Teen tiliä jo loppuneesta suhteesta, jossa oli paljon ahdistavia asioita. En tiedä, nimittäisikö niitä henkiseksi väkivallaksi vai oliko meillä vaan ihan erilaiset arvomaailmat.
- välinpitämättömyys kaiken yhteisen suhteen (esim. arkiset työt, yhteinen vapaa-aika)
- suhteelle naureskelu ja sen esittäminen muille ihmisille toisenlaisena kuin se onkaan
- eri säännöt itselle ja puolisolle (se mikä on "hyvä" itsellä, onkin puolisolla pahasta tai vastenmielistä)
- välinpitämättömyys puolisoa kohtaan tapahtumissa ja tunteissa (ei kysynyt "miten päivä meni?" tai "Vaivaako sinua jokin?", sen sijaan hääräilyä omien projektien parissa aina ja jatkuvasti... Häntä ei saanut keskeyttää omissa hommissaan. )
- päätöksenteko ilman toisen mielipiteen kysymistä (sellaisissa asioissa, jotka vaikuttavat molempien elämään)
- yhteisten asioiden järjestelmällinen maksattaminen toisella osapuolella (hän kulutti rahansa omiin asiohinsa, matkat, ja sos. elämän riennot kustansi aina puoliso)
- oman etevämmyyden korostus (ja toisen taidoille naureskelu), esitti etevämmyyttä myös asioissa, joissa puoliso oli kokeneempi/osaavampi
- ei juuri antanut myönteistä palautetta puolisolle, naureskeli tavalla, joka oli lähellä ivailua (ja huumorista suuttuminen taas oli tiukkapipoisuutta, tietysti)
- kyvyttömyys kompromisseihin
- halu testata omaa fyysistä viehätysvoimaa yhdistettynä siihen, että puolisolle raportoitiin se, miten paljon huomiota on saatu ja miten upeita ihmisiä on tavattu
- oman seksuaalisuuden pitäminen tärkeämpänä kuin puolison seksuaalisuuden (seksielämä pyöri hänen ehdoillaan, silloin kun hän halusi, sellaisena kuin hän halusi, koska muuten hän joutuisi kärsimään)
Kiitos ja anteeksi palstatilan viemisestä... Fyysistä väkivaltaa ei ollut.
Sainpa näkyviin, miksi tämä suhde jäytää vielä yli vuosi päättymisensä jälkeen. Hävettää sanoa, etten itse ymmärtänyt lähteä, tuo fyysisen viehätysvoiman testailu meni vaan niin pitkälle, että astui kolmas osapuoli kuvioon mukaan.
- välinpitämättömyys kaiken yhteisen suhteen (esim. arkiset työt, yhteinen vapaa-aika)
- suhteelle naureskelu ja sen esittäminen muille ihmisille toisenlaisena kuin se onkaan
- eri säännöt itselle ja puolisolle (se mikä on "hyvä" itsellä, onkin puolisolla pahasta tai vastenmielistä)
- välinpitämättömyys puolisoa kohtaan tapahtumissa ja tunteissa (ei kysynyt "miten päivä meni?" tai "Vaivaako sinua jokin?", sen sijaan hääräilyä omien projektien parissa aina ja jatkuvasti... Häntä ei saanut keskeyttää omissa hommissaan. )
- päätöksenteko ilman toisen mielipiteen kysymistä (sellaisissa asioissa, jotka vaikuttavat molempien elämään)
- yhteisten asioiden järjestelmällinen maksattaminen toisella osapuolella (hän kulutti rahansa omiin asiohinsa, matkat, ja sos. elämän riennot kustansi aina puoliso)
- oman etevämmyyden korostus (ja toisen taidoille naureskelu), esitti etevämmyyttä myös asioissa, joissa puoliso oli kokeneempi/osaavampi
- ei juuri antanut myönteistä palautetta puolisolle, naureskeli tavalla, joka oli lähellä ivailua (ja huumorista suuttuminen taas oli tiukkapipoisuutta, tietysti)
- kyvyttömyys kompromisseihin
- halu testata omaa fyysistä viehätysvoimaa yhdistettynä siihen, että puolisolle raportoitiin se, miten paljon huomiota on saatu ja miten upeita ihmisiä on tavattu
- oman seksuaalisuuden pitäminen tärkeämpänä kuin puolison seksuaalisuuden (seksielämä pyöri hänen ehdoillaan, silloin kun hän halusi, sellaisena kuin hän halusi, koska muuten hän joutuisi kärsimään)
Kiitos ja anteeksi palstatilan viemisestä... Fyysistä väkivaltaa ei ollut.
Sainpa näkyviin, miksi tämä suhde jäytää vielä yli vuosi päättymisensä jälkeen. Hävettää sanoa, etten itse ymmärtänyt lähteä, tuo fyysisen viehätysvoiman testailu meni vaan niin pitkälle, että astui kolmas osapuoli kuvioon mukaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vastaisuudessa varoa, kun tuo tilanteen jälkikäteinen erittely kumminkin sujuu noin hyvin (ja sanoisin kyllä henkisesti väkivallaksi). Miehen luonteen heikkoudesta ja kompensoidusta alemmuudentunteestahan tuo vain kertoo. Ihan kuin jotain teatteriesitystä eli joka tikusta pitää saada aikaan jotain kielteistä asiaa, jolla voisi nostaa itseään toisen kustannuksella. Hyvä, kun pääsit eroon. Säälin uutta, mutta jospa hänkin sattuisi olemaan luonnehäiriöinen eli vakka olisi valinnut kantensa. Jospa ukolle onkin näytetty kaapin paikka uudessa taloudessa. Luultavimmin mies on saanut mallin lapsuuskodistaan, jossa on ollut myös hiukkasen sairaalloinen meininkin. On lytätty ja verrattu myös lapsia ja kauhea kateus muiden ihmisten saavutuksista. Ihan pinnallinen kuva on siis jäänyt ihmissuhteista, eikä tuolla tyylillä läheisyyttä ja syvyyttä niissä tavoitakaan. Täytyy sitten etsiä toinen, jolle on tärkeintä se, miltä perhe ulospäin näyttää.
