Voisko olla niin, että sellaisissa suhteissa päädytään pettämään, jossa pariskunta ei mätsää, ole tavallaan samalla viivalla esim. ulkonäöllisesti, sosiaalisesti tms. syystä. Eli karkeasti sanottuna, jos nainen on kaunis ja mies ei, nainen pettää ennemmin kuin mies..? Tuli vaan mieleen...
Eli jos parikunta sopii moni tavoin hyvin yhteen eikä kumpikaan ole jollain tavalla toista "parempi" tai "huonompi", silloin homma toimii eikä pettämistäkään ilmene.
Tämän ajattelun mukaan petturit ovat niitä kauniita ja haluttuja, petetyt kumppaneihinsa verrattuna alakynnessä.
Eli jos parikunta sopii moni tavoin hyvin yhteen eikä kumpikaan ole jollain tavalla toista "parempi" tai "huonompi", silloin homma toimii eikä pettämistäkään ilmene.
Tämän ajattelun mukaan petturit ovat niitä kauniita ja haluttuja, petetyt kumppaneihinsa verrattuna alakynnessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on alakynnessä huonon itsetuntonsa kanssa, mitä pitää salapanoilla pönkittää. Revi siittä.
toimii myös toisinpäin.
äärimmilleen tuon voi havaita siinä kun jommankumman arvo nousee yhtäkkiä hyppäyksenomaisesti, esimerkiksi kun pääsee F1-kuskiksi, albumi myy yllättäen platinaa tai voittaa missin tittelin.
Siinä entinen kumppani yleensä jää kuin nalli kalliolle.
yleisesti ottaen on tutkittua tietoa että mitä enemmän ihmisellä on menetettävää, sitä harvemmin tämmöinen ihminen pettää.
luonne-erot ja sen hetkiset päämäärät elämässä vaikuttavat enemmän näissä tilanteissa kuin ulkonäköerot. Toisinaanhan pettäjä on kylmäverinen narsisti toki tai huono itsetuntoinen pelle (tapapettäjät), mutta joskus kai kyse ihan oikeasti on siitä, että pettäjä ja petetty ovat alun alkaenkin päätyneet yhteen suurista luonne-eroista/halujen erilaisuudesta huolimatta. Jotkut ihmiset aloittavat seurustelun hirveän kepein perusteluin: kunhan nyt joku on vierellä ajattelematta sitä lainkaan niin, että toinen voi ottaa homman huomattavasti enemmän tosissaan. Etenkin kai monet nuorten seurustelut ovat tällaisia. Kuinka tyypillisiä ovat kuviot tyttöystävä pettää poikaa kun tämä on armeijassa ja poika on ihan murtunut, koska ajatteli, että homma päätyisi avioliittoon, talon rakennusprojektiin jne. Ja tyttöystävä oli pojan kanssa, koska onhan se nyt noloa jos ei sen ikäisellä ole poikaystävää-ajatusmallin mukaan.
En millään tavalla puolustele pettämistä ja asiat voi ratkaista monta kertaa järkevämminkin muilla tavoin, mutta kai se on joskus myös keino päästä eroon suhteesta, jossa ei voi hyvin tai ei voi toteuttaa itseään. Minun naispuolinen ystäväni joskus petti omaa ex-miestään, joka oli ihan hirveä tyranni ja henkisen väkivallan käyttäjä (ja ulkopuolisetkin sen näkivät). He olivat aloittaneet todella nuorena seurustelun ja viimeisillä voimillaan nainen kai ei nähnyt enää muuta mahdollisuutta kuin pettämisen. Nainen kertoi myöhemmin, että se oli paniikkiratkaisu, ei mikään seksuaalisen halun toteuttamismuoto. He ovat aikoja sitten eronneet ja mies tietysti esittää hirveää marttyyria kaikille, koska nainen petti. Jännä juttu sinänsä sekin, että joku voi tehdä toiselle huomattavan paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa vuosien aikana, mutta saa kultaisen sädekehän kun se uhri meneekin ja pettää.
Toistan vielä, en todellakaan ole mikään pettämisen puolestapuhuja, en ole koskaan pettänyt, mutta ihmiset ovat inhimillisiä ja tekevät virheitä.
