väsynyt ja ikävystyttävää seuraa. Ehkäpä tiedostamattani tavallaan oikeutin itselleni väliin kylmäkiskoisen käytöksen, minuahan oli petetty! Viimeisten viikkojen aikana keskustelut alkoivan kärjistyä ja minulle tyypilliseen tapaan, vasta pakon edessä, sain vihdoin ja viimein purettua tunnoltani kaiken vuosien varrella kertyneen. Tässä vaiheessakin vielä kuvittelin, että kyllä tämä tästä.. Kysyin mieheltä oliko hän oppinut jotain pettämisestään ja tämä totesi vakavana, ettei niin voi tehdä ja minä pöllö uskoin!! Olin täysin ällistynyt, kun mies muutamien keskustelujen päätteeksi totesi ettei tästä tulee enää mitään. Itkien hän pakkasi tavaransa ja pahoitteli lakkaamatta tekojaan. Seuraavana päivänä hän soitti ja kertoi itkeneensä koko yön ikävöidessään minua. Saman puhelun aikana minulle viimein selvisi pikaisen muuton syy. Miehellä oli muutaman viikon ajan ollut suhde ja yllätys, yllätys, tämä toinen nainen on raskaana!
En ole kyennyt puhumaan tästä vielä kenellekkään ja koko juttu tuntuu unen näöltä. En saa selvää omista tunteistani, mutta pahalta tuntuu. Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, mutta tällä hetkellä olen aivan säpäleinä. Koti ahdistaa ja itkettää koko ajan, mutta töissä on vedettävä tosi vahvaa roolia. Tunnen pohjatonta ikävää, mutta en oikein tiedä mitä kohtaan? Avomieheni kanssa olimme surkeita selvittämään pohjimmaisia tunteitamme, mutta nyt olen ollut kiitollinen hyvistä ja avoimista keskusteluista, joita olemme käyneet.
Sinulle "Toivoton" toivon voimia tilanteeseesi, koska se on varmasti kuluttava, mutta en usko, että on olemassa muuta ratkaisua kuin avoimuus ja keskustelu! Kerran se vain kouraisee kun nostat kissan pöydälle ja avaat keskustelun hyvässä hengessä ja tuo se sitten mitä tahansa tullessaan, siitä selviää, ajan kanssa..
tekstisi oli kuin omani tarinani. voiko mies ajatella noin, samanlailla kun minä. miksi se tunteiden tuominen esiin on niin vaikea? itsekkän en saa mitään aikaseksi,on paha olo, miksei hän ota yhteyttä,ei mitään. itse en vaatinut häneltä mitään, olisin tyytynyt kakkoseksi,kunhan olisin saanut edes hetkiä olla hänen lähellä.
tämä olo on niin saamarin raastava, haluan tästä pois,loppuvan.