Oletko koonnut itseäsi ja tyrmännyt jäljestä päin nuo ivaamiset mitättöminä pienuuden osoituksia, joilla ei ole oikeasti mitään tekemistä sinun kanssasi? Samanlaista peli olisi varmasti toisen alistuvan naisen kanssa, nämä soittavat vanhoja, rikkinäisiä levyjään toimien kuin automaatti.
kulunut... Alussa en osannut eritellä, olin vain kippurassa itseni ympärillä.
Olen paljon miettinyt sitä, miksen kyennyt puhumaan suhteen ongelmista kenellekään. Kävin jopa terapiassa suhteen aikana huonon itsetunnon ja masennuksen takia. Sielläkään en puhunut parisuhteesta mitään. Tuntui mahdottomalta alkaa selittää, miten mahdottomassa suhteessa elin - hävetti, että olin alistunut kaikkiin miehen vaatimuksiin. Ymmärrän nyt aika hyvin sen, miksi jollain lailla väkivaltaiseen suhteeseen helposti kumminkin jää... Siinä nujertuu itse niin, että on vaikea repiä itseään irti. Alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, kun tilanteet kotona eivät noudata mitään tavallisen elämän vuorovaikutustilanteita, vaan ovat aivan absurdeja.
Eron jälkeen uskalsin terapeutin kanssa käydä läpi suhdetta. Ei se silti yksin riitä. Onneksi oli hyviä ystäviä. Onneksi pidän työstäni. Onneksi on ollut muitakin asioita elämässä, kuin vain parisuhde.
Välillä on vieläkin heikko ja voimaton olo. Isoin kysymysmerkki minulla tosiaan näkyvillä jo alussa - miksi jäin suhteeseen, vaikka se oli epätasapainossa ja ongelmainen? Oma lapsuuteni mulla siellä kolkutteli, en ollut nähnyt tasaveroista miehen ja naisen suhdetta läheltä, tuntui luonnolliselta kaikki myöntyminen ja taipuminen, itsensä pienentäminen... On vaikea arvostaa itseään tällaisen suhteen jälkeen.
olin samanlaisessa suhteessa.
Mieheni tosin syyllistyi myöskin lievään fyysiseen väkivaltaan, mutta pahinta oli vähättely, arvostelu, mitätöinti. Puhelinta en saanut käyttää ja joskus minut lukittiin makuuhuoneeseen. En saanut tavata omia sukulaisiani, vain miehen. Enkä saanut tutustua uusiin ihmisiin. Tämä kuulemma minun parhaakseni, etten joutuisi huonoon seuraan.
Tuosta kaikesta on jo vuosia. Kuitenkin vieläkin toisinaan pintaan nousee kipeitä muistoja ja itsesyytöksiä kun annoin kohdella itseäni täysin epäinhimillisesti.
Uutta suhdetta en ole tuon jälkeen halunnut ja tuskin uskallan päästää enää ketään lähelleni. Suojamuuri on vahva, sillä en halua, että kukaan haavoittaa minua. En selviäisi siitä enää.
Muuten elämäni on kunnossa ja olen oppinut taas arvostamaan ja kunnioittamaan itseäni. Aikaa se on vienyt, mutta asioita on parempi pohtia ja käsitellä niin kauan kuin siihen on tarvetta. Jos kaiken siirtää jonnekin piiloon ja jättää käsittelemättä, niin jossain vaiheessa tulee ongelmia.
Jaksamista sinulle!
Ajatelkaa, miten paljon pahempi olo ja syyllisyys olisivat, jos arkuutenne vuoksi myös lapset tai eläimet olisivat joutuneet kärsimään jonkun ilkiön kaltoinkohtelusta. Tämän vielä kestää syyllisyysmielessä siihen verraten, vai kuinka? Jos ottaa jo ensimmäisestä kokemuksestaan opiksi, se on viisautta. Kannattaakin käsitellä asia rauhassa loppuun asti ja suojella itseään niin kauan kuin tuntee itsensä aseettomaksi röyhkeyden edessä. Muiden kokemuksista lukeminen ja tilanteen analysointi sekä terve vihastuminen ovat hyviä keinoja, että oppii asettamaan rajat jo varhain. Tosin sellaisen ukkelin kanssa ei kannata aloittaakaan, joka alistaa jos vain tarpeeksi alistuvan löytää. Se on niin perin halveksittavaa. Langanpää kannattaa varmasti avata sellaisen ammattilaisen kanssa, joka on ennenkin kuullut näitä tarinoita henkistä väkivaltaa sisältävistä parisuhteista eli ymmärtää jo puolesta sanasta paljon. Ehkä jokin kriisipuhelin voisi ohjata oikeaan jatkohoitopaikkaan.