Voi voi.. Tuli tuosta henkisen väkivallan ja tyrannian kommentista mieleen ihan yksi aiempi suhde itselläni. Voin kertoa, että olin kyllä tietyllä tavalla "tyranni", vaikken kuitenkaan henkistä väkivaltaa ikinä käyttänyt, nimitellyt yms.
Meillä tämä nainen osasi käyttää uhrin rooliaan erittäin hyvin. Kertoi minulle kuinka ihastui eri ihmisiin jne. Oli aina pahalla tuulella kun tuli kotiin, en osannut olla romanttinen jne. Osasi kyllä kertoa minulle vikani kun kahdestaan oltiin ja erittäin vittumaisella tavalla. Kaikki kaverimme luulevat edelleen, että tämä nainen on suuri pyhimys ja minä olen se tyranni. Myönnän että välillä olinkin, kun esimerkiksi piti hoitaa käytännön asioita, hänkun ei osannut niitä hoitaa niin teimme ne minun tavallani ja mahdollisimman tehokkaasti. Tyrannisoin myös hänen ihastumistaan mieskavereihin, kun en halunnut tämän menevän heidän kanssaan baariin.
OMASTA mielestäni en ikinä ansainnut tulla petetyksi ja tosiaan tulikin mietittyä , olenko ollut "mahdoton tyranni" ja toisen "maanrakoon polkija". Ehkä joissakin asioissa olinkin, en kuitenkaan mielestäni pyytänyt ikinä mahdottomia. Pikemminkin tässä exässä ei ollut mitään vikaa, edes kavereiden mielestä ilmeisesti.
Kavereille olenkin eron jälkeen valoittanut tilannetta, eivätkä he olisi ikinä uskoneet tämän naisen sanoneen asioita / tehneen asioita joita teki. Miksiköhän on näin? Ehkä hän "pelasi" asiat paremmin ja minusta tuli sekä petetty että syntipukki koko hommaan.
Ehkä kaikilla on hyvä joskus katsoa omaan itseensä peilistä, itsekin jouduin miettimään minkälainen ihminen olen. Olenko tyranni/toisen painajainen. En löytänyt itsestäni tuota puolta suoraan, vaikka myönnän kyllä sen että osa asioista tehtiin minun laillani. Monesti tyrannius tunnutaan liitettävän siihenkin, että toisen pitäisi antaa kävellä ylitsesi niinkuin haluaa.
Paskapuhetta. Olen hyvännäköinen mies ja todella sosiaalinen, mutta minua petti rumempi silloinen tyttökaverini.
Kärjistän tässä hieman, mutta ihan asiaa.
Minäkin olen luullut että minä olen paremman näköinen kuin petturimieheni, mutta kaikki ei ole todellakaan niin kuin näyttäis.
Mä en usko että se pettääkö olisi ulkonäöstä kiinni vaan luonteesta ja kasvatuksesta.
Toiset vaan hakee seikkailuja ja toiset parantaa itsetuntoaan kokeilemalla omaa arvoaan muitten silmissä jotku taas etsii todellakin parempaa seksiä.
Ei tähän varmaankaan ole vain yhtä selitystä joka sopisi kaikkiin. Kaikilla pettureilla ei ole huono itsetunto jotku on ihan narsisteja ja toiset vaan pelaa.
Luonteenpiirre pitää olla jokaisella semmonen ettei välitä muiden tunteista tai ainakaan ei ajattele etukäteen kuinka voi pahoittaa toisen mielen. Sitten on niitäkin jotka on jo lapsena aina päässy pälkähästä kun äiti tai isi on pyytäneet lapsen puolesta anteeksi. Omista teoistaan ei ole koskaan vaan seurannut mitään. Ja kaiken on aina saanut anteeksi katuu tai ei.
Kun ulkonäöstä tai rahapussin paksuudesta.
Pettämistä on tutkittu aika monessa tutkimuksessa. Syitä pettämiseen on useampia, mutta ne voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Toinen osa-alue on pettäjän oma henkilökohtainen elämäntilanne ja toinen on tyytymättömyys parisuhteeseensa tai puolisoonsa.
Eli kaikki pettäminen tapahtuu pettäjän omien kokemusten pohjalta. Kuinka hän kokee elämänsä tai parisuhteensa. Noin puolet pettämisistä johtuu pettäjästä ja hänen omasta elämäntilanteestaan. Käytännössä se tarkoittaa tyytymättömyyttä omaan henkilökohtaiseen elämään(ura, menestys, arvostus, taloudellinen tilanne, sosiaaliset suhteet, näkyvyys yhteiskunnassa jne), tarvetta todistella omaa viehättävyyttään, jännityksen hakemista, sitoutumattomuutta suhteeseen, vaikeuksia hyväksyä vanhemmuuden vastuu jne. Eri ikäkausina tämän osa-alue korostuu ja kriisiytyy (klassiset kolmen- neljän ja viidenkympin kriisit) ja kriisistä ulospääsyksi osa hakee pettämisestä saatavaa mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia.
Toinen osa pettämistä on pettäjän tyytymättömyys parisuhteeseen tai kumppaniin. Tyytymättömyys parisuhteeseen voi johtuu usein siitä, että pettäjä ei koe saavansa omia perustarpeitaan tyydytettyä; tulla kuulluksi, nähdyksi ja huomioiduksi hänelle riittävällä tavalla, tai parilla on kommunikointiongelmia, erilaiset arvot ja moraalikäsitykset (esim rahasta) jne. Tyytymättömyys voi kohdistua suoraan myös puolisoon esim alkoholisti, väkivaltainen, mielenterveysongelmainen, aseksuaali (ei siis oikein tykkää seksistä) jne.
Oman henkilökohtaisen elämän ongelmat kuitenkin hyvin usein siirretään parisuhteen ongelmiksi, sillä niiden ratkaiseminen ja elämän muuttaminen on raskas ja työläs prosessi.
Lyhyesti voisi siis sanoa, että syitä on, tai pikemminkin selityksiä, mutta viime kädessä pettäminen on toiminnaltaa pakenevaa. Eli pettämisen lähtökohta on pelossa ja kyvyttömyydessä ottaa elämä haltuun tavalla, joka antaisi pettäjälle mahdollisuuden elää ja toimia rehellisesti itselleen ja lähiympäristölleen.
Pohjimmiltaan pettämisellä ei ole mitään tekemistä ulkonäon, sosiaalisen aseman tms. kanssa. Karkeasti sanoen, puolet pettäjäjistä elää ihan hyvässä suhteessa puolison kanssa josta he välittävät. Ja puolet on tyytymättömiä parisuhteeseensa ja/tai puolisoonsa.
Minäpä koen, että oma pettämisongelmani johtuu siitä, että voin saada lähes kenet vain. Minussa on jotain sellaista mikä vetoaa vahvasti vastakkaiseen sukupuoleen, ja luulen että iso osa tästä viehätyksestä on vain pintaa, eli miellyttävä ulkonäkö. Luonteessani on paljon heikkoutta, olenhan petturi, mutta ilman hyvää ulkonäköä minulla tuskin olisi näitä mahdollisuuksia. Minun kohdallani tilaisuus tekee varkaan.
Periaatteessa ihan mahdollista. Itse olin suhteessa, jossa olin selkeästi se osapuoli, joka oli ulkonäöllisesti, henkisesti ja taloudellisesti jonkin verran yläkynnessä. Joskus tuli mieleen pettää, mutta silloin kävin vain läpi tunteitani ja totesin, että tästä "epätasapainosta" johtuen en koe, että nainen kykeni antamaan ikään kuin samaa vastinetta. Lopulta erosin, koska koin (itsekkäästi) ansaitsevani parempaa. Tässä pettämisen ja eroamisen erottava tekijä oli vain lujittunut moraalini ja periaatteeni. Joillain nämä ovat löysemmässä ja seurasu voi olla pettäminen.
ei. Ei ole mitään sereotypiaa ketkä pettää. On pareja joissa vaimoke on ruma kuin susi ja mies komea ja vaimoke on enempi kotona oleva, seksistä piittaamaton lahna ja mieshän hakee seuraa muualta.Ja on olemassa pareja jossa molemmat on kauniita ja molemmat pettää toisiaan.